Käyttäjätunnus:

Salasana:

Liity! Apua

PDF Tulosta Sähköposti
Novellit Scifi Planeeta 4
QR-Code dieser Seite

Planeeta 4 Hot

Samaan aikaan tiede ja avaruustutkimus olivat harpanneet
isoja askeleita,niihin oltiin satsattu vaikeina aikoina
koska ajateltiin sieltä loytyvän helpotusta ja uutta toivoa
ihmisille.
Oltiin muunmuassa keksitty keino jolla "imeytettiin" happea
monimutkaiseen metalliseokseen.Lukuisien kokeilujen tuloksena
saatiin ihmisen kahden viikon aikana tarvitsema happimäärä
imeytettyä tulitikuaskin kokoiseen palaseen metallia,josta
sitä voitiin vapauttaa lämmön avulla.
Sveitsiläisessä laboratoriossa keksittiin keino puristaa
vesi niin pieneen tilaan,että kaksi pientä kapselia riitti
ihmisen vuorokauden nestetarpeeseen.
Nimenomaan happi ja vesi olivat olleet pahimmat avaruusmat-
koja rajoittavat tekijät,ne veivät suunnattomasti tilaa,ja
niitä olisi joutunut jatkuvasti rahtaamaan lisää asemille.
Se olisi ollut hankalaa ja huimaavan kallista.
Ravinto sitten ei ollut niinkään suuri ongelma,olihan jo kauan
osattu tiivistää ruokaa ja vitamiineja pieneen tilaan,ensin
sotilaskäyttöön,ja sitten myös maata kiertäville astronauteille.
Siispä jo kauan ihmisen unelmissa ollut Marsin valloitus,
joka oli ollut haudattuna muutaman vuosikymmenen

Arvostelut

Ei arvosteluja

Arvostele
Arvosana
Kommentit
    Syötä turvakoodi.
 
 
Powered by JReviews
 
KIRJOITA   ARVOSTELE    JULKAIS