Kuuma kesähiki valui ohimoilla ja syöpä leijaili ilmassa. Kylmä olut, nauru ja mökki. Kuin suo, kuokka ja Jussi nuo kolme asiaa olivat kietoutuneet toisiinsa. Jokainen tarvitsi toistaan toimiakseen. Ja mikäpä siinä tuoreena ylioppilaana kesäpäiviä vietellessä. Hattu ja huolet narikkaan heitettynä. Silti lepo tuntui jotenkin väkinäiseltä, ikäänkuin ansaitsemattomalta. Ei töitä, koulua tai mitään muutakaan toimintaa. Pelkkää kaljanjuontia ja tyhjänpäiväiselle paskalle nauramista. Ei tyttöä, ei mitään mihin tarttua. Vain pelkkää hetken huumassa tulemista ja menemistä. Pelkkää boheemia hedonismia. Kyllä sitä se oli. Jatkuvaa valumista kohti nirvanaa matkalla helvettiin.
Hah, naurahdin mielessäni ja sytytin tupakan. Savu upposi syvälle keuhkoihini ja nikotiini ryntäsi kehooni, enkä minä ollut mikään sitä estelemään. Keuhkollinen toisensa perään sen ote vahvistui ja viimeisetkin vastarinnan rippeet alkoivat murentua, kun se otti vallan aivojeni mielihyväkeskuksesta. Huokaisin ja puhalsin ulos viimeisetkin savun rippeet. Auringon säteet liplattelivat villisti meren aalloilla ja jostain kuului vaimea merilokin rääkynä. Vajosin syvälle tuolini perustuksiin ja rentouduin. Se jos jokin on hienoa mökillä olemisessa, että ei ole kiire mihinkään. Toisaalta itselläni ei nykyisen elämäntilanteen vuoksi ollut juurikaan velvoitteita tai menoja, mutta se ei ollut samanlaista kiireettömyyttä kuin mökillä ollessa. Kaupungin melu autoineen ei ollut järin rentouttaa kuunneltavaa verrattuna meren liplatukseen ja luonnon ääniin. Ei kaupungissa pysty ihastelemaan kaunista auringonlaskua lehtipuiden havistessa. Ei kaupungissa pysty siihen. Ihmisten pyrkimys kontrolloida ja hallita kaikkea oli riistänyt meiltä jotakin olennaista. Kaipuu luontoon tosiaan soi itsessäni vahvana. Kaipuu sen puhtauteen, rauhaan ja kauneuteen. Tuntui ikäänkuin kaupungit olivat jotenkin vääriä ikäänkuin turmeltuneita. Yritys paeta luonnosta turmeltumalla samalla kaikeen siihen kaupunkien välittömyyteen. Yritys paeta omaa itseään juoksemalla lähimmälle kebabkioskille ja pitää kaikkea tätä itsestäänselvänä. Seuraavana päivänä kioski on mennyt kiinni ja vastoinkäymisen edessä ihminen turhautuu ja kävelee kotiin. Kotonaan hän istahtaa sohvalle ja katsoo telovisiota, mutta huomaa kaukosäätimen jääneen television luokse. Turhamaisuuttaan ihminen ei jaksa nousta ja tyytyy räpläämään puhelintaan. Akun loppuessa hän sekoaa. Sitä kaupungit ovat. Ne ovat vain ruumillistumia, jotka ovat syntyneet ihmisten tarpeesta saada kaikki heti. Lihan voi ostaa kaupasta metsästämättä eläintä itse. Kaiken pitää tapahtua heti, jotta nyky-ihminen on tyytyväinen, mutta saadessaan kaiken heti hän pettää omaa luontoaan ja vieraantuu itsestään humaltuessaan kaikesta siitä välittömästä mielihyvästä.
Siemaisin olutta mietielmieni päätteeksi. Välitön mielihyvä tosiaan. Kenties me ihmiset tai minä itse kannan sitä mukanani, jopa paikoista pyhimmälle. Luontoon. Toisaalla pöydässä keskustelu saunan lämmityksestä oli tulossa päätökseensä. ”Katsotaan sitä myöhemmin” oli 20 minuutin keskustelun päätös. Heh, me laiskimukset emme jaksa käydä loppuun edes keskustelua saunan lämmityksen ajankohdasta, vaan lykkäämme sitä tuonnemmaksi ja toivomme, että sauna lämpenisi itsestään.
