Käyttäjätunnus:

Salasana:

Liity! Apua

PDF Tulosta Sähköposti
Novellit Fantasia mermaid (osa 4)
QR-Code dieser Seite

mermaid (osa 4) Hot

Puristin hellästi kädessäni pientä vesikuplaa. Tunsin kuinka kuplan voimat imeytyivät minuun. Yhtäkkiä kupla posahti. Louisa hymyili leveästi. "Tuokaa uhri!" hän huusi. Raskaat ovet avautuivat ja kolme vartiaa toivat suunnilleen ikäiseni pojan kahleissa. Pojan pyrstössä ja poskessa oli peinet arvet. "Häneen voit testata voimiasi." Louisa sanoi. Paniikki valtasi minut. Poika oli todella söpö. Hänellä oli vaaleat hiukset sekä vihreä pyrstö. Vartiat kahlitsivat pojan pohjaan kiinni, jottei hän pääsisi pakoon niin helposti. En tiennyt mitä "loitsua" käyttäisin ja ensimmäisenä minulle tuli mieleen kylmä virta. Nielaisin ja ojensin käteni, joitten kämmen osat muodostivat pienen kupin, poikaa kohti. Mietin mielessäni loitsua ja siinä samassa tunsin kuinka kylmä virta ulvahti ja lähti poikaa kohti. Huomasin kuinka pojan iho nousi kananlihalle. Yleisö alkoi hurraamaan ja niiasin. "Viekää poika pois ja antakaa hänelle valtakunnasta yli jäänyttä leipää." Louisa huusi. Aloin säälimään poikaa, mutta hymyilin silti. Illalla kun koko valtakunta oli hiljentynyt, laitoin kruunun päähäni sekä viitan ylleni ja pujahdin ulos. Uin areenan oville jossa seisoi kaksi vartiaa. "Mitä haluat?" toinen heistä kysyi ja sohoitti atraintaan minua kohti. "Olen prinsessa Elena ja vaadin teitä päästämään minut sisään!" sanoin ja laskin huppuni. Miehet nyökkäsivät ja päästivät minut sisään. Uin suoraan niille raskaille puu oville ja avasin ne. Näin pojan nojaavan väsyneen näköisenä tolppaan johon hänen pyrstönsä oli sidottu. Poika nosti katseensa ja hätääntyi.. "Hei, olen Elena, prinsessa Elena." "Olen Derek." poika sanointylysti. "Kuule, en tiedä aijotko olla ystäväni vai ikuinen vihaajani, mutta toin sinulle ruokaa." huudahdin ja heitin hänelle laukkuni. Derek avasi laukkuni ja näytti yllättyneeltä. "Kiitos." hän sanoi ja alkoi syödä. "Saanko udella, mutta miksi jouduit tänne?" kysyin ja istahdin hänen viereensä. "Sinähän muistat sen kiven joka toi sinut tänne..Minulle kävi samalla lailla, mutta olin tavallinen ihminen, eli vanhempanikin olivat tavallisia ihmisiä. Kivi alkaa puhutella vain niille joilla on meressä jokin kohtalo. mutta kivi ilmestyy vain naispuolisille, miespuolisilla meren elävillä on kidukset jo syntyessä..vain minä olen ollut poikkeus." Derek selitti. "Ja sinun tarkoitus oli tulla vangiksi?" kysyin. "Niin. Olen ollut täällä jo vuoden." Nyökkäsin. "Minun täytyy mennä nyt, oli kiva tavata." sanon. "Muuten, tykkäätkö olla uhri?" kysyn vielä ovella. "Kuka nyt haluaisi?" Derek kysyy. "Ehkä voin tehdä asialle jotain." sanon salamyhkäisesti ja pujahdan ulos.

Ylläpidon palaute

 
mermaid (osa 4) 2013-03-30 13:26:33 Alapo80
Arvosana 
 
4.0
Alapo80 Arvostellut: Alapo80    March 30, 2013
#1 Arvostelija  -   Kaikki arvostelut

Hei cherry!

Nyt alkaa olla klassisen teoksen henkeä ilmassa! Poika, joka on vanki ja poikkeuksellinen, luo pohjaan todelliselle Romeo ja Julia tarinalle! Hienoa!

Tässä palautteessa nostan pari asiaa esille. Hieman vanhan kertausta ja hieman uutta.

Kannattaa tarkkaan miettiä missä aikamuodossa haluaa kertoa. Tarkoitan tällä sitä, että koko tarina etenee samanlaisella kerronnalla, ja homma pysyy itsellä kasassa.
Kirjoitat,
""Ja sinun tarkoitus oli tulla vangiksi?" kysyin.
"Niin. Olen ollut täällä jo vuoden."
Nyökkäsin. "Minun täytyy mennä nyt, oli kiva tavata." sanon.
"Muuten, tykkäätkö olla uhri?" kysyn vielä ovella.
"Kuka nyt haluaisi?" Derek kysyy.
"Ehkä voin tehdä asialle jotain." sanon salamyhkäisesti ja pujahdan ulos.
".
Tässä mielestäni ongelmana on se, että kerrot sekä menneessä, että nykyisessä ajassa. Alla korjaukseni, jos se hieman selkiyttäisi, mitä ajan takaa.
""Ja sinun tarkoitus oli tulla vangiksi?" kysyin.
"Niin. Olen ollut täällä jo vuoden."
Nyökkäsin. "Minun täytyy mennä nyt, oli mukava tavata." sanoin ja pyrähdin ovelle. "Muuten, tykkäätkö olla uhri?" kysyin vielä.
"Kuka nyt haluaisi?" Derek kysyi nuivasti.
"Ehkä voin tehdä asialle jotain." vastasin salamyhkäisesti ja pujahdin ulos.
".
Eli muutin sanan "kiva" sanaksi "mukava", sillä kiva tuntuu hieman puhekieleltä. Muutin kaikki kommentit menneeseen aikamuotoon esim. "sanon" - "sanoin", "pujahdan" - "pujahdin", sillä tässä hetkessä tapahtuvaa on mielestäni hankalampi kirjoittaa.

Vielä hieman sanavalinnoista.
Kirjoitat, "Nielaisin ja ojensin käteni, joitten kämmen osat muodostivat pienen kupin, poikaa kohti.".
Ajatukseni, "Nielaisin ja ojensin käteni, joiden kämmenet muodostivat pienen kupin, poikaa kohti.".
Eli koetin hieman selkeyttää kämmenajatusta (kämmenosat on muuten yhdyssana :D ).

Sellainen, jonka unohdin aikaisemmin laittaa palautteeseen, on nuo useat, perättäiset pisteet. En suosittelisi niitä kylvettävän liikaa, vaan korvata joko pisteellä tai pilkulla.
Annan aiheesta pari esimerkkiä, joista mielestäni ensimmäiseen se sopii ja toiseen ei.
Kirjoitat, "Kerrataanpä vielä..siis 18 vuotta sitten, kun...)".
Tässä (eli dialogissa) kolme pistettä on hyvä (paitsi että unohdit niistä yhden :D ).
Kirjoitat, "Hetken ihmeteltyäni mitä oli tapahtunut tajusin makaavani sängyl ja...veden alla! Nousin istumaan ja tarkastelin vähän aikaa itseäni..olin ihan normaali paitsi että..kiljaisin.".
Tähän katkelmaan useampi piste (joita pitäisi olla aina kolme) ei sovi. Alla oma ajatukseni, jota myös muokkaisn hieman pilkkujen osalta ja hitusen muutenkin.
"Hetken ihmeteltyäni mitä oli tapahtunut, tajusin makaavani sängyllä ja tajusin olevani veden alla. Nousin hädissäni istumaan ja tarkastelin vähän aikaa itseäni. Olin ihan normaali, paitsi että kun katseeni kulkeutui jalkoihini, kiljaisin.".
En tiedä oletko kanssani samaa mieltä, mutta kerroinpahan mielipiteeni! :D

Hyvä tarina, jonka olet jo pohjustanut niin hyvin, että mahdollisissa jatko-osissa on potentiaalia vaikka mihin!!!

Hyvä! Kiitos!

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
00
Report this review
 

Arvostelut

Käyttäjien arvostelu: 1 käyttäjä(ä)

Arvosana 
 
4.5  (1)
Arvostele
Arvosana
Kommentit
    Syötä turvakoodi.
 
 
mermaid (osa 4) 2013-03-25 11:33:22 pantteri
Arvosana 
 
4.5
pantteri Arvostellut: pantteri    March 25, 2013
Top 50 Arvostelijat  -   Kaikki arvostelut

Hyvä osa.

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
00
Report this review
 
Powered by JReviews
 
KIRJOITA   ARVOSTELE    JULKAIS