Huhut siitä, kuinka vuorineuvos ja entinen valtionvarainministeri Kalervo Schlefendorff oli tienannut ensimiljoonansa, olivat kiertäneet Suomalaisella Klubilla jo vuosikymmeniä. Merkkimiehet muhkeilla nahkanojatuoleillaan, sankan sikarinsavun kohotessa katonrajaan, olivat kuiskineet keskenään mitä ihmeellisimpiä tarinoita Schlefendorffin poikkeuksellisesta bisnesvainusta. Vuorineuvoksesta muodostui lähes myyttinen hahmo herrakerhon jalopuisten ja arvotauluilla verhottujen seinien sisällä. Henkilöitynyt Sampo, ihmeellinen kirjokannesta taottu jumalainen rahaa ja menestystä suoltava taikakone. Ihmisen muotoon luotu runsaudensarvi, jolle oli annettu voima tuottaa alati kiihtyvällä tahdilla voittoa, kvartaali kvartaalilta, osavuosikatsauksesta toiseen, vuosikymmenien ajan. Totuus oli tarua ihmeellisempää, ja vain harva tiesi miljardöörin todellisen alkuperän. Todellisen tarinan siitä, kuinka Kalervo Schlelendorffin nykyään niin muhkea pankkitili sai ensimmäisen kerran taseekseen seitsennumeroisen luvun.
Vuosi 1973 oli haastavaa aikaa nuorelle ja kokemattomalle bisnesmiehelle, pienen toimistotarvikeyrityksen toimitusjohtaja Schlefendorffille. Laskuja ja muistutuksia sateli ovista sekä ikkunoista, velkojien vaativat nyrkiniskut Kalervon vaatimattoman omakotitalon sekä toimiston ulko-ovessa olivat arkipäivää. Schlefendorff totutti silmänsä pimeässä työskentelyyn, valojen ollessa sammutettuina myös sähkölaskussa näkyi selvää säästöä. Hiki virtasi Kalervon otsalla ja tekokuitukankaisen harmaan puvun sisällä tukaluus kasvoi jokaisen oveen kohdistuneen nyrkiniskun myötä. Kainaloiden alle kasvoivat tummat, nopeasti laajenevat läikät ja reittä pitkin valuva virtsa tuoksui pistävänä ja happamena ahtaassa komerossa, jonne hän oli kontannut jyskeen alkaessa. Paukutus viimein lakkasi ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen. Kalervo oli kuulevinaan pihalta puheensorinaa, loittonevia askelia ja lopulta käynnistyvän henkilöauton, joka voimakkaasti kiihdyttäen ja soraa lennättäen kaasutti tiehensä. Vapisevin käsin selvästi kiihtynyt toimitusjohtaja kiersi auki pöytäviinapullonsa, joka uhkaavasti veteli viimeisiään. Viimeisiä veteli myöskin velkojien kärsivällisyys, joka oli ollut ihmeellisen pitkä vielä tähän asti. Mutta Kalervo tiesi kyllä että, luultavasti ennemmin kuin myöhemmin, kärsivällisyys loppuisi ja verenvuoto alkaisi. Epätoivonsa vimmalla mies joi pullon suusta kirkasta nestettä tasatakseen riekaloituvia hermoparkojaan. Aataminomena pompsahteli rytmikkäästi ja vasempaan käteen puristunut korkki kierähti lattialle helpottavan nesteen hulvahtaessa vatsalaukkuun, luoden sinne lämpöä ja illuusiota turvasta. Komeron ovi avautui naristen Kalervon oikaistessa tärisevät ja kusen kastelemat jalkansa. Oikea käsi puristi pullon vaimeasti lohduttavaa kaulaa, etusormi siveli hellästi sileää lasia. Vasen käsi etsi korkkia lattialta, luoden enkeleitä ja pyörteitä halkeilevaan, likaisen linoleumin paksuun pölykerrokseen. Etsivä käsi ei löytänyt kierrekorkkia, vaan pienen mutterin. Kalervo pyöritteli mutteria sormissaan pimeässä komerossa, arveli mielessään sen olevan kenties kymppimillinen, korkeintaan kolmetoista. Sen enempiä asiaa ajattelematta, Kalervo avasi kapean nahkavyönsä, laski harmaita vakosamettihousujaan ja työnsi pienen mutterin syvälle peräaukkoonsa.
Aamu valkeni, kuten aamu siihen aikaan aina Schlefendorffille valkeni: synkkänä, krapulaisena ja vailla toivoa. Hän pukeutui, pyyhki kampaansa It´s A Man´s World-brylkreemiä, ”Tulevaisuuden menestyvälle city- miehelle”, televisiomainos tiesi kertoa. Kalervo kampasi tukkansa ja muhkeat vaaleat viiksensä kuntoon ja huuhteli kasvonsa kylmällä vedellä. Takapihan aidassa oli aukko, josta pääsi takana sijainneelle tyhjälle tontille, jolle rakennettaisiin elintarvikeliike Alepa keväällä 1986, ja joka poltettaisiin myöhemmin saman vuoden loppusyksyllä. Tontin laitaan, suuren jalavan alle, Kalervo tapasi parkkeerata kolhuisen kuplavolkkarinsa, suojaan velkojiensa uteliailta katseilta. Huomattavaa ylinopeutta ajaen, tuleva kokoomuslainen valtiovarainministeri kurvasi Toimistotarvike-yhtiöt Schlefendorffin pihaan ja hermostuneesti pälyillen säntäsi ovesta sisään, minkä jälkeen lukittautui huoneeseensa. Mennessään hän sanoi:
”Mä en oo täällä”,
kaupan avanneelle 17-vuotiaalle Jokelle, joka teki töitä olemattomalla palkalla, surkeissa olosuhteissa, mielivaltaisen ja persoonallishäiriöisen johtajansa alaisuudessa kuusi päivää viikossa, aamusta iltaan. Jokke avasi suunsa sanoakseen jotain pelottomalle johtajalleen, mutta tämä pyyhälsi nuorukaisen ohi, eikä selvästikään ollut valmis keskustelemaan. Kalervo huokaisi helpotuksesta hieman liian aikaisin toimistossaan, sillä Käi Persse, virolainen liikemies, yhtiökumppaninsa Tsugen kanssa kärsivällisesti odotteli Kalervoa nojaillen halpaan työpöytään, jonka jalan alle oli tungettu tasapainotustarkoituksissa Helsingin Sanomien sunnuntailiite vuodelta 1969. Sillä hetkellä Kalervo yskäisi suustaan markan kolikon. Se lensi kauniissa kaaressa ja kimalteli syljestä märkänä aamuauringossa, joka tulvi huoneeseen likaisten sälekaihtimien välistä. Markka kimmahti lattian värikkäälle muovimatolle, teki pari pyörähdystä ja pysähtyi miesten väliin. Kolmikko tuijotti kolikkoa hetken, minkä jälkeen velkojenperijät nostivat katseensa Kalervoon hämmästyneinä.
Paineen alla hänen, tästä hetkestä lähtien pettämätön, bisnesvainunsa terävöityi ja Kalervon silmät kirkastuivat suunnitelman realisoituessa hänelle.
”Antakaa viikko! Saatte tuplana!”
Sinä iltana Kalervo istui kotonaan tuijottaen Läski Lahtisen rautakaupasta ostamaansa mutteripussia varovaisen toiveikkaana ja hiljaa mielessään rukoili, että tässä olisi lopultakin jollain ihmeellisellä jumalaisella tavalla ratkaisu hänen taloudellisiin vaikeuksiinsa. Kalervo Schleflendorff teki raudanlujan päätöksen, nyökkäsi pussille ja otti sieltä kourallisen metallisia kymmenen millin muttereita. Hän asetteli ne huolellisesti suoraan riviin pöydälle ja varovasti, yksi kerrallaan työnteli ne syvälle peräaukkonsa uumeniin. Tyytyväisin mielin, ensi kertaa vuosikausiin, Kalervo kävi yölliselle levolleen. Kalervolle ei uni meinannut tulla silmään, niin tohkeissaan oli hän huomisesta, kuin lapsi joulukuun 23.päivän iltana. Hän tuijotteli kattoa ja huoneen pitkiä mustia varjoja, kunnes vaipui uneen iki-ihanaan. Uneen, jossa hän kieri seteleissä ja obligaatioissa, talouseliitin taputellessa toistensa selkiä, onnitellen onnistuneista suhmuroinneistaan ja käsikähmäilyistään. He tanssivat piirileikkejä ja lauloivat iloisia lauluja, joissa sorrettiin proletaaria, alistettiin työtöntä. He hieroivat karvaisia kapitalistin käsiään yhteen sekä silittelivät ja öljysivät kallein, eteerisin öljyin toistensa paksuja, ylensyöneitä vatsoja. Lopuksi katsottiin kankaalle heijastettuna kuvia kehitysmaista ja he nauroivat niin että pulleat posket kiiltelivät ilon kyyneleistä.
Kalervo avasi silmänsä ja innostuneena juoksi vessaan, löi varpaansa ovenkarmiin mutta ei ehtinyt välittää siitä. Hän ryki ja yritti kaivaa limaa kurkustaan. Lopulta kurkun ärsyttäminen tuotti toivottua tulosta ja likaiselle posliinilavuaarille kilisi kaksitoista kiiltävää markan kolikkoa. Kalervon auringon kanssa kilpaa säteileville kasvoille levisi leveä hymy ja kustannustehokkaaseen liikemiehen mieleensä kohosi ajatus siitä, mitä kaksikymmentä, jopa kolmekymmentä millisillä muttereilla voisikaan saada aikaan.
