TUURIA KERRAKSEEN VANHA KREIVI JÄRJESTÄÄ Kreivi De Costella oli paha pulma. Yskä puisteli tuimasti eikä jalat tahtoneet enää kantaa. Vuosiakin oli kasassa seitsemänkymmentä, eikä tiluksilla ollut perijää. Ei ainakaan mieleistä. Vaimo oli kuollut neljännen pojan tehtyään. Eikä kreivi ehtinyt uutta eukkoa ottamaan, kun sattuma tuli väliin ja hevonen selästään heitti ja kavionsa herran haarain väliin sattui polkaisemaan. Eikä vaimoa enää tarvittu. Harmit alkoi, kun upseerin viran ostanut poika humalassa katolle kiipes ja kadulle lensi. Pää halki, henki pois. Vuoden päästä pappispoika innolla haukea haukkas. Kala kurkkuun juuttui ja pappi kalmoksi muuttui. Pari vuotta myöhemmin esikoinen, isän lemmikki, miekkaansa teroitti ja kätensä haavoitti. Tuli verenmyrkytys ja aihetta arkun tekoon. Kreivin harmiksi ei ollut pojanpoikiakaan, kun kunnolliset pojat eivät naimisiin ennättäneet. Äpäristä viis, vaikka niitä olis ollut torpat täynnä. Laillinen lapsi sen olla piti. Jäljellä oli Joona, jonka kreivi olisi mieluusti kokonaan unohtanut ja muistista ja suvun kirjoista pois pyyhkinyt. Kun kuukauden oli sängyssä makaillut ja potalla käydessäänkin kainaloista kannattelua tarvinnut, tuli miehelle mieleen oma loppu ja hätä siitä, kuka linnaa komentaisi. Joona ei siihen virkaan edelleenkään isän mielestä sopinut. Niinpä hän kirjoitti kuninkaalle ja anoi lupaa siirtää tilukset ja arvonimi kunnialliselle pikkuserkulleen Ticrinan herttualle. Asiaa De Coste perusteli sillä että poika Joona vietti kerrassaan säädytöntä elämää, ollen kuin rahvaan mies ikään ja Arvannassa luuttua soitteli. Kunkulla sattui olemaan känkkäränkkä kylässä ja suuttumus Tricinan herttuan suuntaan kirjeen tullessa. Niinpä hän määräsi valtansa voimalla ja virkansa vallalla, että olkoot vaan pelimanni, mutta kreiviksi kelpaa ja isänsä jälkeen Haukkalinnaa pitää hallitseman. Kreivi De Coste luki kuninkaallisen käskyn ja kirosi raskaasti, niin kuningasta, (sairasvuoteella senkin voi tehdä) että poikaansa. Joonasta oli aina ollut harmia. Opi pojasta yritetty pappia, vaan kohta lapsi oli luostarista livistänyt. Koko kesä vintiötä etsittiin, kunnes katusoittajan luota keksittiin. Talven oli kakara kotona ja sitten isä hänet armeijalle lupasi. Puolen vuoden päästä poika palautettiin, toivottoman tapauksena. Olihan kokelas joka naarmua ja mustelmaa parkunut, arestissa vollottanut ja lopun aikaa tyhmiä kysellyt eikä asentoakaan oppinut tekemään, ei edes yrittänyt. - Menkööt merille, onpahan ainakin poissa silmistä. Kreivi päätti seuraavan suven tullen ja kadetin paikan laivaan osti. Eikä pojasta kuulunut mitään viiteentoista vuoteen. Kun kreivi oli autuaasti unohtanut koko Joonan, niin poikapa muistikin isänsä ja kirjoitti pikku tiedotteen, viiden valtakunnan takaa. ”Onneksi olkoon, olet appi ja ukki, sillä vihillä on käyty ja tyttö tehty . Se kävi näin. Kas se sinun valkkaamasi kapteeni oli turhan äksy. Niinpä otin ja tuota mereen hyppäsin ja rantaan uin. Sittenpä mustalaiset treffasin ja heidän kanssa kuljin, kunnes sirkussakin tapasin ja veitsenheittäjän tyttärestä vaimon sain. Laulaen ja soittaen leipäni tienaan. Poikasi Joona, pelimanni Päästyään kirjoittelun alkuun Joona muisti silloin tällöin kuulumiset kirjoitella. Koskaan ei tullut vastausta, vaan pahapa oli isän pojalleen viestiä lähettää kun yksi kirje tuli idästä, toinen lännestäja kohta kolmas etelästä. Joonalta vaimo kuoli ja koipi katkesi. Kulkemisesta haihtui huvi. Niinpä poika kirjoitti isälleen, että nyt Arvannassa asutaan. Torilla soittaen leivän saa ja tyttö on rantakievarissa piikana ja oluet tienaa Kreivi empi aikansa, vaan kun kuume kiersi veressä viikon ja toisenkin, alkoi don Filip arvailla loppunsa koittavan. Joonalle lähetettiin käsky, että heitä luuttu nurkkaan ja tule Haukkalaaksoon kreivinä oloa opettelemaan. Joona tavaili kirjettä kummissaan. Sitten sanoma selkeni ja tuli syytä juhlintaan. Niinpä kasattiin lantit kekoon ja tilattiin tynnyri olutta ja toinen viinaa, Ryyppäjäisiin kutsuttiin niin jokilautturit kuin lotjansauvojat ja rahtirengit ynnä jokunen Umpisolun pesäkseen ottanut pikkulurjus. Olihan poika isänsä armoihin päässyt ja kohtapuoli kreiviksikin sanottaisiin. Aamun valjetessa huomattiin herra Joonan kadonneen. Etsimään käytin ukkoin ja akkain voimin. Joka kohta katsastettiin. Lopulta mies löytyi laiturin vierestä veden alta. Sai pappi aiheen saarnata viinan kiroista ja veden vaaroista kun hauta umpeen luotiin. Asia ilmoitettiin isälle. Vanhus laski ilmoille kaikki tuntemansa voimasanat ja keksipä pari kolme uuttakin. Sitten hän kirjoitti kuninkaalle, kertoen tapahtuneen sekä ehdotti uudestaan pikkuserkkua perijäksi. Kuningas pysyi päätöksessään. Jos poika olikin kuollut, olihan jäljellä pojantytär, suora verilinja, eikä muita perillisiä etsiä tarvinnut etsiä. Muun omaisuutensa kreivi sai vapaasti siirtää kelle halusi, mutta arvonimi ja siihen liitetty läänitys eli Haukkalaakso kuului pojantyttärelle. Kreivi de Coste kiukustui määräyksestä perinjuurin. Hän päätti, että nyt riitti, olkoot tilukset ja tittelit miten tahansa. Hoitakoot muut homman, ihan siitä hetkestä alkaen. Kreivi muisti pikkuserkkuaan ja nimesi hänet alamaissa olevien kartanoiden omistajaksi. Herttualla oli yksi poika naittamatta ja kreivin pojantytär neiti yhä, sen sanansaattajat olivat kertoneet. Niinpä isät päättivät että siinäpä siisti ratkaisu pulmaan, neiti naimisiin ja poika Haukkalaakson herraksi. HAUKKALAAKSOON Lähetti saapui uudemman kerran Arvantaan kreiville perillistä noutamaan. Räntäsateessa kastunut mies tilasi tuopin hehkuviiniä ja kulhon muhennosta. Hän katsoi arvioiden annosta tarjoilevaan solakkaa piikalikkaa ja sanoi: - Armollinen neiti, voitte lopettaa työnne. Isoisänne kreivi de Coste on määrännyt teidät perijäkseen ja toivoo teidän tulevan välittömästi luokseen Haukkalaaksoon. - Sano Tuuri vaan. Juu, kuulin mä siitä kreivi-jutusta jo isältä mutta kun isähän otti ja hukku niin että mitäs sitten? - Siksi sinut, siis teidät on kutsuttu Haukkalaaksoon mitä pikimmin, saamaan oppia asemaanne. Olettehan arvonimen perijätär isoisänne Filip De Costen jälkeen. Olisi suotavaa, että lähtisitte matkaan välittömästi. - Jaa, että keskellä talven rämpiä sohjossa kaks viikkoo Vilkoniin ja sitten könytä jokivartta ylös Kuolleelle hevoselle ja vedenjakajan yli alas Tuulten solasta. Juu, en mä ole käynyt Vilkonia lähempänä Haukkalaaksoa, mutta isä kyllä selitti miten sinne mennään. Se sano, että Kuolleen hevosen tasangolla on kuollu muitakin ku hevosia ja Tuulten solassa varstekin kevättalvisin tippuu niskaan lumivyöryjä ja niitten kinosten kanssa tavara jäätyy ja pylly paleltuu, enneku ittensä ylös kaivaa. Lähetti oli samaa mieltä. Häntä puistatti vieläkin ylängön halki taivallus. Tuulta ja räntää oli riittänyt koko viikoksi eikä sieltä saatu nuha ollut suinkaan vielä hellittänyt, vaikka aikaa siitä oli jo kuukausi. Peter Pox tiesi kyllä, mitä Kuollut Hevonen ja Tuulten solakin saattoi pahimmallaan olla. Kaikki Haukkalaaksossa ja lähivuori tiesivät sen. Siksi lähetti ehdottikin toista reittiä, ei juuri paljoakaan helpompaa. - Älä unta nää. Mä en lähe talviselle merelle kiertään niemimaata ja sitäpaitti Racenen jokisuulta Haukkalaakson on liki tuhat virstaa käveltävää, joten mä olen ihan yhtä varhain kesällä sitä kautta perillä ku jos lähen liikkeelle huhtikuussa ja kömmin Kuolleen hevosen kautta. Siispä mä istun perseelläni kunnes lumi sulaa, vuoriltakin. Älä huoli, kyllä mä kevään tullen nakkaan repun selkään ja alan tallustaa. - Ettehän te hyvä neiti voi kävellä semmoista matkaa! - Mites en voi? Mä olen kävelly ympäriinsä koko ikäni, paitti viimeset kolme vuotta mitä on Arvannassa istuttu. - Eikä Tuurin tartte yksin mennä. Me tullaan mukaan. Lähetti katsoi parimetristä harmaantunutta ukkoa ja rokonarpista harvahampaista eukkoa lähinnä närkästyneenäja tiuskaisi: - Ketäs sitä sitte ollaan? - Mummaksi sanovat, ja Tuurilla on siihen oikein syynsäkin, kun Tuurin äitee oli mun tyttöni ja tuo Ossien on isoisä vaikka ei vaarin nimitystä siedä kuullakaan. Tultiinpa tnne vävyn tykö talvea viettämään kun vanhat luut ei tykkää tuiskussa kulkemisesta. No, vävynhuitukka hukuttautu ennemin kun kreiviks alkas, mutta kyllä me Tuuri sinne Haukkalaaksoon saatellaan ja katotaan, ettei maksalla eksy. Mumma selitti katsellen lähettiä nenenvartaan pitin alaviistoon. Peter Pox nyökkäili itsekseen. Häntä harmitti kulkureitten röyhkeys, mutta sukulaisia ei kukaan voinut valita ja jos tuleva kreivitär hyväksyi vanhat sirkuslaiset sukuunsa, niin eipä siihen muilla ollut sanomista, ei ainakaan lähetillä. Sanantuojan yllätykseksi Tuuri kysyi samantien kapakan toista piikaa Tibsyä seuraneidikseen. Umpisolmun emännän nurinoista huolimatta Tbsy suostui oitis. Sami ilmottauti matkalle mukaan pyytämättä ja kyselemättä. Mumman ja Ossien mukanan kulkeva pelle ja akrobaatti halusi olla siellä missä Tibsykin. Lähetin oli tyytyminen siihen, ettei saanut kutsuttua liikkeelle ihan heti. Hän itsekään ei viitsinyt eikä voinut lähteä välittömästi viemään uutisia Haukkalaaksoon. Kelit olivat sellaiset, ettei vuorten sylissä olevaan läänitykseen kerta kaikkiaan päästy ilman hyvin ankaria ponnistuksia. Odotusaikanaan mies perehdytti Tuuria Haukkalaakson asioihin. Tuurin toverit kuuntelivat myös ja kyselivät, innolla. Pullea lakimies, joka edusti kaikkia Umpisolmun asiakkaita aina silloin tällöin ja varsin usein kaupungin oikeusistuimistsa, otti asiakseen selventää Tuurille ja kumppaneille lähetin kertomaa: - Katos likka, juttu on niin, että sinä perit Haukkalaakson linnoineen ja hallitset sitä kunnes menet naimisiin. Sitten on miehesi omaisuuden haltija ja kun synnytät pojan, perii poika arvonimen ja omaisuuden. - Ja jos mä en ota ukkoo enkä tee pentuja, niin se lääni linnoineen on mun iloni ja riesani lopun ikäni. Ja entä sen jälkeen? Tuuri kyseli - Jos kuolet vailla perillistä, menee omaisuus seuraavaksi lähimmälle, eli lähetin puheiden mukaan isoisäsi serkkujen suvulle, Ticarinoille. - Seleväk tuli ku Josse putkassa. Maaliskuun sulatellessa rannikon lumia Tuuri nosti nyytin Ruusun kärryille ja heilautti luutun selkäänsä Peter Pox katsoi luisevaa hevosta ja tolkuttomia vankkureita. Puiset pyörät olivat puolentoista metrin korkuiset ja kärryn laidat pajupunosta. Kiesien kattona läpsyi paikkainen tervakangas ja vanhat purjeet ponkottivat kääröinä sivuilla ja perässäkin. Tuuri selitti myttyjen tarkoituksen: - Kankaat kun laskee alas ja maahan kiilalla lyö, niin tuostapa kiva teltta tulee, koko sakille. Mahtuu vuohikin mukaan Mumma talutti hevosta joka veti huojuvia rattaita. Valkoinen kuttu marssi mukana, määkäisten silloin tällöin ja välillä kapsahti kyytiin, kun kävelyyn kyllästyi. Ossien nakkasi veitsellä linnun taivaalta ja oravan puusta, ja jos saalis jöi oksanhankaan, Sami sen näätänä nouti. Myöskin Tuuri lingolla osui mihin tahtoi, eikä elikko ollut turvassa maassa eikä puussa. Iltasella oli sitten jokaiselle mahan täydeltä sekalihasoppaa, nokkosilla höystettynä. Sihteeri tajusi, että seurueelta oli turha laukkavauhtia vaatia. Pian selveni, että kävelynkin laita oli vähän niin ja näin. Porukka pyydysteli kalaa ja riistaa ja keräili pihkaa, kääpiä ja avautuvia silmuja, pyöritellen niistä väkeviä pillereitä tai sekoitti pirtuun tuimaksi linimentiksi. Kulkiessaan he kehräsivät ostamiaan villoja langoiksi ja punoivat hevosenjouhista verkkoa iltojensa kuluksi. Kylien kohdilla hevonen riisuttiin ja esitys pantiin pystyyn. Kaupan oli yrttivoidetta ja mieskunnolle kohtusvoimaa sekä muuta mukavaa linimettiä ja pilleriä edulliseen muutaman pennin hintaan. Tibsy arvuutteli katsojille, minkä kupin alla herne oli, tai tanssi yksin tai halukkaan katsojan kanssa. Mumma lauloi hätkähdyttävän kauniisti ja Ossie nakkeli taidolla puukkoja maaliin. Sami esitti ilmavia voltteja ja komeita kuperkeikkoja. Tuuri juoksenteli hevospuomeilla ja kieppui kärrynaisalla sekä soitti luuttua ja lauloi kelpo tavalla. Moni heitti leivänkyrsän tai kaalin saadakseen vain melun vaikenemaan. - Josko voisitte hieman kiiruhtaa. Peter Pox sanoi kun kolmas kylä oli edessä ja kolmas päivä käsillä vaan virstoja ei paljoa mitään takana - Mee edeltä ja sano että tullaan perästä kun keretään, vaan älä kerro, miltä näytetään. Anna sen olla yllätys. Jos ne on pärjänny ilman mua parikymmentä vuotta, ei kai kuukaus tai pari lisää mitään merkinne. Peter Pox kävi Haukkalaaksossa ja lähti saman tien Tuuria ja hänen seuralaisiaan hoputtamaan. Lähetti tapasi sirkuslaiset puolivälissä Kuolleen hevosen tasankoa. - Sitä sopisi tosissa pistää koipea toisen eteen, neiti kreivitär. Vanha kreivi on sanonut hyvästit tämän maailman murheille talven aikaan. - Eikös ne kiireet ole sitten kerralla loppuneet. Tuuri nauroi ja oli saada lähetin polttamaan päreensä. Peter hillitsi itsenä suurin ponnistuksin. Talven aikana hän oli oppinut ainakin sen, ettei Tuurin kanssa kannattanut ryhtyä sanasotaan ellei tykännyt häviämisestä. Tuuri ehdotti, että mies painuisi takaisin Haukkalaaksoon ja kertoilisi että uusi hallitsija saapuisi kyllä kun aika joutuisi. Samalla lähettiä muistuttettiin siitä, että saapujan olemus pitäisi pitää salaisuutena. Peter vilkaisi kreivitärtä ja päätti että kuten neiti haluaa, eihän kukaan uskoisi kertomusta kummiskaan. Lännen rikkaudet pääsivät kohtuullisella ponnistuksella Tuulten Solasta Haukkalaaksoon, tai sieltä tuleva tavara Lännen markkinoille, Mora syötti vettä ja turkiskuormia pohjoisesta. Haukkavuoren solista valui vettä ja idän ihmeitä Costameen ja siitä Valtaväylään, solaan jota kaikkein oli käytettävä mennessään etelään tai tullessaan sieltä Haukkalaakson eli halutessaan oikaista laakson läpi pohjoisen ja idän markkinoille. De Costen kreivit olivat perustaneet vaurautensa jalustaksi tulliportit laakson kaikkien teiden päihin. Tullitulot ja karavaanien muonitus oli tärkeä osa ansioita ja salakuljetus laakson yleisin rikos Hevonen laidunsi kulkeissaan eikä vuohikaan suutaan tyhjänä pitänyt. Retkue kulki rupatellen ja rallatellen, eikä kukaan voinut sanoa, oliko matkalaiset päivän vaiko vuoden tietä tallanneet. Resuiset vaatteet eivät sitä kertoneet eikä puukengät kilometrejä kavaltaneet. Rotko laajeni ja tie etääntyi pyörtelevästä virrasta. Vapaa tila oli tukittu muurilla ja rytöön kaadetuilla puilla, niin että ainakin kärryillä kulkevien oli pakko tulla tullikamarin pihaan. Pihamaalla loikoili puolen tusinaa sotilasta kesäkuun lopun pilviä katselemassa. Joku hihkaisi huomion ja samassa sotamiehet olivat retkeläisten ympärillä, aseet tanassa ja koura ojossa.. - Seis. Minne matka! Punapukuinen huovi karjaisi käskyn niin että musta parta tärähti. Musketin piippu otti suunnan Ossien mahaan. Toinen sotilas ojensi piilukkonsa kohti Tuuria. - Tuonne Costamen kaupunkiinhan me, vähän huvia tuomaan. Ossie vastasi sävyisästi. - Penni päältä ja kaksi hevosesta ja kymmenen kauppatavaroista. - Ei oo muuta myytävää kuin soitto, tanssi ja suunpieksäntä. Käviskö siis että tanssilla tulli maksetaan ja laululla lasku kuitataan. Santarmit vaativat rahaa, muu ei kelvannut. Ossien ärisi ja marisi maksaessaan, kuten matkustavaisten tapa oli. Tullimies otti rahat, vilkasi kuorman nyssököitä ja käski häipyä maisemaa rumentamasta. Tullituvan kohdilta oli hyvä näkymä lähes kaikkialle Haukkalaaksoon, niin laakson pohjalle kuin laidoilla kohoaville rinteillekin. Kirkkaalla ilmalla kaikki tullikamarit voivat viesti keskenään ja Haukkalinnan kanssa savumerkein ja pimeän aikaan nuotiota polttaen. Matkalaiset jättivät santarmit taakseen ja seisahtuivat pienelle nyppylälle ennen alas laaksoon painumista. Laakson pohjaa täplitti lukuisat pienet lammet ja kuivuvat lutakot muistona vastikään laskeneesta kevättulvasta. Osmankäämiviidat ja korkeat kaislaryteiköt varoittivat upottavasta mudasta joka ilahdutti vain sikoja ja hanhien laumoja . Kaatuneiden puiden röykkiöt ja suuret kivikasat pakottivat tien kiemuroille. Merkityt polut ja elikoiden tallaamat urat mutkittelivat suopainanteiden välissä ja sukeltelivat pajuviidakoihin ja kuivempien kohtien lehtoihin. Tulvavesiröykkiöiden yläpuolella seisoi pitkien talousrakennusten ja hevoshakojen piirittämä isohko kartano katollaan isännän viiri. Tusinan verran tönöjä oli kaivautunut kauemmas rinteeseen. Viljanoraat viheriöivät tulvan ruokkimassa mutamaassa. Viiniköynnösten rivit kiemurtelivat korkeammalla kivien välissä ja vuohet hyppivät kivillä Armottoman rinteellä loimotti metsässä laaja aukio. Aukion ylälaidalla kalliojyrkänteestä tunki esiin kartano, kuin suoraan vuoresta pullahtaneena. Puurajan yläpuolella näkyi vihreät ylänköniityt. Muurahaisen kokoista karjaa käyskenteli kalliopaasien välissä. Parista kivikasasta nousi savuhattaroita, eli röykkiöt olivat karjamajoja joissa paimenet keittivät ateriaansa. Haukkavuoren juurikukkulan päällä köllötti harmaakivinen linna, laakson ehdoton valtias kolmella tornillaan taivasta raapien. Rakennuspaikkansa ja torniensa korkeuden vuoksi ei koko laaksossa ollut kohtaa, mihin vallan pesä ei olisi näkynyt ja muistuttanut kreivistä ja hänen käskyistään. Nokalta valuva Siipivuo haaraantui kahdeksi linnakukkulan itäsivulla ja yhtyi taasen yhdeksi eteläisen kivikon jälkeen, loiskuten vankkurin levyisenä alamäkeen ja lisäsi vetensä Recaneen kaupungin eteläpuolella Virran yli johti muutamia siltoja, pari aivan linnan kupeella. Toisen sillan lähellä erottui kauas järven rannalle asti epämääräinen valkoinen läiskä, kuin lisärakennus. Linnan kohdilla, kahta puolen Recanen rantoja oli joukko selvästi suurempia rakennuksia kuin torppareiden tönöt. Muutamat taloista nousivat kolmenkin kerroksen korkeuteen, kertoen että kaupunki oli siinä. Samaa selitti myös pilviä kohti kurottautunut, melkein linnantorin mittainen kirkon tapuli. Joistakin kohdin leijaili tummia, tukevia savupatsaita pilviä päin, merkkinä ruuan valmistuksesta sekä märistä puista. Kaupungin takana jatkui pellonrääpäleitä sekä runsaasti tiheitä laajoja metsiköitä. Kaukana Ulinan rinteillä, lähellä Tuulten solan suuta pilkotti suurempi kartano ympärillään pellot sekä rykelmä alustalaisten tönöjä. - Puista ei ainakaan oli pulaa vaikka pakkanen tulisi ja tuuli ulvoisi, joten onneksi olkoon, neiti kreivitär. Tibsy naureskeli - Mä olen Tuuri edelleenkin. Se, olenko hyvä tuuri vai huono, aika näyttäköön ja muut sen päättäköön. Ossie ja nykäisi ohjasta. Kaakki huokasi ja alkoi löntystää eteenpäin hamuillen heinätuppaita kulkiessaan. Vuohi märehti kärryillä korvat leprallaan. He ohittivat kyläpahasen saaden peräänsä räkyttävän rakin. Yksjalkainen kerjäläinen sai kouraansa palan paistettua lihaa, eikä kysellyt että mistä ja kenen otuksesta se oli peräisin, vaan kiitteli siunaten lahjoittajaa ja istui pensaan alle syömään kahden päivän ainutta ateriaansa. Tienvarren raatajat oikaisivat selkäänsä ja antoivat kuokkien levähtää hetken tervehtiessään kulkureita. Hyvän päivän toivotuksiin vastattiin kättä huiskien ja huudellen. Ura sukelsi kuusimetsään. Suuret naavaiset puut loivat syvän varjon kavioiden pehmittämälle uralle. Kauris vasoineen pyyhälsi tien yli. Jossain rasahti risu. Metsästä pölähti tielle tusinan verran väkeä. Osa istui ratsailla, monet kulkivat omilla jaloillaan, kaikilla pärstät rättien peitossa. Johtaja, ainoa joka piti naamansa näkyvillä, oli nuoren oloinen partapeikko. Varushihnat loistivat punaisina kuin huovilla ikään. Niin varusteiden vaakunat kuin hevosen poltinmerkki kertoivat varusteiden olevan kreivillistä alkuperää. - Pankaa miekat tuppeen ja säästäkää ruutinne. Jos hevosta mielitte, viekää pois. Mitä muihin aarteisiin tulee, enpä mustelmaa viitsi niiden päältä hankkia, joten hyvä herrat, ottakaatte mitä mielitte ja pitäkää kirput ja luteet lisänä. Niin, ja somasti me laulamme ja tanssia pompimme mikäli jäniksellä heität. Ossie esitti retkueen johtajan vakavuudella. Metsäläiset hohottelivat kumartelevalle ilveilijälle. Johtaja katsoi arvioivasti seurueen omaisuutta todeten sitten: - Kaakkis ei kelpaa, sehän kaatuis jos aisat ei pystyssä pitäis. Eikä vuohenluusoppa kiinnosta, joten ei kiitos. Niin ja näyttääpä muukin varallisuus olevan sitä luokkaa, ettei itseään kunnioittava kerjäläinenkään mokomiin koskis. Juu, jänistä näytätte todella olevan vailla ja läskiä ja olutta kanssa. Siispä tanssi ja laula, niin pupun saat, jos esitys miellyttää. - Sehän ei ole pulma pätkääkään. Mumma nauroi, pyöritellen silmiään ja virnistäen kaikilla seitsemällä hampaallaan. Tipsy nappasi kattilan hevosen kuormasta ja ojensi sen Mummalle joka alkoi paukuttaa keittokalua kuin rumpua. Tuuri irroitti aisat valjaista, jotta tamma voisi osallistua esitykseen. Vanha nainen aloitti yllättävän kauniilla altolla tutun leikkilaulun. Vuohi määkäisi ja kiirehti piiriin. Ensin rosvot harmistuivat, mutta ylimääräiset sanat ja varsinkin tanssijoiden eleet ja vuohen määkäisyt sen kohotessa takasilleen tanssijoita vasten kirvoittivat hohotusta koko sakista. Tanssin jälkeen Tuuri seisahtui ja risti kätensä. Sami hypähti käsille ja Tuurin antaessa nostoapua leiskautti voltin kumartuneen Ossien yli ja asettui valmiiksi, antaen käsillään vauhtia, kun Tuuri vuorostaan humautti ilmakiepin. Mumma heilautti kättään hevoselle ja alkoi paukuttaa rummusta uutta tahtia, astellen takaperin valssiaskelia. Ruusu vastasi nostellen etusiaan korkealle ja nyökytellen päätään. Onnahteleva tanssi päätyi tamman laskeutuessa polvilleen rosvojoukon eteen. Polvistuneen hevosen pystyyn kompurointi, porukan auttaessa elikkoa takaisin tolpilleen ja vuohen pökkäily Ossien ja Mumman persuksiin sai koko ryöttisakin ulvomaan naurusta. Johtaja päätti, että jänis oli täysin maksettu ja viiden pennin palkkiokin ansaittu. Mumma nouti jäniksen, ja olisi kiittänyt rosvojohtajaa halauksin ja suudelmin, mutta metsäsissi kieltäytyi kunniasta. Syynä saattoi olla kohteliaisuus tai se, Mumman naama ei ollut aivan suloisimmasta päästä. Oskari kaivoi leilin kärrystä ja ryyppäsi. Rosvopomo sieppasi nahkapullon ja kallisti reippaasti – ja sylkäisi saman tien. - Älähän nyt. Vesihän on raikas kuin enkelin kyynel, just joesta siepattu. Eikä vahvempaa olla saatu viikkoon. - Ottakaa tuosta pari lantti ja käykää Puutuopissa ryypyllä. Koiranloikkaa on turha mennä. Sillä tarjoillaan vaan herroille. Porukat erosivat toivotellen toisilleen hyvää onnea saalistuksessa. Metsä muuttui naurishalmeiksi ja tattaripelloiksi. Joku kasvatteli kauraa, toinen uskoi ohraan maltaita toivoen. Väriä maisemaan toi pellavan siniset palstat. Hamppua, papuja, viiniköynnöksiä, sipuleita kaalia. Vähän joka sorttia oli kasvamassa jokseenkin joka asumuksen ympärillä, seinänvierestä ja rapunpielistä alkaen. Torppareiden tönöjä reunusti rujot leppä- ja koivupusikot, latvat taitettuina ja oksat kymmenen kertaa katkottuina vuohien eväiksi ja polttopuiksi. Orapihlaja–aidat estivät karjan pääsyn viljelyksille. Luumupuita kasvoi kaikkialla, pihoissa ja tienvierilläkin. Kivien kupeilla kirsikkapuut levittivät oksiaan pieniä raakileita kannatellen. Pähkinäpensaita rehotti sekavina ryteikköinä takapihoilla. Seljapensaita riitti kaikkialle, samoin katajapuskia, turhankin paljon. Himpun verran vauraampia taloja kiersi kiviset aidat tai riukujen viritelmät. Ryytimaat olivat kitketyt tai nokkosten vallassa, miten missäkin. Useamman sortin hedelmäpuita seisoi siellä täällä oksillaan jokunen raakile. Puutuoppi kyhjötti kaupungin laidalla tervehtien pohjoisesta tulevia. Pari loppuunajettua konia seisoi karsinan kokoisessa tarhassa ja toiset samanmoiset puomiin sidottuina isäntiään odottamassa. Tietä kutsuttiin kaduksi, kun se kiemursi harmaiden kivirakennusten ja tummien hirsimökkien väleihin. Paikoin kivillä päällystetty ura leveni kapanalan kokoiseksi toriksi. Aukion laidalla törötti suutarin talo, jonka kuistilla oppipoika punoi pikilankaa. Pajan ahjo hehkui ja oppipojat kalkuttivat hevosenkengän tapaista. Seppä istui Koiranloikan seinustalla tuoppi kourassa. Parturi/välskäri mainosti paikkaansa partaveitsen ja suoniraudan kuvalla. Joeltapäin tuuli kantoi nahkurinsammioiden lemun joka hukutti alleen leipomoin tuoksut. Räätäli ja yleinen kirjuri edustivat kaupungin parhaimmistoa. Koiranloikan kievari tarjosi tasokasta ja hintavaa juomaa, ruokaa ja majoitusta. Harmaa kirkko hallitsi yhtä torin laitaa ja hirttolava jökötti aukion napana. TUURI ILMOITTAA ITSENSÄ Costamen arkipäivä sai piristytä kun kirjavat sirkusvankkurit kolistelivat torille. Äkkipäätä nuorelta mieheltä näyttävä Tuuri soitti säkkipilliä ja Tibsy jota miehen housuista huolimatta ei juuri mieheksi arveltu, paukutti kattilaa kuin rumpua. Mumma hoilasi kovaa ja kaikki kiljuivat kertosäettä, myös hevonen ja vuohi, kumpikin omalla kielellään ja nuotin vierestä veisaten. Sami tilkkutakissaan heitteli kärrynpyöriä, juoksi takaperin ja käveli käsillään. Paikattuun herrainpukua matkivaan asuun sonnustautunut parimetrinen Ossie seisautti hevosen torin laidalle ja tervehti kumarrellen kansaa. Ihmisiä kerääntyi ympärille valmiina nauramaan. Ossie viittasi torin laidalla olevaan hirttolavaan ja sen vieressä jalkapuussa kyyhöttävään poikaan. - Jose varasti leivän. Kreivin määräyksestä varas istuu puoli päivää jalkapuussa ja sitten katkaistaan käsi. Orpo piruparka, isä vietiin armeijaan kolme vuotta sitten ja keväällä äitikin hukkui kun yritti onkia toista tenavaansa joesta. - Mitäs neiti kreivitär tuohon sanoo? Tipsy sipitti - Jos multa kysyttäis niin sanoisin että läimäys perseelle riittää. - Käytä valtaas ja anna armahdus. Tiedä vaikka kansa tykkäsi, eikä ystäviä koskaan ole liikaa. Mumma neuvoi. Linnan suunnalta laukkasi kaartin kapteeni seuralaisineen valvomaan tuomion toteutusta. Tuloa kuulutti pari huovia rummulla ja torvella ja perässä passaripoika muulin kylkiä potkien. Väki hiljeni kun saattue pysähtyi hirttolavan juurelle. Pyöveli maleksi kapakan takaa suuri kirves kourassaan ja pappi harppoi kirkosta musta kaapu liehuen. Lyhyen saarnan jälkeen huovi paukautti rumpua ja vouti julisti: - Kreivi De Costen ikiaikaisesta määräyksestä ja lakien mukaan olen tullut panemaan täytäntöön varkaan ansaitseman rangaistuksen. Katsokaa ja kuulkaa ja ottakaa opiksi. Poika on varas ja hänen oikea kätensä pitää hakattaman poikki! - EI HAKATA! Huuto sai ihmisten päät kääntymään kuin narusta nykäistynä äänen suuntaan. Tuuri seisoi Ruusun lautasilla rennon vakaana ja peukalot housuja sitovan narun alle tungettuna kuin mahtimiehellä ikään. Huovit lähtivät tunkemaan ihmisjoukon läpi kiskoakseen röyhkimyksen alas hevoselta ja ylös hirttolavalle. Väkijoukko keksi samassa siirtyillä huovien eteen. Jotkut huutelivat kulkuria loikkaamaan alas ja pinkomaan jonnekin. Tuuri kiitti tarjouksesta ja jatkoi julistustaan kaikuvalla, näytöksissä harjaantuneella äänellä: - Olen Teresia Joonantytär. Joona oli kreivin Filipin nuorin poika, se joka lähti maailmalle. Jotkut teistä saattaa jopa muistaa Joonan ja sen, ettei pojasta saatu pappia eikä sotilasta sen paremmin, sillä soitto oli Joonan sielussa ja maantie jalkoja kutsui. Niinpä isäni sirkuksen mukana kiersi kunnes koipi katkesi ja me pysähdyttiin Arvantaan. Mä tulin, kun oikeen kirjeellä käsketettiin tulemaan. - Valehtelet mies! Huovikapteeni karjaisi. - En ole mies. Katso vaikka. Tuuri hihkaisi, kiskaisten paidanhelman kainaloiden yläpuolelle niin että naiseuden tunnukset näkyivät. Hän käännähti vielä sinne ja tänne, ettei kukaan jäänyt paitsi. Kansa kohahti. Pappi peitti silmänsä muodon vuoksi. Tuuri päästi paidan alas ja jatkoi tiedotustaan - Riittääkö, vai laskenko housutkin alas? - Riittää! kaikui kansan suusta melkein yhtä lujaa kuin ” housut alas” Tuuri teki riisumista aikovan eleen jolloin kapteeni vakuutti näkymien olleen vakuuttavat. Tuuri kumarsi kevyesti ja jatkoi: - Enste tosin kutsuttiin kylläkin Joona, mutta kun isä sattui putoomaan jokeen ja hukkumaan, niin mä olin sitte jonossa seuraava. Juu yks Peter Pox tuli sanomaan, että tuus likka äkkiä, mutta enhän mäkään niin hullu ole, että talvella lähtisin Kuollutta hevosta ylittään, eikä tää Ruusu kovin nopsaan kesälläkään laukkaa. Vaan tässä sitä ollaan ja pois ei mennä vaikka ajettais. Tietääkseni Peter Pox on tulostani kertonut niin kirkossa ku kapakassakin, joten en kai mä mikään ylläri ole? Mukanani on myös isoisän, siis kreivi De Costen kutsukirje. Niin ja löytyy tuloilmoituksen kopiokin. Tuuri veti paitansa alta nahkapussin ja kaivoi siitä kirjeen. Tipsy otti paperin, heilutti sitä päänsä päällä jotta kaikki näkisivät murretun sinetin, ennenkuin vei sen kapteenille. Kapteeni otti kirjeen, tuijottaen yhä Tuurin suuntaan kysyen: - Tuo on siis todella hänen armonsa pojantytär Teresia? Noissa rääsyissä ja kiertolaisten seurassa? kapteeni jupisi raapien niskaansa. Hän tuijotti sinettikirjettä ja mulkasi Tuuria hevosen selässä, kerrassaan ymmällään. Tipsy otti asiakseen vastata. - Tottamaar Tuuri on kreivin pojantytär, ei me muuten oltais tänne viitsitty kömpiä. Mutta kun oikein kirjein kutsuttiin ja ihan lähetti pantiin noutamaan, niin olihan sitä tultava. Niin ja minä muuten olen sitten Tipsy ja Tuurin kamarineiti. Ja se, joka loukkaa Tuuria, saa vastata mulle! ja ryötille käy näin. Tipsy vetäisi peukalon kurkkunsa poikki. - Me ollaan kreivittären hovikuntaa! Ei hienot neidit yksinään kulje. Johan se olis häpiä se. Sami kiljahti ja heitti kuperkeikan silkasta innosta. Mumma niiasi levitellen helmojaan kuin prinsessa. Ossie kumarsi huitaisten pölyä olkihatullaan. Hevonen nyökytti päätään. Vuohi määkäisi, nosti häntänsä ja laski lastin papanoita. Rahvas purskahti nauruun. Joku kumarsi ja toinen hihkui hurraata, joka sai kaikua sadasta suusta. Tuuri kiitti kumarrellen ja Mumma paukautti kattilaa, saaden aikaan hiljaisuuden. Tuuri jatkoi selittelyä. - Juu ja se, että ollaan niinku renttuja, on vissiin tuumattu juttu. On se tasan tottuus, että rikkaat joutuu rosvojen saaliiks kuin kanat ketun paistiks, vaan kukas sitä köyhää ryöstäis, paitti huovit ja voudit, tietty. Kansa naurahteli ja sipisi. Kapteeni ja pappi raapivat ajatuksiaan. Nuoren kreivittären saapumisesta oli kiertänyt huhua siitä asti kun lähetti oli tullut matkaltaan. Silloin vouti oli antanut kirkossa kuuluttaa neidon saapumista. Lähetti puolestaan oli julistanut saman asian kummassakin kapakassa. Kreivitärtä oli niinmuodoin varrottu saapuvaksi heti koska ja ihan pian. Nyt odotettu oli tullut, vaan tykkänään toisen oloisena kuin oli vartuttu. Parivaljakko harkitsi voudin hakemista paikalle, mutta päättivät sitten lukea kirjeen itse, kokonaisuudessaan. Minuutin hiljaisen tavailun jälkeen kapteeni lähestyi Tuuria, kumarsi varsin syvään ja lausui: - Olkaa tervehditty, teidän armonne. Syvä osanottoni isoisänne poismenon johdosta. - Kiitos vaan. Kuulin kyllä että vaari oikaisi koipensa talven aikana. No, niinpähä se itekullekin tuppaa käymään, aikanaan. Siks onkin parasta yrittää pitää täällä elläissä joku tolkku asioissa. Niin ja muistinkin just, että pennun juttu jäi kesken ja se pitäis saattaa loppuun ku tuopin juonti. Tuuri sanaili, tarpeeksi kuuluvasti että lähimmät parisataa henkeä kuuli joka tavun. Puhuessaan neiti käskytti hevosta kulkemaan jalkapuun suuntaan. Tuurin seurue valui perässä. Kansa teki tietä paikkaiselle sakille tuijotellen ja kummastuksesta kuhisten. Tuuri hihkaisi huomiota uudemman kerran ja kailotti: - Äsken sanottiin, poika varasti leivän ja ansainnut siitä hyvästä kätensä katkaisun. Tuota miten on, jos varsa menee kaalimaahan ja talloo pari kerää kavioihinsa. Lyödäänkö varsalta koipi katki? Vastatkaa! - Ei tietenkään! Kapteeni huudahti - Miksi sitten pojalta pitäisi käsi katkaista samankokoisesta rikoksesta. Penskan paloittelu on silkkaa typeryyttä. Eikö täällä ole raajarikkoja jo ihan tarpeeks, vai tartteeko niitä jostain syystä vasiten tehä? Eikös olis paree, että voro säilyy työkykyisenä ja korvaa tekemänsä vahingon. - Mitä hänen armonsa suvaitsee ehdottaa? Kapteeni kysy puoliksi pilkallaan. Kansalaisten kiinnostus väreili ilmassa. Tuuri kynsäisi korvallistaan ja sanoi sitten: - Maksakoon leivän, tota noin, vaikkapa toimittamalla leipurille puita kolmen uuninlämmityksen edestä. Puut saa ottaa linnan metsästä. Herrat miettivät hetken. Tuurin hoilotus oli kutsunut paikalle nekin, jotka eivät muusta syystä olisi torille tunkeneet. Oli selvää, että nuoren kreivittären päätös rikoksen sovittamisesta puusylyksillä sai kannatusta kaikilta, leipuria myöten. Hän tarvitsi puita, joka päivä, paljon. Papista oli syntiä päästää varas puolen päivän työllä. Hän ehdottikin pojan piiskausta yleiseksi ojennukseksi. - Jos verta haluut nähdä, niin tapa kana tai sika mutta jätä pentu rauhaan. Nälkä on sellainen herra että sitä totellaan! Vaan eihän pastori nälästä mitään tiedä, ainakaan mahansa paksuudesta päätellen. Ja tuskin kapteeni tai huovit sen paremmin asiaa tuntee. Hehän tyhjentävät torpparien laarit veronkeruun nimissä ja popsivat maarunsa täyteen taloon tullessaan. Mitäs jos kokeilisitte elää pelkällä vedellä viikon ja napsia täitä omasta päästä aterian aineeksi, niin alatte ymmärtää. Sillon on rotta juhlaruoka ja paistuvan leivän haju tekee hulluksi. Minä tiedän. Olen kulkenu isän kanssa seuduilla, missä väkeä kuoli nälkään kun oli huono sato ja verovouti vei viimeisetkin jyvät aitoista. Silloin pataan pääs niin varis ku orava siinä missä kani tai karitsa. Syötiin voikukan juuret ja tammenterhot ja nokkoset. Oli myös päiviä jolloin nieleksittiin pelkkää sylkeä kun hampaiden väliin löytyi vain oma kieli! Pari ongenkoukkua auttaa kovasti kalojen saamisessa. Jos ei oo pellavarihmaa, sopii etsiä hevosen häntäjouhia ja solmia niistä siima. Vavan osaa jo viiskesäne kersakin tehdä. Niin että siitä vaan kalastamaan. Muuten herra pastorihan voi kristillisen armeliaisuuden nimissä lahjoittaa kymmenisen koukkua laumansa köyhimmille. - Entäs teidän armonne? Montako koukkua aiotte lahjoitella? Pappi tuhahti - Mukanani on kolme, joten kaksi voin muille antaa. Yhden pidän itselläni, kaiken varalta. Kun on puukko ja koukku, harvemmin hätä tulee. Juu, kiitos, Sami. Anna vaikka tolle pojalle ja jollekin toiselle tarpeessa olevalle. Hei onko täällä seppää? Väkijoukossa kävi liikehdintä. Jykevä metalli–alan ammattilainen astui esille, kumarsi kolmen tuuman nyökkäyksen. Tuuri penkoi taskujaan sanoen: - Olis kahdeksan penniä. Tee niiden edestä ongenkoukkuja ja anna sellasille jotka tarttee. Niin, jos herra pastori-rovasti antaa kymmenen koukkua ja korkea kapteeni viis, niin eiköhän aika moni pääse kalaa narraamaan. Ja jos ongenkoukku tuntuu liian laihalta lahjalta, sopii antaa tietysti merta tai linkokin. Tuurin puhe nostatti sellaisen huutomyrskyn että huovien hevoset kavahtelivat takasilleen. Kapteeni totesi yleisen mielialan ja arveli, että oman mukavuuden kannalta oli parasta taipua uuden valtiattaren oikkuihin, kun uutuudet olivat rahvaalle selkeästi mieleen. Samaan tulokseen olivat tulleet niin huovit kuin pyövelikin joka oli riisunut huppunsa ja pannut kirveensä sivuun. Tuuri seisautti Ruusu jalkapuun vierelle ja loikkasi alas. Viittauksesta pyöveli irrotti vangin jalkapuusta. Häpeilevä ja pelosta ja uudesta toivosta melkein sekaisin oleva poika lysähti polvilleen Tuurin eteen kiitoksia sopertamaan. Tuuri ei piitannut pätkääkään vahvasta paskanhajusta ja oksennuslaikuista resuisella paidalla, vaan tarttui poikaa käsivarresta ja kiskoi koivelleen käskien pyyhkimään nenänsä. Jalkapuun vierellä kyykkinyt ryysykasa könysi pystyyn polvenkorkuiseksi ipanaksi jota ei pystynyt äkkipäät luokittelemaan kumpaankaan sukupuoleen. Mumma kaiveli kärryistä nyyttejä ja veti esiin tummanruskeita korppuja joita jakoi varaspojalle ja tämän sisarukselle. - Syö tuo, että jaksat puusavottaan. Ja tule mukaan. Me autetaan sua sen puukasan keruussa ja opetetaan pari konstia miten maha täytetään. Sami heilautti laihan pojan ja riepuihin käärityn tytön kärryille, käskien istua hiljaa, etteivät putoaisi pohjan läpi. Tuuri tarttui hevosen riimuun, aikoen jatkaa matkaansa uuteen kotiinsa. Ossie käski neidin hypätä hevosen selkään, jotta olisi kaikkien näkyvillä. Tuuri totteli, kepeällä loikalla. Papin teki mieli komentaa neidit eteensä häpeämään lainkäyttöön puuttumista, mutta mieleen tuli, että kreivitär oli alueen tuomari. Siis hunsvotilta näyttävän epelin sanat olivat laki, ellei kyseessä ollut kruununtuomioistuimeen asti vietävä asia, eli jotain maanpetokseen ja maanpuolustukseen liittyvää. Oli siis vain kärsittävä kunnon kristityn tavoin naisen oikkuja, kunnes nainen naitettaisiin ja laaksoon saataisiin miehinen järjestys. Hetkisen ajatuksiaan kirnuttuaan pastori päätti lähteä linnaan saadakseen asiat kerralla selväksi. Pastorin mielestä nuori neiti oli saatava mitä pikemmin naimisiin. Olihan vanha kreivi asiaa valmistellut jo ajoissa. Sulhaselle oli lähetetty tieto heti, kun lähetti tuli kertomaan neidin olevan matkalla. Herttua poikineen oli jo pari viikkoa sitten saapunut Haukkalinnaan ja melkein kyllästynyt odotukseensa. Oli täysin mahdollista ja toivottavaakin, että jo seuraavana pyhänä saisi kuulutuksen lukea. Pastori komensi renkiä panemaan hevosen valjaisiin. Saattajaksi matkalle linnaan tuppaantui koko joukko kaupunkilaisia, myös niitä joiden olisi pitänyt ahkeroida verstaissaan. Mumma komensi vuohen kärryille. Kapteeni ratsasti kärkenä, huovit perässään. Väkijoukon mekkala sai hevoset kavahtelemaan ja miehillä oli työ niiden hillinnässä. Ruusu lompsi rauhallisesti, vähät välittäen yleisöstä. Tuuri seisoi tamman selässä notkeasti ja vaivattomasti.
