Käyttäjätunnus:

Salasana:

Liity! Apua

Review Detail

 
Pelastus Hot
 
Pelastus 2014-09-12 13:52:34 liskomies
Arvosana 
 
4.0
liskomies Arvostellut: liskomies    September 12, 2014
Top 50 Arvostelijat  -   Kaikki arvostelut

Minua ei häirinnyt yhtään, että loppu jäi avoimeksi. Novelleissahan se ei yleensäkään ole mitenkään tavatonta. Sehän ikäänkuin pakottaa lukijan syventymään novelliin ja rakentamaan itse "lopullisen" ratkaisun tekstin mukanaan tuomista palikoista. Toki yhtä hyvin tarinan voi myös kirjoittaa "loppuunkin". Siitä olen jästipään kanssa samaa mieltä, että hieman enemmän olisit voinut avata gorillan vapauttajien motiiveja, sekä myös mielellään kehitellä kertomuksen siitä, kuinka homma on onnistuttu toteuttamaan.
No tokihan päähenkilöllä tauti on, mutta tuskin ebolaa. :D Loppujenlopuksi ebola ei ole erityisen tartuntaherkkä sairaus, ja leviää lähinnä ruumiinnesteiden välityksellä. Pandemian riski on siis vähäinen. Kuvaamasi verenvuoto viittaa jeesusteipin kanssa touhuillessa aiheutettuun verenvuotoon kuin ebolaan. Ebolassahan verenvuoto on ensin sisäistä, ja kuuluu taudin loppuvaiheeseen. Päähenkilön tarinan lopun toimet siis tuskin olisivat onnistuneet enää siinä vaiheessa ebolaa, kun ruumis vuotaa verta jo ulospäinkin.
Pidin tarinasta ja sen ideasta, ja kieli on mukavaa lukea.

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
10
Report this review

Kommentit

1 kohdetta - näytetään 1 - 1
Järjestys 
TarraLeguaani
September 15, 2014
Report this comment
Mutta tämä ebola onkin muuntunut ja virulenssi on kasvanut suuresti ;) Ruumiinnesteitä päähenkilön kellarista kyllä löytyy, gorillalla kun verenvuotoa jo oli. Oma näkemykseni oli juurikin tuo, ettei henkilön veren tihkuminen käsistä liittynyt mitenkään mahdolliseen ebolaan vaan johtui käsien liian raastavasta pesemisestä. Mutta siihen en ota kantaa, saiko päähenkilö ebolan.
1 kohdetta - näytetään 1 - 1
Powered by JReviews
KIRJOITA   ARVOSTELE    JULKAIS