Luku 9
''Ymmärrättekö asian vakavuuden?'' Ääni kysyi, ja he vilkuilivat toisiaan. He hakivat tukea toisiltaan ja nyökkäsivät sitten yhtäaikaa. ''Hyvä.'' Ääni sanoi. ''Huomenna me testaamme teitä lisää.''
''Miten?'' Rachel kysyi.
''Sen te näette huomenna.'' Ääni vastasi. ''Mutta sen verran voin kertoa, että testi on räätälöity molempien ryhmien kykyjen mukaan.'' Hän sanoi taas kertoen vain pienen osan kokonaisuudesta.
''Mutta osa meistä ei ole vielä edes löytänyt kykyään.'' Rachel sanoi ja muutama muukin mumisi samaa.
''Ei syytä huoleen. Te löydätte kykynne varmasti viimeistään huomenna testin aikana.'' Ääni sanoi. ''Ellette te kuole.'' Hän lisäsi pahaaenteilevästi ja hiljeni. Kaikki katsoivat toisiaan miettien, olivatko viimeiset sanat totta vai taas vain joku jekku.
Tikapuut laskeutuivat ruokasaliin sen merkiksi, että oli aika mennä oleskeluhuoneeseen. Kahdeksan kloonia kiipesi ne alas. Osa peloissaan ja osa innoissaan tulevasta testistä. He kuulivat ensimmäistä kertaa heidän lyhyen elämän aikana taustoistaan. Alec oli ollut valmentaja, Cat narkomaani ja Fenriri jonkun aviomies. Thomas oli heistä kaikista pettynein. Hän mitä luultavammin kuvitteli olevansa tärkeä tai mahtava henkilö. Sen sijaan hän kuuli olevansa keskiverto kansalainen.
Alec nukkui seuraavan yön levottomasti. Hän näki unta missä hän oli vihreän jalkapallokentän reunalla ja katseli nuoria lahjakkaita pelaajia pelaamassa jalkapalloa. Hän huuteli välillä pelaajille toruja ja välillä kehuja. Hän oli ylpeä pelaajista joista tuli jokaisen harjoittelupäivän jälkeen aina vain parempia. Yksi pelaajista juoksi hänen ohi ja antoi ylävitosen.
Peli keskeytyi maan tärähtäessä. Nuoret pelaajat pysähtyivät kuin seinään ja muutama heistä osoitti sormellaan Alecin taakse. Hänkin kääntyi katsomaan ja näki valtavan sienipilven keskellä suuren kaupungin keskustaa. Ihmisiä alkoi juoksemaan sitä karkuun huutaen ja kompastellen jalkoihinsa. Nopeasti liikkuva paineaalto lähestyi jalkapallokenttää polttaen kaiken tieltään. Alec säpsähti hereille paineaallon osuessa häneen.
''Hyvää huomenta.'' Ääni sanoi. Alecin sydän hakkasi rintaan yhtä kovaa kuin silloin kun hän luuli hukkuvansa. Hän meni jo rutiinin omaisesti kylmään suihkuun ja pesi hampaat. Poistuessaan kylpyhuoneesta hän kuuli taas kolahduksen. Hän meni metallisen putken luokse ja avasi sen. Siellä oli pyöreä putkimainen laatikko. Sen sisällä oli paperilappu sekä mustat tiukat ja venyvät vaatteet.
''Pue nämä vaatteet tulevaa testiä varten päällesi ja mene syömään.'' Alec luki paperista. Hän puki tiukat ihonmyötäiset vaatteet päälle. Ne olivat yllättävän mukavat päällä, mutta astuessaan käytävälle hän näki ainakin yhden henkilön joka ei ollut samaa mieltä. Hän näki Fenririn venyttävän mustia vaatteita eri puolilta ruumista kiroten samalla jotain karvoista.
Tänä aamuna heille tarjoiltiin munakasta. He olivat normaalia hiljaisempia. Jokainen jännitti tulevaa testiä ja yritti vieläkin sisäistää edellisenä päivänä kuulemia asioita. ''Minä en voi uskoa olevani klooni.'' Isabella sanoi. ''Mutta pakkohan sen on olla totta. Miten minä muuten pystyisin tähän.'' Hän sanoi ja näytti keskittyneeltä. Jokainen hiljeni ja kääntyi katsomaan häntä. Hänen käsi venyi ensin metrin pidemmäksi ja sitten kaksi metriä pidemmäksi. Hänen käsi venyi Thomasin luokse ja hän otti Thomasin vesilasin käteensä. ''Minä harjoittelin eilen illalla.'' Hän sanoi, kun käsi vetäytyi takaisin normaalin pituiseksi ja hän otti huikan lasista.
''Minkähänlainen se testi tulee olemaan?'' Rachel pohti ääneen. ''Toivottavasti se ei ole mitään fyysistä. Minä en ole enää niin nuori kuin te muut.''
''Älä hölmöjä puhu. Sinä pärjäät ihan yhtä hyvin kuin me muutkin.'' Tina sanoi. ''Minä ainakin toivon, että testi on jotain fyysistä. Kroppani kaipaa liikuntaa. Me olemme istuneet jo ihan tarpeeksi.'' Hän lisäsi, ja Alecilla oli vaikeuksia uskoa, että hän oli ollut palomies. Hän näytti sellaiselta henkilöltä joka välttelisi käsien likaamista hinnalla millä hyvänsä.
''Minä olen samaa mieltä.'' Cat sanoi. ''En haluaisi täyttää uutta persoonallisuustestiä.''
Loput ruuista he söivät hiljaisina. Kukaan ei enää puhunut, mutta Alec näki, että jokainen heistä ajattelivat ankarasti. Alecilla ei ollut minkäänlaista ideaa minkälainen tuleva testi tulee olemaan. Ääni oli mainunnut, että he saattaisivat kuolla testin aikana, mutta Alec ei ollut varma uskoiko sitä. Hän ajatteli, että Ääni oli aikaisemminkin antanut heidän uskoa olevansa hengenvaarassa, vaikka todeliisuudessa he olivat olleet turvassa.
Hiljaisuuden rikkoi Isabella joka kiljahti ja syöksi suustaan litanian kirosanoja, kun Thomas oli muuttunut näkymättömäksi ja hiipinyt hänen selän taakse. Thomas oli napannut vesilasinsa takaisin itselleen ja Isabella säikähti, kun hän nosti sen ilmaan. Hän ilmestyi näkyviin ja nauroi. ''Olisit nähnyt ilmeesi!'' Thomas sanoi palatessaan nauraen paikalleen.
''Menkää alakerran hissiin.'' Ääni käski heidän kaapiessa viimeisiä ruuan muruja lautasiltaan. Lattialuukku aukesi ja he näkivät saman miehen seisovan portaikossa, joka oli toiminut heidän saattajana aikaisemminkin. Hän lähti kävelemään pimeitä portaita alas ja muut seurasivat häntä. Pian he kaikki seisoivat hissin vilkkuvan valon alla. ''Kestäähän tämä varmasti?'' Cat kysyi hissin nurkasta. Hän oli painunut peloissaan pieneen kasaan.
''Homma toimii näin.'' Mies sanoi vähät välittäen Catin ahdingosta. ''Ryhmä yksi, eli Isabellan ryhmä menee esteradalle ensimmäisenä.''
''Jes!'' Isabella kiljahti innossaan, mutta Rachel näytti vaipuvan kasaan, mikä ei johtunut hissin ahtaudesta.
''Joidenkin esteiden kohdalla annamme teille neuvoja, jos ette itse keksi mitä pitää tehdä. Mutta jos joudumme neuvomaan se ryhmä saa vähemmän pisteitä.'' ''Mies kertoi. ''Silloin kun toinen ryhmä on radalla, toinen ryhmä katselee heidän suoriutumista.''
''Onko molempien rata samanlainen?'' Alec kysyi, onnellisena siitä, että he olivat toinen ryhmä. Ehkä he oppisivat ensimmäiseltä ryhmältä jotain, mikä auttaisi heitä.
''Ei.'' Mies sanoi. ''Siinä ei olisi mitään järkeä.''
''Onko missään enää mitään järkeä?'' Thomas kysyi niin hiljaa, että kovin moni heistä ei kuullut sitä. Mutta heidän saattaja katsoi Thomasia toinen silmäkulma koholla ja näytti siltä, että sanoisi jotain, mutta päätti olla vastaamatta.
''Muistakaa, että virheet saattavat olla kohtalokkaita.'' Hän sanoi vielä ennen kuin hissi nytkähti paikoilleen. Kun ovet liukuivat sivuille heidän edestään he saapuivat valtavan hallin ylempään kerrokseen. Halliin mahtuisi helposti ainakin kaksi lentokonetta. He saapuivat mustalle metalliselle parvekkeelle, minkä alla oli jonkinlainen sokkelo. Sekin oli tehty mustasta metallista. Alec tajusi kuitenkin nopeasti, että parvekkeen alapuolella oli kaksi erillistä rataa eikä sokkeloa.
''Tervetuloa.'' Sanoi parvekkeen keskellä tuolissa istuva Ääni. Hänen oikealla puolella oli kolme pienempää tuolia ja vasemmalla kaksi. Hänestä tuli mieleen muinaisen Egyptin Kleopatra, joka seurasi teurastuksia korkeuksista. ''Te saavuittekin jo.'' Hän sanoi hymyillen leveästi. Alec huomasi, että hänessä oli jotain erilaista. Hän oli rennompi kuin yleensä ja ei näyttänyt niin tuimalta kuin normaalisti. ''Oletteko valmiita uuteen koetukseen?'' Hän kysyi.
Alec meni istumaan Äänen oikealla puolella olevaan tuoliin ja Cat ja Fenrir istuutuivat hänen oikealle puolelle. Thomas ja heidät sinne tuonut mies istuutuivat Äänen vasemmalle puolelle. ''Kyllä me olemme valmiit.'' Isabella sanoi ja oli antamassa ylävitosen lähimmälle henkilölle, mutta laski kätensä nopeasti nähdessään Rachelin katsovan kauhuissaan alas parvekkeelta.
''Mukava kuulla.'' Ääni sanoi oudon ystävällisesti. ''Siinä tapauksessa menkää vasemman puoleisin portin eteen. Sanokaa kun olette valmiit, niin lasken kolmeen. Liukukaa sen jälkeen mäki esteradalle.''
Rachel näytti voivan pahoin vilkaistessaan mustaa metallista kourua, mitä pitkin heidän pitäisi laskea. Kaikki muut heidän ryhmästä näyttivät valmiilta toimintaan. He odottivat jännittyneinä portin edessä. ''Olemme valmiit aloittamaan.'' Isabella sanoi.
''Yksi. Kaksi. Kolme.'' Ääni laski kolmeen ja pieni portti Isabellan edessä aukesi. Hän hyppäsi kouruun ja liukui alas. Blane hyppäsi seuraavana. Rachel jäi seisomaan paikoilleen, mutta Tina tönäisi hänet mäkeen ja kuului Rachelin loittonevaa kiljumista. Tina hyppäsi melkein heti perään.
Alec ja muut katselivat parvekkeelta toisen ryhmän menoa. Ensimmäinen testi oli käytävä, mikä oli tulessa. Se oli ainakin kymmenen metriä pitkä ja liekkien keskellä oli korokkeella punainen nappi. ''Pitäkää punaista nappia pohjassa ja liekit pysyvät poissa.'' Ääni sanoi puheen kaikuen suuressa hallissa. Isabella seisoi ryhmänsä kanssa leikeistä kaukana. Hän yritti venyttää kättään liekkien yli napin luokse, mutta vetäisi sen takaisin sen osuessa liekkeihin. Hän pystyi venymään, mutta hän ei ollut tulenkestävä.
He seisoivat hölmistyneenä paikoillaan pitkän tovin keskustellen. Alec yritti kuunnella, mitä he sanoivat mutta ei saanut selvää. He olivat liian kaukana. Silloin Alecin mieleen nousi muisto professorista ja sinisestä aineesta. ''Numero Yksi katosi operaatiopöydälle ja numero Kaksi syttyi tuleen.'' Alec muisti professorin sanoneen. Alec tajusi mitä hän sillä tarkoitti. Ajattelematta asiaa sen enempää, hän nousi seisomaan ja käveli parvekkeen reunalle.
''Tina!'' Hän huusi alas esteradalle. ''Sinä pystyt kävelemään tulessa!'' Heidän koko ryhmä lopetti keskustelun ja katsoivat ylös parvekkeelle.
''Oletko sinä tyhmä?'' Thomas kysyi. ''Miksi annat heille ohjeita?''
Ääni katsoi Alecia tutkaillen, mutta ei sanonut mitään. Alhaalla esteradalla, Tina käveli lähemmäs liekkejä kokeillen kädellään sen kuumuutta. Hetken päästä hänen käsi oli kokonaan liekeissä ja hän astui askeleen taaksepäin. Alec mietti oliko hän sittenkin väärässä, mutta sitten Tina näytti vetävän henkeä ja hän astui liekkeihin. Hän käveli eteenpäin liekkien nuollen hänen kasvojaan ja koko ruumista. Hänen ilmeensä ei värähtänytkään. Kun hän saapui korokkeen ja punaisen napin luokse, hän painoi sen pohjaan. Liekit katosivat ja niiden alta paljastui mutainen maa. Heidän täytyisi ryömiä esteiden ali, mutta kun Tina nosti kätensä napin päältä, liekit leimahtivat takaisin.
Alec tajusi heidän testaavan samalla myös ryhmäläisten luottoa toisiinsa. Toisten täytyisi luottaa siihen, että Tina pitäisi nappia pohjassa sillä aikaa kun he ryömivät mudassa käytävän poikki. Tina piti nappia pohjassa, samalla kun muut ryömivät ripeää vauhtia hänen ohitse vaaralliselta alueelta turvaan. Kun Isabella vilkutti Tinalle, Tina antoi liekkien taas leimahtaa ja hän käveli niiden seassa muiden luokse käytävän päätyyn. Hän näytti nauravan, koska muut olivat kauttaaltaan mudan ja lian peitossa.
Heitä odotti seuraavaksi pystysuora seinä, minkä yli heidän täytyi kiivetä. Isabella ja Blane kiipesivät sen yli helposti, mutta Rachelilla oli vaikeuksia. Tina oli viimeinen ja hän auttoi Rachelia kiipeämään. Lopulta hänkin pääsi seinän yli huoneeseen mikä oli pitkä ja valkoinen. Huoneen keskiosassa ei ollut lattiaa. Siinä oli pitkä kuilu ja kuilun toisella puolella oli samanlainen koroke ja nappula, kuin liekkien seassa oli ollut.
Isabella tajusi samantien mitä hänen piti tehdä. Hän venytti kättään monen metrin mittaiseksi ja painoi korokkeella olevaa nappulaa. Kuilun yli liukui valkoinen lauta, mikä oli kapea. He kävelivät sen yli jonossa. Isabella ensimmäisenä.
Seuraavan oven takana heidän esteenä oli korkea lasikoppi. Se oli keskellä käytävää ja sen sisällä oli taas punainen nappi. Isabellan venymisestä ei ollut tällä kertaa mitään apua. Eikä Tinan tulenkestävyydestä. Kun Blane hakkasi turhautuneena lasikopin seinää, Ääni antoi heille ohjeita. ''Rachel.'' Hänen ääni kaikui suuressa hallissa. ''Tämä on sinun esteesi. Sinun täytyy kävellä lasikoppiin ja painaa nappia.'' Ääni selosti. ''Sinä pystyt kulkemaan kiinteiden esineiden läpi.''
Rachel vilkaisi parveketta epäuskoisena. Hän ravisteli käsiään ja käveli lasikoppia kohti pelokkaana. Alec näki Isabellan läppäisevän häntä rohkaisevasti selkään ja sanovan jotain. Rachel veti syvään henkeä ja astui lasikoppia kohti. Hän nojautui yläruumis edellä seinää päin ja se meni seinästä läpi. Näytti siltä, että Rachel onnistuisi. Hän oli jo puoliksi lasikopin sisällä. Mutta sitten kuului Isabellan kirkaisu. Alec katsoi alas esteradalle epäuskoisena. Hän ajatteli nähneensä väärin, kun Rachelin eturuumis putosi lasikopin sisään ja alaruumis kaatusi kopin ulkopuolelle. Näytti siltä, että Rachel meni kirjaimellisesti kahtia.
Luku 10
''Onko hän...?'' Alecin lause jäi kesken. Hän meinasi oksentaa katsoessaan alas esteradalle, missä näkyi Rachelin kahtia mennyt ruumis. Hän katsoi sitä järkyttyneenä. Ei Rachel voinut olla kuollut. Hän ajatteli, että näki varmasti väärin, mutta sitten Isabella oksensi ja Ääni rikkoi hiljaisuuden.
''Kyllä. Hän on kuollut.'' Hän sanoi, ja Alecin sisälmykset muljahtivat epämäkuvasti.
''Mutta miksi?'' Cat kysyi ja Alec huomasi hänen päästävän irti Fenririn kädestä.
''En ymmärrä kysymystäsi.'' Ääni sanoi. ''Hän epäonnistui ja on siksi nyt kuollut.'' Hän lisäsi, ja Alecille tuli omituinen olo. Hän ei ollut varma puhuiko Ääni totta. Ääni oli aikaisemmin mainunnut, että he saattaisivat kuolla testin aikana, mutta hän ei ollut tajunnut asian vakavuutta. Hän ajatteli, että se oli ollut vain yksi Äänen yritys saada heidät pelokkaiksi.
Rachel joka oli ollut peloissaan testin takia, oli nyt kuollut. Oikeasti kuollut. Kukaan muu kuin Ääni ei sanonut sanaakaan. ''Kun he tulevat takaisin parvekkeelle, käy siivoamassa tuo sotku.'' Hän sanoi miehelle joka oli saattanut heidät suureen halliin.
''Kyllä rouva.'' Mies sanoi ja meni jo valmiiksi vasemmanpuoleisen portin eteen odottamaan. Alec katsoi Thomasia ja ystäviään. Jokainen heistä näytti kalpealta. Hekin näyttivät tajunneen, että tässä oli tosi kyseessä.
''Jatkakaa.'' Kuului taas Äänen ääni kaikuen ympäri hallia. Lasikoppi nousi ilmaan punaisen nappulan kera, ja Isabella pääsi jatkamaan matkaa Blanen ja Tinan kanssa. He joutuivat jättämään Rachelin kahtia menneen ruumiin taakseen.
Seuraava testi oli vedessä. Tai tarkemmin sanottuna sen alla. He joutuivat sukeltamaan pitkän matkan esteen ali. Alec pidätti huomaamattaan henkeä koko sen ajan kun toisen ryhmän jäsenet sukelsivat. Vasta sitten, kun heidän päät nousivat pintaan esteen toisella puolella, hän huomasi sen vetäessään syvään henkeä. Blane, Isabella ja Tina olivat nyt märät, mutta puhtaat.
He nousivat portaat yksitellen pieneen koppiin mikä piti samanlaista ääntä kuin yleisen vessan käsikuivaaja, kun se puhalsi lämmintä ilmaa käsille. Isabella meni ensimmäisenä koppiin, Blane perässään. Tina meni sinne viimeisenä. Pian he kolme nousivat lisää portaita ja saapuivat takaisin parvekkeelle puhtaina ja kuivina.
Isabella ei vilkaissutkaan Ääntä, kun Alec ja muut nousivat tuoleilta päästäen juuri radalta selvinneet istumaan. ''Hyvin toimittu.'' Ääni sanoi heille ja Isabella yritti peittää niiskaisunsa kädellään. ''Ryhmä numero kaksi. Oletteko valmiit?'' Ääni kysyi.
''Kyllä.'' Alec sanoi seisoessaan oikeanpuoleisen portin edessä muut takanaan. Kun Ääni laski kolmeen portti aukesi ja Alec hyppäsi mustaan metalliseen kouruun ja liukui sitä pitkin alas. Vauhti tuntui kovalta ja Alec pelkäsi katkaisevansa jalkansa, mutta osuessaan maahan hän pääsi sulavasti jaloilleen. Muut tulivat hänen perässä, Thomas viimeisenä. ''Oletteko kunnossa?'' Alec kysyi, kun hänkin oli jaloillaan.
''Kyllä.'' Cat sanoi. ''Olemme kunnossa.''
He saapuivat pitkään mustaan käytävään. ''Tämä näyttää aivan liian helpolta.'' Fenrir sanoi katsellen ainakin sata metriä pitkää käytävää. Hän astui kaksi askelta eteenpäin ja kirosi. ''Taisin puhua liian aikaisin.'' Hän sanoi, kun seinät alkoivat liikkumaan. Kuului voimakasta hankauksen ääntä, kun ne lähenivät toisiaan.
''Juoskaa!'' Alec huusi muille, mutta tajusi pian, että he eivät millään ehtisi edes puoleenväliin käytävää, ennen kuin he liiskaintuisivat. ''Menkää takaisin parvekkeelle!'' Hän huusi ja kääntyi metallista mäkeä kohti.
''Se ei onnistu!'' Thomas huudahti. ''Mäki on liian jyrkkä!''
''No siinä tapauksessa me kuolemme kaikki.'' Fenrir totesi.
''Tai sitten emme.'' Cat sanoi ja katsoi Alecia. ''Sinä sanoit olevasi vahva.'' Hän sanoi. ''Nyt on aika kokeilla kuinka vahva.''
Alec tajusi, mitä Cat tarkoitti. ''Juoskaa käytävän läpi niin nopeasti kuin pystytte. Minä yritän pitää seiniä paikoillaan.'' Hän sanoi ja muut lähtivät juoksemaan. Hän tiesi olevansa vahva, mutta ei tiennyt pystyisikö estämään seiniä liiskaamasta heitä kaikkia.
Cat, Fenrir ja Thomas juoksivat minkä jaloista lähti. He joutuivat juoksemaan jonossa, sillä seinät oliva jo niin lähellä toisiaan, että Alec pystyi koskettamaan niitä molempia samaan aikaan. Hän tunsi lihaksien pullistuvan, kun hän esti seiniä liikkumasta. Hänen jokaista ruumiin osaa poltteli, mutta hän sai kuin saikin seinät pysäytettyä.
Hetken päästä hän tajusi, että toiset pääsisivät käytävältä pois, mutta hän jäisi itse loukkuun. Hän toivoi, että muut kiirehtisivät, sillä hän alkoi tärisemään ja tunsi voimiensa hiipuvan. Hän toivoi, että muut ehtisivät turvaan ennen kuin hänen viimeisetkin voimat loppuisivat. Hän vilkaisi käytävän toiseen päätyyn ja näki muiden pääsevän turvaan. Sitten seinät lakkasivat puristumasta yhteen. Kuului taas hankauksen ääntä, kun ne liikkuivat toisistaan erilleen.
''Me löysimme nappulan!'' Fenrir huusi käytävän toisesta päädystä.
''Ala tulla!'' Cat huusi, mutta Alecilta oli voimat loppuneet. Hän putosi polvilleen. Kun hän vilkaisi uudestaan käytävän päätyyn, hän näki Catin ja Fenririn juoksevan häntä kohti. Thomas jäi pitämään nappia pohjassa. Alec toivoi, että hän ei päättäisi kostaa marjan syöttämistä hänelle. Tässä olisi hyvä tilaisuus kostaa. ''Tule mennään.'' Cat sanoi ja he puoliksi raahasivat Fenririn kanssa uupunutta Alecia käytävää pitkin. Alec huokaisi helpotuksesta vasta sitten, kun hän oli poissa sulkeutuvien seinien välistä.
''Tahdotko levätä?'' Thomas kysyi päästäessään napista irti, ja muut katsoivat häntä hetken ajan kuin ventovierasta. Hän ei näyttänyt huomaavan sitä.
''En.'' Alec sanoi vaikka pysyi vain vaivoin itsekseen pystyssä. Hän huomasi onnekseen, että seuraava testi oli mudassa ryömiminen. Se olisi helpompaa kuin esimerkiksi seinän yli kiipeäminen tässä tilanteessa. He ryömivät monia kymmeniä metrejä mudassa ja menivät mutaisina seuraavasta ovesta valkoiseen huoneeseen. Jokainen heistä oli likainen, mutta vielä hengissä. Ainakin toistaiseksi.
Huoneessa oli kymmenen metriä pitkä kuilu ja sen toisella puolella punainen nappula. ''Miten meidän pitäisi tuonne päästä?'' Fenrir kysyi ja vilkaisi kuilun pohjalle. Hän astui askeleen taaksepäin valkoisena.
''Ehkä minun täytyy hypätä.'' Alec ehdotti. Hänen kädet olivat vahvat. Ehkä hänen jaloissa olisi sen verran voimaa, että hän pystyisi loikkaamaan kuilun yli.
''Ei.'' Cat sanoi. ''Älä edes yritä.''
Hallissa kaikui taas Äänen konemainen ääni. ''Fenrir.'' Hän aloitti. ''Tämä on sinun este.''
''Miten minä muka pääsen tuon kuilun yli?'' Fenrir kysyi.
''Kuvittele olevasi nappulan vieressä ja keskity.'' Ääni sanoi ja Fenrir näytti epäuskoiselta.
''Tuo on naurettavaa.'' Hän sanoi ja katsoi muita kuin pyytäen nouvoja.
''Kokeile.'' Alec sanoi. ''Et sinä siinä voi mitään menettääkkään.'' Hän lisäsi.
''Paitsi henkeni.'' Fenrir sanoi, mutta näytti päättävän, että kokeilisi. ''Kuvittelen seisovani kuilun toisella puolella nappulan...'' Hänen ääni katosi vaimeaan poksahdukseen. Hän katosi näkyvistä ja ilmestyi kuilun toiselle puolelle nappulan viereen toisessa poksahduksessa. Alec kuuli hänen naurahtavan kuilun toiselta puolelta.
''Teleporttasiko hän juuri?'' Thomas kysyi samalla, kun Fenrir painoi punaista nappia ja kuilun yli muodostui silta.
''Näyttäisi siltä.'' Alec sanoi heidän kävellessä siltaa pitkin Fenririn luokse.
''En ole ikinä kokenut mitään vastaavaa.'' Fenrir sanoi silmät loistaen, kun ryhmä oli taas koossa. ''Tuo tuntui häijyltä.''
Seuraavaksi he saapuivat korkean seinän eteen, minkä yli heidän täytyi kiivetä. Siinä oli käden ja jalansijoja minkä avulla he pääsivät seinää pitkin ylös. Alec oli saanut voimansa takaisin ja hänkin pääsi seinän yli ilman ongelmia.
Seinän toisella puolella oli valkoinen huone, ja kun Cat oli astumassa syvemmälle huoneeseen, Alec tarrasi häntä kädestä kiinni. ''Odota.'' Hän sanoi. ''Katso lattiaa ja huoneen nurkkia.'' Hän lisäsi ja jokainen heistä pysähtyi. Lattiassa oli kymmeniä reikiä ja nurkissa kamerat. Alec otti toisen mutaisen kenkänsä jalasta ja heitti sen keskelle huonetta. Siinä samassa kamerat piippasivat ja lattian reijistä nousi vauhdilla teräviä keihäitä, mitkä näyttivät uhkaavilta. ''Thomas.'' Alec sanoi. ''Tämä taitaa olla sinun esteesi.''
''Oletko hullu?'' Thomas kysyi. ''Nuo keihäät lävistävät minut varmasti, jos yritän mennä napin luokse.''
''Luota minuun.'' Alec sanoi ja katsoi Thomasia silmiin. Hän kamppaili selvästi. Luottaisiko hän henkilöön jonka takia hän melkein kuoli? Thomas vaihteli painoa toiselta jalalta toiselle, mutta huokaisi lopulta ja muuttui näkymättömäksi. Kolme muuta jäivät jännittyneinä odottamaan.
''En voi uskoa, että sanon tämän, mutta toivon, että olet oikeassa.'' Fenrir sanoi, kun he vilkuilivat huoneen toiselle puolelle odottaen kameroiden piippausta tai keihäiden nousemista reijistä. Tai molempia. Sitten Thomas ilmestyi näkyviin nappulan viereen. ''Tulkaa.'' Hän sanoi pitäen nappia pohjassa. Muut juoksivat hänen luokse. Alec nappasi vauhdista mutaisen kengän käteensä ja laittoi sen takaisin jalkaan.
Seuraavaksi he saapuivat veden äärelle. Heidänkin täytyi sukeltaa esteen alta. Vesi oli kylmää, mutta Alecia se ei haitannut. Hän pääsi vihdoinkin eroon mudasta ja liasta. Thomas sukelsi ensimmäisenä ja nousi myös pinnalle ensimmäisenä.
Kun hän astui vedestä mustalle käytävälle, sen toisesta päädystä lensi jotain pientä, harmaata ja terävää häntä päin. ''Thomas varo!'' Cat huudahti ja syöksyi Thomasin eteen. Alec yritti vetää hänet sivuun, mutta ei ehtinyt. Terävät esineet osuisivat Catiin. Alec oli varma, että hän kuolisi, mutta kun hän käveli Catin vierelle hän näki kuusi terävää veistä leijumassa hänen navan edessä.
''Teetkö sinä tuon?'' Alec kysyi.
''Kyllä.'' Cat sanoi alahuuli väpättäen.
''Kiitos.'' Thomas sanoi hiljaa ja käveli Catin viereen. Hän nappasi yhden leijuvista veitsistä käteensä.
''Ole hyvä vaan.'' Cat sanoi ja antoi loppujen veitsien pudota maahan. ''Tuo kävi lähellä.'' Hän lisäsi hieman täristen.
''Mennään.'' Alec sanoi ja he kävelivät käytävän poikki. He saapuivat mustille portaille joiden päädyssä oli samanlainen pieni koppi kuin edellisen ryhmän radan lopussa oli ollut. Pian Alec tunsi kuuman ilman puhaltavan hänet kuivaksi.
''Onneksi olkoon!'' Ääni huudahti iloisesti, kun he nousivat takaisin parvekkeelle. ''Teistä selvisi jokainen ja se tarkoittaa sitä, että te voititte!'' Ääni sanoi, ja Alec ei tiennyt mitä sanoa. Tai ajatella. Pitäisikö hänen olla onnellinen, koska Rachel kuoli? Alec näki Isabellan kasvoilla kuivuneiden kyynelien urat. ''Menkäähän nyt oleskelutiloihin.'' Ääni sanoi ja napsautti sormiaan.
Seitsemän hengissä säilynyttä kloonia seurasivat nyt miestä jonka kädet olivat Rachelin kuivuneessa veressä. He menivät hissin vilkkuvan valon alle ja seisoivat laskeutuvassa hississä pitkän tovin. ''En voi uskoa, että hän on kuollut.'' Isabella sanoi jossain vaiheessa vieläkin itkuisena.
''En minäkään.'' Tina sanoi, kun hissi pysähtyi. He poistuivat pimeälle portaikolle, mitkä kulkivat ylöspäin ruokasaliin. Kun lattialuukku sulkeutui heidän takana ruokasalissa, tikapuut laskeutuivat katosta maahan. He kiipesivät ne ylös ja kokoontuivat sohville.
''Tietääkö jokainen teistä mitä kykyjä teillä on?'' Ääni kysyi samantien. Alecista tuntui, että Ääni oli tunteeton. Hän ei antanut heille kunnolla aikaa surra kuollutta Rachelia. Vaikka Alec ei ollutkaan ikinä jutellut hänen kanssaan kahden kesken, hänen kuolema kirpaisi silti.
Suurin osa heistä nyökkäsi. Ainoastaan Blane ja Cat näyttivät epävarmoilta. ''Blane, sinä pystyt tuottamaan kipua pelkillä ajatuksilla, mutta sinun täytyy ensin opetella hallitsemaan tunteitasi.'' Ääni kertoi. ''Sinusta ei ole paljon hyötyä taistelussa jos aiheutat viholliselle kipua ja samaan aikaan menetät itsesi hallinnan. Olet silloin helppo maalitaulu.''
''Okei. Minä yritän.'' Blane sanoi.
''Minä uskon sinuun.'' Isabella sanoi. ''Me autamme sinua.''
''Catherine, sinä pystyt ohjailemaan kaikkea mikä on tehty raudasta tai metallista. Et pysty ohjailemaan muovia tai kumia. Pelkästään rautaa ja metallia.'' Ääni kertoi ja Cat nyökkäsi. Ääni piti pienen tauon ja kukaan ei sanonut sanaakaan. Alecilla oli vieläkin hiukan epätodellinen olo. Hän toivoi pääsevänsä pian nukkumaan. Ehkä aamulla kaikki olisi paremmin. ''Olen ylpeä teistä.'' Ääni sanoi. ''Teistä jokainen läpäisi kaikki testit. Olette pian valmiita lähtemään maailmalle.''
Luku 11
''Tarkoitatko, että pääsemme ulos Laitoksesta?'' Isabella kysyi ja vaikutti hiukan pirteämmältä. Hän ja kaikki muutkin vaikuttivat heränneen jonkinlaisesta horroksesta.
''Kyllä.'' Ääni sanoi. ''Minun on aika lähettää teidät teidän ensimmäiselle viralliselle tehtävälle.''
''Miten tiedät, että suoritamme tehtävän emmekä lähde omille teille?'' Isabella kysyi. ''Me voisimme karata.''
''Puhut asiaa, mutta minä päätän luottaa teihin, niin kuin te luotitte toisiinne esteradalla.'' Ääni sanoi, ja kaikki katsoivat toisiaan, selvästi miettien ankarasti suorittaisivatko tehtävän vai lähtisivätkö karkuun. Alec ainakin pohti sitä. Toisaalta hän ei tiennyt minkälainen maailma heitä ulkona odotti, ja että pärjäisikö hän siellä yksin? Ehkä hän olisi paremmassa turvassa jos päättäisi palata Laitokseen? ''Miettikää asiaa yön yli.'' Ääni sanoi. ''Kerron teille lisää huomenna aamiaisen jälkeen.''
Huoneen lattiasta laskeutui tikapuut ruokasaliin, ja seitsemän jäljellä olevaa kloonia laskeutui ne alas. Kun he olivat huoneessa ja tikapuut nousivat kattoon he menivät siniharmaaseen käytävään. Kun Alec astui huoneeseensa ja ovi paukahti hänen selän takana kiini, hän meni metallisen kirjoituspöydän luokse. Hän kaivoi sen laatikosta vihkon ja kynän. Sitten hän alkoi kirjoittamaan päivän tapahtumia. Hän oli varma, että ei nukkuisi seuraavana yönä paljoakaan. Häntä jännitti poistua Laitoksesta.
Aamulla hän kävi tapansa mukaan peseytymässä. Heti sen jälkeen kuului kolahdus, kun putkeen saapui postia. Tällä kertaa siellä oli mustat farkut sekä sininen t-paita. Vihdoinkin hän sai tavalliset ja siistit vaatteet päälleen. Kun hän näytti omasta mielestään normaalilta tai ainakin normaamimmalta, hän poistui huoneestaan käytävälle. Jokaisella oli päällään tavalliset vaatteet vihreiden sijasta.
Hän näki Fenririn jolla oli myös mustat farkut. T-paidan sijasta hänellä oli punasininen flanellipaita. He muodostivat jonon ja menivät syömään. Alec kävi istumaan Catia vastapäätä ja näki, että hänellä oli päällä musta t-paita missä oli punainen anarkistien merkki.
Heitä oli ollut kahdeksan ja nyt heitä oli seitsemän. Alec oli ollut niin tottunut kahdeksaan, että Rachelin poissaolon huomasi heti. ''Menkää oleskelutilaan.'' Ääni sanoi sen jälkeen, kun he söivät lautaselliset makaronilaatikkoa. Isabella meni ensimmäisenä tikapuille. Hänellä oli päällä valkoiset housut ja musta paita.
Kun jokainen heistä istui sohvilla, katosta laskeutui taas valkokangas. ''Näytän teille kohta neljä kuvaa. Jokaisessa kuvassa näkyy henkilö, joka teidän täytyy etsiä ja tuoda tänne Laitokseen.'' Ääni sanoi.
''Miksi meidän täytyy hakea heidät?'' Tina kysyi jo ennen kuin Ääni ehti edes näyttää kuvia heidän kohteista.
''He ovat terroristeja.'' Ääni vastasi. ''He ovat meidän vihollisia.''
''Missä he ovat?''
''Se teidän täytyy selvittää itse.'' Ääni sanoi. ''Oletteko valmiit?''
''Kyllä.'' Alec sanoi, ja heidän päiden yläpuolelta kuului naksahdus. Valkokankaalle ilmestyi neljä värisevää kuvaa. Jokainen niistä esitti ihmistä. Huone täyttyi ihmettelyjen äänistä, kun jokainen heistä tunnisti ainakin kolme kuvissa olevaa henkilöä. Kuvissa näkyi Thomas, Fenrir ja Alec itse. Neljäs henkilö näytti etäisesti tutulta. Alec oli varma, että oli nähnyt hänen kaljun ja pyöreän pään sekä suuret silmät aikaisemminkin.
''Mitä tämä tarkoittaa?'' Isabella kysyi katsoen välillä kuvia ja välillä kavereitaan, joiden kanssa hän oli elänyt Laitoksessa. ''Miksi näytät kuvia heistä?''
''Kuvissa näkyvät henkilöt ovat teidän lailla klooneja. Hekin ovat ennen eläneet Laitoksessa, mutta he vaihtoivat puolta ja ovat nykyään terroristeja.'' Ääni kertoi.
''Onko Yksitoista elossa?'' Cat kysyi nojauten tuolin reunalla eteenpäin. Hän näytti toiveikkaalta, ja silloin Alec tajusi, miksi viimeinen henkilö näytti tutulta. He olivat pelanneet hänen kanssa korttia toisena päivänä Laitoksessa. He olivat tehneet lupauksen, että pääsisivät neljästään sieltä ulos.
''Teidän tuntemanne Yksitoista on poissa.'' Ääni sanoi, ja Alec näki Catin toivon katoavan kasvoiltaan.
''Mikä hänen nimi on?'' Hän kysyi puristaen silmiään ja nyrkkejään kiinni.
''Hänet tunnetaan nimellä Tom.'' Ääni vastasi.
''Mikä hänen kyky on?'' Tina kysyi katsellen Tomin kuvaa tarkoin. Hän luultavasti halusi ikuistaa hänen kasvot muistiinsa.
''Sitä me emme tiedä.'' Ääni vastasi.
''Miten se on mahdollista?'' Isabella kysyi. ''Sanoit, että hän on asunut Laitoksessa.''
''Sinä olet aina niin tarkkaavainen, Isabella.'' Ääni sanoi. ''Kyllä. Sanoin, että he ovat Laitoksesta, mutta en ole ikinä sanonut, että tämä on ainoa Laitos.'' Hän lisäsi ja huoneeseen laskeutui hiljaisuus.
''Missä he ovat?'' Tina kysyi hetken päästä.
''Me emme ole varmoja.'' Ääni vastasi. ''Tiedän vain, että heidät on nähty Italian eteläpuolella Palermon kaupungissa, useassa eri paikassa. Meidän numero Kahdeksan tavoin heidän Fenrir pystyy teleporttaamaan. Siksi heidän perässä on vaikea pysyä. Hän on opetellut käyttämään kykyään ja pystyy nykyään teleporttaamaan minne haluaa ja kenen kanssa haluaa.''
''Pystynkä minä samaan?'' Fenrir kysyi nojautuen tällä kertaa itse tuolin reunalle.
''Kyllä.'' Ääni vastasi. ''Mutta et vielä. Sinun täytyy ensin harjoitella.''
''Oletko muuten ikinä yrittänyt teleportata Laitoksen ulkopuolelle?'' Cat kysyi Fenririltä, joka nyökkäsi.
''Tottakai olen.'' Hän sanoi.
''Onnistuitko?'' Cat kysyi ja Fenrir naurahti kuivakasti.
''Näyttääkö siltä?'' Hän sanoi.
''Keskittykää.'' Ääni keskeytti heidät. ''Me pahoin pelkäämme, että kuvissa näkyvät kloonit ovat suunnittelemassa uutta iskua. Emme vain tiedä että milloin ja missä.''
''Onko heillä kaikilla samat kyvyt kuin meillä?'' Alec kysyi.
''Kyllä.'' Ääni vastasi. ''Teidän tehtävä on etsiä viholliset käsiinne ja tuoda heidät elossa tänne.'' Ääni sanoi vielä kerran.
''Me teemme sen.'' Isabella sanoi. ''Eikö niin?'' Hän kysyi Blanelta ja Tinalta, jotka molemmat nyökkäsivät. ''Entä te?'' Hän kysyi Alecilta.
''Minun puolesta kyllä, mutta en voi puhua muiden puolesta.'' Alec sanoi ja katsoi ryhmänsä jäseniä.
''Minä suostun.'' Cat totesi.
''Niin minäkin.'' Fenrir sanoi, ja Thomas katsoi muita kuin nurkkaan ahdistettu hiiri. Hänellä oli päällä harmaat college housut ja valkoinen t-paita.
''Minun pitää vielä miettiä.'' Hän sanoi vilkuillen Alecia, joka ymmärsi häntä. Hänen takiaan Thomas oli kokenut miltä tuntui olla kuolemassa. Vaikka todellisuudessa hän söi vain tavallisen mustikan.
''En voi pakottaa sinua, mutta sanon sen verran, että sinusta olisi hyötyä.'' Alec sanoi. ''Eikö niin?'' Hän katsoi Catia ja Fenririä. He näyttivät epäröivän hetken, mutta nyökkäsivät lopulta.
''Rentoutukaa ja valmistautukaa henkisesti huomiseen.'' Ääni sanoi ja nosti valkokankaan takaisin katonrajaan. Alec meni Catin, Fenririn ja Thomasin kanssa pelaamaan korttia tutun pöydän äärelle. Toinen ryhmä jäi keskustelemaan ja katsomaan vanhaa mustavalkoista elokuvaa.
Jossain vaiheessa Alec havahtui. He pelasivat Thomasin kanssa korttia, eikä kukaan ollut kenenkään kurkussa kiinni. Alec ihmetteli miten niin pääsi käymään. ''Oletko kunnossa?'' Fenrir kysyi hetken kuluttua Catilta.
''Kyllä.'' Hän vastasi vaisusti. ''Tiedän, että se ei ole meidän Yksitoista, mutta hetken ehdin jo toivoa sitä.''
''Tuntuu oudolta lähteä ihmisten perään, jotka näyttävät meiltä.'' Thomas sanoi. Hän oli hävinnyt jokaisen pelin, minkä he olivat pelanneet. Hän oli Catin vastakohta. Cat oli huono häviäjä, mutta hyvä voittaja. Thomas sen sijaan oli hyvä häviäjä, mutta huono voittaja. He yrittivät rentoutua parhaansa mukaan, mutta kukaan heistä ei pystynyt siihen. Välillä huoneessa keskusteltiin Rachelin jättämästä tyhjiöstä ja välillä tulevasta tehtävästä.
He olivat kuulleet, että Laitos sijaitsi etelä Euroopassa. Tarkemmin etelä Italiassa lähellä kaupunkia nimeltä Palermo. Heitä jännitti ja pelotti. Heidät lähetettäisiin tuntemattomaan maailmaan, missä suuret kaupungit olivat tuhottuja ja missä kloonaus oli mahdollista. Alec mietti kuinka kehittynyttä muu teknologia oli tässä tulevaisuuden maailmassa.
Heidän peli keskeytyi, kun Ääni käski heidät omiin huoneisiin. Alec oli varma, että ei nukkuisi seuraavana yönä kuin korkeintaan muutaman tunnin ja oli varma että muut nukkuisivat aivan yhtä vähän. Hän kirjoitti taas vihkoonsa päivän tapahtumat ja kömpi valojen sammuessa sänkyyn.
Luku 12
''Hyvää huomenta.'' Ääni herätti levottomasti nukkuneen Alecin. Hän nousi tokkuraisena ylös sängystä ja kävi peseytymässä. Suihkun aikana hän piristyi ja häntä odotti postiputkessa uudet puhtaat vaatteet. Ne olivat samanlaiset kuin edellisenä päivänä. Mustat farkut ja sininen t-paita. Kun hän astui siniharmaalle käytävälle, hän näki Fenririn jolla oli myös punertavat silmät. Kaikki muutkin olivat nukkuneet huonosti.
He menivät jonossa ruokasalin puolelle ja söivät lasagnea. Sen jälkeen he odottivat ohjeita. He keskustelivat ja spekuloivat siitä, minkälainen ulkomaailma oli. Oliko siellä vielä rasismia? Vahtivatko poliisit ihmisiä? Oliko ihmiset rikkaampia vai köyhempiä kuin vuonna 2019?
''Oletteko valmiita?'' Ääni kysyi lopulta, ja jokainen nyökkäsi paitsi Thomas. ''Oletko tehnyt päätöksen, Thomas?'' Ääni kysyi, ja Thomas katsoi Alecia kuin toivoen, että saisi vastauksen katsomalla häntä.
''Kuten aikaisemmin sanoin, en voi pakottaa sinua mukaan, mutta sinusta olisi valtavasti hyötyä.'' Alec sanoi. ''Sinä olet yksi osa tätä ryhmää.''
Thomas näytti olevan kahden vaiheilla ja hetken päästä hän huokaisi. ''Okei. Minä tulen mukaan.'' Hän sanoi. ''Ainakin toistaiseksi.'' Hän lisäsi nopeasti, kun Fenrir käveli hänen luokse ja tarttui hänen kädestä kiinni. He kättelivät.
''Voi kuinka sööttiä.'' Isabella sanoi naurahtaen, ja Alec oli näkevinään hänen silmien kostuvan hiukan.
''Älä sano enää sanaakaan, tai he kuolevat nolostukseen.'' Cat sanoi Isabellalle, ja nyt he molemmat nauroivat.
''Te ette nähneet mitään.'' Fenrir sanoi, mutta ei näyttänyt häpeävän mitään. Thomas sen sijaan katosi näkyvistä.
''Kysyn uudestaan. Oletteko te valmiit?'' Ääni keskeytti heidän herkän hetken.
''Kyllä!'' Kaikki sanoivat yhteen ääneen, mukaanlukien Thomas joka palasi näkyviin.
''Menkää portaita pitkin hissille. Ystäväni odottaa teitä siellä.'' Ääni ohjeisti heitä ja samaan aikaan ruokalan lattialuukku aukesi. Isabella meni pimeille portaille ensimmäisenä Blane ja Tina perässään. Alecin ryhmä seurasi heidän perässä, ja Cat näytti jo luottavan hissin kestävän heidän kaikkien painon. Hän seisoi muiden lailla selkä suorassa vilkkuvan valon alla. Mies joka oli tullut heille tutuksi, mutta jonka nimeä he eivät tienneet painoi hissin kolmesta nappulasta alimmaista ja hissi nytkähti alaspäin.
''Minun kuuluu kertoa teille pari asiaa.'' Mies sanoi. ''Ensinnäkin Laitos on lähellä Italian Palermo nimistä kaupunkia ja se on syrjäisellä saarella merellä. Löydätte kaksi moottorivenettä, kun kävelette polkua pitkin poistuessanne Laitoksesta sen ulkopuolelle.''
''Onko täältä kuinka pitkä matka Palermoon?'' Thomas kysyi.
''Moottoriveneellä matka kestää noin kolme tuntia.'' Mies kertoi ja Thomas näytti alkavan katumaan päätöstään.
''Eikö Fenrir pystyisi teleporttaamaan meitä sinne?'' Blane kysyi toiveikkaana.
''En minä sellaiseen pysty. Hyvä, että pystyn teleporttaamaan kymmenen metriä yksin.'' Fenrir sanoi ja kaksi joukon nuorimmaista huokaisi.
''Teidän pitäisi päästä helposti ja turvallisesti Palermon satamaan, kunhan matkustatte etelään.'' Mies sanoi. ''Palermossa on luola, missä viholliset on nähty viimeksi. Suosittelen menemään sinne ensimmäisenä. Luolaa kutsutaan Cave of Addauraksi. Se sijaitsee Palermon satamasta pohjoiseen.'' Mies kertoi ja ojensi Alecille sekä Isabellalle kartat mihin oli ympyröity luolan sijainti.
''Helppo nakki.'' ''Fenrir sanoi. ''Veneellä satamaan ja sieltä pohjoiseen johonkin luolaan.'' Hän toisti ohjeet. Samaan aikaan hissi pysähtyi. He poistuivat sieltä kosteaan kasvihuoneeseen.
''Ääni odottaa teitä ulko oven luona. Seuratkaa keskimmäistä polkua niin löydätte hänet.'' Mies sanoi ja lähti itse kävelemään oikealla puolella olevaa polkua pitkin. Kun hän katosi näkyvistä, Alec lähti johdattamaan joukkoa polkua pitkin, mikä kaarsi hiukan oikealle. He ohittivat kohdan missä Ääni oli syöttänyt Thomasille mustikan. Alec vilkaisi häntä, ja Thomas käveli siinä kohdassa pää kumarassa.
He jatkoivat polkua eteenpäin ja se kaarsi vieläkin loivasti oikealle. Muutamassa minuutissa he saapuivat kasvihuoneen seinän ja oven luokse. Oven vieressä seisoi mustaan ja paksuun karvatakkiin pukeutunut Ääni. Hän poltti taas pitkän holkin päässä olevaa savuketta. Heidät nähdessään hän kiljahti iloisesti ja levitti käsiään kuin odottaen halausta. ''Onnea matkaan, kultaseni.'' Hän sanoi melkein äidillisesti. Se oli Alecista samaan aikaan häiritsevää ja lohdullista. Hänestä tuntui melkein siltä, että Ääni oikeasti välitti heistä. Mutta sitten hän muistutti itseään siitä, että hän oli klooni ja Ääni oli hänen luoja.
Isabella näytti langenneen Äänen ansaan. Hän käveli Äänen luokse ja halasi häntä. Fenrir näytti siltä, että voisi oksentaa, ja Cat katsoi sivulle, jotta ääni ei näkisi hänen virnistystä. ''Olen teistä niin ylpeä.'' Ääni sanoi hymyillen leveästi, kun Isabella perääntyi hänen luonta. ''Oletteko valmiita?'' Hän kysyi.
''Kyllä.'' Alec ja Isabella sanoivat samaan aikaan.
''Hyvä.'' Ääni sanoi ja osoitti maassa olevia myttyjä. ''Ottakaa tuosta reput. Niiden sisällä on kaikkea mitä te saatatte tarvita matkallanne.'' Hän sanoi ja avasi kasvihuoneen oven. ''No niin. Menkäähän nyt.''
Alec ja Isabella astuivat ensimmäisinä ovesta selässään painavat reput. Alecista tuntui kuin hän olisi astunut kasvihuoneesta toiseen. Jokapuolella oli taas pelkkää vihreää. Ainut ero minkä hän huomasi oli se, että ilma muuttui astetta kuivemmaksi ja hän kuuli lintujen laulua. Hän katsoi ylös ja näki taivaan. Aidon taivaan. Se oli vaalean sininen ja siellä liiteli pieniä pilviä.
''Sentään meille on tehty polku.'' Cat sanoi ja he lähtivät kävelemään sitä pitki. Välillä Alec toivoi, että heille olisi annettu viidakkoveitsi mukaan, sillä polun vieressä olevat puskat ja puunoksat levittäytyivät välillä tiheänä polulle ja heillä oli kova työ päästä niiden läpi. Hyttyset olivat pahimpia. Niitä parveili heidän ympärillä kymmeniä ja Alec joutui läpsimään käsiään jatkuvasti, kun hyttyset pistivät niitä.
Alecista tuntui hyvältä hengittää aitoa ulkoilmaa. Hän mietti hämärää huonettaan ja muisti vihkonsa. Hän ei ollut tajunnut ottaa sitä mukaansa. Hän päätti käydä ostamassa sellaisen heti, kun he pääsisivät Palermoon. Hän pysähtyi äkisti ja Fenrir joka ei katsonut eteensä käveli häntä päin. ''Mikä hätänä?'' Fenrir kysyi ja katseli ympärilleen.
''Ai. Anteeksi. Ei mikään.'' Alec sanoi kaivellen reppuaan. ''Katson vain onko meille annettu rahaa.''
''Kyllä on.'' Kuului Isabellan ääni edestä päin. ''Minä tarkistin oman reppuni aikaisemmin ja sieltä löytyi muutama satanen.''
Alec päätti joka tapauksessa tarkistaa oman reppunsa. Kun hän työnsi kätensä sinne hän tunsi siellä vihkon. Hän katsoi sen alle ja näki myös kynän. Niiden alla oli vesipullo ja lompakko, missä oli niin kuin Isabella oli sanonut, muutama satanen.
''Oi! Katsokaa kuinka kaunista!'' Kuului Tinan ääni, ja sen jälkeen Isabellan voihkaisu. Loput heistä kävelivät heidän luokse. He saapuivat metsän reunalle ja heidän edessä oli kymmenen metrin pudotus suurille kiville. Valtavat aallot hakkasivat niitä ja kallion seinämää. Taivas oli melkein kokonaan pilvetön ja he eivät nähneet vastarantaa. Edessä näkyi vain pauhaavaa merta silmänkantamattomiin.
Alec seurasi alapuolella olevaa rantaa vasemmalle ja näki heidän veneet. ''Meidän täytyy etsiä turvallinen kohta mitä pitkin laskeudumme.'' Hän sanoi ja osoitti kädellään vasemmalle. Muutkin huomasivat veneet.
''Noillako meidän pitäisi ajella merellä?'' Thomas kysyi epäileväisenä.
''Kyllä.'' Alec sanoi ja lähti kävelemään kallion reunaa pitkin veneitä päin. Kallio alkoi laskeutumaan pian ja he pääsivät turvallisesti niiden luokse. Kuten mies oli aikaisemmin sanonut niitä oli kaksi. Yksi kummallekkin ryhmälle. Kun he hyppäsivät veneiden kyytiin ja saivat ne rannalta veteen, Fenrir käynnisti moottorin.
''Palermo oli etelässä?'' Hän kysyi varmistaen asian.
''Joo.'' Cat vastasi.
''Muistakaa pelastusliivit!'' Kuului Isabellan huuto toisesta veneestä.
''Kyllä rouva!'' Fenrir huusi hänelle ja Cat kaivoi penkkien alta neljä liiviä. Kun jokaisella oli sellaiset päällä Fenrir painoi kaasun pohjaan. ''Ja nyt vain odotellaan.'' Hän sanoi heidän kulkiessa tasaista vauhtia veneen välillä pomppien aaltojen päällä.
''Herättäkää jos jotain mielenkiintoista tapahtuu.'' Thomas sanoi ja valui veneen pitkälle penkille makuuasentoon. Cat näytti ihastelevan maisemaa ja etenkin merta.
''Miettikää kuinka korkealla me olisimme jos vesi katoaisi?'' Hän sanoi kurkkien veneen reunan yli. Isabella ajoi toista venettä ja molempien veneiden luomat aallot törmäilivät toisiinsa.
''Mistä vetoa me emme löydä heitä sieltä luolasta.'' Fenrir sanoi noin tunnin mittaisen hiljaisuuden jälkeen. ''Se olisi liian helppoa.''
''Älä aina manaa meitä.'' Alec sanoi, mutta oli samaa mieltä. Heillä oli vastassa periaatteessa he itse. Sillä erolla, että heidän kohteet olivat päättäneet ruveta terroristeiksi. ''Mutta eiköhän joku heistä ole vahingossa jättänyt jonkinlaisen vihjeen sinne.'' Hän sanoi. ''Tai siis, kun he ovat me ja me emme ole mitään järjen jättiläisiä. Kuinka fiksuja he voivat olla?''
''Tuosta olen täysin samaa mieltä.'' Fenrir sanoi naurahtaen.
Sitten kuului vaimea räjähdyksen ääni veden alta heidän vasemmalla puolella ja vettä roiskui monen metrin korkeuteen. Heidän vene kallistui suuren aallon mukana ja meinasi kääntyä ympäri. ''Mikä se oli?'' Kysyi Thomas joka oli tippunut penkiltä ja havahtunut hereille.
''Pitäkää jostain kiinni!'' Alec huusi muille, kun heidän oikealla puolella räjähti. Vettä roiskui taas ja räjähdys muodosti uuden suuren aallon.
''Varokaa!'' Isabella huusi toisesta veneestä. ''Merirosvoja!''
Alec ei ehtinyt nähdä missä rosvot olivat, kun seuraavaksi räjähti heidän veneen keulan alla. Se nousi ilmaan ja räjähti pirstaleiksi. Alec näki kaaoksessa kuinka yksi puun palanen kolahti Fenririä ohimoon. Seuraavaksi Alec tunsi lentävän ilmassa ja putosi veteen. Jos hänellä ei olisi ollut pelastusliivejä, hän ei olisi tiennyt missä suunnassa oli pinta ja missä meren pohja. Hän kiitti mielessään Isabellea.
Hän nousi itsestään pintaan ja jäi kellumaan. Hän näki vähän matkan päässä kelluvan ruumiin, minkä ympärille alkoi levitä punaista. ''Fenrir!'' Alec huusi ja lähti uimaan ruumista päin. Hän ei kuitenkaan päässyt pitkälle, kun hän kuuli huudon takanaan. ''Seis!'' Kuului miehen ääni ja Alec kääntyi ympäri. Hän näki heidän räjäytetyn veneen vieressä ehjän hieman suuremman veneen, minkä kyydissä oli ainakin viisi ihmistä, joista jokainen osoitti häntä aseella.
