TUURIN VALTA Tibsy iski kuokan juuri hevosensonnalla lannoitetun ja karhitun pellon pintaan ja veti pätkän vakoa. Riski renki sai kehotuksen jatkaa siitä. Avuksi käsketyt piiat seurasivat uteliaina kun Tibsy noukki säkistä vaaleita piikkejä kasvavan möykyn. – Tämä on peruna. Poxer kertoi, ettei perunaa tunneta täällä, joten otettiin pari säkillistä siemeniä mukaan. Tibsy selitti ja kertoili sitten perunan viljelystä ja käytöstä muualla maailmassa, vuorten toisella puolella. Tuurikin ehti pottupellon laidalla, ennen työn valmistumista. Peitellessään viimeistä vakoa naiset hätkähtivät äkillistä pamahdusta. Kohta jyrähti uudestaan. Piika selitti, että huovit vain harjoittelivat taistelua linnan kentällä. Komentokarjahdus ja kolmas paukahdus rikkoi rauhaa toverusten ennättäessä kentän laidalle. Kersantti, joka jo muisti ja tunsi tulijat komensi asentoa. Tuurin tiedustellessa mekkaloinnin syytä kersantti selitti auliisti manööverit. - Ei hyvä. Tipsy mutisi - Paljon ääntä ja vähän villoja ku pariisilaisessa pässissä. Jos noin rosvoja jahdataan, eipä ihme, ettei ketään kiinni saada. Tuon ryskeen kuulee umpikuurokin kilometrin päähän ja jalatonkin keriää karkuun. – Me teemme työmme hyvin ja uskollisesti – Sitä en epäilekään, mutta jospa homma hoidettas pikkasen pienemmällä melulla. vaihtakaa paraatipuku harmaaseen nuttuun ja sitten leikkimään kuin penskana ennen. Toiset luikkii piiloon ja toiset ettii esille, ihan kuin piilosilla ollessa. Tuuri selitteli. – Mitäpä jos väki jaettais kahtia. Puolet olis piilosilla ja toiset niittäis ruokoa lampien rannoilta. Torpparit niittää jo. Niin ja huomenissa osat vaihtuis, piilosilla olleet niittämään ja niittäjät puskiin. Ja sitten taas toistepäin. Tulisi työt ja harjoitukset tehtyä yhtä aikaa. Tibsy esitti. Kersantti rutisteli kulmiaan, mutta Tuurista ajatus oli mainio. – Tulipa mieleen että välillä vois metsästäkin. Jos pystyy hiipimään tappoetäisyydelle hirvestä, tavottaa kyllä ihmisenkin, joten jahti käynee treenistä. Ja jos saalista tulisi, saisitte vaihtelua naurissoppaanne, Mutta tappakaa vain uroksia. Vasat eivät selviä ilman emojaan, joten jätetään emotkin rauhaa jotta vasat kasvaisi syötävän kokoisiksi. Tuuri esitti, tarpeeksi kovalla äänellä jotta sanat kuuluivat koko joukon korviin. – Yks juttu vielä. Ruuti on kallista ja pauke varoittaa vihollista kilometrien päästä. Kokeilkaapa jousien käyttöäkin. Joskus on äänettömyys etu, kun pääsee selän takaa laukomaan viidesti, ennenkuin ensimmäisenä kulkeva huomaa, että perässä ei tulekaan enää ketään. Tibsy ehdotteli. Miehet puistelivat päitään epäillen. Olihan musketit uusinta uutta tappelurintamalla. Tuurista ajatus oli hyvä, mutta sai jäädä itämään joksikin aikaa. Ensimmäisellä ympärijuoksullaan Tuuri oli pikaisesti vilkaissut koiratarhaa. Nyt hän lähti Tibsyn ja Sami kanssa tarkastamaan kenneliä perusteellisemmin. Koiratarhan yhden sivun muodosti matala hirsirakennus ja kolmea laitaa rajasi korkea muuri. Kolmikko kapusi oppaan johdolla lavalle josta koirien ruoka heiteltiin tarhaan. Nuoret tuijottelivat alhaalla haukkuvaa laumaa. Aitaus oli pelkkää kuoppaista tunkiota josta mudan seasta pisti esiin luita. Koirat hyppivät muuria vasten, rähisivät, näykkivät toisiaan tai kyyröttivät takanurkassa hännät koipien välissä. – Nuohan on laihempia kuin orjan aasi keväällä. Oliskos syytä pienentää laumaa jos ruoka on lopussa? Sami tokaisi – Ne ruokitaan heittämällä lammas tai vuohi kahdesti viikossa tarhaan ja kolmasti viikossa annetaan ruuantähteitä. Pieni nälkä pitää koirat ajovireessä. – Taitaa olla vähän isompikin nälkä. Jos noitten kanssa lähtee metsästämään ja vastaan tulee lehmä tai lammas, niin nehän raatelee sen heti, ja paimenen alkupalaksi! Sitä on sattunut joskus vaan ei tartte sattua enää.. Mä en taatusti kato tota nälkähukkien laumaa myöskään tuhlaa tusinoittain hyviä lampaita hurtille. Pistä nahoiksi koko lauma! – Varros vähäsen, Tuuriseni. Lähetä pari hurttaa joka tulliportille, niin kulkijat ei pääse livahtaan ohi vaikka vahdit nukkuiskin. Elikot pärjää kai sotilaitten jätteillä ja joutaahan santarmit karavaaneja odotellessaan vaikka variksia ampumaan ja särkiä onkimaan jos tähteet ei riitä. Sami keksi – Jep. Ja kerta nuo metsästyskoiria ovat, niin kai ne edes oman ruokansa pyytävät, ja sun tehtäväshän on korien hyysääminen, joten alahan kalastaa ja haaskalintuja ammuskella ruuan jatkeeksi. Tai keitä vaikka ohrapuuroa. Alahan suunnitella siis illallista lemmikeilles. Ja alkajaisiksi voisit pistää tappajaiset pystyyn ja lopettaa nuo jolla on kinttu katki, silmä puhki tai nahasta puolet mätähaavoilla! Kennelmestari mulkoili synkkänä sanojaa. Uudet määräykset ja ennenkaikkea käsky metsästyksestä ja kalastuksesta keljuttivat. Lisäksi päälle humahti uhka koko viran menetyksestä. Niinpä mies halusi vahingon kiertävän ja tokasi: – Mitä neiti kreivitär sanoo metsästyshaukoista? – Onko niitäkin. Mennään katsomaan! Tuuri silmäili ympärilleen hämärässä huoneessa jonka vahvin aistimus oli sonnan haju. Orsiinsa sidottuina kyyhötti yksitoista lintua, pääasiassa jalohaukkoja ja tuulihaukkoja. Yksi ojenteli siipiään kuin haluten lentoon, toinen kirahti säikkynä. Kolmen linnun päät oli peitetty nahkaisilla hupuilla. – Niiden kesytys on kesken. Muilla voi metsästää. Haukkamestari sanoi – Pyydystääkö ne oman ruokansa? ja mitä ne syövät ja kuinka paljon? – Kyyhkysiä ja kanoja pääasiassa. Joskus myös muuta lihaa. Neljä kyyhkystä tai kaksi kanaa riittää päiväksi. – Kaksi kanaa päivässä, kymmenessä päivässä kaksikymmentä, sadassa päivässä kakssataa, tai neljäsataa kyyhkystä! huh! Hei, kuule, ei tuu kauppoja. Mä pidän mieluummin ne kanat ja kyyhkyset. Haukat lentäkööt sinne mistä ovat tulleetkin. – Kyyhkyset kasvatetaan kyyhkyslakassa pohjoistornissa ja kanoista suurin osa saadaan veroina. – Varmaan maaorjat mieluusti pitäisivät tipunsa ja kyyhkyspaisti kelpaa kyllä ite kullekin, vai. Joten tuo petoparvi painukoon tiehensä. – Kuule Tuuri, sillon kun mä hoitelin äijien huvitusta, niin joskus ne ukot innostu kehuskeleen myös haukoillaan. Ne on varsin tyyriitä otuksia. Ei kannata heittää rahanarvosta elikkoa mäkeen. Myydään ne jollekin tai lähetään lahjaks kuninkaalle, hoitajansa kera. Haukkamestarithan on arvostettuja ammattilaisia, vaan jos ei oo lintuja, ei tartte lintujen hoitajaakaan. Tibsy ehdotti. Haukkamestari hämmentyi sanattomaksi. Voudin jälkeen kovapalkkaisin ja korkea-arvoisin herra huomasi olevansa kuin markkinamuuli, vailla varmaa tulevaisuutta. – Se on varmasti parasta panna toimeksi kohtuullisen äkkiä, ettei kanoja turhaan tuhlaannu. Tuuri mutisi linnunhoitajan kauhuksi. Sami seisoskeli ikkunassa, katsellen kauas peltojen yli. Korvaansa kynsien mies kääntyi katsomaan lintuja ja tuumasi: – Tuolla on laumoittain variksia ja rastaita. Syksyllä ne sotkee viljaa ja syö marjapuskat tyhjiin. Eikö haukat voisi pyydystää niitä ja olla siten hyödyksi tai ainakin tienata oman ruokansa. – Mainio huomio, Sami. Hankkikoon linnut ruokansa tai niskat nurin. Sen eväiden pyydystyksen vois sitten aloittaa vaikka justiinsa heti Tuuri antoi tuomion. Haukkamestari ja kennelmestari jäivät jupisemaan uusista töistä Tuurin juoksettaessa ystävänsä takaisin ulos. Tibsy muistutti likoamassa olevasta pyykistä, joten toverukset kiirehtivät pyykkituvalle. Ripustaessaan vaatteita kuivumaan Tuuri huomasi voikukassa pörrääjän ja kumartui katsomaan sitä tarkemmin. – Mehiläinen, samanlainen kuin veli Martinilla siellä pikku luostarissa. Ne ei elä villinä joten jossain tarvii olla mehiläispesä. – Hunajaa ja vahaa. Vahakynttilät on tosi kalliita. Kannataisko hankkia mehiläisiä meillekin, niin voidaan ruveta kynttiläkauppiaiksi ja saadaan hunajat siinä sivussa. Eikä mehiläisiä tarvitse edes ruokkia. Sami ehdotti. Tibsystä keksintö oli niin mainio että Sami sai suukon. Tuuri tyytyi pomppaamaan tasajalkahypyn hihkaisun keralla ja läiskäisemään Samia harteille. Kysely paljasti, että linnalla oli jo mehiläistarha, huovien harjoituskentän takana olevassa pienessä hedelmätarhassa. Länsimuurin vierustalla hopeakuusten alla seisoi kahdeksan toista metriä korkeita olkitötteröitä, kuin kaksi pataa suut vastakkain laitettuina. Ilman täytti surina ahkerien hyönteisen pörrätessä edestakaisin. Mehiläishoitaja nuokkui puoliunessa talousvajan seinäpenkillä oluttuoppi kourassa. Sami huikkasi tervehdyksen. Vanha mies sävähti hereille, ja aikoi ärähtää jotain mutta tunnisti sitten Tuurin. Olihan mies ollut sekä torilla kreivitärtä kuulemassa että saatellut hänet linnaan muun rahvaan mukana. Vanhus teki kumarrusta hätä vetisissä silmissään. – Onko mehiläisten hoitaminen hankalaa? Tarvitsetko ehkä apulaisen? Tuuri kysyi. Mies vakuutti selviävänsä varsin hyvin tehtävistä. – Entä jos kahdeksan pesän tilalta olisi kahdeksankymmentä? Tibsy tokaisi – Liikaa! Mehiläiset ei löytäisi mettä edes omiksi tarpeikseen. Kahdeksan suurin määrä mitä täällä voi olla. – Entä jos pesiä veisi muuallekin? Sami kysyi – Torpparit ryöstäis pesät heti paikalla. – Tuota, mitäpä jos lupaisin torpparille tuopin hunajaa jokaisesta maillaan olevasta pesästä, joka säilyy koskemattomana. Tuuri sanoi. Ehdotus oli kerrassaan ällistyttävä. Linnako maksaisi torpalle? Sellaisesta ei kukaan ollut edes unta nähnyt. Hunajaa moukille. Mehiläistuotteet olivat porvareitten ja ylhäisten etuoikeus! Hämmentynyt vanhus tuumaili sitten, että jos emäntä tahtoi, niin voisihan sitä kokeilla ja sijoittaa pesiä pitkin lääniä. Rinteille mahtuisi vaikka tuhat, kun tarpeeksi kauas niitä veisi. – Armon kreivitär, jos saan pari apulaista, niin ehdimme laatia koko joukon pesiä. Voin yllyttää mehiläiset parveilemaan kahdestikin kesän aikaan, mutta silloin hunajasato jää niukaksi. Kun niille uusillekin pesille pitäisi jäädä talviruokaa. Eikä vahaakaan saada juuri ollenkaan, kun se kuluu kennostoihin. Mehiläisrenki selitteli. – Nimeni on Tuuri ja muut titteli saa unohtaa Ja mitä hunajaan tulee, olen elänyt tähän asti ilman sitä, joten eiköhän vuosi lisääkin mene. Jaa pesät ja käytä niiden tarpeiks mitä pitää. Ja ensi vuonna sama uudestaan. Haluan että Haukkalaakso kihisee mettisiä ku raato kärpäsii ja hunaja virtaa koskena alas. Ymmärrän kyllä, että asia vaatii aikaa ja mehiläiset tarvitsevat laidunta, mutta onhan sitä täällä. Ota apulaisia jotka jaksavat juosta Ulinalta Armottomalle ja Haukkavuorelta Sudenhampaalle ja ripottelevat pesiä jälkeensä ku lammas papanoita. – Kiitän teitä. Jaan pesät niin moneen kuin onnistuu. Kunnioitetulla pastorilla on viisi pesää. Ehkä hän suostuisi jakamaan pesäkuntansa ja möisi muutaman emon. Myöskin on hänen armollaan Begorella on kuusi pesää. Herra on hyvin ihastunut De Costen valkoviiniin. Hän saattaisi ehkä antaa parveiluparven pullosta. Sitten on myös eläkkeellä oleva kenraali, herra Cidones. Hänellä on kymmenkunta kekoa ja kyltymätön into vedonlyöntiin. Mehiläisrenki sai kiitokset neuvoista ja luvan tehdä mitä ikinä katsoi tarvitsevansa mehiläisten lisäämiseksi. Tuuri epäili, että uusista harjoituksista oli ihan sama hyöty kuin entisistäkin, eli ei mitään. Huovit itse olivat ihastuksissa uusmuotisiin äkseerauksiin. (poislukien rehunteko) Piilosilla olo toi tilaisuuden torkkua rauhassa pusikossa, sen sijaan että olisi hyppinyt kersantin ohjeiden mukana kuumalla hietikolla. Metsästyksestäkin tykättiin. Jo toisella reissulla oli joku ampunut kauriin. Tuore liha maistui itsekunkin suussa. Vouti tuijotti synkkänä hiljentynyttä pihaa ja kaukaista lammenrantaa jossa vilahteli sotilaita maassa ja veneissä ruokoa kaatamassa ja kuhilaiksi sitomassa. Uusi haasia oli jälleen nousemassa. Joku raahasi hevoskuormaa kerppoja huvimajan suuntaan. – Huovit ovat sotilaita eikä mitään turpeenpuskijoita! – Sotilaathan tarvitsevat voimaa ja kestävyyttä. Sama kai se, jos heiluttavat viitakkeita treenatessaan eivätkä musketti selässä joutavaa ympyrää pihassa laukkaa. Ja punnertakoot heiniä haasiaan sen sijaan että punnertavat itseään harjoituskentällä. Oon kuullu, että täällä lehmät on keväällä tutisevia luurankoja navetasta tullessaan ja hevoset pitää pönkittää pystyyn viimeisillä lumilla, siis muut kuin linnan väen hummat. Niillehän otetaan torpan viimesetkin korret, vaikka mökin kaakki nälkään kuolis ja sitä ennen tallinsa seinät söis! Tuossa on kolmisenkymmentä tervettä miestä, sotilaiksi sanottua. Tehkööt jotain hyödyllistä, nyt kun ei ole sotaa eikä tapettavia. Onko muka ylivoimasta, että joka solttu niittää oman hevosensa heinät? No, ruoko sopii paremmin lehmän rehuksi, mutta jääpä heinät sitten hevosille, joten yks lysti. Heinäveroa kerätään tänäkin vuonna, joten älä pelkää, ei moukkien karja liikaa liho! Eikä heinää koskaan oo liikaa. Kuulemani mukaan karavaanit ostaa kilvan kaiken rehun minkä saavat, ja jos jotain jää ylivuotiseksi, myydään Lynniin. Kaupungeissa heinä käy aina kaupaksi, ympäri vuoden. Myynyt en ole tätä ennen, mutta ostanu kylläkin – Vie pari pulloa viiniä kun menet Begoran pehtoorin luo korttia iskemään. Kysy samalla, että myytäisiinkö sieltä parveiluparvet. Ei sun ittes tartte niitä mehiläisiä hyysätä, riittää kun saadaan lupa, niin mehiläisrengit hoitaa sitten asian käytännössä. – Miksi? Täällähän on jo mehiläisiä ihan omiksi tarpeiksi. – Haluan lisää. Paljon lisää ja joka kulmakunnalle. Aatteles itekin, ainoo kotielukka jota ei tartte ruokkia ja yks vahakynttilä on viiden talikynttilän arvoinen ja naulasta hunajaa saa kymmenen kappaa jauhoja tai puoli hilkkua, ainakin Arvannan hinnoilla, joten mehiläiset kerää silkkaa rahaa niityiltä. Tibsy ja Tuuri ohjastivat tapoja uusiin uomiin lujin ottein ja näyttivät mallia tuoden päivittäin puita ja vettä keittiöön, pilkkoivat lihaa tai jauhoivat käsikivellä. Tuuri vaati myös linnan arvorouvia osallistumaan taloustöihin muutenkin kuin käskyjä jakamalla. Rouvat päätyivät kutomaan palttinaa. Se oli vaihtoehdoista vähiten vastenmielinen. Kasvimaiden kastelu, hevosenkakaroiden lakaisu pihasta tai pyykkäys ei tullut kuuloonkaa, eikä myöskään jauhintuvassa piian seurana käsikivien pyöritys. Valtakautensa ensimmäisenä sunnuntaina, viisi päivää saapumisensa jälkeen, Tuuri kavereineen katsoi, että oli aika julkaista tullessa tuumittu ja paikalla ollessa viimeistelty sääntöuudistus. Rukousten loputtua kansa purkaantui kirkosta. Ohjeiden mukaan huovit asettuivat saattueeksi ja kulkivat kreivittären perässä hirttolavan juurelle, rummut paukkuen. Koko kirkkokansa seurasi mukana, silkasta uteliaisuudesta. Vouti ynnä muut arvohenkilöt tunkivat itseään eturiviin. Uteliaisuus kutitti heitä kuten rahvastakin. Tuuri, Sami ja Tibsy kiipesivät lavalle. Rummut pärähtivät kunnian ja kansa hiljeni. Tuuri alkoi, kailottaen kantavalla esiintymisäänellä: – Kuten tiedätte, olen perinyt tän laakson ja oikeuden määräillä miten huvittaa! Nyt kokeilen juttua ja teen uusia sääntöjä. Tuurin saapuminen muistettiin hyvin. Kansa hihkui suostumustaan ja kannatustaan nuorelle kreivittärelle. – Hyvä. Ja tässä on toverini Tibsy. Hän valvoo etujani kuin kassanhoitaja ja sihteeri ainakin. Voutikin on virassaan, mutta Tibsyn määräykset menevät vouti Hezilin sanojen yli. Tibsy on siis mun silmäni, korvani ja kieleni. Se mitä Tibsy sanoo, olkoot kuin mun sanomaani. Myöskin Sami, toi kolli tuossa, hoitelee asioita puolestani ja juoksee Tibsyn määräyksiä jakamassa joten korvat tarkkana Saminkin suuntaan. Mumma ja Ossie olivat aivan lavan vieressä ja hihkaisivat hurraata. Se oli merkki muutamalle maksetulle hoilaajalle, jotta koko kansa innostuisi möykkäämään. Kun kiljunta sai suunnan, niin joka kurkku toitotti tottelevaisuutta myös Tibsylle ja Samillekin. Vouti Hezel, ykkösen paikalta pudotettuna näytti nololta kuin housuihinsa laskeneena. Merkistä rummut löivät hiljaisuutta. – Nyt annan uusia sääntöjä, joilla kumotaan entiset tavat ja lait ja säännökset tai mitä niitä lie onkaan. Yksi: Linnan metsissä saa laiduntaa karjaa. Yhtä elikkoa kohti haluan tusinan kerppuja johonkin aikaan vuodesta linnaan toimitettuna. Lehdekset saa tehdä linnan metsistä, siinä samalla kun karjaansa paimentaa. Kaksi: Sienten, marjojen ja heinien keruulle ei tarvitse enää ostaa lupaa. Myöskin pudonneet oksat, tuulenkaadot ja pystyynkuolleet puut on jokaisen maattoman vapaasti otettavissa. Jos joku jää kiinni elävän puun kaadosta, niin hän menettää puun linnalle ja saa kesällä havupuun kaadosta kaksi viikkoa työtä linnan pelloilla ja lehtipuusta tai talvella joka puusta viikon työtä, silloin kun on kiireitä pellolla. Jos ihmettelette kovempaa kuria kesäisestä havupuusta, syy on se, että lehtipuun latvuksesta tulee kesällä kerppuja, mutta havut menee hukkaan ja talvella havut kelpaa välipalaksi varsinkin vuohille. Niin ja sitten lisää säädöksiä. Tästä päivästä alkaen metsän riista ja veden kalat kuuluvat sille, kuka ne kiinni saa, kunhan tuo kaksi jänistä tai viis naulaa kaloja kerran vuodessa veroksi. Kauriista ja sitä isommasta haluan takakoiven. Muuten saalis olkoon pyytäjänsä ilo, nahkoineen rasvoineen kaikkineen. Lihat voi tuoda tuoreena tai säilöttynä, miten kukin haluaa, mutta turha ykieroilla. Puolet veroruuasta syötetään päiväläisille, joten kun tuutte veroja tekemään, niin omaa tuomaannesyötte. Jos on mätiä munia maksettu, niin mätiä munia tarjotaan, jos on kelvollista paistia tuotu, kelvollista paistia tarjotaan pellollekin! Niin ja linnan makasiini ostaa edelleen kaikkea mitä ennenkin, ja myös suora kauppa karavaanien kanssa on sallittu. Sitten vielä yksi asia. Opetelkaa varsijousen käyttöä. Jousellakin saa riistaa, eikä nuolet maksa mitään kun ne itse tekee. Ossie ja Sami opastavat, ja jos jollain teistä on taitoa jousen, lingon ja ansalankojen suhteen, niin opettakoot hän naapureilleenkin! Hyvää metsästysonnea! Tuurin päätti puheensa. Hurraa- huudot kaikuivat Ulinalle ja Armottomalle asti. Vouti näytti lähinnä järkyttyneeltä. Riistanvartija penäsi syitä päätökseen. Hänen ja apupoikien suurin huvi oli ollut salapyytäjien ja puunkerääjien pieksäminen. – Linna on kukkuroillaan ruokaa, joten en viitsi juosta paistin perässä. Sitä hupia on ollut jo tarpeeks. Toiseksi maistuu se liha torpparille siinä missä rosvollekin. Miksi siis rauhoittaisin metsät ja vielä maksaisin sulle ja sakillesi palkkaa konnien ruokavaroja hoidosta. Niin tota, oikeestaan voisit keräillä pihkaa, yrttejä ja sen sellaista mitä makasiini ostaa ja karavaanareille kauppaa. Tai muuten osoittaa, että olet palkkasi arvoinen. Muuten saattaa käydä, ettei mua huvitakaan enää maksella palkkojas vaan saat syödä sen mitä kiinni saat, niin kuin muutkin itsensä elättäjät. Riistanvartija kirosi ja harppoi voudin seuraksi Koiranloikkaan hukuttamaan suruaan. – Miksi jousia ja miksi hiidessä joka torpan turjakkeelle? Kapteeni kyseli – Johan rottakin pesäänsä puolustaa ja aion uudistella oloja sen verran että rahvas huomaa omistavansa jotain puolustettavaa. No, eihän moukilla ole varaa muskettiin ja ruutiin, mutta jousi ja nuolet voi tehdä itse. Ja kuten jo huoveille sanoin, sanon sullekin, jos osaa hiipiä nuolenkantaman päähän peurasta, osaa hiipiä nuolenkantaman päähän miehestäkin. Niin ja tuumaas hetkinen, herra kapteeni. Ammu laukaus Ulinalla, niin Armottomalla ja Sudenhampaallakin se kuullaan! Nuoli on äänetön. Meillä on rajaa kolmen valtakunnan kanssa ja Haukkalaakso vois jonkun mielestä olla oikotie naapuriin. Kolme tusinaa huovia tussareineen ei mahda mitään, jos naapurista tulee armeija. Ei, vaikka suojanamme on varsin ahtaat solat. Tuhat jousimiestä harventaa hyökkääjiä melkoisesti, varsinkin jos ampuvat piilosta ja takaapäin. Nuolen iskiessä selkään on hankala sanoa, tuliko se maasta vain puusta. Myrkkynuolia käyttäen ei tarkkuuskaan oo nii nuuka. Haavakin riittää jotta tappelukyky sammuu ja pelko iskee naapuriinkin. – Tuohan on ihan roistomaista toimintaa, kunniatonta! Salakavalaa... – Tottakai, suurin roisto voittaa ja kieroin saa kiitosta. Viis kunniasta, jos henki ja omaisuus säilyy! Kun väki harjaantuu metsästään, osaa pian jokainen puolustaa itteään. Eikä haitaksi ole sekään, että joka polun tienoosta tuntee ja osaa ansoja viritellä. Tuuri jätti upseerin puhisemaan ja meni etsimään käsiinsä eläkeläiskenraali Cidonesin. Vanha herra oli Koiranloikassa nauttimassa tuopillistaan. Soveliaan alkurupattelun jälkeen Tuuri pääsi päämääräänsä ja heitti vedonlyöntihaasteen. – Vasikka vastaan viittä mehiläispesää, että ylitän kadun jaloillani maata koskematta. – Mahdotonta. Cidones tokaisi ja sama sana kaikui muustakin pöytäkunnasta. Tuuri virnisti huolettomasti ja toisti sanansa. Cidones suostui vetoon. Tuuri käveli pihalle. Mumma ja Ossie kiristivät köyden kadun vastakkaisilla puolilla olevien hevospuomien väliin. Tuuri riisui sandaalinsa ja pudotti hameensa yleiseksi hämmästykseksi. Alasti hän ei kummiskaan jäänyt vaan esiintyi nyt sirkuslaisten tiukoissa housuissa. Tuuri kiepahti hevospuolille, käveli sillä kuin tiellä, ja astui sitten tiukalle vedetylle köydelle. Naru notkui aavistuksen kulkijan painosta, mutta Tuuri ei horjahtanut hiukkaakaan. takaisin tullessa nuori kreivitär jopa seisoi hetken yhdellä jalalla, pyöritti sauvaansa ja juoksi viimeiset askeleet takaperin, kiepahti ympäri ja sauvaa seipään käyttäen loikkasi kapakan kynnykselle melkein miesten päälle. – Käyty on, sano Mortti kun huussista tuli. Niin että tuonko vasikan vai haenko mettiset? herra kenraali? Tuuri jutusteli vedellen hametta kaikessa rauhassa päälleen. Eläkeläiskenraali myönsi Tuurin ansainneen voittonsa. Pappi puhisi säädyttömästä esiintymisestä, kaikilla muilla oli lystiä. Tuuri huomasi kirkkoherran nyreän ilmeen ja kipaisi miehen vierelle hymyillein herttaisinta hymyään ja sanoi: – Haluan jotenkin ilahduttaa teidän arvokkuuttanne ja niinpä päätin lahjoittaa kolme koiraa, jotta saatte seuraa yksinäisiin iltoihinne, jos taloudenhoitajattarenne on äksyllä päällä ja koirat myöskin haukkuvat puolestanne, ettei kurkkunne käy kipeäksi. – Senkin hävytön letukka! Pastori kivahti aikoen sivaltaa korvapuustin, mutta siihen olisi tarvittu joku nopeampi. Tuuri hypähti sivulle tasajalkaloikan ja virnisti kättään huiskutellen. LAKIA KÄYTÄNNÖSSÄ Kreivittären eteen tuotiin kolme mukiloitua miestä tiukasti köysissä. Vankien lisäksi huoveilla oli neljä raskaasti lastattua muulia kiskottavanaan. Tuuri kuunteli syytöstä salakuljetuksesta ja selostusta vankien sieppaamisesta. – Juu, neiti oli oikeessa, kun hiljaa hiivitään, niin saalista saadaan. Gemssejä me oikeastaan oltiin jahtaamassa kun huomattiin muulien vilahtavan kivien välistä.. Sitten vaan hipsittiin kattoon ja napattiin ne, kun rontit ylitti Hammasjokee tulliaseman alapuolelta. – Hyvä. Mitä ne muuten kuljettaa? – Sokeria oli ja suolaa ja tavalliset leirivehkeet lisänä. – Selvä, saatte palkkioksi tuopin suolaa ja toisen sokeria jokainen. Seuraavan kerran kun tapaatte tullinkiertäjiä, älkää kolhiko heitä kelvottomaan kuntoon vaan sievästi talutelkaa. Ei käspuolen ja selkäsärkysen nilkun töistä mitään tuu. No, kokeillaan, jaksako nuo edes puolta päivää heiniä haasiaan mättää. Muulit olkoot saman ajan torppareitten käytössä, jotta heidän omat elikkonsa saavat hieman levätä. Niin ja tavaroista sitten tavanomainen tulli ja kolme tuoppia suolaa sakkoina. Muihin tavaroihin ei kosketa. – Piiskaa kunnolla ja vankilaan vuodeksi! Ja tottakai koko lasti takavarikkoon. Vouti karjahteli ja sai kapteenilta kannatusta. Tuuri puisteli päätään virnistellen: – Älä höpötä! Parempi napata osuus sadasta kuormasta kuin yksi kokonaan ja jäädä muita paitsi. Ei halua lopettaa salakuljetusta, päinvastoin houkutella lisää yrittäjiä jotta olisi useampi verotettava! Siispä pidän pehmeänpää kuria kuin naapurit jotta kulkijat tulis tätä kautta. Onhan kiinnijäänti aina tuurista kiinni. Muualla epäonninen menettää koko kuorman ja terveytensäkin, mulle riittää osuus lastista! Toimitettuaan vangit pellolle Tuuri meni saman tien kertomaan tekonsa Puutuoppia. Samassa yhteydessä hän ilmoitti, että lähtisi viikon päästä rajakyliä katsastamaan. Vouti ihmetteli tyyliä, Tuuri vain naureskeli: – Tiedetään, ja se on tarkoituskin. Mites luulet että tieto uusista tuomioista leviäis, jos sitä ei kellekään kerrottais! Ja mitä reissuun tulee, niin hyvähän on, että tietävät, mistä etsivät, jos satun kivenkoloihin eksymään! Tuurin ystävät levittivät matkapuheita pitkin kaupunkia. Joka kerta painotettiin sitä, että neiti kreivitär tekisi matkansa aivan yksin, ja sitten selitettiin suunniteltu metkareittikin ja ilmoitettiin, että linnan korkeimpaan torniin nostettaisiin hame heilumaan lähtöä edeltävänä päivänä. Tuuri vähät välitti voudin varoittelusta tai kapteenin kielloista. Eikä hän huolinut mukaansa myöskään vapaaehtoisia sotilaita jotka tulivat isona joukkona palvelustaan tarjoamaan. Tuuri vain nauroi pärjäävänsä parhaiten yksin, satuloi imettävän tamman ja laukkasi tielle varsa perässä kirmaten. Matkaeväitä neiti kreivitär ei viitsinyt ottaa. Hän luotti jouseensa, eikä suotta. Pari varista sai nuolen kupeeseensa ja päätyi Tuurin satulansivulle paistamista odottamaan. Pienen puropahasen varrella oli rehevää kasvillisuutta. Tuuri huomasi koiranputket, horsmia ja minttua, käyden keräilemään niitä. Paikalle karautti partainen mies. Muukalainen tervehti jotakuinkin kohteliaasti ja huomautti. – Pitipä tämäkin nähdä että kreivitär laiduntaa kilpaa hevosensa kanssa. – Riittää tästä sullekin, joten senkus alat noukkia. – Eikö neidin ole hieman varomatonta kulkea yksin seudulla jossa liikkuu rosvojakin. – Yksinkö? Enhän ole, kun seurakseni tuli urhea soturi, väkeni eliittiä kerrassaan. – Äh? – Ratsullasi haukanpää poltettu lapaan ja varusteissasi kannat vaakunaan, kuten kaikki sotilaani. No, ehkä kapteeni unohti nimesi kirjoista ja kersantti kuittauksen tavaroista, mutta sattuuhan sitä. Sillä jos varas olisit ja ryöväri vainen, olis mun sinut hetimiten vangittava. Siis kumpikos olet? Riivatun rosvo vai salainen soturi? – Salainen soturi siis, ainakin nyt. Muukalainen naureskeli ja teki kunniaa. Tuuri vastasi sotilastervehdyksellä, ja kysyi, lähtisikö mies kaveriksi ratsastelemaan. – Tiedätkös, ettei nuoren neidon sovi olla miesseurassa ilman esiliinaa. – No jos se siitä kiinni on, niin voin mä essun tehdä vaikka satulahuovasta. – Olet juuri niin mahdoton kuin sinusta sanotaan. – Kiitos Tobias, ja sinä niin komea kuin muistin! – Tunnet siis minut? Etkä pelkää. – Miksi pelkäisin? – Etkö tiedä miten neidille voisi ehkä käydä. – Tottakai, vaan mistäpä tiedät, mitä toivon? Koko viikonhan ennen matkaan lähtöä vonkuin ja aikeitani toitotin. Tarkoitus olikin, että kuulisit ja tulisit. Kerran olet jäniksen minulle antanut, nyt on mun vuoroni ateria tarjota. – Mitäpä aiot tarjota? – Varista koiranputkilla höystettynä. Koristeeksiko luulit noita siipiniekkoja satulannupissa? – Mitä sinä oikein esität? – En mitään. Varispaisti koiranputkilla on mun lemppari. Muuten, näitten putkikasvien kanssa tarttee olla tarkka, ettei poimi myrkkykatkoa tai hukanputkea, muuten voi henki mennä hukkaan syömisen seurauksena. Niin, Tai jos haluaa päästä jostain eroon, niin nakkaa keittoon palan myrkkykieson juurta mausteeksi ja heippa ja hyvästi. Jotkut tekee siitä rotanmyrkkyä, mutta niitä myrkytettyjä rottia ei voi syödä, joten mä suosin ansoja rottajahdissa. – Syötkö sinä ROTTIAKIN? – Takuulla, ja ennenkaikkea syötän muille. Kukaan mitään huomaa, kun lykkää valkosipulia sekaan vähän reilummalla kouralla. Jatkaa kummasti makkaramössöä kun jauhaa sekaan jokusen ison rotan. – Vai niin. Olen kuullut, että opetat rahvasta tekemään hevosenmaidosta juustoa ja jugurttia ja neuvot sekottamaan olutmaltaisiin osmankäämien juurimössöä ja voikukan juuria ja puhut oravakeitosta. Kohta sinua syytetään noituudesta. Tobias varoitti vakavana. – Noita kai olenkin kun osaan taikoa nälän loitommas. Väki on turhan luisevaa, joten tarttee opettaa niille ruuan hakua. En oo ennen vuorilla ollu, mutta täällä on melkein samanlaista kuin pohjossa. Toivon myös, että eukot alkais luottaan ja kertois, mitä täällä viljan lisäksi syödään. Ainahan vanhat ämmät osaa poimia Luojan yrttitarhasta murkinaa vaikka kirkon oppineet sitä joskus yrittävät estelläkin. – Maa on viljavaa, mutta huovit vie kaiken, mitä pelto tuottaa. Verotus se torpparit tappaa, kun palatsille ei mikään riitä. Ja päivätöitä on niin, ettei kukaan ehdi omiansa viljellä kunnolla. Siihen arvon kreivitär voisi hieman puuttua. – Puututaan kun keritään. Katon voi paikata vasta kun sade kertoo, missä reikä on. Oletko sinä sade? – Olen. Oletko sinä paikkaaja? – Yritän. Tää kreivitärhomma on kuin tanssisi nuoralla kymmenellä pallolla jongleeraten. Kunnon neuvoja tarvitaan. Niin ja oli ihan kiva, kun vaivauduit kutsuuni vastaamaan. – Miksi? – Et kai halua, että tänne tulee kuninkaan sotilaita? Siispä pidä vähän lomaa, tai siirry laillisiin hommiin. Perusta vaikka ilotalo, mutta älä anna kauppiaille aihetta valituksiin. Jos seutu pysyy rauhallisena, pysyvät ammattisotilaatkin poissa. – Suoraa puhetta. Otetaan harkintaan. Kuten myös tuo varispaisti. – Saat jälkiruuaksi tammanmaitoon tehtyjä lättyjä. Ja mansikoitakin, jos viitsit poimia tuosta kivien viereltä. Tuuri esitti naureskellen ja tanssahteli kivien välissä. Tobias tunsi verensä kuumenevan ja ihmetteli, että miten koskaan oli erehtynyt pitämään veijaria miehenä. Linnan suurimmassa sivukartanossa Tuuri aiheutti ristiriitaisia tunteita. Pehtoori mielisteli ja esitteli saavutuksiaan, rikkaruohoista vapaita juurikasmaita, perusteellisesti perattua viinitarhaa, tarkkaan haravoitua pihahietikkoa ja kiiltokarvaisia hevosiaan pilttuissa. – Hiekan silittelyn sijasta vois harata lanttumaata. Ja päästä konit laitumelle. Joutaa ne itekin ruokansa nyhtää ja paskansa pellolle heittää, ettei rengin tartte heinää eteen kantaa ja kärryllä sontaa lykkiä. Niittäköön renki senkin ajan heiniä talvivarastoon. Nyt on sen aika. Viinitarhoista ei tartte enää vesheinääkään vetää irti. Ruopikoot moukat omia peltojaan, että jotain satoa ehkä saisivat. Työpäiviä viis pois jokaiselta ja työaikaa kaks tiimaa lyhemmäs. Yli viiden virstan päässä olevat torpat maksakoot pelkkää tavaraa. Turha sitä on miestä ja hevosta panna aamuyöstä tänne talsiin. Siinähän kumpikin väsyy jo ennen perille pääsyä, ja sitten kun pimeellä kotiinsa ehtivät, niin eivät yhtä kotiaskaretta näe tehdä. Paree, että sen kävelyyn kuluvan ajankin kuokkivat kotinurkkiaan, enempi tulee jälkeä. – Kuka sitten kartanon pellot niittää ja kyntää? – Kaupungissa on lauma joutilaita. Jos lupaa mahan täyteen ruokaa ja pari penniä viikossa palkkaa, niin eiköhän sieltä jokusen sällin ja mimmin saa. Olisivathan pois kerjäämästä ja rettelöimästä. Tuollahan on vanha vaja. Kunnostakoot siitä asumuksen. Tuuri ilmoitti muutoksista saman tien kaikille alustalaisilleen, saaden täyden kannatuksen töiden vähennyksestä. Veromuutoksista kyseltiin ja emäntä lupasi miettiä asian loppuun sadonkorjuuseen ja veronkantoon mennessä. Sen lupauksen työläiset saivat, ettei kenenkään veroja ainakaan korotettaisi. – Miettikääpä ittekin, mitä vaihtoehtoja olis. Vaikka hieman isommat vuokrapellot eikä päivätöitä olleskaan, vain tavaravero. Tai ei tavaraveroa vaan rahalla maksu? Tuumikaas niitä ja keksikää lisää. – Mitä arvon neiti aikoo? Pehtoori ärähti – Tuuri, mun nimeni on Tuuri. Ja aikomukseni on pitää seutu rauhallisena! Ranskanmaalla talonpojat kapinoi ja kreivejä listitään kuin lanttuja! Syystäkin, eipä silti, vaan en aio antaa haukkalaaksolaisille syytä pillastua. Se sinunkin on parasta pitää mielessä. Hellittä vähän ohjaksia ja kevennä kuormaa, ennenkuin ajokki aisoihin sortuu. Tuuri hyvästeli iloitsevan torpparijoukon ja vähän nyreissään olevan pehtoorinsa, suunnaten matkan karjamajaan päin. Tuskin kartano peittyi puiden taa, kun Tobias karautti vierelle. Tuuri virnisti, avasi takkinsa näyttäen valkoisen kangaskaistaleen ja sanoi: – Älä kuvittelekaan mitään. Minä olen kunniallinen neiti, minulla on jopa esiliina! Toisena päivänä Mumma ja Ossie tulivat vastaan omalla kierroksellaan. Ossie tervehti Tuurin vierellä ratsastavaa Tobiasta huvittuneena. Tobias vastasi samalla tyylillä ja vihelsi. Metsästä tupsahti puolen tusinaan ryökälettä lisää kärryjä saattamaan. – Kreivittärellä onkin nyt arvoisensa hovi ympärillään. Mumma naureskeli – Tehkääpä siis hyvin ja käykää päivälliselle kanssani. On tarjolla muutakin kuin laiha jänis. Eikä tarvitse edes tanssia. – Lyödäänkö vetoa, että sinäkin vielä tanssit, ennenkuin erotaan. Voin vaikka opettaa. Tuuri virnuili. Paistetun villisian ympärillä laulettiin ja tanssittiin, yksin, pareina ja piirissä. Eikä Tobias pannut yhtään vastaan kun Tuuri kiskoi hänet valssiin Mumman ja parin rosvon soitellessa tahtia. Tuuri kävi tervehtimässä laaksonsa varakkaita talonpoikia ja keskusteli uusimistaan säännöistä. Kaikille luvattiin opettaa jousen käyttöä ja ansojen viritystä. Halukkaat saivat luvan joko lähteä hakemaan oppia kolmen opettajan luokse tai odotella kouluttajien saapumista omalle kylälle. Samalla Tuuri kertoi kiertävästä lukemisen ja laskennon opettajasta ja sanoi että joka torpasta pitäisi yksi lapsi pistää tavausta opettelemaan. – Eikös ylhäiset ole sitä mieltä että kirjanoppi on turhaa varsikin moukille. – Isäkin piti kirjoitustaitoa tarpeettomana, varsinkin itselleen, kunnes Mumma näytti, että laatimalla koreen etiketin pullonkupeeseen voi vuohenkusta myydä nektarina ja värjättyä pihkaa sadan taudin voittajana. Ja saa tuplahinnan, kun esittää kehukirjeen, vaikka sen kirjeen olis ite kirjottanut. Siitä tulikin mieleen, täällä kasvaa varsin väkeviä yrttejä. Niitä voisi sekotella linimentiksi ja pistää alamaiden rikkaille vaivaisille menemään. Niin tai jos pyörittää pihkasta ja hiilestä pillerin, niin ei tartte edes pulloa, vaan tavaran voi kaupata tuokkosesta. – Lurjus. – Kiitos kohteliaisuudesta. Tuuri kierteli viikon verran läänityksensä syrjäkulmia ja kävi tervehtimässä paria puunhakkaajaa, miilunpolttajia ja Ulinan tulliportin pielessä kyyhöttävää kolmen talon kyläkuntaa. Kotona Tibsy puuhasteli keittiöllä ja hihkui, että olisi uutisia. Tuuri saapasteli kyökkiin, otti teetä ja halusi kuulla juorut. Tibsy nosti vaivaamansa leipätaikinan kohoamaan ja tuli kertoilemaan tekojaan – Kuulet varmaan kohta jutun joten kerron sen itse ensin. Annoin tuomarina tuomion raiskausjutussa. En tiedä, ehkä olisi pitänyt oottaa sua, mutta tekijä oli yks huoveista ja suhtautui turhan ilkkuen alustaviin kysymyksiin ja voutikin vain vinoili. – Mitä määräsit? – Puolet omaisuudesta sovitussakoksi uhrille. Lisäksi sanoin että pallit pois ja viideksi vuodeksi naisten käskyläiseksi, tekemään kaikkein raskaimmat ja rankimmat työt. Yöt pidetään tyrmässä. Nyt se potee haavojaan siellä tyrmässä ja jauhaa viljaa, kunnes pystyy kävelemään. – Hyvä juttu. Parempaa ei olisi voinut keksiäkään. Ja kuohilas toimii varotuksena muillekin. Onhan jotkut äijät kiintyneempiä vehkeisiinsä kuin henkeensä. Tartteekin sanoa, että väki kattoo perään eikä anna äijän lipsua rangaistuksesta itteään tappamalla. Neitoset kilistivät tuoppeja hyvässä yhteisymmärryksessä tuomion ankaruudesta ja toimeenpanon tavoista. – Olen tuossa tuuminu, että joka talossa joku eukko pyörittää käsikiviä tunnin pari päivässä. Melkoinen ajankukka koko seutua ajatellen. Muualla on tuulimyllyjä ja vesimyllyjä. Miksei siis meilläkin? Virtaavaa vettä ja tuulta riittää! Ne rakennusmiehethän kai saavat kohta kattojen korjauksen valmiiksi. – Ajattelit siis myllyn rakennuttamista? Tibsy tokaisi – Oikeastaan se oli Tobiaksen idea, mutta hyvä sellainen. Ja myllyä odotellessa voitais ehkä tehdä tämmöistä. vai mitä tuumaat. Tuuri alkoi ehdotella. Tibsy kuunteli ja pärskähti nauramaan. Joukko huoveja sai erikoistehtävän. He lähtivät kirveiden ja paalujen kanssa kiertämään kyliä. Uteliaille sanottiin vaan että aika näyttäisi ja kreivitär kertoisi kun asiat olisivat kypsiä. Jokaiseen kyläpahaseen ja talotihentymään lähetettiin sana, että kirkonmenojen jälkeen torilla kuulutettaisiin taas uutta asiaa. Samalla toivottiin, että joka kylästä ainakin joku tulisi juttuja kuulemaan. Pari päivää myöhemmin Tuuri kävi kaupungissa. Hän jätti hevosen puomiin ja jutteli makasiinin isännän kanssa pitkin tovin ostoista ja myynnistä. Tamma sai seisoa tovin torin puomissa. Saatuaan asiat valmiiksi Tuuri hypähti ratsaille. Ykskaks hevonen alkoi pukitella ja teiskaroida. Tuuri horjahti ensi hypystä, mutta sai korjattua asentonsa ja pysytteli satulassa, mutta satula ei pysynyt hevosessa. Tuuri tunsi satulan liukuvan ja irroitti itsensä loikaten sivuun samalla kun satula mätkähti maahan. Tuuri kimposi pystyyn parin pyörähdyksen jälkeen säikähtäneiden ihmisten iloksi. Vauhko hevonenkin taltutettiin. – Joku on viiltänyt satulavyön melkein poikki. Suutari selitti näyttäen remminpäitä. – Mä näin, yksi mies läimäsi hevosta lautaseen. pikkupoika kimitti väkijoukosta. – Siitä valuu verta. Joku on pistänyt sitä puukolla. Hevosta tarkastanut seppä selitti Tuuri kuulusteli poikaa joka oli nähnyt iskun. Poika ei osannut sanoa, kuka. Kaupungissa oli melkoisesti muukalaisia, olihan juuri tullut karavaanit sekä Tuulten solasta että valtaväylältä ja molemmat kuormastot jääneet pariksi päiväksi lepäämään. Kukaan ei osannut myöskään sanoa, milloin satulavyö oli katkaistu. Jo linnassa vai kaupungissa, ja missä siellä. – Me otetaan selvä siitä! Joku väkijoukosta kiljaisi ja sai myöntävää kannatusta osakseen. Tuuri heilautti kättään ja nousi takaisin ratsaille, ilman satulaa. Tuuri päätti, ettei antaisi tapauksen jarruttaa suunnitelmiaan. Sunnuntain tullen olivat huovit taas paraatipuvuissa, ja odottivat innolla emäntänsä seuraavaa tempausta. Kirkonmenojen jälkeen Sami kuulutti että emännällä olisi asiaa ja hän tulisi, jahka pukeutuisi kunnolla. Kohta Koiranloikasta astelikin kaksi arvokasta henkilöä, Tuuri tuomarin asussa ja Tibsyllä yllään sotilastakki ja kenraalin kaluunat. Ossien merkistä huovit aloittivat fanfaarin Ossien merkistä, Rumpujen ja torvien säestyksellä neitoset kapusivat hirttolavalle. Vouti von Hazel, tunsi tukehtuvansa nähdessään asut. Kapteeni kiukustui vielä kahta pahemmin, olihan sotilasherrain arvomerkit piikalikan olkapäillä kertakaikkinen häväistys! Vouti kiirehti vaatimaan selitystä. – Älähän hättääs huku kun Jossan possu liejuun. Kohta mä kerron kaikille yhden jutun. Tuuri virnisteli ja huiskutti käsiään. Kansa hurrasi. Tuuri odotti hetken ja aloitti: – Tätä seutua riivaa Tobiaaksi sanottu rosvo väkineen. He harrastavat ryöstelyä ja näpistyksiä sun muuta kivaa ja asuvat luolassa. Luoliahan riittää kuin reikiä piian paidassa. Vaikka luolissa voi olla vilu talvisin. Luulen, että kauppiaat tykkäis jos sais lisää asiakkaita. Rosvoilla on rahaa ja rojua ja kaiketi myös hyvä halu myydä saaliinsa ja hankkia ittelleen hauskuutta. Siispä määrään, että rosvoiksi sanotut ihmiset saavat vapaasti käydä Martsan ja Lercon majataloissa. Tänne Costameen rosvot saavat tulla vuoriteitä ja rantatietä. Kaikki sallitut reitit on merkitty tienvarsien puita loveamalla. Costamessa rosvot saavat kiertää torin laitaa kolmen sylin leveydeltä ja käydä katuvarren putiikeissa sekä hautausmaalla Sielupolkua pitkin ja tietenkin kirkossa. Keskelle toria ei rosvoilla ole asiaa, mutta Jokikadun tyhjä tontti olkoot heidän kauppapaikkansa. Tämä on voimassa, niin kauan kuin rosvot käyttäytyvät siivosti, mutta jos he rauhoitusalueella mellastavat, niin menkööt rauhoitus pois kaikilta, ellei syyllistä erikseen toimiteta köysissä makasiinin eteen. – Oletko tullut hulluksi? vouti karjaisi kun sanat selvenivät mielessä. – Köyhät tulevat hulluiksi. Rikkailla on vain oikkuja, ja tää on mun tällini. Tuuri virnisteli. Tibsy astui vuorostaan esille ja jatkoi suunnitelman mukaan: – Turva-alue päättyy kylien laitamilla. Paalut teiden varsilla on merkkinä rajasta. Siis tiellä rosvot saavat kulkea vapaasti, mutta jos he panevat vaikka varpaansa sivuun, heidät saa vangita. Rosvosta maksetaan hilkku, mutta vain terveestä ja elävästä. Vouti karjaisi kirouksen ja tivasi syytä määräyksiin. Kiihtyneenä mies ei edes muistanut yleisöä. Tuuri sen sijaan, tottuneena esiintyjänä. kumarsi kevyesti, astahti sivulle ja selitti: – Rakas herra voutiukko. Asia on näes että kuri on oltava keitetyllä lampaanpäälläkin. Olen luvannut hänen majesteetilleen, että paan rosvot ojennukseen myös Haukkalaaksossa. Niikus näet, mä sanani pidän. – Minusta tuo on mitä suurimmassa määrin rosvojen suosimista! Tuuri nosti kätensä pystyyn puuskahtaen teatterihuokauksen joka kantoi yli torikansan. Kovalla äänellä, sormi pystyssä kreivitär alkoi perustella päätöstään. – Sanoohan sananlaskukin, että muuta, mitä voit ja kestä se, mille et mahda mitään. Rosvoja riittää hamaan maailman tappiin. On kaikkee kokeiltu. Yks katkoo kädet, toinen hirttää, kolmas nylkee elävältä. Turhaan. Yhden kun listii, niin toinen putkahtaa esiin, ja vaivan palkaksi jää vain raato haudattavaksi! Rosvot on kuin finni nenässä, keljua, mutta pakko kestää. Kansa murisi myöntävästi eikä voutikaan voinut asiaa kieltää. Tuuri odotti hetken ja vislasi sitten terävän kiljahduksen saadakseen hiljaisuutta ja jatkoi: – Rosvoja, no, olkoot, kun eroonkaan ei päästä. Siispä muutetaan tappio voitoksi. Rosvot ovat rikkaita, joten maksakoot hekin verot, kun kerta köyhätkin maksaa. Rahvas mietti hetken ja nosti hurrausmölyn joka kaikui pitkin rinteitä. – Hah, vai rosvot verolle? Helpommin perit verot karhulta kuin Tobiaalta. – Ei siitä suurta vaivaa ole. Rosvothan itse tuovat killinkinsä kassaani. – Taatusti eivät. – Taatusti tuovat. Katsos setä voutilainen. Ei kulta paljoo lämmitä, kun vuorilla tuiskuaa. Siispä rosvokin mieluusti ostaa turkin ja hurstia. Hopea on hankalaa hampaille. Parempi siis lantit leiväks vaihtaa. Nyt rosvot käy ostoksilla Lynnissa jaDolsassa. ja vie sinne hyvät hilkkunsa. Turha naapuria rahottaa! Tulkoot mieluummin Costameen törsäämään. Ja tuleehan ne, kun saavat rauhassa tulla. Kun kauppa kasvaa, kasvaa verotulokin. Niin rosvojen rahat päätyy Tuurin kassaan. Yksinkertaista, ystäväiseni, eikö olekin. Tibsy selitti ja taputti voudin poskea. Vouti kavahti taaksepäin. Naurunremakka havahdutti vanhan virkamiehen. Äkisti vouti tajusi, että koko kaupunki oli seurannut sanailua. Vouti käännähti ja harppoi askelmat kaksi kerrallaan alas, loikaten oriinsa satulaan. Mies riuhtoi ohjaksia ja iski kannukset elukkaparan kylkiin niin että ratsu kavahti ensin takasilleen ja syöksyi sitten laukalla linnaa kohti. Voudin vaimo muisti, että hänellä oli sisar Lynnissä. Samaan aikaan kapteenin emäntä totesi, että vaatevarasto sieti uudistamista eikä kaikkea tarvittavaa saatu Costamesta vaan oli lähdettävä suurempiin kaupunkeihin. Vouti saapasteli napa pystyssä linnan puutarhaan ja ilmoitti sipulipenkkiä perkaavalle Tuurille, että rouva vouti aikoi lähteä kapteenittaren kanssa Lynniin sukuloimaan. Tuuri pyyhkäisi kättä housuihin, raaputti korvaansa ja tuumi: – Tervemenoo ja voit itse lähteä saattaan. Pärjäämme vallan mainiosti ilman sinuakin Vouti oli eri mieltä ja pysyi linnassa kuin tikku turpeeseen. Armollisesti kreivitär myönsi rouville matkavälineiksi yhdet rattaat ja ruunan niitä vetämään. Naiset tahtoivat seuruetta saattajiksi. Tuuri mietti hetken ja totesi, että jos vouti ei haluu eikä tahdo, menkööt kapteeni ja ottakoon pari jukuripäisintä huovia mukaansa, Syynä sanoihin oli se, että kapteenin into sammunut, eikä kreivittären käskyjä enää toteltu yhtä vikkelästi kuin aluksi. Käytännön töistä vastuun sai puolen tusinaa palvelijaa. Heidät valittiin arvalla niistä, joista hovimestari halusi päästä eroon. Ohjeeksi annettiin, ettei torppia saanut verottaa vaan ruoka oli ostettava tai pyydystettävä. MARKKINAT Kuunvaihteen markkinoilla oli vilskettä. Tavallisen kaupankäynnin lisäksi yhdellä torinkulmalla oli ohjelmaa. Ahtaassa ringissä miehet painiva. Hevospuomilla istuvat ja toisiaan heinäsäkeillä pieksävät pojat naurattivat kaikkia. kreivittären taitoa kävellä nuoralla, vaikka nuora nyt olikin maahan levitetty köysi, ihasteltiin. Tuuri siirtyi katsojaksi ja Sami esitti hurjia voltteja ja Ossie nakkeli puukkoa maaliin Mumman laulaessa somasti kuin satakieli. Tibsy haastoi julkisesti pastorin hyppäämään ruutua tai ainakin heittämään hevosenkenkää. Ehdotus tyrmättiin täysin. Tuurin seisoskellessa katsomassa poikien painia hän tunsi kyljessään sivalluksen. Samassa sekunnissa kuului karjahdus. tuuri ponkasi sivuun, kääntyen katsomaa. Tobias piteli kaksin käsin sarkapukuisesta miehestä kiinni. Miehen jaloissa lojui puukko. – Tämä iiskotti yritti tappaa sinut. Onneksi huomasin kun se veti puukkonsa esiin. – Kiitoksia. Tuuri totesi samalla kun väkijoukko tiivistyi riitapaikan ympärille. Joku etsi jo narunpätkää ja toinen tarjosi vyötään kahleeksi. Voutikin työntyi siihen ja iski kouransa Tobiakseen. Vanki pääsi irti. – Väärä kohde Hezel, tuo sarkanuttu, ota se kiinni! Tuuri huudahti yrittäen pakenijan perään. Vouti vaati selitystä ja sai lujan iskun kylkeensä Tuurin kyynärpäästä. – Tobias irti. Ota murhamies kiinni. – Sitähän tässä teekin! – Usko pois, väärä valinta. Tuuri sanoi erottaen miehet toisistaan. Hän pyöritti voutia villisti ympäri, niin että Tobiaalle jäi aikaa livahtaa kansanjoukon suojiin. – Tuon sen saa kun veljeilee rosvojen kanssa, Vouti tuhahti. – Siltä tuntuu, onneksi oli rosvo lähellä ja vain paita halkesi. Huovien turvaan luottaen olis mahakin puhki! Vouti lupasi järjestää takaa–ajon. Tuuri tuhahti ajatukselle ja käski miehen painua ryyppäämään, jotta juhlat voisi jatkua. Kreivitär arvasi, että murhamiehen kintereillä olisi hyvin pian huoveja tehokkaammat ajokoirat ja himpun verran toivoa kiinni saamisestakin, siis jos huovit eivät sotkisi jahtia ja ottaisi kiinni etsijöitä. Tibsy säntäsi paikalle melkein yhtä aikaa Mumman ja Samin sekä Ossien kanssa. Ystävykset päättivät , ettei ollut syytä lähteä kotiin. Oli epätodennäköistä että häijyläinen yrittäisi samana päivänä toistamiseen. – Kuka hyötyy jos kuolet? Ossie kysyi – Ticinat. Tuuri vastasi välittömästi. Tibsy kirosi. Sami virnisti äkkiä ja tokasi – Vain jos Tuuri kuolee neitinä. Jos Tuuri menee naimisiin siirtyy omaisuus miehelle ja miehen suvulle. Siis ei muuta kuin äkkiä naimisiin! – Oottakaas sen verran että saan sopivan ukon kiinni. Ja nyt melua kehiin ettei kansa ehdi aatteleen liikaa. Nytpä tehdäänkin näin. Tuuri selitti aikeensa. Tibsy kierteli viemässä saman sanoman tarpeeksi monelle, jotta tuuma onnistuisi. Talonpojat ja huovit aloittivat laulukilpailun. Siinä ei niinkään kysytty sävelessä pysymistä kuin äänen voimaa. Tipsy sieppasi kattilankannen ja kapustan soittopeleikseen. Tuuri puhalsi kämmenien välistä pierusooloja sekaan. Sami tanssi nippa nappa säädyllisyyden rajoissa, matkien kanojen ja kukkojen keikistelyä soitimella. Välikohtaus tuntui unohtuneen. Kansa keskittyi taas kaupankäyntiin ja kisailuun. Tuuri kierteli torin laitaa ja seisahtui kauppiaspukuisen vierelle, läimäten olkapäähän. – Terve Tobias. Rosvo hätkähti ja mulkaisi läimäyttäjää ja samassa naama levisi nauruun. Mies yritti ryöstää suudelman mutta totesi kohta, että hänethän siinä ryöstettiin. Hengästyneenä Tobias irrottautui ja totesi: – Onpa hauskat juhlat. Harmi, ettei voida tanssia. – Mikäs sen estäisi, onhan tämä rauhoitettu kaistale. Tosin kaksi kaveriasi on laittomalla alueella ja saavat maksaa huolimattomuudestaan. Tarvitsen sirppimiehiä ohraa leikkaamaa, joten saat tulla toimeen vajaalla miehistöllä. Sinut ja lopun sakistasi säästän vehnänpuintiin. Tuuri otti hatun päästään ja heilutti sitä. Heti paikalla syntyi kaksi tappelua. Valituilla rosvoilla ei ollut vähintäkään mahdollisuutta paeta. Huovit köyttivät saaliinsa nopeasti ja tehokkaasti, kiitos ahkeran harjoittelun. – Näppärää, eikö vain. Ei mitään risukossa rymyämistä. Näkemiin sitten ja tavataan riihessä! Tuuri iski silmää rosvojohtajalle joka katsoi lamautuneena kuinka hänen miehensä pidätettiin. Vouti kuuli tapauksesta kapakkaan ja laukkasi matkaan, ottaakseen vangit huostaansa. Tuuri oli valmistautunut siihen. Tuurin valitsema huovit pitivät vangit keskellään eivätkä päästäneet ketään heihin kiinni. Vouti ehdotteli useamman sortin rangaistuksia. Tuuri tyrmäsi ne kaikki. – Kuuletkin sen heti. Viekää rosvot hirttolavalle, tulen sinne itse perässä. Onhan nyt sopivasti lauma väkeä kuulemassa joen asia menee perille kerralla. Olen nimittäin valmistellut asioita tälle varalle, – Rangaistukset ovat kuninkaan määräämiä! Vouti muistutti. – Kuningas on kaukana ja mun on elettävä tämän sakin seurassa. Siks toiseks musta tuntuu ihan siltä, että monet rikokset ovat suoranaista seurausta epäreilusta laista. Tai vääristyneestä lain tulkinnasta. – Mitä? Tuohan on jo kapinapuhetta. Vouti huusi. – Olkoon, nykyisin kapinoidaan kaikkialla, joten miksei sitten täälläkin! Neljä vankkaa huovia saatteli rosvot hirttolavalle. Sitä tietä oli moni rosvo kulkenut uransa loppuun. Nyt erona oli se, että pyövelin tilalta lavalle kiipesi Tuuri niskassaan tuomarin viitta ja Tibsy kenraalin takissa. Sami saapasteli joukon jatkona rumpu kourassaan. Paikalle kutsuttiin myös kirjuri. Pappi tuli pyytämättä, samoin vouti. Sami paukautti rumpua saadakseen väen hiljentymään. Tuuri aloitti: – Kuulkaa kaikki. Näitä miehiä sanotaan rosvoiksi ja he ovat myöntäneet olleensa Tobiaan seurassa. En tiedä karvan vertaa niistä rikoksista joita täällä on tehty. Eihän mun täällä ollessa ole tapahtunut yhtään roistontyötä. On myös kerrassaan epäselvää se, mitä pahaa just nämä juipit ovat tehneet. Mikä olis siis sopiva rangaistus voisko sanoa, huonossa seurassa olemisesta? Kysely sai katsojat hämmennyksiin. He olivat odottaneet tiukkaa tuomion julistusta. – Hirtetään! Raippoja! Jalkapuuhun. Pää poikki, rosvoja ne on ja rosvoina pysyy. – Keksikääs jotain uutta. Jotain, joka tuottaisi hyötyä eikä pelkkää vahinkoa? Tuuri kyseli. Ideoita ei löytynyt. Kaikkien ajatukset pyörivät samaa uraa kuin myllynratas. Mumma, joka seisoskeli kansan joukossa, otti puheenvuoron ja huusi sopimuksen mukaan. – Pane ne töihin! Niittämään. Eikös ohra ole korjuukypsää! – Hyvä idea. Mallasohra pilaantuu herkästi. Nyt on kiire elopellolla. Siispä olkoot kumpikin viikon töissä linnan pellolla. Tuuri julisti tuomion. Tipsy pyysi puheenvuoroa, ennalta sovitusti ja ilmoitti: – Tota noin, nyt kun saatiin kaks miestä töihin, niin arvotaanpa parille torpparille vapautus veropäivistä. Joka viikonpäivälle eri torpat. – Eläköön! Mumma kiljaisi. Huuto oli alku metelimyrskylle. Sami sai paukuttaa rumpua melko tovin, ennenkuin väki vaikeni ja Tuuri pääsi jatkamaan: – On oikeus ja kohtuus että miehet itsekin saavat sanoa asiastaan jotain. No niin, sano, oletteko tyytyväisiä tuomioon vai vaaditko muutosta ja mihinkä suuntaan? – Olen tyytyväinen. Nuorempi rosvo huokasi onnellisena kuin arpajaisvoiton saanut kerjäläinen. Vanhempi näytti epäileväiseltä. Kumpikaan ei valittanut tuomion laatua. – Hetkinen vielä. Näitä rosvoiksi sanottuja saadaan kiinni noin kymmenen vuodessa. Tobias tai muu rosvopomo joutuu tietenkin tarkempaan selvitykseen, mutta miten on, pidetäänkö perusrangaistuksena viikon raadantaa jokaiselle kiinnisaadulle metsäläiselle, vai kutsutaanko kyläkokous joka rosvoa varten koolle? Asiasta huudeltiin edestakaisin. Mumman ja Ossien vahvalla vaikutuksella saatiin päätökseksi että kiinnisaatu rosvo tekee viikon töitä, ellei syytä miettiä muuta. Samoin päätettiin että rosvo vapauttaisi jonkun torpanmiehen töistä aina päiväksi kerrallaan. Vouti narisi ja marisi tuomiosta. Tuuri mulkoili miestä ja tokaisi. – Oikeastaan, olet varsin tarpeeton, kun tarkemmin mietin. Voisit vaikka pakata kamas ja kalppia tiehes. Vouti ärähti kirouksen ja kalpeni kiukusta. Aihetta muuttaakseen von Hezel alkoi vaatia rosvojen rautoihin laittamista. – Älä unta nää. Eihän äijät pysty romut niskassaan mitään tekemään. – Ilman kahleita rontit livistää minuutissa. – Eikä karkaa. Kesken urakkaansa häipyneellä rosvolla ei ole turvapaikkaa ja rosvot tietävät sen. Olen tehnyt heille pelisäännöt selviksi. – Luuletko että he noudattaisivat muka niitä. – Eivät, jos itse rikomme oman osuutemme. Rangaistus oli viikko työtä, viikon työstä rautojen kanssa ei puhuttu mitään. Tipsyn ja Tuurin yhteisrintama nujersi voudin käskyt. Päällikköä oli toteltava. Miehen harmiksi Tuuri oli kaiken pää. Rosvoja päätös hämmensi niin että Tuuri joutui selittämään asian yksinkertaisin sanoin ja selkeillä äänenpainoilla: - Nyt voitte painella juhlimaan, mutta ilmottautukaa maanantaina torpparien työnjakoon. Vize tietää asiasta siihen mennessä. Huolehtikaa itse että olette ajoissa oikeassa paikassa. Tehkää se, vaikkapa vain voudin kiusaksi. Äijä nääs väittää, ettette pysy päivääkään pellolla! - Hyvä on, pysytään pellolla! Tibsy ja muutama huovi saatteli ehdonalaiseen laskeutut vangit alas lavalta. Tuuri loikkasi suoraan laidalta kadulle, tehden syvän kyykyn ja tepsutteli sitten Puutuopin ovelle, missä Tobias seisoskeli parin kaverinsa kanssa tuomiota kuulemassa. Miehen vierelle päästyään kreivitär nykäisi hihasta ja ehdotti: – Mentäiskös tuopilliselle? – Etkös otakaan kiinni? – Olet sallitulla alueella. Ei voi siis vangita sinua, ja enkä mielelläni erota pomoa porukastaan. Niin, älähän hättääs huku. Ei sun veijareillas tuu kun työstä kipeet selät ja pari rakkoo kämmeniin. Jos torpparit kestää työtä joka päivä vuodet läpeensä, ei riskit miehet kuuteen päivään näänny. – Kestävät tietenkin, mutta aiotko todella päästää heidät vapaiksi maanantaina. - Tietenkin. Maanantaina iltasoiton jälkeen he ovat vapaita tekemään mitä lystäävä – Pitäisikö tuo muka uskoa? – Usko on jokaisen oma asia eikä toisten uskomukset kuulu minulle. Viikko töitä, kuten sanoi ja sen jälkeen ovat vapaita seuraavaan ryöstöön asti tai ikuisesti jos eivät liity takaisin sakkiisi. Muuten, miten jahti sujuu? – Ei olla saatu kiinni vielä, mutta kohta saadaan. Tyyppi tli Lafauttsta, Ticanan yhdestä kylästä. Sällin koni on yhä vuokratallissa, ja sitö vahditaan. Majataloissa ei asu ketään sopivaa, mutta onhan muitakin jota yösijaa tarjoavat. Porukat haravoi taloja. Rosvot saivat urakkansa tehtyä. Vihaa ei jäänyt kytemään vankien ja valtiattaren välille, kun Tuuri läimäytti kumpaakin harteille ja käski kalppia kotiin. Särky lihaksissa ei johtunut lyönneistä vaan äkillisestä työnteosta. Se ei surettanut ketään, ei edes rosvoja itseään. Miehet virnuilivat, heiluttelivat käsiään lähtien tallustelemaan kaupunkia kohti. Tuuri meni mukaan ja vouti tuli seuraksi, vaikkei kutsuttukaan. Mies ratsasti kävelevän joukon takana ja näytti siltä että aikoisi joko hujauttaa jotakuta ratsupiiskallaan tai ajaa koko sakin kavioiden alle. Hevosen suusta roiskui kuolapisaroita kreivittären niskaan. Tuuri mulkaisi taakseen, kiepahti sivuun ja tarttui oria suupielestä, kiskaisten ratsun toiseen suuntaan – Tuollakin on vapaata tietä ja enempi tilaa laukata – Neidin on vaarallista kulkea yksin. – Joskus saattaja on vaarallisempi kuin yksinäisyys! – Mitä vihjailet. – Mitä luulet. Olihan naru portaitten poikki kolmanneksi ylimmällä askelmalla. Jos en kuperkeikkaa osaisi, olis niska voinut mennä nurin. – Tarviiko kysellä kun julkirosvoja juoksentelee pitkin huoneita. – Rosvot pysyivät pellolla ja väentuvassa. Vaara on joku muu. HEINÄLLÄ KIHLATTU Vouti oli tympääntynyt. Ei ollut edes juttukaveria kun kapteeni oli jäänyt saattomatkalleen ja haukkamestari lähettty haukkoonen hoviin ja kennelmestari vaihtanut isäntää. Eukkoakin oli ikävä, kun piikoihin ei enää uskaltanut koskea. Kaiken lisäksi rosvot kulkivat rauhassa pitkin teitä. Huovit juoksivat metsästysretkillä ja torpparit kävivät kauppaa karavaanareiden kanssa. Makasiinin varastot pullottivat täysinä. Hintoja oli pakko laskea ja voudin oma siivu voitoista suli kuin lumi auringossa. Lisäksi Tibsy ja Tuuri varsin suoraan kehottivat häntä korjaamaan luunsa linnasta. Syyskuun alkupäivinä joukko maatyöläisiä raahasi tukevasti köytetyn ja pahoin pieksetyn miehen Tuurin eteen. Vanki lysähti saman tien lattialle ja alkoi sopottaa tunnustuksia. Tuuri tunnisti höpöttäjä markkinoilla puukkoaan esitelleeksi juipiksi. Pari lausetta kuultuaan Tuuri kutsutti ammattikirjurin ja koko linnan väen alasaliin todistajiksi. Tibsy asettui syyttäjäksi, vaikka hän pääsi helpolla tehtävästään. Vanki oli hyvin halukas tunnustamaan kaiken ja kertomaan aavistuksensakin. – Ticinan herttua lupasi suuren kukkaron kultaa, jos… jos neiti kreivitär kuolee neitinä. – Luuletko tosiaan, että olisit saanut kultaa etkä tikaria kylkees. Ja miks muuten liverrät kuin peipponen keväällä? Tibsy tokaisi – Tobias uhkasi nylkeä elävältä jos en tunnusta. Ja että sormet katkotaan ja silmät puhkotaan ensin. Niin hirttäkää vaikka mutta ei Tobiaan käsiin enää! Niin ja Tobias sano, että se kaivaa minut vaikka kaivon pohjasta jos teitille käy pahasti. Niin että ottakaa tuo Henrikin kiinni. Mä värväsin sen, kun ite epäonnistun, Annoin kymmenen hilkkua ja toin kyynkin, jotta se laittasi kärmeen teitin sänkyyn. Vouti tokeni olemaan polleata ja ehti harpata tarttumaan palveluspoikaa olkapäästä. Renki iski voutia mahaan. Vouti lysähti takamusilleen ähkien ja voihkien. Tuuri oli lähtenyt liikkeelle heti viittauksen nähtyään. Hän loikkasi tuomarinkorokkeeltaan alas, pinkaisi väkijoukon keskeltä ja hyppäsi oviaukon tukkeena olevan voudin harteille, sukeltaen käytävään, Sami ja Tibsy perässään. – Kiinni on! Ossie huuteli parin hetken perästä. Hän oli oikaissut ikkunasta pihalle ja kiirehtinyt keittiön oven luo kyttäämään. Vanki raahattiin toisen seuraksi. Kuulustelujen ja puheiden jälkeen Tuuri totesi: – Asia on sitten selvä. Nämä kaks ovat aarteita ja eläviä todisteta Ticinaa vastaan. Voi olla, että kun Ticina kuulee käskyläistensä kärynneen, hän yrittää noiden listintää. Siispä väki kaikki, vahtikaa noita kahta kuin rakkainta veljeänne! Ja te koijarit, jos henkenne ja terveytenne on teille rakas, pysytte linnan muurien sisällä. Täyttä turvaa en voi luvata, vain sen, että parhaani teen. Sen vain vaadin että ruokanne eteen jotain teette. Kantakaa vettä, halkokaa puita tai muuta hyödyllistä. Voitte asua renkituvassa. – Mitä? Aiotko päästää nuo lurjukset vapaaksi? Vouti karjui eikä ollut yksin ällistyksensä kanssa. – En käy oikeutta puukkoa vastaan vaan katkaisen iskun antaneen käden. Kirjuri, laadi tästä asiasta kolme kopiota ja ota asiakirjaan todistajien allekirjoitukset. Yksi kappale viedään Ticinalle, ja siihen pannaan lisälahjaksi käärmeenraato ja tikari mukaan. Ja sanat että, seuraavasta kepposesta tieto menee kuninkaalle, ja Ticinaa syytetään vehkeilystä ja murhan yrityksestä. Toinen kopio jääköön tänne, notaarin arkistoon ja kolmannen annan Mummalle joka saa pistää sen visusti talteen ja toimittaa kuninkaalle, jos minulle sattuu sattumaan jotain, mitä tahansa vaikka saisin vain mahataudin ja siihen kuolisin! Syyskuun puolivälissä Tuuri veti hameen lipputankoon ja kynttilän länsi–ikkunaan merkiksi siitä, että lähtisi länsipelloille kulkemaan. Niin hän tekikin ja otti pullon mukaansa. Kreivitär tallusteli sinne tänne viljelyksiä tarkastellen ja naukkaili pullostaan. Aurinkoinen rinne houkutteli levollekin. Otettuaan huolettoman hörpyn, joka räiski viiniä enemmän rinnuksille kuin toimitti sisuksiin, neito kellahti heinikkoon. Hevosen lähestyminen ei saanut nukkujaa nostamaan päätään, ei myöskään saappaiden tömähdykset. Pieni valitus purkautui ilmoille ja jalka heilahti. –Tuuri! Mitä on tapahtunut? Tobias huudahti säikähtäneenä ja nosti epävarmana pääpuolesta. Tuuri irvisti niin että punainen vana roiskahti suusta. Miesjoukko oli varma siitä että kreivitär oli kuolemaisillaan just paikalla. Joku oli jo lähdössä lääkäriä hakemaan. – Mumman luo. Lääkäri on shilkka puoskhari! Tuuri mokelsi epäselvästi. Miehet ihmettelivät humalaa. Tuuri tiedettiin yhden lasillisen tytöksi. Tobiaalle tulikin mieleen myrkyt. Olihan kreivitärtä yritetty hengiltä jo muutamaan kertaan. Mumma tuntui luotettavalta osoitteelta. Rosvot tekivät viitoistaan paarit ja viemään Tuuria linnaan. Sirkusvaunut nähty viimeksi siellä. Miehet kantoivat taakkaansa kuin haurasta korua. Tobias kulki vierellä pyyhkien otsaa ja pidellen kädestä. Neiti valtiatar kiikkui erittäin mukavasti ryökäleitten kantamana kotiaan kohti. Yleisöä riitti, sillä Tuuri oli määrännyt juuri ne pellot korjattavaksi juuri sinä päivänä.. Saattue kiinnitti raatajien huomion. Pellavannyhtäjien joukkoon liittyi tattarin leikkaajat ja kaurankorjaajatkin lähtivät mukaan. Rosvot eivät huolestuneet, vaikka perässä vaikutti olevan puolet kaupunkia ja kaikki torpparit, kuka mistäkin sivulle ilmaantuneena. Huvimajan kohdilla Tuuri avasi silmänsä ja halusi päästä pystyyn. Tobias tuki ja auttoi pystyyn. Tuuri tarrasi mieheen kunnon halauksella. Tobias vastasi rutistukseen hämmentyneenä ja ymmällään, muttei ollenkaan vastahakoisesti. Tuurin sanat sen sijaan yllättivät kaikki, aivan täysin. – Vangitkaa rosvot. Älkää päästäkö heitä palaamaan maantielle! – Tobias yritti päästä irti, mutta Tuuri halasi edelleen tiukasti kuin rakkainta ystäväänsä. – Tiehän on rauhoitettu... – Vain päätiet, ei linnan pihatie joka eroaa tuossa huvimajan alapuolella. – Unohdin.. mutta etkö sinä olekaan sairas? Luulin että olet kuolemaisillasi... – Viini vaatteissa ei aiheuta edes krapulaa eikä pari suullistakaan. Sitäpaitsi olenhan sanonut, että joudut pellolle, kun tulee kiire. Nyt on viljat varttuneet. Muille taksa on se tavallinen, viikko työtä. Vaan sinä päällikkönä saat pitemmän kakun. – Hyvä on, sinä voitit, tässä on aseeni. – Pidä hyvänäsi, mä mikään kuormajuhta oo. Vouti oli huomannut saapuvat ja komensi huovit mukaansa. Sotilaat ryntäsivät vastaan pyssyt sojossa. Vuoti harppoi sakin kärjessä, ehtien ensinnä kohdille. Kiroten herra tapaili pistooliaan. Tuuri tarrasi käteen ja riuhtaisi ja väänsi niin, että ase unohti. Kättä hieroskellen vouti mulkoili kreivitärtä. – Näpit irti vangeistani. Tuuri ärisi – Minusta näyttää että neiti itse on Tuurin vankina. – Näyttää, vaan ei ole, vai mitä? Olettekos vankeja vai vapaita? Tuuri tiedusteli. Tobias myönsi olevansa vanki ja samaa huusivat muutkin. – Luuletko olevasi niin mahtava, että saat Tobiaan hirteen, vaikka mies on hampaisiin asti aseissa ja lauma ryökäleitä täysissä varuksissa vierellään? – Mä en tuhlaa terveitä työläisiä. Olenhan sanonut, että rosvosakkiin kuulumisesta saa viikon työtä. Siihen nuo sällit alistu. Eivät edes nurisseet. Tobias itse, joka on porukan pää ja sielu, ansaitsee tietenkin kovemman kurituksen. Ensin ajattelin kuukautta, mutta päädyin elinkautiseen. Yllättynyt huudahdus kimposi useata suusta. Tobiaskin hätkähti. Tuuri katsoi miestä silmät viiruina ja tuumasi: – Saduissa sankari saa prinsessan ja puol valtakuntaa. Nyt saisit kreivittären ja koko läänin, jos uskallat ottaa. Kreivi Tobias, miltä kuulostaisi. – Naisitko sinä rosvon, vaikka herttuan heitit ulos. Vouti raivosi. – Mikä ettei, Tobias on tosi mies, nappasi jäniksen, nuotion teki ja pehmeän pesän lehvistä laittoi kun kivien välissä kävi halaamaan. Ja itävän siemenen kylvi! Joten kunnon urho tuossa on, ei mikään inisevä penikka, vaan kohta on itse penikan isä! – Isä? Mitä tarkoitat? Oletko sinä… Siis minustako isä? Tobias änkytti tuijottaen vangitsijaansa kerrassaan hölmistyneenä – Siihen päin merkit viittaa. Ja se syntyvä on takuulla sun siementä. Muuta mahdollisuutta ei ole. Joten, jos lapsen nimellesi haluat, sormus hanki. Tobias hihkaisi ja alkoi nauraa. Hän tempasi heinän tiensivusta, pyöritti sen rinkulaksi ja lausui lujalla äänellä – Teresia Joonantytär, Tuureista parhain. Heinällä sinut kihlaan, suostutko? – Suostun. Tobias, vuoren vahti, hiuksella sinut itseeni solmin jos sormesi ojennat! Tobias ojensi kätensä ja Tuuri solmi hiuksen peukaloon katsojien hurratessa. – Sanoin kerran, ettei paimenta ja laumaa pidä erottaa, ja se pätee yhä. Linnassa on tusinoittain tyhjiä kammareita. Väkesi on tervetullut tänne asumaan, kunhan itse polttopuunsa ja hevostensa heinät hankkivat. – Rosvot linnassa? Oletko hullu? Vouti karjui – Helpompihan niitä on pihassa paimenta kuin pitkin vuoria vahtia. – Minä en asu rosvojoukon kanssa! Hyvästi! Vouti karjui ja paineli pakkaamaan tavaroitaan. – Senkus häivyt! Kuulkas kaikki, Häät on ihan pian, päivä ilmoitetaan kun siitä sovitaan. Ja koska tuossa on viistoista miestä tulossa töihin huomisesta alkaen, viistoista torpparia saa jäädä kotitöitään tekeen. Vize arpoo vapaata saavat. – Ennen oli kreivi joka rosvosi kaiken, nyt on rosvo kreivinä! Eräs akka murahti – Juu, on meillä tuuria kerrakseen. Toinen totesi
