 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
Tekstisi on sujuvaa, raikasta, helppolukuista ja kieliopiltaan yllättävän korrektia. Ekan kappaleen luettuani odotin kiinnostuneena tarinan jatkoa. Se yllätti: tyttö, joka ei ollut nähnyt poikia, siis noita kaksilahkeisia: "Hän ei ollut koskaan nähnyt yhtään poikaa aikaisemmin". Tarinan päähenkilö, tyttökoulun oppilas oli kuitenkin jollain tavala tietoinen siitä, että sellaisia oli olemassa. Olisiko hän nähnyt niitä vaikka kuvissa, koska sellaisen myöhemmin livenä tunnisti?
Tarinan jatkossa olet kuvannut tytön ja pojan tapaamisen tavalla, joka tuo väkisin mieleeni vanhat kansansadut, jossa prinssi ja prinsessa sattuman oikusta kohtaavat toisensa.
Tarinaa voisi kuvata herttaiseksi, vaikka tekstin alku saattoi herättää aavistuksia aivan toisenlaisestakin jatkosta: ilkeä, katkera ja kateellinen johtajatar puuttuu kahden nuoren elämään dramaattisin seurauksin.
Ehkä tästä voimme lukea seuraavassa tarinassasi.
Muutama pikkuseikka itse tekstistä: ajoittain lukija oli epätietoinen, mihin "hän" -sana viittasi. Jos tekstissä esiintyy kaksi lukijalle tuntematonta henkilöä, kannattaa olla tarkkana. Usein auttaa kun toista kutsuu sanalla "hän" ja toista "tämä" (muitakin keinoja löytyy). Oleellista on että lukija "pysyy kartalla".
Lopuksi muutama lause, joita esimerkin vuoksi haluaisin korjata, huolimatta siitä, että tekstisi kokonaisuudessaan on varsin tasokasta:
Kaupungin johtajaopettajalla... Siellä pojat saivat olla ja mennä kuten halusivat. "Ehkäpä hän jopa puhuisi pojalle?" ..."Kaupungissa hän saattaisi joutua tilanteeseen, jossa hän joutuisi kohtaamaan pojan, jopa puhumaan tälle".
"Opettajat sanoivat..." "Opettajat esittivät pojista vain kielteisiä kommentteja; ylipäätään he halusivat kieltää kaiken hauskan ja jännittävän, joten heidän mielipiteisiinsä ei juuri luotettu."
