 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
Moi Kati Rinne!
Kkirjoitat mukavalla tavalla. Erityisesti kiitän sitä, että tarinaa on helppo seurata, ja lauseet ovat selkeitä!
Tarkkana aikamuotojen kanssa. Eli ole tarkka että kirjoitat koko tarinan joko preesensissä tai imperfektissä, eli juuri nyt tapahtuvassa tai juuri äsken tapahtuneessa muodossa. Niitä ei tule sotkea, jos kerronta ei sitä painavasti vaadi, esimerkiksi jos ensin päähenkilö muistelee mitä oli tapahtunut (tosin silloin kyseessä on jo pluskvamperfekti) ja sitten alkaa nykyhetki tapahtua.
Sinulla on samassa kappaleessa verbeistä seuraavia muotoja: kävelen, tulla, oli, kannoin, liikkui, huomaan, kävelen ja selviydymme. Eli sekä preesens- että imperfektimuotoja. Koeta tästä eroon, niin teksti selkiytyy.
Miljöö tarinassa on erinomainen! Siitä saa helposti kiinni, ja sinne on helppo mielessä matkustaa. Kerronta on kenties hieman väritöntä, eli et ota kaikkea irti luomistasi konflikteista, eli kiinnostavista tapahtumista. Erityisenä esimerkkinä loppu, joka on hyvä, mutta se voisi olla veret seisauttava spektaakkeli. Käyt sen mielestäni liian nopeasti läpi, kuin peläten kirjoittaa siitä.
Ehdotukseni. Kömmin pimeään majaan. Sade piiskasi pressua voimalla, ja vesi norui liepeiden alta sisään. Äiti nukkui, ja vaikka vahingossa töytäisin hänen jalkaansa, hän ei herännyt. Raavin tulitikulla liekin kiehiseen, jotta näkisin sijata vuoteeni yötä varten, ja huomasin pitkän viillon äidin kaulalla. Hänen kasvot olivat vitivalkoiset, ja veri majan lattialla sekoittui veteen. Kiljaisin, ja pudottamani kiehinen sihahti ivallisesti, jättäen minut yksin pimeään.
Tuo nyt ei kenties ollut paras tapa, mutta ajatus siitä että maksimoi tragedian tarjoama hyöty ehkä aukeni hieman. Nuo on tilanteita jolloin lukijassa on mahdollisuus herättää suuria tunteita.
Kiitos hyvästä jatko-osasta!
