Joe Hendrix ja Vallaton sota
1.
Hydracor oli pieni Turmsin aurinkokunnassa sijaiteseva planeetta. Väkiluvultaan se oli noin neljän miljoonan ihmisen asuttama. Sen teknologia oli paljon yksinkertaisempaa kuin muualla aurinkokunnassa ja populaatiohelvetti oli Hydradoric älymystön keksimä sana puhuttaessa muista Turmisin aurinkokunnan planeetoista.
Hydracorin planeetalla asui myös Joe Hendrix. Tai oikeammin sanottuna Joella oli vastavihitty vaimo ja he suunnittelivat pienissä päissään lasten hankkimista ja elämästä riemuitsemista. Joen vaimolla May Hendrixillä oli oma firma joka myi siivousvälineitä. Kaikki oli Hydracorin uusinta uutta, joten rahasta heillä ei ollut pulaa vaikka ei sitä liikaakaan ollut. Firman nimi oli O.U.C.H.S.T.F.C.N mikä oli lyhennös tästä: Ou you cotcha have some tools for cleanin now. Lisäksi May Hendrix oli 25 -vuotias hemaiseva punatukkainen kaunotar ja monen Hydracorilaisen miehen silmänilo. Ja miksei naisenkin.
Mutta Joen nainen oli kokonaan.
Joe taas oli yksinkertainen ja vähään tyytyväinen 32-vuotias automekaanikko. Mies joka oli selvinnyt kunniallisesti yhdestä maailmansodasta (Numero.79) sekä yhdestä harvinaisen vihaisesta äidistä. Joe oli onnellinen Mayn kanssa kun hapan äitikin oli poissa kuvioista. (Joen äiti oli aina pelännyt kuolevansa tukehtumalla peräpukamiin, mutta oli kuitenkin - luojan kiitos - saanut luonnollisen vanhuuden tuottaman kuoleman). Elämä siis potki heitä persuksille hyvällä tavalla ja oikein kunnolla. Eräänä kauniina kesä iltana Joe oli palaamassa töistä kotiin ja jäi pysäkillä pois. Hän käveli mäkeä ylös heidän omakotitaloon. Joe tervehti naapuriaan:
"Terve, Bill! Kuinka menee? Firmassa pitää varmaan kiirettä?"
"Eipä tässä hätää. Asiat menevät ihan hyvin. Mutta, kuulitko jo siitä, että saamme Lean kanssa lapsen? Hän oli käynyt lääkärillä ja he olivat pystyneet toteamaan sen, että se on poika. Voitko kuvitella!" Bill Sunday huusi innoissaan.
"Aivan mahtavaa, Bill! Onneksi olkoon!" Sano Lealle terveisiä minulta. Illan jatkoja!" Joe sanoi ja lähti astelemaan kotiinsa.
Kotiovella hän tunsi helpottavan tunteen. Päivän työt oli tehty ja May ja koti odottivat. Hän astui sisälle. Kaunis punapäinen May juoksi vastaan miestään ja hyppäsi riehakkaasti tämän syliin. Pusuja sateli hetkessä molemmin puolin ja onni oli huipussa.
"Kuinkas päiväsi meni töissä, kulta? May kysyi miehensä sylissä.
"Se meni ihan ok. Sitä tavallista. Entä omasi?" Joe vastasi.
"Ihan ok." May sanoi, mietti hetken ja jatkoi sitten: "Hei, tiedätkö mitä, Joe? Minulla olisi kerrottavaa sinulle koska asiat ovat paremmin kuin hyvin ja ajattelin, että voisimme ruokailun jälkeen hieman keskustella. Sopiiko se sinulle, kulta?"
"Sopii hyvin. Miksipä ei? Mistä oikein on kyse?" Joe jatkoi.
"Ruoan jälkeen sitten. Mennään syömään. Minulla on kaikki valmiina. Pöytäkin on katettu hienosti meitä kahta varten!" May sanoi innokkaasti.
2.
Pöytä oli todellakin hienosti katettu kuten May oli sanonut. Kynttilät paloivat ja tunnelma oli herkkää, kaunista ja ainutlaatuista. He asettautuivat pöytään ja Joe oli aloittamassa syömisen, kuin May ehdotti lasillisia kuohuvaa shampanjaa. Joe otti shampanjapullon ja hetkessä korkki lensi kattoon. Molemmat olivat tyytyväisiä ja joivat lasilliset kuohuvaa.
"Meille, Joe. Meille ja meidän yhteiselle loistavalle tulevaisuudelle!" May sanoi hemaisevasti. He suutelivat pöydän yli. Sitten he söivät. Joe maisteli kaikkia herkkuja pöydästä, grillatua kanaa ja Mayn karjalanpiirakoita. Hän ihmetteli mielessään mistä oikein oli kysymys? Mitä kerrottavaa Mayllä oikein oli?
Kun he olivat saaneet aterian syötyä ja Joen uteliaisuus oli kasvanut kriittiseen pisteeseen hän kysyi:
"Mitä tämä kaikki oikein merkitsee, May? Mistä nyt tulee? Katetut pöydät, herkulliset ruuat, shampanjat ja kaikki!" Joe jatkoi: "Kertoisitko nyt?"
"Joe! En malta enää! Olin naapurin Lean mukana lääkärissä enkä...no, emme olleet siellä pelkästään hänen takiaan. Minä olin myös tutkittavana, Joe", May sanoi innokkaasti.
"Mitä oikein tarkoitat? Onko tämä sitä mitä minä arvelen?", Joe kysyi hämillään.
"Me saamme lapsen, Joe! Me todellakin saamme lapsen!", May sanoi kuin olisi haljennut kahtia jos ei olisi sillä hetkellä sanonut asiaansa.
"Vau. Tarkoitan vau! Minusta siis tulee isä...ei yhtään hassumpaa!" Joe riemuitsi ja oli iloinen.
Silloin he ryntäsivät toistensa syliin ja itkivät silkasta onnesta. Tai no, Joe melkein itki. Todella lähellä se kuitenkin oli!
Muutama päivää heillä meni asian parissa touhuten ja eräänä iltana Joe tokaisi vaimolleen:
"Olen hieman pohtinut tuota nimi juttua. Olen ajatellut monia nimiä ja minulla on ehdotus mielessä. Haluatko kuulla sen?"
May katsoi innostuneesti miestään ja sanoi:
"Minä arvaan jo nimen mitä aiot ehdottaa tai oikeastaan voisi sanoa, että tiedän. Aiot ehdottaa Laraa, eikö?"
"Muistat siis tuon Tomb Raider-peli innostukseni? Pelin nimi oli Lara On The Fools Tomb That Loved The World ja rakastin sitä kierolla tavalla sen naurettavuuden takia. Neljäskymmenesyhdeksäsosa, voitko kuvitella!" Joe naureskeli ja jatkoi:
"Kyllä! Tuota nimeä ajattelin, mutta sitä et tiennyt, että-"
"Että ajattelit myös Kauniista ja rohkeista, tuosta kohta viisikymmäntäkahdeksan vuotta televisiossa pyörineestä sarjasta nimeä Brooke. Ja sitäkin äärimmäisen pirullisuutesi takia, vai mitä?" May keskeytti. Molemmat purskahtivat nauruun pudistaen päätään. Joe sanoi:
"Ei, kyllä me paremman nimen keksimme!"
3.
Eräänä iltana Joe palaili taas töistä ja käveli tuttua kotiinsa vievää mäkeä. Naapuri Bill Sunday oli jälleen pihallaan ja pesi autoaan. Bill huusi teennäisesti mäkeä ylös kapuavalle Joelle:
"Tervehdys Joe! Sitä tullaan töistä. Kuinka päivä meni? May muuten kävi meillä kertomassa iloisesta uutisesta. Onneksi olkoon sinullekin, Joe! Sinustakin on pikku hiljaa tulossa mies!"
"Kiitoksia, Bill. Katsellaan nyt miten hommat lähtevät käyntiin kun tyttö syntyy", Joe vastasi.
"Tehdään niin. Onhan lapsilla kaverit, kun molemmat syntyvät ja kasvavat. Hienoa vai mitä, Joe?, Bill intoili ja vahasi lisää autoaan.
"Näin on, Bill. Päivän jatkoja.", Joe vastasi ja käveli kotiinsa Billin jäädessä hinkkaamaan autoaan kuminen ilme kasvoillaan.
Sisällä May tuli Joea vastaan ja yritti hypätä hänen syliin. Joe torjui yrityksen:
"Ei nyt, kulta. Minulla on huono olo...kuin jotain olisi pielessä."
"Mikä nyt on? Onko jotain sattunut?", May tiedusteli.
"Ei mitään ole sattunut. On vain sellainen aavistus kuin kaikki ei olisi kunnossa. Ei muuta", Joe sanoi ja käveli peremmälle.
"Mutta, Joe. Kaikkihan on hyvin. Ei meillä ole hätää. Mene sinä lepäilemään ja katso uutiset, niin minä laitan ruokaa.", May lohdutteli.
"Tehdään niin."
Hetken päästä Joe istui sohvalla ja aukaisi television. Uutiset menivät ja juontaja vaikutti Joesta omituiselta. Hän keskittyi tarkemmin kuuntelemaan uutisia. Juontaja puhui monotonisella äänellä:
"Olemme saaneet tietoomme häkellyttävän ja vaarallisen uutisen. Planeetan turvallisuusyksikkö Hydrasafe on saanut tietoonsa Hydracoria uhkaavan katastrofin. Tietojemme mukaan planeetan ilmakehään laskeutuu illalla noin 21.15 Zadaher-virus tuntemattomista syistä. Virus on tunnettu naisia tuhoavana voimana kautta aikojen ja on luultu, että se on saatu lopullisesti hävitetyksi Turmisin aurinkokunnasta. Mutta näin ei ilmeisesti olekaan. Hydrasafe ilmoittaa ettei asialle voi tehdä mitään ja Hydracorin kaikkia naispuolisia henkilöitä pyydetään välittömästi lähtemään Hydrahospital asemalle saamaan ilmainen eutanasia, sillä muuten kuolemasta tulee äärimmäisen tuskallinen. Miesten ei tarvitse tehdä muuta kuin olla vaimojensa ja tyttölapsiensa tukena, sillä miehiin virus ei vaikuta. Lisää ohjeita jäljelle jääneille miehille seuraa aamu-uutisissa.Nyt jatkamme koripal..."
Juontajan ääni vaimeni ja Joe tunsi pyörtyvänsä. Hän notkahti sohvalla ja sai vaivoin ruumiinsa tottelemaan. Hän oli shokissa ja hänen oikea kätensä alkoi nytkähdellä ilkeännäköisesti.
"Mitä siellä oli kultaseni? Uutisissa tarkoitan? Annas kun tulen katsomaan", May kuulosteli ja lähti kohti olohuonetta.
"Mikä sinulle on, Joe? Olet melkein sininen. Soitanko ambulanssin?", May sanoi hädissään.
"He he hee, joo...Ei kun ei! Ei missään nimessä! Nyt on tosi kysessä...meidän täytyy lähteä saman tien Hydrahospitaaliin. Uutiset...", Joe soperteli ja pyörtyi lattialle.
4.
Joe kuuli äänen:
"Herätys, Herra Hendrix. Herätys vaan!"
Joe siristeli silmiään ja kysyi: "Onko painajainen ohi?"
"Herätkää, Herra Hendrix", hän kuuli äänen toistavan. Silloin hänen tajuntaansa tunkeutui tapahtumat jotka edelsivät pyörtymistä. Hän muisti kaikeen, riuhtaisi itsensä sängystä ja kaatui sille heti takaisin.
"Missä May on! Kertokaa minulle heti missä May on?" Joe huusi naishoitajalle joka seisoi vierassä ja näki naisen jo täydellisesti.
"May Hendrix on saattohuoneessa. Hänellä ei ole hätää...vielä. Voitte mennä tapaamaan häntä kunhan itse tokenette, Herra Herdrix", nainen vastasi.
"Minä menen nyt! Mikä huone?" Joe sanoi vihaisena.
Nainen luovutti heti alkuunsa: "Käytävän päässä. Toinen ovi vasemmalla."
"Kiitos", Joe sanoi matkalla saattohuoneeseen.
***
"May?", Joe sanoi päästyään huoneeseen ja toisti: "May? Oletko täällä?"
Huoneessa oli himmeä valaistus ja perältä kuului nyyhkytystä. Joe asteli peremmälle ja näki May sängyllä. Huoneen muutkin sängyt olivat miesten ja poikien ympäröimiä.
"May. Kuulit...tarkoitan tiedät jo." Joe sanoi istuutuessaan Mayn sängylle. Joe katsoi naista ja näki May kauniit kasvot ja lainehtivat punaiset hiukset. Joe purskahti itkuun ja painautui kiinni Mayhen. He itkivät puolituntia kummankaan sanomatta sanaakaan, kunnes vihdoin May puhui: "Kulta pieni, kyllä sinä pärjäät ilman meitäkin. Minä tiedän sen..."
Joen itku yltyi ja hän sanoi Maylle:
"Pärjäänkö? En tiedä, mutta sen tiedän, että rakastan sinua ikuisesti. Rakastan sinua yli kaiken ja tulen aina rakastamaan. Vietetään viimeinen ilta yhdessä May. Ollaan yhdessä, kunnes ratkaiseva..."
"Niin teemme rakas, Joe.", May vastasi. Ja he syleilivät toisiaan. Illalla Joen ollessa kodissaan Maytä ei enää ollut muualla kuin Joen muistoissa.
5.
Kaksi viikkoa Mayn kuolemasta Joe Hendrix käveli noutamaan postia. Hän oli alakuloinen ja hänellä oli alakuloisuuteensa erittäin hyvät syynsä. Hän oli menettänyt vaimonsa, niin kuin kaikki muutkin Hydracorin miehet.
Sellaista sattui Joen maailmankaikkeudessa.
Hän tapasi taas naapurinsa Bill Sundayn ja he tervehtivät toisiaan:
"Terve Joe, postia hakemassa? Se taitaa olla aikasta turhaa. Tiedäthän postin jakelu lopetetaan viikon sisällä." Bill Sunday tuumi.
"Tiedän. Mutta on pakko yrittää elää viimeiseen asti niin kuin kaikki olisi kunnossa. Muutenhan masentuu vaikka olen jo masentunut, mutta enemmän. Tiedäthän..."
"Tiedän. Alakuloisuus vaivaa minuakin. No, vajaan kolmen viikon päästä nähdään kuinka meidän käy!" naapuri vastasi ja asteli tiehensä omia menojaan.
Joe katseli hänen peräänsä ja käveli takaisin kotiinsa sanomalehden kanssa.
"Lisää uutisia kilpailusta. Joka päivä samat jutut!" Joe ajatteli ääneen ja laittoi lehden sivuun.
"Minunkin olisi aika lähteä hakemaan tarvikkeeni. Aika umpeutuu kolmen päivän sisällä. Taidan hoitaa asian tänään", Joe tuumi ja hörppi kahvia.
Puolen tunnin päästä Joe seisoi bussipysäkillä. Tunnelma oli kireä. Ihmiset katsoivat toisiaan vainoharhaisesti ja yrittivät samalla pysytellä nahoissaan, kuin olisi tavallinen työpäivä. Ja kattia kanssa, kaikki oli kaukana tavallisesta työpäivästä!
Pitkän bussimatkan (Hydracor oli viimeinen planeetta, jolla käytetiin tavallisia bussilinjoja. Muilla planeetoilla oli käytössä materiansiirtovälineet, jotka helpottivat huomattavasti liikkumista.) jälkeen Joe seisoi kaupungin sosiaaliyksikön pilvenpiirtäjän edessä. Masentavaa, hän ajatteli ja astui liukuovista sisään. Aulassa oli vilske, ihmisiä juoksenteli ympäriinsä, niin kuin maailmanloppu olisi tulossa. Todellisuudessa vain Hydracorin loppu lähestyi muun maailmankaikkeuden jatkaessa edelleen normaaliin tapaansa elämää. Omituista mutta totta. Näin voi todellakin tapahtua. Maailmassa ainut varma asia on ettei mikään ole varmaa, ei edes tämä lause. Joe kaivoi taskustaan lapun jossa oli ohjeet tavaroiden hakemista varten. Lapussa luki tavaroiden luovutuspisteen sijaitsevan ylimmässä kerroksessa. Hän suuntasi hissille.
Päästyään ylimpään kerrokseen hän huomasi käytävän olevan aivan tyhjä lukuun ottamatta luihun näköistä siivoojaa. Joe käveli miehen luokseen ja kysyi:
"Missä kaikki ovat? Olen tullut hakemaan tarvikkeitani ja minun täytyy varmaankin olla väärässä kerroksessa?"
"Ei, olette aivan oikeassa kerroksessa. Suurin osa ihmisista on hakenut tavaransa kuukausia sitten. Te olette aika myöhään liikkeellä", siivooja vastasi.
"Joo, niin kai sitten. Mistäköhän voisin hakea tavarani?", Joe kysyi.
"Käytävän päässä on keltainen luukku. Ette voi erehtyä." Mies sanoi ja jatkoi huomattavasti innostuneemmin: "Muuten, olisitko kiinnostunut laittamaan rahaa G.V.S.E.L:n? Ketään ei tunnu kiinnostavan, mutta minä aion yrittää!"
"Mikä on G.V.S.E.L?" Joe kysyi hämmästyneenä.
"Galaksien Välinen Sankarin Etsintä Lotto. G.V.S.E.L, ette todellakaan ole kuullut siitä?" siivooja ihmetteli.
"En. Ja nyt kun kuulen siitä, niin voin vakuuttaa teille etten ole kiinnostunut enkä halua kuulla enempää" Joe kiivastui.
"Noin kaikki sanovat. Harmi, sillä nimittäin voisi tienata kovat rahat, jos veikkaus osuisi oikeaan ja sattuisi itse voittamaan kilpailun. Harmi tosiaan ettei ketään kiinnosta!", mies tuskasteli.
Joe pyöritteli päätään ja lähti astelemaan eteenpäin jättäen siivoojan harmittelemaan lottokupongit kädessään.
6.
Keltaisen luukun takana istui isokokoinen mies syöden donitseja ja lukien samalla lehteä. Joe keskeytti hänet ja sanoi tulleensa hakemaan tavaroitaan.
"Olette myöhään liikkeellä. Suurin osa ihmisistä on hakenut pakettinsa aikapäivät sitten. Teillä on varmaankin mukananne tähtiliiton lähettämä todistus oikeudestanne pakettiin?" mies sanoi syödessään viimeisiä donitsin jämiä.
Joe kaivoi todistuksen.
"Odottakaa hetki. Käyn varastossa hakemassa pakettinne" mies tokaisi ja asteli kuitti kädessään pois.
Mitäköhän tästäkin seuraa? Joe tuumi. Mitä kaikkea tuo paketti pitää sisällään? Mihin tämä maailma on oikein menossa? Tuon tyylisiä ajatuksia kulki tiuhaan tahtiin Joen aivosoluissa hänen odotellessaan pakettiaan.
Vihdoin mies tuli takaisin.
"Ennen kuin voin antaa teille paketin teidän täytyy täyttää tämä lomake. Kilpailun järjestävät valtiot haluavat tietää muutamia asioita. Tässä, olkaa hyvä", mies sanoi ja ojensi kaavakkeen Joelle.
Joe katseli kaavaketta ja sen sisältöä. Siinä oli kysymyksiä, kuten: Jos satutte voittamaan kilpailun, niin mitä teette vapaudellanne ja voittorahoillanne? Jos joku muu kansalainen pyytää tai ehdottaa liittoutumista, niin miten toimitte? Siedättekö paineita hyvin stressaavissa tilanteissa? Esimerkiksi joutuassanne riistämään hengen tai jos teidän henkeänne uhataan? Ja niin edespäin.
Joe otti aikansa ja vastasi kysymyksiin huolellisesti vaikka pitikin niitä älyvapaina ja ihmetteli minkälaiset puupäät ne olivat laatineet. Saatuaan lomakkeen valmiiksi hän ojensi sen virkailijalle.
"Kaikki näyttää hyvältä. Tässä pakettinne. Onnea nyt minunkin puolesta vaikka kaikkihan me ollaan samassa sopassa." Mies jatkoi.
Joe poistui paikalta.
Voimme hieman valaista asiaa. Mayn kuoleman jälkeen kului yksi päivä ja yksi yö ennen kuin televisiosta tuli järkyttävää uutista vielä järkyttävämpi uutinen. Turmsin aurinkokunnan valtaapitävätaho, TGM eli Turms Galaksy Media, oli esittänyt Hydracorin asukkaille miellyttävän "suostu tai sinut pakotetaan suostumaan"-tyylisen kilpailun. Kilpailun säännöt olivat nämä:
Näin sanottiin televisiossa:
"Tapa kilpailin aikana jokainen Hydracorilainen ja yritä selviytyä viimeiseksi kaikista. Jos todella olet viimeinen hengissä selvinnyt mies planeetalla kilpailu loppuu ja olet voittanut itsellesi vapauden, vaimon ja miljoonan Turmsin krediittiä. Kilpailu televisioidaan reaaliaikaisena´ ympäri muita Turmsin planeettoja muiden ihmisten viihteeksi. Lisäohjeita myöhemmin."
Suurin enemmistö Hydracorin miehistä oli epätoivossaan suostunut kilpailuun. Myös Joe.
7.
Kolmenviikon päästä Joe heräsi ja tunsi syvän puistatuksen. H-hetki oli koittantut ja pian Hydracor olisi yhtä suurta taistelutannerta. Hän päätti kuitenkin keitellä kahvit. Kahvin tippuessa ovikello soi.
"Kuka helvetti siellä voi oikein olla? Joko sota on alkanut? Ei kai vielä, sehän kuulutetaan ympäri planeettaa vasta puolenpäivän aikaan." Joe tuumiskeli mennessään ovelle.
"Tervehdys rakas naapuri. Ajattelin tulla sanomaan, että olet ollut loistava naapuri kaikki nämä vuodet ja tulee olemaan harmi ottaa sinut hengiltä. Mutta peli on peliä. Et kai pahastu sanoistani, Joe?", naapurin Bill Sunday sanoi.
"Joo, no se nähdään sitten. Äläpäs nyt kuitenkaan ole liian innokas, voihan olla ettet saakkaan minua hengiltä...mutta niin, sehän nähdään sitten. Mukava naapuri olet itsekin ollut, ei käy kieltäminen." Joe vastasi hänelle unisena ja hän jatkoi:
"Olin juuri keittelemässä kahvia ja voisin mennä takaisin sisälle nauttimaan ne rauhassa. Ties vaikka jäisivät viimeisiksi."
"Jep Joe. Ja eiköhän me kohta nähdä. Muista olla puolenpäivän aikaan valmiina. Minä ainakin olen, ihan noin varoituksen sanaksi", naapuri virnuili ja lähti poistumaan.
"Hyvää päivän jatkoa sinullekin...no, ainakin puoleen päivään asti", Joe huusi perään ja poistui sisälle.
Ennen puoltapäivää Joe alkoi tarkistella tavaroitaan ja avasi television nähdäkseen mitä uutisissa sanottiin. Uutiset alkoivat juuri ja miespuolinen juontaja selitti naama hikipisaroilla kilpailun alkavan kohta. Juontaja lisäsi, ettei enää välittänyt paskankaan vertaa juontajan paikastaan ja että lähtisi samantien valmistautumaan sotaan.
"Mukavan oloinen juontaja tuo on aina ollut. Ymmärtäähän sen ettei työt paljonkaan maistu tällaisessa tilanteessa. No, paras minunkin odotella nämä muutamat minuutit lähtölaskentaa", Joe tuumi itsekseen.
Vihdoin kello oli kaksitoista. Ympäri planeettaa alkoi soimaan sireeni joka ilmoitti kilpailun alkaneen.
"No, voi helvetti! Nyt se sitten on menoa! Täytyy yrittää saada naapuri ensiksi hengiltä. Sehän tässä pahin uhka on!" Joe tuumaili ja kuumeisesti kaivoi sädepistoolin esiin. Hikipisaroita valui hänenkin ohimoiltaan.
Samassa Joen talon ovi räjähti ja Bill Sunday syöksyi sisään päästäen kauhean sotahuudon.
"Helvetti!", Joe ärjyi ja kiepsahti sädepistoolinsa kanssa nurkan taakse.
"Nyt se on alkanut naapuri. Eiköhän pidetä hauskaa!", Bill huusi innoissaan.
"Ja paskat tässä mitään hauskaa pidetä nuija!",Joe huusi. Ja hyppäsi nurkan takaa pamauttaen Billiltä pään haartioita rasittamasta. Irronnut pää vieri huoneen nurkkaan ja pysähtyi sinne.
"Siinä sinulle intoa, Bill! Siinä sitä intoa minunkin puolestani! Ai, niin: kun päivällä sanoin sinua hyväksi naapuriksi niin valehtelin. Täysi moukka sinä olet aina ollut. Adios amigos!", Joe puhkui päättömälle Bill Sundaylle voitonhurmassaan. Ja varmastikin laiton määrä adrealiinia kohisi hänen suonissa. Hän tunsi olonsa taivaalliseksi ja otti kokaiinikapseleita repustaan.
"Tämä hommahan käy näköjään kuin luonnostaa minulta! Katsotaanpa mitä monitori kertoo tämän hetken tapahtumista!", Joe puhkui ja kaivoi monitorin.
"Tämä näyttää, että planeetalla on suuri helvetti menossa ja ihmisiä tippuu kuin sieniä sateella. No, tämä tatti ainakin aikoo pysyä hengissä!", Joe naureskeli kieroutuneesti. Nauruun saattoin olla myös vaikuttamassa kokaiinikapselit. Sellaista sattuu Joen maailmassa.
Tuntiessaan olonsa mahtavaksi hän päätti hakea lisää päänahkoja ja asetti 360-astetta näyttävät kiirarit päähänsä. Hän näki seitsemän henkilön lähestyvän taloa ja oli paskoa housuihinsa. "No, voi perkele, kohta niitä päänahkoja saadaan! Kyllä joo, muttei nuo saisi sitä ennen minun kaljuuntuvaa päänahkaani! Voi minua parkaa!", Hän puhui sekavasti ja kaivoi paketistaan sädegranaatteja ja heilui 360-astetta näyttävät infrakiikarit päässä olohuoneessa.
Yhtäkkiä ikkuna räsähti panoksen voimasta ja osui melkein Joeen. Joe heitti turhat lasit päästään ja syöksyi ikkunaan tulittaen maailmanlopun tahtiin. Kuului huutoa ja mies kauempana putosi polvilleen ja Joe kyyristyi ikkunan alle.
"Paskiaiset, he ovat liittoutuneet vaikka säännöt kieltävät! Muillakin naapureilla taitaa olla jotain hampaan kolossa minua vastaan. No, yksi poissa laskuista ja kuusi jäljellä!"
Samassa sisälle lensi sädekranaatti ja se pyöri metrin päähän Joesta.
Silmänräpäyksessä Joe tajusi takana olevan ikkunan ja ponnahti siitä ulos kranaatin räjähdyksen säestäessä putoamistaan nurmikolle. Joe ei saanut vahinkoja. Ikkunasta tuprusi savupilvi ulos ja sen hälvetessä sisältä kuului miesten ääniä.
Yksi äänistä sanoi voitonriemuisesti:
"Taisimme saada sen! En ikinään pitänyt hänestä ja vaimonkin eläessä tuntui, että hän katseli Darjaa sillä silmällä!"
"En pelkästään katsellut sillä silmällä Harrison senkin idiootti!" Joe kuiski. "Vaimosi oli mukava...ainakin sängyssä!" Joe ajatteli tehdä roskasakista selvää.
Hän kaivoi viimeisen sädekranaatin, koska muut olivat jääneet sisään. Hän heitti sen sisälle. Seuraukset olivat selvät ja miehistä ei jäänyt ainoakaan henkiin puhumattakaa, että olisi jäänyt edes yhdeksi palaseksi.
"Noin, siinä teille!", Joe riehui ja huuteli täynnä jännityksen tuomaa hurmaa. Ja kaivoi uuden kokaiinikapselin höpöttäen:
"Toivottavasti tässä on viihdettä tarpeeksi! Minulle ainakin on!"
Lopuksi hän pui nyrkkiään taivasta kohti ja päätti lähteä naapurin talolle. Jospa löytäisi omia tuhoutuneita tavaroitaan joita jokaisessa pakkauksessa oli.
"Ainakin kokaiinikapselieita pitää saada lisää!" hän tuumi.
Bill Sundayn talon ovi oli auki ja Joe asteli sisään. Sisällä hän katseli paikkoja ja näki baarikaapin. Hän avasi sen ja kaatoi itselleen lasillisen brandyä.
"Vai näin sinä asuit, Bill Sunday. Ihan hienoa. Ei käy kieltäminen, vituttaa kun sinunlaiset pellet saavat kaiken hienon ja loistavan. No, etpä tee enää tällä mitään!", Joe tuumaili voitonriemun täysin vallattua hänet ja naukkali siemauksia lasistaan.
Seuraavaksi hän asteli keittiöön ja näki pöydällä mitä tarvitsisi: autonavaimet ja Billin monitorin.
"Mahtavaa!" hän tuumi ja käynnisti monitorin. Hän katseli sitä hetken loimuava kiilto silmissään. Pisteitä liikkui ympäriinsä Hydracoria simuloivalla kartalla ruudussa ja niitä myös sammui jatkuvasti. Nuo pisteet olivat ihmisiä ja myös Joe oli yksi noista pisteistä, jotka hyvää vauhtia lähestyivät loppua.
"Tuiki, tuiki tähtönen...ei perkele! Miten nyt sainkaan tästä näkymään oman pisteeni? Noinko?" Joe sanoi, syötti koodinsa laitteeseen ja painoi yhtä monitorin välkehtivistä nappuloista. Kone sanoi:
"Joe Hendrix. Status: elossa...vielä. Uhkia: Paljon! G.V.S.E.L:n voittokerroin: 1: 39786578012.122357."
8.
Joe ravisteli laitetta ja tuumasi:
"Mitä perkelettä! Uhkia: Paljon? Eikä täällä ole ketään. Juurihan eliminoin tuon roskasakin!"
Silloin keittiön ovesta vieri sädekranatti ja Joe katsoi sitä silmät hehkuen.
"Perkele!", Hän huusi ja ennen kuin teki syöksyi viereiseen huoneeseen nappasi pöydältä entisen Bill Sundayn auton avaimet. Sädekranaatti räjähti Joe ollessa ilmassa hyppynsä aikana ja hän paiskautui keittiötä seuraavan huoneen peräseinästä läpi kolmanteen huoneeseen. Keittiö oli täysin pirstaleina.
"Luulen, että saimme sen! Joku Joe Hendrixhän se oli. No, nyt se on kuollut Joe Hendrix!", Joku huusi keittiön ovella. Perään kuului perkeleenmoista naurua. Sitten nauru lakkasi ja toinen ääni sanoi:
"Tarkista kuitenkin kaiken varalta!"
"Tarkista itse! Haluat lähettää minut surman suuhun...ammut minua kuitenkin selkään. Ehkä minun olisi viisainta kaiken varovaisuuden nimissä ampua sinut!", ensimmäinen äänistä sanoi. Joe kuunteli huoneen lattiala maaten ja pidellen kylkeään. Häntä melkein nauratti.
"Varo sanojasi, poika! Mene nyt tarkistamaan se!", Jälkimmäinen äänistä toisti.
"Mä tarkistan. Mä nimittäin tarkistan saman tien ettei susta ole mulle vaaraa!", Ensimmäinen äänistä uhosi ja toinen yritti sanoa siihen jotain. Samassa kuului laukaus ja ääni lakkasi valittamisensa kuin seinään.
"Vittu, mitä hulluja", Joe tuumi ja nousi lattialta ottaen samalla sädepistoolinsa.
Hän meni seinään kiinni aukon viereen.
"No, nyt mä voin tarkistaa onko tästä Joe Hendrixistä tullut haamu vai vieläkö se sätkii!" Ääni joka kuulosti Joen korvaan ensimmäiseltä ääneltä sanoi ja keittiöstä kuului kävelyääniä.
Joe skarppasi.
Samassa seinässä olevasta reijäjästä työntyi pää ja Joe hämmästyi. Hän ei tiennyt mitä tehdä, joten hyppäsi vaistomaisesti miehen kaulaan. Kuului korahdus ja sen jälkeen miehen ruumis lysähti kasaan. Joe roikkui edelleen kaulassa kiinni ja huusi:
"Luovuta perkele, luovuta!"
Joe ei saanut vastausta ja tajusi silloin: Mies oli kuollut. Hänen niskansa olivat taittuneen Joe hypätessä miehen kaulaan. Joe hellitti otettaan ja päästi miehestä irti.
"No helvetti! Noin helppoa...No, mielummin helppoa kuin vaikeata. Ainakin jos on kyse oman henkensä pitämisesta." Joe soperteli. Silloin ruumis nytkähti ilkeästi ja Joe hyppäsi taaksepäin ja kaatui selälleen. Hän ampui miestä suoraan keskellä päätä. Pää halkesi kuin mehukas kurpitsa ja lattia täyttyi verestä. Joe käänsi päänsä pois.
"Ei tällaista voi katsella selvinpäin. Pitää saada lisää kokaiinikapseleita ja paljon! Hyi helvetti tätä kaikkea!", Joe pohti oksennuksen maku suussaan. Hän käveli reiälle, ryömi miehen yli ja meni keittiöön. Joe yritti ravistella suurimpia pölyjä pois, mutta oli auttamattomasti täysin sonnan peitossa. Hän tyytyi siihen ja laittoi monitorin päälle, koska se oli sammunut hässäkässä. Hän ei nähnyt ympärillään uhkia ja huomasi ettei Hydracorilla ollut enää paljoakaan elossa olevia ihmisiä. Monitorin mukaan vaivaiset tuhatkaksisataakolmekymmentäyksi ihmistä oli enää elossa. Joe ei voinut uskoa sitä, mutta hänelle nousi voimakas toivon tunne ja hän ajatteli, että hän vie jutun loppuun saakka ja hoitaa itsensä voittajaksi tässä sairassa pelissä.
"Kokaiinikapseleita. Missä niitä on? Löytyisikö niitä mistään?" Joe mietti pyöriessään keittiössä.
Hänellä välähti: Ulkona olevalla kuolleella miehellä voisi olla niitä.
Hän käveli nopeasti ulos ja näki raadon keskellä pihaa. Joe asteli miehen luokse ja teki taas saman havainnon: mies oli kuollut. Joe penkoi miehen taskuja ja löysi muutaman kokaiinikapelin ja lisäksi lehtileikkeen ja tositteen jossa oli G.V.S.E.L:n tunnus. Hän oli hämmentynyt sillä näki lehtileikkeessä omat kasvonsa ja päätti nopeasti ottaa kokaiinikapselin.
"Todella omituista. Lehden kannessa on minun naamani. Mitä tämä tarkoittaa?" Joe katsoi artikkelia kapselieden tehdessä vaikutusta. Turmsin aurinkokunnan virallinen veikkuslehti välitti hänen silmilleen tekstiä, jota oli vaikea uskoa:
"Joe Hendrix on todettu Hydracorin sodan vakuuttavimmiksi voittajaehdokkaiksi. Hänen alla oleva profiilinsa on kerta kaikkiaan täydellistä voittaja-ainesta. Voittokerroin on vain 3: 10:stä vakuuttavat tietolähteemme. Analysoikaamme nyt hänen mahdollisuutensa."
Teksti jatkui edelleen mutta Joe lopetti lukemisen ja katsoi tositetta kädessään. Siinä oli lyöty vetoa hänen puolestaan 500 000:en Turmsin krediitin puolesta. Hän oli ihmeissään. Hänen logiikallaan kenenkään ei pitäisi lyödä hänen puolestaan vetoa, koska silloin ei olisi itse elossa noustaakseen voittorahoja. Ainoastaan itsensä puolestahan kannattaisi lyödä vetoa, hän ajatteli. Ja sitä paitsi monitorin tiedot näyttivät aivan muuta kuin hänen kädessään oleva lehti. No, hän ajatteli, jatketaan kisaa. Eiköhän jutut aikoinaan selviä.
9.
Joe katsahti uudelleen monitoriin. Hän näki hämmästyksekseen, että jäljellä oli 237 ihmistä ja päätti suunnata samantien matkansa teurastuspaikalle. Hän päätteli, että suurin osa porukasta olisi jo kuollut kun hän saapuisi paikalle.
Joe ryntäsi Bill Sundayn autolle. Sisällä hän näki kaikki herkut, muun muassa hyperhifistereolaitteiston ja kiero virnistys ilmestyi hänen naamalleen. Hän ajatteli, että nyt rokataan ja rollataan ja laittoi stereot päälle. Hänen epäonnekseen auton kaiuttimet alkoivat syytää sisuksistaan ulos klassistamusiikkia, Bachin kuutamosonaattia ja Joe läimäytti samantien radion päälle. Sieltä kuului ääni joka toisti:
"Vallaton sota menossa! Valloton sota menossa! Vallaton sota menossa!"
Joe vaihtoi kanavaa, mutta tulos oli sama. Sama rasittava ääni toitotti samaa lausetta edestakaisin. Joe sulki laitteen. "Ilmeisesti tänään ei sitten rokatakkaan! Harmi kyllä." Hän tuumi ja katsoi monitoriin. Hän navigoi siitä suunnan tapahtumapaikkaa kohden ja auto ampaisi yöhön. Hän ajeli ja mietti samalla voittonsa mahdollisuutta, kunnes monitori ilmoitti:
"VAARA! VAARA! EDESSA ON VAARA!"
Joe katsoi eteenpäin ja totesi monitorille: "Ei tuo mikään vaara ole. Vain noin tusina miehiä tiellä. Senkun jyrään niiden ylitse!" Joe painoi auton kaasupolkimen pohjaan ja seuraukset olivat veriset tiellä olevien miesten kannalta. Turvassa auton sisällä Joe huuteli voitonriemuisena, mutta noita äänteitä on aivan turha toistaa tässä. Ne osoittavat kirjoittajan huonoa makua.
Välikohtauksen jälkeen Joe jatkoi matkaansa. Hän arvioi, että matkaa oli muutama minuutti ja katsoi taas sylissään olevaan monitoriin. Hämmästyksekseen hän näki, että elossa oli enää yksi mies hänen lisäksi. Hän ei voinut uskoa sitä, mutta voitonvarmuuden tuoma riemu nousi hänen kasvoilleen.
Hän jatkoi ajamista.
Yhtäkkiä hän kuuli laukauksen ja auto heittelehti. Joe tajusi heti, että yksi renkaista oli ammuttu tyhjäksi. Auto luistui vaarallisesti päin tienvarressa olevaa mainostaulua ja myös pysähtyi samaan mainostauluun.
Auton konepellin alta alkoi nousi savua ja Joe odotteli lisää laukauksia. Kun niitä ei kuulunut Joe hyppäsi auton ovesta ulos ja näki vain yhden miehen. Tuo mies oli ainut hänen lisäkseen Hydracorilla elossa oleva kilpailija. Mies nosti nopeasti aseensa ja painoi liipasinta. Joe parahti ja suojasi vaistomaisesti päätään mutta mitään ei tapahtunutkaan. Luotia ei tullut. Mieheltä on loppunut panokset. Tuo renkaaseen ammuttu panos oli miehen viimeinen panos.
Taas kiero voitonriemuinen palasi Joen kasvoille ja hän suuntasi aseensa miesta päin. Hän painoi armottomana liipasinta ja nyt vuorostaan toinen mies älähti ja suojasi päätään. Mutta nytkään mitään ei tapahtunut. Voitteko uskoa: molemmilta mieheiltä oli loppunut panokset. Joella tosin olisi ehkä ollut autossa lisää mutta ei ollut enää aikaa hakea niitä sillä hänen vastustajansa hyökkäsi häntä kohden hurjistunut ilme kasvoillaan. Joe potkaisi miestä vatsaan ja mies kaatui maahan. Silloin Joe tajusi: nyt olet voittanut tämän kisan kun hyppäät hänen päänsä päälle ja teet hänestä lopun. Vaikka Joe ajatteli, että tämä oli ikävää ja valitettavaa, että tällaista joutuu tekemään, niin silti hän teki sen.
10.
Hän teki sen ilman mitään moraalisia ajatteluita. Silloin koko Hydracorin planeetta alkoi soimaan kummallista fanfaareihin ylettyvää musiikkia ja hänen päälleen laskeutuivat suuret neon-parrasvalot.
Joe tajusi: Olen todellakin voittanut kisan ja nyt musiikki soi sen takia ja nämä parrasvalot ovat vain minua varten.
Joe oli oikeassa. Hetkessä taivas oli täynnä ilotulitteita musiikin lisäksi. Häntä kohden lensi juhlallinen avaruusalus ja taivaalta kuului teennäisen iloinen ääni:
"Joe Hendrix! Sinä rakas olet voittanut kisan! Astu alukseen joka on tulossa sinua kohti! Nähdään kohta!" ääni kuulosti Joesta May Hendrixin, hänen edesmenneen vaimonsa ääneltä. Joe ihmetteli sitä katsellessaan aluksen laskeutumista Hydracorin pinnalle. Viimein alus oli laskeutunut ja hahmo lähestyi häntä. Joe tarkensi katsettaan ja näki mahdottoman: Se oli ilmiselvästi May Hendrix. May Hendrix joka juoksi alukselta suoraan häntä kohti. Joe ei uskonut näkemäänsä ja hänen vasen kätensä nytkähteli, mutta sitä kesti vain hetken.
Silloin May hyppäsi Joen kaulaan ja suuteli häntä. Kun May huomasi ettei Joe tiennyt mitä tehdä hän rauhoittui ja sanoi miehelle:
"Taidat olla ihmeissäsi? Se olen minä tässä, rakkaasi May Hendrix!"
"Mutta miten? Mitä? Mitä? Mitä? Sinunhan pitäisi olla kuollut!" Joe sanoi vaimolleen melkein raivoten. Jopa yksinkertainen Joe tajusi, että häntä oli petetty. Muttei vielä tiennyt millä.
"Haluat varmaan selityksen, kultaseni?" May sanoi edessään seisovalle miehelleen.
"Se olisi paikallaan." Joe tokaisi yksikantaan.
"Isä on niin ylpeä sinusta, Joe! Isä todellakin on niin ylpeä sinusta!" May sanoi riemuissaan ja oli hyppäämnässä Joe kaulaan mutta Joe perääntyi. "Mitä tuo nyt oikein tarkoittaa? Isä on ylpeä sinusta? Mitä se tarkoittaa?"
May rauhoitti ja alkoi kertoa Joelle seuraavaa:
"Se tarkoittaa sitä, että minun isäni on suuren televisio-yrityksen omistaja joka tämän kisan järjesti. Niinpä kai tajuat, että sinua on hieman...huijattu. Minä nimittäin sain ennen meidän tapaamistamme päähänpiston, että minun pitäisi saada mies Hydracor-planeetalta. No, isä ei pitänyt ajatuksesta, koska hänen mielestään Hydracorilla asui maailmankaikkeuden surkeimmat miehet. Minä olin kuitenkin eri mieltä ja uskoin, että Hydracorin miehet ovat yhtä rautaisia, kuin muidenkin planeettojen miehet. Niinpä suunnittelimme tämän kilpailun jo ennen kuin me edes tapasimme. Isälläni olivat mielessä vain katsojaluvut, mutta minulla oli sinut kultaseni! Siitä kaikki lähti."
Pettymyksen ilmettä Joen kasvoilla ei voinut kuvailla. "Vai niin. Että niin ovat asiat. Ette sitten välittänyt pätkääkään niiden ihmisten hengistä jotka Hydracorilla ennen asuivat?"
May innostui ja sanoi: "Totta kai me välitimme. Ketään ei ole oikeasti loukkaantunut. Kaikki on viety turvaan muille planeetoille, Rakas Joe!"
Joe melkein raivostui: "Mutta näin omin silmin kaiken! Tapoin kymmeniä miehiä itsekin!"
May reagoi heti Joen sanoihin: "Ei. Et tappanut yhtään oikeaa miestä. Kukaan heistä ei ollut oikea elossa oleva ihminen. Vain simulantteja, vain simulantteja. Me käytimme vain niitä, Joe"
"Simulantteja...nyt en ymmärrä tai ymmärrän, mutta en oikein kuitenkaan ymmärrä..." Joe sanoi ja taas hänen vasen käten nyki ilkeännäköisesti. Hän oli aivan loppu. May sanoi vielä: "Vain sinä olit oikeasti vaarassa. Eikä kukaan muu." Ja hän lisäsi anteeksipyytävällä äänellä: "Ethän ole pahoillasi kulta, ethän?"
Hämmästynyt Joe ei saanut sanaa suustaan. Hän änkytti vain jotain epämääräistä häiriintynyt katse silmissään. May katsoi häntä ja sanoi: "Älä nyt kulta ole noin murtuneen näköinen. Se ei näytä hyvältä televisiossa."
Sitten May innostui ja hyppäsi taas Joen syliin. Ja hän huusi koko maailmankaikkeuden nähden:
"Tule, mennään tapaamaan isää! Hän on niin ylpeä sinusta! Hän on niin ylpeä sinusta!"
Loppu
