Käsket kylmästi ylittämään mahdottoman.
Olet järjetön.
Ei ajatella kuin tyhmyydellä sillä epäonnistuminen
on ainut tapa onnistua, äkkiä tehdyksi, eikä
enää ikinä.
Ihmisen kieli katkaistu puutarhasaksilla,
vastausta pyydetään anellen,
pyytäen ja ulvoen, palveus?
Toisen näkymätöntä paskasankoa siivoamassa, sillä
hän itse koki olevansa turha
maailman resurssientuhlaaja, hapenkuluttaja
merkityksettä elävä, ei voi enää pelastaa itseään,
mikset itse hoitanut, minähän sanoin.
Silloin on ihmisparka avuton mustelmilla, ja huutaa
sitä ääneen, kun pitäisi nyrkkiä murjoa
toisen sydäntä vasten ja puhaltaa suuhun
elinaikaa, elinehtoa
älä kuole.
Häilyvässä taustamelussa pakotetaan valitsemaan
juuri nyt, heti paikalla, heti, eikä ole armonaikaa
sekuntiakaan tuntea kehon lämpöaaltoja, sykettä,
järki sullotaan matkalaukkuun ja
lähetetään Islannin lumeen,
se viedään pois. Minä jään.
Hätäpaikkauksena tilalle tuodaan,
korvikkeeksi loputon jatkuva käyrä.
Ei muuta.
Ei voi kääntyä ja paeta kusten omaan nilkkaan,
älä tule takaisin, menen nyt.
Kun pitäisi elää, tihkuen naurettavaa
ruusuilla tanssimisen tekoiloa, kaikki ylitsevuotava
ja läpimuurautuva onnellisuus oksennetaan
kolmen viikon roskille
ja hukutaan siihen.
