Tämä on itsenäinen jatko-osa vanhalle novellilleni. Ensimmäistä osaa ei tarvitse lukea, jos haluaa lukea, tai arvostella tämän.
1.
Juoksen Läntistä Rantakatua. Väsyttää perkeleesti, mutta pakko juosta. En halua kuunnella Mirvan vittuilua siitä, että olen aina myöhässä. Jatkuva univaje on kuitenkin alkanut käydä raskaaksi. Pystyisinköhän vetämään pienet torkut samaan aikaan kun juoksen? Tuskin.
Saavun töihin. Pyyhin hien otsaltani ja kirjaan kellokortin. Vain viisi minuuttia myöhässä. Taitaa olla viikon ennätys. Morotan paria työkaveria, jonka jälkeen alan lajittelemaan sanomalehtiä. Tästä se lähtee. Kello lyö yhdeksän. Väkeä alkaa änkeä sisään. Pari opiskelijatyttöä istahtaa näteillä pepuillaan pöytien luokse. Toinen avaa miniläppärin, toinen uusimman Imagen.
Kirjastosta löytyy viehättävimmät naiset. Siitä ei pääse mihinkään. Näin tyylikästä, omaperäistä ja luovaa kauneutta ei löydy siiderinhuuruisissa yökerhoissa. Siellä jengi on liian pyntättyä. Mahtaako johtua kesästä, kun panettaa niin paljon? Tuskin, koska sama fiilis oli jo keväällä. Pakko silti tyytyä vain katselemaan. Asiakkaiden seksuaalinen ahdistelu työajalla on kielletty.
Kävin kirjastossa ensin sivarin. Sen jälkeen lusmuilin puolivuotta, kunnes pääsin tänne kesäduuniin. Ammattitaidolla, tai huolellisuudella ei ollut sen kanssa tekemistä. Mulla ei ole tälle alalle koulutusta, olen laiska ja keskittymishäiriöinen. Suhteilla pääsee kuitenkin pitkälle. Tapasin sattumalta kirjastotoimenjohtajan Puutorin Baarissa. Leppoisa risupartahippi, joka jaksoi jauhaa kirjoista ja leffoista tuntitolkulla. Seuraavana päivänä tultiin molemmat krapulassa töihin. Meistä tuli ystävät.
2.
Kahvitauolla menen tieto-osastolle morottamaan Jaanaa. Olen luvannut näyttää sille uutta novelliani. Jaana on kirjaston kuumin työntekijä. Vittumainen hippityttö, joka pursuaa seksiä; pitkät raajat, nöpönenä, paksupohjaiset silmäläsit, ponnarilla kiinni olevat rastat ja napakka peppu. Se on samaan aikaan helvetin tyylikäs ja tyylitön. Yritin kerran naida sitä kirjaston varastossa. Homma kuitenkin karkasi viime hetkellä käsistä. Kirjahylly kaatui meidän päälle. Se oli vaivaannuttavaa. Nykyään ollaan taas väleissä.
Koko aamun olen miettinyt, minkälaiset vaatteet Jaanalla on päällään. Vastaus on kireä napapaita, sekä lyhyt farkkuhame. Alkukesän aurinko on näköjään tarttunut Jaanan iholle. Sääret on mehevän ruskettuneet. Tekisi mieli puraista. Jaana tietää että haluan häntä. Se letukka keikistelee edessäni kuin mikäkin erotiikan jumalatar. Kieltämättä se sitä onkin, mutta tarvitseeko noin alleviivata?
Jaana alkaa lukemaan novelliani kriittinen ilme kasvoillaan.
- Tää sun päähenkilös on hirveä apina. Ei tähän voi mitenkään samaistua. Tän käytöksessä ei oo mitään logiikkaa!
- Se on omaelämänkerrallinen teksti, kerron.
- Aijaa... No sori.
- Ei se mitään. Näköjään mä oon kuvannut itteni realistisesti.
- Ehkä sun pitäis siirtyä fiktioon? Mun mielestä on tosi narsistista kirjottaa omasta elämästä.
- Ei mua huvita kirjottaa mitään fantasiapaskaa. Taiteen kuuluu peilata todellisuutta. Lue se nyt loppuun ja kommentoi vasta sitten.
Jaana jatkaa lukemista. Sen ilme muuttuu kokoajan nyrpeämmäksi. Viimeisen sivun jälkeen se iskee paperipinkan pöydälle ja tiuskaisee:
- Paskat tää mitään omaelämänkertaa oli! Et kai sä luule mun uskovan, että sulla on yhteyksiä FBI:hin, tai sukupuolen vaihtanut kaksoisveli Virossa?
- Mieluummin ihminen ottaa vastaan väritetyn legendan, kuin tylsän totuuden, selitän. - Baarinpöydässäkin ne parhaat tarinankertojat on niitä, jotka vähän liioittelee. Ei ketään kiinnosta 19 vuotiaan sivarin elämä... Mutta kun lisää vähän seksiä ja väkivaltaa, muutaman räjähdyksen, salaliittoteorian ja vaikkapa onnettoman äitisuhteen, niin wola! Best-seller on valmis!
- Sittenhän sä valehtelet! Jaana rutisee.
- En. Mä vain väritän totuutta. Taiteessa vain taivas on rajana.
- No, oli miten oli. Mun mielestä tää sun novelli oli huono.
- Miksi?
- En mä tiedä. Se vaan oli.
- Perustele.
- En mä osaa. Miksi aina tarvii perustella? Se vaan oli. Ei sun varmaan kannata enää kirjottaa.
- Eikä sun kannata ruveta kriitikoksi. Mutta ihan sama mitä sä sanot. Mua ei enää kukaan saa lopettamaan. Mulla on romaanin käsikirjoituskin jo valmiina! Tulee kuule niin kovaa settiä, että jokaisen kirjallisuus-elitistin pää räjähtää.
- Voi Jeesus. Mistäs sä muka ajattelit romaanin kirjoittaa?
- Realistinen ja koskettava tarina. Tästä ajasta. Tästä kirjastosta.
- Mitä? Tästä kirjastosta!? Et muuten varmana kirjoita! Sähän häpäiset koko kirjaston ja sen työntekijät! Itseäsi et ehkä voi enää pahemmin munata, mutta säästä edes toiset! Et kai sä kirjoita musta mitään!?
Naurahdan. Olin juuri äsken miettinyt, kuinka kuvaisin Jaanan ruskettuneita reisiä ja farkkuhameen alta vilkkuvia pikkuhousuja.
- Taitelijan ei pidä rajoittaa ilmaisuaan... totean salamyhkäisesti.
- Jumalauta! Mä haastan sut oikeuteen! Musta sä et kirjoita sanaakaan! Sitä sä et kyllä tee! Ei, ei! Jaana huutaa kiihkon vallassa.
Sen murhanhimoinen katse ja kiihkeä ääni iskevät suoraan keskushermostooni. Valtavaksi levinneet silmä tuijottavat mua niin läpitunkevasti, että kullini nousee. Voisikohan kiristää Jaanalta seksiä, sillä ehdolla että en kirjoita siitä mitään? Taide alistuisi silloin lihan himoille. Säälittävää, mutta inhimillistä.
3.
Jätän Jaanan skitsoilemaan tieto-osastolle. Lähden hyllyttämään romaaneja. Huomaan lainaus-automaatin luona tutut kasvot. Se on Jatta - ihastukseni ylä-asteen ajoilta. Meillä oli pientä sutinaa, mutta homma ei edennyt toivotulla tavalla. Johtui varmaan siitä, että virallisesti Jatta oli lesbo.
Vilkuilen Jattaa hyllyn takaa. Vuoden ovat kaunistaneet sitä. Se on luopunut löysistä vaatteistaan. Sillä on yllään tiukka musta t-paita ja urheilusortsit, joista voi erottaa kiinteät peppukannikat. Vieläkin se on vähän pojan näköinen. Lyhyet keltaiset hiukset on vedetty pystyyn geelillä. Se ei ole hemaisevan kaunis, mutta joku sen ilmeissä ja eleissä jaksaa viehättää.
Epäröin hetken, kunnes ryhdistäydyn. Menen Jatan luokse ja sanon ”moi!” niin itsevarmasti kuin osaan.
- Kato, moro! Mitäs Jerry?
- Hyvää, hyvää... Ööö, kaunis päivä tänään... Vähän väsyttää...
Vituttaa kun en keksi mitään fiksua sanottavaa. Pilaan taas mahikseni jauhamalla tylsää paskaa.
- Kiva, Jatta sanoo. - Mä kuulinkin jostain, että sä oot täällä kesätöissä.
- Mitäs kirjoja sulla on?
Jatta näyttää kirjojaan; Murakamin Kafka Rannalla, Coelhon Alkemisti ja Oscar Wilden Dorian Greyn Muotokuva.
- Murakami ja Coelho on populistista paskaa, mutta Oscard Wilde on hyvä! kommentoin kaikkitietävään sävyyn. Valehtelen itselleni, koska oikeasti tykkäsin Alkemistista eniten.
- Meidän suuri kirjallisuus-kriitikko... Jatta huokaisee. - Mites muuten se sun oma romaani edistyy?
- Tosi hyvin! Tai no... En mä sitä vielä kirjoittanut riviäkään, mutta se on mulla jo valmiina päässä...
- Just, Jatta huokaisee, eikä selvästi ole vaikuttunut. En ole minäkään.
- No, mä haluun sit lukea sen, kun se on valmis, Jatta sanoo kannustavaan sävyyn.
- Tottakai, lupaan ja mietin, että miten helvetissä kirjoitan teokseni, niin ettei Jatta tajuisia viittauksia itsestään.
Kaipaus sydämessäni katselen sen nätisti heiluvaa peppua kun se poistuu kirjastosta.
4.
Puolen päivän aikaan menen varastoon roudaamaan muutamia romaaneja. Käppäilen pölyisten ja parhaillaan satoja vuosia vanhojen kirjojen keskellä. Ympärilläni on tiedon valtakunta ja vuosituhannet lepäävät kirjojen lehdillä. Silti ei kiinnosta. Päässä pyörii vain seksifantasiat. Visioin kimppakivasta Jatan ja Jaanan kanssa.
Ajatus katkeaa. Olen näkevinäni varaston nurkassa kirjastonkummituksen. Vanha kurttuinen mummo, joka näyttää siltä, ettei ole saanut munaa pitkään aikaan. Miksi se roikkuu täällä? Piristyisi edes vähän! Ei ole kiva tehdä duunia, kun toinen tuijottaa! Vai olenko mä vain niin väsynyt, että näen harhoja? Voi olla. En ole nukkunut moneen päivään kunnolla. Välillä uni ja todellisuus tuntuu menevän sekaisin.
Katson kelloa ja tajuan, että iltavuoro Petrin kanssa alkaa parin minuutin päästä. Sitä ennen on pakko päästä vessaan. Miesten pukuhuoneen käymälä on kuitenkin varattu, joten päätän mennä naisten pukuhuoneeseen. Tuskin siellä ketään on...
Avaan oven ja näen Jaanan housut nilkoissa. Se menee välillä joogaan suoraan töiden jälkeen. Se on laittamassa ylleen urheiluhousuja. Tiukat leopardi-pikkarit ovat osittain menneet peppuvakoon. Reisien vasemmalta puolelta saattaa erottaa tummia pimppikarvoja. Jaana tuijottaa mua kun olisin ilmestyskirjan peto.
- Hups, sanon ja paiskaan oven kiinni.
- Vitun sika! Sä tiesit, että mä olen täällä! Saatanan pervo! Jaana huutaa oven läpi.
Kiidän pois varastosta. Ehdin juuri ja juuri käydä kusella aulassa. Työvuoro Petrin kanssa menee mukavasti, vaikka olen väsynyt ja kiimainen. Unen ja valveen välisessä tilassa näen jatkuvasti välähdyksiä Jaanan mauttomista leopardi-pikkareista ja häpykarvoista. Se noitanainen ei päästä mua otteestaan.
5.
Työvuoro loppuu. Nyt olisi parasta koettaa mennä nukkumaan. Mutta ei. Laahustan ylös tieto-osaston yksityistiloihin, missä pidetään viimeisen kerran neljän päivän mittainen luovan kirjoittamisen kurssi. En halua lintsata, koska haluan tavata Maijan; hauskan blondin, johon olen saanut kunnian tutustua kurssin aikana.
Olen luultavasti kurssin paskin oppilas, mutta silti ainoa, joka aikoo tosissaan kirjoittaa romaanin. Miten se on mahdollista? Ehkä mä olen nero ja muut eivät? Tai sitten olen vain taivaanrannan maalari, joka luulee itsestään liikoja? Kuka tietää. Yhden tekstin luin viimeviikolla ääneen. Kirjamartat eivät ilmeistä päätellen pitäneet muutamista lausevalinnoistani, vaikka koetin olla sensitiivinen. Mimmit saisivat varmaan sydärin, jos lukisivat parhaat novellini. Suurin ongelmani on se, että en osaa verhota sisällön puutetta kauniisiin lauseisiin. Jos mulla ei ole sanottavaa, jostain asiasta, niin sitten ei ole. Tämän takia kaikki kirjoitukseni kyseisellä kurssilla ovat olleet paskaa.
Istahdan Maijan viereen. Omaan makuuni se on vähän liian lyhyt ja tavallisen näköinen. Siitä puuttuu Jaanan särmä ja seksikäs impulsiivisuus. Sillä on kumminkin hyvät tissit ja sädehtivä olemus. Muutaman tekstin perusteella Maija on myös hyvä kirjoittamaan. Ollaan molemmat väsyneitä. Pilkimme molemmat jatkuvasti tunnilla, eikä harjoituksista tule mitään.
Havahdun kun eräs noin 50 vuotias tummatukkainen milf lukee ääneen novellinsa. Se kuulostaa täysin julkaisukelpoiselta.
- Oih, osaisinpa mä kirjoittaa noin hyvin... Maijakin huokaisee melodramaattisesti.
Tauolla menemme kehumaan novellia. Kysäisen koska romaani ilmestyy.
- En mä pystyisi kuvittelemaan kirjan julkaisua, milf kertoo. - Se on niin vaikeeta ja mulla on niin kauhean kova itsekritiikki...
Lukiessaan hän oli sädehtinyt, mutta nyt vaatimaton. Ei enää yhtä seksikäs. Rupeaa vituttamaan, koska tiedän, että naisella olisi lahjoja vaikka mihin.
- Ei se nyt niin vaikeaa ole! huudan. - Kirjoita vaikka viikonlopun putkeen ilman itsekritiikkiä! Tulee mahtava kirja! Mä olen paljon paskempi kirjoittaja kuin sä. Silti mä olen kirjoittamassa romaania, mutta sä et ole! Se on väärin! Sä oot kaiken lisäksi seksikäs ikäiseksesi! Sut olisi helppo myydä lehtiin!
Jälleen olisin voinut miettiä sanojani tarkemmin. Suun ja aivojen välinen suodatin lienee jälleen risana.
- Mitä sä nuori mies nyt oikeen puhut? milf naurahtaa hieman vaivautuneesti.
Maijakin pyörittelee päätään ja kikattaa.
- Noh, tämä oli vaan ehdotus, sanon ja lähden pois.
Luultavasti nainen ei julkaise koskaan mitään. Maailmassa on paljon todella lahjakkaita ihmisiä, jotka eivät saa koskaan mitään aikaiseksi. Sitten on lahjattomia, jotka pääsevät pelkällä sinnikkyydellä melko pitkälle. Mieluummin kuulun jälkimmäiseen ryhmään.
6.
Kurssin jälkeen mennään Maijan kanssa kahville. Väsymys sekä vitutus ovat tipotiessään, koska Maija on niin rento ja mukava. Veikkaan, että se ei tajua että mulla on taka-ajatuksia, mutta ihan sama. Meillä on tosi hauskaa. Kaverillista läpänheittoa, vailla teennäistä esittämistä, tai väkinäistä flirttailua pillun toivossa. Maija on myös verbaalisesti taitava. Sitä jaksaa kuunnella. Ei vain tarvitse esittää kiinnostunutta. Jotkut tyhmät mielipiteet hieman särähtävät korvaan, mutta pistän ne nuoruuden piikkiin. Viiden vuoden ikäero on tässä vaiheessa vielä merkittävä.
Hyvä tunnelma alkaa kuitenkin rakoilla, kun Maija kertoo mulle pojasta, jota on tapaillut jo pari kuukautta. Poika on kuulemma tyhmä ja sivistymätön idiootti. Viime viikolla se oli joutunut putkaan, koska oli vetänyt viinaa ja pillereitä sekaisin, sekä kaupan päälle hakannut jonkun randomin.
- Just. Miksi sä sellaista tapailet?
- En mä tiedä… Mä retkahdan aina muusikoihin.
- Osaan mäkin soittaa vähän kitaraa, mutta en tiennyt, että se oikeuttaa olemaan idiootti.
- Ei se nyt niin yksinkertaista ole! Mutta mun on sen kanssa hyvä olla.
- Jätä se ja heti! Te nuoret kauniit naiset saatte varmasti fiksunkin miehen, jos haluatte! Silti te retkahdatte renttuihin, tai machoihin pahoihin poikiin. Te naiset ootte liikaa tunneihmisiä! Käyttäkää välillä järkeänne! paasaan.
Tajuan, että puhuin taas liian suoraan. Tiedän, että tunteet eivät aina ole järjen hallinnassa. Silti vituttaa. Maija naurahtaa, mutta näen ärsyyntyneen ilmeen.
Saatan Maijan lopulta bussipysäkille. Halaamme ja koetan suudella.
- Hei… Mitä sä teet?
- No arvaa.
- Kuule… Sä oot tosi mukava tyyppi… Mutta ihan kaverina vain, jooko?
- Mulla on jo tarpeeksi kavereita.
- Ai mä en mahdu mukaan vai?
- Et todellakaan! En mä jaksa mitään turhauttavaa frendship-paskaa. Siitä tulee vaan paha mieli.
- Mulla ei vaan ole mitään tunteita pelissä...
- Ei mullakaan. Mutta sä olet silti tosi mukava ja hyvän näköinen. Se riittää mulle.
- Aika pinnallista.
- Itse tapailet jätkää, jota sanot idiootiksi. Onko se komeampi kuin mä? En voi pärställeni mitään, mutta mä sentään yritän pukeutua tyylikkäästi. Miksi oot noin nihkee? Ei tässä nyt naimisiin olla menossa! Mä olen ihan hyvä rakastelemaan, usko tai älä! Mua kannattaa kokeilla.
- Haha! Sä oot kyllä tosi suorapuheinen. Sulta puuttuu joku suodatin kokonaan siitä mitä sanot ääneen. Sä oot mielenkiintoinen tyyppi, sulla on hienot vaatteet, etkä sä rumakaan oo... Mutta ei. Ei mua vaan nappaa.
- No voi vittu.
- Mun pitää nyt mennä. Tavataan joskus.
- Eikä tavata! Haista paska!
Lähden masentuneena kotiin. Himassa juon muutaman oluen ja koitan nukkua. Uni on kuitenkin katkonaista ja levotonta. Kiehnään hikisenä vuoteessa. Asunnon kuumuus ja kesäkiima pitävät minut hereillä. Viime kesänä oli sama juttu. Antaa olla, ei sitten nukuta! Avaan ikkunan että ilma hieman raikastuisi, surffailen hämärillä pornosivuilla tuntitolkulla ja pelaan keskinkertaisella menestyksellä nettipokeria. Lopulta kuulen herätyskellon. Aika lähteä duuniin.
7.
Töissä taas. Kirjojen hyllyttäminen meinaa tappaa tylsyyteen ja eeppinen haukotus pyrkii jatkuvasti huulille.
- Älä haukottele noin paljon, se tarttuu! työkaverini Petri naurahtaa, ja rupeaa itsekin haukottelemaan.
Havahdun, kun joku tyyppi laittaa käden olalleni.
- Haista homo vittu!
Se on Leiska, joka on tullut Miskan kanssa kirjastoon moikkaamaan mua. Samalla ne tsekkasivat Jaanan, josta mä olen suu vaahdossa selittänyt. Näen pettyneet ilmeet. Mulle Jaana edustaa seksuaalisuuden ruumiillistumaa, mutta heille se on vain tavallinen ituhippi.
- Mua ei tollaiset ituhipit säväytä! Näiksä Miska ne kainalokarvat? Meinas oksennus nousta kurkkuun...
- Sä vaan esität kriittistä, sanon. – Kyllä sä sitä tilanteen tullen panisit!
- En!
- Panisipa!
- No ehkä joo.
- Liian hippimäinen mun makuun, mutta tosi hyvä runko, Miska kommentoi väliin. – Ne hihattoman paidan alta paljastuvat karvat oli kyllä iso miinus. Antaisi semmosen kahdeksan plus...
- Mä antasin kutosen, Leiska murjottaa.
- Saatanan juntit! huudan. - Te ette tajua hyvän taiteen- tai pillun päälle yhtään mitään!
Pari lehtimummoa katsoo meitä järkyttyneinä. Puhuttiin vissiin aika kovaa. Unohdin, että ollaan kirjastossa. Mutta olihan kysymys vakavasta asiasta.
8.
Asiakaspalveluvuoro alkaa. Autan paria maahanmuuttajaa pankkitili-asioissa. Täytyy myöntää, että asiakkaat ovat yleensä kivoja. Vittuilua saa kuulla hämmästyttävän vähän. Ihmiset ovat ystävällisiä, kun saavat tunteella vedettyä palvelua. Jaana ja Mirva voisivat ottaa mallia meikäläisestä. Yleensä ne vaan vittuilevat ja tiuskivat asiakkaille.
Eräs nätti indie-tyttö pyytää apua skannerin käytössä. Nopean arvion perusteella se on juuri sellainen mistä pidän. Vähän poikamainen, mutta silti herkän ja kiltin oloinen. Jos olisin fiksu, olisi kiinnostunut vain tuollaisista naisista, enkä Jaanan kaltaisista diivoista. Sullon parin minuutin asiakaspalveluun kaiken sieluni ja ammattitaitoni. Kaupan päälle heitän muutaman kuivan vitsin - niistä jotkut asiakkaat pitävät.
- Sä olet limainen, Jaana tiuskaisee kun palaan skannerin luota.
- Miten niin?
- Susta paistaa läpi, että koetat kisutella noita opiskelijatyttöjä. Tekisit sen edes hyvin! Nyt sä olet aivan liian mairea.
- Mä vaan halusin antaa hyvää palvelua. Kyllä säkin keimailet hyvännäköisille kundeille, sanon. - Luuletko, etten huomannut kun se Italialainen kaupparatsu kävi lainaamassa tänä aamuna läppäriä? Voi, kuinka sitä taas keikisteltiin! Otit sen läppärin alimmalta hyllyltä, vain siksi että sait näytellä peppuasi sille!
- En varmana, Jaana tiuskaisee. - Se on tosi limaisen näköinen jätkä! En mä tykkää sen kaltaisista... Tai no... Itseasiassa oli se aika kuumaa... Muodikas, hyvä kroppa...
- Niinpä. Ainakin se oli komeampi kuin Toni, sanon.
Jaana tosiaan seurustelee Toni-nimisen kuivan runoratsun kanssa. Sitä näkee usein Turun baareissa kirjoituskoneen kanssa. Siellä se näppäilee angstisia runojaan ja vetelee punaviinikännejä sossun rahoilla. Koko tyyppi vaikuttaa lähinnä parodialta taiteilijasta.
- Miksi sä dissaat Tonia koko ajan? Jaana kysyy.
- Se jätkä ei ansaitse sua. Jätä se. Taiteellisuus on jotain muuta, kuin punaviini ja mukafilosfinen paskanjauhanta, sanon.
- Kenet mä sitten ottaisin?
- Hhmm... Jaa-a...
- Mun ja Tonin suhde on kyllä alkanutkin vähän rakoilla, Jaana kertaa yllättäen.
- Aijaa?
- Se on niin laiska. Ei jaksa tehdä mitään. Kauan se on uhonnut, että kirjoittaa romaanin, tai runokirjan. Mutta ei siitä näköjään mitään tule. Ja se on koko ajan punaviinitokkurassa, ei jaksa edes nussia.
- Sääli, sanon. - Kukakohan hoitaisi Tonin puolesta noi jutut?
- Niin, en tiedä... Mun pimppiä kutkuttaa muutenkin aina kun on kesä, Jaana kuiskaa.
Kullini nousee. Pitäisiköhän raahata Jaana kirjaston varastoon ja hoitaa hommat loppuun? Vai haluaako se vain kiusata mua? Täytyy ottaa selvää. Mutta tarvitaan vain oikea hetki.
9.
Töiden jälkeen yritän nukkua. Yllättäen saan vedettyä kevyet torkut. Unessa olen jossain kirjailijabileissä. Ensimmäinen romaanini Kirjaston Naiset on juuri ilmestynyt. Juhla-asunto on unenomainen ja mahtipontinen venäjäläistyylinen palatsi. Erotan tuttuja kasvoja; Hotakainen, Kyrö, Sillanpää, Mukka, Waltari... Kelpo jannuja. Uskaltaisikohan mennä juttelemaan? Hengaan samassa seurueessa Riku Korhosen kanssa. Koetan tivata onko se muka oikeasti harrastanut seksiä 180:nen naisen kanssa, niin kuin se jossain haastattelussa väitti.
- Et varmana ole laittanut niin monta! tivaan. - Jätkä puhuu paskaa!
Korhonen vaikuttaa vaivaantuneelta ja lähtee seurueineen jonnekin muualle.
Bongaan boolilasien luota Riikka Pulkkisen. Menen sydän pomppien juttelemaan sille. Lämmittely sujuu yllättävän hyvin. Menemme yhdessä parvekkeelle, missä sytytän paksun sikarin. Ulkona on kaunis kesäyö ja Pulkkinen näyttää hemaisevalta. Tunnelman keskeyttää parvekkeen alta kuuluva huuto:
- Jerry!
Vilkaisen alas. Näen kaukana maassa Jaanan, Maijan ja Jatan. Ne huitovat mulle ja kinuvat perääni.
- Oi, Jerry! Suuri kirjailija! Ota mieluummin meidät! Anteeksi kun ylenkatsottiin sua!
- Menkää likat muualle huutamaan! Täällä on paremmat bileet! huudan ja ripottelen sikarintuhkaa tyttöjen päälle.
Sisimmässäni tunnen kuitenkin piston. Olen himoinnut Jaanaa ja Jattaa tosi kauan, eikä Maijakaan ole hassumpi. Täällä kirjailijaseurassa tunnen itseni jotenkin ulkopuoliseksi. Taidan olla pelkkä pikkutuhmuuksia raaputteleva urpo. Hävettää.
Herään ja nauran typerää untani. Lopulta vakavoidun ja mietin mahdollisuuksiani kirjailijana. Omaelämänkerrallinen romaani, joka tapahtuu kirjastossa, on kuiva idea. Lisäämällä runsaasti seksiä se voisi kuitenkin toimia. Kaksi edellistä pohdiskelevaa novelliani teilattiin tylsiksi, mutta humalassa improvisoitu pornonovellini sai erinomaisen vastaanoton. “Tulin!” -kommentoi nimimerkki Kake-58 netissä. Eivätkö mun kirjalliset lahjani riitä muuhun kuin keski-ikäisten miesten runkkailuun? No, jokatapauksessa - mun on pakko kirjoittaa se kirja! Olen uhonnut siitä niin monille. Jos en saa julkaistua sitä, menetän kasvoni ja olen ikuinen luuseri. Pelkkä puhuminen ei riitä! Nyt siis turpa kiinni ja töihin! Käärin hihat.
10.
Kirjoitettuani kolme sivua puhdasta paskaa luovutan. Ihan sama. Meikä lähtee baariin. Huomenna on viikonloppuvuoro, mutta ei kiinnosta. Olen kärsivä taiteilija ja mulla on oikeus ryypätä. Klubilla esiintyy perjantaisin yleensä bändejä. Voisin yrittää iskeä jonkun rokkarimimmin! Vedän rotsin niskaani.
Alkaa olla jo hämärä, mutta kaupungilla on paljon porukkaa. Ei ihme. Ulkona on ihana, lämmin kesäyö. Tytöt sipsuttelevat korkkareissa ja pojat hihattomissa paidoissaan. Jokapuolella on säpinää. Kesäkumit tulevat todellakin tarpeeseen. Ehkä minäkin löydä kesäyöstä palasen onnea? Tottakai löydän! Tarvitaan vain asennetta, irtiottokykyä ja munaa! Ja hituisen tuuria.
Maksan narikan ja steppailen klubin yläkertaan. Arvasin oikein. Täällä soittaa joku bändi. Musiikki on tylsää ja sanoitukset kauheita. Muutaman oluen jälkeen huomaan kuitenkin nauttivani keikasta todella paljon. Pojat vetävät tusinarokkiaan tunteella ja nuoruuden innolla. Heistä paistaa läpi unelmat ja elämänhalu. Samanlaisen fiiliksen haluan myös itselleni!
Menen eturiviin riehumaan. Huomaan yleisössä Jatan. Se nojaa esiintymislavan kaiteeseen ja katsoo keskittyneenä bändiä. Se on laittautunut tavallista naisellisemmaksi. Vetänyt meikit naamaan ja päälleen pitkälahkeisen naistenpaidan. Voi kuinka se on kaunis! Jatan seurassa on joku about 30 vuotias lyhyt-tukkainen mimmi. Luultavasti lesbo. Vaikuttaa, että sillä ja Jatalla on jotain säätöä. Tiedän että häiritsen, mutta menen silti juttelemaan.
- Missä te tapasitte? kysyn Jatalta.
- Tinderissä. Voitko jo lähteä?
- Toi ei ole tarpeeksi kaunis sulle.
- Ole hiljaa. Älä sä sekaannu tähän.
- Oikeesti! Toi on ruma. Näyttää ihan mieheltä.
- Niin mäkin kuulemma näytän.
- Joo, mutta sä olet kaunis ja ihana. Unohda toi ja tule meille.
- En tule. Lähe jo menee.
Menen tilaaman uuden oluen. En päästä Jattaa silmistäni. Käsittääkseni Jatalla ei ole koskaan ollut vakituista naisystävää. Se on maaginen tyyppi, mutta selkeästi juo liikaa, eikä osaa aina tutustua kovin luonnollisesti uusin ihmisiin. Saa nähdä miten nyt käy. Mielestäni 30-vuotias mimmi näyttää tympääntyneeltä.
Lopulta kello lyö neljä. Baari menee kiinni. Jatta ja sen seuralainen seisovat röökipaikalla. Menen uudestaan Jatan luokse ja laitan käden sen olalle.
- Ei se lämpene sulle. Luovuta jo.
- Voiks sä nyt oikeesti lähteä vittuun?
- En, sanon ja nauran. Jatan sanat tuntuvat seksikkäiltä. Se on mua kohtaan kusipää, mutta en osaa suuttua. Olen vissiin vieläkin ihastunut. Ehkä teen itsestäni pellen? Ihan sama.
Jatan seuralainen lähtee taksilla pois ja Jatta jää kännissä istumaan baarin kulmaan.
- Noniin, nyt se mimmi häippäsi, sanon. - Et saanut pesää!
- Haista paska. Miksi sä et suostunut lähtemään?
- Sori, mä oon kusipää! diivailen tahallani ja olen muka kävelemässä pois.
- No et edes ole! Tule istumaan tähän! Jatta sanoo ja tarjoaa mulle tupakan.
Istumme hiljaa vierekkäin. Tässä on hyvä olla. Jatta on ihana. Yritän tarttua siitä kiinni, mutta se väistelee.
- Ei me voida… Ei mua kiinnosta.
- Kyllä mä huomaan, että sua vähän kiinnostaa.
- No ehkä ihan vähän, mutta ei tarpeeksi.
- Johtuuko se siitä, että mulla on kyrpä?
- Ole hiljaa.
- Kyllä se vaikutti sulle silloin hyvin kelpaavan. Myönnä, että sua kiinnostaa myös pojat!
- Ehkä vähän… Mitä väliä? Mä oon ihan tosi hukassa itseni kanssa.
- Älä välitä. Niin mäkin. Ootko muuten ollut jonkun toisen jätkän kanssa?
- Olen.
- Mitä vittua! Kuinka monen?'
- Ainakin miljoonan.
- Haista paska! Ootko sä joku jakorasia?
- Lakkaa utelemasta. Nämä asiat ei kuulu sulle.
- Tule meille.
- En.
- Tule nyt. Edes kaverina.
- En tule. Kyllä mä sut tunnen. Koettaisit kuitenkin panna mua.
- En! Tai no… ehkä.
Jatta lähtee kävelemään himaan. Seuraan sitä sen kotiovelle asti. Koetan väkisin änkeä sisään rappukäytävään, mutta Jatta työntää oven lujasti kiinni. Jään oven väliin, kunnes luovutan ja työnnyn ulos. Ikkunasta näen kuinka rakastamani nainen katoaa rappukäytävään.
- Saatanan lepakko! huudan ja kadun heti sanojani.
11.
Lähden käppäilemään pimeää katua kotiin päin. Jo toiset pakit tällä viikolla! Olen niin yksin, yksin... Kaikki on niin harmaata, harmaata... Maailmassa on niin paljon kauneutta... Niin paljon aarteita, nautintoja ja salaisuuksia... Mutta ei mulle! Mulla ei ole mitään! Mut on suljettu ulkopuolelle! Vituttaa! En halua olla katkera runkkari, mutta voiko tässä muuta? No, kyllä itseasiassa voi... Mutta itsesäälissä rypeminen on joskus yllättävän mukavaa! Tulee puhdistunut olo! Mutta nyt se saa luvan riittää, koska mulla on nälkä.
Tori-Hesburgerin jonossa on kova meno päällä. Jurripäisten urpojen touhu on niin surrealistista, että epäilen taas näkeväni unta. Pari sälliä painii asfaltilla; aluksi leikillään, mutta sitten toinen lyö päänsä asfalttiin ja alkaa oikea tappelu. Joku amisviiksinen sälli rummuttaa roskalaatikkoa ja laulaa Metallicaa aivan päin vittua. Myyntiluukun luona joku tötteröpää, jonka silmät ovat kuin lautaset, yrittää kiihkeästi iskeä Hesen myyjää. Torin yli tepastelee pari blondia, jotka keimailevat ja kikattavat. Vaikuttavat helpoilta saaliilta ja pokaus alkaakin heti. Kaksi sälliä juoksee niiden luo.
- Kattokaa! Yksjalkakyykky!
Jätkät kyykistyvät yhdellä jalalla ja lentävät samantien selälleen asfavaltille. Ehkä huonoin iskuyritys ikinä! Naurattaa. Nämä jätkät eivät helpolla luovuta. Arvostan niiden työmoraalia. Nauruni katkeaa, kun huomaan, että blondit jäävät juttelemaan jätkien kanssa ja lopulta ne lähtevät samaan suuntaan. Ei voi olla totta. Näenkö sittenkin unta?
Saan vihdoin ateriani. Lähden käppäilemään kotiin päin. Ohitan kirjaston, joka ylväänä ja uhkaavana muistuttaa huomisesta työpäivästäni. Istahdan kirjaston penkille ja yritän syödä hampparia. Kello on kohta jo viisi. Aamusumu hälvenee ja jokirannassa alkaa kirkastumaan. Työt alkavat jo kahdeksalta. Tuntuu, että en mitenkään jaksa kävellä himaan. Oikaisen itseni kirjaston penkille.
12.
Unessa olen epäonninen leopardin salametsästäjä. Rämmin sademetsien, vuoristojen ja savannien läpi kolmen kissapedon perässä. Tuntuu, että ne härnäävät minua. Tulevat jatkuvasti lähelleni ja jäävät näkyville paikoille hengaamaan. Niissä on myös jotain omituisen ihmismäistä - nehän ovat Maija, Jatta ja Jaana! Mimmit juoksevat ketterästi ja alastomana savannilla, pelkät pantterintäplät yllään. Jaana on tietenkin siroin ja kaunein, selvästi lauman johtaja.
Lopulta kaadun läkähtyneenä maahan. Silloin Pantterit tulevat aivan lähelleni. Ne telmivät ja keikistelevät edessäni. Kiertävät ympyrää.
- Grrr! Eikös herra salametsästäjä saa meitä kiinni? Tekeekö mieli kissan lihaa? Hähäh!
- Älkää kiusatko mua! huudan. - Jättäkää mut edes rauhaan! Aaaa!
Petri herättää minut aamulla kirjaston penkiltä.
- Herätys, Jerry! Mitä helvettiä sä huudat täältä?
- Mmpphh... Sori mä näin unta...
- Ootko sä nukkunut kirjaston penkillä koko yön?
- Ööh... Joo. Mä olin vähän viihteellä eilen... En jaksanut kävellä kotiin.
- Voi elämä sun kanssas. Et taida olla tänään työkykyinen.
- Olenpas! Sanon ja nousen ylös penkiltä. - Mä olen aivan pirteä ja työkykyinen! Sitäpaitsi, tänään pääsen vihdoin ajoissa töihin!
- Mä oon huolissani susta. Mitä jos menisit nukkumaan? Me voidaan etsiä sulle täksi päiväksi tuuraaja, Petri ehdottaa.
- Mitä turhia! sanon ja kaivan kellokortin taskustani.
- Sä oot selittänyt, että sulla on välillä univaikeuksia, Petri jatkaa. – Tiedän, että se on aika raskasta. Itsekin kärsin unettomuudesta silloin kuin aikoinaan jäin työttömäksi. Sorruin silloin myös ryyppäämään aika paljon...
- Niin?
- No, mä sain homman kuriin, kun käytin unilääkkeitä muutaman kerran viikossa. Paras olisi tietenkin pyytää lääkäriltä oma resepti, mutta tiedän että sun rahatilanteesi on huono. Voisin siis ehkä heittää sulle pari?
- Äääh, mä nukun sitten eläkkeellä, sanon ja avaan kirjaston oven.
13.
Pari ensimmäistä tuntia menevät hyvin, mutta sitten iskee armoton laskuhumala. Väsymys on niin kova, että meinaan pyörtyä. Koska mä olen viimeksi nukkunut kunnolla? Ehkä viikko sitten. Onneksi pian alkaa loma.
Jätän hyllyttämisen kesken ja menen varastoon. En löydä lattialta kovin hyvää makuupaikkaa, mutta saan kuitenkin vedettyä pienet tirsat. Herää varaston rappukäytävästä kuuluviin askeliin. Sipsuttelevan koppavasta kävelytyylistä ei voi erehtyä. Se on Jaana!
Jaanalla on yllään seksikäs lenkkeilypuku. Se juoksee usein kesäaamuina töihin. Perse näyttää kireissä urheiluhousuissa saatanan hyvältä. Nyt se käy vaihtamassa ylleen työvaatteet. Se ei huomaa minua, vaan kävelee suoraan pukuhuoneeseen. Seuraan perässä. Tänään se tapahtuu.
Avaan pukuhuoneen oven. Jaana on juuri vetäisyt verkkarit nilkkoihin. Sillä taas leopardi-kuvioiset pikkarit. En sano mitään. Tartun Jaanasta kiinni ja suutelen kielen kanssa. Se ei estele. Noniin. Tästä se lähtee. Vedän käden haaroihin, hivutan pikkuhousujen alle ja työnnän sormet pilluun.
- Oot kiusannut mua liian kauan, kuiskaan. - Se tehdään nyt.
- Okei... huokaisee. - Mutta äkkiä sitten.
Vedän pikkarit pois. Jaanan karvainen vittu on ihana. Heitän farkut pois jalasta. Jaana levittää rohkeasti reitensä ja istuu kovan kyrpäni päälle. Se ei turhia hienostele, vaan nussii kuin eläin. Euforista ja estotonta jynkkyä. Se painautuu mua vasten niin kovaa kuin pystyy. Vaihdellaan asentoja ja kehomme laulavat kuin taivaallisen konsernin instrumentit. Muutumme yhdeksi kappaleeksi ja olemme erottamattomat. Täältä pesee! Tajunta räjähtää ja lähdemme lentoon! Liidetään avaruudessa, täydellisessä kosmisessa harmoniassa! Mahtavuutta, totaalista mahtavuutta!
Tullaan yhtä aikaa. Makaamme pukuhuoneen lattialla, euforisessa tilassa, määrittelemättömän ajan.
Lopulta Jaana nousee ylös.
- Tätä ei sitten tapahtunut, se sanoo ja alkaa vetämään leopardi-pikkareita jalkaansa.
- Niin... Tää oli vähän absurdia... totean. - Mä just mietin, että onko tämä unta, todellisuutta, vai joku mun novelli?
- Onko sillä väliä? Jaana kysyy. - Jos ei ole varma, niin sä voit päättää itse. Ja eikö hieno valhe ole parempi kuin tylsä totuus?
- On joo...
- Vaikutatpa sä väsyneeltä.
- Tosiaan! Ei ole pitkään aikaan ollut näin raukea olo.
- Niinpä. Nautinnollisen seksin on todettu auttavan nukahtamista.
14.
Herään lattialta, kun kirjaston koukkunokkainen vakiosiivooja tökkii mua luudan kanssa.
- Jaahas, täällä sä oot. Sua on etsitty.
- Mmmpphh... Mitä kello on?
- Puoli viisi. Taitaa olla sun työvuoros loppu.
- Jep.
- Mirva oli ihan raivona.
- Ylläri.
- Sä et ole ensimmäinen työntekijä, joka nukkuu varastossa keskellä päivää, siivooja naurahtaa. - Mutta mitä sä teet puolialasti täällä naisten pukuhuoneessa?
Mumisen jotain epämääräistä ja vedän farkut jalkaani. Siivoojalla on pervo ilme. Taisi nähdä kalsareista pullottavan puolikovan kyrpäni. Poistun varastosta ja hiippailen pois työpaikalta. Se saattaa pian olla entinen, jos sama meno jatkuu.
Laahustan Läntistä rantakatua. Pääni on aivan pyörällä. Loppupäivän voisi ottaa rennosti kotona. Se mitä varastossa tapahtui, oli jotain käsittämätöntä. Vai tapahtuiko oikeasti mitään? Ainakin sain nukuttua todella makeasti. Olen taas täynnä energiaa! Johtuiko se hyvästä seksistä? Vain sainko pimppiä vain unissani? En tiedä. Voi luoja, en tiedä! Pitäisikö pummia Petriltä niitä unilääkkeitä? Ja paskat! Olen nuori, minussa riittää virtaa! Ei kesällä mitään nukkua tarvitse, se on syksyn juttu. Suurissa sankaritarinoissa ei muutenkaan tarvitse koskaan turvautua kemialliseen apuun, vaan ongelmat ratkeavat ilmankin. Tosin, mä en taida olla sankari. Olen puutteessa oleva kirjastosetä, joka ei osaa erottaa unta todellisuudesta. Toisaalta, onko sillä väliä, mikä on totta ja mikä ei? Mieluummin väritetty legenda, kuin tylsä totuus! Niin se on!
