 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
Tarinallasi vaikuttaa olevan perustana mielenkiintoinen idea, mutta mielestäni tavassa jolla esität sen lukijalle on ongelmia.
Mielestäni kerrontasi suhteen yksinkertaisesti kohtaus pohjalla on yksi asia jota sinun kannattaisi pyrkiä parantamaan: Hahmojen ajatusten ja tunteiden kuvailu. Uskoakseni olisit saanut tämänkin osan tapahtumista paljon enemmän irti ja tehnyt lukijasta entistä kiinnostuneemman tarinaan ja sen hahmoihin parantamalla tätä osuutta.
Kerrot tässä osassa hyvin vähän hahmojen ajatuksista ja tunteista, jonka seurauksena lukijalle ei muodostuu kuvaa siitä millaisia nämä hahmot ovat, saati kehity vahvaa tunnesidettä heihin. Tästä pari esimerkkiä:
Kun Ailanaa ammutaan tuolla myrkkynuolella et kerro lukijalle juuri mitään hänen reaktiostaan siihen. Huudahtaako Ailana järkytyksestä tuntiessaan tuon kovan kivun olkapäässään vai henkäiseekö hän tuskissaan? Kun Ailana on vetänyt nuolen olkapäästään tuijottaako hän sitä hetken järkyttyneenä, vai eikö hän ehdi edes käsittelemään näkemäänsä ennen kuin myrkyn vaikutukset alkavat? Mitä Ailana tuntee tämän tapahtuman aikana? Raapiko hän kurkkuaan paniikissa, yrittäen epätoivoisesti saada ilmaa keuhkoihinsa? Kuvailemalla hahmon tunteita tekisit tekstistäsi paljon tunteita herättävämpää. Puolestaan myrkyn vaikutusta Ailanaan kuvailit hyvin.
Mielestäni sinun olisi myös kannattanut kuvailla Dorren ja muidenkin siihen osallistuvien tunteita tuon taistelun aikana. Ottaen huomioon että Aseronialaiset taistelevat tuskaa tuntemattomia varjosotilaita vastaan voisi luulla että he olisivat näkyvästikin pelokkaita. Oletan myös että Noitakuningas on tämän tarinan päävihollinen, mutta en ainakaan itse saanut hänestä kovin pelottavaa/uhkaavaa kuvaa, johon sanoisin muiden henkilöiden reaktion vaikuttaneen huomattavasti. Kun tuo Noitakuningas liittyy itse taisteluun, et kuvailee mitään pelon merkkejä Aseronialaisissa, he vain hyökkäävät tuon vihollisen kimppuun. Tämä ei luo hänestä läheskään niin uhkaavaa kuvaa kuin se jos Aseronialaiset olisivat alkaneet pakenemaan hänen tieltään tai ainakin osoittaneet jotain pelon ja epäröinnin merkkejä. Miksi lukija pelkäisi henkilöä jota tarinan hahmot eivät vaikuta pelkäävän?
Lyhyesti laitettuna olen siis sitä mieltä, että sinun kannattaisi kertoa enemmän hahmojen ajatuksista ja tunteista. Se tekee tarinasta immersiivisemmän ja auttaa herättämään tunteita lukijassa.
Tunteita kuvatessa kannattaa muista “Näytä älä Kerro” sääntö, eli kannattaa pyrkiä adjektiivien sijaan käyttämään verbejä:
Hän oli surullinen < Kyyneleet valuivat hänen silmistään.
Tämä sääntö pätee myös tuohon tämän osan taistelu kohtaukseen. Kirjoitit yhdessä kohtaa että: “Taistelu varjosotilaiden ja Aseronian joukkojen välillä vaikutti tasaiselta.” ja: “juuri kun taistelu kääntyi Aseronian joukkojen voitoksi.” Nämä lauseet eivät maalaa lukijan mieleen kunnollista kuvaa tapahtumista, eikä niillä siten ole läheskään yhtä immersiivistä vaikutusta kuin jos olisit kuvaillut tuota taistelua tarkemmin, kertonut miten miehiä kuoli puolin ja toisin, mutta molemmat joukot jatkoivat taistelua sinnikkäästi, kunnes Aseronian sotilaat puskivat eteenpäin alkaen viiltämään verisen tien varjosotilaiden läpi miekkojensa terillä jne. Pelkästään sillä että pyrit käyttämään enemmän verbejä adjektiivien sijaan voi olla suurikin vaikutus kerrontasi immersiivisyyteen.
Muuten kuten Oridion jo totesikin Noitakuningas vaikuttaa hyvinkin mielenkiintoiselta viholliselta ja tulen odottamaan tarinan jatkoa mielenkiinnolla.
