Käyttäjätunnus:

Salasana:

Liity! Apua

Review Detail

 
 
Aamulla kaikki olikin toisin 2016-02-09 11:13:52 Arska
Arvosana 
 
4.5
Arska Arvostellut: Arska    February 09, 2016
Top 10 Arvostelijat  -   Kaikki arvostelut

Olipa todella melkoinen kauhukertomus. Selkeä kerronta luo lukjalle hyvän yhteyden tapahtumiin. Mielikuvitus alkoi jo melkoisen varhaisessa vaiheessa rakentaa ratkaisumallejaan tapahtumille, mutta oikeastaan se vain lisää mielenkiintoa siihen, mitä oikeasti onkaan tapahtunut.
Kuokuttava juonenkuljetusta läpi tarinan, ja siihen sisään piilotetut yksityiskohdat, pakottavat epäilemään aiemmin kuviteltuja ratkaisuja. Kuitenkin asioissa on selkeä loogisuus, joten mitään ristiriitaisia tuntemuksia ei esiin kohoa.
Vaikka jo varhaisessa vaiheessa nousee epäily päähenkilön mittavasta osuudesta yön tapahtumiin, niin esimerkiksi tuo veitsen isku tiskipöytään voimalla, johon mies ei ehkä pystyisi, antaa aiheen epäillä jotain ulkopuolista asiaan liittyvää tekijää. Tuo kuvottavalta haiseva märkä ja liukas aine erilaisilla pinnoilla tietysti mielletään heti vereksi, joten selvää on, että veriteko talossa on tapahtunut.

Itse pidin myös siitä, ettei loppuratkaisussa lähdetty liian tarkoin avaamaan tapahtumiaa, ja niiden kulkua. tuollainen puolittaainen avoin loppu mielestäni vain korostaa kertomuksen luonnetta.

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
00
Report this review

Kommentit

1 kohdetta - näytetään 1 - 1
Järjestys 
Misfit
February 09, 2016
Report this comment
Kiitoksia,

Olit saanut selville, mitä yritin rivien välistä kertoa. Loppuratkaisu nähtävästi toimi kuten pitikin. Yritin siinä saada lukijan vähän miettimään, että mitäs tässä oikein tapahtuikaan.

Mutta tästä on hyvä jatkaa seuraavaan kertomukseen..
1 kohdetta - näytetään 1 - 1
Powered by JReviews
KIRJOITA   ARVOSTELE    JULKAIS