Tässä on siis viimeinen osa, hieman pitempi kuin jo valmiiksi ehkä liian pitkät kappaleet, mutta vihdoinkin pääsin loppuun. Hyviä lukuhetkiä. ** Casper taputtaa sormellaan puista pöytää Valkoisen kaupungin linnan salissa. Ulkona sataa ja vain kynttilät palavat kattokruunuissa. Hän on selvästi ärtynyt. Isot ovet aukeavat kokonaan halliin ja Balthasar astelee sisään leveä hymy kasvoillaan. Casper nousee heti pystyyn ja harppoo raskain askelin Balthasaria vastaan. ”Haluatko selittää mitä vittua oikein ajattelit?” Hän on todella ärtynyt. ”Ensin kuulen että murtauduit Medelinin kirjastoon ja sitten vielä Sanktaan kahdesti. Olet hukannut vielä Bahamutinkin ja tulet takaisin tuon laivan kanssa… Kenenkään ei pitäisi löytää Genesistä, et tiedä mitä se voi saada aikaan.” ”Tiedän hyvinkin.” Balthasar heittää Medelinistä löytämänsä kirjan pöydälle. ”Kuten sinäkin, Casper.” ”…Alkemia kirja. Mitä siitä.” ”Katso kirjanmerkin kohdalta.” Casper empii hieman mutta ottaa kirjan ja avaa sen varovasti pienen lapun osoittamalta sivulta. Hän lukee sitä hetken aikaa kunnes sulkee sen. ”Olet lukenut tämän? Miten? Kolmessa viikossa et saisi käännettyä edes kahta sivua.” Balthasarin panssarin ja rautakäsineen alta vuotaa valkoista luuntapaista ainetta joka muuttuu pitkäksi miekaksi hänen käteensä. ”Et siis aio kertoa.” Casper heittää kirjan pöydälle. ”Ensimmäisenä Tuomarina olo ei ole helppoa. Koko planeetta on periaatteessa kuin sinun vastuulla ja kaikki silmät ovat käännettynä sinua kohti, ajattelivat he sitten mitä haluavatkaan. En millään ehdi hoitaa kaikkea itse vaikka kuinka kaikki haluaisivat tai eivät haluaisi. Mutta jos tuollaiset pienet paskat yrittävät käyttää Tuomarin asemaa hyväkseen eivätkä yritä tehdä asioita paremmaksi, minä hoitelen heidät itse.” Casperin ilme muuttuu hetkessä vihaisesta suorastaan jäätäväksi. Balthasarin hymy ei hellitä, mutta häntä alkaa silti pelottaa. Nuori tuomari katsoo käsiään joita kutittaa. Rautahansikkaat sulavat pois ja iho käsissä rakoilee ja putoaa pois isoina palasina veren valuessa ulos. Luut näkyvät lihasten läpi jotka katkeilevat pois. Balthasar kokeilee naamaansa käsillään, tai mitä niistä on jäljellä, ja koko naama ja keho tuntuvat sulavan. Kipu on suunnaton. Yhtäkkiä hän napsahtaa ulos, ja kaatuu maahan polvilleen ja siitä naama edellä lattiaan. Casperin punaiset silmät muuttuvat takaisin sinisiksi kun Balthasar on maassa. ”Genesis ei kuulu kenellekään.” Casper on häipymässä kun yhtäkkiä painostava ilma nousee hänen ylleen. Casper vain pysähtyy paikoilleen, voimatta liikkua yhtään. Tuntuu kuin parinsadan kilon paino painaisi päälle joka puolelta. ”Genesis kuuluu sille kuka sen ottaa.” Balthasar nousee ylös maasta. Casper saa vain käännyttyä Balthasaria kohti ja hänen silmänsä muuttuvat punaisiksi. ”Elä luule että tuo toimii toista kertaa.” Punainen silmä häviää yllättäen ilman että Casper tekee mitään. ”Hait sen kiven Sanktasta. Siksi menit sinne… ja laitoit sen vereesi.” ”Kyllä, ja nyt se on osa minua.” ”Sinun ei pitäisi olla enää elossa. Jos magiakivi joutuu vereen, se valtaa koko elimistön ja hajottaa sen energiaksi.” ”Mistä luulet että se pätee minuun, la Dek? Et taidakaan tietää kuka olen?” ”Olitko muka sodassa?” Casper kysyy hieman hämillään. ”Elä huoli, Casper. Etsin kyllä loput kahdeksan käsiini.” Sama valkoinen miekka muodostuu Balthasarin käteen. Hän työntää sen mithril panssarista ja Casperin rinnasta lävitse. ”Ensimmäinen.” Aamu näyttää sarastavan luolan ulkopuolella. Jack herää vierellään makaavan alkemistin yskintään, Dan tosin jatkaa vielä uniaan. Jack menee ulos kylmään ilmaan, lumipyry on onneksi lakannut. Aurinko paistaa aika heikosti eikä juurikaan lämmitä. ”Ei kyllä vaikuta Rhapsodialta,” Jack ajattelee kun hän katselee ympärilleen. He ovat jossakin vuoristossa, kaupunkeja tai mitään muutakaan valkoisia kukkuloita lukuun ottamatta ei näy. Ylhäällä tosin näkyy jotain erilaista. Taivaan kraatteri. ”Nyt ei tosiaankaan olla Rhapsodiassa…” Daniellekin on jo herännyt ja tulee ulos. ”Onko tämä kraatteri Pohjoisen maassa?” Jack kysyy. ”Ei, siellä on kaksi, toinen keskellä merta ja…” Dan haukottelee välissä syvään. ”Ja toinen pääkaupungin yllä. Rhapsodiassa taas Jeneoran ja Sanktan yllä. Jotakin ruokaa olisi kiva saada, et tainnut ottaa evästä mukaan?” ”Enpä sattunut,” Jack naurahtaa. ”Jäivät Ragnarökiin kaikki.” Ja siinä paha missä mainitaan. Yhtäkkiä Ragnarök syöksyy kraatterista ulos ja tekee pakkolaskun melkein Jackin ja Danin päälle. Rellik tulee melkein pystyssä olevan Ragnarökin sivuovesta – kattoluukusta – ulos, mutta elementaali jää sisälle. ”Jack, terve!” Rellik huudahtaa. ”Ja ritari?” Rellik kuulostaa hieman yllättyneeltä, mutta ei näytä välittävän koska Jack näyttää olevan okei sen kanssa. ”Mitä hän täällä tekee.” ”Sen kun tietäisi,” Dan sanoo. ”En kiittänytkään vielä siitä että melkein tapoit meidät.” ”Ei kestä, mutta meidän täytyy mennä heti.” Rellik vain jättää Danin huomiotta. ”Kuule, Ragnarök on pahasti vaurioitunut, ja John joutuu käyttämään itseään energian lähteenä. Meillä ei ole paljon aikaa, meidän täytyy palata Kraatteriin ja toivottavasti päädymme Medeliniin takaisin.” ”Lucifer halusi minut tänne jostakin syystä,” Jack sanoo painavasti. ”En voi vielä lähteä.” ”Millä sitten matkaamme,” Rellik kysyy. ”John ei pysty pitämään laivaa kauaa ilmassa, ja jos hän polttaa itsensä loppuun, voi kestää viikkoja ennen kuin hän pystyy käyttämään alusta uudelleen. Meillä ei ole tarvikkeita korjata sitä, eikä liioin ruokaakaan jotta selviäisimme täällä. Palaamme takaisin kunhan käymme Meriadorissa korjaamassa aluksen. Ja voithan mennä suoraan Igroniin kysymään Luciferiltä.” ”Emme voi muutakaan,” Dan sanoo. ”Paras vaihtoehto on palata.” ”Hyvä on,” Jack sanoo hieman vastahakoisesti. Hän käy hakemassa kamppeensa ja tytön, ja joukko menee alukseen. ”Minne te muuten päädyitte?” Jack kysyy androidilta. ”Jonnekin kukkakedolle. Sielläkin oli kraatteri, luulen että ne ovat jonkinlaisia portteja. En tosin tiedä onko vain tuuria mikä johtaa mihinkin.” John kaartaa taas loivasti kraatteria kohti syöksyen sen sisuksiin. Ragnarök ilmaantuu mustasta aukosta ulos. Hän pysähtyy melkein heti jotta voivat nähdä missä he ovat. ”Olemme Medelinissä,” elementaali mainitsee. ”Mutta missä kaikki ovat?” ”Miten niin?” Jack kysyy. ”Medelin… sitä ei ole enää täällä.” ”Miten niin ei ole!?” ”Joka ikinen energialähde on kadonnut. Jotakin on tapahtunut täällä.” ”Katsokaa alas.” Rellik osoittaa kohti vuoria ja sen ympärillä olevaa metsää. Koko alue on täynnä tuhoutuneita Medelinin laivoja, jopa Hades on siellä. ”Lucifer taisi vähän riehua.” John lähtee kohti Meriadoria jotta ehtii sinne ennen kuin kuluttaa kaiken energiansa. Kun he pääsevät taivaskaupungin läheisyyteen Tantaluksen ilmalaiva, Highwind, ja satoja muita aluksia, myös yksi jättimäinen Tuomareidenkin laivoja isompi alus, kiiltävän hopean värinen Alexander, ovat vartiossa mantereen rajoilla. He ottavat heti yhteyttä Ragnarökiin. Jack saa Tantaluksen langan päähän. Hän antaa aluksen tulla Highwindiin, mutta ei päästä vielä itse kaupunkiin elementaalin tähden. Jack, Rellik ja Dan saapuvat sillalle samalla kun John ja vihreähiuksinen tyttö viedään aluksen sairastupaan. Ragnarökiä myös aletaan kunnostaa ensi tilassa. Jack ryntää heti kapteenin tuolilla istuvan Tantaluksen luokse. ”Mitä ihmettä on tapahtunut? Ei kai Lucifer ole tehnyt mitään?” ”Vapautit siis hänet?” Tantalus kysyy hyvin vakavana. Jack ei voi olla kuin yllättyneenä miten Tantalus tiesi sen. ”Ei, ei se ollut hän. Viisi päivää sitten ensimmäinen Tuomari tuli yhtäkkiä myrskyn takaa ja tuhosi koko Medelinin mantereen.” ”Viisi päivää!?” Jack vain kääntyy kavereitaan kohti kuin kysyen mitä ihmettä. ”Ehkä aika kulkee oudosti kraattereiden läpi mennessä,” Rellik sanoo. ”Kerroit että olitte yön luolassa mutta me olimme vain ehkä parikymmentä minuuttia kedolla.” ”Menit siis kraatteriinkin?” Tantalus nousee ylös tuoliltaan ja viittaa Jackin mukaansa. He menevät Tantaluksen hyttiin. Rellik ja Dan lähtevät pois sillalta käytävälle. ”Mitä me teemme nyt?” Dan kysyy. ”Tuomarin tänne tulo on vakava asia, mutta se oli vain ensimmäinen… Balthasar aikoo jotain.” Kolme päivää aikaisemmin Medelinin mantereesta pohjoiseen Terra nemo aavikolla. Balthasar istuskelee aluksena komentosillan tuolilla yksinään, kyynärpää käsinojaa ja leuka kämmentä vastaan. Hän selvästi miettii jotain. Yhtäkkiä ilma hänen edestään rypistyy kasaan kun Zalghar ilmestyy paikalle. ”No, mitä asiaa Rhapsodiasta?” Balthasar kysyy ensimmäisenä. ”Rego tietää olevansa la Dek. Sinun ei ole turvallista palata.” ”Arvelinkin.” Balthasar kävelee ikkunan eteen katselemaan aavaa aavikkoa ympärillään. ”Alkaa olla kiire mennä Sademaahan. Enää neljä päivää…” ”Mitä jos et onnistu? Luciferkin on luultavasti siellä.” ”Pakko, tai koko planeetta tulee kuolemaan.” ”Muut alkavat epäillä jos olen kauan pois. Jos sinulla ei ollut muuta niin…” ”Miksi autat minua?” Balthasar keskeyttää. ”Koska olet tehnyt aina mikä on parasta ihmisille.” Zalghar katoaa ilmaan. ”Parasta?” nuori Tuomari vain naurahtaa. ”Ehkä ajatellut niin, mutta oliko se aina ainoa vaihtoehto?” Tantalus johtaa Jackia hyttiinsä kun pari vuotta vanhempi punahiuksinen nainen tulee halaamaan Jackia. ”Jack, hyvä että olet kunnossa!” ”El! Siitä onkin jo aikaa.” ”Missä hitossa olitte? Teistä ei kuulunut mitään melkein viikkoon. Ja missä Lee on?” Jack säpsähtää hieman tuosta kysymyksestä. ”Hän… on kunnossa, mutta ei täällä.” ”Tule mukaan, El,” Tantalus mainitsee. ”Uskon että Jack haluaa kertoa tämän sinullekin.” Jack melkein arvaa jo mistä hän aikoo puhua. ”Tule vain.” He astuvat Tantaluksen hyttiin, joka on täynnä likapyykkiä ja roskia. Seinällä on kartta Mylarista ja Medelinistä. Pöydällä näkyy myös jotain siihen juuttunutta töhnää. ”Olen sanonut että siivoa tämä paikka joskus,” El sanoo vihaisena ja potkii vaatteita tieltään. ”Olenko muka ainoa joka huolehtii täällä huoneestaan?” Tantalus rojahtaa sohvalle makaamaan. ”Dalton kertoi minulle hieman ennen sitä päivää. Tiedän kyllä mitä sinä ja veljesi olette, miksi muutenkaan olisin päästänyt sinua tekemään jotain Medelinin kanssa.” El on selvästi hämillään mistä hän puhuu. ”Mistä hän puhuu?” ”La Dek…” Jack sanoo hiljaa, mutta El alkaa vain nauraa. ”Ai tämä laiskuriko? Ei hän varmaan olisi lähtenyt pois Igronistakaan jos ei olisi ollut pakko.” Tantalus ja Jack vain katsovat Eliä. ”Olette tosissanne? Miten?” ”Sen kun tietäisi, Julius vain kertoi niin mutta en muista yhtään,” Jack sanoo. ”Kertoiko isä mitään?” ”Ei, hän vain sanoi että jotain tämänsuuntaista tulisi vielä tapahtumaan. En tiedä yhtään mitä muka tapahtui sodan jälkeen tai kun sinä ja Julius synnyitte. Entä Lee? Missä hän on.” ”Lee… hän oli Pohjoisen maasta, Ritarikunnasta lähetetty hakemaan minulla oleva miekka, joka kuului Luciferille.” Jack ei silti päätä kertoa että Leen takia Igron on nyt raunioina. ”Erosimme Sanktassa, hän varmasti pääsi pois mutta en tiedä missä hän on.” ”Kävit pyhällä maalla!?” El kysyy leveä hymy suupielissään. ”Tapasitko Tuomareitakin?” ”Juliuksen ainakin. Hän oli yksi heistä.” Molemmat ovat täysin yllättyneitä. ”Miten? Ei hän ole Rhapsodiastakaan,” El sanoo. ”Ei hän kertonut mitään miten pääsi sinne. Mutta mistä oikein halusit puhua?” Jack kysyy isäpuoleltaan. ”Mitä sinä aiot tehdä? Tuon aluksesi ja la Dekin kanssa?” ”En tiedä… Lucifer sanoi minulle odottavansa Igronissa, mutta en tiedä. Mitä jos saan la Dekin muistot? Saatan unohtaa tämän kaiken.” El vain läimäyttää pojua selkään melkein niin lujaa että ilmat lähtevät pihalle. ”Turpa kiinni ja lakkaa synkistelemästä! Muistatko kun oltiin pieniä ja riehuttiin Rhapsodiassa? Mitä me muka välitimme mistään. Sinä muistat meidät jos haluat, se on niin yksinkertaista ja jos ei niin haistata la Dekille ja Luciferille sun muille.” Jack haukkoo henkeään ja kaatuu melkein polvilleen maahan. ”Hei? Oletko kunnossa?” El lähestyy Jackia, mutta hän yhtäkkiä salakavalasti iskee kyynärpäällään Elin mahaan. ”Tuon saat maksaa, pentu.” Molemmat hymyilevät toisilleen ja alkavat nahistelemaan kuin pikkulapset. Jackin lentäessä pöydän kulmaan lamppu tippuu maahan ja särkyy. ”Nyt pennut lopetatte!” Tantalus karjaisee noustessaan ylös sohvalta, mutta Jack äkkiä työntää Elin kirjahyllyä vasten ja kaikki teokset hylly mukanaan leviävät maahan. Jack ryntää El perässään ulos huoneesta kapteenin äristessä hytissään. He pysähtyvät turvallisen matkan päähän. ”Kiitos,” Jack sanoo otsa jo hieman märkänä hiestä. ”Tiedän kyllä mitä minun täytyy… mitä minä haluan tehdä. Haluatko tulla mukaan?” ”En.” El hieraisee otsaansa ja lähtee kävelemään pois Jackista. ”Katso tämä loppuun kamujesi kanssa. Nähdään kun olet kunnon la Dek.” ”Parasta kertoa tästä Danillekin…” Jack suuntaa sairaalaosastoa kohti jonne hän kuuli Danin ja Rellikin menneen. Molemmat istuskelevat Johnin huoneessa, Dan puoliunessa tuolillaan ja Rellik pyörii pyörivässä toimistotuolissa. Johnkin näyttää jo olevan kunnossa, hän heittelee kolikkoa ilmaan ja näyttää pirteältä, tai ainakin niin pirteältä mitä valkoisesta maskista ja kehosta voi päätellä. Jackin tullessa sisälle alkemisti säpsähtää hereille ja kaatuu melkein tuoliltaan oven käydessä. Hän kertoo muille kaiken hänestä ja Luciferistä minkä vain tietää. John ja Rellik eivät luonnollisesti vaikuta edes yllättyneiltä, mutta Dan ei meinaa uskoa korviaan vaikka jo tiesi Jackin salailevan jotain. ”Eli… Luciferko ei muka tuhonnut Scriefiniaa…?” Dan ei saa muuta kysytyksi. ”Ei Juliuksen mukaan. Hän ei valehtelisi minulle.” ”No mitä nyt?” Rellik kysyy yhä pyörien tuolillaan. ”Menen Igroniin Luciferin luokse,” Jack kertoo päättäväisenä. ”Haluan että hän kertoo minulle kaiken, hän tietää varmasti. Ja toivon että te tulette mukaan.” ”Mikäs siinä, tästähän voi tulla kiinnostavaa,” androidi mainitsee. John vain näyttää peukkuaan ylös. ”Dan, entä sinä?” Dan pysyy hetken vain hiljaa, miettien. ”Minä… Minä haluan tietää mitä tapahtui kaksisataa vuotta sitten. Haluan kuulla sen hänen suustaan. Sano vain milloin lähdemme.” ”Heti. Kuulin että aluksen korjauksessa ei mene kauaa. Jos te olette vain kunnossa lähtemään, ei ole mitään syytä viivytellä.” ”Kunhan ei tarvitse käyttää itseäni energian lähteenä olen valmis,” John sanoo. Ragnarök on saatu sopivasti korjattua, ja nelikko on valmis. Jack jostakin syystä päätti myös tuoda vihreähiuksisen naisen mukaansa. Hän ei tiedä mikä siinä on, mutta jokin vetää tyttöä kohti. John käynnistää aluksen ja suuntaa etelään kohti Igronin raunioita. Yksinäiset vuoret, Rigveda, Armada ja Mustat vuoret vilahtavat alta nopeasti aluksen kiitäessä tuhottua kaupunkia kohti. Savu nousee yhä raunioista, ja alueella ei näytä olevan ketään. ”Minne oikein laskeudumme,” Rellik kysyy katsellessaan ympärille. ”Hmm…” Jack miettii hetken missä Lucifer voisi olla. ”John, pystytkö tuntemaan mitään?” ”En, jokin Sademaasta päin aiheuttaa häirintää.” ”…Pystytkö näkemään jokusen kilometrin kaupungista etelään, siellä pitäisi olla tarpeeksi iso aukio metsän keskellä, ellei se ole palanut.” John suurentaa aluetta edessään, ja metsä näyttää olevan suurimmaksi osaksi kunnossa. ”Siellä näyttäisi olevan joku paikka.” Jackin silmät kirkastuvat hetkessä. ”Se siis säilyi… Suuntaa sinne, hän on siellä.” John lentää metsän yli kohti aukiota. Vain kivenheiton päässä laskeutumispaikasta näkyy hirsimökki kuusien keskellä. Ragnarök laskeutuu pehmeästi alas. ”Odottakaa te täällä hetki,” Jack mainitsee. ”Haluan tavata hänet ensin yksinäni.” Muut vain nyökkäävät, ja Jack kävelee hirsimökin luokse. Hän vain katselee sitä kuusien lomasta hetken, vieno hymy kasvoillaan. ”Siitä tuntuu olevan niin kauan.” Jack kävelee kohti taloa, mutta ei mene kuistille vaan kiertää talon taakse pienen kiviröykkiön luokse, jonka päällä on keppi pystyssä. ”Anteeksi etten ole käynyt täällä pitkään aikaan, isä. Niin paljon on tapahtunut, koko planeetta tuntuu kääntyneen ylösalaisin, tai sitten se olen vain minä.” Jack naurahtaa hieman, mutta hänen silmänsä silti kostuvat hieman. ”Juliuksestakin tuli Tuomari. Ja minä olen… Taisit tosin jo tietää.” Hän seisoo pari minuuttia hiljaa, katsoen vain hautaa. Jack kävelee haikeana pois ja kohti kuistia. Koko mökki kuisteineen on tehty hirsipuista. Se on hyvin vanha ja haisee pihkalle. Jack avaa narisevan oven hiljaa ja kävelee sisään. Melkein heti oikealla on ovi olohuoneeseen. Kaksi pitkää sohvaa ja muutama tuoli tutussa paikassa odottavat siellä. Keittiöstä kuuluu kalinaa, a Jack suuntaa ääntä kohti olohuoneen poikki. Hän astuu keittiöön ja näkee ensimmäisenä Amaterasun ja Tsukuyomin seinää vasten nojailemassa. Ja hellan ääressä näkyy selin oleva Lucifer joka näyttää tekevän kahvia. ”Istu.” Jack vetää pitkän puutuolin pitkän puupöydän alta ja istahtaa tutulle paikalleen. Kumpikaan ei sano mitään hetkeen. Pannu porisee hellalla, ja Lucifer tuo kaksi mukia pöytään ja kaataa ne täyteen kuumaa, mustaa kahvia. Hän itsekin istahtaa pöytään. Jack maistaa kahvia ja yllättyy mausta. ”Samanlaista kuin isän tekemä…” ”Dalton opetti minua kerran tekemään tätä.” ”Tunsit siis hänet…” Lucifer ei vastaa mitään, hän vain katselee kahviaan, odottaa sen jäähtymistä. ”Sinulla on varmasti kysymyksiä monista asioista,” Lucifer sanoo. ”Minulla ei ole vastauksia kaikkiin, mutta mietit varmasti miksi halusin sinut kraatteriin. Mitä löysit sieltä?” ”Kartan. Oliko se oikea?” Lucifer hörppää varovasti mukistaan. ”Kyllä. Mitä arvelit siitä?” ”Onko myrskyn toisella puolella oikeasti muita mantereita?” ”Kyllä. Sinun täytyy ymmärtää se, sillä mitä tulee tapahtumaan kuukauden sisällä, ei tule vaikuttamaan ainoastaan Mylariin tai Pohjoisen maahan tai Rhapsodiaan, vaan koko planeettaan. Näit itsekin, me olemme vain pieni osa kokonaisuutta.” ”Mitä on tapahtumassa?” ”Jumalat ovat palaamassa.” Jackin iho nousee ihan kananlihalle. ”Jos he palaavat, en usko, että ihmiset pystyvät puolustautumaan.” ”Miksi eivät? Ihmiset taistelivat sata vuotta Jumalia vastaan ja lopuksi voittivat. Ilman magiakiviä ja –aseita, elementaaleja, tai muinaisia laivoja.” ”Muistosi eivät todellakaan ole palanneet…? Jos olisivat, tietäisit itsekin, että koko sota on valetta.” ”Valetta!?” ”Mieti. Miten ihmiset ilman mitään asioita, mitä mainitsit, olisivat voineet tehdä universumin vartijoita vastaan? Se on kaikki valetta, ja se on istutettu jokaisen ihmisen päähän. Kukaan ei kyseenalaista sitä, kukaan ei voi.” ”Mitä sitten? Jumalathan lähtivät, heitä ei ole ollut täällä sodan jälkeen.” ”En tiedä. Tunnen vain sen, että jokin on pielessä niissä muistoissa.” ”Missä muuten muut la Dekistä ovat? Ovatko loput seitsemän elossa?” ”Tietääkseni, mutta tarkemmin sanoen meitä on yhdeksän. Kukaan ei tiettävästi ole nähnyt kymmenettä la Dekiä, tuskin häntä edes enää on olemassa jos koskaan.” Jack hörppää jo tarpeeksi viilennyttä juomaansa. ”Julius kertoi, että sinä et tuhonnut Pohjoisen maata. Mitä oikeasti tapahtui kaksisataa vuotta sitten?” ”Ai niin, se aika.” Julius nojaa hieman taaksepäin kuin muistellen menneitä. ”Kaikenlaista. Miksi se sinua kiinnostaa?” ”Mukanani on yksi Pohjoisen maasta. Hän tuli itse asiassa löytämään keinoa vapauttaa sinut, tosin aikoi myös tappaa sinut.” ”Pohjoisen maasta?” Lucifer kuulostaa hieman yllättyneeltä. ”Alkemistiko?” ”Jep… mistä tiesit?” ”Mikään ei ole sattumaa, kaikelle on tarkoituksensa. Vanha Jumalten sanonta. Mutta siihen aikaan tapahtui vaikka mitä. Jo tapahtunutta ei voi korjata ja teimme kaikki jotain pöljää, ja olisin yhtä hyvin voinut olla se joka tuhosi sen sairaan kylmän maan. Mutta entä sinä? Miksi edes lähdit minua hakemaan? Tiesitkö että miekat olivat minun.” ”En aluksi. Tapasin jonkun, hän antoi Amaterasun minulle.” Jack vilkaisee miekkoja seinänvierustalla. ”Hän on ehkä joku Tuomareista koska tapasin hänet myös Rhapsodiassa.” ”Entä Julius, miten hänellä menee?” ”Hyvin. Hän on Tuomarina lännessä. Mutta mitä nyt… Mitä me teemme nyt?” Julius vilkaisee hieman Jackin oikeaa kämmentä jonka selässä on kuva suljetusta silmästä. ”Haemme muistosi takaisin. Voisin kertoa sinulle kaiken mitä tiedän, mutta se ei auta sinua jos et opi sitä itse. Meidän täytyy matkata planeetan sisään.” Lucifer hymyilee ovelan oloisesti. ”Sinullahan on alus? Matka ei ole pitkä, menemme Sademaahan.” Lucifer juo loput kahvistaan ja nappaa miekat käsiinsä. ”Sademaahan? Eihän siellä ole mitään muuta kuin Jumalkäärme.” ”Uskon, että kaikki selviää siellä, myös se mitä tapahtui Jumalten sodassa.” ”Miten?” ”Etkö havainnut mitään kun tulitte tänne?” ”John, elementaali, hän sanoi, että jokin Sademaasta häiritsi häntä.” ”Sinne siis.” Veljekset kävelevät Ragnarökille. Julius koskettaa alusta ja huokaisee syvään. ”Siitä on jo pitkä aika. En ole nähnyt Ragnarökiä satoihin vuosiin.” He kävelevät sisälle ja sillalle, jossa muut odottavat. Heti kun Lucifer astuu sillalle, ilmapiiri tuntuu putoavan pohjalukemiin. Lucifer on ainoa joka hymyilee. Hän huomaa Danin istuskelemassa vihreähiuksisen tytön vierellä, ja kävelee heidän luokseen. ”Sinähän olet Agarthan tyttö?” ”Häh?” Dan ei saa muuta suustaan. Yhtäkkiä alkemiakirja ilmestyy Luciferin käsiin. Hän avaa sen ja plärää läpi. ”Mitä ihmettä?” Dan kokeilee kirjataskuaan, mutta se on tyhjä. ”Hei! Se oli äitini!” Dan nousee tuoliltaan vihaisena. ”Ei, se oli isoäitisi kaksisataa vuotta sitten.” Lucifer ojentaa kirjan takaisin. ”Eleanor Agartha… annoin hänelle tuon kirjan. En pysty hyvittämään, mitä tein maallesi, muta pystyn ehkä auttamaan mitä tulee tapahtumaan. En pyydä anteeksiantoa, mutta odota hieman.” Lucifer vilkaisee äkkiä Johnia ja Rellikiä. ”Elementaali ja and… roidi… Vai niin.” Lucifer ei sano enempää ja menee sillan takimmaiseen tuoliin istumaan. ”Mitä nyt?” John kysyy. ”Sademaahan,” Jack vastaa. ”Lucifer sanoi, että siellä on jotain.” ”Luotatko häneen,” Dan kysyy hieman nyrpeästi. ”En usko että meillä on muuta mahdollisuutta.” Kaikki ottavat paikkansa, ja he lähtevät kohti ikisateen aluetta. Igronista ei kestä kauaa Sademaan lähettyville laivalla. John laskeutuu vain muutamankymmenen metrin päähän rajasta, johon sade loppuu. Kaikki tulevat ulos aluksesta, Jack tosin jättää vihreähiuksisen tytön ohjaamoon odottamaan. Tummat pilvet taivaissa satavat vettä alas kuin määrätyllä alueella. Pisarat eivät läiky sentinkään vertaa tietyn pisteen ohi, kuin edessä olisi näkymätön seinä. ”Mitä me teemme Jumalkäärmeen kanssa?” Jack kysyy. Lucifer ottaa selästään Amaterasun joka muuttaa muotoaan. ”Antakaa minun hoitaa se.” Maa alkaa hieman järistä ja veden kohinan seasta kuuluu karjaisu. Kaikki odottavat hiljaa. Tärinä lähenee. Yhtäkkiä jättimäinen käärme syöksyy vesimuurista pärskäyttäen pisaroita joka puolelle. Se on harmaa, suomukas ja satoja metrejä pitkä. Kaikki paitsi Lucifer peruuttavat hieman. Amaterasu hohtaa kirkkaasti ja kirkas valo peittää Luciferin. Hän katoaa ilmaan, ilmestyen Jormungandrin alapuolella. Amaterasu hohtaa kirkkaana kun la Dek iskee miekkansa sen suomuista lävitse. Yhtäkkiä liekit pursuavat haavasta ulos ja koko käärme syttyy palamaan. Se karjuu tuskissaan kun Lucifer vetää miekallaan kymmenien metrien pituisen palavan haavan. Muut vain katsovat ihmeissään mitä tapahtui. Lucifer hyppää käärmeen alta pois ennen kuin se tippuu maahan ja veri vuotaa hänen päälleen. Hän pyyhkii veren pois miekastaan ruohoon ja laittaa sen selkäänsä. ”Tulkaa.” Lucifer astuu sateeseen, kastuen hetkessä läpimäräksi. ”Ei Jumalkäärme mistä tahansa liekeistä kuole,” John sanoo. ”Se voima miekasta ja Luciferistä… enemmän kuin yhdessäkään ensimmäisistä magiakivistä tai elementaaleista mitä olen nähnyt.” ”Auringon voima…” Jack ajattelee. ”Mennään perään.” Muutkin seuraavat rankkasateeseen. Jackin vaatteetkin kastuvat aivan märiksi vain parissa sekunnissa, ja eteen ei näe melkein mitään. Hän yrittää parhaansa mukaan pidellä sadetta silmiltään samalla katsoen eteensä. Ei kestä kun pari minuuttia kun yhtäkkiä sade lakkaa kuin seinään. Jack meinaa horjahtaa nokalleen. Hän kokeilee käsiä, vaatteita ja hiuksiakin, mutta joka paikka on täysin kuiva. Jack ja muut seisovat valkoisessa huoneessa. Täysin valkoisessa. Seiniä ei meinaa edes erottaa ja vaikka huone on valaistu, valonlähdettä ei näy missään, kuin se tulisi joka puolelta. ”Missä olemme?” Jack kysyy veljeltään. ”Planeetan sisällä.” Lucifer kävelee eteenpäin ja ovi aukeaa kuin tyhjästä. He kävelevät toiseen huoneeseen, suureen kupolimaiseen halliin joka on myös valkoinen mustia pilareita lukuun ottamatta, joita on joka puolella, eripituisia ja -paksuisia, mutta kaikkien päät ovat tasaiset. ”Katsokaa ylös.” Lucifer osoittaa kupolin kattoa kohti. Katossa, tai oikeastaan sen läpi näkyy miljoonia valoja, kuin kirkkaita tähtiä jotka liikkuvat eteenpäin hitaasti virran tapaan. ”Mikä tuo on?” Jack kysyy. ”Elementaali, sinähän tunnet tuon.” ”Kuin miljoonia eläviä olentoja…” John sanoo katsellessaan taivaalle. ”Massiivinen määrä puhdasta energiaa.” ”Sen nimi on Elämän virta. Tuo on planeetan, ihmisten ja kaiken elävän ja elämättömän alkulähde. Ja alhaalla…” Kaikki kääntävät katseensa alaspäin, jossa on samantapainen virta kuin ylhäällä, mutta valot ovat mustia kuin avaruus. ”Kuoleman virta, jonne kaikki päättyy. Nämä virrat yhdistyvät ja virtaavat joka puolella, muodostaen planeetan ja meidät. Ilman kuolemaa ei olisi elämää ja toisinpäin.” ”Olemme siis planeetan keskustassa?” Jack kysyy. ”Mitä me täällä teemme?” ”Täällä myös elää yksi olento.” Lucifer katsoo kohti yhtä pilaria jonka päässä näkyy jotain, mutta se häviää. Kaikki tuntevat sen yhtäkkiä. Johnin kaasumainen keho jopa väreilee sen energiamäärästä. ”Se on ajan vartija, olento Jumalten ja ihmisten ulkopuolelta.” ”La Dek… Häipykää. Täällä ei ole teille mitään.” Joka puolelta kuuluu outo ääni, kuin kaksi henkilöä puhuisi samaan aikaan. ”Me etsimme tietoa siitä mitä tapahtui Jumalten sodassa. ” ”Häipykää. Täällä ei ole teille mitään.” Ääni kuulosta hieman vihaisemmalta. ”En varmasti!” Jack huudahtaa. ”Tiedätkö mitä minulle tapahtui? Seitsemäntoista vuotta sitten ja sodan jälkeen!?” ”Jack Fabrikisto… Sinut halusinkin tavata.” Yhtäkkiä, täysin varoittamatta Jackin eteen ilmestyy hieman vanhempi mies. Kukaan ei tuntenut tai nähnyt mitään. Mies napsauttaa sormiaan ja kirkas valo peittää heidät molemmat ja he katoavat. Jack avaa silmänsä ja hän on täysin pimeässä paikassa. Ympärillä ei näy tai tunnu mitään. Jackin silmät muuttuvat punaisiksi, mutta hän ei näe niillä mitään. ”Mitä haluat minusta!?” ”Yhdeksänsataa vuotta sitten me kohtasimme toisemme. Minä, sinä ja Balthasar.” ”Mitä Tuomarilla on tekemistä tämän kanssa?” ”Kaikki. Mutta en halua sinulta mitään muuta kuin kuolemasi.” Yhtäkkiä hän ilmestyy Jackin eteen seitsemän värinen miekka kädessään, kuin sateenkaari. Jack vetäisee nopeasti verenpunaisen miekan vyöltään ja torjuu melko kevyen iskun, ja mies katoaa taas pimeyteen. Jack repii siteet vasemmasta kädestään pois. Käteen sattuu vielä hieman, mutta se on paljon kuin aikaisemmin. ”Kuka oikein olet? Mitä minä muka tein?” Jack pyörii ympyrää tunnustellen miekallaan ilmaa joka puolelta. ”Sinä tuhosit tämän planeetan.” Mies ilmestyy Jackin taakse ja saa tehtyä pienen piston ja viillon Jackin vasempaan käteen ennen kuin hän torjuu. Jack yrittää iskeä takaisin ja lähtee juoksemaan miehen perään pimeässä. Jack saa aktivoitua kiven sormessaan, ja hän saavuttaa miehen nopeasti. Jack iskee miekallaan nopeasti miestä kohti, joka väistää kuin olisi nähnyt miekan kulkusuunnan. Miehen ympärille ilmestyy sinertävä kuin aura, ja hän nopeutuu huomattavasti. He vaihtavat muutaman iskun, mutta mies on selvästi Jackia nopeampi. Mies saa iskettyä Jackin miekan kauemmaksi, ja seuraava isku uppoaa kylkeen. Musta alue häviää heidän ympäriltään, ja vain sekunti oli kulunut Luciferille ja muille kun mies ja Jack ilmestyvät takaisin. Mies vetää miekkansa pois veren vuotaessa ulos Jackin kyljestä. Hän vain lyyhistyy maahan. ”Jack!” Dan on jo juoksemassa Jackia kohti, kun John ilmestyy alkemistin taakse pidellen häntä kiinni. ”Päästä irti.” ”Odota.” John vastaa. Rellik ei silti jää viivyttelemään vaan juoksee heti miekat käsissään miestä kohti. Rellik ei tosin ehdi tehdä mitään, kun silmänräpäyksessä mies torjuu miekan ja työntää omansa Rellikin lantioon. Se osuu johonkin tärkeään ja androidin mekaaninen keho lakkaa liikkumasta, hän vain kaatuu maahan polvilleen. ”Mitä hittoa?” Mies on jo kävelemässä poispäin. ”Serge!” Lucifer karjaisee vihaisena ja ottaa molemmat aseensa ulos. ”Mitä sinä oikein ajattelet!? Tarvitsemme jokaista la De…” ”Odottakaa!” John karjaisee. Jack nousee yhtäkkiä ylös pystyyn, miekka yhä kädessään. Veri maasta nousee ylöspäin ja palautuu Jackin kylkeen haavan umpeutuessa kasaan, kuin aikaa kääntäisi. Myös Rellikin tekemä arpi ja Jackin hieman resuiset vaatteet palaavat täysin kuntoon. Verenpunainen miekka hänen kädessään hohtaa. Yhtäkkiä kahvasta ilmestyy kuin sideharso joka kietoutuu Jackin käden ympärille tiukasti, kiiveten ylöspäin pyörien kurkun ympäri ja lopulta silmien yli pari kierrosta. Kääreessä on kuva soikeahkosta silmästä parin sentin välein. Serga on kääntymässä ympäri katsomaan mitä tapahtuu, kun Jack yhtäkkiä ilmestyy ajan vartijan viereen. Jack vasemmalla kädellään vartijaa päähän niin lujaa kuin pystyy, lähettäen hänet lentämään koko hallin poikki. Lopulta hän osuu yhteen mustista pylväistä, joka sortuu täysin. ”Mikä tuo on?” Rellik kysyy. ”En tiedä,” John vastaa. ”Mutta se on isompaa kuin Elämän virta yläpuolellamme…” ”Mitä!?” Lucifer kysyy kuin järkyttyneenä. ”Meidän täytyy pysäyttää hänet.” ”Emme pysty,” John vastaa. ”Tuo miekka ei ole normaali, se on ottanut vallan kokonaan. En tunne Jackia enää yhtään…” Serge on nousemassa ylös kun Jack ilmestyy hänen eteensä miekka vain senttien päässä vartijan päästä. Kaikki hidastuu hetkeksi ja Serge pyörähtää äkkiä pois alta. Vieläkin tiheämpi sininen aura muodostuu hänen ympärilleen. ”Vai että sokea Jumala… ja Ragnarökin voimat.” Jack tulee taas Sergen viereen. He vaihtavat muutaman iskun mutta Jack vaikuttaa olevan paljon nopeampi. Hän saa tehtyä syvän viillon Sergen käteen, joka kuitenkin palautuu takaisin, kuin aikaa kääntäisi taaksepäin. Serge saa avattua hieman Jackin suojusta, mutta hän ehtii potkaista ajan vartijaa rintaan. Potku oli luja ja se lähettää Sergen parinkymmenen metrin päähän. Hän jarruttaa hieman miekallaan, jolla hän vetäisee vauhtia. Sininen aura tihenee hänen ympärillään, ja ilma rypistyy hieman kasaan kuin paperi. Serge nopeutuu järkyttävästi enemmän, melkein kadoten ilmaan. Jack ei millään ehdi torjua, ja silmänräpäyksessä verta lennähtää ulos kun Jackin oikea käsi melkein kyynärpäästä asti miekkoineen tippuu maahan. Kääre Jackin kasvoilta ja kädestä muuttuu tuhkaksi häviten ilmaan. Jack itse kaatuu tajuttomana maahan. Serge laitaa miekkansa pois ja katoaa pois. ”Lähtekää heti. Muuten tapahtuu jotain pahempaa.” Dan ja muut ryntäävät heti Jackin luokse ja kietovat käden tyngän vaatteisiin. ”Mitä me nyt teemme!?” Dan kysyy hieman paniikissa. ”Miksi me edes tulimme tänne?” ”Tein virhearvion…” Lucifer sanoo selvästi katuen päätöstään. ”Jotakin tapahtui varmaan sodan aikana. Ei ole vaihtoehtoa, lähdetään. Minä otan Jackin, kantakaa te androidi ja miekka.” Lucifer nostaa Jackin reppuselkään. John antaa Rellikille tukea, hän voi jotenkuten nilkuttaa, ja Dan hakee punaisen miekan Jackin irronneesta kädestä, jonka alkemisti jättää sinne. He menevät takaisin huoneeseen josta tulivat, ja ilmestyvät keskellä sadetta. Lucifer juoksee äkkiä suoraan eteenpäin ja pääsee sadeseinän toiselle puolelle. Hän näkee Johnin joka on jo päässyt Ragnarökille, ja Dan joka on myös melkein siellä. Ilmestyivät varmaan vähän edempänä. Lucifer ei tosin pääse kuin ulos Sademaasta, kun vettä alkaa ropista ylhäältä. Hän kääntää katseensa ylöspäin, ja ensimmäisen Tuomarin ilmalaiva, Genesis, tulee ulos sateen suojista koneet mylvien. John on juuri päässyt sillalle. Hän heittää Rellikin tuolille ja astuu alustalle. ”Mitä hittoa Balthasar täällä tekee?” Rellik kysyy. ”En tiedä eikä kiinnosta,” John sanoo. ”Meidän täytyy mennä, täällä voi käydä kohta samoin kuin Medelinissä.” Hän yrittää käynnistää aluksen, mutta se ei vain starttaa. ”Ei kai se johdu Tuomarista… Perhana!” Elementaali iskee vihoissaan nyrkit konsoliin. Lucifer on lähdössä juoksemaan Ragnarökiä kohti, kun koko Genesis yhtäkkiä häviää heidän yltään. Se imeytyy yhteen pisteeseen, ja jokin tippuu alas. Balthasar tippuu jaloilleen melkein suoraan Luciferin eteen. ”Odota hetki, Jack.” Lucifer laskee veljensä alas ja ottaa miekat esiin. ”Mitä haluat meistä, Tuomari?” ”Haluan Jackin.” Balthasar vastaa. ”Se ei tule onnistumaan.” Lucifer on hyökkäämässä Balthasaria kohti, kun painostava ilma nousee satojen metrien säteellä, laittaen jopa Luciferin polvilleen voimatta liikkua yhtään. Myös John on täysin toimintakyvytön eikä voi edes siirtyä. ”Hän hallitsee energiaa…” John sanoo ihmeissään. Rellikiin se ei silti vaikuta, mutta hän ei muutenkaan voisi liikkua, eikä alkemian tähden Daniin, joka lähtee juoksemaan heti veljeksiä kohti nähdessään Balthasarin. Balthasar kävelee rauhassa Luciferin ohi maassa makaavan Jackin luokse. Hän silti huomaa Danin joka on juoksemassa kohti. ”Vai että alkemisti.” Balthasar ojentaa kätensä tyttöä kohti ja puristaa kämmenensä nyrkkiin. Ilma tiivistyy paljon enemmän kuin aikaisemmin vain Danin ympärillä, tarpeeksi jotta hänkään ei voisi liikkua. ”Pysy poissa hänestä!” Dan karjaisee vihoissaan. ”Mitä sinä yrität?” Lucifer kysyy. ”Tehdä tilit selväksi.” Balthasar nostaa Jackin kurkusta pitäen ylös, mutta ei silti kurista häntä. Tuomari muokkaa hieman Jackin energiaa pakottaen hänet heräämään. ”Mitä… Missä olen?” Jack kysyy ihmeissään. Hän yrittää pyristellä hieman kun huomaa Balthasarin pitelemässä häntä ja puuttuvan kätensä. Jack menee paniikkiin ja alkaa sätkiä hieman peloissaan. ”Mitä sinäkin haluat!? Mitä täällä tapahtuu!?” ”Olen odottanut tätä jo lähemmäs 5000 vuotta, Jack. Mutta vihdoinkin… Saan tapettua sinut.” Balthasar vetäisee kypäränsä pois ja heittää sen menemään. Hänen kasvoillaan on iloisen oloinen virne. Hän kävelee Sademaata kohti, aivan sen rajalle, Jack käsissään. ”Mitä sinä aiot?” ”Tappaa sinut tietenkin. Et tiedäkään mitä olen saanut kestää sinun tähtesi. Tämä kaikki on sinun syytäsi, minä olen olemassa, ja se on sinun syytäsi.” ”Oletko la Deg?” Balthasar vain repeää nauruun, mutta vakavoituu hetkessä. ”Elä pistä minua yhteen teidän laistenne kanssa! Minä yritin suojella tätä planeettaa sodan aikana, mutta sinä… Sinä et kuunnellut, et koskaan kuunnellut. Melkein tapoit Edeninkin… Ja mitä teit sodan jälkeen… Se ei ollut oikeutta, se ei ollut mikä oli parhaaksi tälle planeetalle, ihmisille, Jumalille, tai veljillesi ja siskoillesi.” ”En älyä yhtään mistä sinä puhut!” ”Ja se on sinun syytäsi! Tämä planeetta tulee kuolemaan, sota puhkeaa, ja koko planeetta tuhoutuu.” ”Sota? Rhapsodian ja Mylarin välillä?” ”Ei, vaan sota yhtä olentoa vastaan. Hän nousee jälleen, aloittaen kaikkeuden tuhon. Jumalat ovat palaamassa, la Deg heräämässä, ja jopa Serge on lähtenyt liikkeelle. Tällaista sotaa ei ole nähty koko kaikkeuden historiassa, edes Jumalten sota ei vedä vertoja mitä on tulemassa. Rhapsodia, Mylar ja Pohjoisen maa marssivat sotaan toisiaan vastaan kuten myös Täydellistä olentoa, minua ja la Degiä vastaan. Ihmiset eivät luota näihin olentoihin, he eivät anna planeettaansa niin Jumalille, la Degille kuin minullekaan.” ”Mitä sinä aiot tehdä? Kuulostit siltä, että haluat estää kaiken tämän tapahtuvan.” ”Sinä et koskaan älynnyt mitä halusin, vaikka tulenkin sinusta. Sinä et koskaan tule älyämäänkään. Sinä halusit pelastaa kaikki, mutta se ei aina ole paras vaihtoehto. Uhraukset ovat välttämättömiä. Kaikkeus tarvitsee tasapainon, mutta sinä et sitä älynnyt.” ”Minä en tiedä mitään mitä minä olen tehnyt.” ”Se on hyvä, kuolethan ainakin luullen, että et tehnyt mitään pahaa. Tuomitsit vain kaiken elävän ja elämättömän.” Balthasarin käteen muodostuu pitkä vitivalkoinen miekka, joka on parikymmentä senttiä leveä ja melkein kaksi metriä pitkä. ”Balthasar, elä!” Dan saa jotenkuten nostettua päätään ja hän näkee Tuomarin miekka kädessään. ”Jack!” ”Perhana.” Lucifer yrittää nostaa itseään ylös, mutta ei millään onnistu. ”Tulimme jo tänne asti.” ”En voi kuolla täällä… En voi.” Jack yrittää repiä itseään irti, mutta ei pysty. ”Hyvästi, Jack. Harmi, että sen piti päättyä näin.” Balthasar työntää miekan suoraan Jackin rintaan. Se uppoaa hänen lihaansa, ja lävistää rintakehän tullen selästä ulos. ”JACK!” Yhtäkkiä painostava ilma häviää Daniellen ja Johnin ympäriltä, mutta Lucifer on yhä maassa. John kääntyy Rellikiä kohti, mutta hän voihkii maassa tuskissaan pidellen rintaansa. ”Rellik! Mitä tapahtui?” Rellik yrittää saada happea, mutta hän vain haukkoo henkeään. Dan syöksyy suoraan Balthasaria kohti joka horjuu hieman paikallaan. Valkoinen miekka häviää Jackin rinnasta ja verta purskahtaa ulos. Balthasar pitää Jackiä yhä kurkusta kiinni, mutta pitelee rintaansa selvästi kivusta. Kohta hän päästää Jackista irti, hän tippuu maahan polvilleen. Balthasar itsekin kaatuu maahan polvilleen pidellen rintaansa, mutta kasvoillaan hänellä on leveä hymy. Dan juoksee suoraan Jackia kohti ja ojentaa kätensä häntä kohti. ”Jack! Äkkiä nyt!” Jack ojentaa vaivoin kätensä ritaria kohti, mutta ei jaksa pitää sitä kauaa ylhäällä. Hän yrittää sanoa jotain, mutta ei saa sanoja suustaan. Dan on juuri saamassa kädestä kiinni, kun Balthasar nousee väkisin ylös ja lyö alkemistia rintaan. Ilmat lähtevät ulos Danin keuhkoista ja hän kaatuu maahan. ”Hyvästi, Jack. Nähkäämme Niityillä kun aikani koittaa.” Zalghar ilmestyy yhtäkkiä aikarepeämästä ja siirtää heidät molemmat pois. Dan ryömii maassa Jackin luokse. ”Jack… sinnittele.” ”Dan… anteeksi… että raahasin… sinut mukaan…” Jack sulkee silmänsä ja kaatuu maahan mahalleen, täysin liikkumattomana. Seuraava päivän ilta saapuu. Julius ei ole hievahtanutkaan kahden kiviröykkiön edestä melkein kokonaiseen päivään saavuttuaan. El saapuu myös käymään metsikössä. Hän tulistuu heti kun näkee Juliuksen. ”Mitä sinä täällä teet?” Hän kysyy ynseästi. ”Jätit hänet tänne ja vasta nyt palaat takaisin.” ”Sillä ei ole enää väliä…” ”Totta, ei olekaan enää. Ja se siinä surullista onkin.” El hieraisee hieman kyyneleitään pois ja kävelee pois. Lucifer nojailee hautojen lähellä seinään, jonne El ei nähnyt. ”Mitä nyt teemme? Tiedät kyllä mitä tulee tapahtumaan, ja olemme kolme henkilöä jo vajaana. Kymmenes, Jack ja Casper.” ”Mikä on Balthasarin osuus tässä kaikessa Tiedät jotain mitä et kerro. Mitä tapahtui kaksisataa vuotta sitten?” Yhtäkkiä Zalghar ilmestyy aikarepeämästä haudalle, ja mukanaan hänellä on Esmeralda. Lucifer ottaa miekat esille. ”Sinä! Mitä haluat?” ”Zalghar…? Ja sinähän olit se ritari?” Julius ihmettelee. ”Jos haluatte tietää, mitä tapahtui, teidän täytyy tietää muutama asia tulevaisuudesta. Etenkin seuraavasta planeetasta, Maasta.” ** Tässä siis oli Viimeinen matka. Kuten varmasti arvaatte jos luitte loppuun että tarina ei pääty tähän, ei lähellekään, mutta en aio laittaa enempää tästä tarinasta tänne. Ois kiva kuulla mielipiteitä kaikkia yhdeksää osaa koskien ja mitä yleisesti tykkäsitte. Tämä tarina on siis ollut tekeillä jo kauan, tämä on silti ensimmäinen kerta kun ”kunnolla” kirjotin tätä. Jätin muutamia kohtia pois koska eivät koskeneet näitä yhdeksää osaa ja Jackin tarinaa niin paljon. Oli myös muutamia asioita jotka eivät vielä tässä johtaneet erityisesti mihinkään, kuten Zalghar ja vihreähiuksinen nainen, ne laitoinkin isompaa tarinaa varten että jos tämän joskus viimeistelen niin ei järkyttävästi tarvitse lisäillä jo kirjoitettuun osioon. Tämä olikin periaatteessa vain Jackista kertova osio. Loppu oli myös ehkä kiirehditty, kirjoitan tätä nyt aamu seitsemän aikaan kun teki mieli vain viimeistellä tämä, ehkä hieman hätäisesti. Enkä mielestäni saanut niin paljon tunnetta loppuun, ja oikeastaan koko tarinaan, kuin olisin halunnut, mutta sen päätätte te :) Tarina ei siis tosiaankaan ollut tässä. Kuten Balthasar lopussa mainitsi, että on odottanut 5000 vuotta, (se ei ollut kirjoitusvirhe) ja olen viitannut jonkin kerran, että on noin vuosi 1000, 1013 tarkalleen ottaen, tuon planeetan aikaa, että sitä ennenkin on ollut jotain. Ja sitten Maan mainitsin lopussa, että tarina jatkuu molempiin suuntiin, menneisyyteen ja tulevaisuuteen. Tämä oli silti tässä, ja vaikka kirjoitustaitoni eivät nyt olekaan parhaasta päästä, olen itse ainakin ylpeä tästä tarinasta ja maailmasta jonka olen luonut.
