Käyttäjätunnus:

Salasana:

Liity! Apua

Review Detail

 
 
Palautteiden kirjoittaminen on täysin turhaa. 2016-11-29 15:02:15 TarraLeguaani
Arvosana 
 
3.0
TarraLeguaani Arvostellut: TarraLeguaani    November 29, 2016
Top 10 Arvostelijat  -   Kaikki arvostelut

Hei, Yaman. Olet näköjään kyllästynyt samaan asiaan kuin minä. Ja mitä tein? Aloin antamaan palautetta, oikein urakalla. Ja moni seurasi esimerkkiäni.

Lukisin tekstejä useammin ja antaisin niihin palautetta, jos minulla olisi enemmän aikaa. Mutta kelloni väittää joka päivä, että sitä on varattu minulle vain 24 tuntia vuorokautta kohden. Tällä hetkellä käyn täällä jaksoittain, muutaman kuukauden välein, vähän samalla tavalla kuin oma kirjoittaminen menee jaksoittain.

Palautteen antaminen ei vaadi erikoista taitoa. Olen tästä sivustosta lähtenyt liikkeelle, täällä on ihan ensimmäinen tekstini, mitä olen koskaan kirjoittanut. Siinä näkee kirjoitusvirheitä ja muita ongelmia, mistä huomautan nykyään muille kirjoittajille. Täällä voi oikeasti oppia jotain, mutta se vaatii myös palautetta. Joskus vain sekin riittää, että kertoo pitikö kirjoituksesta vai ei. Jos haluaa astua askeleen eteenpäin, kertoo miksi ei pitänyt tai miksi piti. Eikä tarvita paljoa, että astutaan taas seuraavalla tossulla kohti parempaa palautetta.

Ja jos haluaa oikeasti itse kehittyä kirjoittajana, on luettava toisten tekstejä, hyviä ja huonoja! Huonosta tekstistäkin saa paljon irti, kun huomaa mitä ei kannata käyttää, mikä ei toimi, miten teksti kannattaisi jaotella jne.

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
20
Report this review

Kommentit

2 kohdetta - näytetään 1 - 2
Järjestys 
TuijaK
November 30, 2016
Report this comment
Kiitos tästä. Itselleni palautteen antaminen tuntuu kovasti työläältä, mutta tämä sinun palautteesi antoi rohkeutta jatkaa sen antamista, koska tosiaankin, siinäkin voi kehittyä. Yleensäkin muiden tekstien lukeminen on hyödyllistä. Toisten virheistä, ei pelkästään omistaan, voi oppia, tämä on hyvä muistaa. Samoin toisten hyvästä tekstistä voi oppia, mutta se on vaikeampi läksy mielestäni.

Olen jo nyt, lyhyen ajan sisällä täällä ottanut palautteista oppia omaan kirjoittamiseeni. Olen lukenut ihan muillekin annettuja palautteita ja laittanut vinkkejä korvan taakse. Eli, arvostelut/palautteet ovat tärkeitä.
Yaman
December 08, 2016
Report this comment
Sääli, että moni aktiivinen palautteen antaja näyttää nyttemmin vaienneen. Enkä moiti heitä siitä ollenkaan. Helmiä sioille.
2 kohdetta - näytetään 1 - 2
Powered by JReviews
KIRJOITA   ARVOSTELE    JULKAIS