Runon muotoon laitettu pieni tarinan pahanen...
Hukka
Olen vain pieni tyttörukka, on kädessäni nuhjuinen hukka.
Susi mua suojelee, se untani vartioi.
En sen tassusta irti päästä, se mukanani kulkee joka säässä.
Nukkavieru on suteni pehmoinen, silmätkin kohta tippuu päästä sen.
Se silti on ystäväni kallein ja ainoain.
Parempi vain jos muut ei sitä huomaa lain.
Mä oikeaksi taikoa sen soisin, jos vain mulla taikavoimia siihen oisi.
Silloin susihukkani pitköt kyntensä paljastaisi,
ja niitä pahoihin ihmisiin käyttäisi.
Yhdessä olisimme parivaljakko voittamaton,
joka vääryyden poistaisi ja kaiken pahan kostaisi.
Olisi meillä intohimokin yhteinen, tuo lämmin veri elävien.
Ei ole helppoa elää ja saalistaa,
nähdä nälkää ja olla vaan.
Mutta silti joka päivä tuntuu, että vahvistun enkä ole enää se sama pieni tyttörukka.
Pedon lapsi
Pieni kymmenvuotias on elänyt samaa elämää jo kymmeniä vuosia.
On lapsen ajantaju kadonnut, taru todellisuuteen sekoittunut.
Mielikuvitus kuitenkin voi auttaa, kun elämä muuten on rankkaa.
Öisin hän kaduilla vaeltaa, etsii syötävää, mihin voi naskalin
terävät hampaansa upottaa.
Ei pyytänyt tyttö hirviöksi päästä,
mutta kohtalo on hassu juttu, se ei kysele eikä ketään säästä.
On tyttö tuo yksinäinen
kuin hänen mukanaan kulkeva susi, lelu niin tärkeä, ettei kukaan muu tohdi siihen koskea.
Nyt etsii tyttö loitsua, jolla voi kaverinsa ainoan oikeaksi taikoa.
Sellainen jossain kuulema on, löytääkö tyttö tuon noidan, se vielä arvoitus on.
Punainen
On yllään tytön huppari punainen,
se häntä menneisyydestä muistuttaa.
On tarina väärin ymmärretty, se ihmisten mieliin niin jätetty.
Ei ollut tuo tyttö viaton, vaan itse pedon lapsi on.
Seurasi peto suuri ja karvainen tyttöä mökkiin noidan, julman ja ruman.
Mutta myöhäistä jo oli, kun noita katala loitsujaan loi.
Muuttui peto hirmuinen leluksi pienen lapsen.
Suojelee tyttö sitä hengellään ja
toivoo että isänsä takaisin saisi.
Muuttui satu todeksi, kun noita metsän lumosi.
Nyt suuren kaupungin kaduilla kulkee olennot sadun tarinan.
Jokainen etsii paikkaansa, mutta yksi vain omaa isäänsä. "Tule isä takaisin", kuiskaa tyttö korvaan suden iltaisin.
Candice
Olen vain tyttö pikkuinen, mutta ulkomuotoni suloisen alla piilee peto hirmuinen. En voi olla kuten muut, tytöt nauravat, ulkona narua hyppivät.
Olen sadusta eksynyt, suuren kaupungin katuja kuljen nyt. Ei ole mulla ystävää, ei aikuista, joka laulaisi mut illalla uneen. Juttelen eläimille, ne mua ymmärtävät, mutta silti usein luotani pois pakoon luikkivat. Aistivat kai pedon sisälläni, olen niin yksin. Kunpa vain saisin isäni takaisin.
Kerran kuussa, täydenkuun aikaan, muutun tytöstä sudeksi ja saan voimat niin valtavat, ettei yksikään mies tohdi leiskuviin silmiini katsoa. Olisi isäni musta varmasti ylpeä, mutta olen huomannut ettei maailmassa tässä ole helppoa olla hirviö.
En voi keneenkään luottaa, koska tiedän että kuka tahansa voi lisää tuskaa mulle tuottaa. Enkä enempää surua mä kaipaa, on elämä tää jo muutenkin tarpeeksi vaikeaa.
Olen niin hukassa, mutta onneksi rakas hukkani on turvassa. Sylissäni lämpimässä, kädessäni pienessä. Kotiin jo tahtoisin päästä, sekä löytää sen noidan, joka kirouksen tämän yllemme noitui. Tuo noita katala kokisi kohtalon julman. Ja jos vain voisin, mä hänet nukeksi pieneksi taikoisin. Olisi silloin kaikki kuten ennen, ja vierellä isän, kotiin jo päästä voisi.
