Mielenkiintoinen aihe ja sen käsittelytapa.
Sikäli kuin yhtään pääsin kärryille, niin olen samaa mieltä kanssasi: Erilailla ajattelevat ovat niitä, jotka saavat muutokset aikaan. Ihmisten maailmahan muuttuu jatkuvasti. Välillä huonompaan suuntaan, välillä siihen toiseen. Muutos on kehityksen tae.
sanot: " Kunnia ja raha, siinä on motivaationne." Ehkä se on juuri näin, en minä tiedä. Olen ajatellut että, se on enemminkin siinä, mitä näillä voidaan saavuttaa. Valtaa. Vallanhimo ajaa ihmistä hankkimaan asemaa, arvostusta ja omaisuutta. Miksi? Luulen vastauksen tuohon olevan jopa yllättävän yksinkertainen.
Käsittelet ajatelmassasi maapallon tulevaisuutta. Olen itse alkanut ajatella niin, ettei asiasta kannata juurikaan ollaa huolissaan. Ihmiskunta ryöstää luontoa ja luonnonvaroja yhä kiihtyvään tahtiin. Mielestäni se ei ole lainkaan huono asia, koska juuri siinä piilee maapallon pelastumisen avain. Ahneuteen ja vallanhimoon perustuva länsimainen "korkeakulttuuri" johtaa elinympäristön tuhoamiseen. Siinä vaiheessa, kun luonto on raiskattu elinkelvottomaksi, on väistämättä edessä ihmiskunnankin tuhoutuminen, ja juuri se tulee pelastamaan maapallon. Vaikka planeetta olisi elinkelvoton tuhansia-, kymmeniätuhansia, tai satojatuhansia vuosia, niin elämä täältä ei täysin katoa, ja planeetalla on aikaa toipua, ja nousta uuteen kukoistukseensa. Aikaa on vielä jopa siihen, että jostakin savannien reunamilta laskeutuu jälleen puustaan joku kädellinen, ja nousee kävelemään kahdella jalalla.
Mikä on sitten onnistumisen, tai epäonnistumisen suhde onnelliseen elämään? Oikeastaan ei mikään. Jokainen meistä onnistuu ja epäonnistuu arkipäiväisissäkin asioissa. Pyhäpäiväisistä nyt puhumattakaan, eikä sillä ole tekoa onnellisuuden kanssa kuin näennäisesti pienen hetken.
Jos otetaan käsitteelyyn ihmiskunnan edestajien suuret oivallukset ja niiden onnistumiset, ovatko ne lisänneet onnellisuutta. Einsteinin suhteellisuusteoria on yksi kaikkien aikojen suurimmista oivalluksista. Onko se lisännyt onnellisuutta? Mikäli teoriaa ei olisi onnistuttu laatimaan, mitä olisi ihmiskunta menettänyt? Ehkä paljonkin, mutta myöskään ei ensimmäistä atomia olisi halkaistu, ei laukaistu ensimmäistäkään atomipommia, eikä ainoaakaan ydinvoimalaa olisi rakennettu.
Eihän sillä maailmaa olisi pelastettu, ehkä vain pitkitetty kärsimystä, mutta ehkä myös maailmassa olisi enemmän onnellisia ihmisiä.
Ihminen on aikojen saatossa sopeutunut muuttuviin olosuhteisiin ja oppinut ajattelemaan asioiden yhteyttä toisiinsa. Siitä lähtee kaikki kehitys. Kyky ajatella ja soveltaa ajatuksissa aiempaa kokemusta uusiin olossuhteisiin antaa mahdollisuuden myös ennakoida tulevaa.
Kannattaako siis ajatella ja miettiä tulevaa, vai olisiko parempi elää vain hetkessä. Miettimättä huomisen tuomaa? En tiedä. Tulevaisuus on kuitenkin aina arvoitus ja monien sattumien summa.