Luku 1
Ensimmäinen asia minkä hän tiedosti oli painoton olo. Hän tunsi ympärillään jotain pehmeää ja lämmintä. Kun hän liikutteli raajojaan ne liikkuivat hitaasti ja tömähtelivät vaimeasti johonkin kiinteään hänen ympärillään. Kun hän avasi silmänsä niitä alkoi kirvelemään ja hän säikähti, koska ei nähnyt kunnolla eteensä.
Hän tunsi kipua rinnassaan. Hän yritti huutaa apua, mutta ääntä ei kuulunut. Hänen suusta nousi pelkkiä kuplia ja hän tajusi olevansa vedessä. Hänen sydän alkoi pauhaamaan ja hän alkoi hakkaamaan ympärillään olevia seiniä paniikissa. Kipu rinnassa alkoi tuntumaan sietämättömältä. Kolme. Hän tarvitsisi happea kipeästi. Kaksi. Hänen olisi pakko vetää henkeä. Yksi. Hän kuolisi.
Juuri kun hän oli vetämässä vettä keuhkoihin, hän tunsi putoavansa. Hän tippui jollekkin kovalle ja liukui sitä pitkin, kunnes kolahti seinään. Hän haukkoi happea ja jokaisella hengenvedolla kipu keuhkoissa hellitti. Hän nousi polvilleen ja tärisi. Ei kylmästä vaan järkytyksestä.
Hän nousi jaloilleen katsellen ympärilleen. Hän oli pyöreässä valkoisessa huoneessa, minkä keskellä oli suuri putki. Sinne mahtuisi helposti ihminen. Oliko hän juuri herännyt siellä? Huone oli halkaisijaltaan ainakin kuusi metriä pitkä. Yhdessä kohdassa seinällä oli suuri peili. Ovea ei näkynyt. Hän käveli pyöreää seinää pitkin liu'uttaen kättään sitä pitkin ja jokaisella askeleella kuului läiskähdys. Lattialla oli kaksi senttimetriä vettä. Missään kohdassa ei tuntunut oven saumoja.
Hän käveli vielä kaksi kertaa huoneen ympäri ja pysähtyi sitten peilin eteen. Vasta silloin hän katsoi itseään kunnolla ja huomasi olevansa alasti. Hänellä oli keskipitkät vaaleat hiukset ja kirkkaan siniset silmät. Hänellä oli viikset, mutta ei partaa. Hän arvioi olevansa kaksikymmentä vuotta vanha. Hän ei ollut hoikka eikä lihaksikas. Eikä lihava vaan täysin normaalin näköinen ja kokoinen.
Hän meni niin lähelle peiliä, että hänen hengitys huurrutti peilin. Hän mietti oliko peilin toisella puolella ihmisiä katselemassa häntä? Hän löi sitä nyrkillään. ''Missä minä olen?'' Hän huusi kysymyksen, mikä kaikui melkein tyhjässä valkoisessa huoneessa. Hän yritti muistella miten oli huoneeseen päätynyt, mutta ei muistanut elämästään mitään. Hän muisti minkälainen maailma oli, mutta ei mitään itsestään. Huoneessa kuului vain hänen askelten äänet, kun hän käveli märällä lattialla. ''Kuka minä olen?'' Hän kysyi ja löi taas nyrkillään peiliä.
Sitten hiljaisuuden rikkoi naisen ääni, mikä kuului jokapuolelta. Hän yritti etsiä katseellaan kaiuttimia mistä naisen ääni kuului, mutta ei nähnyt sellaisia. ''Hyvää iltaa Seitsemän.'' Sanoi naisen ääni. Hänelle tuli naisen äänestä mieleen juna aseman kuuluttajan ääni, kun juna oli tulossa tai lähdössä asemalta.
''Onko nimeni Seitsemän?'' Hän kysyi. Kun hän oli kääntymässä pois peilin edestä hän näki sivusilmällään kaulassaan tatuoinnin. Se oli numero seitsemän.
''Kyllä. Nimesi on Seitsemän.'' Nainen sanoi. Hän ihmetteli, mitä Seitsemän tarkoitti, mutta ei tiennyt muutakaan nimeä, joten päätti kutsua itseään sillä nimellä. Ainakin siihen asti kunnes saisi kuulla oikean nimensä.
''Missä minä olen?'' Seitsemän kysyi ja laskeutui istumaan peilin alle. Hän alkoi tovomaan, että hänellä olisi vaatteita päällä.
''Olet paikassa nimeltä Laitos.''
''Mikä on laitos ja kuka sinä olet?'' Seitsemän kysyi katsellen yhä ympärilleen. Hän ei käsittänyt mistä naisen konemainen puhe kuului.
''Voit kutsua minua Ääneksi.'' Nainen sanoi. ''Laitoksen tarkoitus selviää sinulle myöhemmin.'' Nainen lisäsi ja syntyi lyhyt hiljaisuus. ''Ehkä.''
Seitsemän painoi päänsä polviinsa ja repi hiuksiaan. Ääni? Laitos? Seitsemän? Mitä se kaikki tarkoitti? ''Saisinko vaatteita?'' Hän pyysi ja odotti vastausta, mutta sitä ei kuulunut. Hän nousi seisomaan ja käveli vielä kerran huoneen ympäri. Kun ovea ei vieläkään löytynyt hän luovutti ja meni suuren putken luokse. Hän yritti yhä miettiä miten oli sinne päätynyt. Oliko hän herännyt putken sisällä? Oliko hänet kidnapattu? Miksi hänen muisti oli pyyhitty?
Aikaa kului ja hiljaisuus alkoi kuullostamaan huminalta hänen pään sisällä. Hänestä tuntui kuin hän kuulisi veren virtaavan suonissaan. Pitkältä tuntuvan ajan jälkeen Ääni puhui taas. ''Avaan sinulle kohta oven. Kävele huoneesi ovelle rauhallisesti. Se on neljäs ovi oikealla.'' Ääni sanoi. ''Ymmärrätkö?'' Hän kysyi ja Seitsemän nyökkäsi. Siitä hän sai varmuuden, että peilin toisella puolella oli ihminen tai ihmisiä, kun Ääni puhui taas. ''Hyvä.'' Ääni sanoi ja kuului samanlainen ääni kuin kerrostalon summerin soidessa. Sitten ovi liukui alas maan alle peilin vieressä paljastaen oviaukon.
Seitsemän käveli hitaasti oviaukon kohdalle ja näki sen toisella puolella siniharmaan käytävän minkä sivuilla oli ovia. Kun Ääni ei sanonut muuta Seitsemän astui käytävälle. Hän odotti jotain tapahtuvan, mutta mitään ei tapahtunut. Käytävän päädyssä oli ovi, missä oli ikkuna. Ikkunan toisella puolella näkyi kirkasta valoa. Seitsemän otti jalat alleen ja juoksi käytävän toiseen päätyyn. Hän tarttui oven kahvasta kiinni. Se liikkui, mutta ovi ei auennut. Sitten hän tunsi sähköiskun kädessään ja irrotti otteensa kahvasta säpsähtäen.
''Mene omaan huoneeseen.'' Kuului Äänen ääni taas jokapuolelta. Seitsemän katseli käytävän katonrajoja, mutta ei nähnyt sielläkään kaiuttimia. Sitten hän katsoi käytävällä olevia ovia. Hänen oikealla puolella oli numero kuusitoista ja vasemmalla numero viisitoista. Hän käveli käytävää takaisin päin ja näki huoneiden numeroiden laskevan alaspäin. Hän pysähtyi käytävän puoleen väliin oven numero seitsemän kohdalle. Kuului taas summerin pärinä ja ovi aukesi.
Seitsemän huone oli samanlaista siniharmaata sävyä kuin käytävä hänen takana. Huone oli pieni. Sinne mahtui juuri ja juuri sänky sekä kirjoituspöytä. Pöydän vieressä oli muoviputki, mikä ylettyi lattiasta kattoon. Se näytti menevän ylempään kerrokseen katon läpi. Ovi hänen takanaan paukahti kiinni ja hän tajusi olevansa loukussa. Huoneessa ei ollut ikkunoita, mutta kaksi ovea siellä oli. Toinen oikealla laidalla pöydän vieressä ja toinen vasemmalla sängyn vieressä.
Seitsemän meni vasemman puoleisen oven luokse ja sen takana oli vaatehuone. Seitsemän huokaisi helpotuksesta. Vihdoinkin hän saisi vaatetta päälle. Hän tutki laatikoita ja hyllyjä. Hän näki pelkkiä vaalean vihreitä vaatteita, mitkä olivat rumia, mutta lämpöisiä. Kun hänellä oli vaatteet yllään, hän meni huoneen toisen oven luokse. Sen takaa paljastui melkein päähuoneen kokoinen kylpyhyuone. Siellä oli suihkun alla kylpyamme.
Seitsemän meni istumaan kirjoituspöydän ääreen. Hän tutki sen laatikoita ja löysi ylimmästä vihkon ja kynän. Hän avasi vihkon ja tuijotti sen valkoista tyhjää paperia. Häneen iski jostain syystä halu kirjoittaa jotain, mutta hän ei tiennyt, että mitä. Hän muisteli heräämistään ja painoi kynän paperiin. Hän kirjoitti tapahtuneesta kuin päiväkirjaa. Hän muisteli tuntemuksiaan siitä hetkestä, kun tajusi olevansa hukkumaisillaan. Hän kirjoitti Äänestä jonka puhe kuului jokapuolella vaikka huoneissa ei ollut kaiuttimia. Ainut asia mikä jäi uupumaan oli päivämäärä. Hän muisti, että oli vuosi 2019, mutta kuukautta tai päivää hän ei muistanut.
''Mene nukkumaan.'' Kuului taas Äänen ääni jokaisesta mahdollisesta suunnasta. Seitsemän laittoi vihon kirjoituspöydän laatikkoon ja löntysti sängyn vierelle. Hän ei vaivautunut ottamaan vaatteitaan pois vaan antoi itsensä kaaduta sängyn pohjalle. Hetken kuluttua valot sammuivat huoneessa ja siellä oli pilkkopimeää.
Luku 2
''Hyvää huomenta.'' Seitsemän heräsi konemaiseen naisen ääneen. Ääni kuullosti edellistä päivää kovemmalta. Johtui ehkä siitä, että Seitsemän oli vasta herännyt. Hän nousi tokkuraisena istumaan. Hän hieroi silmiään samalla kun Ääni käski hänet suihkuun. Seitsemän meni kylpyhuoneeseen ensin riisuuduttuaan alasti. Hän peseytyi kylmässä vedessä siinä toivossa, että kylmä kastelisi väsymyksen pois.
Hän tonki ja penkoi taas vaatehuonetta, mutta ei vieläkään löytänyt muita kuin vaalean vihreitä vaatteita. Hän puki sellaiset päälleen. Kun hän poistui vaatehuoneesta kuului taas summerin ääntä ovelta. ''Ole hyvä ja poistu huoneesta käytävälle.'' Ääni käski. Seitsemän tarttui ovensa kahvaan osittain odottaen uutta sähköiskua. Sellaista ei kuitenkaan tullut ja hän käänsi kahvaa. Ovi aukesi.
Käytävän toisella puolella seisoi samanlaisiin vihreisiin vaatteisiin pukeutunut mies. Hänellä oli paksu tumma parta ja lyhyet tummat hiukset. Seitsemän arvioi hänen olevan kolmekymmentä vuotta vanha. Hän katsoi Seitsemää kulmat koholla. Seitsemän näki tämän kaulassa numeron kahdeksan. Seitsemän otti miehestä mallia ja astui huoneestaan käytävälle. Hän kuuli molemmista suunnista ääniä. Hän laski, että käytävällä oli yhteensä kuusitoista hämmentyneen näköistä ihmistä. Nuorempia ja vanhempia miehiä ja naisia.
''Muodostakaa jono.'' Ääni käski ja kaikki kuusitoista ihmistä muodostivat sellaisen. ''Kävelkää rauhallisina käytävän päädyn ovesta.''
''Miksi?'' Kysyi joukon hännillä oleva nuori mies. Hän näytti alaikäiseltä, mutta jostain syystä Seitsemän oletti kaikkien paikalla olijoiden olevan vähintään kahdeksantoista. Käytävällä oli odottava tunnelma. Kaikki odottivat miten Ääni reagoisi nuorukaisen kysymykseen, mutta reaktiota ei ikinä tullut.
''Liikkukaa.'' Ääni sanoi sen sijaan ja koko jono lähti liikkeelle. Seitsemän ei ollut edes tajunnut kuinka hämärä käytävä ja hänen huone oli ollut, ennen kuin he astuivat kirkkaaseen huoneeseen käytävän päädyssä olevasta ovesta. Hän ja kaikki muut siristelivät silmiään ja jotkut laittoivat kätensä silmien eteen suojaksi. Huoneen katossa oli kirkkaat lamput. Sielläkään ei ollut ikkunoita eikä tauluja. Siellä oli neljä pöytää joista jokaiseen mahtui neljä henkilöä. ''Istuutukaa olkaa hyvät.''
Hetken ajan kuului kamalaa ääntä, kun kuusitoista ihmistä veti pöytien alta tuoleja. Seitsemän olisi halunnut mennä nurkkapöydän nurkkapaikkaan, mutta ei ehtinyt, kun nuorukainen, joka oli ollut aikaisemmin äänessä änkesi hänen eteen ja vei paikan. ''Sori.'' Hän sanoi, mutta ei kuullostanut vilpittömältä. ''Nopeat syövät hitaat.'' Hän lisäsi virnuillen, ja Seitsemän teki mieli sanoa jotain takaisin. Hän kuitenkin päätti olla hiljaa ja istuutui viereisen pöydän ääreen kiltisti.
Kun kaikki neljä pöytää olivat täynnä, istuvat ihmiset vilkuilivat levottomina ympärilleen. Osa kääntyili tuoleissaan ja muutama naputteli sormillaan pöytää. Nurkkapaikan varastanut nuori herra alkoi viheltelemään, mikä näytti ärsyttävän monia. Joka kerta kun joku pyysi häntä lopettamaan hän vain pyöräytti silmiään ja jatkoi.
Seitsemän huomasi, että jokaisella oli kaulassa numero tatuointi. Viheltelijällä oli kaulassa numero yksi. Seitsemän vieressä istui nuori nainen jonka kaulassa oli numero neljä. Hänellä oli villin näköiset sähkönsiniset hiukset ja hänellä näytti olevan alahuulessa lävistykselle paikka. Vastakkaisella puolella istuivat numerot yksitoista ja kolmetoista. He olivat nuoria miehiä. Seitsemää ehkä muutamaa vuotta vanhempia. Yhdellätoista oli kalju pää ja pyöreät kasvot. Hän näytti joukon rauhallisimmalta ja hänen katseensa vaikutti hiukan poissaolevalta.
Pian huone täyttyi taas Äänen äänestä. Jokainen lopetti ympärille katselun ja kuunteli korva kovana. ''Syökää olkaa hyvät.'' Ohjeet olivat lyhyet. Pöytiin ilmestyi urat ja ne aukesivat kuin teatterin verhot. Molempiin suuntiin liukui levyt ja niiden alta paljastui tarjottimet mitkä nousivat pöydän pinnalle.
''Vihdoinkin jotain tapahtuu.'' Sanoi numero Yksi. Muut eivät sanoneet mitään. He kävivät ruuan kimppuun. Se tuoksui ja näytti taivaalliselta lautasella. Heille tarjoiltiin mehukas pihvi sekä perunoita kastikkeella. Seitsemän huokaisi ottaessaan ensimmäisen haukun paksua pihviä, ja melkein kaikki muutkin tekivät samoin.
Kun jokainen oli syönyt lautasensa tyhjiksi, moni kyseli vierustovereiltaan tiesivätkö he mitään Laitoksesta tai Äänestä. Kukaan ei osannut sanoa asiasta sen enempää. Jokainen heistä oli herännyt pyöreässä huoneessa ilman muistia omasta elämästään.
Kuului taas summerin ääni ja jokainen kääntyi katsomaan käytävän ovea, mutta se ei auennutkaan. Ovi pysyi visusti kiinni. Sitten huoneen katosta laskeutui tikapuut. Ne kolahtivat lattiaan keskelle huonetta. ''Menkää yläkertaan.'' Ääni käski. Huone täyttyi taas kovasta äänestä, kun kuusitoista ihmistä työnsi tuolit pöytien alle. Numero viisitoista oli menossa tikkaille, mutta numero Yksi tönäisi hänet sivuun ja meni itse ensimmäisenä. Seitsemän ehti jo toivoa, että tikapuiden päässä olisi jotain vaarallista.
Seitsemän oli viides joka kiipesi tikapuut. Hän saapui huoneeseen, mikä oli hänen omaa huonettaankin hämärämpi. Seinät olivat tummanharmaat ja lattialla oli ruskea matto, mikä peitti koko lattian. Huone oli kahden ruokasalin kokoinen. Keskellä huonetta roikkui katosta suuri lamppu, mikä valaisi huoneen keskuksen himmeällä valolla. Sen alla oli uuden näköinen biljardipöytä. Se oli reunoilta ruskeaa puuta ja päällinen oli kirkkaan vihreä.
''Tutustukaa toisiinne.'' Ääni sanoi, kun tikkaat nousivat ja kolahtivat hämärän huoneen lattiaan. Siinäkään huoneessa ei ollut ikkunoita ja Seitsemän pelkäsi jonkun saavan ahdistuskohtauksen. Huoneen nurkissa oli jalkalamput, mitkä eivät nekään olleet kovin kirkkaat.
Numero Yksi oli mennyt suorinta tietä sohvalle makoilemaan laiskan näköisenä. Hän nappasi pöydältä kaukosäätimen ja käynnisti pienen vanhanaikaisen television. Kun siihen ilmestyi kuva, Seitsemän innostui. Jos siellä oli telkkari ehkä he näkisivät uutisia. Ehkä he oppisivat jotain heidän tilanteesta. Tällä hetkellä ruudussa näkyi ikivanha mustavalkoinen elokuva. ''Vaihda kanavaa.'' Hän sanoi Ykköselle, joka paineli kaukosäätimen nappeja.
''En pysty.'' Hän sanoi ja heitti kaukosäätimen takaisin pöydälle. Seitsemän päätti pysyä numero Ykkösestä kaukana ja meni biljardipöydän luokse. Numerot Neljä ja Kahdeksan valmistautuivat peliin. Seitsemän meni vähän matkan päähän kahden muun henkilön kanssa katsomaan matsia.
''Sinä joudut pettymään pahasti.'' Sanoi sinihiuksinen numero Neljä juron näköiselle miehelle jonka huone oli Seitsemän huonetta vastapäätä. ''Ihan sama kuinka paljon uhittelet minä tulen voittamaan.''
Kahdeksan hieraisi partaansa. ''No. Se nähdään pian.'' Hän sanoi, ja Neljä aloitti pelin. He pelasivat aluksi rauhallisesti, mutta heti kun Neljä joutui alakynteen hän meinasi lopettaa pelin kesken. Kun Kahdeksan löi viimeisen pallonsa pussiin, Neljä heitti mailansa pöydälle ja käveli huoneen laidalla olevan pöydän luokse. Kahdeksan nauroi hänen perään, mutta ei ilkeällä tavalla. ''Oletko sinä seuraava?'' Hän kysyi Seitsemältä, joka suostui peliin.
Kun Kahdeksan peittosi Seitsemän myös, Neljä vaikutti hiukan pirteämmältä. ''Pelataanko korttia?'' Hän kysyi. Seitsemän, Kahdeksan ja Yksitoista suostuivat ja he menivät Neljän luokse. Siinä heidän vieressä oli jalkalamppu ja he pelasivat paskahousua sen valossa.
Hetken kuluttua Seitsemästä alkoi tuntumaan, että heistä voisi tulla kavereita. Neljä oli kuumakalle, mutta hyvällä tavalla. Seitsemästä tuntui, että hänen seurassa aika ei kävisi pitkäksi. Kahdeksan vaikutti ulkoapäin yksinäiseltä sudelta, mutta Setsemän arveli, että jos häneen tutustuisi alta paljastuisi mukava ja ystävällinen persoona. Numero Yksitoista oli ujo. ''Tehdäänkö lupaus?'' Neljä sanoi voittaessaan kolmannen pelin. Vaikka hän olikin huono häviäjä, hän oli hyvä voittaja.
''Minkälainen lupaus?'' Kahdeksan kysyi kaataessaan paksua pakkaa.
''Me neljä pääsemme täältä pois. Teemme kaikkemme jotta jokainen meistä pääsee täältä ulos ehjin nahoin.'' Neljä sanoi ja nojasi tuolillaan taakse. Hänen tuolin etujalat olivat ilmassa.
''Miksi emme pääsisi täältä pois ehjin nahoin?'' Yksitoista kysyi ja sitten hänen suuret silmät pyöristyivät. ''Olemmeko me vaarassa?''
''Kenellekkään meistä ei käy kuinkaan.'' Seitsemän sanoi heittäessään kakkosen pöytään.
''Et sinä sitä voi tietää.'' Neljä sanoi ja laski tuolinsa etujalat tömähäten paksuun ja pehmeään mattoon. ''Jos et ole sattumoisin huomannut me olemme täällä vankeja.''
''Ehkä Äänellä tai kuka ikinä Laitosta ohjaakin, on hyvä syy pitää meidät täällä.'' Seitsemän sanoi. ''Jos et sattumoisin satu muistamaan, maailma on sairas paikka. Ehkä me olemme täällä, jotta pysymme turvassa.''
''Oli miten oli, meidän on parempi totella, kunnes saamme tietää lisää.'' Yksitoista sanoi naputellen sormella pöytää. Seitsemän näki hänen ohimolla hikipisaran.
''Minä veikkaan, että numero Yksi on ensimmäinen joka täältä lähtee.'' Kahdeksan sanoi ja vilkaisi huoneen toiselle laidalle.
''Jep. Ja toivottavasti ruumissäkissä.'' Neljä sanoi ja naurahti omalle ajatukselle.
''Saammekohan me ikinä meidän muistoja takaisin?'' Yksitoista mietti katsoen Seitsemän pään yli tyhjyyteen. ''Tai edes tietää meidän nimiä?''
''Se jää nähtäväksi.'' Seitsemän sanoi. ''Mutta olisi helpompaa jos meillä olisi kunnolliset nimet. Olisi liian sekavaa kutsua meitä pelkillä numeroilla.''
''Mitä jos me olemme joutuneet orjiksi?'' Yksitoista kysyi. ''Tai jos me olemme maailman viimeiset ihmiset?'' Hän puhui silmät sumeana. Seitsemän katsoi häntä huolissaan ja naksutteli sormiaan hänen silmien edessä.
''Sinulla on aivan liian vilkas mielikuvitus.'' Hän sanoi, kun Yksitoista säpsähti takaisin tähän maailmaan. ''Oletko sinä joku taiteilija?'' Seitsemän kysyi, mutta Yksitoista ei vastannut. Hän istui hiljaa omiin ajatuksiin uppoutuneena.
Kolme muuta jatkoivat korttien kanssa pelailua. Numero Yksi oli kävellyt nokka pystyssä ympäri huonetta ja kukaan ei näyttänyt olevan hänelle tarpeeksi arvokasta seuraa. Lopulta hän meni Seitsemän ja muiden pöydän lähellä roikkuvan nyrkkeilysäkin luokse ja hakkasi sitä voimalla. Kahdeksan mulkoili häntä murhaavasti. ''Minä en pidä hänestä.'' Hän sanoi ja nyökkäsi Ykköstä päin. Alec ei ehtinyt sanoa olevansa samaa mieltä, kun Ääni puhui taas.
''Palatkaa takaisin houneisiinne.'' Se käski. Numero Yksi änkesi taas ensimmäisenä tikkaille. Yksitoista oli jäänyt paikoilleen istumaan, ja Seitsemän tökki häntä olkapäähän. Hän katsoi Seitsemää säikähtäneenä ja käveli nopeasti tikapuille. Seitsemän oli viimeinen joka laskeutui ruokasaliin.
Kun kaikki olivat silmiä särkevän kirkkaassa huoneessa ja tikapuut olivat nousseet kattoon, kuului taas summerin pärinä. Kaikki kuusitoista ihmistä kävelivät käytävään ja pysähtyivät omien huoneiden eteen. Seitsemän mieleen tuli kuva vankilasta missä vangit päästettiin omiin selleihin. Mielikuva katosi, kun tällä kertaa kuusitoista summeria alkoi soimaan samaan aikaan.
Seitsemän meni huoneseen ja ovi hänen takana napsahti lukkoon. Kirjoituspöydän suunnalta kuului ääni, kuin jostain otettaisiin tulppa pois. Hän katsoi pöytää, mutta ei nähnyt siinä mitään erikoista. Sitten hän tajusi, että putkeen pöydän vierellä oli ilmestynyt jotain. Hän käveli sen luokse ja se aukesi. Putken sisällä oli rullaksi kääritty paperi. Seitsemän levitti sen pöydälle.
''Valitse näistä nimistä se, mikä tuntuu luontevimmalta.'' Luki paperissa. Seitsemän luki nimet monta kertaa. Niitä oli viisi. ''Albert, Alex, Alec, Ali ja Alan.'' Jokainen kerta, kun hän luki nimiä hänen katseensa pysähtyi keskimmäiseen. ''Alec?'' Hän sanoi nimen ääneen ja se tuntui oudolla tavalla tutulta. Ihan kuin hän olisi sanonut sen monta kertaa aikaisemmin, mutta ei vain muistanut sitä. Hän kokeili sanoa muita nimiä myös, mutta Alec tuntui luontevimmalta. Hän ympyröi pöydän laatikosta löydetyllä kynällä keskimmäisen nimen ja laittoi paperin takaisin putkeen. Kuului taas outo ääni, kun paperi imaistiin putkea pitkin katon läpi ylempään kerrokseen.
Luku 3
Seuraavana aamuna, kun Seitsemän heräsi, hän meni suihkuun jo ennen kuin Ääni ehti käskeä häntä. Kun hänellä oli puhtaat vaatteet päällään hän kuuli uuden postin saapuvan putkeen. Hän kävi hakemassa käärityn paperin ja levitti sen kirjoituspöydälleen. Hän istuutui ja alkoi lukemaan. ''Huomenta Alec. Se on sinun nimesi tästä lähtien. Voit poistua huoneestasi käytävälle.''
Seitsemän yritti totutella ajatukseen, että hän ei ollut enää Seitsemän vaan Alec. Hän hoki nimeä päässään kunnes se tuntui hänen omalta nimeltä. Alec käveli huoneen ovelle ja odotti summerin ääntä. Hetken kuluttua ovi aukesi ja hän astui käytävälle samaan aikaan Kahdeksan kanssa. Alec vilkaisi molempiin suuntiin ja huomasi, että heitä oli kolme vähemmän. Heistä muodostui nyt kolmentoista ihmisen jono. He odottivat Äänen käskyä. ''Menkää jo!'' Huusi numero Yksi käytävän perältä. Alec vilkaisi edessään seisovaa Kahdeksaa ja näki tämän jäykistyvän. Luultavasti ärtyneisyydestä.
Summerin soitua he menivät kirkkaaseen ruokasaliin ja Alec istuutui Neljän ja Kahdeksan kanssa samaan pöytään. Neljä vilkuili ympärilleen. ''Missä Yksitoista on?'' Hän kysyi ja Alec huomasi myös hänen puuttuvan paikalta.
''Ehkä hän jäi nukkumaan?'' Alec sanoi ja näki, että monet olivat kumartuneet pöytien ylle ja keskustelivat kiihkeästi. ''Saitteko tekin valita itsellenne nimet?'' Alec kysyi kahdelta muulta.
''Kyllä. Minun nimeni on on Catherine. Lyhyesti Cat.'' Neljä sanoi, ja Alecista tuntui oudolta, kun heillä oli nyt numeroiden sijasta oikeat nimet. Hän hoki Catin nimeäkin päässään jotta ei unohtaisi sitä samantien.
''Mikä sinun nimi on?'' Hän kysyi Kahdeksalta.
''Fenrir.''
''Hauska tutustua Fenrir ja Cat. Minä olen Alec.'' Alec sanoi.
Ruuat nousivat taas pöytien pinnoille. ''Jostain syystä en usko, että Yksitoista jäi nukkumaan.'' Cat sanoi ja näytti vieläkin odottavan puuttuvaa henkilöä.
''Syökää.'' Ääni hiljensi kolmetoista puhuvaa ihmistä ja jokainen alkoi syömään.
''Vihdoinkin! Kauhea nälkä!'' Fenrir sanoi ja alkoi ahmimaan spagettia ja jauhelihakastiketta. Cat naurahti hiljaa ja alkoi sitten itsekkin syömään.
Niin kuin edellisenä päivänä, Ääni käski heidän mennä tikapuita pitkin oleskeluhuoneeseen ja tutustumaan toisiinsa. Numero Yksi meni tällä kertaa suoraan nyrkkeilysäkin luokse. Hän näytti vieläkin luulevan olevansa muiden yläpuolella. Alec, Cat ja Fenrir menivät saman pöydän ääreen kuin viime kerralla. Tällä kertaa he pelasivat ristiseiskaa. Numero Yksi seisoi Alecin takana ja huuteli muille hänen kortteja.
''Painu vittuun!'' Fenrir menetti hermonsa nopeasti. ''Sinä todella olet numero yksi. Nimittäin ikuisesti yksin!''
''Nimeni on Thomas!'' Yksi sanoi. ''Tule tänne sanomaan jos sinulla on jotain sanottavaa!''
Cat tarrasi Fenririä olkapäästä kiinni ja painoi hänet takaisin tuolille. Hän oli noussut seisomaan sen näköisenä, että olisi kouluttanut Thomasia kunnolla. ''Älä tee mitään.'' Cat sanoi ja Fenrir tuhahti. ''Me emme tiedä mitä Ääni tekee jos alatte tappelemaan.''
''Ehkä teidät heitetään pihalle niin kuin se sekopää numero Yksitoista.'' Thomas sanoi virnistäen leveästi ja lähti kävelemään kohti sohvia sen näköisenä kuin omistaisi koko Laitoksen.
''Joku päivä minä vielä nirhaan tuon idiootin.'' Fenrir sanoi hampaiden välistä. Sen jälkeen he jatkoivat peliä rauhassa. Kukaan ei tullut ärsyttämään heitä. Kaikki muut vaikuttivat aikuisilta paitsi Thomas. Kahden pelin jälkeen Alec huomasi jo nauttivansa olostaan. Hän tuli Catin ja Fenririn kanssa hyvin toimeen.
''Se siitä meidän lupauksesta.'' Cat sanoi yllättäen.
''Mitä tarkoitat?'' Fenrir kysyi katsoen alakuloista Catia.
''Me neljä lupasimme, että meistä jokainen pääsee täältä pois. Yhdessä.'' Cat sanoi ja heitti viimeisen korttinsa pöytään. Hän ei näyttänyt olevan iloinen vaikka voittikin koko pelin.
''Ehkä Yksitoista pääsi täältä ulos.'' Alec sanoi. ''Emme me tiedä minne hänet ja ne kaksi muuta ovat menneet.''
''Olen samaa mieltä. Ehkä he pääsivät täältä turvallisesti pois.'' Fenrir sanoi. ''Toivotaan parasta.''
Ääni keskeytti heidän oleskelun. ''Menkää takaisin huoneisiinne.'' Se käski kesken heidän pelin. Alec heitti korttinsa pöytään ja Fenrir keräsi ne yhteen kasaan. Sitten he lähtivät liukenemaan tikapuita päin, mitkä laskeutuivat alakertaan. Alec ei ollut edes yllättynyt, kun Thomas käyttäytyi kuin mikäkin kusipää ja töni itsensä ensimmäiseksi. Alec ehti toivoa, että tikapuut katkeaisivat ja Thomas putoaisi ruokasalin lattialle.
He menivät jo tutuksi tulleiden summerien äänien jälkeen huoneisiinsa. Melkein heti sen jälkeen kun ovi paukahti Alecin selän takana kiinni, hän kuuli postin liukuvan taas putkea pitkin. Tällä kertaa siellä oli kokonainen nippu papereita. Ne oli nidottu yhteen. Alec laski, että niitä oli kymmenen ja jokaisella paperilla oli kuusi kysymystä. ''Iltaa, Alec.'' Luki ensimmäisen paperin yläkulmassa. ''Tee tämä persoonallisuustesti ja laita se sen jälkeen takaisin putkeen. Ole hyvä ja aloita.''
Alec luki kysymyksiä ihmeissään. Niitä oli yhteensä kuusikymmentä. ''1. Sinun on vaikea esitellä itsesi muille.'' Hän luki ensimmäisen toteamuksen. Vastaus vaihtoehtoja oli seitsemän. Samaa mieltä, eri mieltä tai neutraali. ''2. Olet usein niin ajatuksissasi, että sivuutat tai unohdat ympäristösi.'' Tuntui oudolta vastata sellaisiin kysymyksiin, kun ei ollut muistikuvia omasta elämästä. ''3. Sinun on helppo pysyä rentoutuneena ja keskittyneenä, vaikka olisit paineen alla.''
Samanlaisia kysymyksiä oli monia. Alec vastaili parhaansa mukaan yrittäen kuvitella erilaisia tilanteita ja sitä miten hän reagoisi niissä. Alec mietti, miksi hänen piti tehdä sellainen testi? Tekivätkö muut samanlaisen? Kun Alec oli saanut vastattua jokaiseen kuuteenkymmeneen kysymykseen hän laittoi paperinipun rullattuna takaisin putkeen. Se lennähti kuin imaistuna katon läpi ylempään kerrokseen.
Sen jälkeen Alec kaivoi vihkon pöytälaatikosta ja aloitti taas kirjoittamaan vihkoonsa. Hän ihmetteli minne kolme kadonnutta ihmistä oli mennyt ja että miksi heidät oli viety? Vai oliko heidät päästetty ulos? Hän kirjoitti päivän tapahtuneet ylös. Juuri kun hän sai kirjoitettua viimeisen sanan paperille, Ääni käski hänet nukkumaan. Alec kömpi sänkyynsä ja taas valot pimenivät.
Luku 4
Alec heräsi Äänen ääneen. ''Hyvää huomenta.'' Se sanoi ja käski taas menemään suihkuun sekä pesemään hampaat. Alec hoiti aamutoimet nopeasti ja niin kuin oli odottanutkin postia tuli hänen saatua vaatteet päälle. Alec otti rullatun paperin putkesta ja luki testin tulokset. Hänen persoonallisuus tyyppi oli johtaja. Hänen oli vaikea uskoa sitä. Hän epäili, että tulosten tarkastuksessa oli sattunut virhe.
Hän luki pitkän tekstin siitä, minkälainen oli johtaja persoona. Sen hyviä ja huonoja puolia. Hän ajatteli olevansa kusipää. Eivätkös johtajat yleensä olleet sellaisia? Jotkut enemmän ja jotkut vähemmän, mutta kusipäitä joka tapauksessa. Hän ei pystynyt kuvittelemaan itseään käskemässä suurta joukkoa ihmisiä. ''Menkää syömään.'' Ääni keskeytti Alecin ajatuksen juoksun.
Astuessaan siniharmaaseen käytävään hän huomasi, että heitä oli reilusti vähemmän. Alec laski, että heitä oli paikalla vain kahdeksan. Puolet heistä oli hävinnyt jonnekkin tuntemattomaan. Fenrir huomasi saman ja katsoi Alecia kysyvästi. Äänen ei tarvinnut käskeä heitä, kun he jo muodostivat jonon. Kahdeksan ihmettelevää henkilöä meni kirkkaaseen ruokasaliin ja pian heidän nenien alla oli suuret hampurilaiset ja ranskalaisia perunoita.
''Teittekö tekin eilen illalla testin?'' Alec kysyi Catiltä ja Fenririltä. ''Ette kyllä usko, mutta minä olen sen mukaan johtaja.'' Hän sanoi ja naurahti.
''Miksi emme uskoisi?'' Fenrir kysyi. ''Sinä olet meistä kaikista varmaan järkevin ja tasapainoisin.''
''Minä olen sovittelija.'' Cat sanoi. ''Luin mitä se tarkoitti, mutta en ymmärtänyt puoliakaan.''
''Minä olen loogikko. Se on ilmeisesti harvinaisin ja tekstin perusteella se on hyvä sillä loogikot haluavat olla erilaisia kuin muut.'' Fenrir sanoi hieman huvittuneella äänellä.
''Missä muut ovat?'' Cat kysyi silmissään huoli. ''Puolet meistä on jo kadonnut.'' Hän sanoi.
''En tiedä.'' Alec totesi. ''Toivottavasti turvassa.''
Cat näytti keräävän rohkeutta ja ennen kuin Alec ehti estää häntä, hän nousi seisomaan. ''Missä kaikki muut ovat?'' Hän huusi kysymyksen mikä oli ollut kaikkien mielessä. Koko ruokasali hiljeni ja kaikki katselivat nyt ympärilleen odottaen. Thomas vihelsi lyhyen vihellyksen.
''Jatkakaa.'' Ääni käski. Se ei antanut vastausta, mikä näytti ärsyttävän Fenririä, mutta Cat oli häntä nopeampi.
''Entä jos emme jatka?'' Hän kysyi uhitellen. Hetkeen ei kuulunut mitään. Koko ruokasali pidätti hengitystä. Sitten Cat kiljahti ja painoi kätensä kaulalleen. Suoraan tatuoinnin päälle. Hän putosi kiljuen tuoliltaan. Hän huusi ja painoi edelleen kädellään numeroa neljä hänen kaulallaan. Hän kaatusi kivusta kyljelleen ja näytti melkein sätkivän. ''Okei. Okei!'' Hän huusi ja kipu ilmeisesti lakkasi. Ainakin hän pääsi taas jaloilleen. ''Me jatkamme.'' Hän sanoi niin hiljaa, että vain Alec joka oli hänen vierellä kuuli sen.
''Mitä tapahtui?'' Fenrir kysyi, kun he istuivat taas pöydän äärellä. Hän näytti menettäneen ruokahalunsa.
''En tiedä.'' Cat sanoi. ''Tatuointiani alkoi yhtäkkiä polttamaan. Ihan kuin joku olisi painanut kuumana hehkuvan rautatangon sen päälle.''
''Sen siitä saa, kun ei osaa pitää rumaa turpaansa kiinni!'' Thomas sanoi nurkkapaikalta. Alec ehti napata Fenriristä kiinni ennen kuin tämä kävi Thomasin kimppuun.
''Ehkä meidän jokaisen kannattaa nyt vain tehdä niin kuin käsketään. Minä en ainakaan halua, että meitä on täällä huomenna taas vähemmän.'' Sanoi numero Kuusitoista.
''Hyvä.'' Alec sanoi. ''Kuunnellaan neiti...?'' Hän katsoi ruskettunutta pitkää ja hoikkaa naista kysyvästi.
''Isabella.'' Nainen vastasi ja heilautti pitkiä tummia hiuksia kuin tärkeäkin henkilö.
''Kyllä. Kuunnellaan neiti Isabellaa.'' Alec sanoi kovaan ääneen. ''Meillä on täällä, missä ikinä olemmekin, vain toisemme.''
Thomas tuhahti. ''Minä pärjään paremmin yksin. En tarvitse teitä muita aiheuttamaan minulle ongelmia.''
''Minun puolesta sinä voit suksia vaikka...!'' Fenririn lause jäi kesken, kun Alec löi häntä olkapäähän.
''Mitä minä juuri sanoin?'' Hän tokaisi.
''Että meillä on vain toisemme.'' Fenrir sanoi hiljaa katseen siirtyessä maahan.
Huoneessa oli muutaman minuutin pituinen hiljaisuus. Fenrir mulkoili vihamielisenä Thomasia, ja Cat nojasi kyynerpäällään pöytään. Alec toivoi olevansa jossain muualla. Hänen ei tehnyt mieli olla niin vihamielisessä ympäristössä. Sitten Ääni puhui ja vain pahensi tilannetta. ''Muodostakaa kaksi neljän hengen ryhmää.'' Se sanoi. ''Teillä on kaksi minuuttia aikaa.''
Alec tarttui Catia ja Fenririä kädestä kiinni ja he muodostivat ryhmän. Isabella veti luokseen numerot Kaksi, Kuusi ja Neljätoista. Alecilta meni hetki tajuta, että Thomas oli viimeinen vailla ryhmää ja heidän ryhmä oli ainoa missä oli paikka. Thomas jäi hetkeksi seisomaan yksin ja näytti vastahakoiselta. Cat ja Fenrir huokaisivat, kun hän käveli heidän luokse. Alec ja muut istuutuivat, mutta Thomas jäi seisomaan pöydän vierelle. ''Tästä hetkestä eteenpäin te vietätte näissä ryhmissä paljon aikaa.'' Ääni sanoi ja Alec kuuli Catin sanovan hiljaa mehevän kirosanan. ''Totutelkaa ajatukseen.''
Vaikka Alec ja Cat näyttivät pettyneiltä, heidän ilmeensä ei vetänyt vertoja Fenririn ilmeelle. Hän näytti siltä, että voisi tappaa jonkun ja Alecin ei ollut vaikea arvata ketä hän ajatteli sillä hetkellä. Toisessa ryhmässä Isabelle näytti ottaneen oman ryhmänsä johtajan roolin. Numero Kaksi oli myös pitkä ja hoikka nuori nainen jolla oli pitkät vaaleat hiukset. Hän näytti siltä että voisi olla me naiset lehden kannessa. Numero Kuusi oli koko joukon vanhin. Hän oli keski-ikäinen nainen jolla oli jo nyt rupsahtaneet kasvot. Numero Neljätoista näytti Thomasin lailla vielä pennulta. Ensin Alec luuli hänenkin olevan tyttö, mutta tajusi pian, että hän olikin poika. Hänellä oli mustat hiukset toisen silmän päällä ja meikkiä naamassa.
Toisella ryhmällä näytti olevan hauskaa toisin kuin Alecin ryhmällä. Cat sekoitteli korttipakkaa ja Fenrir naksutteli rystysiään. Thomas seisoi nojaten seinään ja vihelteli. Alec odotti, että Ääni käskisi heitä menemään omiin huoneisiin, jotta pääsisi eroon Thomasin viheltelystä. Pitkän odotuksen jälkeen, hänen toive toteutui. ''Menkää huoneisiinne.'' Ääni sanoi.
Kaikki olivat totelleet Ääntä aikaisemminkin, mutta nyt he tottelivat sitä pelosta. Kaikki pelkäsivät kidutusta jos he eivät tekisi asioita tarpeeksi nopeasti. Kun tikapuut nousivat ruokalan kattoon, Alec kuuli kiljumista. Hän ei ollut varma oliko se kauhun vai ilon kirkaisu. Hän näki Isabellen yhden pöydän vieressä ja hän piti jotain kädessään. Se oli vanhan sanomalehden sivusta revitty palanen.
Jokainen kokoontui Isabellen ympärille janoisina uutisista. Isabellen käsi alkoi tärisemään. Hän oli sanaton. ''Kerro nyt meille muillekkin!'' Thomas sanoi ja nappasi palasen käteensä. Hänen silmät liikkuivat sitä mukaa kun hän luki tekstiä. ''Onko tämä joku tekaistu artikkeli?'' Hän kysyi Ääneltä. ''Onko tämä joku vitsi?'' Hänen äänessä oli puhdasta kauhua.
Alec käveli Thomasin viereen ja otti paperin palan itselleen. ''Miljoonia kuollut.'' Alec aloitti lukemaan ääneen. ''Ydinpommi räjähtänyt suuressa kaupungissa.'' Artikkelin otsikossa luki. Sen alla oli kuva tuhoutuneesta kaupungista. Maisema oli tuhkanharmaa ja siinä näkyi korkeita pilvenpiirtäjiä mitkä olivat tuhoutuneet. Muutama niistä nojasi viereiseen korkeaan rakennukseen.
''Ei siinä vielä kaikki.'' Isabelle sanoi äänen väristen. ''Katso uutisen julkaisupäivää.'' Hän sanoi ja osoitti artikkelin oikeaa ylälaitaa.
''11.12.2236'' Alec luki taas ääneen. ''Mutta nythän on vuosi 2019.'' Hän sanoi. ''Tämän on pakko olla joku tekaistu juttu.''
''Menkää huoneisiinne ja nukkukaa hyvin.'' Ääni sanoi ja käytävän oven summeri soi. He eivät ehtineet kunnolla edes keskustella asiasta, kun heidät jo passitettiin omiin huoneisiin. Hän oli toivonut kuulevansa uutisia, mutta ei ollut odottanut aivan tätä. Tämän oli pakko olla jokin Äänen järjestämä vitsi.
Kun Alec astui huoneeseensa hän puoliksi odotti, että putkessa olisi jälleen postia hänelle. Hän odotti viestiä, missä sanottiin, että aprillia. Mutta putki oli tyhjä. Hän meni käskystä sänkyyn ja pohti voisiko uutisartikkeli olla totta? Sitten hän mietti kuinka moni heistä olisi paikalla seuraavana aamuna?
