Luku 7
''Onko kaikki kunnossa?'' Caroline kysyi oven raosta. Hän katsoi ihmeissään minua ja Lukea ''Kuulin äsken huutoa.''
''Kaikki on kunnossa.'' Luke sanoi katse minun silmissäni. Kerroin hänelle juuri, että hän oli kuolemassa, ja silti hän vain hymyili surullista hymyään. En ollut varma tiedostiko hän asian vakavuuden vai ei. Jos tiedosti, niin hän oli hyvä näyttelemään. Hän vilkaisi nopeasti Carolinea. ''Juttelimme juuri Emman kanssa hänen voimastaan.''
''Siistiä eikö olekkin?'' Caroline sanoi ja hymyili. ''Alkakaapa jo tulla takaisin. Nyt on aika juhlia!'' Hän sanoi ja avasi oven kokonaan. Sitten hän näytti kädellä merkkiä, että oli aika palata terassille. ''Vai että tulenluoja!'' Hän sanoi innoissaan, kun kävelimme hänen ohitse takaisin terassille, minkä lattiassa oli nyt palanut jälki siinä kohdassa missä olin vähän aikaa sitten ollut liekeissä. Muistelin kuinka kauniita liekit olivat olleet. En ollut ennen nähnyt liekkien tanssivan sillä lailla.
''Mikäköhän sinun toinen voima on?'' Will sanoi ja sydämmeni muljahti. Yritin pitää naamani peruslukemilla, mutta huomasin suupielieni kaartuvan hiukan alaspäin. Kirosin mielessäni isäni. Miksi minun piti periä häneltä kirous? Tekisin melkein mitä vain jotta saisin hehkun näkemisen pois.
''Ehkä hän pystyy liikuttelemaan Miken tavalla esineitä.'' Luke sanoi nopeasti ja pelasti tilanteen. Katsoin häntä kiitollisena. Hän ei kertoisi kenellekkään minun toisesta voimastani. Yritin olla ajattelematta Lukea ja hänen kohtaloa, mutta kun hän hehkui koko ajan punaisena vieressäni se oli melkein mahdotonta. Minun teki mieli tarttua hänen käteen ja pitää hänet turvassa. Sitten havahduin ajatuksistani ja punastuin.
''Ei en usko.'' Caroline sanoi. ''Kuinka monta puolienkeliä sinä tiedät jotka pystyvät luomaan tulta ja heittelemään tavaroita koskematta niihin?''
''En yhtään.'' Luke sanoi mietteliään näköisenä. Hän katsoi minua arvioivasti ja minä tuijotin palanutta jälkeä terassin kaiteen edessä. En voinut kuin miettiä, että miettikö Luke sitä mitä minä välillä mietin? Oliko olemassa muita puolienkeleitä jotka näkivät hehkun? Vai olinko tosiaan friikki? Ainutlaatuinen ja outo.
''No niin!'' Caroline sanoi meidän kaikkien edessä. ''Nyt käydään torilla hakemassa hiukan juotavaa ja mennään puistoon juhlimaan!'' Hän julisti. Mike ja Will hakkasivat rintojaan kuin paviaanit ja huusivat. Kaikesta huolimatta en voinut kuin hymyillä heidän leikkimielisyydelle. He olivat hyvä esimerkki siitä, että kaikkea ei tarvinnut aina ottaa liian vakavasti. Vaikka punainen hehku olikin pahin mahdollinen asia minkä saatoin nähdä, päätin nauttia tästä illasta. Minun toiveeni kävi toteen. Minun toinen voimani oli sellainen mitä ei tarvinnut pelätä tai hävetä. Luke katsoi minua hymyillen kuin rohkaistakseen minua unohtamaan hänen tulevan kuoleman ja rohkaisten minua nauttimaan tulevasta illasta. Minä hymyilin takaisin ja katseemme kohtasi pidemmän aikaa kuin vain pari sekuntia.
Me menimme torin kautta Engelin keskuspuistoon suuren omenapuun juurelle. Muistin liiankin kirkkaasti kuinka Leo oli kuollut oman viinapullon hajotessa hänen otsaansa. Muistelin kuinka veri alkoi muodostamaan pienen lammikon hänen alleen. Sitten ravistelin päätäni. Ei. Tänään oli syytä juhlia. En ajattelisi kuolemaa. En minä voinut elää elämääni miettimällä pelkkiä synkkiä asioita.
Mike otti taas taskustaan footbagin ja alkoi Deanin ja Luken kanssa potkimaan sitä. Välillä näytti siltä, että jos Dean tai Luke potkaisi pallon liikaa sivulle, Mike ohjasi sen luokseen sormen heilautuksella. Luke oli kolmesta kaveruksesta selvästi vähiten urheilullinen. Sydäntäni kirpaisi kun näin taas punaisen hehkun hänen ympärillä. Pakotin itseni siirtämään katseeni Carolineen ja Williin, jotka istuivat taas sylikkäin loivalla rinteellä. ''No? Mitä pidät voimastasi?'' Caroline kysyi, kun olimme juoneet ensimmäiset juomat. Minun poskiani alkoi jo nyt kuumottamaan.
''On se ihan siisti.'' Sanoin vaatimattomasti, mutta Caroline näki lävitseni.
''Älä nyt.'' Hän sanoi. ''Minä näin kuinka innostunut sinä olit kun sytyit tuleen. Sitä minä en vain tiedä, että miksi olit niin helpottunut?''
''Kai minä pelkäsin, että perisin jonkun epämiellyttävän voiman.'' Sanoin rehellisesti. ''Niin kuin esimerkiksi ajatustenlukemisen.'' Lisäsin nopeasti, sillä näin kuinka Will katseli minua kuin yrittäisi katseellaan porata reijän päähäni ja yrittäisi keksiä miten aivoni toimivat. Toivoin hartaasti, että hänen voima ei ollut niin voimakas, että hän päättelisi jotenkin ihmeessä miksi olin ollut niin peloissani. Näytti siltä, että hän ei keksinyt syytä. Hänen hehku pysyi keltaisena.
''Näytä meille pieni show.'' Caroline pyysi. Hän näytti olevan taas vilpittömästi iloinen puolestani. En ollut ennen nähnyt kenelläkään muulla kuin äidilläni yhtä luottavaista ja rakastavaa katsetta. Tältäkö se tuntui kun oli ystäviä? Tuntuiko se näin hyvältä? Sitten ajatukseni alkoivat mennä väärään paikkaan. Tuntuiko se näin pahalta kun ystävä oli vaarassa? Suljin nopeasti silmäni ja vedin syvään henkeen. Yritin pitää kiinni päätöksestäni. Tänä iltana en ajattelisi kuolemaa vaikka se seisoisi vieressäni.
''En minä osaa.'' Sanoin hiljaa yrittäen olla mahdollisimman positiivinen. Tajusin samantien, että se oli vaikempaa kuin oletin.
''Yritä edes. Emme me sinulle naura.'' Caroline sanoi ja minä uskoin häntä. Se oli suurin syy miksi en ikinä yrittänyt mitään. Pelkäsin, että minulle naurettaisiin, niin kuin koulussa oltiin tehty satoja kertoja. Aloin itsekkin innostumaan taas uudesta voimastani. Carolinen into oli kuin kulkutauti, mikä levisi puolienkelistä toiseen. Pian huomasin hymyileväni ja heiluttelevani käsiäni sivuille ja tein ilmaan tulirenkaita, samalla kun Caroline taputti. Minusta tuntui hyvältä tuntea lämpöä käsissäni. En vielä hallinnut liekkejä niin hyvin kuin toivoin, mutta en sentään polttanut ketään hengiltä. Positiivisia ajatuksia käskin itseäni mielessäni. Ainoa huono asia voimassani oli se, että en voinut käyttää sitä tavallisissa vaatteissa jos halusin vielä pitää niitä toistamiseen päälläni. Nytkin minulla oli päälläni vain punamusta ihonmyötäinen paita ja mustat liukkaat housut.
''Otatko vielä juotavaa?'' Will kysyi, kun olin kymmenen minuuttia yrittänyt tehdä temppuja liekeillä. Istuuduin maahan ja otin kaljatölkin käteeni.
''Kiitos.'' Sanoin ja hymyilin leveästi. Pojat potkivat vieläkin palloa, ja Caroline huomasi minun katselevan heidän suuntaan.
''Selitäppä minulle nyt, miksi te kaksi ette seurustele?'' Caroline kysyi häpeilemättä. Minä katsoin häntä hiukan yllättyneenä. En ollut odottanut niin suoraa kysymystä. Sitten aloin miettimään kuka vieressäni istui ja en ollut enää niin yllättynyt.
''Anna hänen olla.'' Will sanoi ja laittoi kätensä Carolinen suun eteen jotta hän ei pystyisi sanomaan mitään muuta. Carolinen kikatti Willin käteen ja kuului vain muminaa. Hetken päästä Will otti kätensä pois Carolinen suulta ja he molemmat nauroivat.
''Ei kun olen tosissani.'' Caroline sanoi. ''Te kaksi olette kuin tehdyt toisillenne.'' Hän lisäsi kun näki minun moittivan katseen. Katselin Deania, Mikeä ja Lukea. Katseeni pysähtyi Lukeen ja tunsin voimakkaan sydämmen lyönnin. Caroline seurasi katsettani. ''Ahaa!'' Hän sanoi ja näytti hiukan yllättyneeltä. ''Sinulla on joku muu mielessäsi.'' Hän sanoi.
''Miten niin?'' Kysyin uhkaavasti. Yritin sanomatta sanoa, että en pitänyt tästä keskustelusta, mutta Caroline selvästi nautti. ''Olisit heti sanonut, että olet enemmän synkkiin tapauksiin päin.''
Mietin hetken Carolinen sanoja. Sitten se iski minuun. Olisin mennyt pois tolaltani vaikka joku muu uusista ystävistäni olisi hehkunut punaisena. Mutta olisinko reagoinut niin pahasti, että olisin syttynyt kirjaimellisesti tuleen? Nyt kun asiaa ajattelin tarkemmin Luke vaikutti enemmän sellaiselta poikaystävältä mistä olin haaveillut ennen Engeliin tuloa. Hän oli tavallinen. Tai ainakin tavallisempi kuin esimerkiksi Mike. Hyvällä tavalla. Ehkä hiukan surullinen, mutta hän oli saanut minut piristettyä Sophian kuoleman jälkeen. Silloin kun olin ollut pohjimmillani.
''Sinä taidat arvostaa enemmän sisäistä kauneutta kuin pintaa.'' Caroline sanoi, ja Will naurahti. ''Vaikka ei Mikekään sisältä ruma ole.'' Hän lisäsi nopeasti ja vilkaisi nopeasti palloa potkivia nuoria miehiä päin. Mike ei näyttänyt kuulleen mitä Caroline sanoi ja Caroline huokaisi helpotuksesta.
''Olet oikeassa.'' Minä sanoin ja päätin, että en salailisi ystäviltäni enää mitään. Paitsi sen, että näin hehkun. Nyt kun ajattelin minua ja Mikeä tajusin, että en pitänyt hänestä sillä tavalla. Toki hän oli hyvän näköinen, mutta en minä pitänyt häntä muuta kuin vain ystävänä. En nähnyt meidän välillä tulevaisuudessa mitään muuta. Mutta kun ajattelin Lukea saatoin huomaamattani suunnitella tulevaisuutta hänen kanssaan. Minä tahdoin hänet elämääni. Minä tahdoin jakaa Engelin ilot hänen kanssaan. Silloin huomasin kuinka suuri paino harteiltani hävisi. Minä olin ensimmäistä kertaa itselleni rehellinen. Minä myönsin itselleni sen, että pidin jostain toisesta muutenkin kuin vain ystävänä. Mutta en ollut vielä valmis tekemään mitään asian suhteen. Askel kerrallaan.
''No? Milloin aijot tehdä ensimmäisen liikkeen?'' Caroline kysyi ja naurahdin ajatukselle, että hän ei ainakaan pystynyt lukemaan toisten ajatuksia. Jos hän siihen pystyisi hän antaisi asian olla. Mutta en minä hänelle vihainen ollut. Hän halusi vain auttaa. Hän halusi vain, että minä olisin onnellinen.
''En tiedä.'' Vastasin rehellisesti. Tämä oli ensimmäinen kerta kun juttelin pojista jonkun kanssa avoimesti. En tiedä mistä se johtui, mutta ensimmäistä kertaa minua ei hävettänyt vaikka myönsin pitäväni jostain.
''No. Tee se pian ennen kuin joku muu iskee kiinni.'' Caroline sanoi ja vinkkasi silmää.
Huomasin hymyileväni. Tällä kertaa aidosti. Oloni oli helpottunut, kun annoin itseni tuntea jotain mitä vastaan olin taistellut koko elämäni. En ollut odottanut tälläistä muutosta itsessäni. Ja se vaati vain sen, että nuori mies josta pidin oli kuolemaisillaan. Ja vähän olutta. Katsoin kuinka Luke potkaisi laiskasti palloa. Sitten hän vilkaisi minua surullisilla silmillään ja vilautti pienen hymyn.
''Oi.'' Caroline sanoi naamallaan levein hymy minkä olin ikinä nähnyt. ''Nyt minä näen sen!'' Hän sanoi ja läppäsi minua olkapäähän. ''Mutta kenet ikinä sitten valitsetkin, minä annan hyväksyntäni. Kunhan et vain särje kenenkään sydäntä.''
''Kiitos.'' Sanoin ja vilkaisin Mikeä.
''Auts.'' Will sanoi. ''Kai sinä tajuat, että sinä olet osasyyllinen Miken sydämmen särkymisen kanssa.'' Hän sanoi hiljaa Carolinelle.
''No minä vähän innostuin.'' Caroline sanoi ja näytti ensimmäistä kertaa katuvan tekojaan. ''Mutta kyllä Mike pärjää.''
''Olet oikeassa.'' Will sanoi. ''Mike on lujaa tekoa.''
Loppuillan aikana me joimme itsemme taas humalaan. Tajusin liian myöhään, että lähtisin Luken kanssa Willowsiin seuraavana aamuna. Krapula ei auttaisi asiaa lainkaan, mutta meillä oli niin hauskaa, että en välittänyt siitä. Voisin kirota itseni sitten aamulla. Tällä kertaa me emme menneet Miken luokse jatkoille vaan istuimme koko illan ja puolet yöstä omenapuun juurella. Jossain vaiheessa huomasin istuvani Luken vieressä ja meinasin nojautua nojaamaan hänen olkapäähän, mutta onnistuin olla tekemättä niin. Minä en tiennyt, että pitikö Luke minusta enemmän kuin vain ystävänä. En ymmärtänyt miten Will ja Caroline olivat kiinni toisissaan julkisella paikalla ilman, että heitä hävetti.
Kun kello tuli kaksi yöllä Caroline alkoi olla jo niin kännissä, että Will lähti taluttamaan hänet takaisin kotiin. Minä, Luke, Dean ja Mike jäimme vielä vähäksi aikaa puistoon. Tämä tuntui taas yhdeltä elämäni parhaimmista illoista. Minulla oli ystäviä. Mietin minkälainen olotilani oli ollut ennen Engeliin tuloa. Minä olin ollut yksin ja eksynyt. Olin onnellinen, että hyppäsin silloin sieltä sillalta. Mutta jossain vaiheessa kyyneleet alkoivat valua silmistäni ja nousin nopeasti ylös. ''Minne sinä olet menossa?'' Dean kysyi.
''Minä menen kotiin nukkumaan.'' Sanoin yrittäen kuullostaa mahdollisimman pirteältä. En halunnut pilata toisten iltaa omilla murheillani.
''Minä voin saattaa sinut.'' Luke sanoi ja kuulin kuinka hänkin nousi ylös.
''Minä löydän kyllä kotiin itsekkin.'' Sanoin ehkä hieman tylysti. En halunnut Luken näkevän minun itkevän. Minua pelotti, että hän olisi huolissaan minusta.
''Kyllä minä sen tiedän.'' Hän sanoi. ''Mutta tulen silti. Siltä varalta, että Leo tulee vastaan.''
''Okei.'' Sanoin ja pyyhin kyyneleet nopeasti silmistäni. Olin onnistunut nauttimaan illasta kiitos kännin, mutta humala alkoi jo laskemaan ja minua alkoi taas pelottamaan Luken kohtalo. Katsoin ylös taivaalle ja mietin, että oliko tämä joku sairas vitsi? Ensimmäistä kertaa elämässäni minulla oli ihmisiä ympärillä joihin minä luotin, ja nuori mies josta pidin todella paljon. Ja jostain syystä oli hyvin todennäköistä, että menettäisin hänet ennen kuin edes ehtisin sanoa hänelle, että pidin hänestä.
''Mikä mieltäsi painaa?'' Luke kysyi kun olimme kävelleet muutaman minuutin ja poistuimme puistosta.
''Sinä.'' Minä sanoin suoraan. ''Minä en tiedä mitä minä... En tiedä mitä teen jos sinulle käy jotain.'' Sanoin ja vilkaisin nopeasti Lukea. Hän katsoi minua lempeästi.
''Ei minulle mitään tapahdu. Minulla on sinut.'' Hän sanoi. ''Mutta oletko varma, että haluat uhmata enkeleiden sääntöjä? He saattavat karkottaa sinut Engelistä jos lähdet ilman lupaa Willowsiin.''
''En minä halua olla täällä jos sinä et ole täällä.'' Sanoin. Olin vielä sen verran humalassa, että filtteri oli vielä kadoksissa, ja ajattelin normaalia dramaattisemmin. Luke pysähtyi ja tarrasi minua kädestä. Hän pysäytti minut ja käänsi minut katsomaan suoraan häneen.
''Minä en halua, että joudut ongelmiin minun takiani.'' Hän sanoi vakavana.
''Sinä et ymmärrä.'' Minä sanoin. ''Minä... minä pidän sinusta.'' Änkytin ja taas silmästäni valui kyynel. Mietin, että olipa minusta tullut kauhea itkupilli. Ennen Engeliin tuloa minulla ei ollut mitään menetettävää ja nyt kun oli minua pelotti, että menettäisin kaiken. Luke pyyhkäisi kyyneleen pois sormellaan. ''Olen pahoillani.'' Sanoin nopeasti. ''Olen vielä vähän kännissä.'' Irrottauduin Luken otteesta ja lähdin kävelemään.
Luke hölkkäsi minut kiinni. ''Tunne on molemminpuoleinen.'' Hän sanoi ja pysäytti minut uudestaan.
''Onko?'' Kysyin ja tunsin kuinka henkeni salpautui. Katsoin Luken väsyneisiin ja surullisiin silmiin. Niissäkin kimalteli kyyneleet.
''Kyllä.'' Hän sanoi ja sulki kasvoni hänen käsiin. Hän katsoi suoraan silmiini. ''Mutta edetään ihan rauhassa.''
''Kuullostaa hyvältä.'' Sanoin, ja hän otti kätensä pois poskiltani. Taistelin pahoja ajatuksia vastaan, mutta tunsin olevani häviöllä. ''Jos sinä edes olet elossa enää ylihuomenna.'' Sanoin ennen kuin tajusin. Minun teki mieli taputtaa itseäni selkään ja sanoa, että olin mestari pilaamaan tunnelman.
''Miten sinä muuten näet, jos joku on kuolemassa?'' Luke kysyi, ja minä kerroin hänelle hehkusta. Luke kuunteli kiinnostuneena ja nyökkäili aina silloin tällöin. Kerroin kuinka kirjastonhoitajan hehku oli muuttunut punaiseksi silloin kun kävin kirjastossa, ja että kuinka isäni hehkui kirkkaan valkoisena koska oli kuolematon. Ja kuinka hehku lopulta vain katosi kun henkilö kuoli.
''Se on kuin joku kirous.'' Sanoin lopulta, ja Luke pudisti päätään.
''Ei minusta.'' Hän sanoi ja otti käteni omaansa.
''Miksi ei?''
''Mieti asiaa.'' Luke sanoi. ''Sinä näet jos joku on vaarassa. Se tarkoittaa, että sinä tiedät kuka tarvitsee apua ja sinulla on voima auttaa heitä.'' Hän selitti näkemyksensä.
''Kai asiaa voi tuollakin tavalla katsoa.'' Sanoin ja taas Luke teki sen. Hän piristi minua mahdottomassa tilanteessa. ''Minä vain toivon, että jos joku hehkuu punaisena, niin on vielä mahdollista pelastaa hänet.''
''Älä pelkää.'' Luke sanoi. ''Minä en jätä sinua. En nyt enkä myöhemminkään. Kyllä me jotain keksitään.''
Me saavuimme talon numero kolmekymmentäkolme rappukäytävän oven eteen. ''Haluatko tulla luokseni yöksi?'' Kysyin Lukelta joka näytti yllättyneeltä. ''Kuten itsekkin mainitsit niin Leo on vielä vapaalla jalalla, ja terassilla on tilaa.'' Sanoin yhä pitäen Lukea kädestä kiinni. Tajusin, että se ei edes häirinnyt minua. Johtui luultavasti pienestä humalasta.
''Joo voishan sitä.'' Hän sanoi ja menimme asuntooni. Menimme suoraan terassille ja juttelimme hetken auringonotto tuoleilla kunnes Luke sammui. Hän oli pahemmassa humalassa kuin aluksi luulin. Sydäntäni särki, kun en tiennyt oliko Luke ollut vain niin kännissä, että oli puhunut omiaan vai tarkoittiko hän todella sitä, kun hän sanoi tunteen olevan molemminpuoleinen? Muistaisikohan hän enää edes huomenna keskusteluamme?
Menin vessaan pesemään kasvojani. Kastelin naamani kylmällä vedellä ja taistelin paniikkia vastaan. Kun olin saapunut Engeliin olin miettinyt, että tämä paikka oli liian täydellinen ollakseen totta. Enää en kuitenkaan ollut sitä mieltä. Engel oli kaukana täydellisyydestä. Minulla oli ensimmäistä kertaa menetettävää ja se tuntui pahalta. Oli hyvin todennäköistä, että minut häädettäisiin Engelistä, jos toteuttaisin suunnitelmani ja lähtisin Luken kanssa ilman lupaa Willowsiin. Mutta en voinut antaa hänen vain kuolla. Jossain vaiheessa palasin takaisin kattoterassille ja myös minä nukahdin tuolille.
Seuraavana aamuna minulla oli yllättävän hyvä olo vaikka minulla olikin pieni krapula. Heräsin hymyillen, mutta hymyni hyytyi kun näin vieressäni Luken. Punainen hehku näkyi hänen ympärillään. Yritin olla katselematta häntä päin ja menin keittämään kahvia. Aamu sujui muuten tavalliseen tapaan. Me söimme aamupalaa ja yritimme olla juttelematta Luken mahdollisesta kuolemasta. Luke näytti huolettomalta. Hän ei näyttänyt minkään näköisiä pelon merkkejä vaikka olin kertonut hänen olevan kuoleman vaarassa. Joko hän ei tajunnut kunnolla asian vakavuutta tai sitten hän oli todella rohkea. Tai hyvä näyttelijä.
Kun kello tuli kaksitoista me lähdimme. Luke kertoi, että Willowsiin pääsi suihkulähteen kautta, minne jokainen puolienkeli saapui, kun ensimmäisen kerran tuli Engeliin. Luke kertoi, että jokaisen patsaan avulla pääsi eri paikkaan. Jotta portaalin sai auki täytyi koskettaa verisellä sormella sitä patsasta minne halusi mennä. Muistin ne neljä valkoista patsasta mitkä olivat suihkulähteen nurkissa. Ilmeisesti jos käytti patsasta minkä enkeli piti miekkaa päätyi Willowsin slummi alueelle missä rikollisuus kukoisti. Vasaraa jos käytti niin saapui teollisuusalueelle ja kilpeä jos käytti päätyi poliisiasemalle ja palolaitokselle. Vauvaa pitelevää patsasta jos käytti päätyi sairaalalle.
Luke otti taskustaan nuppineulan ja tökkäsi sillä sormensa päätä. ''Minun täytyy hakea sairaalasta jonkun Susan nimisen naisen kuolintodistus.'' Hän kertoi. ''Epäilen, että hän saattoi olla puolienkeli ja hän kuoli Willowsissa. Mutta en ole asiasta ihan kauhean varma.'' Hän sanoi ja hyppäsi suihkulähteeseen. Sitten hän käveli vauvaa pitelevän patsaan luokse. ''Tule heti perässäni.'' Hän sanoi ja kosketti verisellä sormenpäällä patsasta.
Siihen keskelle suihkulähdettä ilmestyi poksahtaen samanlainen mustalta aukolta näyttävä pyörre minkälaisella isäni oli tullut silloin puistoon. Luke käveli sitä päin ja katosi. Minäkin kiipesin suihkulähteeseen ja aloin harppaamaan kohti mustaa aukkoa. Jalkani tuntuivat tälläkin kerralla kuivilta vaikka kävelin vedessä. Mutta en ehtinyt pyörteen luokse kun kuulin toisen poksahduksen takanani. ''Hei Emma.'' Joku sanoi ja kun käännyin ympäri meinasin saada sydänkohtauksen. Siinä seisoi tummaan pukuun sonnustautunut sänki kasvoinen enkeli.
''Hei isä.''
Luku 8
''Mitä sinä täällä teet?'' Kysyin ihmeissäni. Ensimmäisenä mietin, että olinko minä ongelmissa? Olin juuri rikkomassa enkeleiden laatimaa sääntöä. Olin ollut kävelemässä portaaliin mikä olisi vienyt minut pois Engelistä, mikä oli kiellettyä ilman enkelivanhemman lupaa. Luke oli sanonut, että minut saatettaisiin karkoittaa täältä jos rikkoisin sitä sääntöä. Tuliko isäni heittämään minut pois puolienkelten kaupungista?
''Minä tulin auttamaan sinua.'' Hän sanoi katse minun silmissäni. ''Sinä olet tekemässä elämäsi suurinta virhettä. Mutta ei hätää. Minä autan sinua.'' Hän sanoi ihan kuin se olisi tavallista, että enkeli tuli estämään lastaan tekemästä virhettä. Jos oikein olin ymmärtänyt yksikään enkeli ei välittänyt siitä mitä heidän lapsilleen tapahtui. Ei oikeasti.
''Miten sinä voit muka auttaa minua?'' Kysyin ja huomasin olevani taas kiukkuinen. Mietin, että pystyisinkö ikinä antamaan hänelle anteeksi, sen että hän oli hylännyt minut ja äitini. Toisaalta en tiennyt, että halusinko edes.
''Antamalla sinulle tehtävän tietysti.'' Hän sanoi ja seisoi arvokkaasti. Sitten hän hymähti huvittuneesti.
''Miksi?'' Kysyin epäilevästi. ''Miksi sinä välität siitä teenkö minä elämäni suurimman virheen?''
''Kuten viime kerralla sanoin. Olet minulle rakas.'' Edessäni seisova enkeli sanoi, ja minä naurahdin tukahtuneesti.
''Minä en usko sinua.'' Sanoin. En uskonut sitä sontaa mitä enkeli edessäni puhui. Hänellä oli pakko olla jonkinlaisia taka ajatuksia. Ei hän muuten minua auttaisi.
''Kiinni jäin.'' Hän sanoi ja nosti kätensä ilmaan kuin antautuakseen. ''Todellisuudessa minä tarvitsen sinua täällä.'' Hän sanoi ja levitti käsiään ympärilleen.
''Täällä? Engelissäkö?'' Ihmettelin.
''Kyllä. Täällä puolienkelten kaupungissa.''
''Mutta miksi?'' Kysyin nyt oikeasti kiinnostuneena siitä mitä isäni oli sanomassa.
''Se selviää sinulle myöhemmin.'' Hän sanoi. En voinut kuin ihmetellä mitä enkeli tahtoi puolienkelistä ja puolienkelten kaupungista?
''Mikset voi kertoa nyt?'' Kysyin ja aloin taas hermostumaan. Vihasin sitä jos joku alkoi kertomaan mielenkiintoista tarinaa ja päätti kesken kaiken, että ei kerrokkaan sitä loppuun.
''Et ole vielä valmis.'' Isäni vastasi lyhyesti.
''Olenko minä sinulle pelkkä työkalu?'' Kysyin vaikka tiesinkin jo vastauksen. Isäni suunnitteli jotain. Jotain mikä liittyi minuun.
''Et.'' Isäni vastasi. ''Olet lapseni.''
''Mutta miksi minä?'' Kysyin. ''Sinulla on varmasti muitakin lapsia.''
''Kyllä. Mutta he eivät pysty siihen mihin minä sinua tarvitsen.'' Isäni sanoi ja mulkaisin häntä vihaisena. Hän näytti hiukan huvittuneelta, kuin katsoisi jotain humoristista sarjaa. Puuttui vain taputuksien ja naurujen äänet taustalta.
''Jos todella tahdot auttaa minua ja haluat, että minä autan sinua, pelasta Luke.''
''Ai se punaisena hehkuva puolienkeli joka juuri teleporttasi Willowsin sairaalalle?'' Isäni kysyi ja olin näkevinäni inhoa hänen kasvoilla.
''Kyllä juuri hänet.'' Minä sanoin.
''Ei onnistu.'' Isäni totesi. Enkä ollut edes yllättynyt. ''Mutta voin auttaa sinua pelastamaan hänet.''
''Miten?''
''Antamalla sinulle tehtävän.'' Isäni sanoi. ''Ja kuten aikaisemmin mainitsin, tarvitsen sinua täällä. Ja olen melko varma, että lähdet sen pojan perään vaikka en antaisikaan sinulle tehtävää. Jos en anna sinulle tehtävää sinut potkitaan täältä pihalle ja se ei ole vaihtoehto.''
''Okei.'' Minä sanoin vieläkin hieman varuillani. ''En tiedä mitä peliä sinä pelaat, mutta olet oikeassa. Minä pelastaisin Luken vaikka se olisi viimeinen tekoni Engelissä.''
''Hah.'' Isäni naurahti. ''Te ihmiset ja puolienkelit olette ihmeellisiä.'' Hän sanoi. ''En ole ikinä ymmärtänyt tätä kiintymystä mitä te kuolevaiset tunnette.''
Minun teki mieli sanoa, että se johtui siitä, että enkelit olivat sairaita, mutta onnistuin hillitsemään itseni. ''Minkälaisen tehtävän sinä minulle annat? Pitääkö minun käydä tappamassa joku?'' Kysyin uhoten. Uskalsin tiuskia hänelle, sillä hän oli itse juuri sanonut, että hän tarvitsi minua, joten hän ei polttaisi minua hengiltä. Ainakaan vielä.
''Lähetän sinut Willowsin slummeissa sijaitsevaan autokorjaamoon.'' Isäni sanoi. ''Siellä käydään hieman muitakin bisneksiä salassa. Käyt hakemassa sieltä salkun missä on kaksi miljoonaa euroa käteisenä ja tuot ne huomenna tänne Engeliin. Odotan sinua puolen päivän aikaan täällä suihkulähteen luona.''
''Okei. Hae salkku rahaa Shadesta. Minkä niminen se autokorjaamo on?''
''Sen paikan nimellä ei ole väliä. Se on Shaden ainoa autokorjaamo. Etköhän sinä löydä sen helposti.'' Isäni sanoi. Jotenkin minusta tuntui, että se ei olisi niin helppoa kuin miltä kuullosti.
''Minä haen rahat.'' Sanoin. ''Mutta ensin varmistan, että Luke selviää tästä reissusta.''
''Ihan miten vain.'' Isäni sanoi. ''Kunhan vain tuot ne rahat.'' Sitten hän napsautti sormiaan ja hänen taakse ilmestyi pyörivä musta aukko. Katselin kuinka isäni käveli aukkoon ja hävisi poksahduksessa näkyvistä. Taas minulle tuli outo tunne siitä, että näinkö isäni oikeasti äsken vai näinkö harhoja? Jos hän oli juuri käynyt täällä minulla ei pitäisi olla ongelmia Luken perään lähtemisessä. Minä sain tehtävän ja minua ei potkittaisi pihalle Engelistä.
Käännyin ympäri ja näin, että suihulähteen keskellä oleva portaali oli vielä auki. Minä lähdin kävelemään sitä päin. Hetken päästä ilmestyin Luken viereen. Minulta meni hetki tajuta, missä me olimme, sillä en nähnyt kunnolla ympärilleni. Paikassa minne me tupsahdimme oli hämärää. Näin riveissä kymmeniä autoja ja tajusin, että me tulimme sairaalan parkkihalliin. Lähimpänä rakennuksen ovia oli kolme ambulanssia. ''Mikä sinulla kesti?'' Luke kysyi huolestuneena ja lähti kävelemään ovia kohti.
''Isäni tuli käymään.'' Sanoin suoraan, ja Luke näytti säikähtäneeltä.
''Ei kai hän vain karkottanut sinua Engelistä?'' Hän kysyi ja katsoi minua pitkään.
''Ei. Päinvastoin.'' Sanoin. ''Hän tuli antamaan minulle tehtävän jotta minua ei potkittaisi pihalle.''
''Miksi?'' Luke kysyi tyrmistyneen näköisenä. ''Eivät enkelit välitä siitä mitä meille tapahtuu.''
''Isäni sanoi jotain, että tarvitsee minua Engelissä. En saanut hänestä mitään muuta irti.'' Kerroin ja Luke näytti entistä pelokkaammalta. Pysäytin hänet ja otin hänen kädet minun käsiini. ''Älä ole huolissasi. Kyllä minä pärjään.'' Sanoin ja näin varjojen pienenevän Luken silmien alla.
''Ehkä meidän kannattaa pitää tuo tieto itsellämme.'' Hän sanoi, kun jatkoimme taas matkaa. Pian saavuimme sairaalan ovelle. Astuimme valkoiseen käytävään mikä vilisi ihmisiä. Siellä näkyi paljon valkoisiin takkeihin ja sinertäviin hoitajan pukuihin pukeutuneita ihmisiä. Hekin hehkuivat keltaisina. Ainoa punaiseva hehkuva henkilö oli Luke. Ajattelin, että kuolemaa tekevät potilaat olivat varmaankin rauhassa huoneissaan.
''Mistä sinä haet sen kuolintodistuksen?'' Kysyin sillä halusin ajatella jotain muuta kuin vaaraa missä Luke oli.
''Info pisteeltä.'' Hän sanoi. ''He odottavat minua.''
''Ja se on siinä?'' Kysyin yllättyneenä. ''Minä ajattelin, että pitäisi hiippailla tai tapella ennen kuin sen saa.''
''Ei ihan. Eikö Will sanonut sinulle, että nämä tehtävät ovat tylsiä?'' Luke kysyi ja muistelin mitä Will oli sanonut tullessaan omalta tehtävältään. Hän oli sanonut, että häntä kyllästytti olla enkeleiden juoksupoika. ''Minkälaisen tehtävän sinun isäsi antoi?'' Luke kysyi minulta, kun menimme hissiin. Kuljimme sillä kolmannesta kerroksesta ensimmäiseen, missä oli info piste.
''Minun täytyy hakea Shadesta salkku missä on pari miljoonaa euroa.'' Sanoin. ''Jostain autokorjaamosta.''
Luke katsoi minua ihmeissään. ''Shadesta? Willowsin pahamaineisesta slummista?'' Hän kysyi. ''Sinun enkelivanhempasi on outo.'' Hän lisäsi ja minä naurahdin.
''Kulkee suvussa.'' Sanoin, kun hissi kilahti saapuessaan ensimmäiseen kerrokseen. Poistuimme toiselle vilkkaalle käytävälle. Tällä kertaa näin meidän kävellessä käytävää pitkin, pari punaisena hehkuvaa ihmistä sängyillä mitä työnnettiin. He olivat vanhuksia ja sitten näin yhden noin kymmenen vuotiaan pojan joka hehkui punaisena pyörätuolissa. Luke näki ilmeeni ja otti minun kädestäni kiinni.
''Näitkö jonkun punaisena hehkuvana?'' Hän kysyi ymmärtäväinen ilme kasvoillaan. Minä nyökkäsin sen pojan perään jota työnnettiin siihen suuntaan mistä me olimme juuri tulleet. ''Olen pahoillani.'' Luke sanoi ja puristi kättäni. ''Minä en ajatellut, että mitä sinä saatat nähdä täällä.''
''Ei se haittaa.'' Sanoin ja minäkin puristin kättäni. ''Heillä on mitä luultavammin joku paha sairaus mille me emme voi mitään.'' Sanoin vaikka todellisuudessa näky ahdisti minua. Ei kenenkään pitäisi kuolla niin nuorena. Osa minusta halusi kääntyä ympäri ja mennä pelastamaan pojan, mutta ei kukaan pystynyt parantamaan kuolettavia sairauksia.
Silloin saavuimme info pisteelle ja edessämme oli lyhyt jono. Kolme ihmistä oli ennen meitä ja pidin katseeni maassa siltä varalta, että meidän ohi työnnettäisiin lisää kuolevia ihmisiä. Puheensorina sekoittui päässäni puuroksi ja en edes tajunnut kun oli meidän vuoro. ''Luke Thomas.'' Luke sanoi lasin läpi. ''Tulin hakemaan Susan nimisen naisen kuolintodistusta.''
Vanha nainen liu'utti lasin alta kansion missä oli kasa papereita sisällä. Havahduin kun Luke alkoi taluttamaan minua takaisin hissille. Kun hissin ovet sulkeutuivat nostin katseeni ylös. ''Minusta tuntuu pahalta.'' Sanoin hiljaa. Luke puristi vastaukseksi kättäni, ja keskityin puristukseen. Se sai minut unohtamaan kuolemaa tekevän pojan hiljalleen. Olin onnellinen siitä, että Luke oli siinä minun turvana. Hän oli minun ankkuri. Hän esti minua liikkumasta liian syville vesille. ''Miten me muuten pääsemme takaisin Engeliin?'' Kysyin.
''Jokainen patsas Engelistä luo portaalin tiettyyn paikkaan. Kuten se vauvaa pitelevä patsas loi portaalin tänne sairaalalle. Portit toimivat myös toiseen suuntaan. Sairaalan luona on yksi kohta mikä luo portaalin takaisin Engeliin. Siinä kohdassa mihin me ilmestyimme Engelistä, on seinässä yksi laatta. Jos sitä laattaa koskee puolienkeli verisellä sormella portaali ilmestyy. Ja sillä portaalilla tupsahtaa takaisin Engelin suihkulähteelle.''
''Okei.'' Sanoin ja yritin sulatella tietoa. ''Eli myös Shadessa on jossain joku laatta minkä avulla pääsee takaisin Engeliin?'' Kysyin. Mietin, että oliko sielläkin parkkihalli minkä sisällä oli salainen portaali puolienkelten kaupunkiin.
''Kyllä.'' Luke sanoi. ''Hypätään bussiin. Shadeen on liian pitkä matka kävellä.''
''Onko sinulla rahaa?'' Kysyin.
''Kyllä.'' Luke sanoi. ''Isäni antoi muutaman kympin ennen kuin hän häipyi. ''Eikö sinun isäsi antanut sinulle rahaa?'' Hän kysyi ihmeissään.
''Ei.'' Minä vastasin. ''Hän kai unohti.''
Me poistuimme sairaalan parkkihallista vilkkaalle kadulle. Ihmisiä käveli toistensa seassa ja jotenkin pyöräilijätkin onnistuivat polkemaan ilman, että törmäsivät muihin ihmisiin. En ollut ikinä pitänyt Willowsin vilkkaista kaduista. Se hälinä siellä sai aivot tuntumaan muussilta. Me kävelimme lähimmälle bussipysäkille minkä reitti kulki keskustan läpi Shadeen. Katselin kuinka bussista tuli ulos keltaisena hehkuvia iloisia ihmisiä. Luke hehkui vieläkin punaisena. Ihmettelin, että millä tavalla hän kuolisi, jos en onnistuisi pelastamaan häntä.
Kun istuimme bussissa vilkuilin hermostuneesti ympärilleni. Bussi oli täynnä ja jokaisen pysäkin kohdalla ihmisiä valui ulos bussista ja tilalle tuli sama määrä uusia ihmisiä. Olimme olleet onnekkaita Luken kanssa, kun saimme vierekkäiset paikat. Hän katseli ulos eikä vieläkään näyttänyt pelon merkkejä.
Sitten viidennen pysäkin aikana näin bussin etuovelta vihreän tukkapehkon ja sydämmeni nousi kurkkuun. ''Luke!'' Minä sanoin ja taputin häntä polveen. ''Luke katso!'' Sanoin ja osoitin bussin ovelle.
''Mitä?'' Luke kysyi ja katsoi samaan suuntaan. Hetken päästä hän näytti säikähtäneeltä. ''Ei voi olla totta.'' Hän sanoi ja puristi kätensä nyrkkiin.
''Hypätään äkkiä ulos.'' Minä sanoin, mutta bussikuski ehti laittaa ovet kiinni ja kaasutti eteenpäin. ''Voi vittu!'' Minä huudahdin kun horjahdin ja meinasin lentää lattialle kyljelleni. Sain kuitenkin tasapainoni nopeasti takaisin ja kävin istumaan takaisin penkille Luken viereen. Katsoin bussin etupäähän ja näin Leon istumassa penkillä kasvot meitä kohti. Hän katsoi suoraan Lukeen harmailla silmillään. Dean oli ollut oikeassa. Leo oli jotenkin omituinen. Hän oli jäykkä kuin rautakanki. Sitten hänen katse kääntyi minuun ja jotain kamalaa tapahtui, kun hän näki minut. Koko bussi mikä oli täynnä ihmisiä alkoi muuttamaan väriä. Jokainen ihminen joka hehkui keltaisena hehkui nyt punaisena.
''Meidän täytyy tehdä jotain.'' Minä sanoin kauhuissani.
''Mitä nyt?'' Luke kysyi. ''Sinä olet taas ihan valkoinen.''
''Leo näki minut. Hän varmaankin muutti suunnitelmiaan.'' Minä sanoin. ''Äsken sinä olit ainut joka hehkui punaisena. Nyt koko bussi on täynnä punaisena hehkuvia ihmisiä!'' Minä sanoin kovaan ääneen ja muutama ihminen kääntyi katsomaan minua tuimasti kuin sanoen ääneti, että ole hiljaa.
''Oletko varma?'' Luke kysyi. ''Hän on minun perässäni.'' Luke sanoi. ''Minä hyppään seuraavalla pysäkillä ulos tästä bussista. Toivon mukaan Leo lähtee perääni ja jättää teidät muut rauhaan.''
''Se voi olla jo liian myöhäistä.'' Minä sanoin sydän hakaten rintaani, kun bussi ajoi pitkälle ja korkealle sillalle. Leo oli noussut seisomaan ja hän otti povitaskustaan pistoolin. Hän ampui bussin kattoa pari kertaa ja bussissa syntyi sekasorto. Ihmiset pomppivat tuoleiltaan käytävälle ja yrittivät ängetä ovista ulos. Mutta bussikuski ei pysähtynyt. Hän jatkoi ajamista ja yritin nähdä ihmisten läpi Leon ja bussin etupään. Aloin pomppimaan tuolien yli eteenpäin ja jotenkin kummasti pääsin ihmismassan ohi bussin etupäätyyn. Kun hyppäsin alas viimeisen tuolin päältä, näin Leon osoittamassa bussikuskia aseella.
''Leo!'' Minä sanoin kovaan ääneen. ''Sinä et halua tappaa näitä ihmisiä.'' Sanoin ja Luke tuli perässäni hyppien tuolilta toisella ja pian hänkin oli bussin etupäässä. Leo ei reagoinut sanoihin mitenkään. Hän katsoi nyt Lukea ja hän kallisti päätään jäykästi. Hän näytti pelottavalta harmaine silmineen. Hän todellakin näytti sokealta, mutta silti hänestä näki, että hän näki Luken.
Minä aloin kuvittelemaan lämpöä käsiini. ''Leo!'' Minä sanoin ja hän käänsi katseensa minuun. Silloin huomasin vielä yhden omituisen asian hänessä. Hänen ympärillä ei ollut hehkua. Ei keltaista eikä punaista. Ei edes valkoista. ''Leo. Jätä nämä ihmiset rauhaan.'' Minä sanoin kädet liekeissä. Luke seisoi vieressäni ja hän hehkui vieläkin punaisena. Minä siirryin hiukan vasemmalle hänen eteen käteni taas tulessa.
Leo siirsi aseen piipun osoittamaan Lukea. Siirryin vielä vähän vasemmalle ja olin nyt heidän välissä. Bussi jatkoi matkaa siltaa pitkin. Ihmiset olivat paniikissa ja yrittivät poistua suljetuista ovista pihalle. Näin kuinka Leo puristi asetta tiukemmin ja hänen sormi alkoi painamaan liipaisinta pohjaan. Samaan aikaan minä heitin kaksi tulipalloa Leon rintaan ja hän lennähti tuulilasiin, mihin tuli halkeama. ''Pysäytä tämä bussi!'' Luke huusi bussikuskille, ja linja auto alkoi hiljentämään vauhtia. Minä hyppäsin Leon kimppuun ja otin hänen pään palavien käsieni väliin. Näin kuinka liha alkoi palamaan, mutta Leo ei edes inahtanut kivusta. Löin aseen hänen kädestä ja linja auto pysähtyi. Sitten bussikuski aukaisi ovet ja ihmisiä ryöppysi pihalle sekasortona.
''Leo! Kuuntele minua!'' Minä sanoin, mutta Leo ei reagoinut. Tönäisin hänet etuovesta pihalle ja hän kaatusi rähmälleen asfaltille. Olimme keskellä korkeaa siltaa. Leo nousi ylös ja kun katsoin oikealle näin pelokkaita ihmisiä jotka helpotuksekseni hehkuivat nyt keltaisina. Luke tuli ulos linja autosta, mutta hän hehkui vielä punaisena. Katsoin käsiäni ja myös minä hehkuin punertavana. Leo juoksi minua päin ja lensin selälleni. Sitten hän hyppäsi päälleni ja alkoi kuristamaan. Luke löi ja potki Leota, mutta hän ei hievahtanutkaan, ihan kuin hän ei tuntisi kipua ollenkaan. Minä aloin menettämään tajuani. Sytytin käteni tuleen ja yritin polttaa Leon käsiä, mutta hän ei reagoinut mitenkään.
Sitten kuului pamahdus ja Leo lensi taaksepäin. Katsoin taakseni ja näin bussikuskin Leon ase kädessä. Leon otsaan oli ilmestynyt reikä, mutta verta ei valunut. Hän katsoi vain vihaisesti bussikuskia ja lähti kävelemään häntä kohti. Punaisena hehkuva bussikuski ehti sulkea linja auton ovet, mutta Leo sai ne avattua käsillään. Ihmettelin, että mistä hän sellaiset voimat oli saanut? Katsoin Lukea ja nyökkäsin päälläni Leota päin. ''Eikö olisi aika heittää hänet uimaan?''
Luke nyökkäsi ja me kävelimme Leon taakse. Otimme molemmat hänestä kiinni ja aloimme raahaamaan häntä sillan kaidetta kohti. Työnsimme hänet kaidetta päin ja sitten heitimme hänet alas. Tajusin, että olimme samalla sillalla mistä minä olin hypännyt jotta pääsin Engeliin. Katsoimme kuinka Leo putosi kahdenkymmenen metrin korkeudesta ja upposi veteen. Katsoin Lukea ja hän hehkui keltaisena. Halasin häntä nopeasti. Minä olin onnistunut! Minä pelastin Luken!
''Oliko hän jonkinlainen zombi?'' Luke kysyi tyrmistyneenä. ''Bussikuski ampui häntä päähän ja hän vain jatkoi taistelua.''
''En tiedä.'' Minä sanoin. ''Minusta tuntuu, että kuollut hän ainakin oli. Hänen ympärillä ei ollut minkään väristä hehkua.'' Lisäsin ja silloin näin valon välähdyksiä. Kun käännyin katsomaan ihmisiä jotka olivat tulleet ulos bussista, osa heistä napsi kuvia minusta ja Lukesta. ''Lähdetään ennen kuin poliisit tulevat paikalle.'' Sanoin ja tartuin Luken kädestä kiinni. Lähdin kävelemään kohti Shadea.
''Täällä on tekeillä jotain todella omituista.'' Luke sanoi tullessaan perässäni. ''Käydään nopeasti hakemassa ne rahat. Mitä nopeammin pääsemme takaisin Engeliin sen parempi.''
''Olet oikeassa.'' Minä sanoin. Minulla oli Willowsin kaduilla sata kertaa pelokkaampi olo kuin Engelin valkoisilla kaduilla. Varsinkin nyt kun kuollut Leo oli meidän perässä. Jotain todella outoa oli todellakin tekeillä. Kun saavuimme sillan toiseen päätyyn vilkaisin taakseni ja näin sinisiä valoja vilkkumassa bussin luona. Siellä oli myös paloauto.
''Hehkunko minä vielä punaisena?'' Luke kysyi yllättäen kun olimme Shaden kaduilla. Käännyin katsomaan häntä ja näin onneksi vain keltaista hehkua.
''Et.'' Minä sanoin ja Luken kasvoille muodostui hymy.
''Sinä teit sen!'' Hän sanoi kovaan ääneen ja veti minut lähelleen. ''Minä tiesin, että onnistut siinä.''
Minä tunsin kuinka naamani punehtui. ''Ole hyvä vaan.'' Sanoin. Olimme siinä kadulla sylikkäin muutaman sekunnin. Sitten irtaannuin Lukesta. ''Käydään hakemassa ne rahat.''
Me kävelimme loppumatkan autokorjaamolle käsikädessä. Tunsin naamallani leveän hymyn. Olin onnistunut mahdottomassa. Pelastin Luken kuoleman kynsistä. Aloin ensimmäisen kerran ajattelemaan hehkusta samalla tavalla kuin Luke ajatteli. Minä näin ketkä tarvitsivat apua ja minulla oli voima auttaa heitä. Olin todella helpottunut kun tajusin, että vaikka joku hehkui puniasena, toivo ei ollut menetetty.
Pian saavuimme rähjäisen näköisen autokorjaamon pihalle. Näin parkkipaikalla ainakin kymmenen moottoripyörää ja muutaman jenkki auton. Me menimme Luken kanssa ovista sisään ja nenääni iski öljyn ja ruosteen haju. Kävelin tiskin luokse ja sen takana istui vanhempi mies jolla oli nahkatakki päällä. Kun hän näki minut hän näytti säikähtäneeltä. ''Oletko isäsi asialla?'' Hän kysyi, ja minä nyökkäsin. ''Tulkaa perässäni.'' Hän sanoi ja käveli tiskin oikealla puolella olevasta ovesta takahuoneeseen.
Kun tulimme Luken kanssa sinne, näin hämärässä huoneessa paljon laatikoita hyllyillä. Menin yhden hyllyn viereen ja katsoin laatikkoon. Siellä oli kranaatteja. Muistin mitä isäni oli sanonut. ''Siellä tehdään hiukan muitakin bisneksiä salassa.'' Hän oli sanonut. Tajusin mitä hän tarkoitti. Näin myös muoviräjähteitä huoneen nurkassa. ''Sano isällesi, että tämän jälkeen me olemme sujut.'' Vanha mies sanoi minulle ja ojensi Lukelle mustan salkun.
Mietin, että miksi isäni joka oli enkeli teki bisneksiä aseiden ja räjähteiden myyjien kanssa. Poistuimme Luken kanssa korjaamosta. ''Sinun isäsi todella on omituinen.'' Luke sanoi virnistellen. ''Mistä lähtien enkelit ovat tehneet bisneksiä rikollisten kanssa?''
''Älä minulta kysy.'' Sanoin. Minä kävelin Luken perässä. ''Missä se Shaden paikka on mistä pääsemme takaisin Engeliin?''
''Se on parin korttelin päässä sillan alla. Mutta minä varoitan. Siellä kastuu ja likaantuu jalat.'' Luke sanoi, kun kävelimme melkein autioilla kaduilla. En voinut kuin miettiä, että oliko Leo vielä jossain juonimassa kostoa. Toivoin, että olimme nähneet hänet viimeisen kerran. Minä en käsittänyt mikä hän oikein oli. Elävä hän ei ainakaan enää ollut. Muuten hänen ympärillä olisi ollut punaista tai keltaista hehkua. Mutta hänen ympärillä ei ollut minkään väristä hehkua. Sen lisäksi häntä ammuttiin päähän ja hän vain jatkoi taistelua.
Pian saavuimme matalan kivestä tehdyn sillan alle. Maa sen alla oli muitaista ja jalat upposivat siihen. Kuului mojova mäiskähdys joka kerta, kun nosti jalan mudasta ja astui siihen uudestaan. Luke tökkäsi taas sormenpäätään nuppineulalla ja kosketti sillä likaista sillan alaosaa. Siihen meidän vierelle ilmestyi pyörivä musta aukko poksahtaen ja sitten me molemmat kävelimme sitä päin.
