 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
"oli isä huutanut" turhaa toistoa. Tai ota pois "...ja hätäiseen huutoon"
Seuraava virke, lyhennä: hän ei milloinkaan ollut kuullut isän huutaneen niin epätoivoisesti ja kiihtyneesti"
"Äiti oli huutanut jatkuvasti ohjeita. Hän oli käpertynyt olemattoman pieneksi takapenkille kauhusta kankeana" Kaksi virkettä, joista jälkimmäisestä, koska alkaa sanalla "hän", tulee käsitys että viitataan edellisen virkkeen henkilöön. Vaikka näin ei ole tarkoitus.
Yhdessä lauseessa sanotaan että kaupunki oli tuhottu ja autio, ja toisessa sen jälkeen sanotaan: "vilkuillen ympärilleen hän kuitenkin huomasi useamman käsivarsissa omituisen ihottuman". Ristiriitaista viestiä, ensin autio ja sitten täynnä (ruumiita). Lisää: "useamman ruumiin käsivarressa omituisen ihottuman"
Lukiessa tuli mieleen, kun kirjoitit ensin ihottumasta ja sitten vaakunasta. Menin sekaisin, olivatko ne sama asia? Vaakuna iholla on yleensä tatuointi. Ihottuma ja tatuointi eivät ole sama asia. Onko vaakuna edes välttämätön, koska se ei esiinny uudestaan?
Liikaa toistoa tällä saralla: hän ei milloinkaan ollut niin sitä ja tätä.
"murto-osasekunnin"? En ymmärtänyt mikä metalli kolahti ja miksi, mutta tuollaissa verbeissä voi kuvata sen laatua, ilman että selittää sen erikseen. Ehkä voisi laittaa: Metalli kirskahti betoniin hänen takanaan...?
Sitten pieniä mielikuvaongelmia. "puri hampaitaan yhteen ja puraisi kielensä verille" Puriko ensin hampaansa yhteen ja sitten kielensä verille? Yhtäaikaa niitä ei voi tehdä.
Loppu: Sen tuskien taipaleiden jälkeen kun näkee vehreät kukkulat, päähenkilön tunnemaailman huomioonottaen hän lähinnä heittäytyisi jyrkänteeltä vihreään laaksoon. Sopisi dramaattisuudellaan kaikkeen edelläkerrottuun.
Siinä pieniä parannusehdotuksia. Hyvät asiat: kirjoitat sopivan mittaisia lauseita, niissä ei ole turhaa lässytystä ja ne ovat informatiivisia. Siksi pidin lukemastani. Mukana oli kysymyksiä, hyvä. Kertoja ottaa hiukan osaa tilanteeseen. Päähenkilölle annettiin ainakin yksi ajatus. Niitä saisi olla lisää. Tuskaisen matkan kun kuvaa pelkästään ulkopuolelta, päähenkilöön ei samaistu. Anna lisää ääntä päähenkilön tunteille ja ajatuksille. Lukijan täytyy päästä pään sisään, jotta hän samaistuisi.
Ei kirjoitusvirheitä, loistavaa. Hienoa ympäristön kuvausta, mutta kaiken syy jää pimeän peittoon. Muutama takauma joka kertoo maailmanlopun alusta tai painajaisen alusta olisi hyvä. Pelkkä tunnelman kuvaus ilman juonta jää etäiseksi. Olet hyvin visuaalinen kirjoittaja.
Kiitos tekstistäsi!
