On kevätilta
rantatöyrähillä.
Kultainen kuunsilta
hehkuu aaltopäillä.
Vesi peiliks' tyyntyy,
tuuli hellittää.
Tähdet taivaan syttyy,
valo häviää.
Rannan kaislikossa
sorsa yksin ui.
Vesiss' varjoisissa
sen lento unohtui.
Rannan matkalainen
silmin valppahin,
katsoo nuori nainen
seudun kaunehin.
Hulmuavat hiukset
mustanhehkuiset
ja silmäin tummat lammet
on lähteensiniset.
Yön valtiatar varjon
yön tuo tullessaan,
yli vetten kalvon
kulkee jättäin maan.
Pitkin kuun kultasiltaa
hän keveänä käy.
Ei edellänsä iltaa
enää täällä näy.
Lintu viimeinenkin
laulunsa lopettaa,
ja kaikki, virkehinkin
nyt lepoon käydä saa.
Yönainen kulkiessaan
laulaa lauluaan,
joka kaikuessaan
on tuuli tämän maan.
