Luku 5 (9.9.2012)
Adam tippui jollekkin kovalle ja hän huusi tuskasta. Tuntui kuin murtunut kylkiluu olisi liikkunu ainakin viisi senttiä. Hän avasi silmänsä ja näki ympärillään saman pyöreän huoneen, missä oli ollutkin. Huoneessa ei vain ollut ketään. Agentit olivat hävinneet ja samoin myös maskimies. Mies joka oli täysin identtinen Adamin kanssa. Mies, joka oli ammuttu. Oliko se Adam?
Hän nousi seisomaan ja poistui kopista. Sen ovi oli auki. Miksi maskimies oli vaihtanut päivämäärän vuoteen 2012? Vuotta ennen onnettomuutta. Adam käveli monimutkaisen laitteen luokse ja katsoi päivämäärää sen näytöllä. 9.9.2012. Oliko hän oikeasti menneisyydessä?
Adam ei voinut uskoa sitä todeksi. Hän oli järkyttynyt siitä, että agentit olivat tappaneet hänet. Tai ainakin hän oletti maskimiehen olleen hän itse. Ei hänellä veljeäkään ollut.
Siksi maskimies tahtoi, että Adam tulisi menneisyyteen ja pelastaisi Arian. Maskimies rakasti Ariaa yhtälailla ja tunsi samaa syyllisyyttä kuin Adamkin tunsi tappelusta. Hän oli jotenkin löytänyt keinon korjata asia.
Adam oli poistumassa aikakone huoneesta, kun koppi keskellä huonetta alkoi välähtelemään. Sen sisällä kimpoili valojuovia ympäriinsä ja kuului samaa huminaa, mitä Adam oli kuullut ollessaan laitteen sisällä. Adam katseli valojen vilkkumista ja yhtäkkiä jokin raskas tömähti kopin lattialle. Sinne ilmestyi pukumies. Se oli se sama agentti joka oli vetänyt hänet sillan alla joesta rantaan ja laitanut käsirautoihin.
Adam harppasi kivuliaasti kopin eteen ja paiskasi sen oven kiinni. Hän toivoi, että agentti ei saisi sitä auki sisäpuolelta. Agentilla oli ase kädessä noustessaan seisomaan. Hänkin katseli ihmeissään ympärilleen ja löi kopin seinää pari kertaa siitä kohdasta missä ovi oli.
Agentin katse pysähtyi Adamiin ja hänen suunsa loksahti auki. ''Mi...?'' Hän lausui lopun kysymyksen äänettömästi. Hän löi ovea lujempaa. ''Miten sinä siinä olet?''
''Hyvä kysymys.'' Adam sanoi. Pitäisikö hänen jättää agentti koppiin ja poistua paikalta. Se olisi julmaa, mutta juuri äsken agentin toverit olivat ampuneet hänet. ''Mitä sinä täällä teet?''
''Seurasin sinua. Tai en ollut oikein varma näinkö oikein. Sinuthan juuri ammuttiin? Miten olet siinä elävänä?'' Agentti kysyi.
''Se jonka te ammuitte, ei ollut minä. Tai olin minä, mutta eri minä.'' Adam selitti.
''Tuossa ei ollut mitään järkeä. Minne muut hävisivät? Tämä huone oli täynnä agentteja ja nyt täällä ei ole kuin sinä ja minä?''
''Täällä ei ole ketään, koska me matkasimme ajassa taaksepäin.'' Adam sanoi.
''Taas sinä hourailet.''
''En houraile. Olet juuri jumissa aikakoneessa.'' Adam sanoi ja sitten hän sai idean. Hän voisi lähettää agentin vaikka kivikaudelle. Adam meni laitteen luokse millä ohjataan aikakonetta ja katseli sitä. Hän ei ymmärtänyt yhtään mitä mistäkin nappulasta tapahtuisi. Hän väänsi oikealla puolella olevaa vipua ja kopin eteen syntyi taas hologrammi. ''Kerro mihin vuoteen lähetän sinut.'' Adam sanoi yhä pähkäillen mitä nappuloita painaisi.
''Sinä olet sekaisin.'' Agentti sanoi. ''Päästä minut ulos!''
''Jos lupaat, että annat minun mennä.''
''En voi luvata sellaista. Rikkoisin valani jos päästäisin terroristin vapaaksi.'' Agentti sanoi. Adam oletti agentin vitsailevan sanomalla häntä terroristiksi. ''No jos et päästä minua niin ammun tieni ulos.'' Agentti sanoi ja kohotti aseensa ja latasi sen.
''Odota!'' Adam huusi. Jokin hänen päässään oli sitä mieltä, että olisi huono juttu jos aikakone hajoaisi. Hän meni kopin luokse. ''Kun päästän sinut vapaaksi me kaksi lähdemme eriteille.''
''Kuten äsken sanoin, en voi antaa terroristin paeta.''
Adam oli ajatellut, että se oli ollut vitsi, mutta ei kukaan kerro samaa vitsiä kahtakertaa minuutin sisään. ''En minä ole terroristi. Sinä se tärähtänyt olet.''
''Mitä olen sanonut siitä, että sinä leikit tyhmää.'' Agentti sanoi. ''Sinä tiedät itsekkin mitä olet tehnyt, ja miksi minulla on velvollisuus napata sinut. Minä varmistan, että et näe toista vapaata päivää.''
''Minä en edelleenkään ole tehnyt mitään.'' Adam sanoi monennen kerran. ''Missä sinä luulet olevasi?'' Hän kysyi agentilta.
''Luulen, että olen sen huoneen alapuolella, missä me äsken olimme. Tunsin kuinka putosin. Tämä on kellarihuoneen kellarihuone tai jotain.''
''Miten selität sen, että ammuitte minut ja tadaa. Tässä minä taas olen.''
''Sitä minä en tiedä. Ehkä sinulla on kaksoisolento.''
''Uskottele vaan itseäsi. Me olemme menneisyydessä.'' Adam sanoi. ''Miksi sinä seurasit minua siihen laitteeseen?''
''Kuten sanoin, en voi antaa terroristin juoksennella vapaana. Näin, kun hävisit kuin tuhka tuuleen ja päätin seurata. Pyysin toista agenttia kääntämää vipuja, kun olin tässä ihme putkilossa.'' Agentti kertoi.
Adam mietti miten saisi hänet uskomaan, että he olivat matkanneet neljä vuotta ajassa taaksepäin. ''Sinä et usko minua? Pidät minua hulluna?''
''Kyllä. Kerrankin päässäsi käväisi ajatus mikä on todentuntuinen. Sinä tarvitset lääkityksen.''
''Minä en ole hullu!'' Adamilta alkoi kärsivällisyys loppua. ''Minä lähden nyt. Haluatko jäädä sinne?''
''En.''
''Noni. Sit lasket aseen maahan.'' Adam käski. Hän tarvitsisi aseen itselleen. Agentti ei päästäisi häntä muuten lähtemään.
''Jos teen sen niin päästät minut ulos tästä putkesta?'' Agentti kysyi.
''Kyllä. Kun raotan ovea potkaiset aseen raosta minulle.''
''Selvä.'' Agentti sanoi ja laski aseen lattialle. Sitten Adam raotti kopin ovea valmiina työntämään sen takaisin kiinni, jos agentti yrittäisi livahtaa raosta aseen kanssa. Mutta hänen ei tarvinnutkaan työntää sitä takaisin kiinni. Agentti potkaisi aseen ulos kopista, ja Adam syöksyi ottamaan sen kiinni. Muutamassa sekunnissa hän tähtäsi agenttia aseella.
''Noin. Äläkä yritä mitään.'' Adam sanoi.
Agentti astui ulos kopista kädet ylhäällä. Hän katsoi Adamia tutkaillen. ''Sinä vaikutat erilaiselta.''
''Mitä tarkoitat?'' Adam kysyi astellessaan aikakonehuoneen ovelle osoittaen agenttia aseella.
''Et vaikuta niin itsevarmalta kuin äsken, kun ammuimme sinut yläkerrassa.''
''Usko jo me ei olla alakerrassa. Me ollaan samassa huoneessa, mutta vain neljä vuotta aikaisemmin. Ja se kenet te ammuitte ei ollut minä. Tai oli minä, mutta tulevaisuudesta.'' Adam sanoi astuessaan aikakonehuoneesta hyllyhuoneeseen. Huoneessa oli pimeää, mutta onneksi hänellä oli maskimieheltä saatu taskulamppu. ''Pysy ainakin kolmen metrin päässä minusta tai ammun.'' Adam sanoi ja kääntyi ympäri etsien valokatkaisijaa. Hän löysi sen huoneen nurkasta panssarioven vierestä, minkä takaa pääsi pois tehtaan kellarista. Hän painoi valot päälle ja meni panssariovesta käytävälle. Sinnekkin sai valot päälle huoneen nurkasta.
Adam käveli selkä meno suuntaan päin ja tähtäsi koko ajan agenttia aseella. ''Mitä meinasit tehdä?'' Agentti kysyi.
''Meinaan pelastaa kuolleen tyttöystäväni.'' Adam sanoi. Enää se ei kuullostanut omituiselta hänen korvaansa. Hän oli jo sisäistänyt sen, että aikamatkustus ja ylikehittyneet robotit olivat todellisia. Samaan aikaan hän oli myös onnellinen ja innoissaan. Hän näkisi pian taas Arian. Hän saisi korjattua virheensä. Mutta maskimiehen varoitukset kaikuivat hänen päässään. Hän ei saanut tehdä hätäisiä päätöksiä. Hänen olisi oltava varovainen.
''Tajuatko kuinka hullulta sinä kuullostat?'' Agentti kysyi.
''No pian näet. Kun me kävelemme nuo rappuset ylös me ei tulla tehtaan kellariin vaan tehtaan aulaan. Sinä et pudonnut lattian vaan ajan läpi.'' Adam selitti rappusten alapäässä. Hän oli varma, että oli oikeassa ja agentti väärässä. Kun hän pääsi yläkertaan hän alkoi nauramaan. Hän oli ollut oikeassa. He saapuivat tehtaan aulaan. Tehtaan ovet olivat auki ja tuuli ujelsi huoneen läpi.
Sitten Adam kirosi. Hänellä oli pitkä matka kaupunkiin. Kukaan tuskin oli tuonut hänelle autoa. Kun hän tuli ulos tehtaasta hän näki, että pääsy kielletty kyltti oli vielä seinässä kiinni. ''Huomaatko mitään erilaista?'' Hän kysyi agentilta, joka katseli ympärilleen. Ulkona oli jo valoisampaa, ja Aurinko oli nousemassa taivaalle. Agentti ei huomannut mitään. ''Näetkö tuon pääsy kielletty kyltin?'' Adam kysyi.
''Joku on korjannut sen. Missä ajassa? Ja miksi? Minne kaikki hävisivät?'' Agentti ihmetteli ääneen.
''Kukaan ei ole korjanuut sitä. Se ei vain ole vielä mennyt rikki.'' Adam sanoi, ja agentti ei vastannut mitään. Adam kuitenkin näki hänen miettivän asiaa. Adam päätti olla sanomatta enää mitään. Kaupungissa agentti viimeistään tajuaisi tulleensa menneisyyteen.
Heillä oli parin tunnin kävelymatka keskustaan. Adam käski agentin mennä hänen edelleen. Adam ei jaksaisi kävellä koko matkaa taaksepäin ase koholla.
Kaksi tuntia myöhemmin he saapuivat kaupunkiin, missä ihmiset olivat matkalla kouluihin ja töihin. Adam oli rättiväsynyt. Hän oli ollut hereillä jo kaksikymmentäneljä tuntia, ja kylki sen kuin vain kipeytyi. Agentti vaikutti pirteältä, ja tietämättömältä. Milloin agentti tajuaisi, että hän oli tullut menneisyyteen ja jäänyt jumiin sinne? Oliko agentilla perhettä, joka jäisi etsimään häntä tulevaisuudessa?
Adamia ei etsittäisi. Hänet oltiin lavastettu kuolleeksi. Maskimies oli hän itse. Tarkoittiko se sitä, että Adamin täytyisi uhrata lopulta itsensä, jotta menneisyyden Adam pääsisi aikakoneella menneisyyteen? Oliko hänen tarkoitus nähdä kuka maskimies oli vai yllättikö agentit maskimiehen? Mutta oli kummin vain, Adamilla oli elinaikaa jäljellä enää neljävuotta joista yksi vuosi menisi siihen, kun hän yrittäisi pelastaa Arian ja loput kolme siihen, kun hän valmistelisi menneisyyden minäänsä tähän tehtävään. Oliko maskimies ehtinyt pelastaa Arian? Onistuisiko Adam siinä?
Adam päätti karata agentin silmistä. Agentti käveli hänen edellään katuja pitkin, ja Adam pysähtyi. Agentti jatkoi matkaa huomaamatta Adamin katoamista. Adam lähti kahden talon välissä olevalle pienelle kujalle ja käveli sen läpi. Hän lähti kohti hotellia. Kotiin hän ei voisi mennä sillä siellä saattoi olla Aria ja hän itse. Toimisiko hänen pankkikortti menneisyydessä?
Hän katseli ihmisiä joilla ei ollut mitään hajua siitä, että Adam oli tullut tulevaisuudesta. Mitä ihmiset tekisivät jos saisivat tietää, että aikamatkustus oli totta? Syntyisikö mellakka? Vai olisivatko ihmiset innoissaan siitä? Oli Adamin tehtävä pitää tieto itsellään. Sellaisen salaisuuden kantaminen oli yllättävän raskasta. Jos tieto pääsisi irti niin maailma muuttuisi aika radikaalisti.
Adam mietti agenttia. Hän oli tietämättään sotkeutunut vaaralliseen verkkoon. Oliko viisasta jättää hänet yksin? Mitä jos hän menee kotiinsa ja tapaa siellä itsensä? Adam päätti etsiä agentin käsiinsä uudestaan, kunhan on saanut ensin nukuttua.
Adam käveli hänen ja Arian lempi kahvilan ohi. Kahvila oltiin suljettu kaksivuotta sitten. Tai oikeastaan kahden vuoden päästä. Adam katsoi kahvilan ikkunoista sisään ja sai melkein taas sydänkohtauksen. Hän näki itsensä ja Arian aamukahvilla ikkunan viereisellä pöydällä. Adam meni kyykkyyn ja livahti ikkunan ohi.
Oven edessä hän pähkäili pitäisikö mennä sisään vai karata kauas pois. Hän voisi mennä yhteen pöytään ja piiloutua ruokalistan taakse. Mutta mitä se hyödyttäisi? Sitten hän muisti näkymättömyysviittansa. Hän voisi piiloutua siihen. Hän oli kaivamassa sitä taskustaan, kun joku taklasi hänet takaa päin, ja Adam lensi kivuliaasti mahalleen. Tuntui kuin murtunut kylkiluu olisi tullut nahan läpi.
Adam kierähti selälleen ja näki agentin seisomassa edessään. Tämä tästä puuttui. Agentti aiheuttamassa kohtauksen aivan Arian ja menneisyyden Adamin vieressä. Adam otti aseen takkinsa alta esiin ja osoitti sillä agenttia. ''Lopeta ennen kuin edes aloitat.''
''Mitä helvettiä on tekeillä?'' Agentti kysyi. Oliko hän vihdoin huomannut jotain omituista?
''Sinä tiedät kyllä.'' Adam sanoi.
''Miksi minä näen juuri kaksi sinua?'' Agentti kysyi. Hänen päänsä kääntyili kahvilan ikkunaan ja maassa makaavaan Adamiin.
''Koska meitä on kaksi. Olemme vain eri ajoilta.''
''Miksi uutisissa on väärä päivämäärä? Ja sanomalehdissä myös?''
''Koska me olemme menneisyydessä. Olen pahoillani, että sinut sotkettiin tähän myös.''
Agentti näytti siltä, kuin joku näkymätön olisi lyönyt häntä. ''Tämä ei voi olla totta.''
''Voi kuule. Kyllä tämä on totta. Minultakin meni hetki ennen kuin uskoin tämän todeksi. Se robottinainen sai minut vihdoin uskomaan.''
''Joko tämä on joku sairas vitsi tai sitten tämä on totta. En tiedä kumpaa uskoa.''
Sitten Adam sai idean. Hänellä oli näkymättömyysviitta taskussa. Ehkä agentti uskoisi häntä jos hän näyttäisi, että oli viittoja, jotka muuttivat näkymättömäksi. ''Älä nyt säikähdä, mutta minun on näytettävä sinulle jotain.'' Adam sanoi ja kaivoi viitan taskustaan. Hän rullasi sen auki. Viitta oli silkkinen ja erittäin ohut ja kevyt. Agentin silmät pyöristyivät, kun Adam heitti viitan päälleen.
''Mitä helvettiä on tekeillä?'' Agentti kysyi järkyttyneenä. Hän katseli ympärilleen etsien Adamia. ''Minne vittuun sinä menit?''
''En mennyt minnekkään. Tässä minä olen.'' Adam sanoi. Nyt hänkin sai varmuuden siitä, että näkymättömyysviitat toimivat oikeasti. Robottinaisella oli vain jotkut skannerit silmissä, minkä avulla se näki viitan alle. Ja Adam oli hajottanut ne skannerit lyömällä robottia ruuvimeisselillä ohimoon.
Agentti haparoi käsillään eteensä yrittäen koskettaa Adamia. Adam laski viitan pois päänsä päältä. Nyt hänen päänsä leijaili ilmassa, ja agentti näytti entisä järkyttyneemmältä. ''O- Onko tuo näkymättömyys viitta?'' Hän kysyi.
''Kyllä.''
''Väitätkö nyt myös, että taikuuttakin on olemassa?'' Agentti kysyi.
''En. Tämä on vain kehittynyttä teknologiaa niin kuin aikakonekkin.''
''Okei. Miten me pääsemme takaisin omaan aikaan?''
Adam joutui miettimään mitä seuraavaksi sanoisi. Hän joutuisi kertomaan agentille, että hänen normaali elämä oli ohi. Ei ollut paluuta. ''Tota noin. Se on nyt sillä tavalla, että aikakoneella ei pääse kulkemaan kuin vain yhteen suuntaan.'' Adam sanoi.
''Mitä tarkoitat?''
''Tarkoitan sitä, että me emme ole menossa takaisin omaan aikaan. Aikakoneella ei pysty matkustamaan tulevaisuuteen.''
Agentti kirosi hiljaa. ''No mitä me sitten teemme?''
''Minä ainakin pelastan tyttöystäväni.'' Adam sanoi. ''Hän on tuo tuossa ikkunan takana toisen minäni kanssa.''
''Nätti. Mutta miksi joudut pelastamaan hänet? Mitä hänelle tapahtuu?'' Agentti kysyi.
''Hän joutuu tasan vuoden päästä lento onnettomuuteen. Ja minä aion estää häntä menemästä lennolle.''
''Okei.'' Agentti sanoi. Hetken päästä hän näytti saavan idean. Hän alkoi hymyilemään.
''Mitä nyt?'' Adam kysyi. ''Mikä hymyilyttää?''
''Sanoit, että aiot pelastaa hänet. Minä taidan tehdä samoin.''
''Onko joku sinun tuttusi kuollut?'' Adam kysyi.
''Kyllä.'' Agentti sanoi. ''Mutta ei siitä sen enempää. Mitä ajattelit tehdä ensimmäisenä?''
Adam muisteli miestä, joka oli tullut kertomaan hänelle ja Arialle, että Arian lento tippuisi. Adam ei muistanut minkä näköinen mies oli ollut. Se oli ollut pikainen keskustelu. ''Minä en tee mitään, mutta sinä teet.'' Adam sanoi. Maskimies oli sanonut, että Adam ei saanut muutta menneisyyden tapahtumia. Ja nyt Adam tiesi kuka se mies oli ollut kuka oli tullut sanomaan ne asiat heille. Se oli ollut agentti. ''Kun minä ja Aria tullaan ulos kahvilasta sinä menet sanomaan heille, että Arian lentokone tippuu. Sanot, että hänen on peruttava lento tai hän kuolee.'' Adam selitti agentille, joka näytti ihmettelevän asiaa.
''Miksi minä? Mikset sinä mene?''
''Koska menneisyyden minä ei saa nähdä minua. Ja kukaan ei saa tietää, että aikamatkustus on totta.''
''Aa. Okei. Odotatko sinä tässä viitan alla?''
''Joo.''
He odottivat kymmenen minuuttia oven vieressä. Adam oli viitan alla ja nojaili ikkunaan. Agentti näytti hiukan hermostuneelta, mikä oli ymmärretävää. Hän oli juuri kuullut, että oli jumissa menneisyydessä. Sen lisäksi hän auttoi juuri miestä, jota luuli terroristiksi.
Lopulta, kun Aria ja Adam tulivat kahvilasta ulos, agentti tarrasi Arian kädestä kiinni ja pysäytti hänet. Aria kiljaisi säikähdyksestä ja Adamkin pysähtyi. ''Sinun täytyy perua lento. Vuoden päästä, kun menet lennolle se tippuu.''
''Mitä vittua sinä selität?'' Menneisyyden Adam kysyi ja otti askelen lähemmäs agenttia.
''Tulin varoittamaan. Arian lento tippuu vuoden päästä. Hänen täytyy perua lento.''
''Mistä tiedät nimeni?'' Aria kysyi säikähtäneenä.
''Sillä ei ole väliä. Sinun täytyy perua lento.''
''Häivy!'' Menneisyyden Adam huusi. ''Tai soitan poliisit.'' Hän oli kaivanut puhelimensa esiin.
Agentti kääntyi ympäri ja lähti kävelemään vastakkaiseen suuntaan. Adam seurasi viitan alla perässä. ''Kiitos.'' Hän sanoi, kun he kääntyivät kahvilan nurkan taakse. Adam otti viitan pois päältään. ''Nyt mä haluun mennä nukkumaan.''
''Luuletko, että tuo toimi?'' Agentti kysyi.
''En. Muistan, kun minulle ja Arialle tuli joku sanomaan nuo samat sanat. Ajattelimme, että mies oli hullu ja jätimme hänen sanat omaan varjoonsa.''
''Miksi sitten pyysit minua puhumaan heille?'' Agentti kysyi.
''Koska asioiden täytyy tapahtua samalla tavalla kuin ne ovat jo tapahtuneet. Emme voi muuttaa menneisyyttä. Tai ainakin meidän täytyy yrittää olla muuttamatta sitä. Pelastamalla Arian minä muutan menneisyyttä, mutta muuten pidetään asiat sellaisina kuin ne olivatkin.''
''Okei.''
''Mennään hotelliin nukkumaan. Toivottavasti nämä tulevaisuuden pankkikortit toimivat täällä.''
''No periaattessa ne ovat täysin samat kortit kuin ne mitkä ovat meidän menneisyyden meillä.''
''Tämä keskusteleminenkin on moimutkaista nyt, kun on mennesisyyden minää ja tulevaisuuden minää ja nykyhetken minää.'' Adam sanoi. Hän meinasi nukahtaa jo kävellessänkin. Hän nukahti samantien päästyään hotellihuoneeseen.
Luku 6 (12.9.2012)
Oli kulunut kolme päivä siitä, kun Adam ja agentti olivat tulleet menneisyyteen. He olivat viettäneet hotellissa kolme päivää, kun he tajusivat, että rahat menivät heidän menneisyyden miniltä. He luultavasti jo ihmettelivät mihin heidän rahansa olivat kadonneet ja katsoneet tilitapahtumista, että heidän rahansa olivat menneet hotelliin. Adam ei ollut kuitenkaan huolissaan, siitä, että menneisyyden Adam saisi tietää raham menosta, sillä hän ei itse hoitanut omia raha asioitaan. Aria maksoi heidän laskunsa ja hänellä oli Adaminkin pankkitunnukset.
''Missä me oikein voimme nukkua?'' Agentti kysyi, kun he olivat lähdössä hotellilta.
''En minä tiedä.'' Adam vastasi. ''Vaikka autossa.''
''Mutta mistä me sellanen saadaan?'' Agentti ihmetteli. Sitten hän näytti tajuavan jotain. ''Minulta varastettiin auto näihin aikoihin.'' Hän sanoi ja hänen ei tarvinnut sanoa enempää, kun Adamkin tajusi kuka auton oli varastanut. Tai ketkä. ''Se löydettiin poltettuna noin puolivuotta myöhemmin sieltä saman sillan alta, mistä sinä tipuit sen naisen kanssa.''
''Se ei ollut nainen. Se oli ylikehittynyt robotti.'' Adam sanoi. ''Mitähän muuta salaista sieltä tehtaan kellarista oikein löytyy? Näkymättömyysviittoja, kypäriä missä on paljon letkuja ja aikakone. Ja robotti mikä ilmeisesti suojeli tehtaan salaisuuksia.''
''Sitä ei voi tietää. Mutta minä sain idean.'' Agentti sanoi. ''Mennään sinne hylätylle tehtaalle. Kylmähän siellä on ku mikä, mutta siellä ei käy ikinä kukaan. Olemme siellä turvassa.''
Adam mietti hetken asiaa. Hän oli nähnyt kaksi patjaa tehtaan yläkerran nurkka huoneessa. Ja hän muisti rikkinäisen viinapullon, mutta ehkä siellä ei asunutkaan juoppoja, vaan hän itse agentin kanssa. ''Joo. Muistan, että siellä oli kaksi patjaa, jotka näytti käytetyiltä.'' Adam sanoi.
''Luuletko, et ne patjat oli siellä jo valmiina vai ostetaako me ne sinne?'' Agentti kysyi.
''Luulen, että meidän täytyy käydä ostoksilla.''
''Okei. Mutta haetaan ensin se auto. En jaksaisi kävellä taas toista kahta tuntia tehtaalle.'' Agentti sanoi. ''Hypätään bussiin. Minun talolleni on aika pitkä matka.''
He menivät linja-autoasemalle ja ostivat liput. Siellä he olivat. Kaksi aikamatkaajaa valmiina pelastamaan heille tärkeät ihmiset. Adam ei ollut kysellyt enempää agentin rakastamasta ihmisestä, joka oli luultavasti kuollut. Adam tiesi omasta kokemuksesta, että teki kipeää puhua menettämästään ihmisestä.
Mutta nyt Adamista tuntui, kuin hän ei olisikaan menettänyt Ariaa. Hän oli vain kolme päivää sitten seissyt vain metrin päässä Ariasta. Elävästä Ariasta. Adamin oli tehnyt mieli tirvaista menneisyyden minäänsä. Hän osasi olla oikea kusipää välillä. Adam tiesi sen itsekkin.
Oli paljon sellaista mistä Aria ei puhunt hänen kanssaan. Kuten siitä, kun hänen paras ystävänsä katosi ja löytyi kuolleena joen rannasta kolme kuukautta katoamisensa jälkeen. Aria ei ollut sanonut asiasta sanaakaan, vaikka Adam oli yrittänyt kysellä häneltä miten hän voi.
Arian oli ollut tarkoitus lähteä matkalle Erikan kanssa, mutta Erika oli kuollut ennen heidän opinto matkaansa. Aria oli romahtanut, kun hänelle soitettiin ja hänet pyydettiin tunnistamaan ruumista. Erika oli kuollut hukkumalla. Kaikki sanoivat, että hän oli lähtenyt veneilemään kännissä ja pudonnut veneestä.
Adam mietti pystyisikö pelastamaan Erikan? Jos hän saisi Erikan uskomaan, että hän ja agentti tulivat tulevaisuudesta, ehkä he saisivat Erikan perumaan veneily retkensä. Adam vaikka varastaisi kaikki viinapullot hänen kaapistaan. Erika katosi noin kuukausi siitä pävästä eteenpäin. Adam päätti mennä hänen luokseen ennen sitä.
Kun bussi saapui asemalle, Adam ja agentti menivät sen kyytiin. He menivät istumaan bussin perälle. Adam ei voinut uskoa, että mies, joka oli laittanut hänet rautoihin ja oli ollut viemässä vankilaan, istui siinä hänen vieressään. Ja että he auttoivat toisiaan selviytymään menneisyydestä. ''Mikä sinun nimesi on?'' Adam kysyi, kun bussi nytkähti liikkeelle.
''Patrick.''
''Okei Patrick. Milloin on sinun syntymäpäiväsi?''
''Neljästoista huhtikuuta.'' Agentti vastasi ja Adam ei voinut olla huomaamatta, että agentin ääni värähti lausuessaan päivämäärän.
''Seitsemän kuukauden päästä.'' Adam laski. ''Onneksi olkoon hiukan etukäteen.''
''Heh. Kiitos.'' Agentti sanoi. ''Miksi nämä kyselyt?'' Hän vaikutti hiukan alakuloiselta, ja Adam päätti olla puhumatta siitä päivästä enempää. Jotain oli selvästi tapahtunut sinä päivänä.
''Kunhan kyselen. Me tulemme luultavasti viettämään paljon aikaa keskenään ja olisi mukava tuntea toisemme.'' Adam sanoi ''Osaatko sinä varastaa auton ilman avainta?'' Hän kysyi ja vaihtoi puheenaihetta.
''Kyllä. Olen agentti jos et sattunut huomaamaan.'' Patrick sanoi.
''Missä päin sinä asut?'' Adam kysyi.
''Kolmekymmentä kilometriä itään päin keskustasta.'' Patrick vastasi. ''Ja minä en saa nähdä itseäni?''
''Et. Siinä on vaara, että menneisyyden sinä sekoaa ja tulevaisuutesi on pilalla.''
''Sinähän näit itsesi silloin aikakoneessa. Etkö nähnytkin? Kun sinut ammuttiin.''
''Kyllä.'' Adam vastasi. Hän oli yrittänyt olla miettimättä kohtaloaan. Oliko se tärkeää, että hän kuoli vai oliko se ollut vahinko? Tiesikö maskimies, että hänen loppunsa oli ollut tulossa aikakone huoneessa? ''Onneksi en seonnut.'' Adam sanoi. ''Tai ainakin minusta tuntuu entiseltä.''
''Varmaan kamalaa nähdä, kun itsensä teurastetaan.'' Agentti sanoi. ''Näitkö sinä tulevaisuuden minua kertaakaan?'' Hän kysyi.
''Ehkä. En ole varma, mutta kun menin asuntoni luokse, ja se oli ilmiliekeissä, siellä oli poliisi, joka antoi minulle kuvan ja sanoi ambulanssin tyypeille, että ruumis jonka he hakivat asunnosta oli minun. Oli pimeää ja siellä oli kauhea hämminki, joten en nähnyt poliisia kunnolla, mutta jos en ihan väärässä ole, niin luulen sen poliisin olleen sinä.'' Adam kertoi.
Agentti rentoutui hiukan. ''No hyvä.'' Hän sanoi. ''Minäkin selviän tästä hengissä.''
''Miksi et selviäsi. Kukaan ei tiedä keitä me oikeasti ollaan. Ja jos se tieto ei ikinä pääse irti, niin me olemme turvassa.'' Adam sanoi. ''Ja tietääkseni kukaan ei edes halua meille pahaa, koska kukaan ei tiedä aikamatkustuksen olevan totta.''
''Mutta jos sinä kuolet, niin mitä minulle tapahtuu?'' Agentti ihemetteli.
''Sinä luultavasti jatkat elämääsi. Jatkat siitä mihin se neljän vuoden päästä jäi.''
''Tämä on liian monimutkaista.'' Patrick sanoi ja painoi ohimonsa bussin ikkunaan. Kahdenkymmenen minuutin kuluttua hän nosti päänsä. ''Kohta ollaan perillä. Oletko valmis?''
''Kyllä.'' Adam vastasi. Patrick painoi päänsä päällä olevaa punaista nappulaa ja kuului ääni, mikä kertoi kaikille matkustajille, että bussi pysähtyisi seuraavan pysäkin kohdalla. Adam nousi ensimmäisenä ylös ja meni penkkien väliseen käytävään. Agentti seurasi perässä ja pian he olivat ulkona. ''Mihin suuntaan?'' Adam kysyi. He olivat saapuneet omakotitalo alueelle. Talot olivat tien molemmin puolin vain muutaman metrin päässä toisistaan ja talot olivat suuria.
''Mennään vasemmalle.'' Patrick vastasi ja lähti kävelemään tietä pitkin omalle kotitalolleen.
''Muista, on parasta jos kukaan ei näe sinua.'' Adam sanoi.
''Joo joo.''
''Olen tosissani.''
''Joo. Jos olen oikeassa niin minä olen töissä. Ei ole pelkoa siitä, että näkisin itseni.'' Agentti sanoi.
He kävelivät pari kilometriä ja saapuivat lopulta vaalean sinisen omakotitalon pihalle. Talon verhot olivat kiinni, joten kukaan ei näkisi heitä. Adam nappasi tiiliskiven kukkapenkin vierestä ja heitti sen mustan suuren jeepin ikkunan läpi. Sen jälkeen hän juoksi jeepin toiselle puolelle ja jäi odottamaan, että agentti avaisi oven lukon. Adam katseli levottomana ympärilleen. Olisi omituista jos joku agentin tuttu näkisi hänet varastamassa omaa autoaan.
Patrick meni autoon sisään ja löi paneelin ratin alta irti. Sitten hän alkoi leikkimään johdoilla. Pian auto käynnistyi ja hän avasi repsikan oven, ja Adamkin pääsi auton sisään. Nyt Adam katseli koko ajan talon ulko ovea. Sieltä ei kuitankaan tullut ketään, ja he pääsivät lähtemään ilman, että kukaan näki heitä.
Nyt heillä oli auto. Enää tarvittiin nukkumapaikat, ja he lähtivät takaisin keskustaan. Sieltä he etsivät kaupan missä myytiin patjoja. He ostivat molemmille yhden patjan ja yhden tyynyn. He melkein unohtivat peitot, mutta Adam näki sellaisen, kun he olivat lähdössä kaupasta ja he kääntyivät ympäri hakemaan myös sellaiset.
''Tästä tämä luksus elämä alkaakin.'' Agentti sanoi, kun he poistuivat kaupasta ja tulivat autolle. Tavarat mahtuivat hyvin suureen autoon.
''Kyllä.'' Adam sanoi. ''Olenkin aina halunnut olla koditon.''
''Ihan ku kuulisin pienen sarkasmin poikasen äänessäsi.'' Agentti sanoi naurahtaen. ''Mitä luulet? Mitä meidän pitäisi ensimmäisenä tehdä?''
''Minä menen Erikan luokse. Hän oli. Tai on Arian paras ystävä. Yritän pelastaa hänet. Hän kuoli, kun putosi kännissä veneestä.'' Adam ilmoitti. ''Tahdotko tulla mukaan?''
''Joo.''
''Hyvä. Ehkä hän uskoo paremmin, jos kaksi ihmistä sanoo tulleensa tulevaisuudesta.''
''Oletko varma, että on viisasta kertoa hänelle?'' Agentti kysyi.
''Parempi sekin kuin se, että hän kuolee.'' Adam vastasi. ''Ja jos epäonnistun Arian pelastamisessa, niin ainakaan hän ei kuole yksin. Erika lähtisi hänen kanssaan lennolle.''
''Huhhuh. Tämä on hullua.'' Agentti sanoi ja meni autoon. Adam seurasi perässä ja hän laittoi radion päälle. He kuuntelivat neljä vuotta vanhoja hittejä. ''Tässähän tulee ihan nostalginen fiilis.'' Patrick sanoi huvittuneena.
Kun he saapuivat hylätylle tehtaalle aurinko oli jo laskemassa ja se oli jo puiden takana. Adam päätti päästää hiukan höyryjä. ''Katos tätä.'' Hän sanoi Agentille. Sen jälkeen hän juoksi tehtaan seinän eteen ja hyppäsi. Hän nappasi pääsy kielletty kyltistä kiinni ja roikkui siinä. Hän pompotti itseään, ja kyltti hajosi. Adam antoi sen pudota maahan. ''Nyt, kun me tullaan tulevaisuudessa tänne, tuo on sammaleen peitossa ja kun me tulemme tänne menneisyyteen se on ehjä.'' Adam sanoi. ''Ainakin minä sain varmuuden siitä, että me olemme menneisyydessä tuosta kyltistä.''
''Fiksua.'' Patrick sanoi. ''Mennään katsomaan meidän uutta poikamies kämppää.''
Adam meni edeltä. Kun hän pääsi yläkertaan hän meni lähimpään huoneeseen. Siellä oli yksi ikkuna rikki ja siellä oli läpiveto. ''Me tarvitsemme jotain tohon ikkunaan.'' Hän sanoi.
''Käydään huomenna taas ostoksilla. Tehdään tänään ostoslista.'' Patrick sanoi tullessaan Adamin perässä huoneeseen.
''Käydäänkö tutkimassa hieman paikkoja?'' Adam kysyi innoissaan. ''Tahdon tietää mitä sieltä kellarista oikein löytyy.''
''Joo mennään vaan. Laitetaan ensin pedit kuntoon.'' Agentti sanoi ja heitti oman patjansa lattialle. Siitä pöllähti suuri pölypilvi.
Luku 7 (22.9.2012)
Adam ja Patrick olivat olleet kaksi viikkoa menneisyydessä ja he olivat tehneet hylätyn tehtaan yläkerran huoneesta itselleen kodin. He olivat hakeneet metallisen tynnyrin, missä he polttivat puita ja pitivät lämpöä iltaisin yllä. Rikkinäisen ikkunan eteen he olivat ostaneet paksua kangasta, ja sekin teki huoneesta heti lämpöisemmän.
Ruokaa he ostivat vuorotellen, jotta kummankaan menneisyyden minä ei ihmettelisi rahan menoa. Kumpikaan ei ollut käynyt lähelläkään kotejaan. Kumpikaan ei ollut keksinyt mitä pitäisi tehdä. Adam tiesi vain sen, että hän yrittäisi pelastaa Erikan.
He olivat tutkineet kellarin huolella ja he olivat löytäneet sieltä lisää näkymättömyysviittoja. Nyt agentillakin oli oma viitta. Pelottavat kypärät joissa oli letkuja olivat hyllyillä, ja aikakone huoneen ovi oli ollut auki, mutta Adam ja Patrick sulkivat sen. He tarkistivat, että ovi meni kunnolla lukkoon.
Pienessä varastohuoneessa ei ollut muuta kuin suorakulman muotoinen pöytä, ja viimeisen oven takana oli käytävä jonka varrella oli paljon huoneita. Yhdestä huoneesta he löysivät tuolin, missä oli siteet ja samasta huoneesta he löysivät ruiskuja täynnä erivärisiä nesteitä. Näytti siltä, että siellä oltiin tehty erilaisia kemiallisia kokeita ihmisillä.
Toisesta huoneesta he löysivät metallisia käsiä ja jalkoja. Adam päätteli, että siellä oltiin yritetty tehdä robotteja. Ilmeisesti tutkijat olivat onnistuneet niiden tekemisessä vasta myöhemmin uudella tehtaalla.
Adam näki vieläkin välillä painajaisia robotti naisesta, joka oli murskannut hänen kylkiluun kuin suolatikun. Onneksi Patrickilla oli hieman kokemusta vammojen hoitamisesta, ja hänen avullaan Adam saisi kylkensä taas kuntoon.
''Oletko valmis?'' Patrick kysyi.
''Kyllä.'' Adam vastasi.
''Sinä ajat. Minä en tiedä missä Erika asuu.'' Agentti sanoi.
''Selvä.''
He hyppäsivät autoon. Oli aamu ja ilma oli pirtsakka. Auton ajaminen oli hieman tuskallista, mutta Adam kestäisi sen. Erika asui samassa rivitalo lähiössä, missä Adam ja Ariakin asui. Nyt pitäisi vain olla varovainen, että he eivät törmää toisiinsa. ''Mitä ajattelit sanoa hänelle?'' Patrick kysyi.
''En minä tiedä.'' Adam vastasi rehellisesti. ''Miten kenellekkään kerrotaan, että aikamatkustus on todellista?''
''Ei sitä kyllä kerrota. Se pitää näyttää.''
Adam ajoi hiekkatietä pitkin kohti keskustaa. ''No katsotaan sitä sitten, kun pääsemme perille.''
''Jep.''
''Miksi sinä muuten sanoit minua terroristiksi?'' Adam kysyi. Se oli askarruttanut hänen mieltään siitä lähtien, kun hän oli kuullut agentin sanovan häntä terroristiksi.
''Tahdotko tosiaan tietää?'' Patrick kysyi.
''Kyllä.''
''Sinä veit pommin lentokentälle. Se oli 9.9.2013.''
''Arian lennon päivä.'' Adam sanoi. ''Miten sinulla meni niin kauan löytää minut?''
''Ainut vihje minkä sain oli kultainen maski ja konemainen ääni. Sillä ei pitkälle pötkitä. Sain vasta sinä päivänä nimettömän vihjeen siitä, kuka maskimies oli, kun me tulimme menneisyyteen. Kolme vuotta jahtasin haamua ja lopulta kun löysin hänet, selvisikin, että teitä on kaksi. ''
''Eli sinä jahtasit tulevaisuuden minua kolme vuotta ja lopulta nappasitkin nykyhetken minut.'' Adam sanoi. ''Ja nyt sinäkin olet osallisena aikamatkustukseen.''
''Jep. En tiedä onko tämä jonkun suuri suunnitelma vai sattuma. Minut laitettiin tutkimaan terroristia, koska minun kulkukorttiani käytettiin sinä päivänä lentokentällä.'' Agentti kertoi. ''Luulin koko tämän ajan, että se oli varastettu ja kopioitu, mutta nyt tiedän paremmin. Se olin minä, joka siellä oli silloin. Ehkä jopa autoin sinua viemään pommin lentokentän sisälle.''
''Mutta miksi minä sinne pommin veisin?'' Adam ihmetteli.
''En minä tiedä. Ehkä, jotta tulisi hälytys ja lennot peruttaisiin.''
''Mutta ei niitä peruttu. Ja miksi asia ei ollut uutisissa?''
''Olihan se uutisissa. Sinä varmaankin surit Arian kuolemaa, ja uutiset menivät ohi.'' Agentti sanoi.
''Se voi olla mahollista. Muistan, että en tiedostanut ympäristöäni kunnolla pariin kuukauteen. Olin sekaisin.'' Adam muisteli. He saapuivat asfaltti tielle ja lähtivät kohti rivitalo lähiötä. ''Mutta murehditaan sitä myöhemmin. Meillä on tyttö pelastettavana.'' Hän sanoi, ja hänelle tuli hölmö olo. Aivan kuin joku olisi sanonut tuon saman lauseen hänelle aikaisemmin.
Loppu matkan Adam yritti keksiä mitä sanoisi Erikalle. ''Hei. Minä tulin tulevaisuudesta. Uskotko minua?'' Ei varmasti uskoisi. Kukaan täysjärkinen ei ottaisi tuollaista todesta.
Hetken päästä Adam kaartoi auton parkkipaikalle. Aria olisi alle viiden minuutin kävelymatkan päässä, mutta sinne Adam ei ollut nyt menossa. Hän oli matkalla pelastamaan Arian parhaan ystävän. ''Se on menoa nyt.'' Patrick sanoi paiskatessaan auton oven kiinni. He lähtivät kävelemään Erikan asunnolle päin. ''Miten sinä meinasit saada hänet uskomaan, että me ollaan tulevaisuudesta?''
''Kyllä minä jotain keksin. Minulla on jo pieni idea päässä.'' Adam sanoi.
''Liittyykö siihen näkymättömyysviitta?''
''Ei tällä kertaa.'' Adam sanoi ja koputti Erikan asunnon oveen. Ovessa oli hieno puinen tervetuloa kyltti.
Erika avasi oven ja sähkönsininen tukka ilmestyi oven raosta. ''Ai moi Adam.'' Hän sanoi yllättyneenä. ''Eikös sinun pitäisi olla töissä?''
''Aa. Ei.'' Adam sanoi. Hän ei ollut ajatellut asiaa sen enempää. ''Minulla on vapaa päivä.''
''Okei. Kukas tämä on?'' Erika kysyi katsoen agenttia päästä varpaisiin.
''Minä olen Patrick.'' Agentti sanoi ja kätteli Erikan kanssa.
''Tulkaa peremmälle. Mitä saisi olla? Kahvia? Teetä?''
''Ei kiitos nyt mitään.'' Adam sanoi. Hän meni eteisen läpi ja keittiön ohi olohuoneeseen. Adam kävi tummanharmaalle sohvalle istumaan, ja Patrick seurasi esimerkkiä. Erika kävi samanväriseen nojatuoliin sohvan viereen. ''Mitäs sinä kattelet?'' Adam kysyi.
''Vampyyrien päiväkirjaa.''
''Ahaa. Stefan ja Elena eroavat.'' Adam sanoi ennen kuin ajatteli mitä suustaan päästi. Patrick tökkäsi häntä kyynerpäällä kylkeen ja se teki kipeää. ''Tai siis. Oletan, että he eroavat.''
Erika katsoi Adamia ihmeissään. ''Mikä sinut tänne toi? Et yleensä tule oveni taakse.''
''Minulla on tärkeää asiaa.'' Adam sanoi. Tuntui kummalliselta jutella taas Erikan kanssa. Adamin elämässä hän oli kuollut melkein neljä vuotta sitten. ''Sinun on lopetettava juominen.'' Adam sanoi. ''Pelkään pahoin, että joudut tapaturmaan seuraavan kuukauden aikana jos jatkat juomista.''
Erikan ilme oli näkemisen arvoinen. ''Mitä sinä oikein höpötät?''
''Sinä kuolet jos jatkat ryyppäämistä. Tai ainakin jos ryyppäät ja lähdet veneilemään.'' Adam kertoi.
''Onko tämä joku vitsi? Miksi sinä pelleilet?'' Erika kysyi. ''Saitko idean siltä randomilta, joka tuli sanomaan sinulle ja Arialle, että meidän lento tippuu?''
''En. Tämä on totisinta totta.'' Adam sanoi. Häntä oli alkanut hiukan kaduttaa Erikan luokse tuleminen. Ei hän mitenkään saisi Erikaa uskomaan. ''Minä tulen tulevaisuudesta.'' Adam päätti yrittää ja sanoa suoraan.
Erika alkoi nauramaan. ''Sinä tulet tulevaisuudesta?'' Hän kysyi. ''Onko sulla lääkitys kohillaan?''
''Hän puhuu totta.'' Patrick sanoi. ''Me todellakin tulemme tulevaisuudesta, ja sinä tulet kuolemaan, jos et kuuntele meitä.''
''Wow. Kuka vittu sinä luulet olevasi? En ole ikinä edes nähnyt sinua ja tulet kertoman, että minä kuolen?'' Erikalta alkoi selvästi palaa pinna.
''Sinun on uskottava meitä.'' Adam sanoi. ''Soita minulle.''
''Miksi?''
''Sitten sinä näet, että meitä on kaksi. Nykyhetken minä ja tulevaisuuden minä. Eli minä.'' Adam selitti.
''Teidän on aika poistua.'' Erika sanoi noustessa ylös nojatuolista. ''Minä en ole nyt sillä tuulella, että jaksaisin teidän pelleilyä.''
''Me emme pelleile.'' Patrick sanoi. ''Sinä tulet kuolemaan.''
''Koita nyt edes soittaa minulle.'' Adam aneli. ''Sitten sinä näet, että me puhumme totta.''
Erika kaivoi puhelimen taskustaan ja etsi sieltä Adamin numeron. Sitten hän soitti siihen. ''Te olette sekaisin.'' Erika sanoi, mutta hiljeni, kun joku vastasi puhelimeen. ''Hei.'' Hän sanoi korkealla äänellä. Adam katseli Erikan ilmettä. Hän näytti samaan aikaan yllättyneeltä ja pelokkaalta. ''Oletko se sinä?'' Hän kysyi. ''Mutta sinä istut minun sohv...''' Adam nappasi puhelimen Erikan kädestä ja löi luurin korvaan.
''Kukaan ei saa tietää, että me tulemme tulevaisuudesta.'' Adam sanoi, ja antoi puhelimen takaisin Erikalle.
''Te puhuitte totta.'' Hän sanoi ja istuutui takaisin nojatuoliin. ''Tämä on mahdotonta.''
''Ei ole. Tämä on totta. Sinä et saa lähteä kännissä veneilemään. Sinä hukut.'' Patrick sanoi.
''Okei.'' Erika sanoi heikolla äänellä. ''Onko sekin totta, että Arian ja minun lento tippuu?''
''Kyllä.'' Adam sanoi.
''Sitten meidän täytyy estää häntä menemästä sinne.'' Erika sanoi.
Adam oli vihdoin onnistunut jossain. Hän sai pelastettua ihmishengen. Ja vielä Arialle tärkeän ihmishengen. ''Voitko auttaa meitä pelastamaan hänet?'' Adam kysyi.
''Totta kai! Hän on paras ystäväni.'' Erika sanoi.
''Mutta muista, että kukaan ei saa tietää, että me olemme tulevaisuudesta.'' Agentti sanoi. ''Tiedätkö onko Aria nyt kotona?''
''Kyllä. Meillä on vapaa viikko koulusta. Mennäänkö heti?''
''Kyllä.'' Adam sanoi. Hän oli odottanut sitä hetkeä jo kaksi viikkoa, että pääsisi juttelemaan Arian kanssa. He olivat onnistuneet puhumaan Erikan ympäri, mutta Ariaa ei olisi aivan yhtä helppo taivutella perumaan lentoa.
He olivat lähdössä Erikan asunnosta. ''Oliko sekin totta, että Elena ja Stefan eroavat?'' Erika kysyi. Adam ei ehtinyt vastata, kun Erika avasi ulko oven ja kiljaisi. Oven takana oli nainen. Metallinen nainen, joka löi Erikaa suoraan nenään metallisella kädellään. Erikalta lähti taju ja robottinainen nappasi hänet syliin. ''Tämä on varoitus. Näin käy kaikille, jotka saavat tietää, että aikamatkustus on totta.'' Se sanoi tietokonemaisella äänellä, ja sen jälkeen se lähti juoksemaan parkkipaikalle päin Erika sylissään. Adam ehti nähdä sen ohimossa reijän.
Agentti oli ottanut aseen esiin ja oli ampumassa robottia, mutta Adam esti häntä. ''Saatat osua Erikaan!'' Adam huusi. Sen jälkeen he molemmat lähtivät juoksemaan parkkipaikalle päin, mutta he olivat myöhässä. Robottinainen ja Erika olivat jo kadonneet jonnekkin. Adam kirosi ja potki maata. ''Tämä ei ole todellista!'' Hän huusi. Kaikki oli mennyt juuri niin kuin pitikin. Miksi näin kävi?
Minne robotti oikein vei Erikan? Miksi hän vei hänet? ''Tämä on varoitus. Näin käy kaikille, jotka saavat tietää, että aikamatkustus on totta.'' Suojeliko naisrobotti totuutta? Senkö takia hän vei Erikan, koska hän sai tietää totuuden ja uskoi, että Adam ja Patrick olivat tulevaisuudesta?
''Mitä me nyt teemme?'' Adam kysyi agentilta.
''E- En minä tiedä.''
''Meidän täytyy lähteä heidän perään!'' Adam sanoi.
''Mutta me emme tiedä minne he menivät.'' Agentti sanoi, ja se oli totuus. Naisrobotti ei jättänyt minkäänlaista johtolankaa siitä minne hän Erikan vei.
''No nyt me ainakin tiedämme, että emme voi kertoa kenellekkään, että olemme tulevaisuudesta.'' Adam sanoi. ''Tämä on minun vikani. Minä halusin kertoa hänelle totuuden.''
''Hei. Älä ala itteäs syyttämään. Sinä et tiennyt, että tässäkin ajassa on robotti, mikä suojelee tutkijoiden salaisia operaatioita.''
''Ei. Se ei ollut tämän ajan robotti. Sillä oli ohimossa reikä. Se oli se sama robotti joka kävi minun kimppuuni tulevaisuudessa. Olen aivan varma siitä.''
''Okei. Mutta me emme voi enää tehdä asialle mitään. He ovat jo varmaan kaukana. Näitkö millaista vauhtia se juoksi?''
''Joo. Se juoksi silloinkin minun perässäni, kun ajoin autolla. Meillä ei ole minkäänlaista mahdollisuutta saada heitä kiinni.'' Adam sanoi. ''Emme edes tiedä mihin suuntaan he lähtivät.''
''Ehkä meidän pitäisi palata tehtaalle ja miettiä asioita uudestaan. Tämä meidän pikku tehtävä sai aivan uudenlaisen käänteen. Me emme voi vaarantaa ketään muuta. Meidän on oltava varovaisempia.'' Patrick sanoi.
''Niin täytyy. Mutta jos se vitun robotti tappaa Erikan, minä kostan sen sille!'' Adam sanoi kovaan ääneen.
Luku 8 (22.10.2012)
Adam ei uskaltanut tehdä elettäkään pelastaakseen Ariaa kuukauteen. Erika oli kadonnut, ja Aria oli levitellyt katoamis ilmoituksia ympäri kaupunkia menneisyyden Adamin kanssa. Kukaan ei ollut nähnyt häntä.
Syyllisyys painoi Adamia kasaan. Asiaa ei auttanut se, että hän tiesi menneisyyden Adamin olevan huono lohduttaja, ja hän tiesi, että Aria oli poissa tolaltaan. Noin kahden ja puolen kuukauden päästä Erikan ruumis löydettäisiin joen rannasta.
Adamilla ei ollut minkäänlaista keinoa pelastaa Erikaa. He olivat agentin kanssa miettineet miten voisivat löytää robotin olinpaikan, mutta heillä ei ollut vihjeen vihjettä. Ainut mitä Adam pystyisi tekemään oli lohduttaa Ariaa salaa. Vaikeaa se olisi, mutta hänen oli pakko yrittää.
''Minä käyn Arian luona tänään.'' Adam sanoi puolenpäivän aikaan. He olivat juuri grillaamassa makkaraa metallisessa tynnyrissä, missä oli hiillos pohjalla.
''Onko se viisasta?'' Patrick kysyi. ''Mitä jos paljastat vahingossa totuuden?''
''Minä menen sinne näkymättömyysviitan alla.'' Adam sanoi. ''Vien hänelle jotain mukavaa.''
''No jos todella haluat mennä, niin minä voin tulla vahdiksi.''
''Kiitos.'' Adam sanoi. Hän oli alkanut pitämään agentista ja hän oli onnellinen siitä, että Patrick oli tullut myös menneisyyteen. Ilman häntä Adam olisi aivan kujalla.
''Etkös sinä sanonut, että te riitelitte Arian kanssa siitä, että sinä teit asioita mitä sitten kielsit myöhemmin?''
''Kyllä. Mutta en voi vain olla tekemättä mitään. Ja muutenkin meidän pitäisi tehdä asiat niinkuin ne on ennenkin tehty.'' Adam sanoi. Hän ei ollut kyllä sata prosenttisen varma halusiko aiheuttaa sellaisen riidan sekaantumalla Arian ja menneisyyden itsensä väleihin. ''Kyllä. Minä menen. Minun takiani Erika katosi ja luultavasti kuolee.''
He söivät hiljaa ruokansa. Tehtaan huone oli yllättävän kodikas. Aluksi oli tuntunut mahdottomalta ajatella, että he viettäisivät neljä vuotta hylätyllä tehtaalla, mutta nyt kun he olivat olleet siellä yli kuukauden, Adam oli alkanut pitämään huoneesta. Kylmähän siellä oli, mutta siksi he olivatkin ostaneet paksut peitot.
Kellarissa he eivät olleet käyneet pitkään aikaan. He olivat tutkineet sen tarkasti kuukausi sitten ja he eivät uskoneet, että sinne mitään uuttakaan oli ilmestynyt.
Adamin kylki oli vielä hellä, mutta ei lähellekkään niin kipeä kuin kuukausi sitten. Hän pystyi jo hölkkäämään. Hän näki välillä painajaisia siitä hetkestä, kun robottinainen oli tullut Erikan oven taakse. Unessa robottinainen hakkasi Adamin, ennen kuin nappasi Erikan ja juoksi kuin luoti parkkipaikalle.
Kukaan ei ollut tajunnut tai nähnyt agentilta varastettua autoa, mikä oli pelastanut heidän hengen. Ilman sitä heidän olisi käveltävä kaksi tuntia keskustaan hakemaan ruokaa ja toiset kaksi tuntia takaisin tehtaalle syömään. Nyt he hyppäsivät sen kyytiin ja lähtivät kohti rivitalolähiötä. Kohti Adamin ja Arian kotia.
Oli kirkas päivä ja aurinko porotti korkealla taivaalla. Taivaalla ei ollut pilven pilveä. Adam katseli ikkunasta ulos. Hän oli alkanut pitämään metsämaisemasta. Se loi turvallisen ja suojatun olon. Hän voisi asua metsässä lopun elämäänsä. Niinkuin hän vissiinkin asuisikin. Miksi hän antaisi agenttien ampua hänet tulevaisuudessa? Miksi maskimies oli luovuttanut? Oliko hänestä jostain syystä hiipunut elämänilo? Adam päätti, että ei lähtisi sillä tavalla tästä maailmasta. Hän pelastaisi ensin Arian ja sitten itsensä.
''Saanko pyytää palvelusta?'' Adam kysyi Patrickilta.
''Saat.''
''Lupaatko minulle, että et anna agenttien ampua minua tulevaisuudessa?''
''Totta kai. Mutta se kyllä vaikutti siltä, että sinä tiesit mitä teit, kun kävit meidän kimppuun.'' Agentti sanoi.
''Mutta ei minulla ole hinkua kuolla.''
''Ei ehkä vielä, mutta mitä jos muutat mielesi jossain vaiheessa? Tulevaisuudessa sinut lavastetaan kuolleeksi ja minä jahtaan sinua. Sinulla on tulevaisuudessa tiedossa pitkä aika vankilassa. Ehkä siksi sinä annoit itsesi kuolla.''
''Mutta jos saan pelastettua Arian, niin miksi minä en järjestäisi asioita niin, että pystyisin jatkamaan elämää hänen kanssaan?''
''Koska hän ei saa koskaan tietää totuutta. Hän palaisi menneisyyden sinun luokse. Ja sinun on pakko saada menneisyyden sinä palaamaan takaisin ajassa pelastamaan Aria.'' Agentti sanoi.
''Mutta miten saan hänet luopumaan kaikesta, jos hän on yhä Arian kanssa yhdessä?'' Adam ihmetteli. ''Tämä alkaa mennä taas liian monimutkaiseksi.''
''Jep. Ehkä meidän täytyy vain mennä päivä kerrallaan ja katsoa mitä tulee tapahtumaan.'' Patrick sanoi ja kurvasi asfaltti tielle. Metsämaisema vaihtui betonimaisemaan. ''Olen varma, että palaset loksahtelevat paikoilleen ilman että me edes yritetään.''
''Joo. Olet varmaan oikeassa. Pelkään vain toista takapakkia. Erikan kuolema olikin minun syy. Ei alkoholin. Jos Aria saisi kuulla hän ei ikinä antaisi minulle anteeksi.'' Adam sanoi.
''Minusta tuntuu, että hän ei syyttäisi sinua.'' Patrick sanoi. ''Hän luultavasti syyttäisi sitä robottia.''
''Mitenköhän sekin tänne joutui?'' Adam ihmetteli. ''Tuliko sekin aikakoneella tänne?''
''Jos tuli, niin kaikki agentit siinä huoneessa luultavasti tapettiin.'' Patrick sanoi tuskastuneesti.
''Olen pahoillani.'' Adam sanoi. Siinä tuli lisää painoa hänen harteille. Kuinka moni muu vielä kuolisi, koska maskimies oli järjestänyt Adamin menneisyyteen?`Eikö hän yhtään välittänyt sivullisista uhreista?
''Ei se ole sinun vikasi.'' Patrick sanoi. ''Minä syytän tästä niitä sairaita tiedemiehiä.''
Puolen tunnin päästä he saapuivat Adamin rivitalon parkkipaikalle. ''Minä menen.'' Adam sanoi, ja heitti viitan päälleen. Agentti teki samoin ja he molemmat kävelivät Adamin asunnon ovelle näkymättöminä.
''Minä odotan tässä.'' Patrick ilmoitti Adamin vasemmalla puolella, kun he saapuivat ovelle.
''Koputa kolme kertaa, jos minä olen tulossa kotiin.'' Adam sanoi ja laittoi avaimen lukkoon. Se sopi siihen kuin nakutettu. Adam avasi oven varovasti ja kuuli sisältä suihkun ääntä. ''Reitti selvä.'' Hän sanoi ja astui asuntoon sisälle. Tuntui oudolta mennä omaan asuntoon, kun siellä oli vielä eteisessä Ariankin kenkiä. Pesäpallomaila puuttui eteisen nurkasta. Adam oli hommannut sen vähän sen jälkeen, kun hänestä alkoi tuntumaan siltä, että häntä vainottiin.
Adam tuli eteisestä olohuoneeseen. Kämppä oli samanlainen, kuin silloin, kun Adam asui siellä yksin. Sillä erolla, että lipastoilla ja hyllyillä oli enemmän kuvia. Adam oli piilottanut jokaisen kuvan Ariasta, tämän kuoleman jälkeen. Teki liian kipeää katsella niitä.
Adam palasi takaisinpäin ja meni eteisen vieressä olevaan makuuhuoneeseen. Se oli paljon siistimpi, kuin silloin kun Adam asui yksin. Adam ei oikein osannut pitää huolta asunnostaan. Aria oli aina se, joka potki häntä perseelle ja pisti siivoamaan.
Adam näki Arian päiväkirjan yöpöydällä. Yhtäkkiä Adamiin iski hirveä hinku alkaa lukea sitä. Pitäisikö?
Ei.
Hän ei tullut urkkimaan Arian päänsisäisiä ajatuksia. Hän tuli antamaan Arialle lahjan. He olivat Patrickin kanssa käyneet kaupassa ennen Adamin talolle tuloa. Adam meni eteiseen ja sieltä taas olohuoneeseen. Kun hän käveli sinne hän käveli vahingossa lipastoa päin ja vaasi lipaston päällä alkoi keikkumaan vaarallisesti. Adam syöksyi ottamaan sen kiinni, mutta oli liian hidas. Vaasi putosi lattialle ja pirstoutui miljoonaan palaseen.
Adam heitti nopeasti suklaaraisan viitan alta lipaston päälle. Se oli ruskea laatikko, minkä sisällä oli kalliita konvehteja. Sen päällä oli lappu jossa luki ''Olen pahoillani''. Nimeä ei ollut.
Suihkun äänet lakkasivat ja Aria ilmestyi pyyhe ympärillään suihkusta. ''Adam?'' Hän kysyi. ''Sinäkö siellä?''
Adam pidätti hengitystään. Miten hän saattoikin olla niin varomaton? Hänen jokainen solu ruumiissa sanoi, että heittäisi viitan pois päältään ja kertoisi Arialle totuuden. Suklaarasian tuominen ei pelastaisi häntä. Mutta myös totuuden kertominen tappaisi hänet.
Aria käveli suihkun luonta eteiseen. ''Adam? Oletko siellä? Tämä ei ole hauskaa.'' Hän huuteli. Sitten hän tuli olohuoneeseen ja näki vaasin, joka oli maassa. ''Voi helvetti.''
Adam asteli taaksepäin, jotta Aria ei törmäisi häneen. ''Kato lipaston päälle. Kato lipaston päälle.'' Adam yritti tahdonvoimallaan saada Arian huomaamaan suklaarasian. Sitten Aria nosti katseensa rikkinäisestä vaasista suklaarasiaan. Adam ei nähnyt Arian ilmettä, sillä hän oli selkä häneen päin. ''Oi.'' Aria sanoi. ''Adam sinäkö täällä olet riehunut ja tuonut minulle lahjoja?'' Hän kääntyi ympäri ja Adam näki iloisen ilmeen hänen kasvoilla. ''Oletko ulkona?'' Aria kysyi ja lähti hymyillen kävelemään olohuoneen perällä olevalle takapihan ovelle. Adam joutui taas väistymään sivuun, mutta Aria ei päässyt ovelle asti, kun joku koputti oveen kolme kertaa. Adam kirosi hiljaa mielessään. Ei nyt! Se oli Patrickin varoitus. Menneisyyden Adam oli tulossa kotiin. Aria meni ulko ovelle ja avasi sen. Meni hetki ennen kuin Adam saapui ovelle. ''Kiitos kulta!'' Aria sanoi iloisena ja halasi ja suuteli Adamia.
''Oho. Mistäs hyvästä tuo oli?'' Menneisyyden Adam kysyi työntäen Ariaa eteenpäin sisälle asuntoon.
''Tuon lahjan takia.'' Aria sanoi. ''Ensimmäinen kerta, kun sinä sellaista teet.'' Aria oli selvästi onnellinen eleestä. Ainut ongelma oli se, että lahjaa ei antanut Adam hänen edessää, vaan Adam hänen takanaan näkymättömyysviitan alla.
''Mistä lahjasta sinä oikein puhut?'' Adam kysyi. ''En minä ole mitään lahjaa ostanut. Ei helvetti!'' Hän huusi, kun hän näki rikkinäisen vaasin lattialla. ''Mitä sinä olet mennyt sähläämään?''
''E- En minä sitä rikkonut.'' Aria sanoi hiukan säikyn oloisena. ''Olin suihkussa, kun kuulin sen rikkoutuvan.''
''Älä valehtele! Ei se itsestäänkään ole pudonnut.'' Menneisyyden Adam ärjäisi. Nykyhetken Adam joutui pidättelemään itseään, jotta ei käynyt itsensä kimppuun. Hän oli aina ajatellut jälkeenpäin, että oli ollut hirveä Ariaa kohtaan, mutta nyt kun hän näki sen ulkopuolisen silmissä, oli lähellä että hän ei vetänyt itseään turpaan.
Aria näytti siltä, että tasteli kyyneliä vastaan. ''Jos sinä et kerran tuota rasiaa tuonut, niin miten se tänne on joutunut?'' Hän kysyi.
''Älä vaiha puheenaihetta!'' Adam huusi. ''Sinä hommaat uuden tuollaisen samanlaisen.'' Hän sanoi Arialle. Adam oli järkyttynyt. Ei hän muistanut olleensa noin järkyttävä.
''Minä en sitä pudottanut!'' Ariakin korotti ääntään. ''Olin suihkussa ja kuulin, kun se putosi. Ja kun tulin suihkusta näin tuon suklaarasian. Luulin, että sinä olisit vihdoinkin tehnyt eleen, mikä kertoo, että sinä välität minusta. Taisin olla väärässä!'' Aria huudahti ja meni makuuhuoneeseen paiskaten oven kiinni.
''Helvetin sekopää.'' Menneisyyden Adam sanoi, ja siinä vaiheessa Adamin oli pakko poistua paikalta. Hän meni suorinta tietä ulko ovelle ja meni siitä ulos välittämättä siitä, että Adam talon sisällä saattoi kuulla sen. Jos Adam ei kävelisi hän tärisisi vitutuksesta. Hän ei voinut uskoa, että mies jonka näki sisällä oli hän itse neljä vuotta sitten. Arian kuolema oli muuttanut hänet. Selvästi parempaan suuntaan. Vasta silloin hän oli tajunnut kuinka kurjasti hän oli kohdellut Ariaa, mutta ei hän muistanut, että oli ollut noin kusipää.
Adam avasi auton oven ja paiskasi sen kiinni. Adam oli raivoissaan. Oli ollut todella lähellä, että hän oli paljastanut itsensä, koska halusi hakata hiukan käytöstapoja itseensä. Auton ovi aukesi ja agentti istuutui Adamin viereen. ''Oletko siinä?'' Hän kysyi. Vasta silloin Adam tajusi olevansa yhä näkymättömyysviitan alla. Hän repäisi sen pois päältään. ''Noinko huonosti meni?'' Patrick kysyi nähdessään Adamin murhaavan katseen.
''Kyllä.'' Adam sanoi. ''Minä olen sairas paska!'' Hän huudahti ja löi auton kojelautaa.
''Varo vähän. Siinä on turvatyyny.'' Patrick sanoi. ''Etkä sinä sairas paska ole. Olet yksi mukavimmista ihmisistä joita olen tavannut.''
''Hehe. Olisit hiukan eri mieltä jos olisit nähnyt ja kuullut minut tuolla asunnossa äsken.'' Adam sanoi. ''Ehkä minun pitäisi pelastaa Aria minulta itseltäni. Kertoa menneisyyden minulle totuus ja robottinainen hoitelisi hänet. Sen jälkeen menisi Arian kanssa asumaan ja kohtelisin häntä paremmin.''
''Hei. Älä nyt. Et voi tapattaa itseäsi. Ja mitä sillä on väliä millainen sinä olet ollut? Eikö sillä ole enemmän väliä millainen sinä olet nyt?''
''No joo. Olet kai oikeassa. Ehkä minä vähän ylireagoin.'' Adam sanoi vaikka tärisikin vielä kiukusta. ''Mennään takaisin tehtaalle, ennen kuin muutan mieleni ja hakkaan itseni sairaalakuntoon.''
