Käyttäjätunnus:

Salasana:

Liity! Apua

Review Detail

 
 
Piru sinut vieköön osa 4 ja 5 2015-05-04 19:16:11 hansson
Arvosana 
 
4.0
hansson Arvostellut: hansson    May 04, 2015
Top 50 Arvostelijat  -   Kaikki arvostelut


Mielenkiintoisia uusia hahmoja tuli tässä osassa, ja kerroit hyvin, miten kolmikko on hitsautunut yhteen. Kun Matti näkee ensirakkautensa ja toisen ystävänsä kirkossa, minä haluaisin tietää, millaisia tunteita se herättää Matissa. Hän muistelee kyseisiä henkilöitä, mutta onko hän ikävöinyt heitä ja tekisikö hänen esimerkiksi mieli puulata heti heidän luokseen, vaikka kuolleita ovatkin? Vai löytyykö syy Matin etäiseen suhtautumiseen sitten menneisyydestä, tai onko hän yksinkertaisesti niin kauhuissaan, että ei tunteile. Ehkä käsittelet asiaa myöhemmin, en tiedä, mutta tuollainen ajatus minulla putkahti mieleen.

Kaunis satukin siellä oli menninkäisestä ja keijukaisesta!

Kun kerrot, millainen esimerkiksi Sini on luonteeltaan, niin senhän voisi kertoa myös jonkin esimerkin kautta. "Näytä, älä kerro", on ohje, josta kirjoittajia usein muistutetaan.

Tekstiäsi on helppo lukea, mutta tartun pariin pieneen virheeseen.
Numerot tulisi kirjoittaa kirjaimin (5-vuotias -> viisivuotias). Kysymys- ja huutomerkin käyttö yhdessä ei ole tarpeen(!?), valitset vaan toisen.

Haluan ehdottomasti tietää, miten Sini ja Jaakko ovat päätyneet vainajien messuun, ja jatkan lukemista, mutta nyt ruoka jäähtyy joten palaan asiaan! :)





Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
10
Report this review

Kommentit

1 kohdetta - näytetään 1 - 1
Järjestys 

May 05, 2015
Report this comment
Hei Hansson!

Kiitos palautteestasi ja kiva että olet jaksanut lukea tätä näinkin pitkään. :)

Erinomainen huomio että tuossa vaiheessa voisi kertoa mitä tunteita Sinin ja Jaakon näkeminen Matissa herättää. Toki myöhemmin tarinassa käy ilmi että heidän suhteensa on lievästi sanottuna monimutkainen ja siihen palataan, mutta toki niiden tunteiden kautta voisi vähän pohjustaa sitä jo etukäteen.

Hyvä huomio myös tuo esimerkin kautta näyttäminen.

Kiva muutenkin kuulla että tarina on herättänyt kiinnostuksesi. :) Tekstiä on tosiaan yli 200 sivua, eli en tiedä kehtaanko laittaa sitä kokonaan tänne.. Toki jos sitä halutaan lukea niin vaikea se on kieltäytyäkään.
1 kohdetta - näytetään 1 - 1
Powered by JReviews
KIRJOITA   ARVOSTELE    JULKAIS