Dekkarikirjailija Dan Brownin muutama omituistakin omituisempi päivä
1.
Kaupungin laidalla vanhassa ja tyylittömässä omakotitalossa dekkarikirjailija Dan Brown teki iltapuhteitaan. Hän katseli itseään mauttoman näköisen wc:n peilistä ja näki 48-vuotiaan kalskahtavan ja omalla tavalla komean miehen kuvatuksen peilissä. Hän näki itsessään myös koomisia piirteitä joita ei osannut selittää; ehkä ne johtuivat hänen mustan harmaasta kiharasta tukasta, ruskeista oliivin muotoisista silmistään tai syvistä viisaudesta kertovista uurteista kasvoilla. Hän puhahti ajatukselle ja virnisti peilin edessä itselleen:
"Sait tehtyä sen. Hyvä homma. Olet kyllä aika poika kirjoittamaan Dan, vaikka itse sen sanotkin!" Hän alkoi vihellellä itsekseen, pyyhki kasvonsa pyyhkeeseen ja poistui WC:stä.
"Helvetin mahtavaa. On kyllä kerrassaan loistavaa olla kirjailija, vaikka...No, minulla ei kyllä vieläkään ole oikein mainetta kirjailijana. Ei ainakaan hyvänä sellaisena. Mutta jospa tämä kirja toisi tullessaan sen mitä..." Dan tuumi pukiessaan yövaatteitaan päälleen. Päästyään makuuhuoneeseen hän kävi pitkälleen sängylle.
Yöpöydällä hänen vieressään oli kirjan "Kujan juoksu keskiviikkona" tuore käsikirjoitus. Hän katsahti siihen haltioituneena ja sitten hänen ajatuksensa muuttivat suuntaa. Hän puhui itselleen ääneen: "Heidän pitäisi tulla näinä päivinä käymään. Ehkä jo tänä yönä, ketä sen tietää. Nyt, Gutten nacht. Minä käyn nukkumaan!" Hän sammutti valon ja vain pieni tuulen väre kävi ikkunan takana. Dan vaipui torkahdellen uneen ja alkoi uneksimaan monenlaisia toinen toistaan hullumpia asioita.
***
Myöhemmin yöllä kellon ollessa reilusti yli puolenyön hän heräsi ääneen, joka syntyi ikkunan viereisen puun raapiessa lasia. Ulkona oli kunnon ukonilma ja hän tajusi sen heti varmaksi merkiksi. Hän avasi silmänsä kokonaan pimeässä huoneessa ja näki ikkunan takana salamoiden väläyksiä ja tunsi ilman sähköisyyden.
"He todellakin ovat tulossa. He todellakin ovat tulossa." Hän kuiski peittonsa alla, otti yöpöydältä kirjan käsikirjoituksen käteensä ja puristi sitä lujaa rintaansa vasten. Lisää välähdyksiä näkyi ulkona ja Dan alkoi tuntea jonkinlaista värähtelyä vartalossaan. Tunne voimistui ja samalla huoneen valaisi katosta tuleva kirkkaasti loistava valo. Kissa joka oli yön aikana ryöminyt hänen viereensä ampaisi ulos huoneesta raketin lailla. Dan säpsähti jännityksestä ja alkoi käsiään kohotellen manaamaan:
"Te tulitte!Te tulitte!Vetäkää minut luoksenne! Vetäkää minut luoksenne!" Hän jatkoi huutoaan: "Vetäkää minut ylös rakkaat ystäväiseni, minä olen valmis!"
Dan kohosi hitaasti sängystä ylös kohti kattoa ja yhtäkkiä humpsahti salaman nopeasti käsikirjoitus kädessään katon läpi ilman naarmuakaan taivaalle. Ukkonen voimistui ja raivosi kuin mielipuoli hädässään. Dan katsoi ylös päin ja näki tutun aluksen taivaalla. Hän huusi edelleen innoissaan:
"Ji haa, Ji haa. Olen tulossa ystäväiseni. Vetäkää minut ylös!" Salamannopeasti säde imaisi Danin aluksen sisään ja alus kiisi luodin lailla pois taivaan rantaan kadoten. Paikalla ei näkynyt enää muuta kuin yksinäinen talo kaatosateessa ukkosen keskellä. Hiljalleen ukkonen laantui ja muuttui tihkusateeksi, kunnes oli kokonaan poissa. Vain kuun valo hehkui rauhallisena taivaalla ja valaisi kuistilla olevaa mustaa kissaa. Kissa nuolaisi muutaman kerran huuliaan erittäin tyytyväisenä ja sen jälkeen poistui paikalta.
***
"Tervehdys arvon herrat. Olen täällä jälleen kuten näette!" Dan keskusteli kolmen muukalaisen kanssa aluksen sisällä. "Olen saanut suuren työni päätökseen", Dan jatkoi.
Yksi muukalaisista nojautui häneen päin. "Me tiedämme sen. Me tiedämme sen. Olemme tälläkin kertaa seuranneet työtäsi, Dan."
Dan pyöritteli hetken aikaa hermostuneesti käsikirjoitusta käsissään ja ojensi sen sitten äsken puhuneelle muukalaiselle.
"Siinä se nyt sitten on. Olkaa hyvä." Kolmikko kääntyi toisiinsa päin, alkoi väitellä supatellen ja viimein keskimmäinen heistä sanoi: "Tiedät käytännön ennestään. Me luemme kirjan. Sinä odotat."
"Tiedän, Tiedän" Dan sanoi ja muukalaiset poistuivat huoneesta ja jättivät Danin odottamaan. Hetken päästä isoja karpalollisia hikipisaroita valui kirjailijan kasvoilla, rinnalla ja hän odotti lisää. Viimein ikuisuudelta tuntuneen ajan jälkeen muukalaiset palasivat ja hän näki heti helpotuksekseen heidän kasvoilta, että oli onnistunut tehtävässään. Tehtävä oli lopultakin suoritettu.
"Mainiota tekstiä! Sait meidät täysin lumoihisi, Dan. Tästä tulee maanlaajuinen hitti Siriuksella!" Ensin tullut muukalainen riemuitsi. Muut nyökkäilivät ollen täysin samaan mieltä. Silloin Dan hermostui muistaessaan maineensa omalla planeetallaan:
"Tästä tulee hitti Siriuksella! Tästä tulee hitti Siriuksella! Omalla planeetallani en ole voittanut vielä edes tärkeimpi tieteiskirjallisuus ja dekkaripalkintoja. Herra paratkoon!" Hän masentui ja jatkoi: "Voisitteko nyt maksaa minulle sen mitä sovimme ja viedä minut kotiini? Kiitos."
Muukalaiset katsoivat oudoksuen häneen ja yksi heistä sanoi: "Hyvä on. Mutta muista: ehkä sinua onnistaa joskus myös omalla planeetallasi" Muukalainen jatkoi: "No, viemme sinut nyt tahtosi mukaisesti kotiisi."
2.
"Nouskaa ylös sängystänne numero 5761180. Siriuksen vankilan ylijohdolla on teille asiaa. Ylös nyt!" Karski, vihreäihoinen vanginvartia, jolla sojotti muhevassa päässään kolme päästä ulkonevaa kieroa silmää sanoi avatessaan sellin ovea. Miehelle joka makasi sen sisällä sängyllä lukien kirjaan ja polttaen putkessa tupakkaa. Mies katsahti vanginvartijaa kirjan lomasta ja puhalteli savuja häijysti ilmaan:
"Mitä nyt? Mistä nyt tulee Bretz, tuliko minulle lisää kakkua vai mistä on kyse?"
"Seuratkaan nyt vain minun perässäni numero 5761180, olkaa hyvä!" Vanginvartija pyysi jyrkästi. Mies nousi sängyltä yhä poltellen tupakkaa häijyn näköisesti. Hän sylkäisi lattialle ja sanoi noustessaan: "Hyvä on, beibe. Seuraan sinua minne vaan, seuraan sinua minne vaan, beibe. Mennään!"
Vanginvartia heilautti kättään ja he lähtivät astelemaan yhdessä pitkin yhtä Siriuksen rangaistusvankila numero 15576:en kolkoista käytävistä. Mies poltti edelleen tupakkaa ja jauhoi sikamaisia sanojaan vanginvartialle, joka vähät välitti siitä. He eivät pitäneet toisistaan pätkääkään, se oli ilmiselvää.
Käveltyään kymmenen minuuttia ympäri vankilaa vanginvartija pysähtyi teräksisen oven eteen.
"Olemme perillä. Siriuksen vankilan ylijohto odottaa sinua tuolla. Menkää sisään numero 5761180."
Numero 5761180 astui ovesta sisään ja Bretz sulki oven hänen takanaan. Mies katsoi huonetta ja näki, että huoneen keskellä oli luodinkestävä lasieste. Ja sen toisella puolella istui Siriuksen vankilan ylijohto koko komeudessaan. Pyh, hän ajatteli, astui lähemmäs ja sanoi läsnäolevalle ylijohdolle: "Mitä nyt haluatte minusta? En ole tehnyt mitään, en tiedä mitään. En yhtään mitään! Vai, mikä nyt on ongelmana?"
Vihreä siististi pukeutunut vankilan ylijohtaja, jolla sojotti seitsemän kieroa silmää vihreässä päässään sanoi muiden ollassa hiljaa: "Vanki numero 5761189, ei ole mitään ongelmaa. Päin vastoin, meillä on muuta kerrottavaa teille." Vanki numero 5761180 kuunteli hiljaa ja vankilan johtaja jatkoi tyytyväisenä:
"Meillä ei ole enää mitään syytteitä teitä vastaan ja olemme todenneet teidät nykyään harmittomaksi Siriuksen tasavallan planeetalle ja-" Vanki numero 5761180 keskeytti johtajan äkäisesti: "Mitä se tarkoittaa? Ei enempää kakkua? Että olen vapaa, vai?"
Johtaja rykäisi hieman, katsoi muita paikalla olevia jotka edelleen olivat hiljaa ja sanoi asiallisesti: "Aivan niin numero 5761180. Olette oikeassa, me päästämme teidät vapaaksi. Ja viemme teidät takaisin kotiplaneetallenne Tellukselle. Teidän vapautetaan tämän päivän aikana, kun olemme saaneet viralliset asiat ja paperit hoidettua tapauksenne kohtalta. Nyt, voitte poistua numero 5761180" Vankilan johtaja sulki edessään olevan vihkon ja muutkin paikalla olijat lasin takana nousivat tuoleiltaan ja tekivät lähtöään huoneesta. Vankilan johtaja huusi vielä miehelle: "Koittakaahan nyt sitten elellä...no, miten nyt sitten elelettekin!" Ja poistui paikalta. Numero 5761180 kaivoi vankilahaalareidensa taskuista itselleen uuden tupakan, sytytti sen ja sanoi itsekseen tyhjässä huoneessa: "Vai, niin on nyt sitten asiat. Ei hassumpaa..."
Hän poistui tupakkaa poltellen huoneesta käytävälle ja huudahti: "Bretz! Vie minut selliini! Minulla on pakattavaa ja asioita järjesteltävänä!"
Illalla kolmen tekoauringon laskuduttua Siriuksen ylle entinen vanki numero 5761180 seisoi lentoalusterminaalin edessä vankilan kuljetusauton tuomana. Hän katseli tarkoilla silmillään karua kaupunkia ja lentoalusterminaalia ympärillään ja vankilan työntekijä käveli hänen viereensä.
"Niin kuin tiedät, sinulle on varattu matka aluksellamme kotiplaneetallesi. Matka kestää muutaman vuorokauden ja maassa saat pärjätä omillasi." X-vanki katseli miestä, hipaisi kädellään partaansa ja poltti tupakkaa. Vankilan työntekijä sanoi vielä: "Tässä on muuten sinulle vielä matkalukemista. "Kujanjuoksu keskiviikkona". Pirun hyvä kirja. Taitaa olla juuri ilmestynyt sinunkin kotiplaneetallasi. No, koitahan nyt pärjäillä." Mies näytti hänelle suuntaa ja poistui paikalta kuljetusalukseen. Alus lähti hitaasti liikkeelle ja oli hetken päästä hävinnyt pois paikalta jättäen miehen yksi terminaalin eteen. Hän katsoi terminaalia ja lähti kävelemään sitä kohti rennoin askelin. Hän sanoi itsekseen ääneen: "Täältä tullaan maa. Kohta nähdään." Ja tuumasi vielä ennen astumistaan sisään: "Kujanjuoksu keskiviikkona. Pitäisiköhän lukea tämä matkalla?"
3.
Muutamaa päivää ennen Brownin kirjan julkaisupäivää X-vanki Siriuksesta makasi sohvalla selällään kuunnellen hankkimallaan vinyylilevysoittimella Mahlerin kolmatta sinfoniaa joka täytti kovaäänisesti huoneen. Kyseinen sohva sijaitsi hylätyn talon olohuoneessa Pohjois-Lontoossa ja huone oli täysin rapistunut. Ikivahnat repeilleet tapetit seinillä jatkoivat tuhoutumistaan silmää hitaammin. Kaikki se sai miehen tuntemaan olonsa kotisaksi. Saasta. Ja kurjuus.
Hän käänteli kirjan sivuja, katseli ja luki sitä sieltä täältä ja tuumi: "Hyvää tekstiä Dan. Ihan hyvää. Katsotaas...tämä kohta. Ihan hyvää kamaa."
Hän nousi sohvalta tupakka toisessa kädessään ja kirja toisessa ja siteerasi runolliesti tekstiä: "Mies oli juosta vainottuna auton alle, mutta kerkesi pois alta. Toinenkaan ei osunut häneen, mutta kolmas...se osui. Mies kaatui välittömästi maahan auton lennättämänä." Hän paiskasi kirjan pöydälle. "Hah, niin kävi kirjassa ja niin voi käydä oikeastikin!" Hän karjahti villinä
"Tämä kirja saattaa myydä. Se saattaa tehdä sen!" Mies jatkoi yksin ääneen: "Ehkä minun pitäisi alkaamaan saalistaa jotain. Ehkä voisin kutsua itseäni Saalistajaksi? Saalistaja-Dick, se kuulostaa hyvältä. Se kuulostaa todella hyvältä!"
Hän jatkoi: "Dan, sinä tulet tuhotumaan. Miksi? Kysyt vielä ja minä vastaan: Minulla on syyni! Minä olen Saalistaja-Dick!" Mies istuutui sohvalle ja katsoi hankkimansa kannettavan tietokoneen ruutua. Se oli maan vuoden-2005 uusinta uutta ja parasta teknologiaa mitä kaupoista sai. Näppäränä, yliälykkäänä ja suorastaan nerokkaana miehenä hän oli saanut hankittua sen helposti. Se ei ollut ollut ongelma. Hän naureskeli ääneen:
"Nyt täytyy ottaa selkoa sinusta, Herra dekkarikirjailija Dan Brown! Siriuksen vankilan kirjaston laitteisto oli tuhansia kertoja monimutkaisempaa kuin tämä alkeellinen tietokone. Ei aikaakaan kun hallitsen tämän systeemin täydellisesti ehkä jopa paremmin kuin sen keksijä. Microsoft, phyi phyi."
Saalisajaksi itseään kutsuva mies otti taas runollisen asennon, nosti käden ylös ja sanoi teatraalinen ilme kasvoillaan: "Oli mies ja oli toinen mies. Ristiriita voittamaton ja toinen, saalistajaksi itseään kutsuva sanoi tuolle toiselle: Ja minä pistän sinut kärsimään!"
4.
Aamulla Dan Brown katsoi itseään peilistä, mutta tällä kertaa hän tunsi vastenmielisyyttä kasvojaan kohtaan. Keski-iän merkit ovat tehneet hyvin tulonsa, Dan ajatteli kuivatessaan kasvojaan pyyhkeeseen. Minun täytyy saada jotain aikaan, jotain jolla on merkitystä, hän jatkoi astellessaan portaita alakertaan keittääkseen itselleen aamukahvit.
Kahvin valuessa hän meni tarkastamaan postiaan ja muisti silloin, että tänään oli hänen uusimman kirjansa "Kujanjuoksu keskiviikkona" julkaisupäivä. Ja, että kirja olisi luultavasti saatavilla jo kaikista maan kirjakaupoista. Nostaessaan postia hän katsoi samalla kelloaan ja se näytti 11.24. Silloin hän tajusi varmaksi, että kirjaa saisi jo kaupoista. Ajatus piristi häntä vaikkei kirjojen julkaiseminen ollutkaan hänelle enää uutta hommaa. Itse asiassa se oli tuttua kuin mikä, kolmetoista kirjaa oli jo takana ja tämä oli neljästoista.
Saatuaan viimein kahvia hän viimein istuutui keittiön pöytään alas. Hän alkoi syömään ja juomaan ja tutki samalla vieläkin hieman väsyneenä postiaan. Ensimmäinen kirje näytti juhlakutsulta ja hän laittoi sen sivuun odottamaan. Toinen oli puhelinlasku ja hän laittoin senkin sivuun. Kolmas ja viimeinen kirje vaikutti heti omituiselta ja vieraanoloiselta; Se tuoksui voimakkaasti parfyymiltä ja Danin nimi oli kirjoitettu omituisesti harvinaislaatuisella käsialalla. Dan katseli kirjettä juoden kahvia ja päätti nuuhkaista sitä. Hän pystyi päättelemään tuoksusta sen olevan naisille tarkoitettua parfyymia; hän melkein pystyi tunnistamaan tuoksun, mutta ei saanut sitä aivan kielensä tai paremminkin nenänsä päähän. Hän avasi kirjeen uteliaana. Siinä luki varsin hienostuneella ja kauniilla käsialalla seuraavaa:
Hyvä kirjailija Dan Brown!
Tavatkaa minun Cafe Boureessa kello 12.30. Tiedätte paikan koska olen nähnyt teidät siellä aina keskiviikkoisin nauttimassa kahvia paksujen ja kalliiden Havannalaisten sikaarin kera. Minulle on teille erittäin tärkeätä asiaa. Teidän henkenne riippuu sen varassa!
Ystävyydellä ja ehkä myös ripauksella rakkautta Salainen ihailijanne!
Dan ällistyi täydellisesti kirjettä. Hän oli odottanut jotain aivan muuta eikä ainakaan mitään tällaista. Ehkäpä jonkun nuoren naisen ihailevaa ja paljastavaa kirjettä, lemmentulitusta siitä kuinka suuren vaikutuksen hänen kirjansa olivat tyttöön tehneet. Eli kirjeen jollaisia hän harvemmin sai. Itse asiassa erittäin harvoin: vain kerran hän oli sellaisen saanut ja silloinkin lopulta joutunut melkein oikeuteen kiistelemään tytön isän kanssa siitä mitä vanha mies merkitsi niin nuorelle tytölle. Tai sitten hän oli odottanaut jonkun vanhemman rouvan pulppuavaa ja himokasta rakkauden tunnustusta. Niitä hän sai suhteellisen usein. Vielä useammin hän sai kuitenkin suoranaisia haukkumakirjeitä, mutta hän ei ollut todellakaan odottanut mitään tällaista. Ei ollenkaan.
Dan mietti ja pohti kohtuullisen ajan kirjetta. Maisteli mielessään sen sanoja ja lauseita. Niiden tuoksua ja tunnetta, niihin kätkeytyvää sanojen salaista ja todellista merkitystä. Mutta palapeli ei auennut hänelle millään. Hän otti kulauksen kahvistaan ja katsoi kelloaan. Se näytti 11.57.
"Teidän henkenne riippuu sen varassa!" oli lukenut kirjeessä. Ja se vaikutti ratkaisevasti Danin seuraavaan päätökseen. Hän nimittäin päätti lähteä tapaamaan "salaista ihailijaa" ja katsoi vielä kerran kelloaan. Noin puolituntia, niin Salainen ihailija olisi Cafe Boureessa hän tuumi. Kerkeän sinne juuri ja juuri, jos otan taksin ja lähden nyt, hän tuumi ja viimeisteli nopeasti aamupalansa ja puki vaatteet päälleen. Eteisessä hän nosti puhelimen luurin ja näppäili numeron. Puhelimeen vastasi keski-ikäisen naisen ääni ja Dan sanoi siihen: "Saisinko taksin Bluemary St. 1134:än? Minulla on kiire."
5.
Musta taksi 60-luvun vanha Ford saapui rauhallisesti Lontoon hienostoalueella sijaisevan Cafe Boureen eteen. Dan Brown maksoi kuskille reilusti juomarahoja ja astui taksista ulos. Kadulla hän katseli ympärilleen toivoen näkevänsä vilahduksen salaisesta ihailijastaan. Kun mitään ei ilmaantunut hän astui sisään kahvilaan.
Paikan täytti Danille tuttu seesteinen, hienostunut ja kultivoitunut ilmapiiri ja hän asteli suoraan tiskille jonka takana tuttu myyjä seisoi. Samalla hän teki havaintoja ja näki että paikaalla oli tasan viisi asiakasta. Vain viisi, hän tuumi. Yksi nuorempi pariskunta, vanhempi herrasmies silkkihatussa joka luki lehteä, siniseen pukuun sonnustautunut hermostuneen ja luihunoloinen nuorimies ja nainen joka muistutti piirteiltään ja tyyliltään hieman edesmennyttä Marilyn Monroeta. Dan päätteli tuon naisen olevan salainen ihailija. Kukaan muukaan se ei voinut olla.
"Mitä saisi olla, Herra Brown? Otatteko kenties tavallisen keskiviikko kahvinne?" Nuori siististi pukeutunut tarjoilija kysyi häneltä. Nainen tunsi Danin ja tiesi tämän kuuluvan kahvilan kantaasiakkaisiin.
"Kyllä kiitos, Marleen!" Dan vastasi. "Tällä kertaa teen kuitenkin pienen poikkeuksen. Lisätkää kahviin hieman konjakkia."
Dan katseli tarjoilijaa ja välillä neitoa joka alkoi yhä enemmän muistuttaa Marilyn Monroeta. Hetken päästä tarjoilija toi hänelle kahvin. Dan kysyi naiselta hieman hiljaisemmalla äänellä: "Kuka tuo nainen on joka istuu tuolla vasemmalla perällä?" Hän osoitti naista varovasti. "Tunnetteko hänet?"
Nainen rykäisi hillitysti: "Herra Brown, te olette käynyt täällä seitsemän vuotta joka keskiviikko. Teidänkin pitäisi tuntea hänet." Nainen jatkoi: "Hän käy täällä aivan samalla rutiinilla kuin tekin. Keskiviikko ja kuppi kahvia erittäin kalliin sikarin kanssa. Ja tietenkin päivänlehti."
Nainen hiljeni. Dan mietti hetken ja katsoi vuorotellen molempia naisia. "Aivan, aivan, mutta kuka hän on? Sen haluaisin vain tietää."
"Hän on kuuluista taidemaalari Emilia Weather. Olette varmaan kuulleet nimen, Herra Brown." Nainen vastasi.
"Kyllä, kiitos Marleen. Voitte jatkaa, olkaa hyvä." Brown sanoi tuijottaen Emiliaa ja lähti höyryävän kahvikupin kanssa taiteilemaan salin poikki. Matkalla Emilian luo hän läikytti hieman kahvia paidalleen edes huomaamatta sitä.
"Hei te siellä. Oletteko te...salainen ihailijani?" Dan kysyi naiselta päästyään pöydän luokse.
"Pitäkää pienempää ääntä ja istukaa alas, Herra Brown." Nainen sanoi ja Dan teki työtä käskettyään.
Hetken aikaa molemmat silmäilivät toisiaan. Sitten nainen sanoi: "Repikää naamaanne, Herra Brown."
"Mitä? Mitä ihme-"
"Olkaa hyvä ja repikää vain naamanne, Herra Dan Brown!" Nainen sanoi korottaen ääntään vaikkei olisi halunnut tehdäkään sitä. Dan alkoi repimään naamaansa käsillään. Hän aloitti hiljaa poskista ja siirtyi sitten leuan kautta repimään otsaansa. Viimein hän sanoi: "No niin. Nyt olen repinyt naamaani teidän mieliksi. Mitä tämä oikein on? Voisitteko ystävällisesti selittää minulle?"
"Ei mitään." Nainen sanoi "Testasin vain kuinka tyhmä te olette!"
"Mitä! Kuinka t-"
"Hys! En minä oikeasti testannut kuinka tyhmä te olette. Minun piti saada tietää, ettette käytä minkäänlaista naamiota. Että olette oikeasti Dan Brown, ettekä...sanotaan vaikka mies joka jahtaa teitä."
Hämmästynyt ilme levisi Danin kasvoille ja hän kysyi naiselta:
"Kuka mies minua jahtaa? Oletteko tosissanne?"
Oli hetken hiljaisuus. Danista alkoi tuntumaan, että muut huoneessa olijat kuuntelivat heitä ja hän tunsi myös hikikarpaloita otsallaan.
"Olen tosiaani, Dan. Erittäin." Nainen vastasi.
"Kuinka tiedätte tästä?"
"Ei sillä ole väliä. Sanottakoon niin, että saan inspiraationi maalauksiini samasta lähteestä kuin te saatte kirjoihinne. Mutta nyt kuunnelkaa: hankkikaa käsiinne uusimman kirjanne painos! Pitäkää kiirettä. Menkää!" Nainen sanoi ja hoputti Dania lähtemään. "Mitä te n-" Dan oli sanomassa. Nainen sanoi siihen: "Menkää nyt hyvä mies ja tehkää niinkuin sanoin!"
Dan katsoi häntä ja tajusi viimein tilanteen vakavuuden. Hän lähti hoipertelemaan pää sekavissa ajatuksissa kohti ravintolan ovea.
Kadulla hän näki taksin ruuhkaisen kadun toidella puolella. Ajatukset sumeina hän lähti hoipertelemaan tien yli taksia kohti. Samassa yksi auto ajoi melkein Danin maahan. Sitten toinen, mutta Dan selvisi siitäkin. Hän seisoi keskellä tietä ja lähti kohti taksia kun näki kolmannen auton tulevan kohti häntä. Hetken aikaa kuski näytti hänestä tutulta mutta hänellä ei ollut enempää aikaa jäädä pohtimaan sitä sillä auto näytti olevan tulossa suoraan häntä kohti. Dan kerkesi kuin kerkesikin taksiin ja auto kolhaisi vain hieman sen kylkeä. Hän huusi kuskille:
"Bluemary St.1134! Saatte siitä vaikka kuukauden palkkanne. Kunhan vain viette minut sinne mahdollisimman nopeasti!"
6.
Kotonaan Dan juoksi suoraa päätä kirjahyllylle ajatellen koko ajan: joku todella yrittää tappaa minut! Kirjoja tippui lattialle hänen penkoessa hyllyjä mutta viimein hän löysi yhden painoksen "Kujanjuoksu keskiviikkona"-kirjaansa.
"Kujanjuoksu keskiviikkona" oli oikeastaan vain novellikokoelma, mutta Danin kustantaja ja Dan itse olivat uskoneet kirjan menestykeen. Se sisälsi myös saman nimisen novellin. Dan alkoi selaamaan kirjaa ja sivulta 174 alkoi dekkarinovelli nimeltään "Kujanjuoksu keskiviikkona".
"Ah, tässä. Tästä se alkaa. Katsotaanpas..." Dan tuumi hänen sydämensä rauhoittuessa ja alkoi nopeasti lukemaan tekstiä. Siinä se tuli kohtaus jossa päähenkilöä joka muuten sattuu olemaan kirjailija yritetään surmata autolla. Kaksi autoa on ajaa hänen päälleen vahingossa, mutta kolmannessa on tappaja. "Vai niin. Vai sellaista peliä. Yrittää tappaa minut käyttäen kaavana oman novellini juonta. Siistiä ja kekseliästä kylläkin..." Hän tuumi ja jatkoi eteenpäin novellin lukemista.
Selvittyään autoista uhri pakenee kotiinsa. Kotona hän tutkii kirjaa, jonka mukaan hänet yritetään tappaa. Mitä sitten? Dan mietti, minähän kirjoitin itse tämän novellin. Pitäisihän minun se tietää. Danin muisti pätki ja olihan kirjassa yli tusina muitakin novelleja. Seuraavaksi...seuraavaksi...SEURAAVAKSI MURHAAJA YRITTÄÄ RÄJÄYTTÄÄ TALON JOSSA PÄÄHENKILÖ ON! Dan muisti ja ampaisi kirja kädessä kohti ulko-ovea. Kirja tippui hänen kädestään, mutta hän ei kääntynyt nostamaan sitä. Nyt ainoastaan pakokauhu saneli säännöt. Ulkona hän heittäytyi pitkälleen nurmikolle ja suojasi päänsä. Tapahtui seuraavaa: Talo yksinkertaisesti räjähti tuhannen kappaleiksi.
7.
CNN:n tuotantopäällikön hämyisessä toimistohuoneessa soi puhelin. Mies vastasi siihen viileä ilme kasvoillaan: "Niin. CNN. Kuinka voin auttaa?"
Puhelimen toisesta päästä alkoi mieletön ulkomaalaisäänisen puheen sorina: "Ette usko tata! Autoni on hajala! Siis mi täksi! Dan Brow...Dan Brow oli kyydisani ja joku yritti tappa meitä! Teidättehä tama dekkarikiljailja Dan brow? Teita kiinosta uutiset? Misä on palkioni? Tama olla suuri uutinen! Missä on palkioni?"
Tuotantopäällikkö laittoi rauhallisesti luuri takaisin paikoilleen ja tuumasi ääneen: "Kaikenlaisia hulluja! Dan Brownia yritetään murhata. Pah, ketä hänestä olisi kiinnostunut? Korkeintaan jotkut erittäin rumat naiset!Hah hah haa!"
Hän nousi tuoliltaan ja otti kahvia. Hän ajatteli: Joko maailma on seonnut tai minä olen seonnut. Voisiko olla mahdollista, että molemmat ovat seonneet? Silloin puhelin soi uudelleen. Jos se on taas se arabiählämi niin minä...hän ajatteli nostaessaan luurin. "Niin. Kuulkaa nyt, herra mikä lie olettekaan. Te häirit-"
Luurin toisessa päässä oleva ääni keskeytti hänet: "Brad Silverman. Tämä on Gillis 3.piiristä. Saimme juuri tiedon että Dekkarikirjailija Dan Brownia yritetään murhata hänen oman kirjoittamansa kirjan juonen mukaan! Ja se tapahtuu koko ajan livenä. Tälläkin hetkellä kun me puhumme!"
Sitten Gillis lisäsi: "Maksat kai tavallisen palkkioni, Brad?"
Hetken oli hiljaista. Gillis odotti vastausta. Sitten Brad Silverman vastasi viimein: "Maksan, maksan. Ota yhteyttä myöhemmin. Nyt täytyy rienää!" Hän laittoi luurin paikoilleen ja tuumi: "Se on sittenkin totta. Dan Brownia siis oikeasti ajetaan takaa." Sitten hän lisäsi ajatuksissaan: Tästä tulee hyvät rahat, kun tämä tulee suorana tuubista ulos!
Seuraavaksi hän jälleen nosti puhelimen luurin ja näppäili numeron. "Eddinson? Tämä on Brad. Pomosi. Pistä kaikki mahdolliset kuvausryhmät liikkeelle. Meillä on mahtava juttu käsissämme ja se pitää saada linssiin!"
8.
Hölmistynyt, järkyttynyt, sekaantunut ja pahoinvoiva Dan istui nurmikolla. Ja katsoi palasiksi räjähtänyttä taloaan joka paloi. Hän tuumi: Se todella räjähti.
Sitten hän nousi ylös ja tajusi ettei vaara ollut ohi. Että hänen pitäisi saada uusi kopio kirjastaan. Silloin hän kuuli äänen takanaan sanovan: "Dan Brow? Te olla minulle velka. CNN ei maksa, joten te olla minule velka."
Hän kääntyi katsomaan puhujaa. "Sehän olette te, herra taksikuski." Dan sanoi - tajusi jotain - ja jatkoi: "Viekää minut heti lähimpään kirjakauppaan!"
"Olla hyvä. Muta sen jalkeen te maksa minule, ok?"
"Ok. Lähdetään nyt vaan. Minä maksan sinulle."
Kirjakaupassa oli kova tungos Danin astuessa sisään. Ihmisiä ryntäili edes takaisin ja kaikilla näytti olevan käsissään kopio "Kujanjuoksu keskiviikosta". Dan oli ihmeissään mutta asteli tiskille ja sanoi myyjälle: "Antakaa minulle yksi kopio "Kujanjuoksu keskiviikkoa", kiitos!"
Myyjä katsoi häntä, tunnisti hänet, mutta sanoi silti: "En voi, Herra Brown. Tuo nainen tuolla vei juuri viimeisen kopion. Tiedättekö teistä oli juuri uutinen radiossa ja ..."
Dan keskeytti naisen ja kysyi: "Tuoko tuolla? Tuo pyylevä vanhempi nainen?"
"Niin hän. Niinkuin olin sanomassa..." Nainen jatkoi mutta Dan ei jäänyt kuunelemaan häntä vaan juoksi tuon pyylevän naisen luo. Sen joka oli ostanut viimeisen kappaleen hänen kirjoittamaansa kirjaa. Jossain muussa tilanteessa Dan olisi ollut imarreltu, mutta tämä ei ollut niitä tilanteita.
Dan otti naista kiinni takin helmasta ja sanoi hänelle: "Myisittekö te minulle tuon kirjan?"
Nainen katsoi Dania ja hänkin tunnisti miehen, mutta sanoi silti: "En. Minä tarvitsen sitä."
"Tuota noin, miten sanoisin tämän: MINÄ TODELLA TARVITSEN SITÄ!" Dan sanoi naiselle todella korostaen tarvettaan. Nainen katsoi häntä huvittuneena ja sanoi: "Minä tiedän, mutta en silti myy." Sitten hän lisäsi: "Nyt minä lähden kotiin kirjani kanssa ottamaan selvää siitä kuinka teille käy. Näkemiin tai hyvästi, Herra Brown! Katsotaan miten tässä oikein käy!"
Nainen lähti kävelemään kohti ovia ja Dan oli huutamassa hänelle jotain, mutta päätti sittenkin antaa olla. Minä kysyn joltain muulta, hän ajatteli ja katsoi ympärilleen. Hän näki seuraavaa: Koko kirjakaupassa ei ollut enää ketään. Ei edes myyjiä lukuun ottamatta yhtä pellenpukuun pukeutunutta hauskuttajaa joka mainosti myös hänen kirjaansa. Kaikki muut olivat ilmeisesti lähteneet kotiin lukemaan siitä kuinka hänelle käy.
Hän istahti alas tyhjälle hyllylle jossa hänen kirjojaan oli hetki sitten ollut. Peli on menetetty. En muista enää mitä novellissa seuraavaksi tapahtuu, hän ajatteli pää painuksissa.
"Minä voi auttaa!" kuului ääni hänen takaansa ja hän tunsi kuinka joku tarttui takaapäin häntä kurkusta kiinni. Ja alkoi kuristamaan häntä. Silloin hän muisti: Juuri näinhän se jatkui! Ja hän potkaisi miesta nivusiin ja miehen tuskan täytyi olla sietämätön sillä hän päästi heti otteen irti ja huusi kuin hullu joka hän olikin. Dan tajusi: Nyt on tullut tilanteeni lähteä pakoon!
Hän lähti juoksemaan ulos kaupasta ja kadulla hän huomasi, että taksikuskikin oli ilmeisesti hommannut itsellen oman kopionsa Kujanjuoksu keskiviikosta ja oli parhaillaan lukemassa siitä kuinka hänelle käy.
Paskat, Dan kirosi, huusi ja hyppäsi taksin etupenkille intuitionsa saattelemana ja teki terävän havainnon: Mies oli unohtanut avaimet auton virtalukkoon!
Silloin hän kuuli takanaan käynnistyvän auton ja teki seuraavan havainnon: Se oli sama auto jolla hänet oli yritetty murhata aiemmin päivällä.
Hän käynnisti taksin ja painoi kaasupolkimen pohjaan.
9.
He ajoivat pitkin Lontoon pimeneviä katuja. Ilta teki tuloaan ja katulamppuja syttyi palamaan. Dan katsoi taustapeliin ja näki miehen seuraavan häntä. Kuka ihme hän on? Hän näyttää niin tutulta, Dan mietti. Niin tutulta.
Seuraavaksi hän ajatteli mitä novellissa tapahtui ja muisti pätkän novelliaan: Seuraavaksi he ajaisivat pimeälle metsätielle. Mutta mitä sitten tapahtuisi? He ajoivat peräkkäin hyvän matkaa ulos kaupungista ja Dan näki päätieltä metsään kääntyvän pienemmän tien. Koitan tuota, hän tuumi. Ei kai minulla ole enää edes mitään hävittävää?
Ilta pimeni edelleen heidän puikkelehtiessa tuolla metsätiellä. Ja viimein tie näytti päättyvän: Se päättyi suurelle metsäaukealle. Molemmat autot pysähtyivät.
"Tule ulos autosta, Dan!" Saalistaja-Dick huusi autonsa ikkunasta. "Selvitetään tämä juttu nyt ja lopullisesti!"
Danin pää painui alas ja hän tuumi: No, minkäs teet. Kiikissä ollaan. Paras vaan luovuttaa."
Hän huusi Dickille: "Tulen ulos! Selvitetään asia!" ja astui ulos autosta. Saalistaja-Dick astui myös ulos autostaan ja käveli naureskellen ja tupakkaa polttaen Danin luo. Yhtäkkiä Dickin ilme kiristyi ja hän sanoi: "Luulet osaavasi kirjoittaa vai? Odottapas vaan kamu, kukaan ei osaa kirjoittaa niin kuin minä: Saalistaja-Dick!"
Dan tunnisti miehen: Hänen edessään seisoi kauan sitten kuollut tieteiskirjailija nero Philip K Dick! Todellisuudessa hän ei ollut kuollut vaan Siriuslaiset olivat kaapanneet hänet sillä heidän mielestään hän tiesi kirjoittamiensa kirjojen perusteella epäilyttävän paljon heistä, heidän elämästään ja tulevaisuudestaan.
Dan huusi ja sanoi: "Minä tunnen sinut! Sinä olet Philip K Dick!
Mies nauroi ylpeää naurua Danille ja tokaisi: "Niin olen! Paras tieteiskirjailija mitä ikinään on ollut olemassa!" Sitten hänen naurunsa muuttui virnistykseksi ja hän sanoi viileästi:
"Nyt. Sinä. Kuolet."
Dan oli hämmästynyt ja kysyi: "Miksi?"
Dick vastasi vieläkin viileämmin kaivaen samalla aseen taskustaan: "Koska en halua, että rikot myyntilukujani. Siksi. Nyt adios, Dan!"
Samalla hetkellä taivaalle ilmestyi majesteettiset ja jumalalliset valot ja ne valaisivat koko metsäaukean. Dan ja Saalistaja-Dick melkein sokaistuivat ja he kuulivat jonkinlaisen aluksen laskeutumisääniä. Molemmit tiesivät ketkä olivat tulossa. Tai ainakin arvasivat: Danin Siriuslaistet ystävät olivat tulossa apuun!
Niinpä avaruusalus laskeutui metsäaukealle ja sen siimeksestä ammuttiin laukaus ja ennen kuin Dick ehti huomata sitä hän nujertui tajuttomana maahan. Aluksen kaiuttimista kuului:
"Dan, juokse sisään. Nopeasti!"
Dan katsoi hetken maassa makaavaa Philip K Dickiä ja ravasi täyttä juoksua sitten alukseen.
"Haluat varmaan tietää mistä tässä on kyse. Vai mitä, Dan?" Yksi Siriuksen vihreistä muukalaisista sanoi Danille joka joi jo samalla Siriuslaisten vihreää teetä. Myös Taidemaalari Emilia Weather istui sisällä aluksessa ja katsoi Dania.
"Vastaus olisi ihan mukava." Dan sanoi.
"No, voin sanoa sen, että me järjestimme koko jutun. Aivan koko jutun. Tajuat kai, että nyt kirjastasi tulee hitti myös Telluksella. Itse asiassa kirjasi on nyt jo loppuunmyyty ja uutta painosta otetaan ja tehdään jo. Olet nyt sitten saanut sen mitä halusitkin: Olet nyt maailman kuuluisin ja luetuin kirjailija! Onneksi olkoon, dekkarikirjailija Dan Brown!" Vihreä muukalainen sanoi.
Dan oli tietenkin erittäin tyytyväinen kuulemastaan, mutta muisti sitten novellin lopun ja sanoi: "Mutta novelli ei loppunut näin. Siinä minä pidätin vainoojani ja te otitte hänet takaisin Siriukselle. Kirjoittamaan kirjoja joissa hän paljastaa kaiken mitä tietää teistä."
"Älä huolehdi" Muukalainen sanoi ja jatkoi: "Philip K Dick on jo aluksen vankilaosastolla. Ulkona metsäaukealla makaa meidän äsken sinne viemämme simulantti. Voit nyt mennä ja pidättää simulantti-Dickin. CNN:n kuvaus ryhmä on jo paikalla, meillä kun on miehiä sielläkin suunnalla. Ja niin kirjasi myy entistä enemmän!"
Voitonriemuinen hymy levisi Danin huulille ja hän katsoi Emilia Weatheria ja sitten vihreää muukalaista ja sanoi: "Oliko hänkin mukana juonessa? Ilmeisesti."
Muukalainen vastasi: "Hän halusi saada meiltä muutaman inspiraation maalaamiseen ja niin me pyysimme häntä tekemään meille pienen vasta palveluksen: Esittämään salaista ihailijaasi."
Dan tuumi hetken: "Hän ei siis oikeasti pidä kirjoistani?"
Emilia huusi siihen: "Minä rakastan kirjojasi, Dan! Voisimme vaikka vaihtaa puhelinnumerot, niin voimme keskustella taiteesta ja kaikesta muustakin vakavasta ja hienosta yhdessä!"
Dan nyökkäsi naiselle. Näytti, että hänen yksinäisyys pulmansakin saattaisi ratketa samalla. Elämä näytti todella hymyilevän Dan Brownille ja oikein kunnolla. Enää hänen pitäisi vain pidättää simulantti-Dick, hänen vainoojansa, CNN:n kameroiden edessä ja sitten kaikki olisi ohi. Ja sen hän teki juuri seuraavaksi!
Loppu
