 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
 |
Hei Sasse!
Nyt täytyy sanoa, että tarina vei todella mukanaan! Olit saanut sen kulkemaan todella luontevasti ja kirjoituksesi soljui helppolukuisena, kuin vesi joessa!
Lähelle loppua saakka mietin, miksi helkkarissa nimi oli kolme luotia, mutta kun se selvisi, oli mahtava tunne tajuta, että lopun kertoja kertoo "tuolta puolen"! :D
Hieman kuitenkin kommenttia.
Aloitan melko mitättömällä jutulla, joka entisenä sotilaana iski silmään.
Kirjoitat, "Jokainen sana, jonka Adrian lausui Espanjaan liittyen, oli kuin jousi olisi ammuttu rintaani.".
Joustahan ei ammuta rintaan, vaan nuoli...heh :D
Kerrot parin alkuajoista kappaleessa, joka alkaa "Tapasin hänet ensi kertaa ryhtyessäni työskentelemään...". Tämä oli pieni pettymys.
Novelli muuten hipoo täydellisyyttä kerronnan ja nimen omaan pienten yksityiskohtien osalta, mutta mielestäni seurustelun aloitukseen olisit voinut lisätä jotain sykäyttävämpää, sillä tunnelmallisen tykityksen jälkeen tuo kappaleen alku latistaa jotenkin tunnelmaa, "...pidimme yhteyttä ja lopulta aloimme seurustella.". Olisin toivonut vaikka jotain kahvila- tai elokuvakohtausta, jossa olisi tapahtunut tai sanottu jotain todella tunteellista.
Väliin hieno yksityiskohta, "Hymy, jota hän silloin tällöin väläytti minulle, oli kuollut kuin yliajettu orava ja sääliä täynnä.". Mahtava virke! Upeaa! Luin tuon monta kertaa ja jokaisella kerralla se tuntui yhtä infernaaliselta! :D Hyvä!!!
Käytät melko usein konjunktiota aloittaessasi virkkeen, useimmiten se on "kun". Tämä johtaa lähes poikkeuksetta lauseenvastikkeisiin. Tyylillä, jolla kirjoitat, se ei kuitenkaan ole välttämättä huono asia. Kuitenkin liiallinen konjunktioilla lauseen aloittaminen tekee kirjoituksesta hitusen hankalampaa lukea. Otan nyt hieman pidemmän esimerkin ja saattaa olla, että et ole kanssani asiasta edes samaa mieltä...siihen Sinulla on toki lupa :D
Kirjoitat, "Kun hän sitten viimein huomasi sen, lähtöään edeltävänä iltana, yritin olla mahdollisimman luonteva. Luontevuuden sijaan olin kastella housuni, kun hän kysyi minulta, olinko kenties nähnyt hänen lippuaan.".
Ajatukseni, "Lähtöään edeltävänä iltana hän viimein huomasi sen. Yritin olla mahdollisimman luonteva, mutta sen sijaan olin kastella housuni, kun hän kysyi olinko kenties nähnyt hänen lippuaan.".
Jätin tuosta myös pois sanan "minulta", sillä "olinko" viittaa vahvasti minuun, joten katsoin, että se ei ole tarpeellinen.
Täytyy sanoa, että olet todella erinomainen kirjoittaja! :D
Kiitos todella mukaansa tempaavasta novellista!
