 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
Moikka Sabe!
Tämä alku on kylllä mielenkiintoista materiaalia! Ja tervetuloa kirjoittamisen maailmaan :)
Olen sitä mieltä, että Sinun kannaattaa ehdottomasti jatkaa kirjoittamista. Palautteen kanssa olen samaa mieltä, kuin edellisetkin kommentoijat, eli pidä homma yksinkertaisena ja nopeatempoisena.
Monesti kirjoittajat käyttävät paljon ilmausta, kuinka jokin tuntuu joltain, ja se on mielestäni aavistuksen turhaa. Kerro tuntemukset lukijalle, ja anna tämän luoda mielikuva.
Kirjoitat:
"Seuraavaksi minuun iskee kamala oksetus. Tuntuu, kuin mahani kääntyisi ympäri, hengittäminen raapii kurkkua ja keuhkoni tuntuvat liian pieniltä. Hengästyn, kun en saa tarpeeksi happea.".
Ajatukseni:
"Minua oksettaa. Mahani kääntyy ympäri, mutta onnistun pidättämään oksennuksen sisälläni. Hengittäminen raapii kurkkuani ja keuhkoni tuntuvat liian pieniltä. Hengästyn, en saa tarpeeksi happea.".
Vältä sulkeita kaunokirjallisessa kerronnassa, ne voidaan korvata pilkuin. Mutta vältä myös jaarittelua.
"...keksin katsoa kattoa (tai ”katsoa”, eihän täydessä pimeydessä juuri mitään näe). Katto...".
Ajatukseni:
"...keksin katsoa ylös. Katto...".
Vältä toistoa. Edellisessä esimerkissä oli tuo katto-sana, mutta alla toinen esimerkki. Tässä on sana täysin, joka oli myös edellisessä kappaleessa. Otin tähän koko osion, ja tässä myös ajatta tuosta yksinkertaisesta kirjoittamisesta.
"Makaan jossain metallisessa säiliössä, joka tuntuu enemmänkin ruumisarkulta. Olen maannut ohuen patjan päällä ties kuinka kauan, ja koko ruumiini on ihan jumissa. Joka paikkaan sattuu ja oloni on täysin voimaton. Raajani ovat täysin puutuneita, enkä meinaa tuntea niitä lainkaan. Liikuttaessani niitä, niveleni ovat niin jumissa, että tuntuu kuin ne olisi teipattu kauttaaltaan ilmastointiteippiin. Pikkuhiljaa kehoni alkaa kihelmöidä ja kirvellä, kun puutuminen alkaa kaikota veren virratessa taas kunnolla raajoihini.".
Ajatukseni:
"Makaan metallisessa säiliössä, kuin ruumisarkussa. Olen ollut ohuen patjan päällä ties kuinka kauan, ja ruumiini on jumissa. Minuun sattuu ja oloni on voimaton. Raajani ovat puutuneet, enkä hetkeen tunne niitä lainkaan. Nivelet ovat jumissa, kuin minut olisi teipattu kauttaaltaan. Vähitellen alkaa kihelmöinti ja kirvely, kun vereni virtaa taas kunnolla.".
Muista, että ennen lauseenvastiketta ei tule pilkkua :)
Tässä on valtavasti potentiaalia, kuten on myös Sinussa kirjoittajana! Pidän tarinasta, ja vaikka se omalla tavalla onkin melko kliseinen, niin kliseet ovat kliseitä siksi, että ne toimivat ja herättävät tunteita.
Tulevaissuutta silmällä pitäen voisit lueskella uusista jutuista, kuten IoT (internet of things) materiaalia ja vastaavaa, jolloin satelliittiverkkokin voidaan tuoda kiinteistöön ilman mitään erikoisuuksia, eli koeta kaivaa sellaisia futuristisia kikottimia (kuten nuo lasit), myös yhteyksiin ja kiinteistöihin. Se tuo lisää sellaista scifihabitusta :)
Hyvää työtä! Kiitos!
