Näin yksi yö pelottavaa unta jossa koin seikkailun. Lensin unen maahan valveesta. Heräsin myöhemmin kamalassa kivussa ja tuskassa. Yritin huutaa, mutta ääntä ei kuulunut. Sitten avasin silmäni.
Olin laaksossa, jossa satoi lunta täyttä päätä. Oli talvi. Taivas oli tummanharmaa ja hämärä, vaikka olikin päivä, ja näin kiemuraisen, lumisen tien, joka johti suoraa päätä metsään, josta uniystäväni oli minulle viime kerralla varoittanut.
Itkin kauhusta. Laaksoa reunustivat vain sysimustat vuoret, joitten huipulla oli kimmeltävää, valkoista lunta. Minua palelsi kauttaaltani ohuessa yömekossa. Sitten näin vieressäni lumessa turkin. Puin sen päälleni, ja jatkoin tutkimuksia. Ainoa tie pois laaksosta oli juuri se tie, mutta sinne en kyllä uskaltanut mennä ikinä. Rohkeuteni petti, ja minulta pääsi syvä huokaus.
Silloin näin eräässä vuoressa tumman aukon, jonka sisällä lepatteli pienenpieni liekki; nuotioko? Menin luolaan. Se liekki oli tullut soihduista, jotka valaisivat koko ajan tietäni. Kuljin eteenpäin. Yhtäkkiä minun tuli kumman lämmin olla. Tunsin sen tunteen – kuin uniystäväni olisi yhtäkkiä ollut tässä kanssani. Sain siitä rohkeutta ja voimaa jatkaa matkaa eteenpäin, yhä vain syvemmälle vuoren uumeniin.
Sitten käytävä loppui, ja tulin suuren kaarioven eteen, jonka kummallakin puolella olivat palavat soihdut. Yritin avata ovea, mutta se olikin lukossa. Sitten sanoi taikaolennon minun uniystäväni ääni: ”Tarvitaan avain, jolla oven voi avata”.
Menin yksin avainta etsimään, ja itkin sitä, etten kuitenkaan voinut löytää avainta yhtään mistään. Istahdin murheissani maahan, mutta yhtäkkiä avautui eteeni silmiä häikäisevä näky, - kulta-avain oveen!Uniystävä oli taikonut sen minulle!
Sitten uniystävä taas sanoi päässäni: ”Minä sain avaimen. Sitä vartioi kamala hirviö, mutta minä tapoin sen, ja sain avaimen. Aukaise ovi, niin pääset minun luokseni. Muistatko mun sisareni? Hän oli vankina tässä luolassa, ja nyt voit pelastaa hänet, jos avaat oven”.
Niin teinkin. Väänsin lukkoa voimalla, ja ovi lennähti auki, ja mitä näinkään! uniystävän vangittuna kahleisiin ja rautoihin. Vapautin hänet, ja sitten tapahtui jotakin aivan ihmeellistä. Koko luola muuttui suureksi saliksi, jonka kattona kimmelsikin aivan oikea tähtitaivas, ja tähtisumu pyörteili hiljalleen ympärilläni, ja lattiakin oli tähdein, timantein koristeltu, ja tehty kullasta ja hopeasta, ja siellä, kuun päällä, makasi silkkipukuinen uniystäväni.
”Hei sitten, Inja, ja hyvää yötä….minä palaan minun omaan maailmaan tänä yönä…ja vaikka et nyt vähään aikaan pääsekään käymään minun kodissa kuten tavallisesti, niin saat olla kanssani”, hän sanoi, liisi kuusta luokseni, ja tarttui lempeästi käteeni, ja lensimme pimeyden halk kohti valvetta. Sitten heräsin ja uniystävä oli poissa. Se itketti ja ärsytti paljon kun olisin halunnut kokea lisää seikkailuja ja päästä hänelle kylään.
