Hei!
Vihdoin ja viimein sain kirjoitettua jatkoa vampyyrien juoksulle, ja tällä kertaa kirjoitin tarinan kokonaan ennen kuin julkaisin ensimmäisen osan, joten voitte odottaa kaikki osat tälle sivulle muutaman päivän sisään. Toki sitä pitää vielä vähän hioa, mutta suurin työ on tehty. Ja arvostaisin sitä jos joku teistä jaksaisi vaivautua kirjoittamaan arvion demonin lennosta. Palautetta on aina mukava lukea niin hyvässä kuin pahassakin. Toivottavasti pidätte :)
Luku 1
Aaron ja Mounica olivat kävelleet jo pari päivää. He olivat tulleet pois jättiläisten metsästä noin kolme tuntia sitten. He näkivät ensimmäistä kertaa tien. Puut olivat taas normaalin kokoisia, ja he näkivät auringon pilkahduksia puun latvojen raoista.
Kumpikaan ei ollut syönyt yli vuorokauteen. He olivat hakeneet hieman hevosen lihaa ja Mounican laukun jättiläisten luolasta, ennen kuin lähtivät matkalle. Murat oli ollut surunmurtama ja huolissaan Matrasta. Hän oli heikossa kunnossa. Vampyyrit olivat purreet häntä ja nyt hän kärsi myrkyn vaikutuksista. Aaron oli kuitenkin toiveikas siitä, että hän toipuu.
Murat oli antanut heille grillattua hevosta, vaikka Aaron olikin kiristänyt heidät taisteluun. Mounica oli selvästi etäisempi, kuin ennen suurta taistelua. Aaron oli ollut epätoivoinen ja loihti demonille portin tähän maailmaan pelastaakseen itsensä ja Mounican. Demoni oli onneksi napannut vain vampyyrien johtajan mukaansa, ja Mounica selvisi hengissä. Loput vampyyrit olivat kuolleet taistelussa.
Aaron ei tiennyt selvisikö vampyyrien johtaja hengissä vai päätyikö hän demonin välipalaksi. Toisaalta sillä ei ollut väliä. Pää asia oli se, että hän ei enää vaivannut Aaronia ja Mounicaa. He selvisivät sodasta vampyyrejä vastaan, ja kuukivi oli yhä Aaronin taskussa turvassa.
Mounica oli rähjännyt Aaronille kuukiven käytöstä ja jättiläisten kiristämisestä. ''Sinä olet hullu. Sairas ihminen!'' Mounica oli huutanut. Aaron ei ollut itse aivan yhtä ankara itseään kohtaan. Hän oli sitä mieltä, että hän teki sen minkä pitikin selviytyäkseen.
Toki hän tunsi syyllisyyttä siitä, jos demoni lentäisi johonkin kylään ja tuhoaisi sen. Mounican mukaan demoni lähti lentämään kohti Guralia. Se oli jättiläisten metsästä suoraan itään päin. He ohittivat Krimlonin, joka jäi heidän reitistä hiukan pohjoiseen.
He astuivat metsästä tielle. ''Vihdoinkin tasaista maata.'' Aaron sanoi hypätessään ojan yli. Tie oli pitkä ja suora. ''Viekö tämä suoraan Guraliin?'' Hän kysyi.
Mounica nyökkäsi ja hyppäsi myös Aaronin perässä ojan yli. Taas Mounica piti mykkäkoulua. Aaron ei ollut vielä keksinyt miten saisi Mounican taas puolelleen. Aaron kyllä tiesi, että oli antanut kierouden viedä mennessään uhkaillessaan jättiläisiä. Mounica selvästi pelkäsi, että Aaronin pimeä puoli oli ottamassa vallan. Aaronin pitäisi vain keksiä keino näyttää Mounicalle, että hän oli hallinnassa.
Aaron ei enää käyttänyt äidiltänsä saamaa korua. Se oli roikkunut neljätoista vuotta hänen kaulalla, estäen häntä taikomasta. Mounican mukaan Aaron oli oppinut neron lailla käyttämään voimiaan. Ja hänen mukaan Aaron oli voimakkain noita pitkään aikaan. Se johtui siitä, että hän oli ainut jolla oli niin valkeita kuin pimeitäkin voimia. Aaron pystyi parantamaan kuolettaviakin vammoja, hän pystyi loihtimaan tikareita tyhjästä ja luoda rotkoja vain koskettamalla maata. Kerran hän melkein loihti maan alaisen lammen maan päälle. Silloin, kun hän ei vielä hallinnut voimiaan.
''Kuinka pitkä matka vielä?'' Aaron kysyi, kun he olivat kävelleet taas jokusen tunnin. Hän oli rättiväsynyt. Hän toivoi, että heillä olisi vielä hevonen, mutta jättiläiset olivat tappaneet sen.
''Ehkä kaksitoista tuntia.'' Mounica sanoi. Hänkin vaikutti väsyneeltä ja nälkäiseltä. ''Demonilla on selvä etumatka. Emme mitenkään voi saada sitä kiinni jalan.''
''Tiedätkö onko olemassa keinoa liikkua monta kymmentä kilometriä kerta heitolla nopeasti?'' Aaron kysyi. Demoni oli luultavasti jo pistänyt Guralin maan tasalle.
''Kyllä. Mutta me emme siihen pysty. Tarvitsisimme siihen pimeän noitien amuletin.'' Mounica kertoi. ''Ja emme tiedä missä pimeän noidat ovat. Olen kuullut vain huhuja, että heillä on oma saari jossain idässä päin.''
Aaron vaipui yhä syvemmälle epätoivoon. Pärjäisivätkö he yksin suurdemonille?
Tuskin.
''Jos demoni on tuhonnut Guralin, niin otetaan selviytyjät mukaan. Me tarvitsemme kaiken avun minkä vain voimme saada, jotta saadaan tapettua se.'' Aaron sanoi.
''Jos he tahtovat taistella. Mutta emme voi pakottaa heitä mukaan.'' Mounica sanoi ja painotti pakottaa sanaa.
''Heh.'' Aaron naurahti teennäisesti. ''Kuinka kauan aiot olla minulle vihainen siitä, että pelastin meidät?''
''Niin kauan, kunnes korjaat virheesi.'' Mounica sanoi. ''Levätään tässä hetki. Ollaan kävelty jo liian kauan.''
Aaron istahti tien reunaan. Nyt kun vampyyrit eivät olleet heidän perässä Aaronilla oli samaan aikaan hyvä ja huono olo. Hän pystyi rentoutumaan paremmin, mutta samaan aikaan hänellä oli enemmän aikaa murehtia Hamptonin kohtaloa. Ja syyllisyyttä, mitä Aaron tunsi Joshin ja muiden kuolleiden takia. Aaron oli varastanut vampyyreiltä, mikä sai heidät hyökkäämään hänen kotikyläänsä uudestaan. Aaron oli katsonut avuttomana kuinka hänen parhaan ystävän pää revittiin irti.
''Miten tässä näin kävi?'' Hän kysyi. ''Miten meistä tuli saaliista metsästäjiä?''
''Tiedät kyllä.'' Mounica vastasi. ''Minä en vieläkään voi käsittää miten sinä et ajatellut tulevaa ollenkaan loihtiessasi porttia metsään?''
''Minä olin epätoivoinen.'' Aaron sanoi. Hän oli jo kyllästynyt tähän keskusteluun. Vaikka Aaron vastasi kuinka moneen kysymykseen Mounica oli vieläkin vihainen. Välillä Aaron toivoi, että Mounican mykkäkoulu olisi jatkuva eikä satunnainen.
Ajatellakseen jotain muuta Aaron sulki silmänsä. Sitten hän alkoi nostamaan vettä pienenä norona maan alta. Kun vesi oli ilmassa, Aaron otti vesipullon ja ohjasi vedet sinne. ''Haluatko huikan?'' Hän kysyi Mounicalta, joka katsoi häntä tuimalla katseella. Hän otti pullon ja joi siitä.
He lepäilivät vielä tunnin ajan vältellen toistensa katseita. Sen jälkeen he lähtivät taas kävelemään. Tunteja kului hiljaisuudessa ja Aaron kuunteli lintujen laulua. Häntä pelotti tuleva. Mitä jos he eivät saisikaan demonia kiinni. Ja se oli todennäköistä, sillä demoni liikkui lentäen ja he kävellen.
Aaron oli ollut aikaisemmin jo innoissaan siitä, että pääsisi vampyyrien taistelun jälkeen matkalle haltijoiden luokse. Haltijat olivat kirottuina jossain metsässä mantereen toisella puolella, ja Aaron oli suunnitellut vievänsä kuukiven sinne turvaan. Kivi ei saisi päätyä pimeän noitien käsiin. Se tarkoittaisi maailmanloppua.
Ensimmäisen kerran, kun Aaron oli omaksunut pimeyden sisälleen, hänen päähänsä oli syntynyt ajatuksia maailman tasapainosta. Sellaiset ajtukset olivat hieman vähentyneet, mutta olivat vielä hänen päässään. Aaron alkoi ajatella, että maailma oli epätasapainossa ja sille olisi tehtävä muutos. Pimeän noidat juoksentelivat vapaina ja valkeat noidat pysyttelivät piilossa. Haltijat olivat jumissa metsässä, ja vampyyrit aiheuttivat tuhoa ympäri maailmaa. Pimeyttä oli maailmassa enemmän kuin valoa. Ja nyt maailmassa oli vielä yksi pimeän olento lisää, ja siitä Aaron saattoi syyttää vain itseään. Demonin tappo oli hänen vastuullaan.
He kävelivät ja kävelivät suoraa tietä pitkin. Jossain vaiheessa maisema vaihtui ja he tulivat metsästä kahden pellon väliin. Käveltyään peltojen välissä he näkivät pian kyltin missä luki Gural. ''Ollaan pian perillä.'' Mounica sanoi väsyneenä.
''Hyvä. Minä ainakin tarvitsen sänkyä pian.'' Aaron sanoi, kun he saapuivat taas metsään. Tie lähti kaartamaan oikealla, ja he eivät nähneet mitä mutkan takana oli. ''Haistatko sinäkin tämän?'' Aaron kysyi, kun hänen nenäänsä pisti palaneen haju.
''Demoni on ollut täällä.'' Mounica vastasi. ''Kamalaa.'' Hän mutisi, kun he näkivät mutkan takana odottavan näyn. Gural oli Hamptonin kokoinen kylä. Tai ainakin se oli ollut. Nyt se oli palanut ja savusi pahemmin kuin papan piippu. Jokainen talo oli mustana ja tuhoutunut. Ihmisiä ei näkynyt missään, eivätkä linnutkaan enää laulaneet.
Aaron yritti sanoa jotain, mutta ei pystynyt. Kokonainen kylä oli tuhoutunut hänen takiaan. Niin moni viaton ihminen oli kuollut.
Aaron käveli Mounica perässään Guralin torille. Aurinko alkoi hiipumaan heidän kävellessään tuhoutuneiden talojen välissä. Tori oli levitelty ympäriinsä ja osa taloista torin laidoilla oli vieläkin tulessa. Aurinko laski kokonaan, kun he tulivat sinne. Palavat talot loistivat sen verran, että he näkivät ympärilleen. ''Huhuu!'' Aaron huhuili. ''Onko täällä ketään?''
''No miltä näyttää?'' Mounica sanoi syyttävään sävyyn.
''Huhuu! Onko selviytyjiä?'' Aaron yritti uudestaan välittämättä hänestä.
''Turhaan siinä huhuilet.'' Mounica sanoi.
Aaron katseli torin laidoille ja ei nähnyt liikettä, mutta joku huusi apua. Aaron lähti juoksemaan ääntä kohti ja kiersi yhden palavan vaalean sinisen rakennuksen taakse. Oli pimeä, mutta liekkien ansiosta Aaron näki selvästi pienen porukan ihmisiä rakennuksen takana. Kaksi ihmistä oli kokoontunut kolmannen ympärille. Maassa makasi Aaronin ikäinen nuori mies, joka oli selvästi palanut pahasti. Hän vaikeroi ja kiemurteli maassa. ''Antakaas, kun minä autan.'' Aaron sanoi ja työnsi yhden naisen sivuun maassa makaavan miehen viereltä. Aaron kyykistyi ja painoi kätensä palaneen miehen olkapäälle ja lämmin tunne alkoi levitä Aaronin kädestä. Mies lopetti vaikeroinnin ja palovammat, jotka näkyivät tumman sinisen riekaleisen paidan alla alkoivat parantua.
Aaron huomasi kuinka ihmiset heidän ympärillä kavahtivat taaksepäin. Mounicakin oli tullut paikalle ja kun Aaron katsoi häntä, hän hymyili. ''Teidän ei tarvitse pelätä. Me olemme teidän puolella.'' Hän sanoi selviytyjille.
''Te olette noitia.'' Keltaiseen kukkamekkoon pukeutunut nainen sanoi.
''Kyllä. Me olemme noitia.'' Mounica sanoi, ja kukkamekkoinen nainen äännähti hämmästyksestä.
''Oletan, että olette valkeita noitia.''
''Kyllä. Me tahdomme auttaa teitä.''
''Mitä te tiedätte siitä... Siitä oliosta mikä meidän kylään hyökkäsi?'' Noin neljäkymppinen leveä harteinen mies kysyi. Hän värähti miettiessään demonia, ja Aaron ei voinut syyttää häntä siitä. Demoni oli valtava. Se oli hieno ja majesteettinen, mutta kauhistuttavalla tavalla.
''Se oli demonimaailmasta tullut demoni.'' Mounica kertoi. Nyt joka ikinen selviytyjä äännähti hämmästyksestä. ''Me olemme matkalla tuhoamaan se. Voitte liittyä joukkoomme, jos tahdotte kostaa.''
Aaron nosti kätensä palaneen miehen olkapäältä. Miehen palovammat olivat jo parantuneet. Aaron tunsi lievää heikotusta käyttäessään niin paljon voimiaan. ''Todellakin. Me tarvitsemme niin monta auttavaa kättä kuin vain on mahdollista saada. Mutta tehtävä on vaarallinen. Miettikää tarkkaan haluatteko lähteä meidän mukaan.'' Aaron sanoi, ja selviytyjät nojautuivat toisiinsa ja mutisivat jotain. Aaron meni Mounican vierelle odottamaan kyläläisten vastauksia.
''Älkääpäs hätäilkö!'' Kuului sihisevä ääni heidän takana. Aaronin niskavillat nousivat pystyyn. Tämä tästä vielä puuttui. Aaron tunnisti miehen äänen, ja se oli vampyyrien johtaja. ''Ennen kuin päätätte lähteä tämän nuoren nulikan matkaan teidän tulisi tietää hänestä pari asiaa.''
Aaron kääntyi ympäri ja näki lyhyen vampyyrin revityssä harmaassa puvussa. Vampyyrin keltaiset silmät melkein loistivat pimeässä. ''Miksei demoni tappanut häntä?'' Aaron ajatteli raivoissaan.
''Kuka sinä olet?'' Kysyi kukkamekkoinen nainen.
''Hän on vampyyri. Älkää luottako häneen.'' Aaron sanoi kovaan ääneen. Hän tarvitsi kyläläiset puolelleen, ja hän oletti, että vampyyri yrittäisi kaikin keinoin kääntää heidät häntä vastaan.
''Kyllä olen vampyyri.'' Johtaja sanoi sihisten murteella mikä oli ainakin muutaman vuosisadan takainen. ''Mutta tämä nuori mies tässä on puoliksi pimeän noita. Se tekee hänestä yhtä epäluotettavan kuin vampyyrinä oleminen minusta.''
''Mitä tarkoitat, että hän on puoliksi pimeä?'' Aaronin ikäinen nuori mies kysyi, joka oli noussut ylös. Hän katsoi peloissaan vampyyristä Aaroniin.
''Hänen toinen vanhempi oli valkea noita ja toinen pimeän noita. Hän on paljon kierompi kuin minä ja muut vampyyrit yhteensä.'' Vampyyri sanoi, ja Aaronin teki mieli tukkia hänen suu. ''Hän on syypää siihen, että kyläänne hyökättiin.''
''Mitä tarkoitat?'' Kysyi nelikymppinen mies. ''Hän pelasti Edwardin hengen.''
''Ehkä.'' Johtaja sanoi. ''Mutta katsokaa ympärillenne. Kuinka monta muuta hän tappoi?''
''Hän ei tehnyt sitä tahallaan.'' Mounica sanoi puolustaen Aaronia. ''Aaron on hyvä ihminen.''
''Kiitos.'' Aaron sanoi. Nuo sanat merkitsivät hänelle paljon.
''Mitä hän on tehnyt?'' Kukkamekko nainen kysyi, ja syntyi pitkä hiljaisuus, kun kyläläiset odottivat vastausta. Lopulta vampyyri kertoi sen mitä Aaron pelkäsi hänen kertovan.
''Hän varasti minulta kuukiven. Pidin sitä turvassa kolmesataa vuotta, kunnes hän varasti sen. Ja muutama päivä sitten hän käytti sitä taistelussa. Hän loihti demonille portin tähän maailmaan, ja hänen takiaan demoni lensi tänne ja tuhosi kylänne.''
''Onko tuo totta?'' Kukkamekko nainen kysyi. Aaron kääntyi ympäri kasvotusten hänen kanssaan.
''Kyllä.'' Aaron vastasi ja sai palkkioksi litsarin poskelle. ''Mutta tein sen vain sen takia, koska olisimme muuten kuolleet. En tehnyt sitä sen takia, että demoni pääsisi vapaaksi ja tuhoaisi kyliä.''
''Ja miksi meidän pitäisi uskoa sinua? Sinun takiasi me menetimme ystävämme ja perheemme.'' Sanoi neljäkymppinen mies.
''Tuohon en osaa vastata. Mutta minä aion korjata virheeni. Minä aion tappaa demonin autoitte te tai ette.'' Aaron sanoi, ja Mounica nyökkäsi hänen vieressään.
''Aaron on oikeasti hyvien puolella. Hän teki vain epätoivoisen liikkeen kesken taistelun ja hän ei ajatellut selvästi.'' Mounica kertoi. ''Tuo vampyyri tuossa ajoi hänet siihen tilanteeseen. Eli jos jotakuta pitää syyttää kiven käytöstä, syyttäkää tuota vampyyriä.''
''Minä yritin vain saada kiven takaisin, jotta kukaan ei pääsisi käyttämään sitä.'' Vampyyri sanoi.
''Jos Aaron tahtoisi teille pahaa, olisiko hän parantanut tuon miehen palovammat?'' Mounica kysyi. Taas kyläläiset mumisivat keskenään. Aaron odotti jännittyneenä, mitä he sanoisivat. Aaron vaihtoi Mounican kanssa levottoman katseen. Sitten palovammoista parannettu mies sanoi, että he auttaisivat Aaronia ja Mounicaa. ''Me autamme teitä. Mutta sinä sen sijaan voit häipyä täältä. Me emme tarvitse seuraamme vampyyriä.''
''Ihan miten vain.'' Vampyyri lauman johtaja sanoi ja katosi palavan rakennuksen nurkan taakse. Aaron toivoi, että se oli viimeinen kerta, kun hän hänet näkee.
''Nimeni on Edward.'' Sanoi parannettu mies, ja Aaron kätteli hänen kanssaan.
''Huomasiko kukaan teistä mihin suuntaan demoni lähti lentämään?'' Aaron kysyi kyläläisiltä. Kukkamekkoinen nainen osoitti koilliseen.
''Se on menossa Hanttiin.'' Mounica sanoi Aaronille. ''Kerätkää kaikki hyödylliset tavarat mukaanne ja jos löydätte niin ottakaa niin paljon ruokaa kuin vain saatte.'' Pian Aaron ja Mounica saivat hieman lihaa napaan. Molemmat söivät vauhdilla ahmien. He olivat olleet ilman ruokaa jo kauan. Sen jälkeen he lepäsivät muutaman tunnin ja lähtivät kävelemään kohti Hanttia.
Luku 2
He kävelivät kolme päivää välillä lepäillen. Ruoka oli riittänyt hyvin, mutta se alkoi olla lopussa. Mounica arveli, että Hanttiin oli enää lyhyt kävelymatka.
He olivat tutustuneet toisiinsa matkan varrella, ja Aaron tuli etenkin Edwardin kanssa juttuun, jonka hän pelasti palovammoilta. Hän vaikutti myös kaikista rohkeimmalta kyläläisistä. Hän oli saanut palovammat mentyään palavaan rakennukseen yrittäen pelastaa siskonsa miehen, mutta oli epäonnistunut ja melkein kuollut itsekkin.
Kukkamekkoisen naisen nimi oli Kate. Hän oli leipuri, ja neljäkymppinen mies, joka oli porukan vähäpuheisin oli Guralin lihakauppias. Edward oli lihakauppiaan harjoittelija. ''Mikä sinun voimasi on?'' Edward kysyi Mounicalta. Kyläläiset olivat kiinnostuneita noitien voimista. Guralissa ei ole ikinä ollut noitia, joten Aaron ja Mounica olivat kuin avaruusolioita heidän silmissään. He olivat kuulleet vain huhu puheita noidista.
''Minun voimani on tuli.'' Mounica vastasi hymyillen. ''Minä pystyn syttymään kokonaan tuleen.''
''Wow. Näytä!'' Edward innostui, mutta Mounica ei suostunut. Hän sanoi, että säästää voimiaan varmuuden vuoksi jos he joutuisivat tiukkaan paikkaan. ''Pystyvätkö kaikki noidat parantamaan vammoja?''
''Ei.'' Mounica sanoi. ''Vain harvat valkeat noidat pystyvät siihen. Aaron on erikoinen tapaus.'' Mounica ei ollut enää niin vihainen Aaronille nähtyään, kuinka hän meni samantien auttamaan haavoittunutta Edwardia. Aaron oli siitä iloinen.
''Onko se totta, että Aaron on sekaverinen?'' Edward kysyi hiljaa, mutta Aaron kuuli sen silti.
''Kyllä. Hänen isänsä oli pimeän noita ja äiti valkea noita.'' Mounica kertoi. ''Mutta häntä ei tarvitse pelätä. Pohjimmiltaan hän on hyvä ihminen.''
Aaron alkoi melkein herkistymään. Mounica ei sittenkään vihannut häntä. Aaron meni heidän luokse. ''Olen pahoillani siitä, että teidän kylä tuhoutui minun takiani.'' Hän sanoi Edwardille. Kyläläiset vaikuttivat ottaneen hyvin kylänsä kohtalon vastaan, tai sitten he eivät olleet vielä kunnolla tajunneet tilannetta.
''Tehty mikä tehty.'' Edward sanoi. ''Asia olisi eri, jos sinä et katuisi yhtään. Ymmärrän sen, että teit epätoivoisen liikkeen taistelussa.''
''Minä en ymmärrä.'' Lihaukauppias sanoi kovaan ääneen. Aaron oli aavistellut, että hän ei ollut hänen puolellaan. ''Jos minulta kysytään niin Aaron pitäisi syöttää sille pirun demonille.'' Hän sanoi ja käveli Aaronin ohitse tönäisten tätä olkapäällä.
''Joku on pahalla päällä.'' Aaron sanoi. Toisaalta hän ei voinut syyttää Bradia siitä, että ei pitänyt miehestä, jonka takia hän menetti kaiken.
''Älä hänestä välitä.'' Kate sanoi.
''Joo tosiaan älä hänestä välitä. Hän on aina ollut Guralin erakko.'' Edward sanoi, ja katsoi Bradin perään. ''Hän menetti vaimonsa kymmenen vuotta sitten ja sen jälkeen hän on ollut omissa oloissaan.''
''No toivottavasti hän ei päätä yrittää teurastaa minua.'' Aaron sanoi.
''Älä huoli. Minä pidän puoliasi.'' Edward sanoi. ''Oletteko jo keksineet miten saamme demonin kiinni. Tämä on toivotonta kävellen.''
''Ei. Mutta jotain on pakko keksiä. En kestäisi sitä jos demoni lentäisi ja tuhoaisi enää yhtäkään kylää.'' Aaron sanoi.
''En voi sanoa Bradin puolesta, mutta me muut emme syytä sinua mistään.'' Edward sanoi. ''Kuten aikaisemmin sanoin, tehty mikä tehty.''
''Katsokaa. Tuolla on Hantin kyltti. Olemme pian perillä.'' Mounica sanoi onnellisena. Hantti näkyi kauempana. Se oli keskellä peltoa. Aaron vain toivoi, että kylä ei ollut tuhoutunut, ja Mounican hymyä ei pyyhittäisi salamana pois. Mutta, kun he saapuivat lähemmäs he näkivät kylän yläpuolella savua, ja kun he menivät sitäkin lähemmäksi he haistoivat taas palaneen hajua.
''Muista. Tämä on sinun vikasi.'' Brad tuli Aaronin eteen ja tökkäsi häntä sormella rintaan. Aaronin teki mieli tökätä takaisin, mutta päätti olla tökkäämättä.
''Peruutas vähän.'' Mounica sanoi ja veti Bradiä kauemmas Aaronista. Edwardkin tuli siihen heidän väliin.
''Koita jo tajuta! Aaron pelasti henkeni! Hän ei ole murhaaja!'' Edward sanoi kovaan ääneen. Brad sylkäisi Edwardin jaloille ja kääntyi ympäri. Hän lähti kävelemään Hanttiin päin, ja muut seurasivat perässä. Hantti oli kokenut saman kohtalon kuin Guralkin. Noin joka kolmas talo oli liekeissä ja palaneita ruumiita näkyi siellä täällä.
Kun he olivat kylässä Aaron kuuli puhetta torilta. Oli päivä ja he näkivät selvästi torin keskellä lauman ihmisiä. He näkivät ainakin kuusi ihmistä polvillaan rivissä, ja heidän edessään kaksi punaiseen mekkoon pukeutunutta naista, ja yhden punaiseen viittaan sonnustautuneen miehen. Aaron oli lähdössä heidän luokse, kun Mounica tarrasi häntä hihasta kiinni ja veti kärtsänneen vaalean vihreän rakennuksen taakse torin laidalla. ''Et voi mennä sinne!'' Hän sanoi hiljaa, mutta kuuluvasti.
''Miksi?'' Aaron kysyi. ''Näyttäisi siltä, että nuo ihmiset ovat noiden punapukuisten vankeina.''
''Niin he ovatkin. Mutta me emme voi nyt puuttua tähän.'' Mounica sanoi, ja Aaron ihmetteli, että mikä Mounicaa oikein vaivasi.
''Emme voi antaa heidän vain ottaa vankeja. Miksi sinä kiellät meitä menemästä sinne?'' Aaron kysyi.
''Nuo punapukuiset ovat pimeän noitia.'' Mounica sanoi. Kate äännähti kauhuissaan, ja Edwardkin näytti säikähtäneeltä. Brad näytti siltä niinkuin aina. Ihan kuin maailmassa ei olisi enää mitään mikä häntä hetkauttaisi.
Aaron ihmetteli miten pimeän noidat niin nopeasti pääsivät Hanttiin? Aaron oli kuullut Mounicalta, että pimeän noidilla oli oma saari jossain monen sadan kilometrin päässä idässä. Sitten hän muisti Mounican maininneen, että pimeän noidat pystyivät tekemään ja käyttämään amuletteja millä voi teleportata.
Aaronilla ei ollut epäilystäkään siitä, miksi pimeän noidat olivat tulleet sinne. Aaron oli satavarma, että he halusivat kesyttää demonista heidän pikku lemmikin, minkä avulla he voisivat tuhota maailmaa.
''Meidän täytyy varastaa heiltä amuletti. Se millä voi teleportata.'' Aaron sanoi Mounicalle.
''Ei. Oletko hullu? He tappavat meidät.'' Mounica sanoi.
''Jos heillä on sellainen amuletti meidän täytyy varastaa se.'' Aaron sanoi. Edward nyökkäsi hänen vieressä. ''Se on ainut keino miten voimme saada demonin kiinni. Se on jo varmaan ainakin kaksi kylää meidän edellä.''
''Se on liian vaarallista.'' Mounica sanoi. ''Mitä jos he vaistoavat kuukiven ja onnistuvat viemään sen?''
''Minä menen yksin.'' Aaron sanoi. ''Jätän kuukiven teille.''
''Et voi mennä yksin!'' Mounica sanoi. ''Se on liian vaarallista.''
''Minusta tuntuu, että minä olen ainut jonka he jättäisivät henkiin. He eivät tarvitse ihmisiä mihinkään. Ja tuskin he valkeilla noidillakaan tekee mitään.'' Aaron sanoi. Hän kurkisti nurkan taakse Edwardin kanssa ja he näkivät juuri sopivasti kuinka mies jolla oli punainen viitta päällään laski kätensä keskimmäisen naisen otsalle. Siinä samassa nainen meni veltoksi ja kaatusi maahan. He lopettivat katsomisen. Aaron tärisi raivosta. ''Onko mahdollista, että jotkut pimeän noidat pystyvät tappamaan kosketuksella?'' Hän kysyi Mounicalta.
''Luulen, että se on mahdollista. Kuten jo joskus kauan sitten sanoin, niin en tiedä pimeän voimista paljoakaan.'' Mounica sanoi. ''Miten niin?''
''Näin juuri kuinka se punaiseen viittaan pukeutunut mies kosketti naista ja siinä samassa nainen kuoli.'' Aaron kertoi. Hän otti kuukiven taskustaan ja ojensi sen Mounicalle. Muut katsoivat peloissaan Aaronia.
''Oletko varma tästä?'' Kate kysyi huolissaan.
''Kyllä. Me tarvitsemme sen amuletin.'' Aaron sanoi. ''Se on menoa nyt!'' Hän sanoi ja meni nurkan taakse. Hän käveli suorinta tietä keskelle toria, missä makasi nyt neljä ruumista, ja kaksi miestä joista toinen itki olivat vielä hengissä. ''Hei!'' Aaron huudahti, kun pimeän noita oli laskemassa kättään itkevän miehen otsalle. Hänen käsi pysähtyi vain kolmen sentin päähän miehen otsasta. ''Hieno temppu.'' Aaron sanoi.
''Kuka sinä olet?'' Teloittaja kysyi. Aaron ei ehtinyt vastata, kun toinen punaiseen pukuun pukeutunut nainen ojensi kättään Aaronia kohti. Aaron oletti, että hän halusi kätellä, mutta kun Aaron otti pari askelta häntä kohti, hän alkoi tuntemaan suurta tuskaa koko ruumiissaan. Kipu muistutti hiukan vampyyrien myrkyn aiheuttamaa tuskaa. Aaron kaatusi polvilleen maahan ja huusi kunnes teloittaja käski naista lopettamaan. Aaron oli helpottunut tuskan loputtua. Teloittaja toisti kysymyksen. ''Kuka sinä olet?''
''Minä olen Aaron. Olen teidän puolellanne.'' Aaron sanoi ja todistaakseen sen, hän loihti eteensä muutaman savuavan tikarin.
''Jos todella olet meidän puolella, tapa nämä mitättömät ihmiset.''
''Sitä minä en voi tehdä.'' Aaron sanoi. Hän ei edes harkinnut sitä.
''Siinä tapauksessa sinä tulet mukaamme. Vankina.'' Teloittaja sanoi ja näytti toiselle naiselle merkkiä. Nainen lähti kävelemään Aaronia kohti, ja yhtäkkiä hän jakautui kahdeksi. Hänen ruumiistaan irtosi toinen nainen, joka näytti hänen identtiseltä kaksoselta. Toinen naisista tarrasi Aaronia vasemmasta kädestä, ja toinen oikeasta kädestä. ''Äläkä ajattelekkaan pakenemista.'' Aaronia kiduttanut nainen sanoi. ''Sait jo hiukan maistiaisia siitä mitä minä pystyn tekemään.''
Aaronin päähän heitettiin huppu, joka peitti hänen naamansa kokonaan, ja hän ei nähnyt minne häntä vietiin. ''Heitetään tämä sekaverinen häkkiin. Viedään hänet saarelle ja kidutetaan häntä, kunnes hän antautuu pimeydelle tai kertoo mistä löydämme kuukiven.''
Luku 3
Aaron heitettiin jollekkin kovalle, ja hän tömähti mahalleen maahan. Sitten hänen päästään repäistiin huppu pois. Oli tullut jo pimeä ja Aaron näki vain kauempana lepattavia soihtuja, jotka valaisivat pimeän noitien leiriä. Hän tajusi olevansa häkissä, joka oli kaumpana leiristä ja häkin luona oli säkkipimeää. Aaron meni häkin oven luokse ja laittoi kätensä lukon päälle. Sitten hän yritti sytyttää kätensä tuleen, mutta ei saanut aikaan edes pientä kipinää.
''Psst.'' Kuului Aaronin oikealta puolelta. Aaron katsoi, mutta ei nähnyt pimeässä ketään. ''Mikäs sinut tänne toi?'' Kysyi joku miespuolinen.
Aaron yritti sytyttää kätensä tuleen uudestaan, mutta ei tuntenut tutttua lämpöä kädessään. ''Missä me olemme?'' Hän kysyi. Miksei hän pystynyt taikomaan?
''Me ollaan jossain Hantin lähellä.'' Sanoi nainen Aaronin vasemmalla puolella.
''Miksi te täällä olette?'' Aaron kysyi.
''Me yritimme tappaa nämä kirotut pimeän noidat, mutta yksi heistä pystyy tukahduttamaan noitien voimat, ja me emme ole hyviä taistelemaan ilman taikavoimia.'' Sanoi toinen mies jossain Aaronin takana.
''Oletteko te valkeita noitia?'' Aaron kysyi.
''Kyllä. Minä olen Anthon, ja nuo tuossa ovat India ja Walker.'' Mies Aaronin oikealla puolella sanoi. ''Ja minä vaistoan, että sinä olet se kuuluisa sekaverinen.''
''Miten niin kuuluisa?'' Aaron kysyi ihmeissään.
''No ei nyt hirveän kuuluisa, mutta on sinulla maine. Päihitit lauman vampyyrejä. Siihen ei kovin moni pysty.'' Walker sanoi Aaronin takana.
''Ja sinun takiasi demoni lentelee vapaana tuhoamassa kyliä.'' India sanoi, ja Aaronin teki mieli kadota vaikka olikin jo valmiiksi näkymättömissä pimeydessä.
''Mutta älä huoli. Emme me sinua syytä. Mutta sitä minä ihmettelen, että miten voimakas noita kuten sinä on joutunut vangiksi?'' Anthon sanoi.
''Antauduin.''
''Mutta miksi?''
''Jotta saisin pimeän noidilta amuletin, jonka avulla saisin demonin kiinni.''
''Ahaa. Aika ovelaa.'' Walker sanoi Aaronin takana. ''Mutta sinulla on nyt vain sellainen ongelma, että karkuun et pääse. Ellet sitten keksi miten saat tapettua Imarin.''
''Kuka hän on?'' Aaron kysyi.
''Hän on se, joka tukahduttaa sinun voimasi.''
''Okei. Mutta miksi te yrititte tappaa heidät. Minä luulin, että valkeat noidat pysyttelevät piilossa ja eivät taistele.''
''Me emme ole aivan tavallisia valkeita noitia. Tai olemme, mutta näemme asiat hiukan eritavalla. Me olemme kyllästyneet olemaan piilossa. Me ja muutama muu, jotka eivät joutuneet vangeiksi.'' Walker kertoi. ''Mukaan lukien kaksois sisareni. Missä sinun ystäväsi muuten on?''
''Ai kuka?''
''No se valkea noita, jonka kanssa te päihititte ne vampyyrit. Ja onko se totta, että suostuttelit muutaman jättiläisenkin taistelemaan?''
''Kyllä.'' Aaron sanoi. ''Mutta en tiedä missä ystäväni on.'' Hän valehteli. Aaronin mielessä oli käväissyt ajatus siitä, että tämä saattoi olla pimeän noitien temppu saada Aaron paljastamaan missä kuukivi on.
''No. Toivottavasti hän on jossain lähellä ja tulee pelastamaan meidät.'' Anthon sanoi. ''Ei ole kuin vain ajan kysymys milloin Derek tulee ja antaa kuoleman kosketuksen.''
''Miksi hän ei ole jo tappanut teitä?'' Aaron kysyi.
''He yrittävät saada meiltä tietoja.''
''He tahtovat tietää missä valkeat noidat asustelevat.'' India kertoi. ''Mutta mielummin kuolen, kuin annan ystäväni ilmi.''
Aaron katseli kauempana lepattavia liekkejä. Siellä he olivat. Ja amuletti luultavasti oli siellä myös. Mutta Aaron oli loukussa. Hän ei osannut odottaa, että yksi pimeän noidista pystyisi tukahduttamaan hänen voimansa. ''Oletteko yrittäneet karata?'' Aaron kysyi.
''Olemme. Mutta emme ole päässeet häkkejä pidemmälle.'' Anthon sanoi. ''Jos meidän voimamme vain toimisivat olisi helppo sulattaa nämä häkit.''
''Hiljaa siellä!'' Joku huusi, ja Aaron näki kuinka kauempana olevien liekkien eteen ilmestyi hahmo joka läheni ja suureni.
''Ai kato Jennefer.'' Anthon sanoi, ja vastaukseksi nainen, joka tuli häkkien luokse osoitti kädellään Aaronin oikealle puolelle ja Anthon alkoi huutamaan tuskissaan. Huuto loppui kuitenkin nopeasti, ja Aaron oletti Jenneferin olevan se nainen, joka pystyi tuottamaan tuskaa vain osoittamalla kättään.
''Pyydän hiljaisuutta.'' Hän sanoi muka ystävällisesti. ''Me yritämme nukkua.'' Sen jälkeen hän poistui taas paikalta. Anthon, Walker ja India eivät sanoneet sinä yönä enää sanaakaan, ja Aaronkin päätti olla hiljaa. Hän kirosi vain mielessään omaa typeryyttään. Hän oli kuvitellut pärjäävänsä laumalle pimeän noitia ilman ongelmia. Toisin kävi. Hänet luultavasti viedään pimeän noitien saarelle ja häntä kidutetaan, kunnes hänet on aivopesty tai hän paljastaa missä kuukivi on.
Sen lisäksi demoni jatkoi matkaansa kohti uusia kyliä, ellei sitten pimeän noidat ole saaneet sitä itselleen. Mikä olisi sitäkin pahempi. Aaron kävi maahan makaamaan, mutta hän ei nukkunut. Hän yritti miettiä miten pääsisi pois tästä pulasta. Hän kuitenkin vain ajautui syvemmälle epätoivoon, sillä hän ei keksinyt edes puoliksi hyvää ideaa. Kaikki mielikuvat pakenemisesta päätyi Aaronin kuolemaan.
Seuraavana aamuna Aaron näki ensimäistä kertaa kunnolla Anthonin, Walkerin ja Indian. Hän näki, että Walkerilta puuttui toinen etuhammas, ja Anthonilla oli viilto poskessa. Indian toinen silmä oli mustana. He olivat selvästi taistelleet kunnolla vastaan, mutta siitä huolimatta hävinnyt.
Walkerilla oli tummat hiukset ja normaalia pitempi nenä, mikä sai hänet näyttämään hassulta. Ja Anthon näytti jokaisen naisen unelma mieheltä. Hänellä oli vaalea lyhyt tukka ja lihaksikas kroppa. Indialla oli oliivinruskea iho ja tummat hiukset. Hän näytti siltä, että pistäisi isommatkin miehet kanveesiin. Kaikilla kolmella oli likaiset vaatteet ja he olivat selvästi olleet häkeissään jo kauan.
''No mitäs nyt?'' Aaron kysyi. ''Istutaanko me koko päivä näissä häkeissä?''
''Suurimmaksi osaksi kyllä.'' Walker sanoi. ''Välillä ehkä päästään uloskin, jos Jennefer on sillä tuulella, että hänen tekee mieli kiduttaa jotain.''
''Kuinka kauan te olette olleet täällä?'' Aaron kysyi.
''Noin kaksi viikkoa.'' India vastasi. ''Tai ainakin jos olen oikein laskenut.''
Aaronin epätoivo vain kasvoi ja kasvoi. ''Kuinka monta pimeän noitaa tässä leirissä oikein on?''
''Neljä.'' Anthon vastasi. ''Ei heitä paljon ole, mutta heitä vastaan on mahdotonta taistella. Roxin voisi vielä päihittääkkiin ilman taikuutta, mutta Jennefer ja Derek ovat eri luokkaa.''
''Joo. On vaikea tappaa jotakuta nyrkeillä, joka pystyy tappamaan kosketuksella, ja Jenneferin lähelle ei pääse kun hän jo tipauttaa lattialle.'' Walker sanoi. ''Ja kiitos Imarin meillä ei ole taikavoimia.''
Aaron katseli leiriä päin. Hän näki siellä neljä telttaa ja suoraan edessä päin nuotion, joka oli sammutettu. Siitä nousi pieni savunoro. Nuotion äärellä istui Jennefer ja Rox. Ja aivan kuin he olisivat vaistonneet Aaronin katseen, Jennefer nousi ylös. Hän alkoi kävelemään häkeille päin naamallaan ilkeä hymy.
''Voi ei.'' Walker sanoi. ''Kohta sattuu.''
''Miten niin?'' Aaron kysyi.
''Tuo hymy kertoo jo kaiken.'' Anthon vastasi. ''Hän on kidutus tuulella.''
Jennefer pysähtyi Aaronin häkin eteen. ''Kuka haluaa olla ensimmäinen?'' Hän kysyi pitkien tummien hiusten heilahtaessa. Kukaan ei vastannut, ja hänen katseensa liukui Anthonista Aaroniin ja Aaronista Indiaan. ''Aloitetaan tulokkaasta.'' Hän sanoi ja avasi Aaronin häkin oven. Sitten hän repi Aaronin ulos häkistä. Aaron ei voinut uskoa sitä todeksi, mutta hän olisi mielummin pysynyt siellä, kuin tullut ulos. Jennefer veti hänet muutaman metrin päähän häkistä ja jätti sitten siihen. Itse hän meni Aaronista pari metriä kauemmaksi ja aloitti tenttaamisen. ''Missä kuukivi on?'' Hän kysyi ensimmäisenä.
Aaron ei vastannut ja sai kokea Jenneferin raivon. Tai ei edes raivoa hänen hymystä päätellen. Aaronista tuntui kuin hänen ihonsa läpi olisi työnnetty tuhat jääpiikkä. Hän putosi polvilleen ja siitä kyljelleen ja hän kiemurteli maassa pahemmin kuin Edward aikaisemmin palaneena. Sitten yhtäkkiä kipu loppui ja Aaron sai taas hengitettyä. Vaikka hän hengittikin raskaasti.
''Minä en kerro sinulle mitään.'' Hän sanoi ja taas hän tunsi kipua. Jennefer vain nauroi katsellessaan kuinka Aaron rimpuili maassa, ja Aaron tunsi syvää vihaa häntä kohtaan. Tätä jatkui melkein tunnin ajan, ja Aaron ei ollut ikinä ollut väsyneempi ja tuntenut itseään niin heikoksi. Jennefer joutui raahaamaan Aaronin takaisin häkkiin, sillä hän ei pystynyt kävelemään.
Kun häkin ovi sulkeutui Aaron sulki silmänsä ja näki tähtiä. Häntä todellakin kadutti antautuminen. Hän oli luullut itsestään liikoja. Hän ei tiennyt kuinka monta kidutus sessiota hän kestäisi. Amuletin saaminenkin tuntui olevan mahdotonta.
''Tuleppas tänne.'' Jennefer sanoi, ja Aaron avasi taas silmänsä. Hän katsoi äänen suuntaan ja näki kuinka Jennefer repi Anthonin ulos häkistään. Anthonkaan ei pistänyt paljon vastaan vaan meni kiltisti paikalleen. ''Missä valkeat noidat ovat?'' Jennefer kysyi, ja Anthon vain sylkäisi hänen jalkojen juureen. Siinä samassa Anthon alkoi huutamaan ja kiemurtelemaan maassa.
Aaron oli aina kuvitellut, että pimeän noidat olivat julmia, mutta tuo oli jo sadistista. Jenneferin ilme kertoi, että hän sai kidutuksesta suurta nautintoa. Hän voisi jatkaa tuota loputtomiin. Hän ei edes vaikuttanut vihaiselta, kun ei saanut vastauksia. Aivan kuin hän toivoisi, että ei saisi niitä vaan voisi jatkaa kiduttamista päiväkausia. Anthonin jälkeen oli Indian vuoro ja hänen jälkeen Walkerin vuoro. Kukaan ei antanut tietoja vaan kesti kidutuksen hajoamatta.
Neljä tuntia kidutettuaan Jennefer kutsui Roxin paikalle. ''Rox! Tule tänne ja ota amuletti mukaan.'' Aaron katseli kuinka Rox, joka oli kopioinut itsensä nousi sammuneen nuotion ääreltä ja meni yhteen telttaan. Puhuiko Jennefer amuletista millä pystyi teleportata? Aaron odotti jännittyneenä Roxin saapumista, ja hän nousi maasta polvilleen. Pian Rox saapui paikalle ja Aaron näki hänen kaulallaan tummanpunaisen amuletin mihin oli kaiverrettu otuksen kuva, mikä muistutti pelottavasti suurdemonia. Oliko tässä maailmassa nähty ennenkin demoneja? Se oli mahdollista. Kuukiven taikuus oli vanhaa. Aaron vaistosi sen. Ja se oli ollut vampyyrien johtajan hoivissa vain kolmesataa vuotta. Aaron oletti, että maailma oli ollut olemassa paljon kauemmin kuin sen ajan.
''Käy hakemassa hänet.'' Jennefer sanoi.
''Selvä.'' Rox vastasi ja kosketti amulettia. Roxin taakse ilmestyi tumma massa, joka oli portin muotoinen. Massa näytti väreilevän aivan kuin se olisi nestemmäistä, ja Rox käveli sitä päin ja molemmat hävisivät.
Aaron pisti mieleensä tummanpunaisen amuletin, missä oli kuva suurdemonista. Se Aaronin täytyisi varastaa. Mutta kenet Rox lähti hakemaan? Hetken Aaron jo säikähti, että he tiesivät missä Mounica oli, mutta se ei käynyt järkeen. Aaron ei ollut sanonut sanaakaan hänestä. Jennefer näytti voitonriemuiselta. ''Kohta me saamme tietää kaikki teidän salaisuutenne.'' Hän sanoi ja lähti nauraen kävelemään takaisin nuotiolle.
''Sairas paska.'' Anthon sanoi, kun Jennefer oli kuuloetäisyyden ulkopuolella.
''Sanoppa muuta.'' India mumisi heikosti. Hän näytti saaneen pahimman kohtelun.
''Nyt täytyy vain keksiä miten me päästään pois täältä.'' Aaron sanoi. Hän nimittäin uskoi, mitä Jennefer sanoi. Hän näytti niin varmalta voitostaan, että Aaron ei epäillyt sitä, vaikka ei tiennytkään kenet Rox lähti hakemaan.
''Helpommin sanottu kuin tehty.'' Anthon sanoi. ''Imar on vielä täällä ja meillä ei ole keinoa estää häntä tukahduttamasta meidän voimia.'' Silloin Aaron näki Derekin saapuvan takaisin leiriin. Jennefer meni häntä vastaan ja Derek pudisti pettyneen näköisenä päätään. Oliko Derek ollut etsimässä Mounicaa ja muita Hantissa? Aaron oli tyytyväinen Derekin pettyneeseen ilmeeseen. Se tarkoitti sitä, että Mounica ja kuukivi oli turvassa. Derek ja Jennefer menivät nuotion äärelle, ja alkoivat grillaamaan jotain lihaa.
''Tämän piti olla yksinkertainen hae se tavara keikka.'' Aaron sanoi.
''Aivan. Sinun piti tulla hakemaan se amuletti.'' Walker sanoi. ''Mutta onko teillä valkoisia tikareita?''
''Valkoisia tikareita?'' Aaron ihmetteli.
''Heh. Olet matkalla tappamaan suurdemonia, mutta et tiedä edes miten sellainen tapetaan.'' Walker sanoi naurahtaen. ''Ehkä sinä et olekkaan niin suuri ja hieno, kuin huhut antavat olettaa.''
''Joo en ole.'' Aaron sanoi. Hän ihmetteli mistä ne huhut oikein olivat saaneet alkunsa. He olivat Mounican kanssa matkustaneet kahdestaan, ja kumpikaan ei ollut kertonut kenellekkään mitä he olivat olleet tekemässä. ''Mistä valkoisista tikareista sinä oikein puhut?''
''Demonia ei voi tappaa tavallisilla aseilla. Tai edes valkean tai pimeän noidan voimilla. Sellaisen tappamiseen tarvitaan voimakas loihdittu tikari.'' Walker kertoi.
''Mistä sellaisen voi löytää?'' Aaron kysyi.
''Ei mistään.'' Anthon vastasi. ''Sellainen täytyy tehdä.''
''Sellaisia tikareita ei ole ollut olemassa ainakaan tuhanteen vuoteen, koska sellaisia ei ole tarvittu.'' India kertoi.
''No miten sellainen tehdään?''
''Sellaisen tekemiseen tarvitaan pimeän noidan tikari, joka on kasteltu neutraalin olennon veressä ja poltettu valkean noidan tulessa. Siitä syntyy valkoinen tikari, millä voi tappaa demoneja. Pelkkä pimeän noidan tikari ei tee demonille mitään sillä ne ovat molemmat samaa pimeää taikuutta, ja valkeiden noitien voimilla pystyy vain lievästi vahingoittamaan, mutta ei toivoakaan, että saisi tapettua.'' Walker selitti.
''Okei. Eli pimeän noidan tikari. Neutraalin olennon veri, ja valkean noidan tuli.'' Aaron toisti ainesosat valkoisen tikarin tekemiseen.
''Kyllä.'' Anthon sanoi.
''Meidän mukana on muutama ihminen ja minä voin tehdä tikarit. Ystäväni voi polttaa ne valkean noidan tulessa.'' Aaron sanoi.
''Ei. Tarvitset neutraalin olennon verta, jossa on taikuutta. Ihmisissä ei ole taikuutta tipan tippaa. He ovat kaiken taikuuden vastakohta. Tarvitset yliluonnollisen olennon verta. Kuten esimerkiksi ihmissuden verta.'' India kertoi.
''Okei. Mutta eikö ihmissusia ole yleensä vain suurissa kaupungeissa?''
''Kyllä. Ja lähin suurkaupunki on Basil. Se on seuraava kaupunki Branksin jälkeen.'' Anthon kertoi. ''Demoni on luultavasti matkalla sinne, mutta suosittelen käymään ensin Branksissa, jos demoni on sinne päin menossa, jotta pimeän noidat eivät saa sitä itselleen. Tai sitten hyvällä tuurilla jos pääset sinne ennen demonia voit pelastaa monta ihmishenkeä varoittamalla heitä demonista.''
''Mutta voit tehdä sen vain jos pääset pois täältä.'' India sanoi.
He keskustelivat vielä muutaman tunnin demoneista ja valkoisista tikareista, ja Aaron oppi paljon. Kuten sen, että tuhat vuotta sitten maailman voimakkaimmat elävät olennot olivat suurdemonit ja lohikäärmeet. Aaron ei voinut kuin ajatella, että ennen maailman tasapaino oli ollut paremmassa kunnossa kuin nykyään. Silloin oli ollut paljon demoneja, jotka olivat pimeitä olentoja, ja paljon lohikäärmeitä, jotka olivat valkeita olentoja.
Demonit ja lohikäärmeet olivat tuhonneet toisensa, ja siihen aikaan haltijatkin olivat vapaita. Haltijat ja valkeat noidat tekivät yhteistyötä lohikäärmeiden kanssa tuhotakseen pimeyden, ja vampyyrit ja pimeän noidat taas tekivät yhteistyötä demonien kanssa tuhotakseen maailmasta valon. Mikä selitti sen, miksi demoni jätti vampyyrien johtajan eloon, eikä tappanut häntä.
Lopulta, kun sota loppui kaikki tähän maailmaan tulleet demonit oli tuhottu, ja lohikäärmeitä oli jäljellä vain muutama. Tarinoiden mukaan jäljellä olevat lohikäärmeet olivat kaikki uroksia, joten ne eivät voineet lisääntyä ja lopulta ne kuolivat sukupuuttoon.
Valkeat noidat, jotka syyttivät itseään lohikäärmeiden tuhosta päättivät lopettaa sotimisen, jotta he eivät aiheuta enää lisää tuhoa, ja pimeän noidat jatkoivat valon hävittämistä. Vampyyrit lähtivät omille teilleen ja ajan mittaan he muuttivat mielensä maailman tuhoamisesta. Toki on vieläkin vampyyrejä jotka tahtovat nähdä maailman palavan.
Ihmissudet ja jättiläiset, jotka eivät kuuluneet kummallekkaan puolelle olivat olleet piilossa sodan ajan, ja kun sota päättyi ihmissudet päättivät elää ihmisten kanssa rinnakkain. Jättiläiset jäivät piilopaikkoihinsa.
Aaron oli ihmeissään maailman historiasta, mitä ei koulussa kerrottu. Ihmiset pidettiin pimennossa maailman merkittävimmistä tapahtumista. Ehkä ihmiset vihasivat ja pelkäsivät valkeita noitia sen takia, koska hekin syyttivät heitä lohikäärmeiden tuhoamistesta? Ja noita vaino on lähtöisin niiltä ajoilta. Syitä ei vain enää tänä päivänä kerrota. Ihmiset vain opetetaan jo lapsesta asti vihaamaan noitia.
Kun tuli pimeä Jennefer tuli taas sanomaan, että heidän pitäisi olla hiljaa. Aaron ei meinannut saada unta koko yönä, kun hän vain ajatteli maailman tasapainoa. Aaron yritti keksiä keinoa saada tasapaino taas kohilleen, mutta se oli niin suuri asia, että siihen ei ihan heti keksisi vastausta. Aaron mietti jopa sitä, että olisiko keinoa saada lohikäärmeet takaisin maailmaan, mutta sukupuuttoon kuolleita olentoja oli mahdotonta saada takaisin. Valkeat noidat pitäisi saada taas sotajalalle, tai sitten pimeän noidat pitäisi poistaa tästä maailmasta. Mutta sekin oli helpommin sanottu kuin tehty. Ja kaiken tuon lisäksi haltijat oli kirottu johonkin metsään monta sataa vuotta sitten. Aaron ihmetteli oliko heillä tiedossa keinoa purkaa kirous vai oliko se jo unohtunut vuosisatojen saatossa?
Lopulta Aaron nukahti ja hän heräsi siihen, kun joku löi hänen häkkiä. Aaron nousi ylös ja näki edessään Jenneferin, Derekin, Roxin ja vanhemman silmälasipäisen miehen, joka oli ilmeisesti Imar. Hän näytti oikealta lukutoukalta siistin jakauksensa kanssa. ''Meillä on teille pieni yllätys.'' Derek sanoi voitonriemuisena. ''Yksi teistä saattaa tunnistaa hänet, mutta teille muille, saanko esitellä Romonan!'' Derek ja Rox menivät sivuille ja heidän takaa paljastui tummanviolettiin kaapuun sonnustautunut kyyryselkäinen vanha nainen.
