 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
Moikka Ryövärintytär!
Tässä on kaunis ja ikiaikainen sanoma korpista. Tuo jumalainen lintu tunnettiin nimenomaan tuonelan sanansaattajana ja kuoleman kertojana. Hyvä valinta! Pidin!
Kerrontasi on selkeää ja pääosin helppolukuista. Tunnelma on seesteinen ja synkkä, kuten aiheeseen sopiikin.
"...samaa tympeää hajua kuin pappa oli viimeiset...".
Tuossa ennen kuin konjunktiota kuuluu olla pilkku :) Muista aina, että konjunktioiden tehtävä on erottaa lauseet toisistaan. Ne kuuluu pilkuttaa.
Kirjoitat paikoin tosi pitkiä virkkeitä.
"Äiti nimesi sen Verneriksi, koska oli nähnyt unta, jossa musta korppi lensi vapaana papan työhuoneessa ja äidin kysyessä mitä korppi siellä teki, oli se nokkaansa aukaisematta ilmoittanut nimekseen Verneri ja asiakseen hakea pappa manalaan.".
Ajatukseni:
"Äiti nimesi sen Verneriksi. Hän oli nähnyt unta, jossa musta korppi lensi vapaana papan työhuoneessa. Äidin kysyessä, mitä korppi siellä teki, oli se nokkaansa aukaisematta ilmoittanut nimekseen Verneri ja tulleensa hakemaan papan manalaan.".
Eli hieman lyhyempiä ja yksinkertaisempia lauseita.
"Verneri oli kuin loppu ja alku samassa pisteessä, kaavaton yhtälö ilman lopputulemaa.". Hyvä! :)
Sanajärjestys.
"Minuakaan ei mikään huvittanut.".
Ajatukseni:
"Minuakaan ei huvittanut mikään .".
Jäin tässä kenties eninten kaipaamaan erilaista loppua. Vaikka teitkin onnellisen lopun, niin kenties ikuiseen pimeyteen ja kuolemaan vajoaminen papan siivellä, ja vasta sen jälkeen korpin lehahtaminen valoon, olisi mielestäni sopinut paremmin.
Koetin löytää tästä sellaista syvempää ajatusta, ja musertava suru oli lähimpänä sitä, mitä kykenin saamaan irti. Ja siinäkin valossa surun tuoma kuolema olisi voinut sopia tarinaan hyvin.
No kuitenkin! Pidän tavastasi kirjoittaa ja pidin tästä novellista!
Kiitos!
| 1 kohdetta - näytetään 1 - 1 |
Järjestys
|
| 1 kohdetta - näytetään 1 - 1 |
Pilkuista ja kieliopista. Olin kouluaikoina todella huono äidinkielessä, erityisesti kieliopissa. Opettajani oli ankara kielioppinatsi, joka antoi armotta surkean numeron kelvollisestakin tekstistä, mikäli löysi siitä kielioppivirheitä - ja niitähän minulla riitti! Joksikin aikaa lopetin kirjoittamisen kokonaan siinä uskossa, ettei minusta ikinä tule mitään, en ikinä opi, olen kertakaikkiaan liian tyhmä kirjoittamaan. Sitten kypsyin ja kasvatin itsetunnon. Tajusin, ettei kirjoittamista tarvitse lopettaa, vaikkei osaisikaan. Kirjoittamista voi oppia, eikä sitäkään ole pakko tehdä, koska kirjoittaa saa huonollakin kieliopilla, kunhan siitä nauttii ja saa jotain irti. Nykyään olen päässyt niin pitkälle, että jätän pilkkuja tarkoituksella pois, mikäli pilkkujen pois jättäminen rytmittää tekstiä paremmin kuin pilkun lisääminen (huomaat kyllä, että tässäkin tekstissä pilkkuja jää laittamatta), mutta edelleenkin pilkut, yhdyssanat, väliviivat ym. jäävät useimmiten pois ihan siitä syystä, etten osaa.
Olet oikeassa. Sanajärjestykseen minun on kiinnitettävä enemmän huomiota. Tätä tekstiä en hionut juuri ollenkaan, tämä oli sellainen lonkalta heitetty juttu, joten olisin saattanut itsekin huomata tuollaiset kömmähdykset hiomisvaiheessa, mutta kyllä minun päälläni on taipumusta kääntää ja vääntää lauseita väärälleen hiomisesta huolimatta.
Pitkät lauseet! Tuossa on huutomerkki, koska rakastan pitkiä lauseita. Tykkään kirjoittaa niitä, ja tykkään lukea niitä. Esimerkiksi Tolkienin Taru sormusten herrasta on täynnä ihmeellisiä, toinen toistaan hienompia lauseita, joista osa tuntuu jatkuvan mahdottomiin mittoihin. Minä en ole yhtä hyvä kirjoittaja, minulla ei ole samanlaista paloa ja kykyä hullaantua sanoista, siksi omat lauseeni saavat lukijan hengästymään haltioitumisen sijaan. Hassua kyllä, kirjoitin ennen hyvin töksähtelevästi, koska tahdoin miettiä ja jauhaa ja käännellä jokaista kirjoittamaani lausetta. Tahdoin päättää ne pisteeseen mahdollisimman nopeasti, että saisin ne ankkuroitua kiinni. Nykyään annan vain mennä! Mutta oikeassahan sinä olet. Pitää vetää ohjakset kireämmälle.
Tuosta lopusta sen verran, etten tahtonut tarinasta liian synkkää. Tahdoin toiveikkaan, onnellisen lopun. Sisäinen maailmani on hyvin synkkä ja väkivaltainen, ja minulle on aina ollut haasteellista pitää tekstieni henkilöt elävien kirjoissa. Jostain syystä löydän niin paljon hienoja keinoja päästä päiviltä kaikki luomukseni, etten millään saa aikaiseksi onnellisia loppuja.
Kiitos vielä kerran palautteesta! Se oli opettavainen ja asian ytimessä.