Sgogg Hot

Sgogg


- Tattari! Jermu murahti korvalleen nostamaansa luuriin. Tekohan oli vastoin liikenneasetuksia ja lakia, mutta Jermu Tattari ei siitä juuri piitannut. Tuskinpa poliisi häntä siitä sakottaisi, sillä kuuluihan hän itsekin tuohon samaiseen organisaatioon.

Jermu jatkoi mustan Mondeonsa ohjaamista pitkin perjantaipäivän liikenteen täyttämää ajorataa.

- Huntti tässä terve, särisi luurista epäselvä ääni
- Sanoitko Huntti? varmisti Jermu kuulemaansa. – Eipä tuo nimi tuo mitään mieleeni, ainakaan näin suoralta kädeltä, hän jatkoi.
- Eipä ole sellainen tarkoituskaan, ääni särähteli omituisena luurista korvaan. - Mulla olisi sulle tärppi, jos lupaat pitää hiukan meikäläisen asemia. Törmäsin äskön eräässä asunnossa kalmoon.
- Älä hel….! Odotas vähän laitan auton parkkiin, jotta voin kirjata muistiin, Tattari ähkäisi ja kiepautti Mondeonsa ajokaistan ja kevyenliikenteen väylän väliselle viheralueelle, painaen samalla jo puhelimestaan taltioinnin päälle. – No, annapa tulla.
- Mä kerron, jos hoidat, ettei mua sotketa tähän, Huntin ääni jatkoi omituisen sekavana särähtelynä.
- Onks sulla puhelin sökönä, vai miten tuo ääni on siinä ja siinä, että saan jotain selvää? Tattari uteli.
- Ei, ku mä vähän virittelin…..
- Ni, ettei tunnistettas vai? Tattari varmisti jo varsin selkeää epäilyään.
- Jep, mutta siihen asiaan. Mulla ei oo mitään osaa siihen ….kalmoon, ääni särisi Jermun korvaan.
- Missäs tämmönen vainaja sitten on ja kuinka sinä siihen törmäsit? Tattari tiedusteli
- Hop… Tiedäthän sä ne Hopearinteen kerrostalot? Mä huomasin jo toista viikkoo sitten, että yhdessä ylimmän kerroksen kämpässä on parvekkeen ovi raollaan ja verhot kiinni. Otin luukun seurantaan, ja kun ei elonmerkkejä näkyny, kävin muutaman kerran soittamassa ovikelloo, eikä mitään tapahtunu, joten arvelin asukkaiden olevan jossakin reissussa.

-Kiipesin viime yönä katolle ja laskeuduin valjaitten kanssa sieltä parvekkeelle. Kämppähän oli äänetön ja hetken sitä tutkittuani nappasin valot päälle. Siinä se istui nojatuolissa. Arvaa säikähdinkö…meinas mennä huonot housuun saman tien. Sit mä tajusin, jot jumankauta, ..sehän on delannu. Mä häippäsin saman tien ovesta rappuun ja veks. Ny mä oon funtsinu, jot kai siitä pitää johonkin ilmotella. Sehän happanee siihen kämppäänsä näin kesäaikaan hetkessä.

- Että tämmöinen tapaus tällä kertaa, Tattari jupisi. – Ja sinä arvelet, jotta jospa sinusta jotain jälkiä on jäänyt sinne ja sinut liitetään tähän kuolemantapaukseen….epäiltynä? Hän vielä heitti tilannearvionsa. - Otitko sinä sieltä mitään?
- No, tän luurin, jolla soitan. Olin ehtiny jo laittaa reppuun, enkä tajunnu sitten jättää sinne, kun tuli nopee poistuminen ajankohtaiseksi. Mä heitän tän heti jorpakkoon, kun saadaan tää juttu hoidettua, Huntin ääni särähteli kuuluville.
- Älä hemmetissä heitä! Huudahti Tattari. – Mikäli hommaan liittyy rikos, niin siinähän voi olla vaikka mitä paljastavaa. Jopa sellaista, joka kääntää huomion sinusta, jos sinua satuttaisiin vaikka epäilemään.
- Kato, mulla on hieman vanhaa rekisteriä ja tehän tupsutatte sormenjäljet tästä, jos tämän annan teille, Huntti säristeli arvelunsa ilmoille.
- Elikkä sinä aiot pysytellä itse pimennossa? Jermu totesi. – No, annapa nyt sitten osoitetietoja siitä kohteesta.
- Se on Hopearinteessä, se rannanpuoleinen kerrostalo, D-rappu ja ylin kerros. Ovessa lukee Sgogg. – Missäs sinä muuten itse nyt ajelet? Huntin särinä uteli.
- Tässä just Saharannan edustalla, Tattari paljasti sijaintiaan.
- Hyvä! Minä jynssään tän luurin ja jätän Linjan Ärrälle sanon, jotta tuut hakeen, joten kysy nimelläsi.

----------------

Huoltomies oli avannut asunnon oven ja poliisit katselivat nojatuolissa istuvaa miestä, joka näytti pikemminkin nukkuvalta, kuin kuolleelta.
Minkäänlaisia kamppailun merkkejä ei huoneistossa näkynyt. Kaikki tavarat näyttivät olevan omilla paikoillaan ja järjestys oli suorastaan silmiin pistävä. Mikään ei viitannut rikokseen.
Jos jotakin erikoista halusi välttämättä havaita, oli huomio kiinnitettävä nojatuolissa istuvan korvilla oleviin nappikuulokkeisiin. Ne oli kytketty tietokoneeseen ja henkilö oli ilmeisesti istunut kuuntelemaan jotakin koneeltaan.
Varmuudeksi poliisit ottivat tilanteesta muutamia valokuvia, ja sen jälkeen yksi heistä irrotti nappikuulokkeet ja piti niitä hetken korvallisellaan. Rikospaikkatutkija Timo Kirveli rypisti kulmiaan ja lausui.
- Omituista musiikkia on hemmo kuunnellut, jos se tätä on ollut. Hän nykäisi kuulokkeen liittimen irti ja ääni alkoi kuulua tietokoneen kaiuttimista. Nopeaa, kiivastempoista bittihelinää. Aivan, kuin pieniä lasiesineitä olisi kaadettu sankosta .
- Ei tämä nyt kyllä juurikaan rikospaikalta näytä. Ehkä kaveri on ottanut liian kovia mömmöjä, vaikka eihän hän kyllä narkkarilta vaikuta, eikä näissä Hopearinteen taloissa asustele mitkään laitapuolen kulkijat. Nämähän ovat ison rahan kämppiä täällä. No, syy selvinnee aikanaan avauksessa, Tattari jupisi, kuin itsekseen.

Rauno Isokorpi, Jermu Tattarin esimies kopautti rystysellään Tattarin työhuoneen ovipieltä ja totesi.
- Siinä Sgoggin jutussa on nyt jotain epäselvää. Asunnosta löytyivät kaikki miehen tiedot, mutta emme löydä ketään omaista, jolle asiasta voisi ilmoittaa. Ehditkö käydä Sgoggin työpaikalla hieman kyselemässä, olisiko työkavereilla jotakin näkemystä miehen lähiomaisista. Tässä on pari mappia sieltä asunnosta. Näistä löytyy tietoa työpaikoista ja kouluista ja lähes kaikesta, mutta eivät taida olla aivan ajan tasalla. Siinä on työsopimus Loncom ohjelmointitoimistoon. Käy siellä, tai soita ensin, jos vaikka sekin tieto on jo vanhentunut, niin ei tule turhaa reissua.

- Erik Sgogg? On meillä ja on tällä hetkellä vuosilomalla, mutta tulee töihin ensiviikon maanantaina, Loncom yhtiön henkilöstösihteeri ilmoitti pirteällä äänellä. – Miksi poliisi on kiinnostunut Sgoggista. Meidän yhtiömme on hyvin tarkka henkilöstön suhteen, sillä käsittelemme myös erittäin yksityisenä pidettävää materiaalia. Mikäli Sgogg on sotkeentunut johonkin lain…

- Ei sellaisesta ole kysymys…..Jermu Tattari sanoi. – Erik Sgogg on löydetty asunnostaan menehtyneenä ja poliisi etsii nyt lähiomaisia. Voisinko tulla haastattelemaan hänen työtovereitaan, jos jollakin olisi tietoa.. siis sellaista, josta olisi meille apua omaisten hakemisessa.

- Kyllä se varmaan käy. Nyt on perjantai ja työpäivä päättymässä. Suurin osa työntekijöistämme on jo varmaankin poistunut paikalta, mutta maanantaina, jos sopii. Minä varmistan vielä asian omalta esimieheltäni ja mikäli jokin este tulee, niin soitan teille vielä tänään, sihteeri lupasi ja jatkoi sitten myötätuntoisella äänellä. – Ikävä tapaus. En tosin muista henkilökohtaisesti Sgoggia, tuskinpa tunsinkaan. Meillä on yli kaksisataa työntekijää, joten…

- Aivan niin…Kiitoksia paljon, Tattari mutisi luuriin ja lopetti puhelun.

Kymmenen minuuttia myöhemmin Tattarin puhelin hälytti.

- Loncomista Selja Kias hei! Soittelit äsken Erik Sgoggista. Tässä on nyt joku todella kummallinen sekaannus. Katsoin henkilöstöluettelosta ja sen mukaan Sgogg on ollut meillä jo neljä vuotta ja nimenomaan luottamuksellisten tietojen osastolla. Osaston esimies kuitenkin sanoo, ettei Sgogg ole siellä töissä, ei ole koskaan ollutkaan. Minä en nyt tiedä, mikä tämä sekaannus on ja miksi meidän henkilöstökirjaus kertoo jotakin, josta vastaava työnjohto ei tiedä mitään.
- Nythän tämä menee omituiseksi, Jermu huokasi. – Voinko silti tulla maanantaina selvittämään, onko siellä päässä jotakin tietoa tästä Sgoggista.
- Ei kai siinä mitään. Pomokin ehti jo myöntää luvan, ennen kuin soitin tuonne S- osastolle.

Tattari raapi niskaansa ja yritti asetella ajatuksiaan jotenkin johdonmukaiseen asentoon. Tässä hommassa tuntui olevan jotakin todella omituista. Hän vilkaisi kelloonsa, se näytti jo ehtineen yli iltapäivä viiden. Tässähän alkaisi olla jo kotiin lähdön aika, mutta yhden puhelun hän sentään vielä yrittäisi soittaa.

- Kuule Kalle! Hän aloitti, saatuaan yhteyden oikeuslääketieteelliseen. – Sinne tuli tänään se Sgogg ja siitä taitaakin kehkeytyä hämärämpi tapaus, kuin aavistettiinkaan. Se pitäisi varmaan tutkia mahdollisimman nopeasti, mikäli juttuun liittyy rikollisia puuhia, niin tutkimus on saatava käyntiin ennen kuin jäljet kokonaan jäähtyvät.
- En minä enää tänään mitään aloita. Olen jo kotiin lähdössä ja saman tien painellaan Mäntyharjun mökille. Katellaan sitten ens viikolla, patologi Kalle Enäs murisi mahtavalla rintaäänellään.
- Viittisitkö sen verran kuitenkin ennen lähtöäsi, että sipaiset sormenjäljet ja laitat meille. Kotiinhan minäkin tästä jo ajattelin häippästä, mutta jos viittit, niin onpa sitten maanantaina jotakin heti aamusta. Samassa hän muisti povitaskussaan olevan kännykän, jonka oli noukkinut Linja R- kioskilta. Sekin pitää laittaa sormenjälkitutkimukseen, jos vaikka siltä ”Huntilta” Olisi jäänyt näppikuva johonkin pintaan.

Jokin aavistus sai Jermun uskomaan, että tämä Sgoggin tapaus tulisi vielä poikimaan harmaita hiuksia yhteen, jos toiseenkin päähän. Isokorpi taitaisi olla ainoa, joka ei siitä pahastuisi, sillä Raunon päässä oli tukkaa jokseenkin yhtä paljon, kuin keilapallolla.

Maanantaiaamuna tekniikka sai kännykän tutkittavakseen. Sormenjälkiä löytyi, mutta ei sellaisia, jotka olisivat täsmänneet rekisterin sisällön kanssa. Todennäköisesti jäljet olivat kioskihenkilökunnan jättämiä. Kännykkä sitten tarjosikin yllätyksiä, jotka eivät helpottaneet tutkimusten etenemistä. Puhelimen muistista löytyi vain yksi puhelu. Se, jonka ” Huntti” oli soittanut. Muuten laite oli, kuin kaupan jäljiltä. Sim kortti oli paikallaan, mutta muistissa ei ollut yhtään soitettua puhelua sen ainoan lisäksi, ei yhtään vastattua. Eikä minkäänlaista numerotallennetta, Sgoggin kansiosta löytyivät niin puhelimen ostokuitti, kuin erillinen takuutodistus, jonka mukaan laite oli jokseenkin neljän vuoden ikäinen.

Eivätkä kummallisuudet suinkaan tähän päättyneet. Kalle Enäs soitti ja tuntui olevan varsin närkästynyt ja suorastaan kiukkuinen.
- Mikä pila tämä Sgogg oikein oli? Eikö teillä siellä ole oikeita töitä, kun ennätätte kaikenlaisia mauttomuuksia kehitellä. Eipä paljoa naurattanut, vaikka myönnettävä on, että vipuun meninkin. Oli se niin oikean näköinen, vaikka olisi pitänyt kyllä siitä ihonväristä arvata jo jotakin. Mistä se oikein oli peräisin?
- Mitä tarkoitat? ähkäisi Jermu. - Ja mistä pilasta puhut?
- No, älä yritä enää. Huomasin sen jo perjantaina, kun otin niitä sormenjälkiä ja tuumasin mitata vielä lämpötilankin, jos siitä vielä olisi voinut päätellä kuolinajan. Silloin minä vasta huomasin, että sehän oli joku nukke. Eihän sillä ollut peräaukkoakaan. Sormenjäljetkin näyttävät olevan jokaisessa sormessa identtiset ja vasemmassa kädessä oikean peilikuvina.

- Ei helkatti, ärähti Tattari puhelimensa mikrofoniin. - Kyllä me sitä ihan aitona kalmona pidettiin ja siksi se sinne toimitettiin.

- Niinkö? Kalle Enäs kysyi epäilevänä. – Kuka sen sitten on täältä käynyt hakemassa pois?

- Onko se hävinnyt? Tämähän menee nyt yhä omituisemmaksi, Jermu hämmästeli. – Minä tulen käymään siellä.

-------------

Jermu Tattari katseli suurennuslasin lävitse Enäksen ottamia sormenjälkikuvia ja myönteli.
- Tottapa turisit. Oudot ovat koukerot ja kaikissa sormissa samanlaiset ja vasen ja oikea toistensa peilikuvia. Kaiken lisäksi asiakas on kadonnut jälkeäkään jättämättä. meidän talosta ei kukaan takuulla ole ollut asialla ja tuskinpa teidänkään henkilökunta asiasta mitään tietää.
- Ei todellakaan ja kyllä tämä Sgogg olisi ensimmäinen meidän asiakkaista, joka omin päin lähtisi puntikselle. Patologi arveli ja jatkoi vielä. eikä siinä kaikki, nuken lisäksi täältä on hävinnyt kaikki sen yllä olleet vaatteet, kuin myös taskuissa olleet tavarat, sekä kello. Siistiä hommaa, tänne ei jätetty merkkiäkään , …paitsi nuo sormenjäljet.

Jermu vilkaisi ympärilleen ja huomasi kattoon asennetut kamerat.
- Täällähän on kameravalvonta. Siitähän me nähdään, mitä täällä on viikonloppuna puuhailtu. Kai se sentään on ollut päällä?
- Ikävä kyllä, nuo eivät ole valvontakameroita. Niillä tallennetaan avausoperaatioita. Yleensä sellaisia, jotka ovat jotenkin erikoistapauksia. Tiedäthän, sellaisia, joihin saattaa liittyä rikos, tai jotka ovat muuten haasteellisia, Kalle Enäs selvitti kameroiden tarkoitusta. Tänne ei ole pidetty tarpeellisena järjestää kameravalvontaa. Jostakin kumman syystä on kai arveltu, ettei kohde ole juurikaan kriminaaleja kiinnostava, mutta ulkopuolellahan on kyllä kamera, joka valvoo tuota takapihan puolta ja parkkipaikkaa.

Vahtimestari Loposen huoneen monitori pyöritti varsin laadukasta valvontakuvaa. Taltioinnista etsittiin perjantai-iltapäivän hetki, kun Kalle Enäs poistui rakennuksen ulko-ovesta parkkipaikalle.
Filmi pyöri nopeutettuna, eikä kummoisempia tapahtumia näkynyt, kunnes vihdoin sunnuntai aamuyöllä kuvassa vilahti hahmo.
- Seis! huudahti Tattari. – Siinä oli jotakin. Otetaan takaisinpäin ja sitten normaalinopeudella.
- Siinä se on! hihkaisi myös Enäs. – Siinähän on itse vainaja ilmielävänä. Omissa kuteissaan, kuin rimpsalta tulossa.
- Ja tuoko on mielestäsi joku nukke? Tattari varmisti vielä patologilta.
- Ei sillä ainakaan peräaukkoa ole. Siitä voin vaikka vetoa lyödä, mutta mikä se oikein on, siitä ei ole mitään hajua, Enäs ähkäisi näkemyksensä.
- Saanko tästä tallenteesta kopion? Tattari kysyi vahtimestarilta.
- Se kyllä onnistuu, Loponen lupasi. – Poltan tästä kaksoiskappaleen. Pieni hetki vaan.
- Puhuit jotakin ihonväristä? Jermu kysyi, nyt jälleen Enäksen puoleen kääntyen. – Siinä oli jotakin omituista mielestäsi.
- Jep, olihan siinä. Ensinnäkin, ihon väri ei ollut tyypillinen vainajalle, pikemminkin iho oli erittäinkin eloisan näköinen, mutta muutamia seikkoja siitä:
Rusketus oli aivan näin kesäiseen ajankohtaan kuuluvaakin, mutta minkäänlaisia rusketusrajoja ei ollut. Iho oli tasaisen ruskettunut, kuin solariumin jäljiltä, jopa vieläkin tasaisemmin tapahtunut. Kainalot, kellon paikka ranteessa, korvien taustat, sielläkin, minne aurinko ei yleensä paista. Siis harvinaisen tasainen rusketus ja lisäksi iho oli, vaikkakin erittäin aidon tuntuinen, niin epäaidon virheetön. Ei arpia, ei naarmuja, ei hiertymiä, eikä varsinkaan luomia. Näillä näkymin väittäisin ihoa keinotekoiseksi.
- Tarkkoja havaintoja olet ehtinyt tekemään, Jermu totesi. – Uskotko, jos sanon olevani melkoisesti pihalla tämän jutun suhteen. Tuntuu jotenkin, ettei tähän ole mitään järjellistä selitystä.
- Siinähän sinulle riittää pähkinää purtavaksi. Minä en yleensä pohdiskele asiakassuhteitani enää sen jälkeen, kun asiakas poistuu luotani, mutta kieltämättä tämä tapaus Sgogg on hieman tavallisuudesta poikkeava, Kalle hymähti.


Jermu Tattari tuijotti työpöytänsä ääressä tietokoneen näytöltä turvakameran kuvaa, jota kelasi uudelleen ja uudelleen perjantai-iltapäivästä maanantaiaamuun.
Mitään uutta taltiointi ei kuitenkaan paljastanut. Kuva kattoi varsin laajan alueen, eikä Sgoggin lisäksi muita kulkijoita osunut valvonnan piiriin, jollei muutamaa rusakkoa ja sattumavariksia oteta lukuun.
Jermu oli suorastaan helpottunut, kun puhelin hälytti.
- Sinulle olisi tässä puhelu. Taitaa liittyä siihen Hopearinteen juttuun, ilmoitti asiakaspalvelussa vuorossa oleva poliisimies Sakari Nakkila, joka kaveripiirissä ja työpaikallaan tunnettiin nimellä ” Snagari.”
- Kiitos. Yhdistä vaan, Jermu lausui luuriin.
- Pitääkö se paikkansa, että Erik Sgogg on kuollut? kimitti kimeä naisääni luurista Jermun tärykalvoille.
- Kenen kanssa minulla on kunnia keskustella? vastasi Jermu uteluun.
- Minä olen Vaula Lummelahti ja asun täällä Hopearinteessä tämän Erikin naapurissa. Onko se kuollu? uteli kimeä ääni vähentämättä äänen voimakkuutta desibeliäkään.
- Ei. Ei herra Sgogg ole kuollut, Jermu vastasi virallisella äänellä.
- No, jo minä ajattelin, kun se lähti tänä aamuna taas normaalisti puoli seitsemän aikaan töihinsä.
- Tiedättekö, missä hän käy töissä? Jermun uteliaisuus heräsi.
- En minä sitä tiedä, mutta joka aamu se ..tai siis arkiaamu se lähtee samaan aikaan tuonne bussipysäkille ja siitä keskustan bussilla eteenpäin. Eikös se kuitenkin perjantaina viety ruumisautolla pois? Vaula Lummelahti tiedusteli.
- Siinä on kyllä ollut joku väärinkäsitys, Jermu lateli virkamiesäänellä. -Jospa kyseessä on ollut tilataksi, tai invataksi.
- Ei, kyllä minä näin, väitti naisihminen kiivaasti. – Harmaa umpipaku ja tummat lasit ja kävihän siellä poliisitkin.
- Siitä minä en tiedä mitään, valehteli Tattari, vaikka hyvin muisti paikalla olleen partioauton ja mietti samalla, kuinka paljon voisi kysellä Sgoggista herättämättä liikaa uteliaisuutta.
- Kuinka hyvin te tunsitte…tai siis tunnette tämän Sgoggin? Jermu kysäisi, yrittäen sovittaa äänensä mahdollisimman välinpitämättömäksi.
- Eeen minä nyt mitenkään hyvin. Rapussa nähtiin ja aina se tervehti kohteliaasti. Jos minulla oli kauppakassi, niin Erik kyllä tarjoutui kantamaan, mutta en minä sitä koskaan asuntoon päästänyt…ei meillä mitään sen enempää ollut. Ihan kohtelias nuorimies se Sgogg oli, tai siis on.
- Niinpä niin. Jermu tuumi. - Kiitos vaan soitosta.
- Ei, kun minä vaan ajattelin, jos se on kuollut, niin haamuko se liikkuu täällä.
- Ei ole kuollut ja voi aivan mainiosti, Jermu jatkoi virkamiesäänellä.
- Kiitosta vaan teille, mutta… ikäneidon ääni kimitti ja Tattari painoi puhelun poikki, tietäen varmasti, ettei asiakas olisi luovuttanut vielä pitkään aikaan, jos olisi saanut uteliaisuuttaan tyydyttää.

Pari viikkoa oli kulunut, eikä tapaus Sgogg muuttunut yhtään selkeämmäksi. Tattari yritti jo oman kiinnostuksensa tähden paneutua kohteeseen aina, kun muilta töiltään ennätti. Kaikki jäljet tuntuivat päättyvän, kun niitä hieman perusteellisemmin selvitteli. Sgogg oli asunut Hopearinteessä nelisen vuotta ja sitä ennen Oulun Toppilassa. Sielläkin jokseenkin neljä vuotta. Sitä ennen Vaasassa ja asunut sielläkin nelisen vuotta.
Erik oli opiskellut todistusten mukaan Pietarsaaressa, Oulussa Vaasassa ja Tampereella. Koulujen sähköinen arkisto vahvisti tiedot, mutta yhtään opettajaa, joka olisi miehen muistanut ei löytynyt, eikä missään ollut valokuvaa, eikä luokkakuvissa Sgoggia näkynyt. Kaikki sähköiset arkistot näyttivät noudattavan samaa Loncomista tuttua kaavaa, syvempi tarkastelu paljasti, ettei Sgogg ollut opiskellut missään oppilaitoksessa, johon todistukset viittasivat.
Näytti siltä, että arkistoihin oli ujutettu tietoa sen verran, että mahdollisen tarkistuksen varalta Erik Sgoggin taustat näyttäisivät todellisilta.

Rauno Isokorpi kopautti rystysellään Jermu Tattarin ovenpieltä ja astui sisään.
- Terve! Vieläkö olet sitä Sgoggin juttua pitänyt vireessä? Rauno kysyi.
- Hieman tuossa muitten hommien lomassa olen sitäkin miettinyt. Tuntuu vain, ettei siinä pääse eteenpäin mitään kautta. Kaikki jäljet tuntuvat katoavan hiemankin tarkemman seurannan jälkeen.
- Taitaa olla parasta, jos laitat homman pakettiin. Laadit jonkinlaisen loppuraportin ja pistät arkistoon, esimies ehdotti.
- En minä nyt oikein tiedä. Eikö tämä pitäisi jotenkin selvittää. ei kai tällaista voi jättää tutkimatta? Tattari pohti.
- Minun mielestäni tässä ei ole varsinaista rikosnimikettä, eikä oikeastaan mitään, mikä voisi viitata rikokseen, tai sellaisen suunnitteluun, Isokorpi päätteli. – Ja toisaalta, Sgogg on laittanut asuntonsa myyntiin ja muuttanut ulkomaille, Antwerpeniin. Tästä jos juttua lähtee rakentamaan, niin homma menee kansainväliseksi, enkä näillä lähtökohdilla Interpolia halua tähän sotkemaan. Johan ne nauraisivat meikäläisille selkäkeikkanaurut.
- Onhan tässä ainakin väärennetty oppitodistuksia ja muita asiakirjoja, Jermu jupisi.
- Sellaisten väärinkäytöstä ei ole näyttöä, eikä varmaa ja pitävää näyttöä edes väärennöksistä. Jos tämä Sgogg on vaikka muuttanut nimeään jossakin vaiheessa ja uudistanut todistuksensa nykyiselle nimelleen… Isokorpi jätti lauseen leijumaan ilmaan.
- Niin, jos oletetaan, että Sgogg on todellinen henkilö ja sitä ei taas Kalle Enäksen lausunto tue, Jermu napautti.
- No, mikäs se tämä Erik Sgogg sitten olisi? Joku avaruusolentoko? Tee nyt vain se raportti ja minulle yksi kappale, esimies määräsi ja poistui huoneesta.



Snagari käveli Jermu Tattarin työhuoneeseen ja rojahti istumaan seinustalla olevalle sohvalle.
Katseli hetken, kun Jermu naputteli raporttia ja tuumi sitten.
- Sgoggiko työllistää?
- Sepä se, mutta tämä loppuu tähän. Isokorpi päätti lopettaa tutkinnan, ei ole näyttöä rikoksesta. Pitää joku raportti räplätä hukkaan heitetystä työajasta, Jermu murahti, eikä täysin pystynyt peittämään pettynyttä äänensävyä.
- Onhan se erikoinen ja outo tapauksena, Snagari myönteli. – Mitäpä itse tuumit noin epävirallisesti?
- En osaa oikein ottaa kantaa, mutta Rauno heitti mielenkiintoisen ajatuksen. Jermu hymähti ja vilkaisi merkityksellisen näköisesti ylöspäin. – Oletko koskaan ajatellut, ettemme ehkä olekaan täällä yksin?
- Tarkoitatko näitä ufoukkoja? Snagari varmisti.
- Jostakin sellaisesta pomo taisi mainita, Jermu lavensi hieman todellisuutta piruillessaan.
- No, heko heko! Niin, toisaalta. Se, mitä tiedän tästä Sgoggista, niin Kallen mukaan se olisi ollut joku keinotekoinen robotti. Sehän istui kämpässään ja imi jotain bittipuuroa päähänsä. Voisiko olla niin, että se oli joko ohjelmoinnissa, tai latauksessa? Snagari oli oivaltavinaan asian uudessa valossa. – Voisiko se olla joku avaruusolentojen kehittelemä vakoilurobotti, eihän siitä kukaan tiedä, missä se päivät puuhaili ja mitä? hän jatkoi virne suupielessään
- Niin, voisiko olla? Ehkä se vaihtoikin aina muutaman vuoden välein toimipaikkaansa, koska ei vanhene ihmisten tavalla. Joku saattaisi alkaa epäillä, jos yksi ja sama tyyppi näyttäisi kolmekymppiseltä kolmekymmentä vuotta, Jermu Tattari yhtyi ajatusleikkiin.
- Jep ja ajattele? Jos meillä tämän kokoisessa kylässä on yksi Sgogg, niin kuinka paljon niitä kuljeksii muualla maailmassa? Snagari pohti, alkaen innostua ajatuksesta. – Miten ajattelit jatkaa tästä?
- Mitäpä tässä, kun ei ole näyttöä rikoksesta, niin raavin kokoon jonkin näköisen raportin ja laitan homman arkistoon, niin ja yksi kappale Raunolle, joka varmaan lähettää sen sähköpostilla kuuhun.

Kaverukset heittivät jutulle räkäiset naurut ja samassa Rauno Isokorven hahmo ilmestyi oviaukkoon.
- Mitäs täällä virnotellaan? Eikö sitä pitäisi vähän vakavammin suhtautua työasioihin? Isokorpi kysyi.

-------------

Oli kulunut jo pari vuotta, mutta tapaus Sgogg pysyi Jermu Tattarin ajatuksissa huolimatta siitä, että Isokorpi oli sanansa sanonut ja juttu oli virallisesti silloin käsitelty.
Silti Jermu huomasi ajoittain, sopivan luppohetken osuessa kohdalle, klikkaavansa ” Tapaus Sgoggin” tiedoston esiin tietokoneeltaan.

- Jaahas! Täällä sitä taidetaan kaivella esiin menneisyyden haamuja, virnisteli Sakari Nakkila, Jermun pitkäaikainen työkaveri.
Snagari oli jälleen kerran onnistunut yllättämään Jermun ilmestymällä huoneeseen Isokorven tapaan, kolauttaen kerran rystysillä oveen ja samaan aikaan tempaisemalla rivakasti oven auki.
- Älä hitossa säikyttele vanhaa miestä, Saan vielä sydärin, ähkäisi Jermu, joka liki kielletystä puuhasta yllätettynä näytti siltä, kuin olisi syyllistynyt isompaankin virkavirheeseen. Hämmennys ja syyllisyys suorastaan hehkuivat konkaripoliisin kasvoilta.
- Sgoggia duunailet? arveli virkaveli.
- No, vähän ajankuluksi, Jermu myönsi.
- Arvasin sen, ja siihen liittyen, on minulla hieman uutta havaintoa, Snagari viritteli Tattarin kiinnostusta.
- Älä hitossa. Onko Sgogg ilmestynyt maisemiin? Snagarin tarjoamat sytykkeet ottivat tulta hetkessä.
- Ei sentään, mutta leikittelin itsekin äsken Sgoggilla ja yksi uusi havainto osui sattumalta silmiini.
- No, kerro, Tattari hoputti.
- Ihmisen kasvothan eivät ole täysin symmetriset. Jos otetaan puolikas kasvokuva ja liitetään siihen sama puolikas peilikuvana, niin kuvahan näyttää aivan eri ihmiseltä, Snagari paljasti havaintoaan.
- Ja Sgogg on siis symmetrinen kasvoiltaan, Jermu päätteli, alkaen samassa jo naputella koneeltaan esiin Sgoggin kuvaa.

Snagari kiersi Tattarin pöydän taakse ja alkoi innostuneena selittää uusinta havaintoaan.

- Mitä helvettiä täällä oikein leikitään? Yllättävä kysymys sai molemmat miehet hätkähtämään,
- Oli tässä hieman luppoa, joten ajankuluksi….., Jermu yritti selittää huoneeseen ilmestyneelle Rauno Isokorvelle.
- Vai joutoaikaa teillä, ja tekemisen puutetta, Isokorven äänessä kuulsi hienoinen ironia, ja naama tonotti tiukasti perusilmeessä. Silmänurkassa vilahti kuitenkin pieni huumorin pilkahdus, jollei se sittenkin ollut pirullisuuden tuikahdus.
- Jos nyt tekemisestä on puutetta, niin täytyyhän sitä jotain puuhaa miehille etsiä, jotteivät pitkästy arkiseen poliisirutiiniin, Rauno Isokorpi lateli tiukasti virkamiestyyliin.
- Minähän laitoin juuri sinun sähköpostiisi raportin niistä autojen polttajista, Tattari oli vielä puolustuskannalla.
- Sitähän minä tulinkin, Isokorpi totesi normaalisävyyn. – Onko homma sinun mielestäsi nyt valmis syyttäjälle?
- Pitäis olla. Siinä on kaikki tarpeellinen. Kaikki tekijät ovat tiedossa ja myöntäneet kuulusteluissa koko keissin. Näyttö riittää tuomioon kiistatta, vaikka kaverit kävisivät kiistämään.
- No, hyvä. Mites Nakkilan juttu? Paketissa sekin vai?
- Tavallaan, Snagari totesi. – Albaanien porukka asialla. Virittelivät kylmä-asemille skimmauslaitteita. Yksi saatiin kiinni ja muut katosivat maasta. Kansainvälinen etsintäkuulutus on laadittu ja tämä yksi tyyppi on tallessa. Ei myönnä mitään, mutta saatiin kiinni itse teosta. Oli hakemassa laitettaan kiinni jäädessään. On hakenut turvapaikkaa, joten nyt odottelee jatkotoimenpiteitä maahanmuuttoviraston hoivissa.
- Ok. Sitten siihen asiaan, Isokorpi näytti jopa hymyilevän, tosin hieman pirullisesti. – Oulussa alkaa talousrikosseminaari, ja meiltä pitäisi jonkun lähteä opintielle.
- Miten pitkä kurssi? Jermu uteli. – Minä voisin lähteä, minulla on siellä sukulaisia, niin samalla voisin käydä tervehtimässä.
- Puolitoista viikkoa tuossa kesän lopulla. Kurssi alkaa elokuun 21 päivä ja kestää kuun loppuun. Sinulla on silloin loma menossa, joten se sitten siitä.
- Voisin minä kyllä siirtää sitä, Jermu arveli.
- Ajattelin kyllä hieman siihen suuntaan, että Nakkila lähtisi. Kurssi liittyy lähinnä nettipetoksiin ja -huijauksiin, joten taitaa olla enempi Sakarin sarkaa, Isokorpi tuumaili ja poistui huoneesta.


-------------

Elokuun kahdeskymmenesensimmäinen oli ensimmäinen virallinen kurssipäivä Oulun poliisitalon koulutustiloissa. Päivä kului lähinnä kurssiohjelmaan- ja toisiin kurssilaisiin tutustumisen merkeissä.
Sakari Nakkila oli saapunut Ouluun yöjunalla ja oli ehtinyt aamun aikana majoittua kurssilaisille varattuun hotelli Turusen sahaan Pikisaaressa, joka sijaitsi Oulujoen suistossa. Kuljetus hotellilta poliisitalolle oli järjestetty pikkubussilla, joten järjestelyissä ei ollut moitittavaa.

Pienoinen yllätys miespuolisille kurssilaisille, ja miellyttävä sellainen oli kurssin pääluennoitsija.
Iris Grönn vaikutti heti ensituntumalta määrätietoiselta ja asiansa osaavalta henkilöltä, joka ei jäänyt sanattomaksi kiperimpienkään kysymysten kohdalla. Lisäksi tämä pienikokoinen punatukkainen nainen oli myös miehiseen silmään miellyttävä katseltava.

Toinen kurssipäivä oli alkamassa ja Sakari istui pikkubussin penkillä katsellen elokuista Oulua, ajatusten vaellellessa jossakin Iris Grönnin seutuvilla. Snagari hätkähti mietteistään. Äskeisellä bussipysäkillä oli seisoskellut neljä ihmistä, joista yksi oli saanut Nakkilan alitajunnan sähköttämään kiireisen viestin aivoihin. Nuorehko siististi pukeutunut mies pysäkillä oli vaikuttanut tutulta. Pysäkki oli jo jäänyt taa, mutta Sakari oli melkoisen varma havainnostaan. Mies oli ollut Erik Sgogg. Tyypin kasvot ja kokonaisolemus olivat piirtyneet poliisimiehen muistikuviin niin perusteellisesti, ettei erehdyksen vaaraa juuri jäänyt. Sakari oli vakuuttunut näkemästään.

Keskittyminen kurssipäivän antiin nettihuijauksien hienouksista, pyrki jäämään pintapuoliseksi Sgoggin riistäessä ajatuskulkua omaan suuntaansa. Luennoitsijakin taisi havaita kiinnostuksen hiipumista, koska vaikutti suuntaavan katseensa ja hymynsä kokolailla aktiivisesti juuri Nakkilan suuntaan. Tavallisesti tuollainen huomioiminen olisi taatusti nostanut Snagarin vireystasoa, mutta nyt hän rekisteröi asian poliisimiehen rutiinilla, kohottaen vain näennäisesti kiinnostustaan.

Sgogg täällä. Se oli mielenkiintoista, mikäli asia todella oli miltä vaikutti. Snagari muisti Erik Sgoggin kadonneen ulkomaille. Paikka taisi olla Hollannissa, Antwerpen niminen kaupunki. Tyyppi vai miksi tuota nimittäisi, oli siis palannut takaisin, ja vaikkei asiaan rikosta liittynytkään, oli se kokonaisuudessaan mehukkaan mielenkiintoinen. Kiinnostaisi taatusti Jermuakin , joten Snagari päätti heti tilaisuuden tullen välittää viimeiset uutiset Erikin paluusta.

Lounastauolla Iris Grönn asteli tarjotintaan kantaen suoraan kohti Nakkilan pöytää.
- Sopiiko, että istahdan seuraksi? Iris kysyi ja istuutui vastausta odottamatta.
- Tottahan toki, Sakari antoi myöhästyneen suostumuksensa.
- Olin huomaavinani, ettei luennon sisältö tainnut sinua aivan hirveästi kiinnostaa. Vaikutit hieman poissaolevalta, luennoitsija totesi.
- Niin, itse asiassa minua mietitytti eräs vanha työasia, joka pullahti yllättäen taas esiin.
- Joku pimeäksi jäänyt keissi? Iris uteli
- No niin tavallaan pimeä. Juttuun ei liity mitenkään rikos, ainakaan perinteisessä mielessä, mutta siinä on outoja piirteitä. En minä oikein tiedä osaanko sitä paremmin lähteä julkituomaan, Nakkila väisti suoran vastauksen.
- Minkälaisia outoja piirteitä? Voitko hieman avata? Iris jatkoi tiedusteluaan.
- No, okei. Se oli sellainen outo katoamistapaus.
- Ja nyt sinä näit täällä tuon kadonneen henkilön, arvaan?
- Juurikin niin, mutta homman outous on siinä, että tapaus alkoi pari vuotta sitten kuolemansyyn tutkintana, mutta tutkittava katosi ruumishuoneelta. Sakari paljasti hieman enemmän aihetta.
- Huh! Aika karua. Joku siis varasti vainajan sieltä? nainen arveli edelleen.
- Ei. Sehän asiasta tekeekin niin omituisen, että vainaja käveli itse tiehensä. Siitä ei ollut epäilystäkään. Meillä on asiasta erinomaisen selkeät valvontakameran kuvat.
- Hui, aivan kylmät väreet kulkevat selkää pitkin, Iris lausahti silmät pyöreinä. – Nyt kyllä taidat pistellä melkoisen paksua palturia. Kyllä tuosta olisi ollut isot otsikot lehdissä, ja muistaisin kyllä parin vuoden takaa noin omituisen asian.
- Siitä ei mainittu missään julkisesti. Katoamisensa jälkeen henkilö oli nähty vielä ensimmäisenä arkipäivänä normaaliin työhönmenoaikaan, mutta meidän selvitysten mukaan hän muutti pikaisesti ulkomaille. Ja kuten sanottu, koska asiaan ei todettu liittyvän mitään rikokseen viittaavaa, juttu haudattiin vähin äänin, Sakari totesi.
- Joskus olen kyllä kuullut niin sanotuista valekuolleista, tämä oli siis joku tällainen juttu? Iris Grönn päätteli.
- Ei siinä nyt vielä aivan kaikki ollut, mutta se loppu on vielä jotain aivan käsittämätöntä, Jos lähden sitä perkomaan, niin et kyllä usko enää mitään kertomaani. Joka tapauksessa näin tänä aamuna tuon saman tyypin bussipysäkillä.
- Ja olet asiasta varma? Entäpä jos kyseessä oli joku samannäköinen?
- Ei. Olen vakuuttunut näkemästäni, Sakari totesi.

Iris Grönn tuntui pohtivan hetken aikaa kuulemaansa, vaihtoi sitten puheenaiheen.

- Oikeastaan tulin puhumaan kanssasi juuri siitä, että vaikutit hyvin poissaolevalta tuolla salissa. Mietin, miksi olet tullut, jollei aihe kiinnosta sinua? Ehkä tuo nyt selittää ainakin osan asiasta.
- Minä ainakin toivon niin. Asiana nämä nettihuijaukset ovat kyllä mielenkiintoisia, ja minä nyt meiltä Haminasta olen se, joka eniten on perehtynyt tietokoneisiin ja nettiin. Olen sen tapaturman jälkeen joutunut jättämään kenttähommista ison osan ja siirtynyt paljolti toimisto- ja tutkintatyöhön. Snagari kertoi.
- Tapaturman? ihmetteli Iris ääneen.
- Minä luulin tälle kurssille valittujen virkatietojen olevan luennoitsijoiden käytössä. Eikös niiden toimittaminen ole peruskäytäntö? hämmästeli Nakkila vuorostaan.

Iris myönsi asian olevan juuri Sakarin arvelemalla tavalla, mutta tiedot sisälsivät pääasiassa koulutus- ja palvelutietoja, sekä erillisiä soveltuvuusarvioita. Ei niissä mitään henkilökohtaisia sairauskertomuksia ollut. Grönn vaikutti todella tutustuneen noihin tiedostoihin, sillä hän noukki muististaan erehtymättömästi tietoja Nakkilan poliisiurasta.

- Niin, sinähän toimit kolmisen vuotta moottoripyöräpoliisina ja siirryit sen jälkeen rikospoliisiin. Mainitsemasi tapaturma liittynee moottoripyörään? Iris veti nopean johtopäätöksen.
- Kyllä, siihen se liittyy. Minua ammuttiin takaa-ajotilanteessa. Luoti osui ohjaustankoon ja sen aiheuttama isku suisti pyörän tieltä melkoisen kovassa vauhdissa. Meni siinä luita ja joku niskanikama murtui. Lekurit paikkasivat ne kyllä ja niskaan ruuvattiin titaania enemmän kuin kotitarpeiksi. Joku pieni hermovamma jäi ja se aiheuttaa pientä tasapainohäiriötä satunnaisesti. Se ei oikein ole moottoripyörän kanssa hyvä yhdistelmä, joten ne hommat olen joutunut jättämään.
- Pystyt kuitenkin työskentelemään normaalisti poliisina, joten vamma ei liene kovin merkittävä, kysyi Iris.
- Se on vain sellainen sekunnin pari kestävä tunne, aivan kuin leijuisi ilmassa. Neurologi arveli ajan myötä kohtausten harvenevan ja lievenevän. Saattavat jopa hävitä kokonaankin.

Lounastauko oli päättymässä, ja Nakkilalla oli vielä yksi asia hoidettavana, joten hän kiitti Grönniä seurasta ja poistui haukkaamaan ulkoilmaa. Poliisitalon pihalla hän kaivoi puhelimensa esiin ja valitsi Jermu Tattarin numeron. Hälytys tuuttasi aikansa ja soitto siirtyi automaattisesti vastaajapalveluun. Snagari katkaisi puhelun ja siirtyi näppäilemään tekstiviestiä. Eetteriin singahti lyhyt ja paljonpuhuva viesti. ” Erik Sgogg nähty Oulussa tänä aamuna”.

Sakari muisti Jermun olevan kesälomalla, joten voi viedä aikaa tavoittaa miestä puhelimen ääreen. Viesti tulee jossakin vaiheessa varmasti luettua.

Seuraavana aamuna Sakari Nakkila päätti toteuttaa yön aikana kehittelemänsä toimintasuunnitelman. Hän lähtisi hotelliaamiaisen syötyään ”pienelle lenkille”. Edellisenä iltana palatessaan kurssikyydillä Sakari oli tunnistanut bussipysäkin, jolla oli aamulla nähnyt Erik Sgoggin odottelevan toisten matkaajien seurassa linja-autoa.

Hän kertoi kurssikavereilleen lähtevänsä lenkille, jotta pysyisi pirteänä luennoilla.
- Nousen sitten kyytiin jollakin bussipysäkillä, hän mainitsi.

Aamu oli raikas ja aurinkoinen, ja Snagari arveli olevan oikein hyvä tapa tehdä pieni aamukävely ennen pitkää luennoilla istumista. Taatusti sillä oli piristävä vaikutus.

Bussipysäkillä oli jo kaksi bussin odottelijaa. Toinen oli juuri se, joka Snagaria kiinnosti: Erik Sgogg. Snagari päätti käydä suoraan toimintaan, sillä hänen oma kyytinsä saapuisi muutamassa minuutissa.

- Terve! Täällä sitä aamun ahkerat jo ovat töihin matkalla.
- Trve! murahti keski-ikäinen t-paitamies, eikä vaikuttanut juurikaan olevan puhetuulella.
- Huomenta, vastasi Erik Sgogg kohtekiaasti. Asetelma sopi Snagarin tavoitteeseen hyvin ja hän jatkoi Sgoggin kanssa.
- Minä olen kurssilla täällä Oulussa. Keskustan poliisitalossa tarkemmin ilmaistuna, Nakkila ojensi kätensä.
- Sakari Nakkila Haminan poliisilaitokselta.

Luja ja reipas kädenpuristus ei poliisimiestä hämmästyttänyt, vaan sen teki kädenpuristajan vastaus Sakarin tervehdykseen. Jäänharmaiden silmien vilpitön katse vastasi suoraan poliisimiehen katseeseen kohdehenkilön esittäytyessä.
- Tony Simss.

Pienen hetken hämmästys paljastui Nakkilan kasvoilta, mutta samassa tämä jo jatkoi suoran toiminnan linjalla.
- Simss? Olin hetken varma siitä, että olisin nähnyt sinut aiemmin. Taisin kuitenkin erehtyä. Mahtaako nimi Erik Sgogg olla tuttu? Mahdollisesti sukua? Yhdennäköisyys on hämmästyttävä.
Tony Simms näytti silmänräpäyksen ajan miettivän. Jatkoi sitten tasaisen miellyttävän kohteliaalla äänellä.
- Ajoneuvo, jossa matkustit eilen tästä ohi, on juuri tulossa. Mikäli sinulla on mahdollisuus jäädä, niin saat kuulla Erik Sgoggista kaiken.

Nakkila vilkaisi tulosuuntaansa ja todellakin, pikkubussi näkyi noin parinsadan metrin päässä.
- Kuinka sinä voit tietää? Sakari ihmetteli.
- Hyvä huomiokyky ja toimiva muisti. Ei siihen enempää tarvita, Tony Simss naurahti.

Simssin ilmoille heittämä ehdotus oli niin houkuttava, ettei siitä kerta kaikkiaan voinut kieltäytyä. Pikkubussin hiljentäessä pysäkille saapuessaan Nakkila viittoi sitä jatkamaan matkaansa. Ajoneuvo kuitenkin pysähtyi ja Sakarin oli pakko nousta oviaukkoon kertomaan, ettei nouse nyt kyytiin, vaan tulee myöhemmin omin keinoin kurssipaikalle.


-------------

Kalle Enäs oli houkutellut Jermun Mäntyharjun mökilleen laituritalkoisiin, ja ensimmäinen lomaviikko oli sujunut mukavasti noissa puuhissa. Iltasin oli istuskeltu ongella, saunottu ja vietetty leppoisaa loma-aikaa.
Jo kurvattuaan Kallen mökkipihaan, oli Jermu napannut kännykkänsä kiinni ja sujauttanut sen auton hansikaslokeroon. Lomalla hän ei halunnut vastailla kaikenkarvaisten puhelinkaupustelijoiden soitteluihin, eikä muihinkaan kalluppeihin. Loma piti lomana viettää.

Nyt, kun laituri oli valmis ja asiaan kuuluvat harjakaiset vietetty, oli aika siirtyä lomaohjelmassa eteenpäin. Suunnatessaan matkansa Mäntyharjulta kohti Haminaa, Tattari kaivoi puhelimensa esiin ja napsautti yhteyden auki. Liki välittömästi puhelin kilautti merkkiäänen ilmoittaen saapuneesta viestistä. Jermu vilkaisi näyttöä sen verran, että näki viestin lähettäjän nimen. Snagari oli siis lähestynyt häntä Oulun komennukseltaan asti. Bensamittari näytti siinä määrin alhaista asentoa, että Jermun olisi piakkoin poikettava tankilla, joten viesti sai jäädä puhelimeen odottamaan Tuohikotin huoltoasemalle ehtimistä.

Korkeintaan varttitunti meni tuohon matkaan, mutta puhelin ehti jo uudelleen häiritä lomanviettäjää. Tällä kertaan soiton muodossa. Jermu vilkaisi näyttöä ajaessaan, ja manaili mielessään sitä, että oli tullut avanneeksi puhelimensa ennen ajoon lähtöä. Tällä kerralla soittaja oli Rauno Isokorpi.
- Mitähän asiaa päälliköllä on lomalaiselle? hän pohti ääneen ja antoi Mondeonsa liukua bussipysäkin levikkeelle.
- Tattari, murahti Jermu luuriin.
- Rauno tässä terve, sinähän sanoit voivasi siirtää lomaasi, Isokorpi rupatti luurista. – Kuule nyt voi olla sellainen tilanne että, jos sinä haluat sinne Ouluun keikalle niin ….Isokorpi tuntui miettivän asiansa ilmaisutapaa, joten Jermu ehti kysäistä väliin.
- No, onko Snagari sairastunut, vai potkittu kurssilta sopimattoman käytöksen vuoksi?
- Ei mitään noin simppeliä, Isokorpi huokasi. – Nakkila on kadonnut. Tänä aamuna Oulusta ilmoitettiin, että Sakari on häipynyt. Oli lähtenyt keskiviikkoaamuna aamukävelylle ja jäänyt sille tielle. Oli sanonut nousevansa kurssilaisille järjestettyyn kuljetukseen joltakin pysäkiltä. Nakkila oli ollut jollakin tolpalla, mutta ei lähtenyt kyytiin, vaan ilmoitti tulevansa omin keinoin. Sen jälkeen ei mitään havaintoja miehestä.
- No, voihan helvata. Miten mies noin voi haihtua, vai olisiko löytänyt vihdoin sen elämänsä naisen. Täytyy olla kyllä melkoinen mirkku, jos saa Nakkilan unohtamaan työasiat noin perusteellisesti. Hei! Muuten, odotahan. Minulla on Snagarilta tullut viesti puhelimessa, en ole vielä vilkaissut sitä.
- Katoppa, oiskohan siinä jotain selitystä asiaan, Raunon äänessä oli selvää toiveikkuutta.
- Pistän tän puhelun pitoon ja palaan kohta, Jermu lupasi.

Sgogg Oulussa? Tattari oli suorastaan häkellyksissä. Täytyyhän tämän liittyä jollakin tavalla Snagarin katoamiseen. Jermu oli asiasta aivan varma, mutta kuinka ilmaista epäily esimiehelle, joka oli useampaankin otteeseen antanut kitkerää palautetta Sgoggiin liittyvien asianhaarojen repimisestä. Ehkä oli vielä syytä pitää tämä näkemys omanaan.
- Joo, ei mitään ihmeenpää tässä viestissä, Jermu väisti totuutta. – Normikuittia lomailmoista. On varmaan Oulussa satanut. Mitä olit ajatellut, kun esitit loman siirtoa? Tattari vei aiheen uudelle raiteelle.
- Niin, meinailin jotta sinulla on niitä sukulaisia sillä suunnalla. Voisit samalla käydä kuulolla, mitä Oulun pojat asialle tekevät. Tässä vaiheessa taitavat olla sillä kannalla että, niitä on kesäisiä houkutuksia satamakaupungissa poikamiespolliisille.
- Okei. Loma tästä poikki ja minä olen maanantaiaamuna Oulussa? Jermu heitti kysyvällä sävyllä.
- Sovitaan niin, mutta epävirallisesti. Oulun pojat eivät välttämättä heittele riemusta kuperkeikkoja jos meiltä tulee omia miehiä tutkimaan jotain katoamisjuttua. Olet siis lomalla noin lainausmerkeissä ja sattumoisin sukuloimassa sillä suunnalla. Säveltelet jatkot aina tilanteen mukaan, ehdotti Isokorpi.


--------------

- Tiistaina jututin tätä Nakkilaa ruokiksella, Iris Grönn kertoi ja katsoi Jermua pyörein silmin. - Minusta näytti siltä kuin Nakkila ei kiinnostunut luennon annista ja tiedustelin siihen syytä.
- Mitäpä Sakari siihen vastasi? Jermu uteli edelleen.
- Jostakin katoamisjutustahan hän puhui. Oli nähnyt jonkun vuosia sitten kadonneen täällä ja se tuntui hiertävän Nakkilan mieltä.
- Aivan, aivan niin. Oliko mitään mainintaa tämän kadonneen nimestä? Jermu varmisteli.
- Ei kyllä tainnut olla. Jotakin omituista siinä jutussa kuulemma oli, mutta ei mitään rikokseen liittyvää. Miten sellainen voi vielä vuosien jälkeen jäädä mieltä kaivelemaan? ihmetteli Iris.
- Ei siis nimiä? Oletko varma? Eikö esimerkiksi tällainen nimi kuin Sgogg tullut esiin. Erik Sgogg?
- Ei todella. Muistaisin kyllä, jos Nakkila olisi jonkin nimen maininnut. Tiedät siis, mikä juttu oli kyseessä? Tämä Sgogg on kai se kadonnut henkilö? Jotain tosi erikoista siinä katoamisjutussa tuntui olevan, vaikka siihen ei liity mitään rikollista. Siis mitä? Iris heitteli kysymyksiä.
- Se oli kokonaisuudessaan aika erikoinen juttu. Loppujen lopuksi kaiken kummallisuuden jälkeen taisi käydä niin, ettei tätä Sgoggia ole oikeasti olemassakaan, Jermu tuumi hieman sarkastisesti.

Tattari oli ajanut Ouluun jo lauantaina ja heti maanantaiaamuna etsinyt käsiinsä Iris Grönnin, joka oli nettirikollisuutta käsittelevän kurssin pääluennoitsija. Vaikka Jermu toimikin epävirallisilla valtuuksilla, päätti hän käydä jututtamassa myös paikallista poliisiviranomaista katoamistapauksen tiimoilta.

- No, asiaa ei nyt varsinaisesti vielä erikoisemmin tutkita, ilmoitti päivystyksessä istuva konstaapeli Saara Pellinen. - Tiedäthän sinä itsekin nämä katoamisjutut, Pellinen jatkoi. - Valtaosinhan nämä " kadonneet" ovat omatoimiseikkailumatkoillaan.
- Sen verran hyvin tunnen Sakarin, ettei mikään seikkailu tule tässä tapauksessa kyseeseen, Jermu vakuutti, vaikka kyllä tiesi normikäytännön. Katoamisia sattui mitä merkillisimmistä henkilökohtaisista syistä, ja olisi silkkaa voimavarojen tuhlausta pompata heti jokaisen kadonneeksi ilmoitetun perään. Valtaosa näistä tapauksista selvisi viikossa tai kahdessa kadonneen ilmestyessä taas ihmisten ilmoille. Niinpä hän ei yllättynyt Pellisen kommentista.
- Niinpä niin. Katsellaan nyt rauhassa joku päivä vielä. Partioilla on Nakkilan tiedot matkassaan. Mikäli miestä näkyy, niin käyvät toki juttusilla. Tiedäthän sinä nämä tällaiset jutut itsekin.

Homma oli Oululaisten hallussa, eikä Tattarilla ollut isompaa mahdollisuutta puuttua paikallisiin poliisitoimiin, joten hän jatkoi yksityisesti asian selvittelytyötä. Grönnin ja muiden kurssilaisten kanssa käydystä keskustelusta oli sentään jotain pientä tietoa irronnut, joten hänellä oli johtolangan pää, jota lähteä kerimään. Bussipysäkki, jolla Sakari Nakkila oli viimeksi nähty. Tiistai aamuna Jermu seisoi pysäkillä. Hän ei odotellut niinkään bussia kuin mahdollisia vakituisia matkustajia. Pian paikalle asteli keski-ikäinen hieman ylipainoiselta vaikuttava mies. Jermu pyrki juttusille.
- Huomenta. Kuljetteko kuinka vakituisesti tällä bussivuorolla? Tattari kysyi.
Mies katseli kulmiensa alta kysyjää ja pudotti huulestaan sätkäntumpin, jonka hieraisi kengällään katuun.
- Mikäs helvetin gallupkyselijä sitä sinä oot? urahti keski-ikäinen

Jermu päätti esittäytyä miehen kieltaisestä asenteesta huolimatta tai sitten juuri siitä johtuen.
- Anteeksi. Minä olen Jermu Tattari rikospoliisista, Tattari yritti sovittelevalla äänellä.
- No poliisipa tietysti. Kyllä minä sen jo arvasinkin. Mitä siinä enää kyselet, pitäisihän teidän tietää miksi minä kuljen nykyisin bussilla. Siellähän se minun ajokorttini on teidän hyllyllä, mies jurisi.
- Se ei varmaan ole rikospoliisin ansiota, Jermu tuikkasi vastaan.
- Samaa paskasakkia kaikki ootte. Muka liian suuri ylinopeus. Vikaa oli teidän tutkassanne, eikä minun vauhdissani, jupisi mies, ja Jermu arveli olevan jokseenkin turhaa edes yrittää lypsää tietoja mieheltä. Yritettävä nyt oli joka tapauksessa. Hän kaivoi esiin kuvat Sgoggista ja Nakkilasta.
- Onko tutunnäköisiä henkilöitä? Jermu tiedusteli ja jatkoi kysymystään. - Oletteko nähneet tällä pysäkillä aiemmin?
Mies vilkaisi kuvia ja pienen hiljaisuuden jälkeen esitti kommenttinsa.
- Noilla on varmaan ajokortit tallessa ja siksi vainoatte heitä. Ihan ovat kunnon kansalaisen näköisiä, mutta enpä ole nähnyt koskaan.
Tattari totesi keskustelukumppaninsa olevan siinä määrin vastarannankala, ettei tarinointi johtaisi asiassa eteenpäin joten toiveet piti suunnata uudelleen.
Pian pysäkille kaartavan bussin kuljettaja saikin samat kuvat silmäiltäväkseen.
- Tämän toisen kyllä tunnistan ulkonäöltään. Kaveri nousee tältä seisakkeelta joka arkiaamu kyytiin. Nimeä en tiedä, mutta kausilipulla kuittaa matkansa, kuski kertoi. Jermu tyytyi saamaansa tietoon ja bussi jatkoi matkaansa. Tutkimukset jatkuivat löydetyn kiintopisteen lähialueella. Sgogg asusteli näillä main, joten kysely kannatti suunnata paikkoihin, joissa todennäköisesti paikallinen väestö asioi.

Kioskit, kaupat ja lähiökuppilat oli syytä tunnustella. Heti ensimmäisessä elintarvikemyymälässä tärppäsi.
- Tuttu asiakas, kassarouva totesi kuvan nähtyään. - Oikein on miellyttäväkäytöksinen herra, ja suorittaa säännöllisesti ruokaostoksensa meillä. Kahdesti viikossa, kellontarkasti tiistaina ja perjantaina töistä palattuaan poikkeaa kotiin mennessään.
Jermu teki pari tarkentavaa kysymystä, joihin annettu vastaus ei oikeastaan yllättänyt.
- Nimikö? Sitä en tiedä, enkä toki osoitettakaan. Herra maksaa aina käteisellä, joten kortistakaan en ole nimeä nähnyt, siis vahingossakaan, kassa selitteli.

Johtolangan pää oli löytynyt, jollei se sitten osoittautuisi pelkäksi pätkäksi. Kioskia ei lähitienoilta tuntunut löytyvän, mutta sentään parikin kahvilaa, joista toinen osottautui harhaan johtavasta nimestään huolimatta pikemminkin kaljakuppilaksi kuin kahvittelupaikaksi. Kummassakaan paikassa ei Jermun etsimää henkilöä tunnistettu, joten johtolanka oli jäämässä pätkämittaan. Jermu harkitsi hetken ja päätti sitten soittaa yhden puhelun, vaikka tämä etsintä olikin syytä pitää oululaisten kollegojen omana tehtävänä. Hänen puuhailunsa tuli ainakin näyttää vain sattuman ohjailemalta kiinnostumiselta.
- Poliisilaitos Pellinen, helähti luurista Saara Pellisen ääni.
- Tattari tässä vielä, Jermu lausahti rennon oloisesti. - Siitä Nakkilan katoamisesta. Sakari taisi mainita jossakin viestissään tavanneensa täällä yhden vanhan tutun, jonka nimi on Erik Sgogg. Viittisitkö katsoa, missä päin Oulua tämä herra asustelee. Voisin ihan vain uteliaisuuttani käydä moikkaamassa ja kysellä Sakarista.
- Okei! Odotappa hetki, Pellinen vastasi. Kohtuullisen mittaisen hiljaisuuden jälkeen ääni palasi luuriin. - Kuule, ei ole Oulussa kirjoilla yhtään Erik Sgoggia. Ei edes hotelliin ole sillä nimellä kirjautumisia.

Jermu oli hetken aikaa hämmentyneenä, mutta sai itsensä jatkamaan samalla rennolla äänellä.
- Sillä tavalla sitten. Olen varmaan jotenkin käsittänyt jotenkin väärin Nakkilan lähettämän viestin. Kiitos sinulle vaivannäöstä.
No, eipä tuosta vaivaa ollut. Voihan se olla niinkin, että tämä Sgogg on ollut käymässä täällä, ja majoittautunut sukulaisissa tai jollakin tutullaan.
- Minä kyllä käsitin,...no kerranko sitä käsittää, Jermu tuumaili. - No pallaillaanpa asioihin jos aiheita osuu, hän jatkoi,

Sgogg kuviot alkoivat jälleen kiertyä varsin kiharoiksi, Tattari ajatteli kävellessään kohti ruokakaupan tuntumaan pysäköimäänsä autoa. Kapealta sivukadulta huojahteli esiin nuhruisen oloinen muovikassimies. Mies käveli lankkuaiden viertä kulkevaa hiekkapintaista jalkakäytävän korviketta ja kääntyi kohti ruokakauppaa. Muovikassissa helähteli arviolta puolentusinaa tyhjää olutpurkkia, joita Jermun arvion mukaan oltiin viemässä palautusautomaattiin realisoitavaksi.

Koska kulkijoiden matkat kohtasivat, Tattari kokeili vielä onneaan. Nämä kadunmiehet olivat usein hyvin reviiritietoisia ja saattoivat tehdä perusteellisen tarkkoja havaintoja alueella liikkuvista henkilöistä. Heidän kannatti siis tiedostaa, keneltä kannatti kysäistä pientä henkilökohtaista avustusta, ja milloin aika oli otollisin kenenkin kohdalla. Jermu vilautti kuvia kadunmiehelle.
- Ookko nää polliisi, vai mikä nää oot? kähisi korvikkeen polttama ääni, äijän katsottua kuvia Sgoggista ja Nakkilasta. Tattari oli havaitsevinaan miehen tunnistaneen kuvassa olevan Sgoggin, tai sitten kyseessä oli kouliintunut refleksi, jota vaisto ohjasi noudattamaan tilipäivän toivossa.
- Onko tutun näköistä miestä? tiedusteli Tattari.
- En tuota nyt ossaa sanoa, vetkutti mies vastaustaan. - Voipi olla, jotta tuon toisen ehkä oon nähny josakin, pätkii tuo muisti, muikisteli äijä vastaustaan sen oloisena, että tietoa saattaisi löytyä mikäli muistinystyröitä hieman tuulettelisi rahapajan painotuotteella. Jermu kaiveli puseronsa povitaskua, johon oli tapansa mukaan tallettanut pikkuseteleitä tämäntapaisten tilanteiden varalle. Pari vitosta ilmestyi päivänvaloon. Ilmiö sai aikaan leveän virnistyksen tietomiehen kasvoille.

- Tuo nuoremman näköinen asuu tässä pienen matkan päässä, tieto livahti sukkelasti parran sisältä. Äijä viittasi tulosuuntaansa kapealle sivukadulle.
Vahva epäily valtasi Jermun ajatukset. Tuskin tuollaisen kadun varressa kummoistakaan asutusta löytyisi. Tukeva lankkuaita reunusti päällystämätöntä katua, joka kulki viivasuorana kahden liikerakennuksen välistä kohti kauempana erottuvaa pusikoitunutta metsikköä. Pidellen vielä seteleitä olkapäänsä yläpuolella Jermu toi epäilynsä esiin.
- Älä kehtaa kusettaa vanhaa rikostutkijaa. Tuon kadun varressa ei ole muita asumuksia, kuin korkeintaan oma pahvimajasi.
-Joo, ei ookkaan. Tuolla metsikössä on vanha aluelämpöasema, tai sen rauniot. Meikä pitelee kortteeria siellä kesäaikaan, mutta sieltä pääsee ton kaverin takapihalle. Se on muuton hyvä tyyppi. Joka keskiviikko- ja lauantaiaamu kaveri heittää roskikseen lähikaupan ruokakassin ja lauantaisin siinä on pari bissee, siis avaamatonta tölkkii. Tyyppi on varmaan huomannu meikäläisen käyvän aikaisin aamulla tsekkaamassa roskikset ja heittää noin kohteliaasti pienet avustukset meikämannelle. Mää voin lähtee näyttään sulle, missä hemmo majailee.

Jermun puhelin pärähti soimaan. Numero näytti tutulta, soitto tuli Oulun poliisiasemalta.
- Saara tässä hei! Kuule, mikä juttu on tämä Erik Sgogg, josta kyselit. Pistin joutessani muutaman haun ja tulokset ihmetyttävät. Tämä Sgogg on Haminan poliisin toimesta toimitettu oikeuslääketieteelliseen ruumiinavaukseen parisen vuotta sitten. Ilmeisesti homma on jäänyt hoitamatta, sillä samainen herra on muuttanut muutaman päivän perästä ulkomaille. Kerrotko nyt minullekin, mikä juttu tämä oikein on?
- Nyt ei ole oikein tilaisuutta, mutta soitan kohta takaisin, Jermu lupasi ja kirosi mielessään sitä, että tuli kysyneeksi Sgoggista, Tämä homma kusee kohta lapaseen, hän pohti. Mitä tuolle Pelliselle voisi kertoa? Totuus tietysti, mutta sitä ei takuulla Pellinen usko. Hittovie tämä menee nyt sellaiseksi sotkuksi, ettei se ainakaan helpota Snagarin löytymistä. Ehkä on parasta unohtaa se takaisin soittaminen, vaikka ei sekään pitemmän päälle tuota sen parempaa tulosta.
Näitä pohtiessaan Jermu oli kävellyt oppaansa matkassa kadunpätkän päähän ja polkua läpi sen pusikoituneen metsikön. Edessä oli nelikerroksisen kerrostalon takapiha, täälläkin pihalle kulun katkaisi parimetrinen puuaita.

- Täsä talosa se etsimäsi tyyppi asuu. Ei kai se mitään konnuutta ole tehny? käheä ääninen kadunmies uteli. - Kato se on hyvä tyyppi, on pitäny meikäläisen kohtuullisesti leiväsä kiinni. Jos sää ny pokaat sen häkkiin, ni katkee ruokapalvelu meikeläiseltä. Pitäis siitä saada parempi korvaus ku pari femmaa. Tosin se voi olla nyt kyllä josakin reisusa, ei lauantaiaamuna ollukaan eväspussi tutusti jakelussa.
- Ei se ole tehnyt mitään rikollista, kävisin vaan morjestamassa. Satutko tietämään missä asunnossa tämä hyvä tyyppi asuu?
- En tiedä, mutta kyllä se näyttää aina tulevan D-rapusta, Kähisi kadunmies, ja ojensi kättään. Jermu luopui parista vitosestaan, vaikka juttu saattoi hyvinkin suurella todennäköisyydellä olla puhdasta kusetusta. Olihan asia tietysti tarkistamisen arvoinen, joten ehkä tiedonantaja oli palkkionsa ansainnut.

Jermu palasi isommalle kadulle etsiäkseen julkisemman kulkureitin osoitettuun kohteeseen. Seisoessaan D-rapun ovisummerien edessä. Tattari kirosi mielessään rappioalkoholistien moraalia. Summerinappien perään kirjatuissa nimissä ei ollut Sgoggin nimeä. Hän kävi vielä varmistamassa muutkin raput, mutta yhtä laihoin tuloksin. Talossa ei asunut Erik Sgogg nimistä asukasta. Täyden kympin johtolanka oli siis vesiperä, joten tutkintaa täytyi jatkaa tutuista vaiheista. Kuvaesittely saisi siis jatkua. Ehkä lähiparturi voisi olla sopiva seuraavaksi kohteeksi, pohti Jermu, mutta muutti mieltään nähdessään kiinteistöhuollon pakettiauton kaartavan kerrostalon takapihalle.

Jermun ehtiessä takapihan puolelle, huoltomies oli juuri noussut autostaan ja kaiveli avainnippuaan.

- Morjesta! Jermu hihkaisi, ja käveli nuoren huoltomiehen luo.
- Sinä olet tämän kiinteistän huoltomies? hän heitti kysymyksenä.
- Joo. Ollu kesäkuun alusta, nuorimies tunnusti.
- Tattari rikospoliisista, Jermu hämmensi tarkoituksella huoltomiehen ajatuksia, esittäen samalla henkilökorttiaan niin, että etu-ja keskisormi peittivät Hamina osan korttitekstistä. - Minä näytän pari kuvaa. Katso tarkasti, oletko nähnyt näitä miehiä?

Nuori kiinteistönhoitaja otti kuvat vapisevaan käteensä ja hetken niitä tuijotettuaan pudisti päätään. Ei näytä tutuilta, ei kumpikaan. Onks nää tehny jotain asuntomurtoja, vai miksi niitä haetaan. Minulla ei oo tietoo, et läällä olis semmosii sattunu.
- Ei sentään. Ei tähän mitään rikollista liity. Aivan muista syistä etsin näitä miehiä. Kiitos avusta , Jermu kiitteli ja kääntyi kävelemään takaisin julkisivun puolelle.

- Hei! nuori mies hihkaisi Tattarin perään, ja sai tämän pysähtymään.
- Sinähän oot polliisi, nuorukainen varmisti vielä. - Tuota, tässä on yksi juttu..., kaveri tuntui empivän asiansa esittämisessä. - Tuossa D-rapussa on ilmoitettu pahasta hajusta, ja tuli mieleen, jos siellä on vaikka joku kuollut. Minä ku oon aika uusi näissä hommissa, eikä ole sattunu koskaan kohdalle. Voisitko lähteä katsomaan, ihan vain hetkeksi. Jos siellä, ..ettei vaan mitään sellaista, takelteli kiinteistöhuoltaja.
- Toki, tottakai, Jermu lupasi heti ja samassa ikävä aavistus ponnahti esiin jostakin alitajunnasta. Snagari on ollut liki viikon verran kateissa. Sgogg liittyy asiaan ja tosin epävarman silminnäkijän mukaan Sgogg asuisi juuri tämän talon D-rapussa. Sgoggin nimeä ei kyllä näkynyt asukkaiden joukossa, mutta kerrankos niitä nimiä on muutettu. Samassa Tattarin puhelin hälytti.
- Lupasit soittaa pikapuolin, muttei ole täällä luuri pirahtanut, moitti konstaapeli Pellinen kireän tuntuisella äänellä. - Mitä sinä oikein sohlaat siellä? Sanoit Nakkilan tavanneen tämän Sgoggin, mutta luukutin hieman internetin ihmeellisiä tietopankkeja ja arvaappa mitä löysin. Sgogg on muuttanut Suomesta Antwerpeniin ja sieltä edelleen Berniin Sveitsiin. On töissä IBM:llä, tosin juuri tällä hetkellä on lomalla, joten periaatteessa voisi ollakin Oulussa. Kuule, sinä sooloilet jotain merkillistä ja haluan tietää mitä. Vuoroni loppuu parin tunnin kuluttua. Tulet hakemaan minua ja kerrot tasan kaiken tästä asiasta, tai marssin jo nyt suoraan ison päällikön pakeille. Ei varmaan tarvitse kuvailla, mitä siitä seuraa, Pellinen kuritti luurin kautta Jermun tärykalvoja.
- Sovittu! jyrähti Jermu parhaalla rintaäänellään. - Nyt minun täytyy mennä. Virka-aputehtävä. Kerrostaloasunnosta tunkee rappuun paha haju. Huoltomies epäilee vainajaa asunnossa. Käymme katsomassa ja tarvittaessa palataan asiaan.
- Helvetti! ähkäisi konstaapeli linjan toisessa päässä. Kerro se osoite, niin laitan partion tulemaan kaiken varalta.
Tattari tiedusteli osoiteasian huoltomieheltä ja välitti sitten tiedon Pelliselle.

----------

Sakari Nakkila oli tehnyt päätöksensä ja vilkaisi vielä loittonevan pikkubussin perään. Kääntyi sitten Tony Simssin puoleen ja tokaisi.
- Osaat siis kertoa kaiken Erik Sgoggista? Olen pelkkänä korvana.
- Kyllä, mutta ei tässä, Simss lausahti hiljaa luoden nopean merkitsevän silmäyksen t-paitamiehen suuntaan. - Asun tuossa pienen matkan päässä. Jos lähdet mukaan, niin saat kuulla kaiken haluamasi Erik Sgoggista. Juttu on siinä määrin mittava, ettei sitä kannata tässä edes alkaa purkamaan.

Sakari Nakkila joutui toteamaan kuvitelma siitä että, saisi nopean selvänteon aiheesta tässä bussia odotelevalta Simssiltä, oli osoittautumassa turhan toiveikkaaksi. Asia veisi aikaa enemmän kuin hän ehkä oli osannut aavistaa. Kysymys Sgoggista oli joka tapauksessa liian kiinnostava ohitettavaksi aivan vaatimattomista syistä. Tilaisuus tuskin tulisi toistumaan, joten päätös kurssilta myöhästymiseen oli oikeastaan jo syntynyt ennen harkintaan tarvittavaa tuokiota. Nopea arviointi Simssin olemuksesta loi kuvan keskikokoisesta, normaalivartaloisesta henkilöstä, joka pikemminkin vaikutti nörtiltä kuin urheilulliselta. Ennestään hänelle tuntemattoman miehen asunnolle lähtö ei vaikuttanut juurikaan riskinotolta, sillä voimankäyttöön koulutettuna ja varsin kookkaana poliisimiehenä Nakkila ei nähnyt Simssin muodostavan potentiaalista riskiä, mikäli tilanne kääntyisi jostakin syystä väkivaltaiseksi. Ei mikään tosin vaikuttanut viittaavan siihen mahdollisuuteen.

Simss johdatti Sakarin kerrostaloasuntoonsa, jossa tämä katseli ympärilleen. Asunto oli kalustettu jokseenkin pelkistetysti, ehkä juuri sopivasti poikamiehen tyyliin, mutta ensivaikutelma oli jotenkin samanlainen kuin se, jonka Sgoggin asunnosta otetut valokuvat olivat luoneet. Yhteläisyydet eivät toki siihen päättyneet, Sakari totesi mielessään. D-rappu, neljäs kerros, joka samalla oli talon ylin, sekä vielä asunnon yhteydessä oleva parveke, yhdistivät poliisimiehen mielessä nämä kaksi asuntoa toisiinsa. Nakkila oli riisunut kenkänsä eteiseen ja astui peremmälle asuntoon.

- Sinä et siis ole Sgogg, mutta tiedät silti kaiken tästä Erikistä? Nakkila kävi suoraan asiaan.
- En ole Erik Sgogg, Enkä ole koskaan käyttänyt sitä nimeä, jos sitä ajattelit, Simss vastasi ja viittasi vierastaan istumaan sohvalle.
Sakari ei noudattanut kehoitusta heti, vaan jatkoi kysymystään.
- Entä sitten tämä Erik? Kuka hän oikeastaan on ? Vai pitäisikö minun kysyä mikä se oikeastaan on?
- Teillä tuntuu olevan tietoa hieman enemmän kuin olen onnistunut saamaan selville. Tiedämme Erik Sgoggin paljastuneen jollakin tavoin toimipisteessään Haminassa, mutta poliisi on tiedottanut tapauksesta hyvin niukasti. Vain yksittäinen sähköposti sormenjälkien otosta ja siinä oikeastaan kaikki, mitä internetin kautta pystyimme suodattamaan esiin.

Sakari kävi nopeasti mielessään läpi noita tapahtumia. Isokorpi oli katkaissut tutkinnan alkuunsa, eikä sähköistä raporttiakaan tapauksesta tehty. Jermu naputteli jotain, mutta sekin oli paperiversio kahtena kappaleena, joiden kohtalona oli mitä ilmeisemmin joku pölyyntyvä arkistomappi Isokorven hyllyssä.
- Taitaa tiedonhalu olla molemminpuolista tässä tapauksessa, ajatteli Sakari itsekseen.
- Meidän käsityksemme mukaan Sgogg on jotain muuta, kuin ensivaikutelma antaisi odottaa, hän johdatti asiaa eteenpäin paljastamatta oikeastaan mitään omista näkemyksistään.
- Niin on, myönsi Simss. Erik Sgogg on muuttaja, kuten minäkin.
- Muuttaja? hämmästeli Nakkila. - Muutatte siis määrävälein, eli noin neljän vuoden sykleissä paikasta toiseen? Mikä juttu siihen sisältyy? Vai maahanmuuttajia? Maapallolle muuttajia?
- Ei mitään noista, Simss naurahti hieman. - Me olemme historian muuttajia. Meidän tehtävämme on muuttaa historiaa.
-Eli? Teillä on tehtävä, siis myös joku, joka sen on antanut. Miksi historiaa pitää muuttaa? Onko historian tiedoissa jotain väärin kirjoitettua? Pakko myöntää olevansa täysin pihalla, Sakari totesi.
- Meillä on tehtävä, jolla on varsin merkittävä tavoite. Tehtävämme on pelastaa ihmiskunta siltä tuholta, joka väistämättä olisi edessä.
- Ja sellainen tuho olisi? Nakkila kysyi hyvin epäilevänä, sillä juttu alkoi haiskahtaa pahasti jonkun hourupään ajatuskululta. Vaikka Simss oli juuri tukenut käsitystä, ettei Sakarin keskustelukumppanina ollut aito ihmisolento, niin tuo käsite ei tahtonut pysyä mielessä.
- Seuraavan kahdensadan vuoden aikana käytävät kolme ydinsotaa, keskustelukumppani ilmoitti arkisesti, mutta muutti heti lausuntoaan. - Tai siis kaksi, sillä ensimmäisen olemme jo onnistuneet välttämään.
Nyt juttu meni vieläkin omituisimmille urille, ja Nakkilalla alkoi olla todellisia vaikeuksia ohjata ajatuskulkuaan pois siltä linjalta, että hän keskusteli täyshullun kanssa.
- Missäs ja koska tämä estetty sota olisi käyty? hän uteli.
Simss oivalsi vaikeudet, joiden kanssa kuuntelija paini, joten hän laajensi kertomustaan.

- Neuvostoliitto teki ensimmäisen laajamittaisen ydiniskun USA:han vuoden 1962 lopulla laajentuneen kuubankriisin aikana. Tuloksena oli tietysti vastapuolen jäljelle jääneellä ydinkapasiteetilla suorittama kosto. Sota kesti neljä vuotta ja sen tuhot olivat maailmanlaajuiset, liki kuusitoistamiljoonaa ihmistä menehtyi ja noin kolminkertainen määrä vammautui pysyvästi.
- Nyt tulee kyllä sellaista potaskaa, ettei kummemmasta enää väliä, oli kuuntelijan pakko keskeyttää. -Kai sinä käsität, ettei mitään tuon tapaistakaan ole tapahtunut. Kuuban kriisi toki oli ja meni, mutta ei siinä nahisteltu puolin, eikä toisin. Joku kuubalaisten kapinoitsijoiden ja hallituksen joukkojen välinen oma kahakka taisi olla.
- Vaikea tätä on ehkä käsittää, mutta kerron kuitenkin, kuinka asiat etenivät. Neuvostoliiton johdossa oli Josif Stalin. Rauhannobelilla palkittu diktaattori Stalin oli omassa ylivertaisuudessaan vienyt tilanteen niin pitkälle, ettei kokenut itsellään olevan varaa perääntyä. Koska Neuvostoliitto oli jo sijoittanut Kuubaan neljäkymmentä ydinohjusta, hän uskoi voivansa pakottaa USA:n perääntymään aikeestaan Gastron vallasta syöksemiseksi. Stalinin käsityksen mukaan vain heikot neuvottelevat, joten hän löi kovan kovaa vastaan ja antoi käskyn iskeä Yhdysvaltoihin koko Kuuban arsenaalilla.
- Vai vielä rauhannobelisti Stalin? Kaikkea sitä kuuleekin, ällisteli Nakkila.
- Uskomatonta vai? Neuvostoliitto pyrki saamaan toisen maailmansodan voittajavaltiona Stalinille Nobelin rauhanpalkintoa. Kahdesti se evättiin, mutta kolmannella kerralla esityö jo osattiin hoitaa niin, että palkinto myönnettiin Stalinille natsisaksan kukistamisansioistaan. Simss jatkoi vakuuttavalla äänellä.
- Kuuban kriisihän oli kuusikymmenluvun alkupuolella ja muistaakseni Stalin kuoli jokseenkin kymmenen vuotta aiemmin, Sakari pohti kuulemaansa.
- Pitää paikkansa. Kuuban kriisin aiheuttaman ydinsodan välttäminen ja Stalinin eliminointi oli ensimmäinen muuttajille annetuista tehtävistä, Simss kertoi. - Istu vaan siihen sohvalle, olemme vasta alussa, joten jalkasi väsyvät ennen kuin olen kertonut puoliakaan, Simss jatkoi ja Sakari päätti noudattaa kehoitusta.
- Annat siis ymmärtää että, te muuttajat eliminoitte Stalinin ja muutitte näin historian kulkua, nyt Sakari alkoi olla oikeasti hämmentynyt. - Mitä porukkaa te siis olette? Kuka teitä ohjaa ja kuinka kauan olette sitten puuhastelleet hommianne? Ja, mistä te tulette?

-Teidän kannalta katsottuna me tulemme tulevaisuudesta. Vuodesta 2437 alkaen on kahdenkymmenen kahden vuoden aikana lähetetty lähes neljäkymmentätuhatta muuttajaa 1950 luvun alun jälkeiseen historiaan. Muuttajat ovat sijoittuneet jokseenkin tasaisena verkkona kaikkialle maapallolla. Tehtävänämme on tarkkailla tekemiemme muutosten seurannaisvaikutuksia, sillä niitä ei ole voitu ennakoida kuin oletustasolla. Jos otetaan esimerkki Stalinin eliminoinnista. Virallinen kuolinsyy Neuvostoliiton tiedotteen mukaan oli aivoverenvuoto, eli luonnollinen kuolinsyy. Kuitenkin Neuvostoliiton johdossa tultiin tulokseen, jonka mukaan kyseessä oli amerikkalaisten masinoima salamurha. Tämä johti puolestaan kostoiskuun noin kymmenen vuotta myöhemmin. Tämänlaatuisia tapahtumayhteyksiä ei pystytä ennakoimaan, joten seuranta on pidettävä ajan hermolla jatkuvasti. Tässä tehtävässä helpottaa jo nykyisin kaikkialle yltävä tiedonsiirtoverkosto internet. Internetin kautta kaikki muuttajat ovat jatkuvassa yhteydessä toisiinsa.
- Ja internet verkko on teidän luomuksenne arvaan?
- Ei ole. Tehtävämme ei ole kehityksen edistäminen, ainoastaan aiemmin mainitsemani tavoite. Me kyllä käytämme tietoverkkoa, mutta sielläkin liikumme omalla nanodatataajuudella, eikä meidän läsnäoloa pysty havaitsemaan
- Onpa todella erinomaisen erikoista tarinaa. Siis varsinaista scifiä, mutta vakavasti ottaen tuon on oltava täyttä mielikuvitusta. Vai muka tulevaisuudesta olevia historianmuuttajia.
- Ei sinun ole mikään pakko uskoa. Minä lupasin kertoa kaiken haluamasi Sgoggista, ja tämä on taustatietoa siihen. Simss ilmoitti. - Toki voisin antaa puheenvuoron professori Meyra Charbonneuxille, jonka tiedemiesryhmä kehitti aikamatkustusmoduulin.
- Nyt siis kerrot pystyväsi ottamaan yhteyden tulevaisuuteen yli neljänsadan vuoden päähän? epäili Nakkila.
- En suinkaan. Sellaiseen en pysty, tai ainakin se olisi todella hankala toteuttaa. Meillä muuttajilla on professori Charbonneuxin laatima tiedote, jolla hän kertoo tarkemmin tehtäväkuvastamme.
- Viittaatko tuolla neukkujen kostolla mahdollisesti Kennedyn murhaan? uteli Sakari, arvellen Simssin todellakin vihjaavan tuohon tapaukseen.
- Kyllä, juuri siihen, vahvisti Simss.
- Eli, te päästitte Stalinin päiviltä, ja pistitte homman amerikkalaisten piikkiin?
- Ei. Me elinoimme Stalinin, mutta emme suinkaan tappaneet. Ainakaan tarkoituksellisesti. Eliminointi on käytännössä toimintakyvyttömäksi saattamista. Tuossakin tapauksessa aiheutettiin keskushermostovaurio, joka johti kehon halvautumiseen. Hoitotoimenpiteillä Stalin olisi pysynyt elossa varmaan vuosia tai ehkä jopa kymmeniä vuosia. Todennäköisesti tilannetta käytettiin hyväksi Kremlin sisäisessä valtataistelussa. Stalinin kuolemasta aiheutuneet tai aiheutetut jatkotoimenpiteet eivät olleet ennakoitavissa. Tavoitteena oli vain diktaattorin saaminen tilaan, jossa hän ei pystynyt rakentamaan sitä lähipiiriän, jonka avustuksella tilanne johti katastrofiin.

Simss avasi olohuoneessa olevan lipaston laatikon ja kaivoi esiin langattomat kuulokkeet ja napsautti samalla pöydällä levänneen tietokoneen päälle. Ojentaessaan kuulokkeita Nakkilalle, hän samalla sanoi.
- Sovitteleppa noita. Minulla on tuossa koneella se mainittu tiedote, jolla professori Charbonneux kuvailee muuttajia ja heidän tehtäväänsä historiassa.

Sakari tutki hetken saamaansa laitetta, eikä havainnut siinä mitään epäilyttävää, joten hän asetteli luurit korvilleen. Samaan aikaan Simss käveli parvekkeen ovelle ja avasi sen niin että, raikas ilmavirtaus kulkeutui jokseenkin lämpimään huoneeseen. Samalla kuulokkeista alkoi kuulua miellyttävä naisääni, joka puhui kieltä, jota Sakari ei ymmärtänyt, vaikka tunnistikin ääntämisestä kielen ranskaksi.
- Täältähän tulee ranskaa, en minä tätä ymmärrä.
- Niinpä tietysti. Pieni hetki, niin käännän simultaation suomeksi, Simss totesi ja ojensi kättään, johon Nakkila tarjosi kuulokkeita. Simss laittoi luurit omille korvilleen ja naputteli hetken tietokoneensa näppäimistöä.
- No, niin, nyt sama suomesksi, hän naurahti kävellessään Nakkilan taa ja ojensi kuulokkeet. Sakarin asetellessa laitetta takaisin korvilleen, hän tunsi niskassaan kevyen kosketuksen Simssin laskiessa kätensä sohvan selkänojalle.

Sakarin silmissä huone rävähti valkoiseksi, aivan kuin salama olisi välähtänyt. Niskassa tuntui kuuma tärähdys ja sähköinen sävähdys kulki läpi vartalon aina varpaisiin ja sormenpäihin asti. Tuttu leijumisen tunne valtasi kehon, mutta tällä kerralla tunne oli aiempia voimakkaampi eikä kaikonnut tutusti saman tien. Sakari ei tiennyt, oliko hetkeksi menettänyt tajuntansa, mutta huomasi leijumisen sijaan makaavansa sohvalla kyljellään, eikä pystynyt liikauttamaan itseään.

Sama miellyttävä tasainen naisääni kuului korvisssa, mutta nyt selvällä, tosin hieman vierasperäisellä aksentilla sointuvalla suomenkielellä.

- ..Muuttajat ovat meidän viimeinen mahdollisuutemme vaikuttaa historian kulkuun ja ihmiskunnan tulevaisuuteen. Valitettavasti emme voi olla täysin varmoja siitä, että tämä yritys onnistuu, sillä aikasiirtymä on pelkän teoreettisen laskentamallin antama mahdollisuus, jota emme pysty koestamaan käytännön tasolla. Syy siihen on yksinkertaisesti tämän aikamatkan vaatima aika. Muuttajat on lähetettävä yli neljänsadan vuoden taakse. Tuo matka vie aikaa, ja tämän lähetyksen ollessa perillä vuodessa 1997 me elämme jo vuotta 2499.
Tämä tiedote on varustettu jokaisen tässä erässä lähtevän sadankuuden muuttajan käyttöön. Pääsääntöisesti muuttajat pysyttelevät huomaamattomina ja välttävät esiintuloaan. Tehtävänä on vaikuttaa niihin päättäjiin ja päätöksiin, jotka muutoin johtavat niihin katastrofaalisiin seurauksiin, joiden kanssa kamppailemme tällä hetkellä.
Lyhyesti mainittuna tilanne maapallolla on tänään, vuonna 2459 seuraava. Radioaktiivinen saaste on levinnyt kaikkialle, eikä puhtaan ravinnon kasvattaminen ole mahdollista, kuin poikkeuksellisissa oloissa. Kolmen ydinsodan seurauksena väkiluku maapallolla on romahtanut vajaaseen yhdeksään miljoonaan. Säteilyn aiheuttamat sairaudet ja mutaatiot ovat pudottaneet syntyvyysluvut lähes olemattomiin. Jokseenkin siedettävät asuinolot löytyvät vain yhdeltätoista avaruusasemalta jotka kiertävät radoillaan ja muutamalla Andien vuoriston alueella yli kolmentuhannen metrin korkeudessa. Yhdellätoista avaruusasemilla asuu liki kaksikymmentätuhatta ihmistä. Marsiin perustetulla siirtokunnalla pitäisi olla satakuusikymmentätuhatta asukasta, mutta yhteys sinne on katkennut vuonna 2454. Mitään tietoa noista ihmisistä tai heidän kohtalostaan ei ole.
Biomekaaniset hybridirobotit kehitettiin alun perin työskentelemään niillä alueilla, joissa ihminen ei pysty radioaktiivisen saasteen vuoksi oleskelemaan. Näistä roboteista muokattiin myöhemmin muuttajia. Tiedemiesryhmä, jonka yksi jäsen itsekin olen, onnistui laatimaan teoreettisen mallin aikamatkan toteutuskaavasta, ja syntyi ajatus historian kääntämisestä. Roboteista tehtiin ihmiskopioita, joiden tekoäly muokattiin toimimaan normaalissa kanssakäymisessä sopivaksi. Tekoälyyn emme pysty liittämään inhimillisiä ominaisuuksia, kuten tunteita, mielikuvitusta tai huumorintajua. Nämä ominaisuudet ovat korvattu pitkälle hiotuissa käyttäytymismalleissa toteutuvina ohjelmallisina kaavoina.
Muuttajat pyrkivät siis vaikuttamaan ensisijaisesti ohjaamalla kohdehenkilöidensä käyttäytymistä päätöksenteossa. Tämä tiedoite on tarkoitettu äärimmäisissä tapauksissa käytettäväksii, ja välitetään kohteille, joihin muut vaikutuskeinot eivät pure. Muuttaja osaa tehdä päätöksen eliminointitarpeesta. Ihmiskunnan tulevaisuus on asetettava yksilön tulevaisuuden suhteen etusijalle.Väkivaltaisia ratkaisuja pyritään toki välttämään, mutta tarvittaessa muuttaja voi käyttää keinoja joilla eliminoi tehtävää vaarantavat tekijät. Toimenpiteeseen riittää peukalon ja sormenpäiden välillä annettava kolmen kilovoltin sähköisku. Sekunnin murto-osan kestävä jännitepiikki niskanikaman lävitse vaurioittaa selkäydintä purkamalla hermosolujen molekyylisidoksia. Tapahtuma on kivuton, eikä jätä mitään havaittavaa jälkeä, lukuunottamatta kehon halvautumista. Kohde jää eloon, mikäli saa ajoissa asianmukaista hoitoa, mutta toimintakykyä ei pysty palauttamaan.

Ääni kuulokkeissa jatkui yhä, mutta Sakari ei enää pystynyt hahmottamaan lisätietoa sen sisällöstä.
- Minut on siis eliminoitu, ajatus vyöryi tajuntaan peittäen alleen kaiken muun. - Olen loppuiäkseni halvaantunut, miksi näin? Eikö parempi olisi ollut kuitenkin tehdä loppu, jos kerran on eliminoitava?

Simss näkyi hääräilevän jokseenkin kiireettömästi, mutta ilmeisen määrätietoisesti huoneessa. Nakkila ei pystynyt edes päätään kääntämään, mutta näkökentässä vilahteli Tony Simssin alavartalo, ja pian näkyi myös matkalaukku, jonka Simss nosti avattuna olohuoneen matolle. Katsettaan Nakkila pystyi kääntämään, tosin vain toisella silmällään, sillä toinen peittyi sohvan käsinojaan. Pieni määrä tavaraa pakkautui laukkuun, ja pian Simss pyörähti viimeisen kerran näkökenttään. Sohvalla lojuva vieras ei näyttänyt kiinnostavan millään lailla laukkunsa kanssa hääräävää Simssiä, joka nousi, otti kuulokkeet Nakkilan korvilta ja laittoi ne vielä viimeisenä laukkuunsa. Pian ovi kolahti kiinni, ja Sakari Nakkila jäi yksin huoneistoon.

Aika kului, eikä mitään muuta oikeastaan tapahtunut. Asuntoon kuului vaimeasti kerrostalon normaaleja ääniä, mutta Simss ei enää palannut. Pikkuhiljaa Sakari alkoi saada ajatuksiaan järjestykseen. leijuva olo, lähes painottomuuden tunne oli ja pysyi. Toisaalta se oli hyvä, sillä mihinkään ei sattunut. Välttääkseen paniikkia ajatuksissaan, alkoi Nakkila pohtia mahdollisuuksia selviytymiseensä.
Hän ei ilmestyisi kurssille, vaikka oli luvannut saapua, tosin omaan tahtiinsa. Se ei vielä saisi mitään tapahtumaan, mutta entä sitten, kun häntä ei näkyisi asunnollakaan? Normaali katoamistapaus ei aiheuttaisi ensimmäisinä päivinä kummempia toimenpiteitä viranomaisissa, mutta entä polisin katoaminen vieraalla paikkakunnalla? Siitä varmaan ilmoitettaisiin Isokorvelle Haminaan, mutta tapahtuisiko mitään muuta? Kuinka pitkään kestäisi ennen kuin häntä todella alettaisiin etsiä. Tietysti se bussipysäkki osattaisiin paikantaa, jolla hänet viimeksi nähtin, mutta entä siitä eteenpäin? Parhaassa tapauksessa pysäkin t-paitamies muistaisi Simssin ja ehkä tietäisi tämän asunnonkin, mutta oliko se todennäköistä? Tuskin sentään, tiedotteen mukaan muuttajat pysyttelevät matalanprofiilin linjoilla, joten luultavaa oli, ettei Simssillä olisi tuttavia.
Kuinka pitkään hän liikuntakyvyttömänä pysyisi hengissä, ellei häntä löydetä ajoissa? Ravinnotta terve ihminen selviytyy kai ehkä viikon verran, mutta juomaa vailla näin kesäaikaan ei montaa päivää.

Päivä hämärtyi illaksi ja yö kului aamuun unen käymättä silmässä. Nakkila kuunteli rappukäytävän aamuisia ääniä, jotka päivän myötä vaimenivat voimistuen jälleen iltaa kohti. Yö, aamu, yö, Sakari yritti seurata ajan etenemistä, mutta pian hän huomasi olevansa sekaisin päivistä. Hän ei pystynyt päättelemään, oliko nukkunut ja jos oli, niin kuinka pitkään. Jossakin vaiheessa hän havahtui ovikellon ääneen. Oliko se tämän asunnon, vai jonkun naapurin? Ääni ei toistunut, eikä ketään tullut, ehkä se olikin vain unta. Unen ja todellisuuden raja alkoi hämärtyä, ja hän näki välillä ihmisten kävelevän ohitse. Välillä hän huomasi nousevansa sohvalta ja ihmetteli, miksi ei aikaisemmin ollut sitä tehnyt, kunnes taas havahtui todellisuuteen. Taas uusi päivä valkeni vailla muutosta. Sakari huomasi ihmettelevänsä, ettei tuntenut nälkää, eikä janoa, vaikka edellisestä ateriasta täytyi olla jo vuorokausia. Vain sama kevyt leijumisen tunne pysyi. Ei kipuja, ei nälkää, ei janoa. Vain leppeä lämmin olo, aivan kuin olisi kellunut lämpimässä meressä. Pelko ja epätoivo kalvoivat kuitenkin syvältä.
- Minä en selviä tästä, mies ajatteli. - Menee aikaa, ennen kuin kukaan osaa etsiä minua täältä. Aivan liian paljon aikaa. Minut löydetään vasta sitten, kun haju tunkeutuu rappukäytävään.

Sakari jaksoi kaivaa jostakin vielä viimeisen toivonkipinän ja löysikin sellaisen. Hento oljenkorsi, johon toive kuitenkin yritti tarttua tuikasti.
- Murtovaras löysi Erik Sgoggin. Simss oli myös avannut parvekkeen oven ja se oli vieläkin avoin, sen hän tiesi siitä, että kärpäsiä oli alkanut ilmestyä asuntoon. Niitä pörräsi yhä enemmän hänen ympärillään, niitä laskeutui kasvoille ja niitä pyrki tunkeutumaan jopa suuhun ja nenään. Ehkäpä avoin parvekkeen ovi kiinnittäisi täälläkin jonkun pitkäkyntisen huomion ja saisi tämän innostumaan yöllisestä rosvoretkestä. Todennäköisyys toki soti selkeästi tuota mahdollisuutta vastaan, mutta muutakaan pelastumisen mahdollisuutta ei tainnut olla. Täällä hän oli täysin vieraassa asunnossa, ja vaikka etsintä olisikin käynnissä, niin tuskin Simssin huoneisto kuuluisi niihin paikkoihin joista kadonnutta osattaisiin lähteä etsimään. Sakari ei keksinyt pienintäkään aihetta toivoa moista. Kärpästen pörinä tuntui käyvän yhä kiivaammaksi päivän edetessä.
- Helvetti, jos vedän kärpäsen henkeeni, niin minä tukehdun, ajatteli Nakkila. - On siinä jo poliisiuran loppu, kuolla kärpäsen tappamana. Hän yritti puhaltamalla saada kärpäset huuliltaan, mutta turhaan. Hengitys toimi vain refleksinomaisena, eikä siihen voinut tahdolla vaikuttaa. Olihan hän sen jo huomannut yrittäessään turhaan saada jonkinlaista ääntä aikaiseksi.
- Mikä hiton invaasio niillä on meneillään? hän pohti.

Kärpäsongelma alkoi kuitenkin helpottaa päivän painuessa iltaan ja pörinä päättyikin pimeyden lisääntymisen myötä. Kärpäsistä oli riesan lisäksi ollut se hyöty että, ne olivat pitäneet Sakarin hereillä. Hiljaisuuden laskeutuessa, poliisimies ei jaksanut enää vastustaa väsymystä, vaan vaipui sekavaan unenhorteeseen. Aamun valjetessa alkoivat kärpäset jälleen työpäivänsä, mutta enää Sakari ei siitä huolestunut, hän ei havahtunut ympärillään pöriseviin kiusanhenkiin. Uni oli rauhaisaa, jopa jotenkin nautinnollista. Siinä hän kellui lapsuutensa uimarannassa, jossa lämpimät aallot keinuttivat hitaasti ja lempeästi. Korkealla sinisellä taivaalla liiteli valkoinen lintu. Lokki. Lokki kaarteli siipiään räpäyttämättä alemmas ja lokin huudon sijaan, sen nokasta kantautui lempeä naisääni. Professori Charbonneuxin ääni, joka pehmeän monotonisesti kertoi muuttajien vaiheista.
- Kaikki muuttajat ovat jatkuvasti yhteydessä toisiinsa, joten tieto muuttajien toiminnan seurauksista on jokaisen tavoitettavissa. Näin pyritään valmistautumaan historian muuttamiseen mahdollisimman tehokkaasti ja välttää ongelmalliset yllätykset. Muuttajien toiminnan vaikutukset saattavat heijastua yllättäviin paikkoihin ja tapahtumiin täysin ennalta arvaamattomasti. Historian kulun muuttaminen ei ole etukäteen laskettavissa, sillä asiayhteydet muuttuvat sattumanvaraisesti.
Lokin ääni muuttui käheämmäksi ja matalammaksi, se muistuttikin äkkiä Simssin ääntä.
- Tiedät, kuinka yllättävät seuraukset olivat Stalinin kohdalla. Sinä tiedät aivan liikaa, joten sinut piti eliminoida. Sinun tietosi voivat julkitullessaan haitata tavoitettamme. Tuskin sitä estää, mutta sulkemalla tämän tietovirran, säästymme ehkä sadoilta myöhemmiltä eliminoilleilta.
Lokki nousi korkeammalle, eikä sen äänestä enää saanut selvää. Taivas lokin yläpuolella oli käynyt tumman harmaaksi, ja tuuli nousi. Sakari tunsi yhä keinuvansa lämpimässä vedessä, mutta aallot löivät hänen ylitseen ja vesi tuntui tunkeutuvan suuhun ja nenään. Hän yritti pidättä hengtystään, mutta huomasi ettei pystynyt siihen. Vesi tunkeutui selvästi suuhun, mutta se ei tuntunut pahalta, vaikka hän ei pystynyt nielemään sitä, sen maku ja märkyys hivelivät miellyttävällä tavalla aisteja. Lokki oli kadonnut taivaalta, joka näytti käyvän yhä tummemmaksi ja tuntui laskeutuvan koko ajan alemmas. Pian se kietoi horteisen unimaailman tummaan vaippaansa, eikä jäljelle jäänyt mitään.

----------

Huoltomies avasi oven yleisavaimellaan, ja vetäytyi viisaasti avautuvan oven edessä, jääden oven katveeseen. Siitäkin huolimatta käytävään tulvantanut haju sai hänet yökkäämään ja ryntäämään käsi suun edessä alas rappuja. Tattari huuteli alas ryntäävän huoltomiehen perään.
- Sinne tulee partio aivan pikapuoliin. Käske pojat suoraan tänne neloseen!

Oven avautumisen aiheuttama ilmavirta sai aikaan kiukkuisen surinan, aivan kuin tuhat pienenpientä moottoria olisi äkkiä kiljahtanut täysille kierroksille. Jermun astuessa huoneistoon, alkoivat kärpäset jälleen laskeutua tiiviinä parvena olohuoneen seinustalla olevalle tummanvihreällä nahkasohvalla lojuvan hahmon päälle. Löyhkä sakeni syvemmällä huoneistossa, mutta Jermu ei siitä välittänyt loikatessaan sohvan ääreen.
- Ei jumankauta Snagari! pääsi huudahdus Tattarin huulilta. Poliisiuransa aikana Jermu oli toki nähnyt yhtä ja toista, monennäköistä ruumistakin, mutta tottua sellaiseen ei voi, joten epätoivoinen huudahdus pääsi purkautumaan ilmoille, vaikka sohvalla kärpästen peittämä Nakkila ei aivan tavanomaiselta vainajalta vaikuttanutkaan. Kärpäsistä huolimatta Snagari näytti vain nukkuvan epämukavassa asennossaan. Jermu laski kaksi sormeaan Nakkilan kaulalle tunnustellen mahdollista sykettä. Ei mitään..., vai värähtikö valtimo sittenkin? Jermu painoi sormensa tiukemmin iholle ja jälleen hento värähdys. Pulssi! Se tuntui sittenkin, Tattari oli varma. Heikko syke, ja hidas. Ehkä vain kahden, kolmen sekunnin välein, mutta kuitenkin.
Tattari kaivoi nopeasti puhelimensa esiin ja näppäili hätäkeskuksen numeron. Painaessaan luuria korvalleen, hän kuuli ovelta töminää ja ojensi kämmenensä kohti sisään tulevaa poliisikaksikkoa, jotka merkin nähtyään pysähtyivät niille sijoilleen.
- Rikospaikka! hän henkäisi. Samaan aikaan hätäkeskus vastasi, joten Jermu jatkoi ilmoittaen osoitteen, jonka huoltomies oli hetkeä aikaisemmin kertonut. - Ambulanssi nopeasti tähän osoitteeseen. Uhri on syvässä tajuttomuuden tilassa, ilmeisesti ollut todella pitkään. Pulssi heikko ja hidas. Apua tänne mahdollisimman nopeasti, kyseessä on viikonverran kadoksissa ollut poliisimies.
Hätäkeskus lupasi auton olevan perillä alle kahden minuutin, ja pyysi Tattaria pitämään linjan auki siihen asti.
- Siis mahdollinen rikospaikka, joten hillittyä liikkumista huoneistossa, Jermu suuntasi sanansa ovelle pysähtyneille poliiseille.
- Okei! Ei tuo lemu juuri houkuttele käymään peremmälle, toinen poliisesita tuumaili ja lisäsi vielä. - Tilataan tekniikka paikalle. Ne pojat ovat noihin katkuihin tottuneet. Jaa, uhri on siis hengissä vielä. Mepä mennäänkin tuonne alas opastamaan lanssiväkeä paikalle. Poliisimiehet lähtivät tallaamaan rappua alaspäin.


------------

Jermu istui muovisella tuolilla Yliopistollisen keskussairaalan käytävän päässä, ja vilkaisi puhelimensa näytöltä kelloaikaa. Hänelle oli vielä reilu tunti aikaa, ennen kuin Saara Pellinen pääsisi töistä. Ehkä tässä välissä ehtisi kuulla ensimmäiset tiedot Nakkilan tilanteesta, hän toivoi itsekseen. Jermu oli seurannut ambulanssia, jonka kyydistä Sakari oli kiidätetty suoraan teho-osastolle. Joku varmaan tulisi kertomaan ensimmäiset kuulumiset heti, kun siihen olisi tilaisuus, ja Jermu toivoi tuon tilaisuuden ilmaantuvan sen verran ajoissa, että hän ehtisi vielä lupauksensa mukaisesti tavata Pellisen.
Ehti kulua reilu puolituntinen, kunnes Jermua kohti käveli iäkkäämpi naisihminen valkoisessa lääkäritakissaan. Nainen kantoi klassiseen tapaan stetoskooppia kaulallaan ja loi tarkkailevan katseen silmälasiensa yli tuolilla istuvaan Tattariin.
- Sinä tulit tämän Nakkilan matkassa? Omainen? Kysyvä äänensä'vy sai Jermun nyökkäämään.
- Omainenpa hyvinkin. Jermu Tattari, viranomainen ja työkaveri, Jermu totesi ja vilautti korttiaan. - Minkälainen Sakarin tilanne on? Kai hän toipuu?
Nainen näytti tovin verran pohtivan, ilmeisesti sitä, kuinka paljon voi kertoa potilaastaan. Päätti kuiteenkin antaa jonkin verran tilannetietoa.
- Anneli Itävaara, nainen ojensi kätensä. -Tilanne on tällä hetkellä hyvin kriittinen. Potilas on todella heikossa kunnossa. Hänen elimistönsä on pahasti kuivunut, munuaiset eivät toimi ilmeisesti juuri tuon kuivumisen seurauksena. Silmämääräisesti erottuvia fyysisiä vammoja ei näytä olevan, jollei oteta huomioon niitä vaurioita, joita rakon ja suolen tyhjentyminen ovat iholle ehtineet aiheuttaa. Potilas pidetään nukutettuna toistaiseksi ja hänet on kytketty elintoimintoja tukevaan laitteistoon. Lisäksi dialyysihoito on aloitettu. Toipumisesta on tässä vaiheessa vielä mahdoton sanoa mitään.
Sinä oli ilmeisesti kaikki, mitä hoitohenkilöllä tällä hetkellä oli asiasta kerrottavana, joten Jermu kiitti ja lupasi palata mahdollisimman pian. Hänellä alkoi olla jo kiire Oulun poliisilaitokselle.

Ajellessaan kohti poliisilaitosta Jermu soitteli Saara Pelliselle, joka ehdotti tapaamista poliisilaitoksen lähellä, Oulujokivarressa sijaitsevassa ulkoilma kahvilassa. Jermulle tämä sopi hyvin, sillä kuullessaan mainittavan kahvilasta, hän oivalsi ettei ollut syönyt mitään koko päivän aikana ja vatsakin tuntui oivaltavan saman asian.
Jermun haukatessa ensimmäisiä suupaloja muhkeasta kinkkujuustosämpylästä, asteli myös konstaapeli Pellinen paikalle siviiliksi pukeutuneena. Muodollisen tervehtimisen jälkeen Saara Pellinen kävi suoraan käsiksi aiheeseen.
- Onnistuit sitten löytämään tämän Nakkilan, ja varsin nopeastikin, kun otetaan huomioon se, että olet vieraassa kaupungissa.
- Ei tämä minulle niin vieras ole. Minulla on täällä sukulaisia ja olen pyörinyt Oulussa aiemmin jonkin verran. Tiedä siitä nopeudestakaan. Sakari on kriittisessä tilassa, eikä toipumisesta taida kummoisia takeita olla. Olisi varmaan pitänyt tulla vielä aikaisemmin tänne, jos Sakari olisi löytynyt vaikka päivää aikaisemmin, voisi tilanne olla aivan toisenlainen.
- Älä tuolle linjalle ala, Saara toppuutteli. - Voitaisiin sitä pohtia myös niin että, jollet olisi tullut, niin Nakkilaa ei olisi vieläkään löydetty.
- Huoltomies oli hälytetty sinne sen hajun takia, joten minulla ei oikeastaan ole osaa, eikä arpaa löytymisen suhteen. Satuin vain olemaan paikalla.
- Hmm... Ehkä niinkin, mutta jos käydään itse siihen asiaan. Se Sgogg siis liittyy tähän Nakkilaan ja lupasit kertoa siitä enemmän, Pellinen vaihtoi sujuvasti aihetta.
- Niin, tämä Sgogg. Tapaus alkoi jokseenkin tavallisena kuolemansyyn tutkintana, mutta muuttui pian hämmästyttäväksi sopaksi. Avausta odotteleva vainaja lähti kävelemään, ja katosi sitten sujuvasti ulkomaille. Kaiken kukkuraksi kävi vielä ilmi, ettei kysymyksessä ollut enempää vainaja kuin ihminenkään. Kaikki Sgoggin jäljet ovat seurattavissa pienen matkaa, mutta katoavat kuin pieru saharaan tarkemmin tutkittaessa. Sgoggia ei ole olemassa, vaikka omin silmin olen nähnyt.
- Onhan. Sgogg on Sveitsissä ja IBM:n leivissä, kuten jo sanoinkin. Saattaa olla jopa tällä hetkellä täällä Oulussa. Eikös Nakkila itsekin sitä mieltä ollut? Saara oikaisi Tattarin väitettä.
- Siltä se voi alkuun vaikuttaa, mutta tutkipa huviksesi tämän mysteerimiehen historiikkia. Löydät taatusti kaiken oleellisen, jota tarvitaan henkillöllisyydet varmistamiseen, mutta missään työpaikassa, tai oppilaitoksessa ei kukaan pysty muistamaan Erik Sgoggia henkilökohtaisesti. Et löydä ensimmäistäkään kuvaa miehestä, et edes koulujen luokkakuvista näe tätä veijaria. Dokumentteja kyllä tiettyyn rajaan asti löytyy, mutta sitten jälki haihtuu. Haminassa Sgoggin piti olla töissä ohjelmointiyhtiössä, jopa yhtiön oma rekisteri näytti asian olevan juuri niin, mutta Sgoggin työpisteessä ei miestä tunnettu, eikä edes esimiehillä ollut tietoa tällaisesta työntekijästä.
- Eihän tuossa nyt ole mitään järkeä. Eihän yhteiskunnassa voi olla henkilöä, joka ei ole missään rekisterissä, Saara väitti.
- Enhän minä sanonutkaan siinä mitään järkeä olevan, ja sitä paitsi: Tässähän ei ole kyseessä henkilö, joka ei olisi rekisterissä. Tässä on pikemminkin kyseessä reksiterissä oleva henkilö, jota ei ole olemassa. Jermu virnisti.
- Tiedätkö mitä mieltä minä olen noista tarinoistasi? Pellinen kysyi jotenkin erikoisen lempeällä äänellä.
- En, mutta anna kun arvaan, Jermu tuumasi. - Et usko tavuakaan?
- No. En todellakaan. Jotain peliä sinä vedät, ja ilmeisesti tämä Nakkila on ollut kanssasi samassa kerhossa. Homma vain on tainnut kusaista kenkäänsä pahemman kerran ja nyt on menossa joku omituinen peittely. Olenko oikeassa?
- Tiedän tämän kuulostavan vähintään uskomattomalta, mutta tässä todella mennään. Taitaa olla parasta kertoa koko stoori aivan alusta. Päättelet sitten itse, miten paljon pystyt uskomaan. Luulenpa ettei se kovin paljoa tule olemaan sittenkään. Jermu totesi ja jatkoi: - Otatko jotain, vaikka kahvin? Minä tarjoan ja kerron sitten koko homman aina Sgoggin löytymisestä tähän Sakarin löytymiseen.

Jermu kertoi perusteellisesti tapahtumien kulun, Sgoggin löytymiseen johtaneesta soitosta, tämän poistumisesta ruumiinavauksesta omatoimisesti, ja asian varmistumisesta valvontakameran tallenteessa. Sgoggin omituisesta sormenjälkikuviosta aina Nakkilan havaitsemaan kasvojen täydelliseen symmetriaan, ja edelleen Sakari Nakkilan löytymiseen asti.
- Olipa siinä tarina, Pellinen totesi. - Täysin uskomaton juttu kertakaikkiaan. Te siis tulitte siihen tulokseen, että kysymys on jostakin keinotekoisesta laitteesta, eikä elävästä ihmisestä?
- Täytyy tunnustaa, etten todellakaan tiedä. Kaikki on sekavaa, mutta siltä se vaikuttaa ettei kysymys ole oikeasta ihmisestä, vaan jostakin robotista. Silti on itsestänikin käsittämätöntä kuinka on edes mahdollista saada aikaiseksi tuollainen...miksi sitä edes sanoisi? Noin ihmisen kaltainen kone, Jermu ihmetteli.
- Noin kerrottuna asia on jotenkin looginen, mutta samalla loogisuudessaan aivan käsittämätön. En nyt tiedä, mitä tuosta pitäisi ajatella. Täysin uskomaton juttu tuollaisenaankin. vaikka jotenkin mieleni tekisi uskoa, mutta silti se ei voi olla noin. Mietin vain uskotko itse täysillä tuohon, vai kusetatko jostakin syystä täysillä minua? Oletteko sotkeutuneet johonkin paskahommaan pahemman kerran ja nyt yrität noin epätoivoisella tarinalla päästä pujahtamaan kuiville? Pellinen pohti: - Jos tuollainen mystinen juttu olisi oikeasti ollut, niin miksi se sitten muka pistettiin tutkimatta pakettiin? Eihän homma niin etene? Tai, hei hetkinen! Tulikin mieleeni, jospa te, siis...

Lause jäi kesken ja Jermulle tuli äkkiä omituinen aavistus siitä, mitä Pellisen mieleen oli yllättäen juolahtanut. Aavistus sai vahvistusta Pellisen reaktiosta, tämän laskiessa kädestään puoliksi syödyn fetapasteijan ja työntäessä puolikkaan kahvikuppinsa kauemmas.
- Jaa, minun täytyykin nyt lähteä tai jään bussista. Kiitos ny kahvista, Saara mutisi noustessaan pöydästä.
- Minä voin kyllä heittää sinut autolla, Jermu tuumi, mutta ehdotus tuli torjutuksi nopeasti.
- Ei missään tapauksessa. Sinulla on ollut rankka päivä, joten istu ja nauti kahvistasi. Minä pääsen mainiosti bussilla.
- Okei sitten. Ajattelin vielä käydä sairaalalla ja pitäähän minun vielä ilmoitella Haminan suuntaan Sakarin tilanteesta. Jermu myöntyi.

Saara Pellinen käveli rivakoin askelin poispäin kahvilasta ja etsi pysäkin, jolle ei enää olisi näköyhteyttä. Kävellessään hän mietti mieleensä noussutta ajatusta. Vaika Tattari vaikutti asialliselta ja jopa tavallaan mukavalta, niin voisiko tuo olla jotain peittelyä. Koko tarinassa ei ollut järjen hiventäkään, joten miksi mies yleensä lähti moista tuomaan julki? Oliko tarkoitus vain luoda kaaosta Nakkilan tapauksen tutkintaan? Mikä oli Tattarin todellinen rooli Nakkilan katoamisessa? Juttuun näytti liittyvän aivan liikaa epäselviä ja outoja piirteitä, joten tutkinta varmasti käynnistetään ja siihen hän tulisi myös oman näkemyksensä ja tietonsa liittämään.


------------

Seuraavana aamuna Jermu sai tukea aavistukselleen puhelinsoiton myötä. Rauno Isokorpi soitti Haminasta.

- No, mitä uutta Ouluun kuuluu? Isokorpi aloitti, ja jatkoi vastausta odottamatta. - Onko Sakarin tilanteessa tapahtunut kehitystä?
Jermu arvasi tämän olevan keskustelun avausta ja todellinen asia tulisi pikapuoliin esiin. Tokihan Rauno ymmärsi, ettei hänellä tähän aikaan ollut eilisillan tietoihin juuri lisättävää.
- En ole tänään sairaalalla käynyt. Illalla sanoivat pitävänsä Snagarin nukutettuna ainakin pari vuorokautta. Herättelevät kun saavat elintoiminnot vakaantumaan. Tilanne on siis yhä kriittinen.
- Niinpä, ikävä juttu kertakaikkiaan. Toivotaan, että Sakari löytyi ajoissa ja toipuu nopeasti. Isokorpi myötäili, ja Jermu kuuli äänestä varsinaisen asian olevan kohta tulossa.
- Minä jään tänne Ouluun vielä viikonlopun yli. Toivottavasti Sakari on sitten jo saatu parempaan jamaan. Jatkan sitten maanantaista taas keskenjäänyttä lomaani? Jermu ilmoitti esimiehelleen selkeä kysymys äänessään.
- Tuota, käytkö nyt pikapuoliin Oulun poliisitalossa? Niillä on jotain kyseltävää tämän jutun tiimoilta, Raunon ääni oli jotenkin vaivautunut ja ikävä aavistus piipahti Tattarin mielessä.

----------

Saara Pellinen oli jälleen päivystyksessä ja opasti Jermun pieneen niukasti kalustettuun huoneeseen. Kalustus oli todella niukka. Pieni pöytä ja sen kahtapuolen muoviset kuppituolit, kuten he Haminassa näitä kuulustelutilojen tuoleja kutsuivat. Pöydällä oli tyhjä ruutupaperilehtiö ja kuulakärkikynä. Huoneen nurkassa jalustalla oleva videokamera.
- Odota hetki, Pellinen sanoi virallisen jäykästi. - Hanhivaaran Reijo tulee jututtamaan sinua aivan kohta. Ole hyvä ja istu.

- Tämä tästä taas puuttuikin, Jermu mietti itsekseen muistaen Pellisen reaktion edellispäivältä. - Kiemuraan menevät hommat, teki tai oli tekemättä. Joku jossakin on siis päätellyt minulla olevan jotain tekoa Snagarin katoamisen kanssa. Onneksi olin juuri silloin Kallen mökillä, joten tuolta varikselta lento loppuu lyhyeen.

Samassa huoneen ovi avautui ja pitkä hoikka mies astui sisään. Rennosti pukeutunut mies hymyili ystävällisesti ja ojensi kätensä.
- Reijo Hanhivaara, mies esittäytyi.
- Jermu Tattari, kuten jo varmaan tiesitkin, Jermu lausui tarttuessaan ojennettuun kouraan.
- Niin, tämä on nyt tällainen epävirallinen kuulemis- ja keskustelutilaisuus. Haittaako, jos pistän tallennuksen päälle, se voi helpottaa sitten meidän työskentelyä jatkossa. Hanhivaara kysyi ja totesi vielä jatkoksi. - Jos haluat oikeusavustajan paikalle, niin hankitaan sellainen.
- En pidä tarpeellisena, Jermu naurahti. - Te siis alatte selvittää, onko minulla tekoa Nakkilan katoamisen suhteen?
- Tiedäthän sinä itsekin nämä kuviot. Tutkitaan vaihtoehdot ja suljetaan pois kuvioon sopimattomat. Tähän Nakkilan tapaukseen tuntuu liittyvän niin omalaatuisia seikkoja, joita ei sovi sentään ohittaa olankohautuksella. Olit eilen kertonut Pelliselle sellaista legendaa, ettei paremmasta juuri väliä. Otetaan kuitenkin aluksi perinteisemmät kuviot. Missä sinä olit viimeviikon keskiviikkona Nakkilan katoamisen aikaan?
- Minä olin Mäntyharjussa Kalle Enäksen mökillä laituritalkoissa, Jermu totesi vakuuttavan tuntuisesti.
Hanhivaara näytti hetken miettivän vastausta ja painoi samalla kätensä poskelleen niin, että keskisormi osui korvan keskelle. Nyt vasta Jermu huomasi ohuen ihonvärisen piuhan joka kulki korvan takaa niskan kautta Hanhivaaran paidan alle. Hän oivalsi samassa sen, että jossakin toisaalla " kuultiin" samanaikaisesti Kalle Enäksen näkemyksiä samasta asiasta. Siitä ei sinänsä olisi haittaa, sillä tottahan hän puhui. Toisaalta se kertoi myös siitä, että ilmassa oli epäily johon suhtauduttiin todella vakavasti.
- Aivan, Hanhivaara totesi pienen hiljaisuuden jälkeen. - Onko muita mahdollisia henkilöitä, jotka voivat vahvistaa tämän?
- Eipä taida olla. Kallen kanssa kahteenpekkaan oltiin siellä, eikä poikettu edes kaupoilla, Jermu myönsi. - Voi olla joku mökkinaapuri, joka meidät on bongannut, mutta tuskin voi vakuuttavasti tunnistaa, tai muistaa juuri sen keskiviikon kohdalla. Teillä on siis Enäs samaan aikaan kuultavana. Eikös tämä asia tullut sillä selväksi?
- Tätä tutkitaan nyt sellaisena mahdollisuutena, että teillä kolmella on joku keissi, joka ei ole mennyt aivan putkeen ja Nakkila on ehkä muuttunut riskitekijäksi, joka on päätetty poistaa kuviosta. Tämä Oulunkomennus on sattunut sopivasti siihen kuvioon.
- No, voihan helvetti! ärähti Jermu. - Nyt on lähteny jonkun päässä lepakot oikein joukkolennolle. Kenen aivossa tämmöinen komposti itää? Me ollaan Snagarin kanssa parhaita kavereita ja oltu työkavereinakin vuosikausia. Tää homma lähti vyörymään siitä Erik Sgoggista, ja me oltaisiin selvitetty se juttu, mutta esimies laittoi sen tutkinnan poikki, kun ei rikosta pystytty näyttämään siinä tapahtuneeksi. Kerroin sen jutun Pelliselle jotakuinkin juurta jaksain, joten sinäkin varmasti sen tiedät.
- Kyllä. Me olemme saaneet Pelliseltä kirjalliseen muotoon kootun selvityksen eilisestä kertomuksestasi. Siinä on myös sellaisia kuvioita, joiden lähempi tarkastelu tuo esiin myös vaihtoehtoisia tutkimussuuntia.
- Ja niitä ovat? uteli Jermu.
- Esimerkiksi se mainitsit ettei tätä Sgoggia ole oikeasti olemassakaan. Kuitenkin Sgogg toimitettiin ruumiinavaukseen, josta hän kertomuksesi mukaan karkasi omin jaloin. Todisteena sinulla on valvontavideo. Minä olen sen nähnyt ja siinä todella kävelee joku henkilö, joka on tunnistettu täksi Sgoggiksi. Valvontakameran kuva ei kuitenkaan yllä rakennuksen takaovelle asti, joten mistä tuo henkilö oikeasti tulee, ei ole nähtävissä. Ei myöskään ole luotettavasti todettavissa, että kyseessä on oikeasti laitokselle toimitettu vainaja. Joku voi näytellä tätä maskeerattuna ja puettuna tämän vaatteisiin. Ehkä ruumiinavauksessa olisi tullut esiin seikkoja, jotka olisivat paljastaneet tekijän ja siksi oli pakko hävittää vainaja. Jotenkin oli tietysti selitettävä se, ettei maanantaiaamuna enää ollut avattavaa ja siksi tämä mielipuolinen tarina on kehitetty.
- No huh. Onpa sitä laitettu haamujahtiin oikein iso vaihde päälle, Jermu puuskahti. - Siinä olen samaa mieltä, että kyseessä on mielipuolinen tarina, mutta sen on kyllä joku muu sepittänyt.
- Sinun omasta tarinastasi tämä on liikkeelle lähtenyt. Ihmetellä täytyy, miksi yleensä päätit syöttää juttua Pelliselle. Kai sinä sentään käsitit, ettei Pellinen voi muuta kuin viedä asiaa eteenpäin. KRP on tehnyt koko yön hommia kaivaakseen tietoa Nakkilasta, sinusta ja tästä Enäksestä. Mitä te oikein kuvittelitte hävittäessänne sen Sgoggin? Mikä oli Nakkilan rooli? Tämä Nakkila oli perehtynyt tietotekniikkaan eniten teistä. Pitikö hänen hävittää tiedostot Sgoggista? Kenties te kiristitte häntä jollakin.
- Siinäpä teillä oiva joukko kysymyksiä. En pysty vastaamaan, koska nuo ovat puhdasta spekulaatiota, ja täysin perusteettomia. Onko kenellekään tullut mieleen se mahdollisuus, että se tarina on todellisuudessa juuri tapahtumien mukainen. Minäkään en uskoisi sitä, ellen olisi nähnyt itse. Sitä tosin en nähnyt, ettei Sgoggilla ollut peräreikää, mutta luotan vakaasti Kallen ammattitaitoon siinä asiassa. Jermu leukaili vastaan.
- Ehkä tässä ei ole nyt aihetta leikinlaskuun, Hanhivaara murahti totisena. - Yläkerran herrat käyvät herkillä kierroksilla sen Aarniojupakan jälkeen ja pienikin viite oman organisaation sisällä kytevästä laittomuudesta saa mittarit pomppaamaan punaiselle.
- Minä haistatan pitkät paskat sellaisten mittarien tuijottajille. Meillä ei ole mitään salattavaa tässä asiassa. Isokorpi itse käski keskeyttää sen Sgoggin asian tutkimisen. Minä tein loppuraportin mappiversiona ja se löytyy Isokorven Ö-mapista. Lukekaa sieltä! Jermu kiivastui. - Jos tämä oli tässä, niin minä lähden katsomaan sairaalalle, onko Sakarista mitään uutta tiedossa.
- Otetaan vain ihan rauhallisesti, tyynnytteli Hanhivaara. - Pari kohtaa vielä, joista KRP haluaa minun kysyvän. Oliko sinun Ouluun tulosi syynä se, että rikostutkijana tiesit, tai ainakin oletit Nakkilan löytymisen ajankohdan osuvan juuri näihin aikoihin? Nakkila oli jätetty huoneistoon menehtymään ja ilmeisesti lamaanutettuna jollakin myrkyllä. Oletettavasti Enäksellä työnsä puolesta on tietoa tuollaisista aineista ja mahdollisuus hankkia niitä. Ehkä sinä olit varmistamassa tapahtumien halutun kulun, mutta jokin meni vikaan ja Nakkila oli vielä elossa. Paikalle ehtinyt partiosaattoi siis estää sinua viimeistelemästä hommaa.
- Saanko minä esittää kysymyksen? Uskotko itse tuohon sontaan? huokasi Jermu.
- Minä teen vain työtäni. Kyllä sinä poliisimiehenä sen käsität, sanoi Hanhivaara. - Eiköhän tämä jo ollut tässä. Hanhivaara vilkaisi seinällä olevaa kelloa, nousi tuoliltaan ja siirtyi videokameran luo päättäen tilaisuuden virallisen osuuden.
- Jermu Tattarin kuulemistilaisuus päättyy. Kello on kymmenen nolla kahdeksan.
- Lähdetäänpä juomaan kupilliset tuonne taukotupaan, tokaisi Hanhivaara hyväntuulisen oloisena.

Taukotilassa tuoksui kahvi ja siellä istui Saara Pellinen kädessään pidellen kädessään Nuuskamuikkusta esittävää kahvimukia. Hanhivaara kaatoi kahvia kahteen mukiin ja kysyi Jermulta.
- Maitoa, sokeria?
- Ihan raakana, Tattari vastasi.
Hanhivaara istuutui Pellisen vastapäätä ja viittasi Jermua istumaan tämän viereen. Saara vaikutti olevan hieman vaivaantunut tästä huomiosta ja kävi käsiksi asiaan.
- Ymmärrät varmaan, että minun oli pakko tuoda se eilinen kertomasi käsittelyyn?
- No, sinä toimit oman harkintasi mukaan, eikä siinä mitään, Jermu myönsi, vaikka häntä jurppikin tilanne, johon Pellinen oli tapahtumat johtanut. - Kyllä minä myönnän homman olevan niin käsittämätön, etten itsekään uskoisi mikäli joku tulisi samaa kertomaan. Se yllätti ja kyrsii, että joku keksi rakentaa tälläisen aarniokeissin, jossa meistä koetetaan tehdä konnakerhoa.
- Ota sämpylää, Siinä on kinkkua ja juustoa, on vara valita, Hanhivaara ynähti suu täynnä ja työnsi punottua pajukoria kohti Tattaria.
- Kiitos. Mitenkäs tästä eteenpäin? Aiotteko pidättää minut? Jermu tiedusteli hieman ironiaa äänessään.
- Ei sentään. En näe siihen mitään aihetta. Sen verran vielä asiasta, kun sinä varmaan soittelet Enäksen kanssa niin varaudu siihen että isoveli on kuulolla. Älä piruillessasikaan heittele mitään kenttähuumoria. Jooko? Minun pitää nyt mennä, pieni palaveri on edessä, Hanhivaara nousi puhuessaan viemään mukiaan tiskikoneeseen.
- Hei Reijo! Yks juttu vielä, Saara Pellinen lausahti. - Saitko mitään otetta tämän Tattarin tarinasta?
- En mitään, en uskonut sanaakaan, mutta ei tämä haminanmies mikää rikollinen ole. Ehkä sekopää, muttei takuulla mikään roisto, Reijo Hanhivaara naurahti lähtiessään.

Pellinen kääntyi Jermua kohti ja näki tämän tyytyväisen ilmeen.
- Reijo on varsinainen kuulustelijaguru, Saara totesi. - Hän vainuaa heti, jos joku puhuu palturia. Ei ole ensimmäistäkään tapausta, jolloin Reijo olisi kertakuuleman jälkeen sanonut, onko kuulusteltu syyllinen vai ei. Reijo on kone, harhalyöntejä ei tule. Sehän ei tietysti vielä riitä. KRP tekee omat päätöksensä saatuaan tutkimukset valmiiksi. Sinua varmasti pidetään ainakin jonkinlaisena epäiltynä, kunnes toisin osoitetaan. Sori vaan, että sotkin sinut tähän.
- Ei, kyllä minä tässä sotkussa mukana olen ollut alusta asti, mutta KRP:tä en olisi kaivannut tällä agendalla mukaan. Mutta toisaalta, kyllä se niin on, että komposti kannattaa kääntää pohjiaan myöten, kun hommaan on ryhtynyt. Taidanpa ottaa toisen kupillisen, vai pitääkö säästellä jollekin?
- Ota toki, jos maistuu, Pellinen hymyili. - Aiotko mennä sairaalalle?
- Heti, kun täältä joudan,
- Minä lähtisin mielelläni mukaan, jos sopii?
- Luulin sinun olevan päivystyksessä?Ihmetteli Jermu.
- Kyllä minä siihen saan jonkun siksi aikaa, Pellinen naurahti.


------------

Sairaalassa Jermulle selvisi, ettei pelkkä mielenkiinto ollut se syy, miksi Saara Pellinen lähti mukaan. Snagari oli siirretty eristyshuoneeseen ja oven vieressä istui virkapukuinen poliisi vartiossa.
Pellinen tervehti poliisia ja näytti virkamerkkinsä.
- Morjesta Mikko. Mites täällä menee? Tulimme tämän Tattarin kanssa kuulostelemaan Nakkilan vointeja.
- Mikäpä tässä. Ainahan tämä kotiolot, niinku tiedät. Tuolla se ukko on sisällä piuhojensa vankina, ja älli pihalla vapaana, poliisimikko vastasi nyökäten suljettua ovea kohti. - Lekureilta kannattaa kysellä kui sillä hyrisee.

Jermu lähti Pellisen kanssa kävelemään käytävää kohti hoitohenkilökunnan tiloja.
- Vartiomies? Minun varaltaniko?
- KRP;n määräys. Ei tarkempaa määrittelyä, mutta sen voi jokainen arvioida näkemyksensä mukaan.
- Niinpä.

Anneli Itävaara painoi etusormellaan silmälasejaan alaspäin ja loi katseensa niiden yli suoraan Jermun silmiin.
- Kaikkein kriittisin vaihe on nyt ohi. Potilas on saanut vakavan myrkytystilan, joka saattaa johtua nestehukan aiheuttamasta munuaisten toimimattomuudesta, tai jostakin ulkopuolisesta tekijästä. Tilanne on nyt kuitenkin menossa parempaan suuntaan. Hänet pidetään nukutuksessa ainakin vielä huomisen yli, mutta mahdollisesti perjantaiaamuna voimme kokeilla herättämistä.
Poliisit kiittivät tiedosta ja lupasivat palata asiaan perjantaina.

Perjantai-iltapäivänä Jermu pääsi Saara Pellisen seurassa katsomaan Sakari Nakkilaa. Sakari oli herätetty aamulla ja Oulun rikospoliisi oli aamupäivällä käynyt toteamassa, ettei kuulustelu tullut ainakaan vielä kyseeseen. Hereillä oleva Nakkila ei pystynyt kommunikoimaan lainkaan. Hoitavan lääkärin Anneli Itävaaran mukaan potilas oli täysin halvaantunut, eikä pystynyt vastaamaan esitettyihin kysymyksiin. Potilaan kunto oli kuitenkin siinä määrin kohentunut, että lyhyt vierailu sallittiin myös Jermulle ja Pelliselle.

Sakari makasi puolittaiseen istuma-asentoon kohotettuna sairaalavuoteessa kalpeana ja liikkumattomana. Vain silmät ja kasvojen ilmeet kertoivat miehen olevan hereillä.
- Morjesta mieheen, Jermu lausahti mahdollisimman vakaalla äänellä. - Oletpa joutunut melkoiseen jamaan, mutta eipä se sinulla ole ensimmäinen kerta, ja kyllä sinä tästäkin tokenet.
Nakkilan silmät painuivat pariksi sekunniksi kiinni ja suuntautuivat avautuessaan tuijottamaan Jermun omiin.
- Sinä löysit siis Sgoggin? Jermu jatkoi ja tällä kertaa silmät räpsähtivät nopeammin.
- Hei, hän kommunikoi, Pellinen huudahti. - Silmillään, huomasitko?
- En, kuinka?
- Ensin silmät olivat pidempään kiinni ja kysyessäsi Sgoggista, nopea räpäytys. Etkö huomannut?
- Oliko se noin? Kyllä on pitkä ja ei lyhyt? Jermu suuntasi kysymyksensä Snagarille. Silmät sulkeutuivat jälleen pidemmäksi ajaksi.
- Tarkoitatko sitten, ettei se ollut Sgogg, vaan joku muu?
Snagarin silmät sulkeutuivat jälleen pidemmäksi ajaksi.
- Kysyn nyt jotain sellaista, jolla varmistan vielä olemmeko oivaltaneet tarkoituksesi, Jermu valmisteli Snagaria uuteen kysymykseen, ja hän osoitti Pellistä kädellään.
- Onko hän mielestäsi mies?
- Snagarin suupieli värähti hieman, aivan kuin hän olisi yrittänyt peittää pientä hymynkaretta, ja silmät räpsähtivät nopeasti.
- Kerron nyt lyhyesti, missä mennään, niin olet sinäkin paremmin ajan tasalla. Juttua tutkii nyt KRP, koska joku on saanut päähänsä villin kuvitelman jostakin sisäpiirin kriminaalikerhosta, johon kuulumme me ja Kalle. Olin itse tänään kuultavana aiheesta, kuinka liityn sinun katoamiseesi. Yritin kertoa Sgogin jutun niin kuin se on mennyt, mutta eihän sitä kukaan usko. KRP epäilee minun ja Kallen pyrkineen saamaan sinut hiljaiseksi ja me olisimme tämän katoamishomman arkkitehtejä.

Sairaalavuoteen vieressä hehkuva monitori, jossa erilaisia viivoja puikkelehti ristiin rastiin enemmän kuin humalaisten hämähäkkien pikkujouluissa, alkoi vinkua korviin pistävällä sävelellä ja huoneeseen ilmestyi hoitaja, joka alkoi hätistellä vieraita ulos.
- Valitettavasti teidän on nyt poistuttava potilas rasittuu liikaa ja pulssi alkaa kohota, joten nyt on aika antaa hänen levätä.
- Pärjäile. Tulen taas huomenissa käymään, Jermu moikkasi Snagarin suuntaan.

Sairaalan käytävällä Pellinen kääntyi Jermun puoleen ja sanoi.
- Nakkila reagoi aika voimakkaasti tuohon mitä viimeiseksi sanoit.
- Ai tuohon, että tulen taas huomenna, Jermu virnisti, vaikka tiesi tarkoin, mitä Pellinen ajoi takaa.
- Ei vaan siihen mainintaasi hänen vaientamisesta.
- Ja, mörkö taisi taas löytyä? murisi Jermu mahdollisimman möreällä äänellä.
Saara Pellinen ei sanonut mitään, mutta hymyili kiusoittelevasti. Tattari antoi katseensa harhailla, aivan kuin olisi etsinyt jotain ja lausahti sitten sarkastisesti.
- Onkohan täällä joku, jolla on sairas huumorintaju. Saaralta karkasi ilmoille pieni naurunpyrskähdys.

-----------

Kaksi viikkoa myöhemmin Sakari Nakkila oli siirretty Oulusta pääkaupunkiseudulle Hyksiin. Oulun yliopistollisessa tehtyjen tutkimusten perusteella ei syytä halvautumiseen pystytty vakuuttavasti osoittamaan. Koska potilaan kunto ei ollut siirron esteenä, jatkuivat tutkimukset Helsingissä. Aiemmin tapaturmassa vammautuneen niskan kuvista ei voinut päätellä, oliko kyseessä mahdollisti tuon aikaisemman tapaturman yhteydessä syntyneiden nikamavaurioiden ahtauttaman selkäydinkanavan muutoksista johtuva tila. Mitään uusia fyysisiä vaurioita ei voitu havaita, joten leikkaushoidon mahdollisuutta harkittiin ainoana mahdollisuutena. Potilas oli kaulasta alaspäin täydellisesti halvautunut, joten tilanteen huononemisesta ei isoa riskiä tarvinnut pelätä.

KRP:n tutkimukset junnasivat yhä, ja Isokorpi oli pakotettu määräämään Jermu virasta pidätettäväksi tutkimusten ajaksi. Tattarilla oli siis aikaa vierailla päivittäin Hyksissä.

Keskustelu Snagarin kanssa toimi edelleen silmäpelin avustuksella, mutta alkoi sujua varsin mallikkaasti.
- Kuulin, että sinut leikataan ja toiveet ovat korkealla sen suhteen, että saat liikuntakykysi takaisin, Jermu yritti nostattaa toiveikkuutta.
Myöntävä silmien sulkeminen.
- KRP: kin on tainnut vihdoin jo käydä tutkimaan sitä Simssin juttua syvemmälti. Siinä kävi samanlainen katoamishomma kuin Sgoggin kanssa. Niillä on joku ylivertainen keino hakkeroida tietoverkkoja ja saada itselleen tilanteenmukaiset henkilöprofiilit. Tämä Simsskin näytti olevan Siemensillä töissä ja vasta paikalla käynti sai KRP:n pojat toteamaan samanlaisen "väärinkäsityksen" kuin Sgoggilla aikoinaan. Samat kuviot muutenkin. Muutto ulkomaille ja asunto myyntiin välittäjän kautta. Suurin arvoitus taitaa olla siinä, mitä sinulle tapahtui siellä Oulussa, mutta eiköhän sekin selviä, kun sinä toivut.
Todellisuudessa asiat eivät ehkä aivan noin kerrotun optimistisia olleet, mutta Jermun tavoite oli saada Snagarin mielialaa kohennettua.
- Tosta Oulusta tuli mieleeni. Kuulin sen sinun kurssiopettajasi käyneen katsomassa sinua täällä ja Saara Pellinenkin Oulusta laitteli sanaa ja on tulossa pistäytymään täällä. Sinähän olet alkanut vetää naisia puoleesi, kuin paraskin parkettimagneetti. Siitä leikkauksesta vielä. Pitääkö paikkansa, että se tapahtuu jo loppuviikosta?
Snagari sulki silmänsä hitaasti .
- Sillä kyselin, kun Pellinen on tulossa viikonloppuna, niin tulemme yhdessä katsomaan ja silloin jo tiedetään paremmin jatkosta.


----------

Jermun Mondeo ylitti kehäkolmosen matkalla lentoasemalta Hyksin suuntaan. Saara Pellinen istui Tattarin vieressä pelkääjän paikalla ja puheli tutkinnan etenemisestä Oulun suunnalla.
- Niin, homma menee jotakuinkin samoin, kuin olet ennustanut. Simss on kadonnut ulkomaille. Minä nyt jonkun verran osaan pelata netissä, mutta en pysy tämän Simssin perässä. Aivan kuin hän lukisi kaiken aikaa hakuyrityksiäni. Aina kun löydän paikan, johon hän on siirtynyt, on jo uusi siirtyminen tapahtunut. Ihmeellinen muuttelija, tai sitten hän todella tietää olevansa haussa ja siksi vaihtaa olinpaikkaansa.
- Teillä on siis kansainvälinen haku päällä? uteli Jermu.
- Ei, kun ihan olen omatoimisesti yrittänyt haarukoida äijän liikkeitä. Tietysti KRP kin mielellään kuulisi tätä Simssiä, mutta varsinaista näyttöä rikoksesta ei tässä tapauksessa ole. Heitteillejättö voisi tulla kysymykseen Nakkilan tapauksessa, mutta me emme tiedä miksi Nakkila oli asunnossa. Ja oliko Simss siellä lainkaan samaan aikaan.
- Entäpä Simssin oma historia? Jermu tiedusteli. - Eikö siinä sitten ole mitään hämärää?
- Se menee juuri niin kuin sanoit Sgoggin suhteen. Muuttoja noin neljän vuoden välein ja opiskelupaikkoja läpikäydessä löytyy vain sähköiset asiakirjat, eikä kukaan muista herraa henkilökohtaisesti. Aivan sama niiden niin sanottujen työpaikkojen kanssa.
- Jokohan se epäily alkaa KRP:n pojilla heräillä siitä, ettei kyseessä ole mikään mattimeikäläinen.
- Kaiketi, ainakin luulisi niin. Ainakin itse olen jo alkanut tulla samoihin päätelmiin kanssasi, Pellinen totesi. - KRP: n hommaa vetää joku Hytti, joka on sitä mieltä, ettei tässä mitään aaveita jahdata ja kaikella on lopulta oleva joku järkevä selitys. Se pitää vain löytää.
- Ja se järkevä selitys on se, että minä, Nakkila ja Kalle Enäs olemme osanneet rakentaa tämän paketin peittääksemme omat rikolliset harrastuksemme. Jotka olemme osanneet piilotella niin hyvin, ettei niistä ole hajua kenelläkään. Naurattais, jollei olisi kyse vakavasta asiasta, Jermu jupisi.
- Älähän nyt. Ei sitä kukaan enää sellaista usko.
- Jaa, ei vai. Minä se vaan olen yhä pakollisella virkavapaalla.

Jermun katkera jupina olisi varmaan jatkunut vieläkin, mutta Mondeo oli jo ehtinyt sairaalan parkkipaikalle, joten juttu katkesi matkaajien noustessa ajoneuvosta.
Tällä kerralla ei oven vieressä enää istunut virkapukuista vartijaa. Jermu totesi asian hyvillä mielin. Ehkä KRP alkoi jo luopua kuningasajatuksestaan. Pari kopautusta oveen ja Jermu astui huoneeseen ja yllättyi siitä, että se oli tyhjä. Vuode oli siististi sijattu, ja potilas puuttui.
- Nakkila on siirretty kerrosta ylemmäs, samanlaiseen yksirtyishuoneeseen. Kysykää sieltä, voiko hän ottaa vieraita vastaan. Käytävältä tavoitettu hoitaja vastasi Jermun tiedusteluun.
- Minä jo melkein säikähdin, Jermu lausahti. - Sakari on siis leikattu ja siirretty toiselle osastolle?
- Minä luulen, ettei leikkausta tehty, mutta se varmistunee, kun menette sinne osastolle, hoitaja jatkoi.

Huone oli täsmälleen samanlainen, kuin kerrosta alempana ollut. Sakari lepäsi selällään, puolittaisessa istuma-asennossa vieraitten astuessa sisään. Ainoa muutos, jonka Jermu havaitsi, oli kaulan ympärille kierretty vaalea, ja kovalta näyttävä tuki.
- Morjesta mieheen jälleen, Tattari tervehti. - Kuulin, ettei sinua vielä leikattukaan, mutta komean kaulurin sentään ovat antaneet.
- Onhan tämä varmasti kateutta herättävä. Älä edes unelmoi saavasi tälläistä, ei näitä anneta kuin harvoille ja valituille, Snagari virnuili.
- Mitä hittoa, mieshän on oppinut puhumaan, ällisteli Jermu.
- Aivan upeaa, Saara Pellinenkin riemuitsi ja astui vuoteen viereen. - Tekisi mieli oikein halata, mutta uskallanko? Sinulla on tuo tuki, hän jatkoi ja laski kätensä Sakarin rinnan päälle.
- Jos oikein varovasti, Sakari myhäili. Vielä ei saa remuta, kun tuosta niskasta on tutkimukset kesken.
- No, mikä sen sitten laukaisi, Tattari uteli.
- Ei sitä tiedetä. minulta poistettiin paikallispuudutuksessa ne aikaisemmat raudoitukset noita tietokonekuvauksia varten. Heti, kun ne titaanisillat oli irroitettu, alkoi kaulasta alaspäin levitä sellainen kihelmöivä tunne ja puhekyky palasi. Nyt minulla on tämä kauluri sen aikaa, kun herrat professorit koettavat päättää, tarvitseeko niitä niskaraudoituksia vielä laitella uudelleen.
- Aivan mahtavaa. Mikä sinun vointisi nyt on? Jermu tiedusteli innoissaan.
- Alkaa olla ihan ok. Ei, kun tuntuu siltä, että voisin lähteä vaikka huomenna töihin. Olo on aivan loistava.
- Onko sinulla käsitystä, mistä tuo sairastumisesi ...onkos se oikea sana, johtui?
Snagari mietti hetken vilkaisten Pellisen suuntaan.
- Hän on ihan ok. Olen kertonut Sgoggista kaiken, eikä tämä Saara usko siitä tavuakaan.
- No, sitten. Sähköisku. Kolme kilovolttia niskaan ja sen piti aiheuttaa täydellinen halvautuminen. Jotain hermosolutasolla tapahtuvia muutoksia, jos oikein olen oivaltanut, niiden huomaaminen, tai hoitaminen on täysin mahdotonta. Jostakin syystä se ei tehonnut minuun. Olen tässä miettinyt sitä mahdollisuutta, että tuo niskan titaanisilloitus on johtanut sähköiskun toista reittiä, eikä selkäydin ole saanut liian suurta tälliä. Noille lekureille en ole uskaltanut mainita mitään asiasta. Saavat ihmetellä omin päin, älä sinäkään kerro enempää. Kunhan minä pääsen täältä, niin saat kuulla mitä nämä Sgoggit ja Simssit todellisuudessa ovat.
- Sinä siis tiedät? Hämmästyi Jermu.
-Sen minäkin haluan kuulla, ilmoitti Saara.


----------

Kymmenen päivää myöhemmin Sakari Nakkila kotiutui sairaalasta.
- Ei siellä professoritkaan osanneet sanoa mitään selkeää syytä tuohon tilapäiseen halvautumiseeni, Snagari tuumi pienessä kotiutumisjuhlassa, joka järjestettiin komeasti Isokorven rantahuvilalla. Tilaisuuteen osallistujien joukko oli varsin suppea. Jermu Tattari ja Kalle Enäs illan isännän Rauno Isokorven ja Sakari Nakkilan lisäksi, sekä yksi konstaapeli Oulusta
- Ihmetystä syntyi siitäkin, että vanhojen titaanisillotusten poisto palautti toimintakykyni. Tarkkaan ne tutkivat siellä kaikki vanhat kuvat sen moottoripyöräonnettomuuden ajoilta, muttei niiden mukaan mitään, siis pienintäkään muutosta ole tapahtunut. Luutumat ovat aivan normaaleja eikä edes se pieni luusärö, joka työntyy kohti selkäydintä ole liikkunut. Pelivarat siellä ovat kuulema niin olemattomat, että joku aavistuksenomainen muutos on voinut riittää aiheuttamaan koko homman.
- Nyt olet kuitenkin jo kunnossa? tiedusteli Saara Pellinen, joka oli Oulusta asti saapunut tähän tilaisuuteen.
- Kyllä se ainakin itsestäni siltä tuntuu. Tosin lekurit määräsivät kontrollikäyntejä Hyksiin alkuun kolmen viikon välein. Titaanisillat korvattiin jollakin biomateriaalilla. Titaani vaihdettiin kai varmuussyistä toiseen aineeseen. Töihin ei ole lupa lähteä ainakaan kolmeen kuukauteen, muuten saan toimia tuntemusten mukaan.
- Sinähän lupasit kertoa näistä Sgoggista ja Simssistä tarkemmin. Siis, mitä kummajaisia nämä ovat? Saara otti asian tapansa mukaan suoraan käsittelyyn.
- Niinhän minä lupasin. Kaikki istuvat nyt tukevasti, joten ...Sgogg ja Simss ovat kaksi muuttajaa noin neljänkymmenen tuhannen muuttajan joukosta. Kaikkein uskomattomin asia lienee se, että nämä muuttajat tulevat jostakin tulevaisuudesta. Noin neljänsadan vuoden päästä.

Isokorpi taputti, mutta kaikki muut istuivat paikoilleen liimautuneina, eivätkä hievahtaneetkaan.

Snagari kertoi koko tarinan ja ensimmäinen kysymys sen jälkeen kuului Jermu Tattarin huulilta ja se oli suunnattu Saara Pelliselle.
- Mites KRP siellä Oulussa?
- Jumissa ovat. Eivätkä taida päästä asiassa eteenpäin, mikä tämän jälkeen tuntuukin todennäköisimmältä vaihtoehdolta.
Jermu käänsi katseensa kysyvänä esimieheensä.
- Minä luulen, että voit tulla maanantaina normaalisti töihin, Rauno vastasi esittämättömään kysymykseen.
- Tilapäisen viraltapanon alkaessa minulla oli vielä kesälomaa parisen viikkoa jäljellä. Taidanpa pitää sen nyt pois kuljeksimasta, virnisteli Tattari.
- Siitä vaan, Rauno tuumi ja lisäsi: - Jääkaapissa on makkaraa ja olutta. Takassa on hiillos ja sauna kuumana, käyttäkää tilaisuus hyväksenne. Minä käyn ensi uimassa.
- Eikö se vesi ole jo hiton kylmää? Kalle Enäs arveli - Kylmä vesi lisää hävikkiä, mitä kylmempi vesi, sitä suurempi hävikki.
- Ne käy, kellä on varaa, irvaili Rauno ja livahti ulos.
- Hittolainen sun kanssas, hihkaisi Kalle ja pinkaisi perään.

Pellinen istui mietteliäänä ja kysyi sitten Snagarilta.
- Nämä muuttajat. Nehän pysyttelevät kaiken aikaa ajan hermolla. Eikö sinua huoleta, että ne tietävät sinun toipuneen ja voivat tehdä uuden yrityksen? Sinullahan ei ole enää edes sitä titaanisuojaakaan.
- Tuollainen ei edes juolahtanut mieleenikään, Jermu oivalsi asian nyt uudessa valossa. - Tuohan on totta. Ne todella saattavat yrittää uudelleen, eikä se koske pelkästään sinua. Taidamme olle kaikki samassa tilanteessa. Kai tässä pitää alkaa vilkuilla kaikkia Sgoggia muistuttavia siltä varalta, että homma ei vielä ollutkaan tässä ja yllätysisku voi joku päivä olla todella käsissä.
- Olen minä sitäkin miettinyt, Snagari tyytyi toteamaan. - Luulen, että tilanteeseen löytyy ratkaisu. Olen alkanut kirjoittaa Sgoggin tapauksesta novellia, jonka julkaisen netissä. Jopa muuttajien on mahdotonta selvittää, ketkä lukevat sen. Koska ne ajattelevat loogisesti, niin olettaisin sen menevän niin, että jos kaikkia asiasta tietäviä ei voi vaientaa, niin suurempi julkisuus nousee jos novellifoorumin lukijoita alkaa kaatua joukoittain. Juuri julkisuutta ne taitavat eniten karttaa.