Ihmissydän toiselle, kateellinen. Kuinka tuo pystyy ja pääsee – miksen minä? Toinen on hoikempi, parempi, rikkaampikin.
Tiimi tiimille, osasto osastolle, yksikkö toiselle; Heillä on helpompaa, noilla on notkeempaa, paremmat palkatkin.
Kaupunki kaupungille; Turut – Tampereet, Äänekosket – Saarijärvet, Nokiat – Sastamalat – Ylöjärvetkin; Kuinka he saavat kaikki tukiaiset, miksi heillä on kuntalisät ja noilla parhaat kunnanisät. Meillä vaan palvelut poikki. Heillä on myös kaikki kauniit naiset. Haloo!
Maa maalle; Suomi – Ruotsi, Iran – Irak, Saksa – Ranska…Kumpi voittaa kumpi häviää – se on tärkeää. Sodat, euroviisut, talvikisat, järki taakse jää.
Naapuriplaneetat sentään matkan päässä. Mutta varmasti siellä on vihreämpää?
Kukaan ei oikeasti voita, eikä oikeasti ole parempi. Olemme vain ihmisiä, särkyviä, sairastuvia, kuolevia.
Kukaan ei säily ehjänä – ja takuuta ei ole.
Kukaan ei lähde elävänä, ja silti emme tajua
mistä sodat alkavat.
Sydämestä.
Ja jouluna me halataan.