 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
Moikka Repi!
Mielenkiintoinen ja erikoinen novelli. Hyvää kuvailua ja pidin erityisesti dialogista!
Kappalejaosta. Kun asia on selkeästi samaa, ei enteriä kannata käyttää. Ainakin minua lukijana se ärsyttää.
"En tiennyt kuinka kauan elän, kun heräsin kylmän metallin aiheuttamaan väristykseen. Joku survoi asetta kasvoihini niin kovaa, että kuvittelin saavani reiän poskeen ilman luotia.
Silmiä poltteli ja räpyttelin saadakseni ne pysymään auki. Seinät, taulut, kaikki olivat yhtä kaukana tai lähellä. Yhtä sumua. Puristin käteni nyrkkiin. Nytkähdin ylös ja nousin kyynärpäiden varaan. ".
Vs
"En tiennyt kuinka kauan elän, kun heräsin kylmän metallin aiheuttamaan väristykseen. Joku survoi asetta kasvoihini niin kovaa, että kuvittelin saavani reiän poskeen ilman luotia. Silmiä poltteli ja räpyttelin saadakseni ne pysymään auki. Seinät, taulut, kaikki olivat yhtä kaukana tai lähellä. Yhtä sumua. Puristin käteni nyrkkiin. Nytkähdin ylös ja nousin kyynärpäiden varaan. ".
Ilmaisusta.
"Kallistin päätä nähdäkseni Isän ohi, kenelle ääni kuului.".
Ajatukseni:
"Kallistin päätä nähdäkseni Isän ohi kuka puhui.".
Eli selkeitä ja yksinkertaisia lauseita.
Tuo selkeä alku menee jotenkin omituisen nopealla hyppäyksellä henkivartioihin ja muihin. Siinä tipahdin hieman kärryiltä. Eli pidä kiinni myös selkeästä ja johdonmukaisesta juonen kuljetuksesta.
Mielenkiintoinen aihe ja taistelu uskottavuuden ja epäuskon välillä! Tykkäsin! Hyvä!
Kiitos!
