Äänetönnä seisoo kalastajamaja saaren nokassa
Rannalla vanha vihreä vene
Aaltojen pauhu lokakuisessa myrskysäässä
Ulapalla vaahtopäät suurenevat
Se tulee tyrskyjen mukana
Ratsastaa aaltojen harjalla
Ei yksikään laivan kylki sen menoa hidasta
Kaislat huojuvat hämärtyvässä illassa
Tummat pilvet tummempaa vettä vasten
Illan viimeinen valo
Sitten pimenee
Ihmisten äänet sekoittuvat viuhuvaan tuuleen
Takan hehku vain pieni piste merellä
Liekkien loimu pihamaalla kauas kantaa
Se kaartaa kaislikon poikki
Sukeltaa kitukasvuisten mäntyjen ohi
Se lyö voimalla oveen
Itkee ikkunoiden takana
Nuotiolla liekit liehuvat
Se käy ahnaasti tulen kimppuun janoisena hetken lohdusta
Myrskyävä meri taustalla
Ajaa pois viimeisetkin pilvenriekaleet
Nuotio palaa viuhuten tähtitaivaan alla
Nuotio nyt hiilloksena hehkuu
Tulen tuoma turva katoaa
Kalastajamaja hiljenee ja katoaa pimeyteen
Kaiken eläväisen täyttää yksinäisyys
Se tunnustelee tietään tupaan
Kuiskii kulmien takana
Keskiyö vaihtuu aamuyöksi
Merellä yksinäinen huuto
Pimeys on loputon
Se sujahtaa nurkasta sisään
Viilentää viimeisetkin lämmönrippeet
Ihmiset levottomana punkissaan pyörivät
Hiussuortuva tuulenvireessä väreilee
Se silittää sänkistä poskea
Kuiskii kylmiä kaskuja
Ujuttaa kylmät sormet peiton raosta
Hetken saa hengähtää ihon lämmössä
*
Aamulla meri on tyyni
Auringon noustessa ilmassa tuoksuu talven tulo
Jälleen yksin seisoo tupa saaren nokassa
