Olipa kerran Mytäjyäjäinen. Sepä oli outo otus tuo mytäjyäjäinen. Sillä oli takkuinen turkki, terävät kynnet ja häntä kuin lehmällä. Kynsien alla sillä oli multaa. Mytäjyäjäinen asui sillan alla lähellä Pölkkylän kylää. Siellä se viihtyi hyvin ja ravinnoksi metsästi kalaa sillan ali kulkevasta joesta. Mytäjyäjäinen oli arka olento, eikä se yleensä näyttäytynyt ihmisille. Jotkut kyläläiset väittivät sen nähneensä, mutta heitä ei yleensä otettu vakavasti.
Eräänä päivänä, istuessaan kivellä joen rannassa, kohtasi Mytäjyäjäinen toisen oudon otuksen. Tämäkin oli karvainen otus, mutta sillä oli pienemmät kynnet ja häntä oli tuuhea kuin ketulla.
”Kuka sinä olet?”, kysyi Mytäjyäjäinen.
”Minä olen Hapsuntassulainen. Kuka sinä olet?”, otus sanoi.
”Minä olen Mytäjyäjäinen”, Mytäjyäjäinen vastasi.
”Mistä sinä olet tänne tullut ja mitä teet täällä?” Mytäjyäjäinen jatkoi.
”Tulin Muhkurametsästä ja tarvitsen apua”, Hapsuntassulainen sanoi, ”Jättiläishämähäkki nappasi perheeni. Voitko auttaa minua?”
Mytäjyäjäinen pohti. Jättiläishämähäkki kuulosti vaaralliselta. Sitä paitsi Mytäjyäjäistä ei kiinostanut vaeltaa uusiin paikkoihin. Täällä sillan alla oli siitä hyvä olla. Lopulta se kuitenkin myöntyi, koska Hapsuntassulainen vaikutti niin surulliselta.
Siltaa lähestyivät Pölkkylän kylästä päin hevosvaunut. Hapsuntassulainen tiesi että tie niiden menosuuntaan kulki Muhkurametsän kautta. Kun vaunut tulivat sillan kohdalle, kiipesivät otukset sen kyytiin. Ne sukelsivat vaunujen kuljettaman heinäkasan suojiin. Heinät kutittivat Mytäjyäjäisen nenää saaden sen melkein aivastamaan.
Aika kului ja Hapsuntassulainen kurkisteli välillä heinäkasasta tarkistaakseen missä vaiheessa matkaa nyt oltiin. Kului kokonainen päivä ja puolikas seuraavaakin ennen kuin Muhkurametsä tuli näkyviin. Mytäjyäjäinen oli tässä vaiheessa hyvin nälkäinen. Se oli syönyt viimeksi ennen matkaan lähtöä kotisiltansa alta virtaamasta purosta pyydystetyn kalan, eivätkä heinät kelvanneet sille ravinnoksi. Vihdoin hevosvaunut kulkivat pitkin Muhkurametsän läpi kulkevaa maantietä. Otukset hyppäsivät pois vaunujen kyydistä metsän laidassa.
Muhkurametsä oli nimensä veroinen. Paksuissa puunrongoissa komeili suuria kääpiä ja muita möykkyjä. Hapsuntassulainen johdatti varmoin ottein Mytäjyäjäistä halki metsän.
”Metsän halki kulkee joki, jonka rannalla on iso kallio. Jättiläishämähäkki asuu kalliossa olevassa luolassa”, Hapsuntassulainen selitti.
”Kuinka iso tämä hämähäkki oikein on?”, Mytäjyäjäinen kysyi.
”Se on suuri kuin karhu”, Hapsuntassulainen sanoi hiljaa.
Mytäjyäjäinen ei pitänyt kuulemastaan.
Mytäjyäjäinen ja Hapsuntassulainen saapuivat joelle ja lähtivät kulkemaan sen rantaa pitkin. Joen vesi oli kirkas ja siinä uiskenteli kaloja. Mytäjyäjäisen maha murisi. Nälkä tuntui sietämättömältä. Äkkiä Mytäjyäjäinen hyppäsi jokeen ja nappasi sieltä ison kalan taidokkaasti hampaisiinsa. Se kahlasi rantaan ja ravisteli turkkinsa kuivaksi. Sitten se ryhtyi syömään. Saatuaan pahimman nälkänsä tyydytettyä, Mytäjyäjäinen tarjosi kalaa myös matkakumppanilleen. Hapsuntassulainen otti kalan vastaan kiitollisena ja haukkasi siitä ison palan.
Kun kaksikko oli syönyt kalan, matka sai jatkua. Lopulta ne saapuivat suuren kallion luokse. Sen kyljessä ammottava luolan suu oli synkkä ja pimeä. Mytäjyäjäinen ja Hapsuntassulainen lähestyivät sitä varovasti. Ne tajusivat äkkiä että maa luolan edustalla oli täynnä valkeita tahmaisia säikeitä. Aine tarttui otusten tassuihin.
”Hämähäkin seittiä”, Kuiskasi Hapsuntassulainen.
Mytäjyäjäinen näki liikettä luolan suulla. Sitten hirviömäisin olento mitä se oli koskaan nähnyt, ilmestyi luolasta. Olento oli todellakin karhun kokoinen hämähäkki. Se oli kokonaan musta, lukuun ottamatta kahta verenpunaista laikkua sen takaruumiissa. Sillä oli kaksi mulkosilmää ja suuret leuat. Mytäjyäjäinen ja Hapsuntassulainen jähmettyivät paikoilleen. Hämähäkki katsoi näihin päin, mutta pysyi paikallaan. Sitten se yllättäen kääntyi ja ryömi takaisin luolaansa. Mytäjyäjäinen ja Hapsuntassulainen huokaisivat helpotuksesta.
”Hämähäkillä on selvästikin huono näkö. Luulen että se löytää uhrinsa aistimalla liikettä joka välittyy seitin kautta”, arveli Mytäjyäjäinen.
Hapsuntassulainen nyökkäsi.
Varovasti kaksikko liikkui halki tahmaisen maan, peläten että hämähäkki ilmestyisi uudestaan. Ne pääsivät kuitenkin seittien ulottumattomiin ilman ongelmia.
”Mitä nyt tehdään?” Hapsuntassulainen kysyi.
Mytäjyäjäinen mietti. Sitten se huomasi jotain joen rannalla. Kasvi jossa oli pieniä valkoisia kukkia ryppäinä, kasvoi joen rannalla. Mytäjyäjäinen meni kasvien luokse ja poimi yhden.
”Tämä on kalmankukka. Sitä kasvaa myös kotijokeni rannalla. Sen kukat ovat hyvin myrkyllisiä syötynä” Mytäjyäjäinen sanoi ja jatkoi sitten, ”Minulla on suunnitelma. Käy pyydystämässä kala joesta”
Hapsuntassulainen teki työtä käskettyä. Pian se saapui kalan kanssa. Mytäjyäjäinen otti kalan ja tunki kalmankukan sen suusta sisään. Sitten se heitti sätkivän kalan luolan edustalla olevalle seittipedille. Hetken kuluttua jättiläishämähäkki mönki taas ulos luolastaan. Se syöksähti vikkelästi seitin päällä sätkivän kalan kimppuun ja upotti hampaansa siihen. Peto imi kalan ruumiinnesteet nopeasti. Sitten se vetäytyi taas luolaansa.
”Nyt vain odotamme että myrkky alkaa vaikuttaa”, Mytäjyäjäinen sanoi.
Mytäjyäjäinen ja Hapsuntassulainen odottivat. Kun ne olivat jonkin aikaa odottaneet, ne lähtivät hiipimään tahmaisen seittikentän läpin kohti luolan suuta. Luolassa oli pimeää, mutta hetken päästä vastaan tuli erikoisia sieniä jotka loistivat hentoa turkoosia valoa. Niiden hohteessa Mytäjyäjäinen ja Hapsuntassulainen näkivät eteensä. Luolan seinillä roikkui seittiä ja siihen kapaloituja hämähäkin uhreja jotka oli imetty kuiviin. Kaksikkoa puistatti. Hapsuntassulaista pelotti ettei se löytäisi perhettään elossa. Hetken kuluttua otukset näkivät hämähäkin. Se makasi selällään liikkumattomana, jalat ylöspäin sojottaen.
”Onko se kuollut?”, Hapsuntassulainen kuiskasi.
”Siltä näyttää”, Mytäjyäjäinen vastasi hiljaa.
Kaksikko eteni vielä peremmälle luolaan. Sitten sitä vastaan tuli neljä seinään kiinnitettyä seittimyttyä jotka liikkuivat hieman. Hapsuntassulaisen toivo heräsi. Kaksikko ryhtyi leikkaamaan terävillä kynsillään seittikapseleita. Sisältä paljastui Hapsuntassulaisen perhe: puoliso ja kolme pentua. Ilo oli ylimmillään perheen ollessa taas yhdessä.
Kuusi otusta seisoi Muhkurametsän laidalla. Koko Hapsuntassulaisen perhe hyvästeli Mytäjyäjäisen ja kiitteli vielä vuolaasti. Sitten Mytäjyäjäinen aloitti matkansa kohtia kotiaan sillan alla Pölkkylän kylän kupeessa.
