Pienessä keskiaikaisessa kylässä oli kolme mestaria ja jokaisella oli oppipoika. Kylästä löytyi mylläri, räätäli ja seppä, jotka kaikki osasivat työnsä mitä parhaiten ja heidän töitään kehuttiin, jopa kylän ulkopuolelta. Jokaisella oli oma oppipoika ja he halusivat heidän perivän mestarinsa taidot.
Mylläri oli erakkomainen, josta ei erityisesti pidetty ja hän näytti myös muille, ettei hän pitänyt muista. Myllärillä oli oppipoika, joka oli innokas ja halukas oppimaan kaiken mitä myllärin tulee tietää. Mylläri opetti hyvin oppipoikaa ja hän tiesi hyvin miten myllyä hoidetaan, mutta koskaan ei hän oppipoikaansa kehunut tai kiittänyt hyvin suoritetusta työstä. Oppipoika ei koskaan nähnyt myllärin edes hymyilevän eikä hän koskaan tuntenut tekevänsä oikein, koska ei saanut minkäänlaista kiitosta tai palautetta työstä.
Räätäli oli mukava mies, josta monet pitivät ja hän oli myös suosittu lasten keskuudessa, koska hän kertoi parhaimmat tarinat koko kylässä. Räätälin oppipoika oli vastahakoinen, koska hänet oli hänen äitinsä lähettänyt työtä oppimaan ja toivoi pojastansa yhtä taitavaa räätäliä kuin kylän räätäli oli. Räätäli opasti ja ohjeisti oppipoikaa pitkin päivää, mutta hän ei vain oppinut. Räätäli yritti kannustaa palkkioilla ja muilla konsteilla, mutta oppipoikaa ei vaatteiden tekeminen kiinnostanut ja haaveili vain ritarina tai muuna sotasankarina olemisesta. Oppipojan mukaan vaatteita tekivät vain heikot ihmiset, jotka eivät kyenneet tekemään raskasta ”oikeata” työtä.
Seppä oli hiljainen vaikkakin kohtelias ja pidetty mies. Sepän oppipoika oli myös melko samankaltainen, vaikkakin äänekkäämpi ja parempi ihmisjoukoissa. Seppä aloitti aamulla opettamisen ja lopetti illalla. Jokaisesta tehdystä työstä oppipoika sai kiitosta ja paljon kehua. Oppipoika vaikutti seppään, koska hän alkoi olla avoimempi ja keskusteli nyt paljon enemmän muiden kanssa. Oppipoika oppi nopeasti ja muutaman kuukauden kuluttua hän teki hyviä miekkoja, kirveitä ja muita työkaluja. Seppä oli ylpeä oppipojastaan ja oppipoika kunnioitti mestariaan.
Miten kylän lopulta kävi, kun vuodet vierivät ja mestarit joutuivat sivuun työstä. Nyt oli oppipoikien vuoro olla mestareita ja vastata töistään. Myllärin oppipoika jatkoi hienosti työtään, muttei koskaan työntulos ollut yhtä hienoa, kun se oli vanhan mestarin aikana ja työnjäljestä puuttui rohkeus, joka oli kuin myllyn ratas, väsynyt ja hidas. Räätälin oppipoika jatkoi työtä, mutta vain koska hänellä ei ollut muuta vaihtoehtoa ja hänet oli koulutettu räätälin työhön. Enää ei tullut hienoja paitoja, housuja eikä hattuja ja monet kyläläiset hakivatkin hienoimmat vaatteensa naapurikylistä. Vaatteet sopivat enää vain työvaatteiksi ja työnjäljestä puuttui innokkuus, joka oli kuin parsittu sukka. Sepän oppipoika jatkoi työtä mallikkaasti ja vielä paremmin kuin vanha mestari. Sepän pajasta tuli maan kuulu ja hienoimmat aseet menivät kuninkaan saleihin ja vahvimmat panssarit sotasankareille. Työnjäljessä näkyi rakkaus työhön, palava kuin ahjon tuli.
