Käyttäjätunnus:

Salasana:

Liity! Apua

Review Detail

 
 
Hearem 2014-12-20 16:04:54 Jästipää
Arvosana 
 
4.0
Jästipää Arvostellut: Jästipää    December 20, 2014
Top 10 Arvostelijat  -   Kaikki arvostelut

Heti aluksi sanon, että yleensä en pidä vampyyritarinoista, koska niitä kirjoitetaan nykyään ihan liikaa ja ne noudattavat hyvin paljon samaa kaavaa. Tältäkin sivustolla on melko monta vampyyritarinaa tullut luettua. Tämä kuitenkin poikkeaa muista siinä, että juonen kuljettaminen ja itse tarinan kerronta, kuvailu, kielen käyttö ja hahmojen kuvaukset on tehty minun mielestäni varsin onnistuneesti. Juoni noudattaa kuitenkin aika samoja uria kuin moni muukin vampyyritarina, mutta tämä on silti varsin hyvin tuotettua tekstiä sinänsä. Tästä syystä päätin antaa nelosen. Jonkin verran oli oikeinkirjoitus- ja kielioppivirheitä, joten teksti kannattaa lukea vielä pari kertaa läpi, jotta saa nämä korjattua. Yhdessä kohdassa huomasin myös imperfektin muuttuvan preesensiksi, joka ei tekstiin minusta sopinut. Kannattaa yleensä pitäytyä samassa aikamuodossa. Parissa muussakin vampyyritarinassa olen pistänyt merkille, että vampyyrit katselevat itseään peilistä, niin tässäkin. Perinteisissä tarinoissa vampyyrit eivät näy peilistä, koska ovat antaneet sielunsa paholaiselle. Tämä lienee kuitenkin uusien vampyyritarinoiden päivitys perinteeseen. Daren James oli mielenkiintoinen nimivalinta päähenkilölle, varsinkin kun ajattelee että tämä on verenhimoinen vampyyri, oliko tämä tietoinen valinta... :) Kaiken kaikkiaan hyvä tarina, joka selvästi jää kesken, joten lienee osa isompaa kokonaisuutta...

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
20
Report this review

Kommentit

1 kohdetta - näytetään 1 - 1
Järjestys 
Katriina
December 21, 2014
Report this comment
Hyvä jästipää, kiitos noinkin pitkästä ja kritiikksesti rakentavasta kommentista! Tiedän tarinan kliseytason varsin hyvin, mutta ehkä ne ovat siksi kliseitä - koska ne ovat toimivia keinoja edetä. Ja kun on pakko mennä kohti päämäärää, tietynlaisella ja rajatulla polulla, hyppää tietenkin samoihin montuihin kuin edelliset kanssakävijät. Ja tiedän senkin että vampyyrit eivät näy peilissä, koska nehän palavat auringossakin ja nukkuvat arkussa - mutta mitäs, Daren hyppelehtii kadulla päivänvalossa ja nukkuu untuvasängyssä! Ja nimi Daren James. Pakko sanoa, ei ollut tietoinen että nimi linkittyy jo maanpäällä eläneeseen ihmiseen. Mutta onhan tässä nimessä yksi r- kirjain vähemmän... jos siis nyt puhutaan samasta yhteydesta. Ja kyllä, tämä on osa suurempaa kokonaisuutta, ja olenkin sen takia päättänyt julkaista vielä muutaman osan tästä samasta tarinasta. Ihan vain saadakseni rakentavaa kritiikkiä. Kiitos kommentista, arvostin sitä todella!
1 kohdetta - näytetään 1 - 1
Powered by JReviews
KIRJOITA   ARVOSTELE    JULKAIS