Amalia havahtui unestaan itsepintaisen kärpäsen herättämänä ja nousi istumaan
sängynlaidalle. Oli vielä varhainen aamu, miltei aamuyö.
Maisema oli kietoutunut usvaan, aurinko oli kuitenkin jo nousemassa.
Kohta usva hälvenisi ja pellon reunassa olevien koivujen takaa pilkottava järvi tulisi esiin.
Nyt sen voi vielä vasta aavistaa.
Amalia avasi ikkunan ja hengitti syvään raikasta ilmaa, venytteli ja siirtyi
sitten pienen pesukomuutin eteen aamutoimiin.
Amalian kamariin mahtui hyvin vuode, vaatekaappi ja pieni yöpöytä
sekä pesukomuutti peileineen.
Pienehköhän se huone oli, mutta Amalia oli tyytyväinen oloonsa.
Hän oli emännöitsijänä maaherran taloudessa. Puuhaa siinä hommassa riitti aamusta iltaan,
mutta kun oli vapaat kädet suunnitella ja toteuttaa työt oman mallin mukaisesti,
ei Amalialla ollut mitään valittamista.
Hyvin oli kaikki sujunut myös nyt jo edesmenneen talon rouvan kanssa.
Amalia kuunteli aina nöyrästi rouvan toiveet ja viisas nainen kun oli,
ymmärsi, että rouvan on saatava kuvitella olevansa se joka päättää.
Lopulta Amalia toteutti sitten kaikki kuitenkin oman suunnitelmansa mukaisesti.
Amalia silmäili ympärilleen ja mietti, että tähän taloon sisältyy koko hänen
tämän hetkinen elämänsä.
Eipä hän muuta kaivannutkaan. Ei miestä eikä lapsia vaivoikseen.
Ehei – sitä ihanuutta hän oli nähnyt riittävästi hoivatessaan pienempiä sisaruksiaan ja
auttaessaan äitiä askareissa pienestä pitäen, minkä oli kyennyt.
Lisäksi vanhimmalla sisarella oli jo jälkikasvua ja saamaton mies.
Viimeinen raskausaika oli ottanut koville ja taas oli tarvittu Amalian apua.
Sisaren jalat olivat turvonneet pölkyiksi, eikä liikkuminen oikein sujunut.
Omaa hengähdysaikaa ei äidille eikä sisarelle löytynyt missään välissä.
Kyllähän Amalia lapsista toki piti. Sisaren vanhin tytär Alma oli hänen kummilapsensa
ja aina välillä oli jo auttelemassa kun pikkupiialle olisi sopivia töitä tarjolla pitojen aikaan.
Amalia olikin kovin kiintynyt pieneen Almaan, näki siinä jotenkin itsensä lapsena.
Tai olihan Alma jo kohta neljäntoista, mutta pieni mikä pieni – tosin pippurinen ja
sisua kyllä riitti vaikka muille jakaa.
Niinpä, vaikka päivät olivatkin pitkiä ja töitä enemmän kuin tarpeeksi,
sai iltaisin vetää pienen kamarin oven kiinni ja huokaista ihan itsekseen
oman kamarin hiljaisuudessa.
Amalia oli lähtenyt jo nuorena piikomaan kun oli päässyt kyökkipiiaksi
Kirkkoherran perheeseen.
Kirkkoherra oli seurallinen mies ja niinpä pappilassa järjestettiin ahkerasti kestityksiä.
Pikkupiika seurasi tarkasti tiukan emännän puuhia ja painoi opit visusti mieleensä.
Silloin jo muodostui vankka päätös, että jonain päivänä hänkin olisi Emännöitsijä.
Siinä pukeutuessaan Amalia suunnitteli jo päivän toimia.
Sillä kiirepäivä tästä olisi tulossa tai oikeastaan kaikista tulevista päivistä,
sillä tulossa olisi oikein Kunniavieras – itse Resitentti seurueineen on tulossa avaamaan
maatalousnäyttelyn ja kahvitus järjestetään Maaherran asunnolla.
Tämä olisi virallinen osuus.
Olihan Amalia toki tottunut arvovieraiden kestitykseen Maaherran emännöitsijänä
jo kuusi vuotta toimittuaan. Siinä oli nähnyt jos jonkinmoista herraa.
Mutta tämä vierailu olisikin ihan omaa luokkaansa, itse Resitentti!!!
Vierailu on tiukasti aikataulutettu, ensin maatalousnäyttelyn avajaisseremoniat,
pakollinen kierros näyttelyssä, sitten seurue tulisi kahvitukselle ja sitten
loput virallisesta ohjelmasta.
Resitentti oli tunnetusti innokas kalamies ja niinpä hänelle olikin järjestetty
vapaailta kalastuksen ja saunomisen merkeissä.
Vierailupäivä oli tiukka myös Amalialle. Parempi serviisiastiasto oli hyvissä ajoin pesty
ja aterimet kiillotettu. Kuparisen kahvipannun kiillotus olisi tänään vuorossa.
Vaikka kahvin kaatavalla Paula-tytöllä onkin oma pannu mukana,
halusi Amalia varautua kaiken varalta.
Väkeä olisi kahvituksessa paljon. Pihalle järjestettäisiin suurempi tarjoilupöytä ja
sisällä olisi tärkein seurue, jossa kansallispukuinen Paula-tyttö kaataisi kahvia
ja lehtikuvaajat räpsisivät kuvia.
Pieni teatteriesityshän se tulisi olemaan.
Amalia oli kuitenkin se joka kahvit keitti, pullakranssit ja pikkuleivät leipoi.
Lisäksi illallinen kuului tähän epäviralliseen ohjelmaan ja aamiainen totta kai.
Nyt olisi siis muutama päivä aikaa.
Esiliinan nauhoja solmiessaan Amalia suunnitteli aikataulua.
Avukseen hän oli pyytänyt sisarentyttärensä Alman ja kylältä kokeneemman apulaisen.
Alma oli näppärä ja oppivainen tyttö. Saisi samalla hyvää oppia tulevaisuuttaan varten.
Amalia oli suunnitellut ruokalistan hyvissä ajoin valmiiksi illallista varten.
Illallisen suhteen pääsi Jälleen Amalian viisaus oikeuksiinsa – hän tarjoaisi kokonaisena
höyrytettyä haukea, joka olisi Resitentin itsensä pyytämää,
tai sitten Vanha-Matilta varmuuden vuoksi hankittua.
Jos Resitentti ei onnistuisikaan saamaan toivottua saalista tai vaikka
kunniavieraan hauki olisi pieni.
Kunhan kala olisi valmistettu, olisi se joka tapauksessa Resitentin kalastama,
vaihdosta suurempaan ei valmiista tarjoilusta enää kukaan huomaisi.
Amalia oli myös hyvissä ajoin puhunut haukitilauksesta Vanha-Matin kanssa.
Miksi Mattia sanottiin Vanha-Matiksi ei Amalialle ollut selvinnyt.
Niin oli kuitenkin kutsuttu jo pienestä pojasta saakka.
Illalliselle tarvittaisiin siis iso hauki ja lientä varten pikkuahvenia.
Vanha-Matti oli vain murahtanut ja työntänyt lakkiaan syvemmälle takaraivolle.
Tähän kalastajaan voi kuitenkin luottaa, Amalia saisi pyytämänsä.
Seuraavana olisivat vuorossa peruna- ja juureshankinnat, jauhot mylläriltä –
sitä parempaa laatua, kananmunat ja vaikka mitä.
Maaherra ei itse viljellyt eikä kasvattanut pelloillaan,
vaan ne olivat pientilallisilla viljelyksessä.
Amalia oli kuitenkin heti taloon tultuaan, perustanut pienen kasvimaan talon taakse,
keittiön läheisyyteen. Siellä kasvoi lähinnä yrttejä ja jonkin verran sipulia,
porkkanaa ja punajuurta sekä raparperia.
Yrttejä hän oli aikanaan saanut Valamon luostarista ja vaalinut niitä parhaan kykynsä
mukaan. Nyt olikin menossa jo neljäs satokausi.
Kasvamassa oli persiljaa, ruohosipulia, tilliä, basilikaa, persiljaa ja muutamia muita yrttejä.
Tilallisilta hankittiin perunat ja isommissa tilauksissa juurekset sekä marjat ja omenat.
Amalialla oli tapana sujauttaa toimitettujen tuotteiden maksun mukana aina jotain
pientä ylimääräistä, ei toki rahaa vaan lämpimäisleipä tai leivonnainen tai
mitä milloinkin sattui olemaan.
Näin hän samalla myös varmisti, että sai aina tilauksensa ja tuotteet olisivat taatusti hyviä.
Juurestilaus oli sovittu toimitettavaksi tälle päivälle, sillä Amalia aikoi keittää kalan
kastikepohjan valmiiksi huomista varten. Valmistaminen veisi aikaa ja huomiselle
oli ihan riittävästi puuhaa.
Alma tulla tohotti kuin tuulispää posket punoittaen sisälle kyökin ovesta.
Hän pääsisi taas oppimaan keittiötöitä. Almasta oli jännittävää seurata kummitätinsä
toimia kyökissä. Se sujui kuin tanssi, kevyesti ja hätiköimättä.
Ja miten näppärästi Amalia-täti täytti ja koristeli tarjoiluvadit – ne olivat kuin taideteos
Alman mielestä. Vielä joskus hänkin osaisi itsekin tehdä yhtä hienoja vatikoristeluja.
Tyttö kietaisi esiliinan eteensä ja huivin päähänsä, tosin letit pyrkivät väkisinkin
valumaan ulos huivin suojasta. Sitten olikin jo aika kiidättää laskiämpäri kompostiin,
huuhtaista kaivolla ja viedä takaisin kyökkiin, samoin vesiämpärit piti täyttää.
Sen jälkeen kiillotettaisiin pannut ja kattilat - kahvipannu saisi erityishuomion.
Perunat, porkkanat ja sipulit odottivat myös kuorintaa.
Vaikka töitä piisasi yllin kyllin, ahersi Alma iloisin mielin,
Täällä ei tarvinnut vahtia pikkusisaruksia ja kuuli omat ajatuksensa.
Voi vaikka hyräillä jotain mielessään, ääneen ei toki tohtisi.
Pian kiilsi kahvipannun kylki niin, että voisi vaikka peilata kuvaansa!
Amalia oli tyytyväinen lopputulokseen ja kehui työn jäljen kyllä kelpaavan itse
Resitentillekin. Alman posket punehtuivat moisista kehuista ja hymy hiipi
väkisinkin huulille.
Juuresvuori odotti kuitenkin kuorijaa joten kauaa ei kehuja ehtinyt paikallaan miettiä.
Tyttö sai mennä kyökin rappusille kuorimaan, oli niin kaunis ja lämmin ilma.
Samalla voi ihailla edessä aukeavaa upeaa peltomaisemaa.
Pääskyset tekivät syöksyjä sinne tänne ja kiisivät sitten samaa vauhtia pesälleen.
Tosin työtä piti seurata tarkasti, juureksiin ei saanut jäädä yhtään mustaa pilkkua tai
kuorenpalaa, sipulin kuorista puhumattakaan. Siinä kuoriessaan Alma arvuutteli mielessään,
mitähän ruokia näistäkin valmistuisi. Pitäisikin kysyä ja sitten toivoa,
että pääsisi seuraamaan miten näistä hänen kuorimistaan tarvikkeista syntyisi
upeita herkkuja. Sillä herkkuja näistä tulisi, se nyt olisi ilman muuta selvää.
Emäntä käyttäisi lisäksi itse kasvattamiaan erilaisia yrttejä tuomaan jännittäviä
makuyhdistelmiä jopa muuten niin tavallisiinkin ruokiin.
Sen taidon kun oppisi, huoahti Alma mielessään.
Aurinko lämmitti mukavasti paljaita käsivarsia ja kuoriminen sujui kuin itsestään.
Amalia kävi välillä kurkistamassa kyökin ovesta, joko pian porkkanat, lantut ja sipulit
olisivat valmiina. Hetkiseksi Amaliakin jäi ovenpieleen hengähtämään.
Hän sulki silmänsä ja hento tuulenvire toi jostain juuri leikatun heinän tuoksun.
Sen makean tuoksun voi miltei maistaa. Kohta olisivat heinätyöt yleisesti käynnissä.
Ensin viuhuisivat viikatteet ja sitten heinät nostettaisiin heinäseipäille kuivumaan.
Ajatuksissaan Amalia siirtyi lapsuuteen ja muisti miten kesässä hauskinta oli korjuuaika,
kun heinät nostettiin hevosen vetämiin kärryihin, tyhjennettiin latoon ja lasten tehtävänä oli
hyppiä heinien päällä ja sulloa niitä pienempään tilaan.
Hurjimmat hyppivät jopa korkealta ladon yläorsilta heinäkasaan.
Ei haitanneet silloin heinien pistot ja raappeet laihoissa paljaissa koivissa.
Kun urakka oli tehty, kirmattiin rantaan uimaan ja telmimään.
Sinne huuhtoutuivat heinäpölyt. Amalia hymähti muistoilleen ja otti Almalta ämpärillisen
kuorittuja juureksia palatessaan kyökkiin.
Vanha-Matti oli luvannut tuoda pieniä sinttejä kalalientä varten.
Amalia sytytti hellaan tulet ja laittoi pilkotut juurekset ja muutaman savustetun luun
hellankulmalle, jossa ne hautuisivat hitaasti.
Samassa Vanha-Matti saapastelikin kyökkiin ja toi ämpärillisen pikku ahvenia.
Amalia perkasi ja fileoi kalat, fileet menisivät vielä kellariin, mutta ruodot ja päät
päätyivät kattilaan veden joukkoon pippurin, suolan ja tillinvarsien kanssa.
Alma oli saanut myös urakkansa valmiiksi joten hellalle meni perunakattilakin.
Tarkoitus oli tehdä illalla vielä perunapiirakoita huomiselle hiukopalaksi ennen kalareissua.
Kyllähän Amalia nämä kalareissujen kuviot tiesi.
Snapseja siinä kalaonnelle naukattaisiin ennen lähtöä.
Piirakkavati kyllä tyhjenisi huomaamatta, ennen kuin vene olisi rannasta irronnut.
Jaksaisivat sitten paremmin harrastaa sitä kalastusta.
Alma viipyili kyökin ovensuussa, eikä oikein tiennyt mihin tarttuisi seuraavaksi.
Hän katseli uteliaana miten kalaliemi valmistettiin.
Ensin siivilöitiin keitetty liemi, siihen lisättiin pienet ahvenfileet ja laitettiin takaisin
hellankulmalle hautumaan hetkeksi, pienet fileet kypsyivät nopeasti.
Amalia tarkisti maun, hienonsi kalafileet kattilassa ja siirsi kattilan jäähtymään
juuri kaivosta tuotuun veteen. Huomenna liemipohjaan lisätään paksua kermaa,
tilkkanen sitruunamehua ja kuumennetaan juuri ennen esille laittoa,
niin ja tilliä silputtaisiin koristeeksi.
Savuluut olivat hautuneet jo riittävästi ja Amalia onki luut pois keitoksesta, riipi lihat luista
ja hienonsi ne veitsellä pienen pieniksi paloiksi ja lisäsi takaisin juuresliemeen.
Keitos saisi kiehua hiljalleen vielä jonkin aikaa, kunnes neste olisi haihtunut puoleen.
No valvoa keitosta ei onneksi tarvinnut.
Amalia huitaisi tyttöä leikkisästi käsipyyhkeellä ja komensi hakemaan leivontatarvikkeet
ruokakomerosta. Nyt ei ole aikaa haaveilulle. Pikkuleivät ja kaakut piti saada valmiiksi
ja sen jälkeen uunia kuumennetaan lisää piirakoita varten.
Resitentin pöytään tuleva pullakranssi leivotaan vasta aamulla,
samalla saa houkuttelevan tuoksun saliin.
Yhdessä he leipoivat ensin kahvikaakut uuniin, pihakahvitukseen tulevan pullakranssin
ja sitten niitä herrasväen pikkuleipiä. Alma rakasti juuri sitä taikinaa ja haaveili
voivansa joskus syödä kokonaisen taikinan ihan itse. Ei tarvitsisi uunia lämmitellä.
Pikkuleivät tehtiin kahvilusikkamuotilla, paistettiin, siveltiin väliin mansikkahilloa
ja pyöritettiin sokerissa.
Leipomukset saatiin uunista juuri sopivasti kun juuresliemi valmistui käsittelyyn.
Juurekset ja hienonnetut lihat muhennettiin liemessä ja kiikutettiin sekin jäähtymään.
Kyökki oli jo aika tuskastuttavan kuuma. Aurinko oli paahtanut ikkunoista koko päivän
ja lisäksi hella ja leivinuuni hohkasivat lämpöä.
Vaikka ikkuna oli auki, ei ilma juuri vaihtunut.
Hiki valui noroina selkää pitkin ja molempien posket hehkuivat punaisina.
Amalia sääli tyttöä ja suorastaan komensi tämän uimaan ja vilvoittelemaan.
Kunhan tulisi illalla takaisin auttamaan piirakoiden teossa.
Sisällä olevat kahvipöydät katettaisiin myös vielä illalla ja pihan juhlakatoksen pystytystä
ja pöytien laittamista pitää vielä valvoa. Ulkopöydät katettaisiin kuitenkin vasta huomenna.
Ilta venyi tosi myöhäiseen, ennen kuin kaikki oli Amalian mielestä valmista.
Päävieraan kahvipöytä oli katettu ja maljakkokin kukkia varten paikallaan.
Vielä levitettiin valkoinen lakana kattauksen suojaksi.
Pihan katos oli saatu viritettyä, pöydistä oli muodostettu yksi pitkä pöytä
ja penkit olivat valmiina. Aamulla tuotaisiin vielä koivuja telttakatoksen koristeeksi,
samoin kuin pääsisäänkäynnin oven pieleen.
Amalia kiitti kaikkia työpanoksesta ja varhain aamulla sitten jatkettaisiin.
Alma lupasi tulla myös heti aikaisin.
Hän halusi nähdä ja kokea sen kiihkeän tohinan joka huomenna koittaisi.
Ennen kaikkea hän saisi olla osana tätä kaikkea hyörinää.
Haukotellen pitkään Alma riisui esiliinan ja toivotti hyvät yöt.
Vanha-Matti oli luvannut kyyditä tytön kotiinsa hevoskärryillään.
Amaliakin riisui esiliinan ja ripusti naulakkoon oikaisten samalla tytön esiliinamytyn
suoraksi.
Kyökin ovi oli auki ja ulkoa kantautui iltalaulajan haikea viserrys.
Amalia kaatoi itselleen lasillisen kylmää raparperimehua ja istahti kyökinrappusille
ihailemaan kesäillan maisemaa.
Aurinko oli juuri laskenut, jälkeen jäi vain punahehkuiset värit.
Päivän helle viipyili vielä ja tiesi lämmintä yötä.
Amalia nojasi päänsä ovenkarmiin ja hymyili itsekseen. Miten kaunis voikaan luonto olla!
Kuunneltuaan vielä hetken lintukonserttia, vetäytyi hänkin kamariinsa yöpuulle,
kertasi vielä mielessään tulevan aamun työjärjestyksen ja nukahti sitten.
Amalia havahtui hereille linnunlauluun. Ikkuna oli jäänyt yöksi auki ja nyt
viserrys kuului aivan vierestä.
Hetken hän malttoi kuunnella silmät kiinni kaunista huiluääntä, mutta nousi sitten
ja tassutteli yöpaitasillaan kyökin puolelle virittelemään hellaan tulia,
laittoi kahvipannun tulille ja siirtyi aamutoimiin.
Siitä se tärkeä päivä lähtisi käyntiin. Kahvivesi kiehui ja Amalia mittasi kahvinporot
pannuun, kiehautti ja siirsi pannun keittiönpöydälle pannumyssyn alle selkiytymään.
Kaadettuaan kahvia hän meni ulos ja istahti keittiön seinustalla olevalle penkille.
Tai kahden pölkyn varassa oleva vanha ja kulunut lankkuhan se oli, mutta sen parempaa
penkkiä ei voisi kuvitella. Tänään se sitten olisi se vierailu.
Monta viikkoa tätä oli valmisteltu ja nyt se sitten on käsillä.
Kohta tulisi väki töihin ja tohina alkaisi.
Resitentille oli varattu salin vieressä oleva tilava huone yöpymistä varten.
Huoneessa oli suuret ikkunat ja kauniisti koristeltu kakluuni.
Vuoteeseen oli sijattu valkoiset pitsikoristellut lakanat ja tyynyliinat.
Päällyslakanan taitoskin oli viivasuorasti taiteltu peiton päälle.
Amalia kertasi vielä kerran mielessään päivän kulun ja omat toimensa,
joi kahvikupposensa tyhjäksi ja nousi kyökin portaat aloittaakseen päivän urakkansa.
Alma tulikin samassa posket hehkuen, juostuaan koko matkan. Kävellä ei millään malttanut.
Päivän tärkeys siivitti juoksua vielä entisestään.
Hän saisi laittaa pihan tarjoiluvadit kuntoon.
Jännitti tosi paljon, mutta Amalia neuvoisi miten pullakranssi ja pikkuleivät laitettaisiin.
Saatuaan esiliinan solmittua oli Amalia jo hakenut pullakranssin,
kaakut ja pikkuleivät työpöydälle.
Suurelle vadille laitetaan ensin siivutettu pullakranssi muotoonsa,
kranssin sisäpuolelle tulee kahvikaakun siivut, ne kiersivät kranssin sisäpuolella
ja kaiken keskelle laitetaan herrasväen pikkuleivät kekona.
Alma latoi pullasiivuja kranssin muotoon kädet vavisten, mutta vähitellen tilanteen tärkeys
unohtui ja hän uppoutui työhönsä aina vain varmemmin sormin.
Juuri ennen esille vientiä vadille laitettaisiin vielä tuoreita orvokin kukkia koristeeksi.
Saatuaan vadin valmiiksi, Alma astahti taaksepäin ja ihasteli lopputulosta.
Tuon hän oli ihan itse todellakin loihtinut.
Amalia oli sillä välin saanut pullataikinan nousemaan ja kuului juuri antavan ohjeita
ulkona häärivälle apujoukolle. Vanha-Matti oli myös tuonut kalansaaliinsa,
hauki oli todella suuri. Amalia maksoi tilauksensa ja sujautti perunapiirakkanyytin
Vanha-Matin kouraan.
Tämä poistui hieman hämillään saamastaan lahjasta.
Amalia nosti hauen pöydälle ja irrotti fileet varovasti selkäruodosta.
Pää piti myös jättää paikoilleen.
Varovasti hän katkaisi selkäruodon heti pään takaa ja nosti ruodon kokonaisena sivuun.
Alma katsoi ihmetellen kummitätinsä toimintaa. Miten ihmeessä tuo temppu onnistui?!
Kun kala oli käsitelty, kiikutti Alma kalan tykötarpeineen kiireesti kellariin.
Näin hiostavalla ilmalla kala pilaantuisi lämpimässä nopeasti.
Amalia jätti Alman vahtimaan uunissa olevaa pullakranssia ja meni pihalle tarkastamaan
kattaukset. Kaikki näytti olevan valmiina vieraiden tulla.
Kaukana pihalle johtavan koivukujan päässä näkyi yllättävän paljon liikettä.
Amaliaa nauratti, taisivat olla kaikki kylän naiset ihan sattumalta liikkeellä.
No ymmärsihän sen, olisihan se vuoden tapaus jos onnistuisi näkemään
edes vilahduksen ihka elävästä Resitentistä!
Vihdoin oli päävieraan pöytätarjoilut katettuna ja tuoreet kukat maljakossa.
Ihana pullantuoksu leijaili sisätiloissa ja kohta se sekoittuisi tuoreen
vastakeitetyn kahvin tuoksuun.
Toisin kuin ulkopöydässä, täällä olivat kaikki tarjottavat omilla hopeisilla vadeillaan,
joissa tarjottavien alla olivat valkeat pitsiliinat.
Pullakranssivati oli suurin ja näyttävin. Vadin keskellä oli asetelma tuoreita kedon kukkia,
pikkuleivät ja kahvikaakku olivat myös omilla vadeillaan.
Pöydän keskellä komeili korkea maljakollinen sinisiä ja valkoisia kukkia,
joissa oli näyttävästi taiteltuja vihreitä lehtiä.
Kahvikupit alusineen olivat suorissa riveissä ja hopeiset kahvilusikat
kiiltelivät auringon osuessa niihin.
Alma hengähti ihastuksesta – kyllä hän tiesi miten kaikki aseteltaisiin,
mutta lopputulosta hän ei ollut osannut kuvitella.
Alma siirtyi kyökkiin jossa kahvivedet jo porisivat suurissa kattiloissa.
Niistä sai nopeasti valmistettua kahvit jota kuluisi kyllä paljon.
Pihaemännällä oli kaksi suurta kahvipannua käytössään ja sisälle jäisi yksi suuri
kuparipannu Paulan kahvipannun lisäksi.
Amalia ja Alma olivat vaihtaneet juuri tärkätyt hohtavan valkoiset juhlaesiliinat ylleen.
Alma sitoi juuri huivia paremmin hiustensa suojaksi ja tunki itsepintaiset suortuvat tiukasti
huivin alle. Amalia katsoi hymyillen tytön toimia hengähtäen hetken samalla.
Kauaa ei tätä rauhaa kestänyt kun arvovierasseurue kuului tulevan kujaa pitkin.
No niin, nyt se sitten alkaa, mietti Amalia touhutessaan kahvin kanssa hellan ääressä.
Pihalta kuului jo naurun remakkaa kun Resitentti oli kertonut jonkun kalajutun
ja sitten pääseurue jo siirtyikin sisätiloihin.
Paula-tyttö oli valmiina kuparipannunsa kanssa kun kaikki asettuivat paikoilleen.
Kuten Amalia oli arvannutkin, kamerat räpsyivät Resitentin saadessa kahvikuppinsa.
Pihalla oli jos mahdollista vielä kovempi tohina.
Laaja seurue hälisi kahvipöydän antimia jonottaessaan, sillä jonohan siihen heti muodostui.
Amalia valvoi molempia tarjoilupisteitä, toista ikkunasta ja toista kävi salin ovella
välillä kurkkaamassa.
Kaikki sujui kuitenkin hyvin ja koko seurue sai kahvikupposensa tarjottavien kera.
Amalia ei ollut moksiskaan, vaikka Paula-tyttö veikin huomion hänestä.
Ja kuinka ollakaan, kun kahvitus oli päättynyt ja Resitentti seurueineen lähdössä,
tuli Päävieras yllättäen keittiön puolelle kiittämään kahvista ja leipomuksista
ihan kädestä pitäen.
Alma jähmettyi paikalleen tiskipaljun ääressä, mutta Amalia otti hymyillen kehut vastaan
ja kätteli niiaten syvään.
Odotahan vain kunhan pääset illallisen ääreen, mietti kuitenkin itsekseen.
Yhtä nopeasti kuin hälinä ja tohina alkoi, se myös loppui.
Resitentti seurueineen siirtyi jatkamaan virallista osuutta maakuntavierailusta.
Hiljaiselle pihalle jäi valtava likaisten astioiden kaaos ja
tarjoiluvatikin oli tyhjentynyt viimeistä murua myöten.
Apupiiat kantoivat tiskejä sisälle, tyhjensivät pöydät ja veivät liinat pyykkiin.
Miehet purkivat katoksen ja ulkopöydät siirrettiin takaisin pieniksi ryhmiksi
nurmikolle talon taakse.
Sisällä keittiössä hyörinä jatkui. Kyökki oli jo kuuma kuin pätsi ja
Amalia komensikin Alman ja toisen aputytön pihalle tiskaamaan.
Sai vielä apumiehen kantamaan tiskisoikot pihalle.
Tytöt itse kantoivat mielellään vesisangot ja kuuman veden ulos.
Kunhan tytöt selviäisivät tiskivuoresta, saisivat he kattaa salin pöydän illallisastioilla.
Alma kyllä jo osaisi kattamisjärjestyksen.
Amalia aloitti illallisen valmistelun, sillä aikaa ei ollut hukattavaksi.
Ensin oli vuorossa perunapiirakat.
Sitä varten Amalia teki munavoin perunapiirakoiden päälle, silppusi nipullisen tilliä
ja ripotteli silpun vielä päälle koristeeksi.
Vateja tuli kaksi ja ne kiikutettiin kellariin odottamaan.
Seuraavaksi oli vuorossa salaattivati. Amalia siivutti kurkun ohuen ohuiksi siivuiksi,
teki niihin pienen viillon ja asetteli kurkut riviin vinoittain soikean vadin poikki,
vierelle tuli ohuen ohuet tomaattisiivut, sitten kananmunahakkelus,
pieneksi pilkotut keitetyt punajuuret, porkkanaraaste ja lopuksi vadin ympärille
pieneksi silputtua salaattia. Komeuden päälle tuli persiljatupsuja.
Vadista tuli kaunis värikkäine raitoineen.
Veneen muotoon leikatut suolakurkut pääsivät omalle vadilleen ja kaiken kruunasi
hunajasively. Vielä Amalia kuori muutaman pikkukurkun, siivutti ja laittoi kulhoon
tillin, etikan suolan ja sokerin kanssa, hölskytteli hetken ja siirsi kurkut
pieneen kulhoon tillisilpun kera.
Salaattivadit vietiin niin ikään kellariin maustumaan ja odottamaan esille laittoa.
Mutta nyt oli aika vetää vähän henkeä ja juoda kupponen kahvia.
Amalia otti kahvikupin ja meni ulos keittiön rappusille istumaan nojaten selkäänsä
ovipieleen.
Siinä kahvia juodessaan katseli miten tytöt selvittivät suurta tiskivuorta.
Tiskit olikin jo saatu pestyksi, jäljellä vielä kuivaus.
Tytöt nauroivat jollekin jutulleen samalla kun astiat siirtyivät rivakasti pinoihin.
Ilma oli edelleen aurinkoinen ja melko hiostava.
Ihme jollei ukkonen tule rymyämään ennen iltaa.
Jos on tullakseen, niin toivottavasti pyyhkäisee yli ennen tärkeää kalaretkeä, mietti Amalia.
Kahvinsa juotuaan oli aika lähteä takaisin keittiön puolelle.
Amalia auttoi tyttöjä kantamaan puhtaat, kuivatut astiat takaisin keittiöön
ja tytöt asettelivat ne kaappeihin.
Sitten olikin sopiva väli laskea tytöt uimaan ja vilvoittelemaan.
Amalia selviäisi kyllä yksin jonkin aikaa.
Jaksaisivat sitten paremmin juosta keittiön, salin ja saunan väliä myöhään iltaan.
Amalia lähti itsekin saunalle pesulle ja katsomaan samalla onko kaikki kunnossa
arvovieraan tulla.
Vedet oli kannettu järvestä ja suurehkon vesipadan alla rätisi iloinen valkea.
Istuessaan siinä saunan lauteilla lempeissä löylyissä, oli hyvä miettiä illan toimia
kaikessa rauhassa.
Hyvällä mallilla kaikki valmistelut olivat.
Vielä kun saisi aikataulun tarkemmin selville, kalaa kun ei voi kauaa pitää valmiina
odottamassa ruokailijoita. No kaikki selviäisi kyllä.
Amalia peseytyi ja pulahti lopuksi uimaan, nousi sitten vedestä vilvoittelemaan vielä
hetkeksi saunan seinustalle.
Valmisteltuaan saunan kuntoon, pukeutui ja lähti aloittelemaan illallisen valmistamista.
Tullessaan nurmikentän poikki talolle, Amalia huomasi Maaherran istuskelemassa
lasitetulla kuistilla ja lukemassa jotain papereita.
Oli siis saapunut jo ennen muuta seuruetta.
Nytpä voisikin kysyä siitä aikataulusta, ja meni niine hyvineen koputtamaan kuistin ovea.
Tosin aukihan se ovi oli, mutta olihan se nyt kohteliasta ilmoittaa sillä tavalla tulostaan.
Keskusteltuaan hetken Maaherran kanssa, jatkoi sitten matkaa omaan kamariinsa.
Vai peruuntui sitten se yöpyminen Resitentiltä.
Oli kuulemma tullut jotain äkillistä, joka vaati läsnäoloa heti aamusta.
Kalareissu, sauna, ja illallinen kyllä toteutuisivat. No siihen oli sopeutuminen,
vaikka vähän harmittikin, kun iltapalaa varten oli koko yön haudutettu lihapottia
ja kastikepohjaakin oli keitetty tuntitolkulla.
No saisi talon isäntä itse herkutella seuraavana päivänä pitkän lounaan.
Toisaalta illallisen ajoitus onnistuisi hyvin, saunomisen aikana ehtisi kalan kyllä valmistaa.
Siinä samassa tupsahtivat tytötkin uimareissultaan solmien esiliinoja eteensä ja
huivit hiuksien suojaksi.
Amalia ja tytöt menivät saliin, jossa käytiin yksityiskohtaisesti läpi
miten pöytä katettaisiin ja mitä astioita sinne tulisi.
Alma saisi hoitaa kattauksen ja toinen saisi juosta kellarin ja keittiön väliä.
Snapsilasit ja muut serviisit perunapiirakoita varten piti myös viedä saunakamariin.
Lasit laitettiin ämpäriin juuri kaivosta nostettuun veteen,
olisivat sitten riittävän kylmiä kun aika on.
Samoin kirkasta juomaa sisältävät pullot olivat suuremmassa saavissa kylmässä vedessä.
Toinen tytöistä saisi olla valppaana ja kuivata ja täyttää lasit heti kun
ääntä kuuluisi kujan päästä.
Seurueen lähtiessä siirtymään rantasaunalle, kiikuttaisi Amalia lämpimät
perunapiirakkavadit seurueelle.
Kunhan olisivat päässeet veneisiin ja järvelle, olisi aika aloittaa illallisen valmistaminen.
Alma oli saanut pöydät katettua ja tarkasteli lopputulosta salin ovelta ja oli tyytyväinen
lopputulokseen, Amaliakin hyväksyi tytön työn jäljen.
Sitten olikin aika hakea piirakkavadit kellarista odottelemaan uunia.
Samassa kuuluikin kujan päästä jo ääniä ja piha täyttyi nauravista äänistä.
Amalia työnsi piirakkavadit uuniin hetkeksi, vain sen verran että piirakat kuumenivat
ja munavoi lähti sulamaan.
Sitten hän lähti itse viemään vatia saunalle jonne seuruekin oli juuri siirtymässä.
Saunakamarissa kaikki oli kunnossa ja piripintaan kaadetut snapsilasit olivat tarjottimella.
Amalia jätti piirakkavadin pöydälle ja livahti sitten ulos ennen kuin seurue ehti saapua.
Päästyään talon portaille, kaikui saunalta jo iloinen laulu siivittämään snapseja.
Laulumiehiä taisivat olla kaikki, mietti Amalia ja jatkoi kyökin puolelle.
Seurueen saavuttua kalareissulta takaisin rantaan, oli tullut aika kääriä hihat
ja aloittaa illallisen valmistaminen arvovieraalle.
Yksi seurueen jäsenistä toi kalasaaliin keittiöön.
Olihan siinä haukia, erityisesti Resitentin saamat olivat pääosassa.
Amalia kiitti kaloista ja kiikutti ne sitten yksin jäätyään kellariin kylmään.
Liian pieniä olivat illallista ajatellen, mutta haukipyöryköitä voisi huomenna tehdä.
Onneksi oli Vanha-Matti olemassa.
Rivakasti Amalia pilkkoi muutaman lantun kuutioiksi pataan, ruskisti ne voissa,
lisäsi tilkan eilen keitettyä lihalientä, hunajaa ja ripauksen suolaa.
Kansi päälle ja siinä lantut saivat hautua hellankulmalla.
Uudet perunat oli hangattu kuorista puhtaiksi ja vesikattila oli myös kuumenemassa.
Sitten olikin aika keskittyä pääruokana tarjottavan hauen valmistamiseen.
Tiedossa oli, että Resitentti piti erityisesti haudutetusta hauenpäästä ja sekin oli otettu
illallisella huomioon.
Amalia hienonsi suolarakeet tillin kera rautaisessa morttelissa ja hieroi haukifileet seoksella,
hauenpäähän ripoteltiin vain suola. Koko komeus siirrettiin pitkulaiseen haudutusvuokaan,
johon tuli hieman sulatettua voita ja raastettua piparjuurta.
Vielä päällimmäiseksi tuli hauen irrotettu selkäruoto.
Saunojat kuuluivat äänistä ja naurunremakasta päätellen olevan jo jäähdyttelyvaiheessa.
Illallinen valmistuisi siis juuri sopivasti.
Alma pyyhälsi hengästyneenä ovesta sisään posket punoittaen.
Oli taas juossut koko matkan kotoa. Jännitys oli siivittänyt jälleen askelia,
vaikka kävellenkin olisi hyvin ehtinyt.
Tyttö kietoi esiliinan eteensä ja lähti hakemaan kellarista vateja sekä kastikepohjan.
Sen jälkeen hän vei salaattivadit, leivät ja ruusuksi taitellun voin jo juhlapöytään.
Samoin hän vei salin seurustelunurkkauksen pöydälle alkumaljat odottelemaan saunojia.
Almaa jännitti aivan kamalasti,
saisiko hän edes sanaa suustaan jos Resitentti sattuisi jotain kysymään.
Hui – parempi pysytellä turvallisella puolella kyökissä.
Onneksi hänen ei tarvinnut serveerata salissa – jälkiruoaksi tulevien lettujen paisto veisi
kaiken ajan ja Amalia hoitaisi itse illallistarjoilun.
Alma halusi ehdottomasti nähdä, miten täti laittaisi kalan esille.
Esivalmistelu oli jo niin erikoinen, ruotojen päät oli paineltu paprikajauheeseen.
Amalia nosti höyryvadin hetkeksi valumaan ja siirsi fileet suurten lastojen avulla
tarjoiluvadille, sitten pitkä kylkiruotorivi nostettiin osittain paikalleen fileiden väliin siten,
että näkyviin jäi puolirivillistä punavärisiä ruotoja.
Alma oli pidättänyt hengitystään toimenpiteen aikana.
Kypsä kala murenee helposti, mutta Amalia oli taitava ja fileet pysyivät ehjänä.
Vadin ympärille tuli vielä sitruunalohkoja ja runsaasti tilliä.
Paksulla kermalla vahvistettu kalaliemi laitettiin erilliseen kannuun.
Perunat olivat höyryävinä tarjoilukulhossa, tillisilppua koristeenaan.
Herraseurue oli saanut alkumaljat kilisteltyä, kun Amalia kantoi höyryävät vadit ja
kulhot pöytään. Maaherra kehotti vieraita siirtymään illallisen ääreen,
ja Amalia jäi seisomaan salin ovelle, josko häntä tarvittaisiin tarjoilussa.
Resitentin pyynnöstä oli illallinen katettu noutopöydäksi, joten varsinaista
pöytiintarjoilua ei tarvittu.
Kaikki näytti sujuvan kuitenkin hyvin ja Amalia siirtyi keittiön puolelle.
Korviin kantautui kuitenkin seurueen kehut Resitentin saaman hauen koosta.
Tämä vain myhäili arvoituksellisesti, arvasiko mikä oli kalan todellinen alkuperä,
jäi Amalialle arvoitukseksi.
Keittiössä Alma oli saanut suuren pinon lettuja paistetuksi ja vatkasi juuri kermaa
vaahdoksi. Kahvivesikin oli juuri kiehunut, eikä aikaakaan,
kun herkullinen kahvin tuoksu levisi keittiöön.
Kahvitus katettiin lasitetulle verannalle, josta avautui kaunis näkymä kesäiltaiseen
maalaismaisemaan.
Suurelle tarjoiluvadille tuli lettupino, mansikkahillo ja kermavaahto ja tuoreet mansikat.
Amalia tarjoili kahvin kuparipannusta. Hyvin näyttivät letutkin maistuvan myös
Arvovieraalle.
Saatuaan tarjoilun hoidetuksi, Amalia siirtyi keittiön puolelle.
Huokaisten hän istahti keittiöjakkaralle ja nosti jalat hetkeksi tuolille nojaten selkäänsä
keittiökomeron oveen. Alma sai jäädä päivystämään välikäytävän tarjoiluluukun luokse,
josko seurue tarvitsisi vielä tarjoiluja.
Hetken kuluttua tyttö pyysikin Amalian takaisin saliin.
Seurue oli lähdössä, mutta Resitentti halusi erityisesti kiittää Emännöitsijää herkullisesta
illallisesta.
Erityisesti hauki oli todella maukasta ja niin upeasti aseteltu tarjolle.
Jälkeenpäin Amalia olisi voinut vaikka vannoa, että Resitentti iski silmää hauesta
puhuessaan, mutta eihän nyt Resitentti sellaista tekisi….
Maaherrakin lähti seurueen mukana ja talo hiljeni kokonaan.
Amalia ja Alma siivosivat pöydät ja veivät tiskit paljuun.
Ruokia tai lettuja ei juurikaan ollut jäänyt.
Taisivat olla tosi nälkäisiä, hymähti Alma.
Kun Sali ja veranta olivat siistit, päästi Amalia tytön lähtemään kotiinsa.
Päivä oli ollut pitkä ja tiskit ehtisi kyllä tiskata huomennakin.
Eipä Alma vastaan laittanut, vaan haukotteli syvään riisuessaan esiliinaansa,
toivotti hyvät yöt ja lähti astelemaan koivukujaa pitkin kotiinsa.
Amalia katseli kyökin rappusilta tytön menoa ja päätti istahtaa vielä hetkeksi
keittiön seinustan penkille. Ilma oli vielä lämmin, eikä ukkosesta ollut tietoakaan.
Aurinko paistoi matalalta värjäten muutaman pilvihahtuvan oranssinhohtoiseksi.
Iltalaulaja istui oksallaan ja viritteli lauluaan.
Amalia katseli lintua ja mietti, että tässä he kaksi yksinäistä istuivat ihastelemassa kaunista
kesäiltaa. Toinen laulaen ja toinen vain muuten maisemasta nauttien.
Kahvihammasta vähän kolotti ja Amalia päätti kiehauttaa itselleen vielä kupposen kahvia.
Ei se häneltä yöunia veisi, sen verran raskas pariviikkoinen rupeama oli takana.
Uni kyllä tulisi.
