Ihmissusi Suomesta
Elokuun ilta kääntyi yöksi. Karpaateilta tullut viiden hengen seure vetäytyi vuokraamiinsa mökkeihin tavallista varhaisemmin. Pimeys petti maan. Kuu nosti pallonsa metsän takaa mollottamaan. Tyynen yön hiljaisuutta pilkkoi koirien venyttelevät haukahdukset. Sitten levollinen keskusteluhaukku muuttui sävytään ”jotain liikkeellä” kevyiksi varoituksiksi jotka pian saivat raivokkaan ”vaara lähellä” kajahduksen.
Sitten kymmenääniseen kuoroon liittyi sellainen ulvahdus, että se vaiensi rottweilerit ja saksanpaimenkoirat vapiseviksi kasoiksi koppeihinsa.
Mikko oli kuunnellut haukkuja koko ikänsä. Jutustelu meni korvasta sisään ja toisesta ulos. Kevyt varoitus sai miehen ja hänen puolisonsakin kuikkimaan ikkunoista, että olisiko joku tulossa. Ykköshälytys säväytti taloonkin toimintaa. Mies haki haulikon kaapista tokaisten.
– Nyt ne vietävän nuorisorikolliset saavat nahkaansa.
– Mikko, älä, joudut itse syytteeseen jos taita karvankaan niiden kollien kuontalosta.
– Minun koiria ei kiusata. Se viime viikon savupommi oli viimeinen pisara. Jos poliisi ei tee mitään, minä teen ja menen vaikka sitten linnaan!
Mikko hiipi kenneliään kohti. Ensin ei näkynyt mitään. Sitten jokin musta möykky liikahti. Kuutamon terävien varjojen ja kavakkaan valon keskeltä hahmoa oli vaikea tunnistaa. Outo se kummiskin oli. Puolipystyssä kulkeva ihmisen kokoinen musta kummitus ei sopinut mihinkään eläinkirjan luokkaan tai lahkoon. Heimo selvisi hyvin äkkiä Pedoksi kun olento hyökkäsi kohti kita ammollaan, kynnet harottaen ja muristen.
Mikko laukaisi suolapaukulla ladatun haulikon molemmat piiput kerralla. Aseen potku heitti Mikon taaksepäin ja osuman saanut olento rääkäisi tuskasta - ja loikkasi Mikon kimppuun. Mikko karjui ja otus vonkui.
Maira kuuli metelin sisälle asti. Hän tempasi mukaansa teleskooppipatukan kouraansa ja juoksi koiratarhalle. Kuutamoisella pihalla mykelsi kasa jossa vilahteli Mikon vaalea paita ja jokin karvaturri jota Maira piti karhuna. Sekunnin verran hän aikoi sännätä miehensä avuksi, mutta käännähti sitten koirataloon. Kiireissäänkin hän valitsi suojelukoulutuksen saaneet koirat ja tempi häkkien salvat auki karjuen:
- Hurja, Doris, Vara, seuratkaa, Ole, Rina, Sara! seuratkaa ja ulos päästyään hän lähetti sanalla koko koiralauman tappelijoiden sekaan. Kuusi suurta koiraa ryntäsi laumana tkeskelle mylläkkää, äänettöminä ja tehokkaina. Ne tiesivät tarkkaan, mitä niiden piti tehdä.
Outo karvaotus sai puremia sinne sun tänne ja joutui pakenemaan henkensä edestä koiralauma kintereillään. Oman tontin rajalla koirat pysähtyivät ja tulivat yhdellä vihellyksellä pahoin revityn isäntänsä ja kauhusta ja raivosta tärisevän emäntänsä luokse. Koirat nuuskivat pedon jälkiä ja murisivat korvat luimussa.
- Mikä se oli? Maira kysyi.
- En tiedä, jokin apinan ja suden sekoitus lähinnä, löyhkäsikin kuin raatokasa. Ei moisia ole kuin painajaisissa ja hullun tiedemiehen unelmissa.
– No niin, jaksatko tulla sisälle, vai odotatko siinä ambulanssia.
– Mä mihinkään lähe. Tuo peroksia ja laastaria, kyllä tämä tästä.
– Ja sinähän menet päivystykseen ompeluttamaan haavasi. eikä mutinoita.
Lääkärille Mikko sanoi menneensä erottamaan kahta tappelevaa koiraansa. Tohtori katosi syviä puremia ja pitkiä naarmuja epäilevästi. Tosin miehen ammatti oli vartija ja takki täynnä karvoja sekä haavat selvästi eläimen tekemiä, joten tohtori ei viitsinyt ryhtyä sen perusteellisempiin selvitykseen. Lauantaiyönä oli muutenkin kiirettä kun oli paikattava humalaisia tappelupukareita ja miestensä pieksämiä eukkoja ehjäksi.
Lehtisten kennel sekä koulutti palveluskoiria että tuotti silloin tällöin pentueenkin. Joskus he ottivat koulutettavakseen ongelmatapauksia ja muokkasivat kärsivällisellä opetuksella arvaamattomasta pedosta käyttökelpoisen työkoiran yövartijalle. Mikko varsinkin oli aina tullut loistavasti toimeen jopa vaikeina pidettyjen koirien kanssa. Nyt syyskuun alkaessa muuttua täydeksi, ilmeni outoja käytöshäiriöitä kaikissa koirissa. Jotkin koirista osoittivat Mikkoa kohtaan pelkoa ilman mitään järjellistä syytä. Myöskin äkäisyyttä ilmaantui. Harjoituksissa maalimieheen iskettiin kiinni tappomielessä, eikä irroituskäskyt tahtoneet mennä perille
Mikko ihmetteli, miksi luoksetulotkaan eivät sujuneet entiseen malliin, vaan lähestyessään koirat aina kyyristyivät ja ryömivät viimeiset askeleet, eivät laukanneet nuolen lailla sivulle, kuten ennen. Mairan kohdalla kaikki kummiskin pelasi.
Haun ja jäljestyksen kanssa oli sama juttu. Mikkoa ei tahdottu etsiä ollenkaan, tai sitten koira painui kuin vimmattu perään, ja sen sijaan että olisi ilmaissut löytönsä reippaalla haukulla, kävikin kiinni, rajusti.
– Jos yksi oikuttelisi, sen ymmärtäisin, mutta kun koko lauma. Varakin, ja sen on Suomen mestari. Miten minä vien sen Saksaan kilpailemaan Euroopan mestaruudesta, kun se on unohtanut alkeetkin!
– Minulle Vara toimii kuten ennenkin. Samoin kuin muut koirat. Ehkä sinun uusi partavetesi on tehty sudenpissasta tai siinä on jotain muuta mikä saa koirat pelkureiksi. Maira naurahti.
Tuli ensimmäinen täydenkuun yö. Mikko tunsi kutinaa ja pakonmaista ravaamisen tarvetta. Hän repi vaatteet päältään, ryntäsi ulos huoneestaan. Eteisessä oli peili. Sen heijastama kuvajainen sai miehen pysähtymään. Hän tuijotti kasvokuvaansa. Koko naama oli karvan peitossa ja leukaperät olivat työntyneet pedon kuonoksi. Vilkaisu käsiin nosti mieleen kauhun. Kämmenet olivat paremminkin tassut ja pitkillä raatelukynsillä koristetut. Mikko kirosi ja sana purkautui esille eläimellisenä ulvahduksena. Mies säntäsi kuvansa säikyttämänä ulos ovesta. Äni herätti Mairan.
Mikko ryntäsi pihamaalle, huomasi koirat ja tunsi vastustamatonta halua repiä ja raadella jotain. Pihavahtina oleva vanha Janoz pakeni koppiinsa, mutta Mikko repi koiran ketjusta esille ja puri sen kuoliaaksi. Sitten hän rynnisti ensimmäisen tarha-aidan kimppuun. Pedon mielessään unohtanut, miten salpa avataan. Karjuen hän riehui panssariverkkoa vasten, yrittäen kiivetä sen yli. Se onnistuikin, koska verkko oli kallistettu kahden metrin korkeudelta yläosastaan tarhan sisäänpäin. Mikko mätkähti kymmenen neliön häkkiin.
Maira säntäsi melun hälyttämänä pihalle ja näki kummituksen kiipeävän koiran-aitaan.
– Mikkoo, Mikko apuuun, se viime kuun peto on taas täällä!
Huutoon ei kukaan vastannut. Mikko raateli parhaillaan Doraa kuoliaaksi. Ääni häiritsi ateriontia. Pedonluoto otti vallan ja otus yritti pois häkistä, turhaan. Panssariverkko oli kestävää ja aita oli rakennettu hyppäämään tottuneelle koiralle, siis korkeaksi ja kallistukset siten ettei yläreunasta saanut mitään otetta. Porttikin pysyi salvassa, sen takasi vankka haka ja munalukko, joka oli hankittu varkaiden ja kiusanhenkien varalta.
Maira juoksi tarhalle jossa koirat vonkuivat pelkohaukkua tai kyyröttivät kopeissaan. Peto raivosi karjuen ja kita vaahdoten Doran häkissä. Nainen katsoi järkyttyneenä veristä rottweileria ja kirosi raskaasti. Nyrkkiään puiden hän julisti:
– Siinäpä olet ja pysyt. Aamulla saa eläinlääkäri tulla ihmettelemään sinua.
Aamulla häkissä, koiranraadon vierellä kyyhötti alaston Mikko, ymmällään ja kauhuissaan. Ymmällään oli myös Maira joka meni ruokkimaan koira ja löysi kadonneen miehensä tarhasta.
– Minä - minä muutuin ihmissudeksi yöllä. Mikko änkytti Maira päästi hänet ulos tarhasta.
– Mahdotonta
– Mutta totta. Kun heräsin, muistin hämärästi että illalla kuun noustessa tapahtui jotain. Ja ... ja se olento joka puri minua viime kuussa. Se oli samanlainen jonka minä näin illalla peilistä, kun katsoin itseäni.
Heti kirjaston avauduttua lehtiset kiirehtivät lainaamaan scifi–luokan kirjoja ja kansantarustoja. He etsivät käsiinsä kaikenlaista materiaalia, missä vain vihjattiinkin ihmissuden saloihin. Iltaruokinnan aikoihin Maira tuumasi.
– Jos kerta luulet olevasi ihmissusi, on parasta että sinut lukitaan tarhaan yöksi. Onhan karanteenikoppi tyhjillään. Tule.
– Minua pelottaa. En halua vajaan yksin.
– En usko että ihmissusia on olemassa, mutta kysymyksessä voi olla jokin psykologinen juttu. Sehän on sama jos luulet olevasi ihmissusi kuin jos todella muuttuisit. Yhtä vaarallinen. Tapoit Doran. Se oli tiineenä ja pennut tonnin kappale ja emän arvo päälle. Viimeksi se teki viitoset joten olet tehnyt vahinkoa ainakin seitsemän tonnin edestä ja vanha Jazon päälle! No, onhan Dora vakuutettu viidestä tonnista, mutta mites selität että koira on revitty riekaleiksi lukitussa häkissä! Janoz oli jo ikänsä puolesta vakuutusten ulkopuolella, mutta siitoksessa siitä olisi vielä saanut viissataa astutusta kohti, ja sille oli olemassa kahdeksan varaustakin.
Nuristen Mikko suostui turvatoimiin. Maira vaati, että mies kytkettiin ketjulla ja kuristuspannalla karanteenihäkin nurkkatolppaan. Kotitekoisen sellin lisävarusteina olivat tavanomainen koiran makuu-alusta, heinillä täytetty leikkimissäkki sekä vesikuppi.
Maira vaihtoi kattoon tuplasti kirkkaamman lampun ja varasi lisäksi kohdevalon käytettäväksi tarpeen vaatiessa. Apupöydällä oli videokamera jota käytettiin yleensä harjoitusten kuvaamiseen.
Maira ei ollut uskoa todeksi kun kuun noustessa rakas aviomies alkoi kiemurrella ja kasvaa karvaa. Muuttuminen tapahtui parissa minuutissa ja sitten häkissä riehui jo peto. Pannan avaaminen, joka ihmiseltä olisi sujunut sekunneissa, oli ylivoimainen tehtävä ihmisyytensä kadottaneelle otukselle. Teräsverkko parkui ja kalisi pedon kiskoessa silmukoita. Vankka nahkapanta ja teräsketju pysäyttivät jokaisen ryntäyksen niin että olento suistui lattia kumeasti mätkähtäen. Silti otus rynnisti Mairaa kohti kerran toisensa jälkeen. Vasta aamun sarastaessa ihmissusi asettui läähättäen makuu-alustalle, kynnet ja kuono omassa veressään.
Aurinko toi armahduksen. Peto muuttui hyvin surkeaksi ihmiseksi. Mikkoa särki joka paikasta. Hänen kätensä olivat haavoilla ja parista sormesta oli murtunut kynsi. Leukapieliä särki yöllinen verkon järsiminen ja kaulaa kiersi verille hankautunut ura pannan jäljiltä. pannan jälki.
– Voi ukkoparka, millä tuo loppuu. Sinähän tapat itsesi jos tuota menoa pitkään jatkuu. Maira surkutteli
– Kirjojen mukaan vain hopealuoti tappaa ihmissuden joten älä kuolemaani sure. Mikko voihki.
– Siitä riehumisesta on tultava loppu. Et voi kuukaudesta toiseen mellastaa kaikkia täydenkuun öitä kuin mikäkin villipeto ensikertaa häkkiin joutuessaan.
– Minulla on nälkä. Ikinä ei ole ollut niin karmivaa nälkää kuin nyt. Tuo jotain, mitä tahansa. Mikko valitteli.
Maira aloitti munakkaan paiston. Käristyvän rasvan haju oli tehdä Mikon hulluksi. Hän ryntäsi jääkaapille ja iski kouransa lenkkimakkaraan, alkaen raastaa kuorta hampaillaan.
– Hei on meillä puukkojakin. Maira naurahti tullen lähemmä. Mikko käännähti sivuun murahtaen kuin ruokaansa puolustava eläin. Maira pysähtyi yllättyneenä ja totesi sitten:
– Mikko, sinähän muistuta kohta sutta joka suhteessa. Mene pöytään ja ole ihmisiksi. Se makkara pilkotaan veitsellä ja syödään siivosti.
Häpeissään Mikko totteli. malttoi jopa leikata leivästä siivunkin ja kaataa maitoa lasiin ennekuin asettui aterioimaan. Maira sai munakkaan valmiiksi ja toi sen pöytään tullen miehensä liki, jolloin murahdus karkasi taas esille.
– Ei murista! Maira kivahti.
Seuraavana yönä Mikko sai häkkiinsä kupillisen koiranmuonaa. Ihmissusi kiljui ja ulvoi puolille öin, järsi kaltereita ja kävi lopulta koirannappuloiden kimppuun rouskutellen niitä suun täydeltä ja paiskasi lopuksi kuppinsa seinään.
Mikon päivätöistä ei tullut mitään. Koirat eivät sietäneet häntä lähelleen vaan pakenivat koppeihinsa, tai yrittivät kiinni luonteen kovuudesta riippuen.
Kiimassa oleva narttu teki poikkeuksen. Rina tunki itsensä verkkoon kiinni ja tarjoutui kuin suosikkiurokselleen. Mikolla oli vaikeuksia muistaa muotonsa feremonien kiihottaessa herkistynyttä hajuaistia.
Kolmas yö alkoi tavanomaisella mellastuksella heti kuun noustua. Maira tuli katsomaan miestään, tuoden lihaisan luun. Mikko-susi vallan villiintyi tuoreen veren hajusta ja päästi hurjimman ulvontansa, paiskautuen verkkoja vasten.
– Hiljaa, paikka! Maira komensi kuin koiraa. Mikko hämmentyi yllättävästä karjahduksesta niin että seisoi hetken paikallaan.
– Hyvä poika. Maira vastasi välittömästi, hellällä sävyllä, aivan kuten koiria käsitellessään.
Mikko tuijotti luuta ja luun tuojaa, perääntyi kaksi askelta verkolta, ja ryntäsi uudestaan. Maira karjaisi komennon ja Mikko seisahtui. Maira kiristi häkin silmukoista ulostulevan ketjun niin ettei Mikko voinut rynnätä ovelle, ja avasi häkin oven.
Mikko loikkasi välittömästi eteenpäin, vain joutuakseen pannan tempaamaksi. Kaulaansa pidellen ihmissusi kiemurteli lattialla sen aikaa kun Maira täytti vesikupin, asetti luun ruokintakaukaloon ja pani revityn makuusäkin tilalle uuden heinäpussin.
– Mikko, kunnolla. Istu. Jos olet elukkamainen, saat luvan käyttäytyä elukan tavoin. Istu, hiljaa. Minä olen emäntäsi ja sinä tottelet, kuuletko, tottelet, Istu!
Mikon ihmispuoli tavoitti selkeät käskyt joita hän oli itsekin tuhansia kertoja sanonut kymmenvuotisen koiranohjaajan uransa aikana. Ihmissusi läsähti takamuksilleen, vavisten himosta hyökätä ulottumisen rajalla olevan naisen kimppuun, mutta käsky ja tietoisuus kuristavasta ketjusta pitivät karvaisen persuksen lattiassa.
Maira poistui häkistä ja antoi "vapaa" käskyn, jolloin Mikko kaapaisi luun käpäliinsä ja iski valkoiset pedonhampaansa
kudosriekaleisiin.
Päivän aikaan ihmisen hahmossa Mikko joutui käymään läpi koko tottelevaisuusohjelman Mairan vaatimuksesta.
Koirat käyttäytyivät sekopäisesti. Rina ja Vara sekä Olle yrittivät käydä kiinni. Hurja, kuin Mikko olisi ollut maan vaarallisin peto. Rohkeat, vartiotöissä ruokansa ansaitsevat suojelukoirat
yrittivät käydä kiinni. Pehmeämmät jäljestyskoirat ja nuoret yksilöt pakenivat koppeihinsa, kuka uikuttaen kuka muristen mutta kaikkialla koko olemus pelkoa ilmaisten.
–Tästä ei tule mitään. En pysty yksin hoitamaan kymmentä koiraa ja viittä pentua! Etkä sinä voi mennä töihin koko täydenkuun aikaan! Huomenna pitäisi lähteä näyttelyyn Hurjan ja Saran kanssa ja Ole on ilmoitettu toko-kokeeseen sunnuntaina. Keskiviikosta perjantaihin Varalle tulee narttu. Ja Betsin pentuja tullaan katsomaan ainakin perjantaina ja keskiviikkona. Toisen olisi oltava siis täällä ja toisen lähdettävä näyttelyyn, mutta et pysty tekemään kumpaakaan. Näyttelyssä luultavasti pillastuttaisit omien koirien lisäksi kaikki muutkin ja kotona et voi avata edes tarhaa, saati sitten esitellä mitään.
– Palkkaa Jaana viemään koirat näytille. Yritetään me keksiä keino, jolla koirat hyväksyisivät minut uudestaan. Koirille on kerrottava jotenkin että olen samaa laumaa niiden kanssa. Hmm, ehkä yhteinen saalis.
- Tuon koirat ensi yönä syömään häkkisi viereen.
Mikko meni selliinsä illan tullen. Kuun vaiheet olivat muuttuneet niin, ettei muodonmuutosta tapahtunutkaan. Koiratkin käyttäytyivät hivenen rauhallisemmin kuin aikaisemmin. Kuu kutistuessa koirat rauhoittuvat. Mustan kuun aikaan kaikki sujui kuin entiseen aikaan ainakin.
Taaja pilvipeite majoittui seutukunnan ylle viikkokausiksi ja peitti taivaan merkit näkyvistä. Mikko unohti seurata kalenteria ja kuun muotoja. Koiratkaan eivät enää riehuneet häiritsevästi. Ne alkoivat tottua isäntänsä uuteen hajuun.
Mikko ryhtyi pesemään Varaa. Suuri saksanpaimenkoirauros ei koskaan ollut tykännyt turkkinsa kastelusta. Mikko oli hankkinut uutta shamppoota ja se miellytti koiraa erittäin vähän. Koskaan ennen Varalle ei olisi tullut mieleenkään purra omistajaansa, mutta miehessä oli jäljellä jotain vierasta jota shampoon haju vahvisti. Mikko tarrasi Varaa turhan kovakouraisesti hännästä asettaakseen koiran sopivaan asentoon. Vara käännähti salaman ympäri ja iski hampaansa Mikon ranteeseen.
Kipu lävähti miehen aivoissa kytkien päälle uinuvan pedon. Mikko puri Varaa niskaan, mutta koiralla oli tarpeeksi löysää niskanahkaa jotta se sai iskettyä hampaansa Mikon reiteen. Seurasi tappelu jonka aikaan Mikko kadotti ihmisyytensä ja susimaisuus sai vallan.
Maira kävelytti kolmea koiraa pesuvajan ohi. Rina, Bets ja Ole pillastuivat rakennuksen kohdalla, raahaten emäntänsä käskyjä
kuulematta poispäin rakennuksesta. Mairan onnistui pysäyttämään vapisevat ja kauhusta suunniltaan olevat hurtat maantien laidalle. Takaisinpäin eläimet eivät tahtoneet totella, vaikka Maira käytti tiukinta käskytystä. Nainen sitoi koiransa puihin ja lähti ottamaan selvää, että mikä kauhistutti yleensä hyvin rohkeita ja kovaluotoisia vartijoita niin, etteivät ne uskaltaneet mennä kotiinsa.
Maira avasi varovasti pesuvajan ja näki verenroiskeet seinillä. Lattialla oli musta otus koiran päällä, repien hampaillaan koiranmahasta sisälmyksiä.
- Mikko!
Ihmissusi käänsi verisen kuononsa ovelle, suolenpätkä leukojen välissä.
- Maahan, heti. Maira karjahti ja teki käskevän eleen. Ihmissusi murahti muuttaen asentonsa. Se ei totellut vaan valmistautui hyppyyn. Maira livahti oven toiselle puolen paiskaten oven kiinni jolloin kohti loikkaava peto löi päänsä pesuhuoneen oveen ja tömähti takaisin kaakelilattialle.
Maira puki päälleen maalimiehen puremasuojukset ja otti mukaansa sähköpiiskan. Se oli kylläkin hankittu vartiotöitä varten, jopa päällekäyvä huligaani kavahti kun sai sähköisen sivalluksen. Koirien kouluttamiseen sitä ei oltu koskaan käytetty, mutta Maira arveli että nyt vastassa oli paremminkin riiviö kuin rakki. Pesuhuoneessa Mikko oli järsimässä Varan takajalkaa.
– Istu. Maira kivahti ovelta. Ihmissusi murisi ja kääntyi päin.
– Maahan.
Vastauksena oli pelkkää ärinää. Mikko hyökkäsi vaimoaan kohti, jolloin Maira otti hampaat suojuksella vastaan samalla kun säväytti sähköpiiskasta voimakkaimman iskun karvaiseen selkään. Mikko kimmahti uikuttaen taaksepäin.
– Maahan!
Ihmissusi hyppäsi viidesti. Kuudennella " maahan" käskyllä se paneutui makuulle, ryömi käskyn mukaan Mairan vierelle ja jäi makuulle. Piiskan kärjen osoitus nurkkaan sai pedon konttaamaan nurkkaan ja istumaan.
– Tänne. Maira komensi ja pakotti ihmissuden tulemaan raatelemansa koiran vierelle.
– Hyi, tuhma. Tuhma. Maira sanoi, painoi suden kuonon raatoon ja samalla läväytti sähköpiiskalla raatoa niin että Ihmissusi
sai iskun raadosta. Samaa toistettiin kunnes Mikko ei uskaltanut kolmea askelta lähemmäs raadosta.
Maira otti Varan pannan ja hihnan, pani pannan miehensä kaulaan ja komensi seuraamaan.
Koirat tuijottivat peloissaan ja uteliaina kun Maira talutti ihmissutta hoitokäytävää varastolle päin. Piiskankärjen napautuksen pedon kuonoon tai persuksille pitivät hurjimuksen juuri oikealla kohdalla, taluttajan kyljen kohdalla.
– Häkkiin siitä. Maira komensi ja ihmissusi luikahti hyvin tottelevaisena tuttuun selliinsä.
Tunnin levon jälkeen Mikko oli jälleen ihmisen hahmossa, mutta moitteet jatkuivat.
– Tämä on meidän firmamme loppu. Tapoit Varan. Tuli niinkuin reilu vahinko yhdellä puraisulla. Jos sun oli pakko tappaa, olisit tappanut jonkun pennuista tai Rovan, mutta tietenkin piti mennä raatelemaan kennelin arvokkain koira. Elo-varan kennel tarjosi viime viikolla Varasta seitsemää tonnia ja kahta astutusta. Ja ne astutusvaraukset...
– Maira, minä tiedän, miten arvokas Vara oli. Minä en vain mahtanut sille mitään. Vara puri ja sitten kaikki leimahti valkoiseen usvaan. Se uusi shampoo jotenkin sekoitti pääni. Siinä on sellainen lämpimän veren haju.
– Tällä menolla me päädymme joko sossun luukulle kerjäämään tai sirkukseen kummajaiseks. Usko huviksesi, meillä ei ole varaa syöttää sinulle lisää huippuluokan koiria. Minä ilmoitan myyntiin kaikki koirat, ja sinä pysyt erossa niistä, tuliko selväksi!
– Mitä me sanotaan pomolle. Vara oli sen suosikki!
– Sanos se. Vara on vakuutettu viidestätoista tuhannesta. Ja vakuutusyhtiö haluaa tottamooses tietää, että kuka sen rakin raateli. Niin, parasta kun muutut uudestaan pedoksi ja raatelet toisenkin koiran yhteen syssyyn, vaikkapa Seron joka ei tosin osaa tappaa edes hiirtä, mutta kokonsa puolesta kelpaisi Varan tappajaksi, ja on otettu ongelmakoirana uudelleenkoulutukseen. Sanotaan sitten, että koirat kimpaantuivat vaikkapa Janesta, sehän on kiimassa. Ja kunhan Serossa on muutama puremajälki, lopetan sen pistoolilla ja sanoin että pidin parhaimpana päästää kärsimyksistään. Jos ei haeta Serosta vakuutusrahoja, ei sitä tarkastetakaan.
– En minä halua.
– Kysymys ei ole halusta vaan velvollisuudesta. Vien koirat karanteenihäkkiin ja pistän sen kiihdyttävän shampoopullon mukaasi. Tee vaihteeksi jotain hyödyllistä pedonluonnollasi.
Mikko löntysti masentuneena karanteenihäkkiin jossa Sero haisteli autuaana kiimaisen nartun häkistä tuotuja reipuja.
Mikko haistoi shampoon, häkin lattialle pirskotetun naudanveren ja Janen makuualustan tuoksut.
Mikko lähetyi Seroa joka väisti, mutta murahti kummiskin. Mairan nakkaama kivi iski kipua Mikon pakaraan ja antoi yllykkeen hyökköykseen. Sero puolustautui. Mikko suuttui ja muuttui pedoksi. Varttitunnissa karanteenihäkki oli veren ja karvojen kattamana. Mikko läähätti sutena ja järsi Seron takakoipea
- Irti. Maira komensi.
Mikko murisi, mutta sähköpiiskan läjäys niskaan sai sen jättämään saaliinsa. Maira pyydysti Mikon remmiin, sujautti kuonokopan päähän, ja sitoi miehensä tukevaan tolppaan odottamaan selviämistä.
Mairalla oli kiire. Hänen piti järjestellä koiranraadot koulutuskentälle , tehdä jälkiä ja kutsua eläinlääkäri todistamaan karmeaa onnettomuutta kun koirat tappoivat toisiaan. Lääkäri tosin epäili hieman asetelmia, mutta toinen oli raadeltu ja toinen ammuttu, mutta täynnä puremajälkiä. Ja olihan talon isäntäkin haavoilla kuin tappelusta tullut joten sekin sopi kuvaan että mies oli yrittänyt erottaa riitelijäöitä.
Pari päivää myöhemmin kaikki koirat oli myyty tai annettu sijoitukseen muille kennelinpitäjille. Turvafirman omistaja kyseli kummissaan syytä kennelin äkilliseen lopettamiseen
– Olen tullut allergiseksi koirille. Mikko jupisi.
– Siinä tapauksessa on katsottava työehtojasi. Firmamme tunneta koiravartiosta.
– Ulkona pärjään vielä koiran kanssa, kunhan niitä ei ole monta. Jätimme Varan tyttären Noran. Muiden koiria en voi ottaa enää hoitoon, mutta voin minä kierrokseni hoidella.
– Kokeillaan sitten. Ja se on sitten viisi yötä viikossa, eikä enää kolmea, niinkuin ennen. Mikon pomo myöntyi hetken tuumittuaan.
Mikko hoiti tehtäviään melkein normaalisti. Täydenkuun ajat hän majaili eristyshäkissä, ja Maira suoritti miehensä puolesta vartiokierrokset. Maira huolehti myös Mikon koulutusta pitäen tottelevaisuusharjoituksia sekä aamusta että illasta.
Kolmantena kuukautena noin viikkoa ennen kuun täyttymistä Mikko kierroksellaan yllätti porukan murtautumassa teollisuushalliin. Lähtiessään takaa ajoon hän tunsi tutun kutinan käsissään ja leuoissaan. Tilanteen kiihkeys sai muutoksen aikaan ilman kuutakin. Nora ei piitannut isännän muuttumisesta sudeksi. Nyt he olivat lauma ja ajoivat saalista.
Rosvot pakenivat henkensä edestä autolleen. Mikko saavutti viimeiseksi jääneen, kaatoi hänet alleen ja puraisi niskan poikki. Nora hyökkäsi seuraavan kimppuun. Kaksi rosvoista pääsi livahtamaan autoonsa.
Palautuminen ihmiseksi kesti kolmatta tuntia. Sinä aikana Nora ja Mikko raatelivat rosvot ja jahtasivat sen jälkeen rottia pitkin tehdasaluetta.
Mikko mietti, miten selittäisi raadellut ruumiit. Muistaessaan juttuja varkaita purreista vartiokoirista Mikko arvasi että Noran henki ei paljoa maksaisi, mikäli joku näkisi ruumiit. Hän päätteli, ettei murtomiehistä ollut niinkään väliä. Nora oli arvokkaampi kuin pari rosvonraatoa. Mikko kantoi ruumiit vedenpuhdistamoon ja lykkäsi ne saostusaltaaseen, arvellen ettei ruumiita löydettäisi ennenkuin seuraavassa altaan tyhjennyksessä, joskus vuoden parin päästä.
Maira oli raivoissaan kuullessaan tapahtumista.
– Minä en mahda sille mitään. Minä muutun pedoksi ja unohdan kaikki moraalisäännöt.
– Siispä tästä lähtien me partiomme yhdessä.
– Luuletko että pomo suostuu siihen.
– Suostuu, kun minusta tulee pomo. Ota lopputili ja me muutetaan muualle, jonnekin Eteläsuomeen ja perutetaan oma vartiointiliike. Sinulla on poliisikoulutus ja kymmenen vuoden kokemus, joten lupa järjestyy varmasti. Minulla on mainetta kennelpiireissä. Hankitaan pari koiraa Noran lisäksi.
– Mutta entäs minun muodonmuutokseni
– Minä olen kouluttanut ainakin viiskymmentä koiraa pennusta käyttövalioksi ja jopa sinun pedonhahmosi suoriutuu tottelevaisuuden alkeista, katso vaikka videoista, jos et muuten muista. Vuoden kuluttua olet parhaiten koulutettu ihmissusi koko maailmassa.
Vuoden kuluessa alkoi kantautua varkaiden keskuudessa huhuja, että kaupungin turvallisuudesta vastasta omituinen hurja peto naisen hallitsemana. Kukaan ei osannut sanoa, millainen hirviö todellisuudessa oli, mutta jo pelkkä hahmon näkeminen oli
säikyttänyt monta rikollista rehellisemmille teille.
Huhuja kierteli kaikenlaisia ja joki ilmoitti että Maira lehtinen piti autotallissaan karhua vankina. Joku väitti että siellä oli mies. Niin tai näin, asiasta ilmoitettiin poliisille ja partio tuli tarkistamaan tilanteen.
- Ette usko tätä, mutta ne ovat miestäni varten. Maira sanoi.
– Juu, me keksitiin vähän piristystä avioelämään. Mikko selitti silmää iskien.
- Jahaa, huvinsa kullakin., kunhan on vapaaehtoista. Poliisi tuumasi. Vanha konstaapeli oli vuosien varrella törmännyt yhteen sun toiseenkin asiaan.
Reportteri, joka oli jahdannut kaupungilla kiertelevää outoa petoa jo useampana yönä, sai myöskin vihiä asiasta. Sinnikäs uutissieppo asettui kyttäämään Lehtisten rivitalon pihaa. Illan pimetessä autotallista kuului ensin ulinaa ja vongahduksia. Sitten ovi aukesi. Ulos tuli nainen, saksanpaimenkoira ja jokin mikä muistutti lähinnä gorillaa, vaan ei ollut se, eikä karhu eikä mikään tunnettu otus vaikka jokin kahdella jalalla kulkeva koirankuonolainen olikin.
Uutishaukka päätti seurata kolmikkoa. Se onnistui vajaat sata metriä. Mies huomasi kauhukseen, että koira ja karvainen peto pyörähtivät äkkiä ympäri ja syöksyivät kohti. Pakoon hön ei ehtinyt vaan jouti taklatuksi. Olisi joutunut purruksikin, mutta pedolla oli kuonokoppa kitansa tukkeena.
Seurasi jonkin verran tiukkaa sananvaihtoa. Reportteri tunnusti kyttäyksensä ja halusi sitten tietoja oudosta otuksesta. Maira mietti. Hän tajusi, ettei miehen suuta tukittaisi muulla kuin mullalla ja murhaajaksi nainen ei halunnut. Oli keksittävä muuta. Joskus totuus on parempi kuin säkki valheita, joten reportteri sai elämänsä jutun.
- Maksan muodonmuutoskuvista kymppitonnin.
- Harkitaan. Maira tuumasi.
Mikko ja Maira pitivät perheneuvottelun
- Saat jutun yksinoikeudella, jos autat järjestämään apri kolme juttua. Yövartiointi on aika tylsää puuhaa. Mikko tuumasi.
Mies kuunteli, innostuen asiasta koko ajan enemmän ja enemmän. Hän näki itsensä jo koko Euroopan tai kenties maailman kuuluisuutena.
Muutaman viikon kuluttua Eurooppaa kiersi upea asuntovaunu ja siellä sun täällä, yökerhoissa ja toritapahtumissa julistettiin ”Mikko, ihmissusi suoraan Suomesta"
Mikko esiintyi yhdessä Noran kanssa suorittaen osia tottelevaisuusliikkeistä ja agilitystä Mairan toimiessa ohjaajana.
– Olette tehnyt ihmeen kesyttämällä ihmissuden. Eräs esityksen innostama tuli sanomaan.
– Mikäs ihme tuo on, susilaumassa uros tottelee naarasta ja minähän olen naaras, eikö vain.
Ihailija naurahti kohteliaasti ja lähti pois, onnekseen.
Oli täydenkuun yö tulossa. Mikko totteli Mairaa, mutta Mairalle ei kukaan ollut antamassa käskyjä, kun hän muutti muotonsa. Maira antoi käskyt myös ihmissuden hahmossa ja vei laumansa, johon reportterikin oli liitetty, saalistamaan kaupungin kujille rottia ja kissoja. Ihmisten kohdalla yritettiin pitää rajaa ja ottaa saaliiksi vain selvä pummi jota ei kukaan kaipaisi.
