Käyttäjätunnus:

Salasana:

Liity! Apua

PDF Tulosta Sähköposti
Novellit Scifi Elä niin kuin tämä olisi viimeinen päiväsi: Viimeinen osa (epilogi)
QR-Code dieser Seite

Elä niin kuin tämä olisi viimeinen päiväsi: Viimeinen osa (epilogi) Hot

"William oli kiireinen mies," Jenkins sanoi.

Damon ja Jenkins olivat vielä tekemässä ruumiinavausta samaan aikaan kun Al suli sähkötuolissaan.
Ruumiinavauksen loputtua Jenkins alkoi kirjoittaa tietoja ylös:'tuntematon tauti, haava vakavasti vaurioituneessa niskassa, hapenpuute (veren yskiminen tajuttomana. Tukehtuminen)'.

"Al Simpson kuoli tavallaan nyt turhaan, mutta hän oli muutenkin aiemmin jo syytetty kolmesta murhasta," vastasi Damon.

"Ainakaan minulta ei heru yhtään sympatiaa," Jenkins sanoi.

"Mutta nyt kun työmme on tehty. Mennään julkaisemaan tämä tiedote poliisille," sanoi Jenkins helpottuneena. Hän tiesi ettei tuomari eikä kukaan muu pidä siitä. Al Simpson tuomittiin syyttömänä sekä syyllisenä kuolemaan.

Tuomari näki tiedotteen ja rupesi hikoilemaan.

Scott Dawson heräsi seuraavana aamuna ihan tavallisesti ja meni syömään aamiaista. Hän näki Aamulehdessä kaksi isoa otsikkoa: "W. S. Davidson voitti keksijäkonferenssin kilpailun" ja "Syytön yhdestä murhasta, syyllinen kolmeen tuomittiin kuolemaan."

William Stephen Davidsonin hautakivessä luki: "(1990-2040), Pelle Peloton, leski ja keksijänero.

Hänen hautansa sijaitsi kauniilla kukkulalla olevalla hautausmaalla. Hänen veljensä toi perheensä kanssa paljon kukkia hänen haudalleen ja lähtivät. Jokainen itki.


Nyt minun tarinani on kerrottu.

Ylläpidon palaute

 
Elä niin kuin tämä olisi viimeinen päiväsi: Viimeinen osa (epilogi) 2015-07-13 08:09:13 Alapo80
Arvosana 
 
2.5
Alapo80 Arvostellut: Alapo80    July 13, 2015
#1 Arvostelija  -   Kaikki arvostelut

Moikka StephenKing1!

Jos nämä kaikki osiot olisivat olleet yhdessä pötkössä, niin tämä olisi voinut olla ihan miellyttävä lukukokemus.

Nyt tämä oli sekava ja vaikealukuinen paketti, jossa ilmeni samat virheet kautta linjan.
Olisit voinut jakaa tämän vaikka kolmeen osioon, ottaa palautetta, muokata tekstiä ja kehittyä.

Lopetuksessa jäi ihmetyttämään, että mihin se lintusyöpä katosi yhtäkkiä? Sen piti olla tarttuva ja vaarallinen, mutta ei tarttunut poliiseihin tai naapureihin.

Jos lataat vielä jotain ja lataat sen näin lyhyinä pätkinä, niin poistan ne välittömästi. Tämän sivun tarkoitus ei ole sekoilla muutaman rivin katkelmien kanssa.

Kiitos!

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
00
Report this review
 

Arvostelut

Käyttäjien arvostelu: 1 käyttäjä(ä)

Arvosana 
 
1.0  (1)
Arvostele
Arvosana
Kommentit
    Syötä turvakoodi.
 
 
Elä niin kuin tämä olisi viimeinen päiväsi: Viimeinen osa (epilogi) 2015-06-30 05:13:09 Repi
Arvosana 
 
1.0
Repi Arvostellut: Repi    June 30, 2015
Top 100 Arvostelijat  -   Kaikki arvostelut

En tiedä olitko hakenut sitä, mutta tekstistäsi mieleeni tuli koko ajan Sherlock Holmes, mikä on aina plussaa!

Koko tarina oli novellin mittainen ja olisi mahtunut helposti yhteen julkaisuun. Jotkut osat olivat vain parin lauseen mittaisia.

Tekstisi oli melko selittelevää eikä mielikuvitukselle jäänyt oikeastaan tilaa ollenkaan. Annan mietteitä tuosta viimeisestä pätkästä tekstissäsi, koska se pätee koko tarinaan.

** "Ainakaan minulta ei heru yhtään sympatiaa," Jenkins sanoi. **
Tähän voisi lisätä kuvailua vartaloneleistä, kuinka häneltä ei heru sympatiaa. Pelkkä sanoi käy tylsäksi pidemmän päälle, jos sitä tykittää koko ajan.



** "Mutta nyt kun työmme on tehty. Mennään julkaisemaan tämä tiedote poliisille," sanoi Jenkins helpottuneena. **
Töksähtävä lause ja tiivistämisen varaa olisi. Jos jotain suuntaa voisit miettiä niin:

"Nyt kun työmme on tehty, voisimme julkaista tiedotteen", sanoi Jenkins ja huokaisi helpotuksesta.
Muitakin tapoja toki on.



** Hän tiesi ettei tuomari eikä kukaan muu pidä siitä. Al Simpson tuomittiin syyttömänä sekä syyllisenä kuolemaan.

Tuomari näki tiedotteen ja rupesi hikoilemaan. **

Kuolemaan ei voida tuomita syyttömänä ja syyllisenä.
Nuo sanat rupesi hikoilemaan. Tästäkin kuvailusta saisi enemmän irti. Hän voisi myös rypistellä paperia, raapia kaulaa jne. jne.



** Scott Dawson heräsi seuraavana aamuna ihan tavallisesti ja meni syömään aamiaista. **
Voiko herätä erikoisesti? Eikö hän voisi vain herätä?



** Hän näki Aamulehdessä kaksi isoa otsikkoa: "W. S. Davidson voitti keksijäkonferenssin kilpailun" ja "Syytön yhdestä murhasta, syyllinen kolmeen tuomittiin kuolemaan." **
Aamulehti? Henkilöiden nimet viittaavat muuhun kuin Suomeen. Viimeinen lause on töksähtävä.



** William Stephen Davidsonin hautakivessä luki: "(1990-2040), Pelle Peloton, leski ja keksijänero. **
Miksi Pelle Peloton? Se vain viittaisi, että hän on semmoinen hassu harrastelijakeksijä.
Kuollut ei voi olla leski.
Keksijänero on lisää selittelyä kun jo aiemmin viittasit Pelle Pelottomalla keksijään.



** Hänen hautansa sijaitsi kauniilla kukkulalla olevalla hautausmaalla. Hänen veljensä toi perheensä kanssa paljon kukkia hänen haudalleen ja lähtivät. Jokainen itki. **
Voisit näyttää kuinka kyyneleet valuvat eikä vain kertoa. Se tuo enemmän mielenkiintoa.
Hautakivi kertoo jo, että ollaan hautausmaalla. Voisi kertoa, että missä se hautausmaa sijaitsee.

Ei muistella pahalla! :)

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
20
Report this review
 
Powered by JReviews
 
KIRJOITA   ARVOSTELE    JULKAIS