 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
Moikka kiinanruusu!
Surullinen ja koskettava kirjoitus! Luot hyvin tilanteen, ja mielestäni olisit voinut saada siitä vielä enemmänkin irti.
Aloitus on aina valtavan tärkeä. Juputan siitä hieman :D
"Yllättävän lämmin ja leuto kevättuuli pyyhkii kasvojani kun kävelen halki asvaltoidun pihan.".
Miksi sana yllättävän? Mitä yllättävää on lämpimässä ja leudossa kevättuulessa? Jos se olisi yllättävää, niin viime aikoina olisi pitänyt olla kylmää ja navakkaa...oliko näin? Ajatukseni:
"Lämmin ja leuto kevättuuli pyyhkii kasvojani, kun kävelen halki asvaltoidun pihan.".
Ja muista myös pilkut ennen konjunktioita, kuten kun, kuin, vaikka, mutta, että jne.
Menen hieman sekaisin, kuka puhuu dialogeissa. Jos lasken nuo repliikit, niin tuossa "Halusin puhua yhdestä jutusta..." pitäisi puhujan olla hän eikä minä? Nämä sekoittivat minua toistuvasti.
Ikään kuin kirjoittaisit tarinaa molempien kannalta minä - perspektiivistä. Se tuntuu sekavalta.
Jotenkin nopeasti, joskin koskettavasti, tarina etenee. Se, että saa voimakasta tunnetta eroon lukijoilta, vaatii yleensä sen, että hahmoihin samaistuu. Ja kun kirjoitus on näin lyhyt, niin henkilöiden taustat, ensikohtaaminen, ajatukset ja tulevaisuuden suunnitelmat jäävät uupumaan, eikä henkilöihin ehdi samaistua kunnolla, ainoastaan tunteeseen. Oisin ollut kiinnostunut siitäkin, että miksi toinen haki kouluun, jos kerran rakasti toista noin paljon? Eikö uskonut, että pääsee? Halusiko kuitenkin päästä pois? Eli syvyyttä olisin toivonut lisää. Taustoja, unelmia, mihin kouluun ja miksi kauas? Eikö lähempänä olisi ollut? Mitä toinen sanoi, kun toinen haki jne. Lisäksi jäin pohtimaan, mikä esine se oli, jota päähenkilö ei nähnyt? Oliko se kenties sormus??? :D
Tekstiä oli helppo lukea, ja juoni oli selkeän sujuva!
Kiitos!
