 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
Moikka heikkal!
Kiva teksti, joskin kenties hieman epäselvä. En täysin ymmärtänyt mistä tässä pohjimmiltaan oli kysymys. Kirjoitat hyvin, ja olet selvästikin miettinyt asioita, ainakin sellainen kuva tästä välittyy!
Onko punkkari lähtökohtaisesti ruma? :)
"Iltapäivällä eräs kuvataidelinjan tyttö, punkkari, mutta kaunis silti, oli tullut puhumaan Suelle...".
Kenties tuossa olisi riittänyt, että kaunis punkkarityttö :)
Mieti aina kahdesti mikä olisi selkein tapa sanoa jokin asia.
"Sue oli vähän järkyttynyt tajuttuaan aikuisena, että osaa puhua vanhemmilleen ironisesti, sarkastisesti, satiirisesti, monella tavalla huumorilla, mutta ei ollut yhtään tapaa puhua luonnollisesti.".
Ajatukseni:
"Sue oli vähän järkyttynyt tajuttuaan, että osasi puhua vanhemmilleen ironisesti, sarkastisesti, satiirisesti, monella tavalla huumorilla, mutta ei luonnollisesti.".
Muista pilkut.
"...Pecos Billillä, vaaleat lyhyet ja laineilla.".
"...Pecos Billillä, vaaleat, lyhyet ja laineilla.".
Pikku juttu, mutta pisti silmään. Jätät myös monet kun - konjunktiot pilkuttamatta, mutta ne ovat sellaisissa kohdin, että se jää vähän kirjailijan itsensä harkintaan :D
Aikamuodot (eli jonkin sortin kirjoitusasu ja pikku pilkkujuttu).
"Pahinta ja kai jotenkin parasta oli, että poika oli liian kaunis hänelle. Bill ei kyllä muutenkaan olisi hänelle sopiva.".
vs
"Pahinta, ja kai jotenkin parasta oli, että poika oli liian kaunis hänelle. Bill ei muutenkaan ollut hänelle sopiva.".
Eli ja - sana on myös konjunktio, ja jos se selkeästi erottaa lauseen toisesta, se kuuluu pilkuttaa. Kirjoitat, että poika oli, joten tuo -isi muoto ei sovi viittaamaan samaan asiaan, vaan selkeästi mennyt aikamuoto sopii tuollaiseen haihatteluun paremmin.
Vielä ja - sanan pilkutuksesta.
"Jotkut miehistä olivat eronneita ja toiset tytöistä asuivat heidän luonaan viikot.".
Jos lauseilla ei ole selkeää yhteistä jäsentä, niin ja - sanan eteen tulee pilkku.
"Jotkut miehistä olivat eronneita, ja toiset tytöistä asuivat heidän luonaan viikot.".
Kun taas "Mikko nousi mäelle ja katsoi kaukaisuuteen". Mikko on yhteinen jäsen, eikä pilkkua tarvita.
Tämä on jollain tavoin todella kaunis teos! En vain oikein tajunnut kaikkea! Syvää pohdintaa, ristiriitoja, ihmissuhdedraamaa, mutta kuitenkin sellainen selkeä juoni mielestäni uupuu, mutta ehkä se ei edes haittaa.
Kaipasin jotain voimakkaampaa konfliktia, joka olisi repinyt lukijaa, mutta joko missasin sen, tai sitten tuo loppu jäi jotenkin vaillinaiseksi. Jättikö Bill Suen? En ymmärtänyt. Mielestäni ei, mutta ehkä jättikin.
Todennäköisesti tässä oli vain minun tyhmyydestäni kysymys, mutta jokin jäi uupumaan.
Kokonaisuutena tässä on hyvää pohdintaa ja myös taustojen, kuten äitisuhteen, selventämistä, joka luo hyvin syvyyttä päähenkilöön. Tunnelma on sopivan painostava ja odottava koko tekstin ajan, joskin tuo tentin huonosti sujuminen irrotti minut sellaisesta tapahtumien kulkuun kietoutuneesta jännityksestä.
Hyvää työtä kuitenkin!
Kiitos!
