Käyttäjätunnus:

Salasana:

Liity! Apua

Review Detail

 
 
Rotta holvissa, osa 1 2013-05-05 20:26:54 Heebo
Arvosana 
 
2.0
Arvostellut: Heebo    May 05, 2013

Täytyy sanoa ettei oikein kolahtanut. Ainakin toistaiseksi tarina vaikutti niin peruspankkiryöstö meiningiltä ja kliseiseltä, eikä tarinassa tullut esille mitään uutta tai yllättävää. Ehkä jatkossa sitten? Lukukokemusta häiritsi myös selkeä negatiivinen asenteellisuus poliisia kohtaan. Poliisit kuvattiin epäsuorasti kliseisen osaamattomina ja yksinkertaisina. Minusta, jos näkökulmana käytetään ns. kaikkitietävää kertojaa, tulisi asenteellisuus jättää pois. Tämä kävi jossain muissakin yksittäisissäkin kohdissa ilmi, esim. yhdestä panttivangista käytettiin miltei koko ajan termiä "neiti" kun kertoja viittasi häneen, mutta yhdessä kohtaa termiä "mimmi", joka ei sopinut kertojan tyyliin ja kuvasti kertojan halventavaa asenteellisuutta naista kohtaan. Esim. pankkiryöstäjän suuhun ko. termi olisi sopinut, jos se ko. hahmon luonteeseen sopii. Asiavirheet myös häiritsivät, esim. poliisit eivät toimi tuolla tavoin pankkiryöstön yhteydessä Suomessa. Heillä on tietty toimintamalli, minkä mukaan etenevät. Nyt kuvattu tapa oli vastoin poliisin ohjetta ja sisälsi virkavirheitä jopa. Teksti oli sinänsä kyllä sujuvasti kirjoitettu, joskin joitain kirjoitusvirheitä oli. Tarinan kerronta oli sujuvaa ja kuvaukset sinänsä hyviä.

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
00
Report this review

Kommentit

Powered by JReviews
KIRJOITA   ARVOSTELE    JULKAIS