Käyttäjätunnus:

Salasana:

Liity! Apua

PDF Tulosta Sähköposti
Novellit Scifi Tähtitikari - Osa 2
QR-Code dieser Seite

Tähtitikari - Osa 2 Hot

Vihdoinkin sain kirjoitettua jatkoa tähtitikarille :) Toivottavasti pidätte siitä.


Luku 7

Aika kului hitaasti ja tuskallisesti. Jackistä tuntui kuin hän olisi kuunnellut keskusteluita ruumiinsa ulkopuolelta. Välillä hänestä tuntui, että hän ei saanut vedettyä henkeä. Keskusteluista jäi suuria osia kuulematta ja hän ei pystynyt oikein liikkumaan. Hän vain makasi sohvalla paikoillaan.
''Kaksi tuntia ja ollaan perillä.'' Samuel sanoi ohjaamosta. ''Missä kunnossa shokki mies on?''
''Vieläkin jumissa.'' Arthur vastasi.
''Oletteko te varmoja, että hän ei vain tullut hulluksi?'' Mark kysyi.
''Shokissa hän vain on. Oli aika täpärällä.''
''Kyllä hän tuosta herää.'' Richard sanoi. ''Olen nähnyt tuon ennenkin. Arvioisin, että maximissaan puolituntia ja hän alkaa tulla takaisin tajuihinsa.''
''Mitä sä muuten Rockbrawlissa teit?'' Arthur kysyi Richardilta.
''Kyytiä etsin. Onneksi tulitte tarjoamaan. Se paikka on karmiva.''
''Mitä sä teet työksesi?'' Mark kysyi.
''Olen asuntojen välittäjä.''
''Vai niin. Et pelästynyt tappelua ja ammuskelua aikaisemmin. Et taida olla alunperin kotoisin Skyneedlestä?'' Arthur arveli.
''En. Olen alunperin kotoisin Rockbowlista. Olin sukulaisillani kylässä.''
Jackistä alkoi tuntumaan siltä, että sisuskalut tulevat ylös. Hän onnistui kääntymään kyljelleen ja sitten hän oksensi lattialle.
''Noin. Hyvä poika.'' Arthur sanoi. ''Kuka siivoaa?''
''En minä.'' Samuel, Rost ja Mark sanoivat yhteen ääneen.
''No voi vittu. Ei kai täs muutakaan voi.'' Arthur sanoi. ''Mä käyn hakemassa mopin.''
Jack kääntyi takaisin selälleen. Hänestä tuntui, että ajatukset alkoivat taas rullaamaan. Hän mietti tuntemuksiaan, kun silmälappu mies oli laskenut numeroita ääneen. Jack oli oikeasti luullut, että se oli siinä.
''Kiitos.'' Hän sanoi, kun Arthur palasi takaisin mopin kanssa.
''Eipä kestä.''
''Kauan mä oon makoillu tässä?''
''Noin kymmenen tuntia.''
''Tuntuu ku mä olisin nähny unta hereillä.''
''Lepää nyt vaan. Parin tunnin päästä ollaan Interskyssa. Sieltä me varastetaan waveri.''
''Mikä se on?''
''Ainii sä oot asunu siellä rotanhäkissä. Waveri on lentävä auto. Skyneedle on hieman kehittyneempi planeetta kuin Poro tai Peak.''
''Ja sieltä me saadaan alus jolla pääsemme jatkamaan matkaa?''
''Kyllä. Mutta meillä on vielä yksi ongelma.''
''Mikä?''
''Samuelkaan ei osaa lentää niin monimutkaista alusta. Me tarvitsemme uuden lentäjän, joka osaa lentää sellaisella aluksella.''
''Alukseni on teollisuusalueella. Voisitte sieltä kysellä ihmisiltä suostuuko joku lähtemään kuskiksi. Siellä on monia jotka osaavat lentää sellaisella aluksella, sillä he lentävät niitä työkseen.'' Richard ehdotti.
''Tuo on hyvä idea.'' Arthur sanoi.
Lopun lento ajan Jack keräili itseään. Hän yritti syödä, mutta ruoka ei oikein maistunut. Vettä hän sai juoduksi. Hän tokeni nopeasti. Kun alus alkoi laskeutumaan Interskyn rajalle Jack tunsi itsensä jo normaaliksi.
Tällä kertaa Mark suostui lähtemään mukaan. Kukaan ei sanonut asiasta mitään, mutta kaikki tiesivät, että Mark oli pelkuri. Hän pelkäsi kaikkea mikä oli ''huonompaa tai huonommin'' kuin Porolla asiat olivat.
Interskyn rajallakin olevat talot olivat kuin korkeita lasikaappeja. Jack oli lumoutunut siitä kuinka puhdasta joka puolella oli. ''Onko Skyneedlen kaikki kaupungit samanlaisia?''
''Suurin osa.'' Richard kertoi. ''Mutta tämä kaupunki on planeetan toiseksi suurin.''
He menivät erään kerrostalon pihalle ja etsivät tarpeeksi suurta waveria. Heitä oli kuusi joten he tarvitsivat suurperheelle tarkoitetun waverin. He löysivät pakettiauton mallisen lentävän auton jonka edessä oli kolme paikkaa ja takana kuusi.
Samuel pääsi hommiin. Hän oli porukan tekniikan ihmelapsi ja hän sai auton käyntiin, Arthurin ensin rikottua kuskin puoleinen ikkuna. Jack ei ollut ikinä ennen edes kuvitellut olevansa lentävässä autossa. Waverit lensivät kuusikymmentä kilometriä tunnissa. Se ei ollut kova vauhti, mutta koska ilmassa tapahtuneet kolarit olivat vaarallisia, waverit oli suunniteltu liikkumaan hitaammin kuin maalla kulkevat autot.
Ikkuna oli rikki joten autossa tuuli hirveästi. Jackiä pelotti koko ajan, että Samuel ajaa kolarin. Ei häntä rekassa pelottanut, kun hän oli ollut maan tasalla ja itse kuskina.
Ilmassa oli leijuvat seinät jotka merkkasivat reitit. Jos reitistä poikkesi saattoi saada sakot. Reitit olivat myös sen takia, että waverit eivät lennä siksakkia ilmassa jolloin kolarien mahdollisuus moninkertaistui.
He lensivät Interskyn keskustaan ja parkkeerasivat waverin ostoskeskuksen kattoparkille. He olivat päättäneet ostaa uudet vaatteet, koska koruliikkeessä olleet vartijat olivat nähneet heidät.
Interskyssa oli niin paljon ihmisiä, että ei tarvinnut pelätä vartijoiden tunnistavan heitä. Ainut milloin oli pelko jäädä kiinni oli kaupassa kassalla. Jack oli ainut joka ei maksanut omia vaatteita, sillä hänellä ei ollut rahaa ja hän ei voinut muutenkaan mennä kassalle, koska hänet saatettiin tunnistaa.
Kun kaikilla oli kauppakasseissa uudet vaatteet he menivät hotellille. Richard oli heistä kaikista rikkain ja hän maksoi hotellin. He ottivat yhteensä kolme huonetta. Jack ja Rost menivät yhteen huoneeseen, Arthur ja Samuel toiseen. Richard ja Mark menivät kolmanteen huoneeseen ja kun Jack ja Rost asettuivat hotellihuoneeseen he avasivat television. Oli kulunut jo aikaa siitä kun he viimeksi olivat katselleet tai kuunnelleet uutisia. Kanava oli juuri mainoskatkolla.
Rost kävi jääkaapilla ja toi sieltä mukanaan kaksi pientä viinapulloa. Hän heitti toisen Jackille. ''Maistappa tuosta.'' Hän sanoi ja meni omalle sängylle.
Jack avasi pienen pullon korkin ja nuuhkaisi. Hän oli luullut, että kalja haisee ja maistuu pahalle, mutta viina vei kyllä voiton. Hän irvisti nielaistuaan viinapaukun. Se poltteli epämukavasti kurkkua. Rost sen sijaan joi koko pullon yhdellä kulauksella ja hänen ilmeensä ei värähtänytkään.
''Mitä myrkkyä ihmiset oikein syövät ja juovat?'' Jack kysyi ihmeissään.
''Juuri sitä. Rahan takia niitä myrkkyjä tehdään ja myydään. Ja ihmiset ovat tarpeeksi tyhmiä ostaakseen niitä.''
''Ihmeellistä.'' Jack totesi, kun televisiosta alkoi uutiset. Uutisissa kerrottiin, että karannutta orjaa ei ole vielä saatu kiinni ja ihmisiä varoitetaan lähestymästä häntä ja hänen rikoskumppaneita. Näyttöön ilmestyi luonnollinen kuva Jackistä ja viereen riviin pienempinä piirretyt kuvat Arthurista, Samuelista, Rostista ja Markista.
''Ei mulla noin iso nenä ole.'' Rost sanoi vitsaillen. Se oli ehkä ensimmäinen kerta, kun Jack kuuli Rostin vitsailevan. Ehkä hänessä sittenkin oli rennompikin puoli olemassa.
Kuvien alla oli palkkiot heistä. Jackistä sai elävänä 7 000 ja kuolleena 5 000. Muista sai elävänä 3 000 ja kuolleena 1 000. ''Jos Arthur ei olisi ampunut silmälappuista miestä hän olisi tienannut 11 000.''
''Meidän täytyy olla varovaisempia. Ei enää rikollisten kaupunkeja.'' Rost sanoi.
''Ehkä se olisi fiksua.''
''Mutta me emme kyllä tiedä, että minne kaikkialle tikarin metsästys meidät vie. Mutta en usko, että se löytyy miltään asutetulta planeetalta. Se olisi jo löydetty muuten.''
''Oletko varma, että Markkiin voi luottaa?''
''Kyllä. Hän on liian pelkuri pettämään meidät.''
''Sinä sen sanoit.''
''Mutta nukutaan nyt. Huomenna mennään etsimään uusi lentäjä ja lähdetään vihdoin tikarin perään.''

Seuraavana aamuna he lensivät waverillä teollisuusalueelle. He parkkerasivat waverikorjaamon parkkipaikalle ja kävelivät siitä parin muun korjaamon ohi metallin kuljetus liikkeelle. He ajattelivat löytävänsä sopivan lentäjän kuljetus paikasta ennemmin kuin korjaamoista tai muista vastaavista.
He menivät etuovista sisään ja heitä vastassa oli keski-ikäinen nainen, joka veti tupakkaa tiskillä. Aulassa haisi pahalta, mutta Jack yritti olla välittämättä siitä. Jos joku tahtoi myrkyttää itsensä hän ei asiaan puutu.
''Mitä asiaa?'' Nainen kysyi. Hänellä oli käheä ääni mikä kertoi ketjupolttelusta.
''Tahtoisimme haastatella teidän työntekijöitä.'' Rost sanoi. Nainen katsoi jokaista vuoronperään.
''Aikamoinen lauma haastattelijoita.''
''No. Satuimme kulkemaan samalla kyydillä. Ajattelimme, että ei siitä haittaakaan ole jos koko lauma tulee kuuntelemaan.''
Nainen otti tiskin alta vihkon ja alkoi selaamaan sitä. ''Muutama työntekijä on tällä hetkellä tauolla. Löydätte heidät tuon oven takaa kahvihuoneesta.'' Hän osoitti huoneen vasemmassa nurkassa olevaa ovea. ''Menette ovesta ja kävelette käytävän päätyyn. Muihin huoneisiin teillä ei ole asiaa.''
''Selvä. Kiitos paljon.'' Rost sanoi. ''Mennään.''
He menivät ovesta ja saapuivat pitkälle käytävälle jonka molemmin puolin oli ovia. Ovien takaa kuului meteliä. Ainut ovi jossa oli ikkuna oli käytävän päässä ja lähemmäs tultuaan he pystyivät lukemaan oven tekstin ''kahvio''.
He koputtivat ja odottivat jännittyneinä. He todella toivoivat jonkun suostuvan kuskiksi. Kun hetkeen kukaan ei tullut ovelle Jack löi sitä hieman kovempaa kuin oli tarpeen. Sen jälkeen oven avasi nuori Jackiä ehkä viisi vuotta vanhempi pisama naamainen nuori mies. ''Mitä täällä mesotaan?''
''Anteeksi. Ystävälläni on vain normaalia lyhyempi pinna.'' Rost sanoi ja vilautti hymyn.
''No. Mitä asiaa? Selvästi, ette ole täällä töissä.''
''Me tulimme haastattelemaan työntekijöitä.''
''Ai. Ehkä teidän kannattaisi haastatella jotain hieman kokeneempaa työntekijää. Itse aloitin vain vähän aikaa sitten.'' Nuori mies kertoi. ''Ja tiedoksi vain tämä homma on tylsempää kuin koulun historian luennot.'' Hän sanoi hiljaa jotta muut työntekijät eivät kuule. ''Frank!''
Ovelle tuli noin viisikymppinen mies. ''Mitä asiaa?''
''Me tahtoisimme haastatella työntekijöitä.'' Rost sanoi toistamiseen. ''Pääsisitkö johonkin missä saamme olla rauhassa?''
''No kyllähän se sopii!'' Frank sanoi iloisesti lujaan ääneen. ''On sitä aikoihin eletty. Nuoret tahtovat haastatella kuljetusalan työntekijöitä. Tottakai minä suostun.''
Jackin teki mieli sanoa Rostille samantien, että ei häntä mukaan. Mies vaikutti hieman juntilta. Ei sillä, että Jackillä olisi mitään juntteja vastaan, mutta hän ei oikein nähnyt Frankin kaltaisia ihmisiä metsästämässä legendaarista tikaria.
''Itseasiassa me tahtoisimme ehkä vähän tuoreempaa näkökulmaa meidän juttuun. Kävisikö haastattelu sittenkin sen juuri aloittaneen pisama naamaisen nuoren miehen kanssa?'' Jack sopersi nopeasti ja toivoi, että ei kuullostanut täysin kusipäältä.
Frank näytti pettyvän ja pahasti. Hänen iloinen hymy haihtui kuin tuhka tuuleen. ''Joo tosiaan. Tämä juttu on tarkoitettu nuorille jotka ovat juuri etsimässä itselleen työpaikkaa ja olisi parempi jos joku lähempänä heidän ikää olisi haastateltavana.'' Rost sanoi ja tuki Jackiä.
''No niin kai sitten. Rider! Tule takaisin tänne!'' Frank huusi ja poistui ovelta mumisten jotain mistä ei saanut selvää.
Rider tuli ovelle iloisena. ''Haastatteletteko te mua?''
''Joo. Mennään johonkin syrjempään missä saamme olla rauhassa.'' Rost sanoi.
''Seuratkaa mua.'' Rider sanoi ja päästi heidät kahvihuoneeseen. Jack vilkaisi kahvion pöydän ääreen ja näki Frankin supisevan ärtyneen näköisenä jotain toiselle miehelle, joka näytti hiukan huvittuneelta.
''Otatteko te kahvia? Pannu olisi täysi.'' Rider kysyi. Jack ajatteli hänen juoneen ainakin pari kuppia liikaa.
Arthur, Samuel, Rost ja Mark sanoivat kyllä ja Rider alkoi kaivamaan mukeja tiskikaapista. ''Minun vatsani ei enää kestä sitä.'' Richard sanoi ja Jack ei halunnut kokea uutta epämiellyttävää kokemusta joten hän kieltäytyi. Tähän mennessä kaikki mitä hänelle oli tarjottu oli tuntunut myrkyttämiseltä. Kahvi oli varmaan aivan samaa luokkaa.
Kun kaikilla jotka joivat kahvia oli muki kädessä Rider meni kahvion toisella puolella olevasta ovesta. He saapuivat pukuhuoneeseen joka oli suuri. Jack näki yhden rivin päässä kaapin numero 50. ''Kuten huomaatte varmaan kaappien määrästä täällä on aika paljon väkeä töissä. Tämä on vain yksi pukuhuone. Niitä on vielä lisää.'' Rider selitti aivan kuin häntä jo haastateltaisiin. ''Tahdotteko tietää minun työhommista?''
Jack oli sanomassa että ei, mutta ei ehtinyt. ''No. Minun hommiini kuuluu metallitöiden lajittelu koon mukaan eri alueille. Ja sitten minä lastaan ne aluksiin. Kun alukset ovat täynnä minä otan yhden aluksista ja siellä on paperilappu missä lukee minne lasti pitää viedä. Välillä se on lähempänä ja välillä saattaa mennä viikkokin yhden lastin viemisessä.''
''Tuota noin.'' Arthur sanoi Riderin puheen päälle. ''Voisitko lopettaa puhumisen hetkeksi.''
''Mikä ettei.''
''He. Tota noinaa.'' Arthur aloitti.
''Me ei oikeasti tultu haastattelemaan ketään tänne.'' Rost sanoi. Rider näytti säikähtäneen.
''Tulitteko te ryöstämään tämän paikan?'' Hän kysyi. ''Jos tulitte minä en ole teille uhka.'' Hän nosti kädet ilmaan.
''Rauhoitu. Ei me tultu ryöstämään ketään. Me tarvitsemme vain lentäjän, joka osaa lentää aluksella jolla voi kulkea aurinkokunnasta toiseen.'' Rost sanoi. Rider laski kätensä alas.
''Ai. No minä osaan lentää sellaista alusta. Se on minun työni.''
''Kiinnostaisiko sinua lähteä pienelle seikkailulle?'' Arthur kysyi.
''Minkälaiselle?''
''Me meinaamme etsiä käsiimme tähtitikarin.'' Jack sanoi.
''Tähti minkä?''
''Tähtitikarin.'' Rost vastasi. ''Se on sellainen tikari millä on voimia.''
''Minkälaisia voimia?'' Rider kysyi ja Jack vaihtoi katseen Rostin kanssa. He olivat aikaisemmin keskustelleet ja tulleet siihen tulokseen, että ei kannattanut ihan kenelle van kertoa, että tähtitikarilla voi tappaa. Se voisi säikäyttää lupaavat kuski ehdokkaat tai sitten saada heidät vallanhimoisiksi.
''Me emme tiedä. Olemme vain kuulleet, että sillä on voimia. Kuulemma voimakas väline.'' Rost sanoi.
''Ja te olette sitä mieltä, että se on oikeasti olemassa.''
''Kyllä.'' Sanoi Mark. ''Sukuni on tutkinut sitä jo monta sataa vuotta. Tiedän miten sen voi löytää.''
Rider näytti mietteliäältä. ''Onko seikkailu vaarallinen?''
''Kyllä se voi olla.'' Jack sanoi rehellisesti. Hänen mielestään ihmisellä oli oikeus tietää se jos hän lähtee mukaan.
''En minä oikein tiedä.'' Rider sanoi.
''Itsekkin sanoit, että täällä työskentely on tylsää.'' Arthur sanoi. ''Tässä olisi tilaisuus kiinnostavampaan elämään. Me emme tiedä minne matka meidät vie. Taino. Yksi meistä tietää, mutta hän ei suostu kertomaan.''
''Onhan minun elämäni hieman tylsää. Olen aina halunnut lähteä kiertelemään maailmaa. Teen sitä työkseni, mutta se ei ole sama asia.''
''No mitä sanot?'' Arthur kysyi toiveikkaana. ''Lähdetkö kanssamme matkustamaan pitkin maailmaa.''
Riderin silmät kirkastuivat. ''Kyllä. Vitut töistä.''
''Oikee asenne.'' Arthur sanoi.
Kaikki olivat tyytyväisiä. He olivat odottaneet ongelmia, mutta kerrankin kaikki sujui niinkuin pitikin. Kun he poistuivat pukuhuoneesta kahvioon Frank kysyi miten haastattelu meni. ''Kerro pomolle, että mä otan lopputilin.'' Rider sanoi intoa täynnä.
Frank katsoi ihmeissään Rideria ja toinen mies repesi hulluun nauruun. ''Sä menit haastatteluun ja otat nyt lopputilin?'' Mies kysyi naurun seasta.
''Kyllä. Sain paremman tarjouksen.''
Frank näytti entistä pettyneemmältä. ''Minkälaisen tarjouksen?''
''Se on salainen. Adios amigos.'' Rider huikkasi taakseen poistuessaan kahviosta käytävälle. Arthur ja Samuel nauroivat melkein koko kävelymatkan aulaan.
Aulassa tiskin takana oleva nainen katsoi ihmeissään, kun Rider tuli muiden mukana pois työpaikaltaan. ''Minne sinä luulet meneväsi?'' Nainen kysyi tupakan savua tuprutessa suusta.
''Mulle tuli muita hommia. Kerro pomolle terveisiä.'' Rider sanoi. ''Ja muistakaa maksaa tällä kertaa se vitun palkka ajoissa.''
Kun he olivat ulkona Rider venytteli käsiään. ''Ai että. Vapaa elämä.''
''Nyt on aika nauttia.'' Arthur sanoi ja taputti Rideriä selkään.
He lähtivät toiseen suuntaan kuin missä heidän varastama waveri oli. He lähtivät Richardin alukselle, joka oli hallissa muutaman mutkan takana. Rider höpötti innoissaan melkein koko matkan ja se teki Jackin hieman iloisemmaksi. Teki hyvää saada porukkaan joku joka oli iloinen ja innoissaan.
Kun he saapuivat alukselle Samuel ja Richard vaihtoivat avaimet taskukelloon. ''Pitäkäähän itsestänne huolta.'' Richard sanoi ja kätteli jokaista vuoronperään.
''Pidetään.'' Rost sanoi
''Kiitos vielä aluksen lainaamisesta.'' Jack sanoi, kun oli hänen vuoro kätellä.
''Ilo on minun puolellani. Tottakai minä autan ihmistä, joka on koko elämänsä asunut orjana vartijoiden piinaamana.''
''Sinä tiesit kuka minä olen ja silti autoit?'' Jack kysyi.
''Tottakai. Olenhan minä Rockbowlista. Minun luontooni kuuluu vartijoiden vihaaminen.'' Richard sanoi naurahtaen.
''Sinä!'' Rider huudahti. ''Tiesin, että tunnistin sinut jostain. Sinä olet se orja joka karkasi tulivuoren luota ja tappoi vartijoiden päällikön ja koruliikkeen myyjän.''
''Pidä vähän pienempää ääntä.'' Arthur sähähti. Riderin ääni kaikui hallissa.
''Ai. Anteeksi.''
''Onko sulla joku ongelma sen asian kanssa?'' Arthur kysyi.
''Ei ole.'' Rider sanoi hätääntyneenä.
''Ja tiedoksesi vain päällikön tappo oli vahinko ja koruliikkeen myyjän ampuivat vartijat itse. Tämä Jack tässä ei ole tehnyt mitään väärää.''
''Okei okei. Mä uskon teitä.'' Rider sanoi. ''Ei ole ensimmäinen kerta kun kuulen vartijoiden selittävän päättömiä tarinoita.''
''Hyvä että et usko kaikkea mitä uutisissa kerrotaan.''
''No mutta. Meidän on aika lähteä.'' Rost sanoi. ''Samuel avaappa luukku niin nähdään minkälaisesta aluksesta meidän on pidettävä huolta.''
Samuel meni aluksen vierelle ja käänsi avainta lukossa. ''Seesam aukene.'' Kuului sihahdus ja ramppi alkoi laskeutumaan. Pian he kiipesivät alukseen ja sanoivat vielä ''hei'' Richardille, joka lähti kävelemään takaisin pakettiwaverille.
Tämän aluksen olohuone oli hieman suurempi kuin aluksessa jonka he varastivat Roesheadin parkkipaikalta. Tämän aluksen olohuoneessa oli myös puoliympyrän muotoiset sohvat sillä erolla, että pöytiä ei ollut. Sohvat ja seinät olivat ruskeat. Keskellä huonetta oli biljardipöytä ja televisio roikkui seinällä. ''Vau.'' Rider sanoi. ''En ole ikinä nähnyt tälläistä alusta sisältäpäin.''
''Kai osaat kuitenkin lentää tällä?'' Arthur kysyi.
''Joo tottakai. Ei ohjaus eroa rahtialuksista juuri ollenkaan.''
''Ei kai sua haittaa jos istun sun vieressä ja kyselen ja kattelen miten lennät tätä alusta?'' Samuel kysyi.
''Ei haittaa. Mukavaa vaan kun on seuraa.''
Rider ja Samuel menivät ohjaamoon ja pian alus alkoi liikkumaan. Rider ohjasi aluksen ulos hallista ja kiihdytti radalla vauhtia. Ei mennyt kauaa kun he olivat taas avaruudessa. ''Minne seuraavaksi?'' Samuel kysyi.
''Vihernupunkuntaan.'' Mark vastasi.
''Sinne siis.'' Rider sanoi ja he lähtivät kohti täysin uutta aurinkokuntaa. Jack toivoi mielessään, että oli ymmärtänyt Vihernupunkunnan nimen oikein ja siellä olisi vihreä aurinko.
''Matka kestää kolme päivää.'' Samuel huikkasi muille.
''No onneksi meillä on tämä bijardipöytä.'' Arthur sanoi. ''Kuka ottaa haasteen vastaan?''

Luku 8

Toisena matkustus päivänä Mark kertoi ensimmäistä kertaa tähtitikarista. Hän ei ollut aikaisemmin maininnut mitään siitä miten tähtitikarin voi löytää. Hän kertoi, että tähtitikari on holvissa jonka avaamiseen tarvitaan neljä avainta. Avaimet ovat piilotettu ympäri maailmaa.
Ensimmäinen avain löytyy Vihernupunkunnasta planeetalta nimeltä Foresting. Kun Jack kuuli tuon nimen hän innostui siitä. Foresting on melkeinpä pelkän metsän peitossa ja Jack ei ole ikinä nähnyt metsää. Porolla ei ollut paljon kasvillisuutta ainakaan tulivuorien lähellä.
''Avaimet on laitettu paikkoihin missä voi olla esteitä. Esteet voivat olla helppoja tai vaikeita ja jopa vaarallisia.''
''Ei kai ne vartijoita vaarallisempia voi olla.'' Arthur sanoi.
''Sitä minä en tiedä.'' Mark vastasi. ''Forestingissa pitäisi olla pyramidi jonka huippu on valkoista timanttia. Minulla on koordinaatit muistissa. Pääsemme lähelle pyramidia laskeutumaan.''
''Miksi et kirjoita koordinaatteja ylös?'' Rost kysyi.
''Ja riskeeraisin sen, että te jätätte minut jälkeen?''
''Mitä jos sinulle sattuu jotain?''
''Siksi minä jäänkin alukseen odottamaan, kun te haette avaimen.''
Jack tuhahti. Hänen olisi tehnyt mieli haukkua Mark pelkuriksi, mutta mitä se olisi hyödyttänyt. ''Tee mitä haluat.''
''Saanko minä tulla mukaan?'' Rider kysyi. Hän oli tullut hetkeksi katsomaan, kun Arthur ja Samuel pelasivat biljardia. Alus oli automaattiohjauksella.
''Et saa. Sinä olet tällä hetkellä ainut, joka osaa lentää tällä aluksella.'' Rost sanoi. ''Emme voi riskeerata sitä, että sinulle sattuu jotain ja jäämme jumiin tälle jumalan selän takana sijaitsevalle aurinkokunnalle.''
''Okei. Ymmärrän.''
''Eli pyramiidille lähtee Arthur, Jack, Samuel ja minä.'' Rost ilmoitti.

Seuraavana päivänä he saapuivat Forestingiin. He näkivät pyramidin jo ilmasta, mutta alusta he eivät saaneet aivan sen viereen. He löysivät kahdenkilometrin päästä sopivan kohdan alukselle.
Jack ihasteli Vihernuppua. Se oli hieman vihertävä tähti joka sai Forestingin näyttämään entistä vihreämmältä. He ottivat mukaansa taskulamput sillä pyramidissa tuskin oli valoja.
''Ovatko kaikki valmiita? Luultavasti törmäämme metsän eläimiin, mutta toivon mukaan ne jättävät meidät rauhaan.'' Rost sanoi painaessaan nappia, joka avasi luukun. Se lisäsi vain Jackin innostusta. Hän ei ole ikinä nähnyt muita eläimiä kuin lintuja lentelemässä ympäri tulivuorta. Tästä tulisi mielenkiintoinen kokemus.
Kun he astuivat ulos aluksesta Jack vetäisi raitista ilmaa nenäänsä. Ilma haisi raikkaalle ja luonnolle. ''Tähän hajuun voisi tottua.'' Hän sanoi.
''Joo vähän erilainen haju kuin Porolla. Porolla kaikki haisee palaneelta.'' Arthur sanoi.
''Miten jalkasi jaksaa?'' Rost kysyi Samuelilta.
''Kyllä se jo painoa kestää. Ei onneksi sattunut mitään pahempaa.'' Samuel vastasi.
''Mitä sun jalalle muuten kävi?'' Jack kysyi.
''Yritin potkaista sitä känniläistä ja osuinkin vahingossa viereiseen tuoliin. Sääri kolahti tuolin jalkaan.'' Samuel kertoi ja Jack pidätti hymyä, mutta ei oikein onnistunut. ''Älä yhtään virnuile siinä. Tiedän. Noloo.'' Samuel sanoi.
''No vahinkoja sattuu. Et sentään vahingossa tappanut ketään.'' Jack sanoi.
He kulkivat leveää polkua pitkin millä mahtuisi ajamaan jopa autolla. Vähän aikaa käveltyään Jack alkoi kuulemaan ääniä polun molemmin puolin. Puiden latvat heilahtelivat välillä ja Jack näki liikettä pusikoiden takaa. ''Meidät huomattiin.'' Rost sanoi.
''Kunhan ne vaan pysyvät tuolla pusikoissa ja puissa niin kaikki on ihan hyvin.'' Samuel sanoi vilkuillen ympärilleen.
''Ei kai sua pelota?'' Arthur kysyi.
''En vaan pidä hirveästi eläimistä. Pienenä mun kimppuun kävi koira. Se puri mua säärestä ja sain tikit. Itseasiassa sama sääri minkä mä potkaisin siihen tuolinjalkaan.''
''Sulle sit ja sattuu kaikenlaista.'' Arthur sanoi. ''Muistatko ku oltiin parivuotta sitte baarissa ja sä meinasit joutua tappeluun. Lähit sitä äijää karkuun ja juoksit suoraan lasisen oven läpi.''
''Joo muistan. Sain silloin tikit olkapäähän ja kämmeneen.''
''Keskittykää.'' Rost sanoi tiukasti. ''Me voimme muistella sitten, kun avain on meillä ja olemme takaisin aluksella.''
Polku oli suora ja näytti ihmisen tekemältä, vaikka Forestingissa ei ole asunut ketään moneen sataan vuoteen. ''Luulisi, että tämä polku olisi jo hävinnyt, kun täällä ei ole ollut ihmisiä pitkään aikaan.'' Jack sanoi.
''Niinpä. Ja eläimet tuskin polkuja käyttävät.'' Arthur totesi.
''Näyttäisi siltä, että tästä on kuljettu joskus autolla.'' Rost sanoi.
Mitä lähemmäs he saapuivat pyramidia sitä levottomimmiksi eläimet polun sivuilla kävivät. Kun he olivat enää kymmenen metrin päässä pyramidista he kuulivat omituista ulvontaa puiden latvoista. ''Ovatko nuo apinoita?'' Samuel kysyi levottomana.
''Uskoisin, että on.'' Rost vastasi. ''Eiköhän ne jätä meidät rauhaan.''
''Tuo ulvonta kuullostaa kyllä aika paljon varoitukselta.''
''Jos ne olisivat vaarallisia ne olisivat jo käyneet meidän kimppuun. Älä huoli.''
He pysähtyivät pyramidin sisäänkäynnin eteen. Pyramidi oli korkea ja sen timanttipintainen huippu kiilteli auringonvalossa. ''Kuka menee ensimmäisenä?'' Arthur kysyi. Pyramidin johtava käytävä oli liian kapea, jotta kaksi voisi kävellä vierekkäin. Kukaan ei vastannut. ''No ei kai tässä muukaan auta. Minä menen.'' Arthur sanoi ja meni käytävään. Hänellä oli otsalamppu ja se valaisi suurimman osan käytävästä. Valokeila jatkui noin kolmen metrin päähän ja sen jälkeen näkyi vain pimeyttä.
''Tulipa hiljaista.'' Samuel sanoi jonon viimeisenä kun kaikki olivat pyramidin sisällä.
''Älä.'' Arthur vastasi. ''Aivan kuin olisi tullut metelistä suoraan äänieristettyyn huoneeseen.''
''Aika painostavaa tämä hiljaisuus.'' Samuel sanoi.
''Kestätkö sä?'' Rost kysyi jonon toisena.
''Kyllä tää tästä, mutta ollaan nopeita.''
He saapuivat käytävän päätyyn ja siitä lähti oikealle ja vasemmalle uudet käytävät. ''Ei vittu. Tää on sokkelo.'' Arthur sanoi. ''Kumpaan suuntaan?''
''Mihin sun vaistot käskee sua menemää?'' Rost kysyi.
''Ha. Sä kysyt multa tota. Kenenköhän takia me ollaan aina eksytty. Multa on ihan turha kysyy.''
''No mennään vasemmalle.''
''Ehkä meidän pitäisi hajaantua.'' Jack ehdotti. ''Minä ja Rost mennään vasemmalle ja te kaksi menette oikealle.''
''Hyvä idea.'' Arthur sanoi. Tule, mennään Samuel.''
Jack meni vasempaan käytävään Rost perässään. He kävelivät hitaasti varuillaan eteenpäin. He eivät kuitenkaan kauas päässeet, kun heidän takaa kuului huutoa. Huutaja oli Arthur. Jack ja Rost kääntyivät ympäri ja menivät takaisin kohtaan missä käytävät kohtasivat.
Käytävästä minne Arthur ja Samuel menivät kuului askelten ääniä ja pientä raahaamisen ääntä. Pian he näkivät kuinka Samuel tuki Arthuria jonka jalassa oli suuri piikki uponnut lihaan. ''Mitä oikein kävi?'' Jack kysyi.
''Siellä oli ansa. Katsokaa mihin astutte. Jos näette käytävällä kohonneen laatan älkää menkö sinne.'' Samuel sanoi.
Arthur valitteli tuskaa. ''Mä astuin yhen sellasen päälle huomamaattani ja katosta putosi piikkipallo ja jos en olisi ehtinyt hyppäämään kauemmas se olis lävistäny mun mahan.''
''Okei. No se helpottaa suunnistamistakin vähän. Luulisin, että käytävät joilta löytyy ansat ovat vain ansoja ja käytävät joilla ei ole ansoja vievät meidät avaimen luokse.'' Rost päätteli. ''Saatko Samuel vietyä Arthurin takaisin alukselle?''
''Kyllä. Me mennään suoraan sinne. Ton jalka tarvii hoitoo. Ikävä kyllä kukaan meistä ei taida olla mikään expertti haavojen hoitamisessa.''
''No ensimmäinen homma on kuitenkin saada hänet alukseen missä haava ei pääse likaantumaan niin pahasti.''
''Yes sir!'' Arthur sanoi ja hän lähti Samuelin avulla linkuttamaan ulos pyramidista.
Kun Jack ja Rost eivät enää nähneet Arthuria ja Samuelia he lähtivät jatkamaan matkaa. He pääsivät etenemään nopeasti nyt kun he tiesivät, että ansoitetut käytävät eivät vieneet avaimen luokse. Mitä syvemmälle he menivät sitä painostavammaksi hiljaisuus kävi. ''Mä luulin, että täällä olis rottia.'' Jack sanoi. ''Mutta tää koko paikkahan on täysin eloton.''
''Ehkä eläimet välttelevät tätä paikkaa. Ehkä ne ovat oppineet, että täällä on vaarallista.'' Rost mietiskeli.
''Ehkä.'' Jack sanoi.
Kun he olivat menneet viidestä mutkasta käytävän pääty leveni. He tulivat pyöreään huoneeseen. Huoneen keskellä oli koroke jonka päällä oli puolikuun muotoinen laatta, jossa oli hienoja kaiverruksia suippopäisestä olennosta jolla oli todella pitkät sormet ja suuret silmät. ''Taidettiin löytää avain.'' Rost sanoi. ''Mistä vetoa jotain tapahtuu, kun otamme sen pois korokkeelta.''
''Ei ole kuin vain yksi keino ottaa asiasta selvää.'' Jack sanoi. Hän meni korokkeen eteen ja ojensi kätensä.
''Odota.''
''Mitä nyt?''
''Valmistaudu juoksemaan. Muistatko reitin takaisin?''
''Kyllä. Ei siinä ollut kuin viisi mutkaa.''
''Okei. Valmista.'' Rost sanoi ja näytti varautuneelta. Jack otti kiinni avaimesta ja nosti. Hetkeen ei tapahunut mitään, mutta sitten maa alkoi täristä ja katosta alkoi tippua pölyä ja pieniä kiven palasia. Koko pyramidi tärisi ja oli romahtamaisillaan. ''Juokse!'' Jack huusi Rostille valtavan jyrinän yli. Rost katosi käytävään ja Jack näki kuinka Rostin lampun valo hävisi mutkien taakse. Jack ei meinannut pysyä hänen perässä vaan hän jäi jälkeen.
Katosta putosi koko ajan vain suurempia palasia ja Jackin keskittyminen meni siihen, että hän muisteli reittiä takaisin ja väisteli pään kokoisia kiven järkäleitä joita tippui katosta.
Hänen takanaan käytävät romahtivat ja pari kertaa Jack oli jäädä romahduksen alle. Hän oli kuitenkin tarpeeksi nopea ja pian hän näki luonnon valoa viimeisen käytävän päässä. Jack näki Rostin tumman hahmon valoa vasten pyramidin oviaukolla. ''Nopeasti!'' Rost huusi. Jack juoksi minkä jaloista lähti ja käytävä hänen takanaan romahti vain kymmenen sentin päässä hänestä. Kun hän oli oviaukolla hän hyppäsi pitkän loikan eteenpäin ja kierähti maassa, kun pyramidin oviaukko romahti ja sulkeutui.
Jack nousi ylös hengästyneenä. ''Huih. Se oli lähellä.''
''Jep. Liian lähellä.'' Rost sanoi. ''Mutta on meillä sentään avain.''
Jack kuuli vieläkin hirveää meteliä pyramidista, kun se romahteli. Pyramidi piti niin kovaa ääntä, että se peitti apinoiden ulvonnan ja kun pyramidi rauhoittui Jack ja Rost kuulivat apinat. ''Mitä helvettiä. Nehän on ihan sekasin.'' Rost sanoi.
''Ehkä meidän on parasta palata alukselle niin nopeasti ku päästään.'' Jack sanoi ja kuin tilauksesta polun molemmista laidoista alkoi virrata lauma apinoita. Apinat ulvoivat ja hakkasivat uhkaavasti rintaa. Ne irvistelivät ja lähestyivät pelottavan näköisinä.
''Juokse!'' Rost huusi ja molemmat lähtivät taas juoksuun. Apinat olivat nopeita, mutta onneksi Jack ja Rost olivat myös. Heidän korvissa humisi apinoiden ulvonta ja ärjyntä. Ne olivat selvästi vihaisia.
Apinoita oli ainakin kaksikymmentä äänien perusteella. Kymmenen juoksi polulla heidän perässä ja loput hyppivät pusikoiden takana ja puun latvoissa. ''Vittu ne on sekasin!'' Jack huusi, kun hän väisti juuri yhden apinan, joka hyppäsi puusta hänen eteen.
''Ne varmaan suojelee avainta!'' Rost huusi. Hänenkin eteen hyppi apinoita ja molemmat juoksivat siksakkia polun laidasta laitaan ja meinasivat apinoiden lisäksi törmätä myös toisiinsa.
''Ei sulla sattuis olee asetta mukana?'' Jack huusi Rostille.
''Ei ole! Luulin, että tää on vaa nouto homma!''
''No voi paska.''
Kilometrin juostuaan apinoita alkoi hyppiä heidän eteen niin paljon, että he joutuivat pysähtymään. Apinat olivat polulla esteenä ja nyt ne kerääntyivät ympyräksi heidän ympärilleen ja heillä ei ollut mitään keinoa päästä pois. He olivat loukussa. ''Oli kiva tuntea.'' Rost sanoi ja Jack naurahti hermostuneeti.
''Samoin.''
Apinat lähestyivät lähestymistään ja joka puolella näkyi vain mustaa karvaa. Jack oli jo heittämässä avainta metsään, jos vaikka apinat lähtisivät sen perään, kun he kuulivat huudon. ''Silmät kiinni!'' Siinä samassa apinoiden ringin keskelle lensi kranaatti. Jack kauhistui ja sulki silmänsä. Kuului poks ja sitten ei mitään. Jack avasi silmänsä ja näki apinoiden juoksevan hätääntyneinä takaisin metsään ja ne törmäilivät toisiinsa aivan kuin ne olisivat olleet sokeita.
''Nopeasti alukselle!'' Joku huusi. Jack ja Rost lähtivät juoksemaan alukselle päin ja näkivät Samuelin heidän edessä.
''Sinäkö sen kranaatin heitit?'' Jack kysyi.
''Kyllä. Se oli sokaisukranaatti. Jos ei sulje silmiään näkee kirkkaan valon joka sattuu silmiin ja ei näe mitään hetkeen.''
''Kätevää.'' Jack sanoi. ''Kuinka kauan vaikutus kestää?''
''Ehkä minuutin. Meillä on kiire. Ei mene kauan kun apinat taas käy kimppuun.''
''Miten osasit tulla vastaan?'' Rost kysyi.
''Kuulimme ulvonnan alukselle asti ja ajattelin, että saatatte tarvita apua. Epäilin, että apinat olivat asialla ja sain idean heittää kranaatin niiden keskelle, kun näin teidät.''
''Hyvin ajateltu.'' Rost sanoi. He olivat viidensadan metrin päässä aluksesta, kun polun molemmin puolin alkoi taas kuulua meteliä. Apinat eivät kuitenkaan enää tulleet polulle. Ehkä ne säikähtivät sokaistumista niin pahasti, että alkoivat pelkäämään.
Loppumatka sujui ilman ongelmia pientä kuumotusta lukuun ottamatta. Kun he menivät aluksen sisään Mark sulki luukun heidän perässä. ''Mikä ihmeen meteli siellä oli?''
''Vihainen apinalauma.'' Rost sanoi hengästyneenä. Hän meni suorinta tietä sohvalle lepäilemään. Jack seurasi esimerkkiä ja meni istumaan toiselle sohvalle. ''Ne suojelivat vissiinkin avainta. En tiedä miten ne ymmärsivät, että avain oli poistettu pyramidista, mutta selvästi ne suuttuivat siitä.''
''Te siis saitte sen?'' Mark kysyi.
''Kyllä.'' Jack sanoi ja heitti laatan biljardipöydälle. ''Siinä se on.''
Mark meni biljardipöydän viereen ja otti avaimen käteensä. Hän pyöritteli ja tutkaili sitä kiinnostunut ilme kasvoillaan. ''Ihmeellistä.'' Hän sanoi. ''En olisi ikinä uskonut piteleväni yhtä holvin avaimista kädessäni.''
''Osaatko kertoa mitään noista kaiverruksista?'' Jack kysyi.
''En osaa. En ole ikinä ennen nähnytkään tuollaista oliota edes piirrustuksissa.''
''Avaimen tekijällä on tainnut olla vilkas mielikuvitus.'' Rost sanoi sohvalla maaten. Arthur makasi saman sohvan toisella laidalla. Hänen jalasta oli poistettu piikki ja nyt siinä oli side ympärillä.
''Minne seuraavaksi?'' Rider kysyi innoissaan.
''Nyt kyllä pieni paussi.'' Rost sanoi. ''Ei mennä vielä mihinkään ainakaan pariin tuntiin.''
''Ikävä tuottaa pettymys, mutta meidän on pakko lähteä samantien.'' Jack sanoi.
''Miksi. Me juostiin juuri pari kilometriä ja saimme avaimen. Emmekö ansaitse pienen tauon?''
''Katso Arthuria. Hän on vitivalkoinen ja näyttää hengittävän raskaasti.'' Jack sanoi.
''Ainiijoo.'' Rost sanoi. Hän nousi istumaan ja katsoi Arthuria. ''Arthur? Oletko hereillä?''
Arthur vastasi mumisten. Hän oli selvästi heikossa kunnossa ja menettänyt paljon verta.
''Minne me hänet voidaan viedä?'' Samuel kysyi tultuaan nojaamaan biljardipöytään. Rider oli hänen vieressä. ''Emme voi viedä häntä sairaalaan häntä etsitään.''
''Minä tunnen yhden lääkärin. Hän on luotettava ja voi varmasti auttaa.'' Rider ilmoitti.
''Missä päin hän asuu?'' Rost kysyi huolissaan.
''Interskyssa.'' Rider vastasi. ''Mutta sinne matkustamiseen menee kolme päivää.''
''Meillä ei ole muuta vaihtoehtoa.'' Rost sanoi. ''Sinnittele Arthur.''


Luku 9

Rider koputti asunnon numero 121 ovea. Samuel piti Arthuria pystyssä Rostin kanssa muiden takana. He olivat saapuneet Interskyhin kaksi tuntia aikaisemmin. ''Oletko varma, että häneen voi luottaa?'' Jack kysyi Riderilta jo viidennen kerran.
''Kyllä. Samantha on jo vuosia auttanut ihmisiä jotka tarvitsevat apua. Ihmisiä jotka eivät voi mennä julkiseen sairaalaan.''
''Eli toisin sanoen rikollisia.''
''Kyllä. Ja köyhempiä ihmisiä joilla ei ole varaa julkiseen tai yksityiseen hoitoon.''
''Luulin, että Skyneedlessä kaikilla olisi varaa.''
''Joka paikassa on köyhiä. Ja mitä kehittyneempi planeetta sitä kalliimmat palvelut.''
Rider koputti toisen kerran ja nyt kuului, kun oven lukko kävi. Ovi aukesi raolleen ja raosta kurkisti vaaleahiuksinen kaunis nainen. ''Rider!'' Nainen huudahti iloisesti. ''Mikä sinut tänne toi? Olisit ilmoittanut etukäteen olisin hommannut jotain pientä purtavaa.''
''Tuli hätätilanne. Ystäväni tarvitsee hoitoa.'' Rider sanoi ja Samantha aukaisi oven kokonaan. Hän näytti hämmästyvän ihmisten määrästä oven takana.
''Oho. Mistäs sinä noin monta uutta ystävää olet hommannut?'' Hän kysyi Riderilta joka punastui.
''On mullakin ystäviä vaikka saatan välillä vaikuttaa hieman erakolta.''
''Tulkaa sisään.'' Samantha sanoi ja väistyi sivuun. Rider meni ensimmäisenä perässään Jack, Mark, Samuel, Arthur ja Rost.
Jack ei ole ikinä ollut yhtä puhtaassa kämpässä. Asunnossa haisi käsidesi.
''Oi voi. Mitäs sinulle kävi?'' Samantha kysyi nähtyään Arthurin jalan.
''Ikivanha pyramidin ansa.'' Arthur sai juuri ja juuri sanotuksi heikkona.
''Ja hän hourailee jo. Teidän olisi pitänyt tulla aikaisemmin.'' Samantha sanoi totisena.
''Emme päässeet aikaisemmin.'' Rider sanoi. ''Olimme toisella aurinkokunnalla.''
''Viekää hänet tuohon huoneeseen.'' Samantha osoitti olohuoneen vasemmalla puolella olevaa huonetta. Jack tuli huoneeseen muiden perässä viimeisenä ja hämmästyi. Huoneessa oli sairaalasänky ja jokin monimutkaiselta näyttävä laite jossa oli kaikenlaisia numeroita ja viivoja. ''Laittakaa hänet sängylle.''
Samuel ja Rost nostivat Arthurin sairaalasängylle ja samantien Samantha alkoi tekemään hommia. ''Onpas syvä haava.'' Hän sanoi. ''Milloin tämä oikein tapahtui?''
''Kolme päivää sitten.'' Rost sanoi ja katseli sivusta huolestuneen näköisenä, kun Samantha repi housun lahjetta, jotta sai haavan kunnolla esille.
''Hän on menettänyt paljon verta. Minun täytyy tehdä verensiirto.'' Samantha sanoi ja meni huoneen nurkassa olevalle pakastimelle. Hän otti sieltä kaksi veripussia ja palasi sängyn vierelle. ''Puukottiko joku häntä vai miten hän oikein haavan sai?''
''Hän astui muinaisen pyramidin ansaan.'' Samuel kertoi.
''Ai. Eli hän ei houraillutkaan?''
''Ei.''
''No se on hyvä. Ehdin jo huolestua, mutta jos hän on vielä järjissään hätä ei ole niin suuri.'' Samantha sanoi ja asetteli letkuja ja pusseja paikoilleen. Pian yhdestä veripussista valui letkua pitkin verta Arthurin suoniin.
''Paljonko meidän täytyy maksaa tästä?'' Jack kysyi.
''Ei mitään.'' Samantha vastasi. ''Minä en ota palveluistani maksua. Mitä te muuten teitte muinaisessa pyramidissa?''
''Me kävimme hakemassa avaimen.'' Rost kertoi.
''Avaimen?''
''Yhden neljästä millä saa holvin auki. Holvissa on tähtitikari.''
''Tähti mikä?''
''Tähtitikari. Sillä on legendojen mukaan voimia ja me olemme metsästämässä sitä.'' Rider sanoi ja hänen äänestään kuuli, että hän oli asiasta innoissaan.
''Vai niin. Ja matkanne on vaarallinen?''
''Kyllä, kuten varmasti näet.''
''Teidän täytyy olla varovaisia. Ette saa luottaa keneenkään.'' Samantha sanoi vakavana.
''Kyllä me se tiedetään.'' Rider sanoi.
''Jos vartijat saavat teidät kiinni te olette kuolleita tai mätänette sellissä lopun elämäänne.''
''Tiedetään.''
''Onko uutisissa kerrottu mitään mielenkiintoista?'' Rost kysyi.
''Ei ole. Sitä samaa. Orja on karannut ja tappanut vartijoiden päällikön ja ottanut matkaansa lauman muita rikollisia. Teistä on mukavat palkkiot.''
''No onneksi he eivät tiedä missä me olemme tai minne me olemme menossa.''
''Lähtisin mielelläni teidän mukaan, mutta en halua jättää elämääni taakse.'' Samantha ilmoitti. ''Ja täällä Interskyssakin on paljon ihmisiä jotka tarvitsevat minun apuani.''
Jack oli osittain pettynyt. Hänen mielestään olisi ollut hyvä jos heidän mukaansa olisi lähtenyt joku, joka osaa hoitaa vakavammatkin vammat. ''Kuinka kauan olet hoitanut rikollisia?'' Jack kysyi.
''Olen tehnyt tätä jo melkein kymmenen vuotta. Ja en minä pelkästään rikollisia hoida.'' Samantha sanoi. ''Laitteet sain varastettua sairaalasta noin neljä vuotta sitten. Muutama ystävä auttoi siinä.''
''Maailmassa pitäisi olla enemmän kaltaisiasi ihmisiä, jotka auttavat niitä jotka eivät muuten saa apua.'' Jack sanoi.
''Oi kiitos. Mukava kuulla että joku arvostaa sitä mitä teen.'' Samantha sanoi iloisena.
''Lähtisit vaan meidän mukaan. Meille voisi olla käyttöä lääkärille.''
''Houkutteleva tarjous, mutta minun on kieltäydyttävä.''
''Okei. Ymmärrän.''
Kolmen tunnin päästä Arthurin kasvoille alkoi palata väri ja hän nousi varovasti istuma asentoon. Samantha oli tehnyt heille ruokaa ja he kaikki söivät Athurin ympärillä. Arthur ei vielä pystynyt syömään joten hän vain haisteli ruuan tuoksua. ''Missä seuraava avain on?'' Hän kysyi Markilta. ''Ei kai taas vain jossain pyramidissa?''
''Ei. Se on Kuolonkunnassa. Siellä on kuollut tähti ja siellä ei ole ollut asutusta moneen tuhanteen vuoteen.'' Mark kertoi. '' Kuolonkunnan tähti on valkoinen kääpiö. Se oli paisunut niin suureksi, että se oli räjähtänyt ja tuhonnut melkein jokaisen planeetan sen ympäriltä. Räjähdyksen jälkeen se muuttui valkoiseksi kääpiöksi.
Planeetta jonne me olemme menossa kärventyi räjähdyksen aikana ja räjähdys poltti planeetan ilmakehän, joten me tarvitsemme avaruuspuvut, kun menemme sinne.''
''Onko meillä sellaiset?'' Arthur kysyi.
''Kyllä. Aluksen kaapeista löytyi neljä pukua.'' Rost sanoi. ''Eli sitten, kun Arthur on taas kunnossa voimme mennä sinne.''
''Hän voi liikkua jo huomenna, mutta varovaisesti.'' Samantha kertoi. Hän oli juuri tikkaamassa haavaa.
''Planeetan nimi on Shrine. Se on joskus aikoinaan ollut melkein kokonaan kullan peitossa. Kaupungit ja kylät olivat tehty kullasta, mutta nyt siellä on vain mustaa hiiltä. Avain on suuren vuoren päällä.'' Mark kertoi.
''Sepä mukavaa. Päästään vuorikiipeilemään avaruuspuvut päällä.'' Arthur sanoi.

Seuraavana aamuna Arthur oli ensimmäinen joka oli jaloillaan. Hän vaikutti jo paljon pirteämmältä ja hän oli keittämässä kahvia, kun muut heräsivät. Hän oli nukkunut sairaalasängyssä. Samuel ja Rost nukkuivat kulmasohvalla, Jack ja Mark patjoilla olohuoneen lattialla. Rider nukkui Samanthan makuuhuoneessa myös patjalla.
''Oletpas sinä pirteä.'' Jack sanoi, kun he kaikki olivat kokoontuneet olohuoneeseen. ''Taisi verensiirto siirtää vähän pirteyttäkin sinuun.''
''Kieltämättä nyt on virtaa.'' Arthur sanoi ja rojahti nojatuoliin röhnöttämään. Samuel, Rost ja Samantha istuivat vierekkäin sohvalla. Rider ja Mark istuivat toisella patjalla ja Jack toisella huoneen lattialla. Kaikilla muilla oli kahvimuki paitsi Jackillä. Hän ei vieläkään tahtonut kokeilla millaista myrkkyä kahvi oli.
''No kuuden päivän päästä pääset vuorikiipeilemään.'' Rost sanoi iloisena.
''Olkaa varovaisia.'' Samantha sanoi. ''Vaikka mielelläni teidät uudestaan näkisinkin niin en silti tahdo, että joudutte lainaamaan tuota sairaalasänkyä.''
''Älä huoli.'' Rider sanoi. ''Kyllä me pärjäämme. Niin kauan, kun vartijat vain pysyvät kaukana.''
''Laitappa uutiset. Katsotaan onko siellä mitään uutta.'' Rost sanoi ja Samantha nojautui sohvalta ottamaan kaukosäätimen. Hän osoitti sillä televisiota ja painoi virta näppäintä.
Televisiosta tuli aamuohjelma jossa kaksi henkilöä haastatteli kolmatta. Toinen haastattelijoista oli nainen ja toinen mies. Molemmilla oli hienot puvut päällä ja Jack oletti ohjelman olevan Skyneedlen omia ohjelmia. Haastateltavana oli vartija, joka näytti Jackin mielestä tutulta. Miehellä oli arpi silmäkulmassa ja hän oli juuri äänessä. ''Orja pääsi karkuun. Meidän olisi pitänyt toimia aikaisemmin. Se oli meidän vika, että hän pääsi karkuun.''
''Oho.'' Rost ja Arthur sanoivat yhteen ääneen. ''En olisi uskonut kuulevani tuota.'' Rost sanoi.
''Kerta se on ensimmäinenkin.'' Samantha totesi. ''Mutta tottahan se on. Jack pääsi karkuun sen takia, kun he lähtivät liian myöhään etsimään heidän päällikköä. Mutta en olisi kyllä minäkään uskonut kuulevani vartijan myöntävän, että se oli heidän vika.''
''Päällikön menetys oli kova pala. Vartijat olivat sekasorron partaalla hetken ajan, kunnes minusta tehtin uusi päällikkö ja asiat alkoivat taas rullaamaan.'' Vartija kertoi.
''Olenko ymmärtäny oikein, että juuri sinä sait selville kuka päällikön oli kidnapannut ja murhannut?'' Nainen kysyi.
''Kyllä. Minä olin ainut joka selvisi hengissä hänen riehuessaan tarkastusportilla. Orja heitti erään hyvän ystäväni viisi metriä korkealta kalliolta alas ja sen jälkeen kidnappasi päällikön ja vei hotellille missä hän tappoi hänet.''
Jack tajusi kuka vartija oli. Hän oli se kuka yritti ampua Jackin ja jota hän heitti kivellä silmäkulmaan tarkastusportin vieressä. ''Vittu ne saa mut kuullostamaan mielipuolelta.'' Jack sanoi ärtyneenä. ''Mä vaan puolustin itseäni enkä riehunut.''
''Me tiedetään kyllä. Mutta tuo on vain vartijoiden tapa saada ihmiset heidän puolelle.'' Rost sanoi.
''Kuinka lähellä te olette karkurin nappaamisessa? Ja mitä voitte kertoa hänen apulaisista?'' Mies haastattelija kysyi.
''Olemme todella lähellä. On vain oltava kärsivällinen ja odotettava sopivaa tilaisuutta iskeä. Mutta siihen ei enää kauan mene.'' Vartija kertoi.
''Ha.'' Samuel naurahti. ''Ja lisää valheita.''
''Totta kai. Hedän on näytettävä kansalle, että he ovat tilanteen hallitsijoita.'' Rost sanoi. ''Vaikka todellisuudessa heillä ei ole mitään käryä siitä missä me olemme tai minne olemme menossa.''
''Entäs orjan apulaiset?'' Mies toisti kysymyksen.
''Heistä me emme tiedä paljoakaan. Heillä ei ole aikaisempaa rikosrekisteriä, mutta epäilemme, että heillä on silti rikollisten tausta.''
''Ja mitähän vittua?'' Mark huudahti. ''En minä ole mikään rikollinen. Olen ollut aina kunnon kansalainen.'' Kukaan ei vastannut tuohon mitään.
''Mitä voitte kertoa Roesheadin koruliikkeen tapahtumista?'' Naisjuontaja kysyi.
''Me menimme sinne rauhallisissa merkeissä. Heti, kun pääsimme liikkeeseen sisään ja orja näki meidät, hän alkoi ampumaan meitä päin. Hän otti myyjän kilveksi eteensä ja kun hän oli takahuoneen ovella hän tönäisi myyjän meitä päin ja alkoi taas tulittamaan. Myyjään osui ainakin kolme luotia ja hän kuoli vammoihinsa. Pariin vartijaankin osui luoti, mutta he selvisisvät säikähdyksellä.''
''Valheita ja valheita.'' Arthur sanoi vihaisena. ''He todellakin saavat sinut kuullostamaan sekopäältä.''
''Voi kunpa saisimme liikkeen valvontakamerasta videot ulos ja pystyisimme näyttämään maailmalle mitä oikeasti kävi.'' Jack haaveili. ''Mutta mistä vetoa he ovat jo tuhonneet todistusaineiston.''
''Se olisi kyllä isku päin heidän kasvojaan.'' Rost sanoi. ''Mutta olet luultavasti oikeassa ja he ovat tuhonneet videot.''
''Kuka tahtoo aamupalaa?'' Samantha kysyi ja nousi sohvalta nopeasti ylös. Kaikki vastasivat kyllä.
''Lähdemme aamupalan jälkeen.'' Rost ilmoitti. ''Meillä on pitkä matka edessämme.'' He söivät aamupalan kiukkuisina aamuohjelman jälkeen. Heistä oli kerrottu niin paljon valheita, että ihmiset luultavasti luulivat heidän olevan oikeita terroristeja joita ei ole moneen sataan vuoteen ollut ollenkaan.
Sen jälkeen kun vartijoista tuli rauhanvartijoita rikollisuus oli vähentynyt huimasti. Poliisien aikaan rikollisuus oli kukoistanut, sillä poliisit harvoin tappoivat rikollisia toisin kuin vartijat ja vartijoita pelätään enemmän kuin poliiseja aikoinaan.
He palasivat alukselle kolme tuntia syönnin jälkeen ja Rider lensi pois Skyneedlestä. ''Kuolonkunta here we come!''


Luku 10


Jack, Mark, Rost ja Samuel pukivat ylleen aluksesta löytyneet avaruuspuvut. Arthur oli joutunut pettyneenä toteamaan, että ei pysty kiipeämään kipeän jalkansa kanssa.
Puvut olivat paksut ja liikkuminen oli hidasta niiden kanssa. ''Olisipa meillä vartijoiden joustavat avaruuspuvut.'' Samuel sanoi. ''Niissä olisi tuhat kertaa helpompi liikkua.''
''Meidän on vain tyydyttävä nyt näihin. Onneksi meillä ei ole mihinkään kiire. Vartijat tuskin tulevat täältä meitä etsimään.'' Rost sanoi ja avasi aluksen luukun. Luukun takaa paljastui karun näköinen ympäristö. Kaikki oli palanutta ja hiilenä. He olivat laskeutuneet vuorenrinteelle ja he näkivät kylän jäännökset sata metriä alempana. Ylhäällä päin oli vain vuoren huippu.
Kylän raunioissa oli monen talon jäännökset jotka olivat palaneet poroksi. Maa oli musta ja taivas valkoinen ja kaikki näytti siltä kuin katselisi mustavalkoista valokuvaa. ''Kuinka korkealle meidän täytyy kiivetä?'' Samuel kysyi katsellessa ylös vuoren huipulle.
''Kaksi kilometriä ylöspäin.'' Mark sanoi. ''Eiköhän lähdetä saan kylmiä väreitä tuosta kylästä. Kuinkahan moni onnellinen perhe sai surmansa auringon räjähdettyä.''
''Tuota on ihan turha miettiä ja murehtia. Keskitytään nyt vain avaimen hakemiseen.'' Rost sanoi ja lähti kiipeämään ylöspäin. Rost lähti kiipeämään pystysuoraa seinää ja oli muutaman metrin kohdalla, kun Samuel huikkasi hänelle, että hän löysi tien joka menee ylöspäin. Rost kiipesi takaisin alas. ''Olisi kyllä voinu ensin tarkistaa onko helpompaa reittiä.'' Hän sanoi hiukan nolona.
He menivät vasemmalle ja lähtivät nousemaan ylämäkeä. Tie ei ollut leveä. Siinä mahtui juuri ja juuri kaksi ihmistä kävellä vierekkäin. Se meni ylöspäin ensin oikealle ja sitten vasemmalle ja sitten taas toiseen suuntaan. Kilometrin kun he olivat päässeet ylöspäin Mark alkoi jäämään jälkeen. ''Jaksaa jaksaa.'' Samuel huikkasi Markille joka näytti keskisormea takaisin.
''Minä en ole enää niin nuori ja hyväkuntoinen.'' Mark sanoi hengästyneenä.
''Voit aina palata takaisin jos tuntuu, että et jaksa.'' Rost sanoi.
''En ikinä. Minä en luovuta. Menkää te vain edeltä minä tulen perässä.''
Mark jäi jälkeen. Jack, Rost ja Samuel menivät edeltä. Heidän kävelyvauhti oli hidasta ja jokainen askel oli raskas pukujen takia. ''Tämähän on helppoa.'' Samuel sanoi. ''Onneksi täällä on tie ylös.''
''Niinpä. Mutta alastulo voi olla hiukan vaikeampaa. Mistä vetoa koko vuori romahtaa, kun otamme avaimen.'' Jack sanoi epäillen pahinta.
''Murehditaan sitä sitten, kun on sen aika.'' Rost sanoi. He olivat jo melkein perillä. He näkivät vuoren huipulla kultaisen korokkeen. ''Oho. Miten tuo on voinut säilyä, kun koko muu planeetta on kärventynyt?''
''Sitä ei voi tietää.''
''Ehkä avaimissakin on jotain yliluonnollista voimaa niinkuin tikarissa.''
''Pakko olla. En vain usko, että se yliluonnollista on. Siinä on vain jotain kehittynyttä teknologiaa.'' Jack sanoi.
''Ja paskat. Minkäänlaisella teknologialla ei pysty selviytymään auringon räjähdyksestä.''
''Oli miten oli. Olemme onnekkaita, että se selvisi.'' He saapuivat huipulle ja näkymä oli samaan aikaan majesteettinen ja masentava. Joka puolella oli mustaa maastoa ja korkeita hiilivuoria. Pilviä ei taivaalla ollut ja se oli tasaisen valkoinen silmänkantamattomiin. Ainut värikäs asia oli kultainen koroke jonka päällä oli sinertävä suorakulman muotoinen laatta.
Tässäkin laatassa oli kaiverruksia omituisista olennoista joilla on pitkät sormet ja suipot päät.
''Oletteko valmiita?'' Jack kysyi nostaessaan kätensä laatan yläpuolelle. ''Oletteko valmiita juoksemaan?''
''Kyllä.'' Rost sanoi.
Jack otti avaimesta kiinni ja nosti. Hän valmistautui maan tärinään, mutta mitään ei tapahtunut. Sitten hän katseli taivaalle lentäisikö sieltä jotain. Hän odotti lentäviä tulipalloja, mutta niitäkään ei tullut. ''Hah. Selvisimme helpolla.'' Hän sanoi ja löi ylävitoset Samuelin kanssa.
''Saitteko te sen?'' Mark oli saapunut huipulle myös ja hänen avaruuspuvun kypärän läpi näki, että hän oli hikinen.
''Kyllä. Ja ei ollut ansoja eikä mitään.'' Samuel sanoi iloisena. ''Eiköhän palata alukselle ja jatketa matkaa.'' He lähtivät takaisin alukselle samaa tietä pitkin mitä he tulivat ylös.
''Ovatko kaikki avaimet yhtä hienoissa paikoissa kuin Foresting ja tämä Shrine.'' Jack kysyi. Hän ei ole vieläkään sisäistäny sitä miten majesteettinen maisema oli vuoren huipulta.
''Seuraava avain on jääplaneetalla nimeltä Frozenfall. Se on jään värisen tähden luona nimeltä Icebae. Icebaenkunnassa on vain kylmiä planeettoja. Aurinko siellä ei ole yhtä kuuma kuin tähdet normaalisti ovat.''
''Eli onko koko planeetta jään ja lumen peitossa?'' Jack kysyi innoissaan. Hän on aina haaveillut lumisateesta.
''Kyllä.''
''Vau. Pitäsikö hommata eka luistimet ennen ku menee sinne.'' Jack mietiskeli hymyillen.
''Hehe. Me emme ole menossa sinne lomalle.'' Rost sanoi.
''Kunhan vain vitsailin.''
Kun he olivat kahdensadan metrin päässä heidän aluksesta he näkivät aluksen ympärillä paljon jalanjälkiä. ''Ovatko Rider ja Arthur käyneet lenkillä?'' Samuel ihmetteli.
''Ehkä.'' Rost sanoi äänessään epäilys. Hän koputti aluksen luukkuun. Kukaan ei vastannut tai avannut ramppia. Rost koputti uudestaan. ''Hei kaverit! Tämä ei ole hauskaa. Tulkaa avaamaan!''
''Ehkä he nukkuvat.'' Samuel sanoi. ''Lenkin jälkeen uni kyllä maistuu.''
''Minulla on paha tunne tästä.'' Rost sanoi.
Jack seurasi jalanjälkiä ja yhdessä kohdassa näytti siltä kuin jotakuta olisi raahattu maassa. Jäljet johtivat tielle mikä meni alaspäin. ''En usko, että he ovat lenkille tulleet.'' Jack sanoi. ''Katsokaa. Jäljet menevät tuonne alamäkeen ja näyttää siltä, että jotain on raahattu maassa.''
Siinä samassa Jack kuuli, kun jotain tippui hänen jalkojen juureen. Hän näki vilauksen kranaatista, joka aukesi ja siitä alkoi leviämään savua ympäriinsä. ''Varokaa! Vartijoita!'' Jack huusi ja yritti kerätä muut yhteen jonoon. ''Pitäkää toisianne käsistä kiinni ja juoskaa!''
He lähtivät juoksemaan jonossa savusta pois, mutta sen pidemmälle he eivät päässeet. Heitä oli savun ulkopuolella vastassa viisi vartijaa ja Jack kuuli, että heidän takana oli heitä vielä lisää. ''Turha yrittää paeta.'' Yksi vartijoista sanoi ja osoitti Jackiä sydämmen kohdalle rynnäkkökiväärin piipulla.
Jack, Samuel, Mark ja Rost polvistuivat ja laittoivat kätensä takaraivolle. He antautuivat. Tai ainakin Samuel, Mark ja Rost antautuivat. Kun yksi vartijoista tuli Jackin eteen Jack nappasi kiväärin piipusta kiinni ja nosti sen ylöspäin osoittamaan vartijan leukaa. Sitten Jack työnsi sormensa aseen liipaisimelle ja painoi. Pam!
Hänen edessään oleva vartija kaatusi maahan ja loput vartijoista kävivät Jackin kimppuun. Kaksi heistä otti pamput ja alkoivat hakkaamaan. Yksi potki ja yksi uhkaili puukottaa. Jack kävi sikiöasentoon ja yritti suojata parhaan mukaan päätään kovimmilta iskuilta. Hän ei ole ikinä ennen tuntenut itseään niin avuttomaksi. Rockbrawlissa tapahtunut ei vetänyt vertoja tälle.
Jack tunsi kuinka häneltä meni kylkiluu poikki. Silmä alkoi jo ummeta ja hän tunsi liian pitkältä tuntuvan ajan jälkeen kuinka hänet käännettiin selälleen ja raahattiin maata pitkin jonnekkin. Hän oli puoliksi tajuissaan. Välillä silmissä pimeni ja välillä hän hahmotti toisen silmän avulla vartijoita ympärillään. Tuntui kuin häntä olisi raahattu puolituntia. Lopulta hän tunsi kuinka häntä raahattii yhtäkkiä jollain kovalla. Jack ajatteli, että nyt häntä vietiin vartijoiden alukseen.
Kun hän kuuli, että vartijoiden aluksen ramppi meni kiinni hän tunsi kuinka häneltä revittiin avaruuspuku pois päältä. Hän ei edes jaksanut enää pistää vastaan. Hän ei ole ikinä ennen tuntenut itseään niin haavoittuneeksi. Häneltä revittiin paita päältä ja hän tunsi jotain kylmää ja terävää rinnassaan. ''Vitun sika!'' Joku huusi. ''Tuosta sinä maksat!'' Kylmä ja terävä alkoi liikkumaan Jackin rinnassa. Jack tunsi kipua, mutta ei edes älähtänyt. Joku viilteli kuvioita hänen rintaansa ja hän tunsi veripisaroiden valuvan kylkeä pitkin.
''Siinä. Tulkaas pojat katsomaan minkä taideteoksen mä tein.'' Häntä viillellyt vartija huikkasi muille. Jack tiedosti hämärästi kuinka lauma vartijoita kokoonti hänen ympärilleen nauramaan.
''Sen siitä saa, kun tappaa vartijoita. Vitun sika!'' Jack tunsi kuinka yhden vartijan kengän kantapää kolahti hänen nenäänsä ja kaikki pimeni.


Luku 11

Jack heräsi piippaukseen. Hänen häkin lukko avattiin ja ovi aukesi. Yksi vartijoista nappasi Jackiä kädestä kiinni ja nosti rajusti ylös. Jack näki hänen häkkiään vastapäätä peilin. Jack oli ilman paitaa ja hän näki rintansa. Yksi vartijoista oli viillellyt hänen rintaansa sanan ORJA ja sen alle sanan SIKA.
Rintaa aristi vielä ja viilloista jää hänelle arvet. Villtelystä oli kulunut kolme päivää ja he olivat matkalla takaisin Porolle vartijoiden pääkeskukseen. Kolmen päivän kuluttua he olisivat perillä.
''Liiku!'' Vartija komensi ja Jack lähti kävelemään peilin ohi kohti aluksen ohjaamoa ja oleskelutilaa. Vartijoiden oleskelutilassa oli myös sohvat molemmin puolin ja keskellä oli tuoli jossa oli kahleet. Sisustus oli tummanharmaa.
Jack kahlittiin tuoliin ja hän arveli mitä tulee tapahtumaan. Häntä hakattaisiin, kunnes häneltä lähtee taju. Ellei hän sitten kerro asioita mitä vartijat tahtovat tietää.
Kahleet sattuivat. Jack oli nähnyt Samuelin ranteissa pahan näköiset jäljet sen jälkeen, kun häntä oltiin kuulusteltu. Sen lisäksi hänellä oli huuli turvonnut ja silmä mustana. ''Ensimmäisenä on pakko kysyä, että miltä nyt tuntuu?'' Yksi vartija kysyi, joka tuli aivan Jackin eteen. Hän kosketti ja vieritti sormeaan ORJA sanan O kirjaimen ympäri. Jackillä oli kova työ näyttää siltä, että kosketus ei sattunut.
''Mitä luulet, miltä minusta tuntuu?'' Jack kysyi.
''Luulen, että sinä toivot, että olisit jäänyt laavan alle aikaisemmin.'' Vartija sanoi. ''Luulen, että olet lähellä laskea allesi.''
''Jos luulet, että pelkään olet väärässä.''
Vartija otti vyöltään veitsen ja painoi sen Jackin kurkulle. ''Luulen, että esität vain olevasi kovanaama.'' Vartija sanoi ja otti veitsen pois Jackin kurkulta. ''Tahdon, että kerrot mitä nämä ovat.'' Hän meni huoneen nurkalle arkun luokse ja otti sieltä tähtitikarin holvin avaimet.
''Ne ovat keräilyesineitä.'' Jack sanoi.
''Luulen, että valehtelet.'' Vartija sanoi ja palasi Jackin eteen avaimet kädessä. ''Tahdotko, että lisään sanavarastoosi sanan VALEHTELIJA?'' Hän painoi veitsen terän SIKA sanan alapuolelle. ''Se olisi niin helppoa. Tarvitset selvästi muistutuksen siitä missä paikkasi on.''
''Anna mennä vaan.'' Jack sanoi uhmakkaasti. Häneen iski pelon sijaan viha.
''Mitä te teitte Kuolonkunnassa? Tuskin maisemia olitte ihastelemassa.''
''Olimme teitä pakoilemassa.'' Jack vastasi.
Vartija löi Jackiä poskeen. ''Älä valehtele. Luulen, että olitte hakemassa tätä outoa laattaa sieltä.''
''Siinäpä teille pähkinä purtavaksi. Tekee teillekkin välillä hyvää rasittaa noita surkastuneita aivoja.''
''Taidatte itse olle niitä joilla on aivot surkastuneet. Tahdotko tietää miten me löysimme teidät?'' Vartija kysyi.
''Itseasiassa kyllä.'' Jack vastasi. Hän oli miettinyt pitkään miten vartijat olivat löytäneet heidät, mutta ei ollut keksinyt ratkaisua.
''Te luotitte väärään ihmiseen.'' Vartija sanoi ja heitti veitsen ilmaan. Veitsi heitti voltin ja vartija otti sen taas kiinni. Jack tunsi itsensä hölmöksi.
Samantha oli pettänyt heidät. Hän oli esittänyt ovelasti mukavaa ja sanonut vielä, että haluaisi lähteä heidän mukaan. Ja sitten hän oli ilmiantanut heidät palkkion takia. Hän oli sanonut, että heistä oli mukavat palkkiot. Olisi siitä jo pitänyt arvata mitä hänellä oli mielessä.
Jackin teki mieli lyödä itseään. Miten hän oli mennyt lankaan. Rider oli vakuuttunut, että häneen voi luottaa, mutta Samantha oli ollut oikeassa. He eivät voi luottaa kehenkään. He olivat vielä jutelleet siitä minne he menevät seuraavaksi Samanthan kuullen. ''Taisit arvata kuka se oli ilmeesi perusteella.'' Vartija sanoi ja hymyili. ''Luulisi kaikkien tietävän, että Skyneedlen ihmiset ovat rahan ahneita.''
''No kosto on suloinen.'' Jack sanoi vaikka ei hän oikeasti ollut kostamassa.
''Unissasi. Luuletko pääseväsi vielä vapaalle jalalle?''
''No sitä ei ikinä tiedä mitä tulee tapahtumaan.''
''Ette varmaan odottaneet, että teidän aluksessa on GPS siru asennettu. Kun meille ilmoitettiin siitä oli helppoa löytää teidät.'' Jackillä meni hetki tajuta asia. Se ei ollutkaan Samantha joka heidät oli pettänyt. Se oli Richard. Nyt Jack alkoi tosissaan suunnittelemaan kostoa. Richard oli lainannut heille alusta ja sitten ilmoittanut vartijoille, että aluksessa oli siru. Richard oli onnistunut sen lisäksi vielä huijaamaan itselleen taskukellon. ''Mutta ei siitä sen enempään. Lopun te tiedättekin. Minua kiinnostaisi tietää mitä nämä laatat ovat. Ja mitä nuo oliot laatoissa ovat?''
''Sitä me emme tiedä. Löysimme laatat sattumalta.'' Jack valehteli. Vartija painoi veitsen Jackin mahaan ja teki syvän viillon.
''Valehteleppa vielä kerran niin saat mahaasi kirjaimen.''
''Vaikka tietäisin mitä laatat ovat, en sitä teille kertoisi. Vaikka kirjaisitte koko kroppani haukkuma sanoilla.''
Vartija teki toisen viillon ja nyt Jackin mahassa oli kirjain V. ''Voimme jatkaa tätä koko päivän. Olenkin aina pitänyt itseäni taiteellisena ihmisenä.'' Vartija sanoi.
''Ja minä olen aina halunnut ottaa tatuointeja.'' Jack yritti vitsailla.
''No jos sinä et kerro meille mitään luulen, että on aika hakea se pulska pelokas mies paikalle. Käykää hakemassa Mark!'' Vartija sanoi kahdelle muulle vartijalle.
Jack kauhistui. Jos joku heistä murtuisi se olisi selvästi Mark. Hän luultavasti kertoo kaiken vartijoille pelosta. ''Mi- mi- mitä te minusta tahdotte?'' Kuului Markin ääni häkkien luonta.
''Jos kerrot heille mitään niin minä tapan sinut!'' Arthur huusi Markin perään. Jack tajusi, että Arthur teki tyhmästi huutaessaan noin. Nyt vartijat tiesivät että he salasivat jotain.
''Ä-ä- älkää satuttako minua! Minä kerron teille kaiken!'' Mark melkein huusi kauhuissaan. Kun hän tuli samaan huoneeseen missä Jack oli hän tärisi hilittömästi ja hänen puheensakin oli tärisevää.
''Mitä nämä ovat?'' Jackiä viillellyt vartija kysyi Markilta joka oli maassa polvillaan.
''Ne ovat avaimia.''
''Minkä avaimia?''
''Holvin. Holvissa on tähtitikari.'' Mark kertoi ja Jackin olisi tehnyt mieli potkaista häntä päähän niin lujaa kuin pystyi.
''Älä kerro enempää! Me olemme kaikki kuolleita muuten.'' Jack sanoi.
''Ehkä te kuolette, mutta minä en.'' Mark sanoi.
''Oletko tosissasi noin tyhmä? Heti kun kerrot missä se on he tappavat sinut, koska eivät enää tarvitse sinua.''
''Siksi minä kerronkin vain mistä seuraavan avaimen voi löytää. En kerro kaikkea. En ole niin tyhmä.''
''Katsokaas. Ensimmäinen fiksu kaveri.'' Vartija sanoi ja nosti Markin seisomaan. ''Lupaan, että sinulle ei käy mitään, jos kerrot mikä se tähtitikari oikein on ja miksi te olette sen perässä.''
''Sillä on voimia. Ja tiedoksi minut pakotettiin mukaan. En olisi halunnut lähteä, mutta tuo Jack tuossa uhkasi heittää minut parvekkeelta alas.'' Mark sanoi. Hän ei enää tärissyt niin paljon. Uskoiko hän tosiaan vartijan sanaan siitä, että hänelle ei tehdä mitään jos hän vain kertoo kaiken?
''Sinä olet kuollut.'' Jack sanoi.
''On minulla ainakin enemmän aikaa kuin sinulla.'' Mark sanoi takaisin.
''Noniin kerroppas nyt minkälaisia voimia tikarilla on.'' Vartija kysyi kärsimättömästi.
''Sillä on voima tappaa ja aiheuttaa tuskaa. Ei tarvitse kuin pitää tikaria kädessä ja katsoa ihmistä ja ajatella hänen kuolemaansa ja se ihminen on vainaa.''
''Kuullostaa sellaiselta aseelta minkä terroristit tahtovat saada itselleen.'' Vartija sanoi vilkaisi Jackiä. ''Tästähän tulee jymy uutinen. Karkurit olivat massatuhoaseen perässä, mutta vartijat estivät heidän aikeensa. Kuvitelkaa, kun se kerrotaan huomenna uutisissa.'' Vartija sanoi hymyillen. ''Sinä saat olla meidän oppaamme.'' Hän sanoi Markille.
''O- okei.''
''Me käymme hakemassa tikarin, sillä välin, kun te muut mätänette selleissä. Sitten käytämme tikaria teidän teloittamisessa. Se näytetään uutisissa ja samalla kerromme kaikille, että meillä vartijoilla on uusi ase mitä käytetään ihmisten suojelemiseen.''
Jack naurahti. ''Te olette sekasin.''
''Ehkä. Mutta olemme sentään vapaita.'' Vartija sanoi. ''Nauttikaa viimeisistä päivistänne.''


Luku 12

Jack, Arthur, Rost, Samuel ja Rider heitettiin vartijoiden pääkeskuksen häkkeihin, jotka olivat aivan keskuksen perällä. Jack pisti mieleensä reitin mitä pitkin heidät vietiin. Jack oli keskimmäisessä häkissä ja häntä vastapäätä oli Samuel. Hänen vasemmalla puolella oli Arthur ja oikealla puolella Rost. Rider oli Samuelin vasemmalla puolella. ''Vitun Mark. Tiesin, että hän pettää meidät vielä.'' Arthur sanoi.
Rider oli paljon hiljaisempi kuin yleensä. Hän ei varmaankaan odottanut joutuvansa häkkiin ja teloitettavaksi. Jack tunsi syyllisyyttä muiden puolesta. Hän oli houkutellut muut matkaan ja nyt he kuolisivat hänen takiaan. ''Olen pahoillani.'' Jack sanoi hiljaisella äänellä.
''Älä ole.'' Rider sanoi. ''Me kyllä tiedettiin mihin me ryhdyttiin.''
''Jos vartijat saavat tähtitikarin he ovat pysäyttämättömiä.'' Rost sanoi.
''Siksi meidän täytyykin hakea Mark ja tikari ennen vartijoita.'' Samuel sanoi.
''Jos et sattunut huomaamaan olemme jumissa näissä häkeissä.'' Rost sanoi ja löi häkkinsä kalteria.
''Emme kauan.'' Samuel sanoi. Hän oli näpertänyt häkin lukkoa siitä asti, kun heidät tuotiin häkkeihin.
''Luuletko saavasi lukon auki?'' Jack kysyi. Häneen iski pieni toivon kipinä. Ja siinä samassa kuului piippaus ja Samuelin häkin ovi aukesi.
''Helppo nakki. Pitää vain katkaista oikea johto ja tadaa.'' Samuel sanoi ja meni Riderin häkin eteen. Hän ruuvasi paneelin auki jollain pienellä työkalulla. Viiden minuutin päästä Riderkin oli vapaa. Ja viisi minuuttia myöhemmin Rost oli vapaa ja sama jatkui kunnes kaikki olivat vapaita. Arthur löi Samuelia selkään. ''Onneksi meillä on mukana tämä tekniikan ihmelapsi.'' He olivat nyt askelta lähempänä vapautta.
''Oletteko valmiita? Meillä on vastassa paljon vatijoita.'' Rost kysyi muilta.
Kaikki nyökkäsivät ja he menivät häkkihuoneen ovelle. He kurkistivat oven ikkunasta ja näkivät yhden vartijan seisomassa oven edessä. Jack näytti sormilla merkkiä. Yksi. Kaksi. Kolme.
Jack avasi oven voimalla ja se kolahti vartijaa selkään. Vartija meinasi lentää mahalleen, mutta sai pidettyä tasapainon. Hän ei kuitenkaan ehtinyt tehdä mitään kun Jack potkaisi häntä polvitaipeeseen ja hän kaatusi polvilleen. Arthur tuli ovesta ja löi vartijaa takaraivoon. Vartijalta lähti taju ja hän jäi makaamaan mahalleen oven eteen.
Rost otti vartijalta rynnäkkökiväärin ja Jack otti pistoolin. Arthur nappasi mukaansa veitsen ja Samuel savukranaatin. ''Eiköhän lähdetä vittuun täältä.'' Samuel sanoi ja heitti savukranaatin kädestä toiseen.
''Ole varovainen sen kanssa.'' Arthur sanoi.
''Joo joo.''
He lähtivät kävelemään käytävää pitkin seuraavaan huoneeseen. Käytävän päässä Jack katsoi nurkan takaa huoneeseen ja näki kaksi vartijaa. Toinen oli tiskin takana ja toinen tiskin edessä. He juttelivat ja eivät aavistaneet, että vangit ovat karanneet.
''Mitä me nyt tehdään? Emme voi vain alkaa ammuskelemaan.'' Rost sanoi.
''Odotetaan hetki jos toinen heistä lähtee jonnekkin.'' Jack ehdotti.
He odottivat viisi minuuttia, mutta kumpikaan ei liikahtanut. ''Kuinka hyvin osaat heittää veistä?'' Jack kysyi Arthurilta.
''No. Kohtalaisesti.''
''Heitä veitsi tuonne huoneen toisella puolella olevaan käytävään.''
''Selvä pyy.'' Arthur sanoi ja tuli Jackin paikalle. Hän kurkisti huoneeseen ja valmistautui heittämään. Käytävä oli kymmenen metrin päässä huoneen toisella puolella. ''Toivotaan parasta.'' Hän sanoi ja heitti. Kaukaa kuului kolahdus ja kuului kun veitsi liukui lattiaa pitkin. ''Se toimi. He ovat menossa katsomaan käytävää.''
Kaikki viisi lähtivät hiipimään huoneen poikki vartijoiden taakse. ''Mikä se oli?'' Toinen vartija kysyi. Molemmat olivat ottaneet pistoolit esille.
Jack ja muut menivät tiskin ja sohvan välistä ja olivat nyt kahden metrin päässä vartijoista. ''Onko tuo veitsi?''
Jack nappasi toisen vartijan ja Arthur toisen kuristus otteeseen ja vartijat eivät pystyneet tehdä mitään. He kuristivat vartijoita niin kauan kunnes heiltä lähti taju. Sen jälkeen he raahasivat veltot ruumiit tiskin alle piiloon.
''Mihin suuntaan nyt?'' Samuel kysyi. Huoneesta lähti neljä käytävää. Yksi käytävä vei takaisin häkeille ja kolmesta muusta he eivät olleet varmoja. Jack yritti muistella reittiä, mutta ei muistanut.
''Mennään suoraa.'' Jack sanoi ja he menivät käytävään. Arthur nappasi veitsen takaisin itselleen maasta. Käytävän päässä oli ovi jossa ei ollut ikkunaa. Ovessa ei myöskään lukenut mitään. He avasivat oven varovasti ja he tulivat suureen pukuhuoneeseen. He kuulivat ääniä vasemmalta. ''Joku on tuolla.'' Rider sanoi hieman peloissaan.
He kuulivat puhetta. ''Luuletko, että se ihmeen tähtitikari on oikeasti olemassa?''
''En oikein usko. Se olisi jo liian väkevä ase. Mutta jos se on olemassa niin mielummin se meille ku heille.''
''Se lihava mies uskoo sen olevan olemassa. Onkohan hän vain tärähtänyt?''
''Se selviää vain seuraamalla hänen ohjeita ja katsomalla itse.''
''He ovat lähdössä tunnin päästä etsimään seuraavaa avainta. He ovat aluksessa jo valmistautumassa.''
''Missä he ovat? Haluan heidän mukaan. Pitää käydä kysymässä käykö se.''
''Alus on heti pääovien edessä.''
Arthur näytti merkkiä Jackille, että Jack kiertää pukukaappien vasemmalta puolelta ja Arthur oikealta puolelta. He tekevät yllätys hyökkäyksen. Jack kiersi pukukaapit ja hyppäsi niiden toiselle puolelle. Hän löi häntä lähinnä olevaa vartijaa ohimoon. Arthur nappasi toisen vartijan kuristusotteeseen ja tainnutti hänet. Molemmat vartijat makasivat nyt tajuttomina lattialla. Jack otti toisen vartijan pukukaapista paidan itselleen. Se oli juuri sopiva hänelle.
''Nyt tiedämme minne mennä.'' Rost sanoi.
''Jep. Mennään alukselle ja varastetaan se.''
''Lähdetään takaisin päin.''
He palasivat pukuhuoneesta takasin käytävälle ja tulivat huoneeseen missä oli tiski. He menivät tällä kertaa vasemmalle ja saapuivat taas uuden oven taakse. Ovessa oli ikkuna ja he näkivät sen takana ilmeisesti aulan. Aulassa oli viisi vartijaa. Kaksi kantoi sitä samaa arkkua, mikä oli ollut vartijoiden aluksen nurkassa.
''Siellä on ne avaimet.'' Arthur sanoi.
''Odotetaan ensin, että he vievät ne alukseen.'' Jack sanoi ja he jäivät odottamaan. ''Miten me meinattiin kaapata alus? Siellä on varmasti ainakin kymmenen vartijaa.''
Jack sai idean. ''Mennään takaisin tiskin luokse.'' Hän sanoi ja he palasivat käytävää pitkin takaisin huoneeseen missä oli tiski. He menivät tiskin luokse ja Jack näki sen minkä toivoikin näkevänsä. Siinä oli mikrofoni. Hän painoi käynnistys nappia ja alkoi puhumaan mikrofoniin. ''Vangit ovat karanneet. He ovat länsisiivessä riehumassa. Kaikki yksiköt sinne.''
''Mistä tiedät, että missä on länsisiipi?'' Rider kysyi huolestuneena.
''En tiedäkkään. Kunhan arvasin.'' He änkesivät tiskin alle piiloon ja jäivät odottamaan. Pian käytävästä mistä pääsi aulaan, juoksi kymmenkunta vartijaa ja he juoksivat huoneen poikki toiseen käytävään. Jack odotti, että vartijat olivat juosseet ovesta.
''Hyvin arvattu.''Arthur sanoi hymyillen. He lähtivät kohti aulaa ja näkivät oven ikkunasta, että aula oli tyhjä. He menivät ovesta ja juoksivat aulan läpi ulos. Niinkuin vartija oli sanonutkin, niin ovea vastapäätä oli vartijoiden tummanharmaa alus jonka ramppi oli alhaalla. He juoksivat rampista sisään ja hidastivat vauhtia, kun he pääsivät kyytiin.
He kuulivat Markin ja yhden vartijan puhuvan. ''Ystäväsi taitavat olla kuolleita jo tänään. Minä kun odotin innolla suoraa lähetystä ja teloitusta.''
''Eivät he ole ystäviäni. He pakottivat minut mukaan.''
Jack meni edeltä ja osoitti vartijaa pistoolilla. Vartija ei nähnyt häntä, sillä hän oli selkä ramppia päin. Jack hiipi aivan vartijan selän taakse ja painoi pistoolin piipun vartijan selkään. ''Nyt kävelet hitaasti ulos tästä aluksesta.'' Jack sanoi.
Vartija nosti kädet ilmaan ja Jack otti rynnäkkökiväärin ja pistoolin vartijalta. Vartija lähti kävelemään ramppia pitkin ulos ja Jack sulki rampin vartijan astuessa asfaltille.
Samuel ja Rider olivat jo ohjaamossa ja käynnistivät aluksen. ''Nopeasti pois täältä. Ei mene kauan, kun vartija ilmoittaa muille, että olemma kaapanneet aluksen.'' Jack sanoi ohjaamoon. Alus nytkähti liikkeelle ja pian he olivat ilmassa.
''Oliko ikävä?'' Arthur kysyi Markilta, joka näytti pahoinvoivalta. Hän ei vastannut mitään.
''Olet onnekas, että tarvitsemme sinua vielä.''
Mark oli vieläkin ihan hiljaa.
''Tiedoksesi tunne on molemmin puoleinen. Emme mekään pidä sinua ystävänämme.''
Mark alkoi kävelemään kahletuolia ympäri. ''Vitun vitun vittu!''
''Luulitko pääseväsi meistä eroon. Ikävä tuottaa pettymys, mutta olet jumissa meidän kanssa.''
''Olen pahoillani. Olen pelkuri.'' Mark sanoi ja hän näytti siltä kuin hän pidättelisi itkua.
''Hyvä että tiedostat sen itse.'' Arthur sanoi äänessään halveksuntaa.
''Meidän täytyy käydä poistamassa tämän aluksen GPS siru.'' Rost sanoi Riderille. ''Mennään Peakkiin.''
''Mutta vältetään Rockbowlia. Viimeksi ei menny ihan suunnitelmien mukaan siellä.'' Arthur sanoi.
''Peakkiin siis.'' Rider sanoi ja asetti kurssin erämaa planeetalle.
''Ja tällä kertaa sinä tulet mukaan.'' Arthur sanoi Markille. ''En päästä sinua silmistäni enää.''
Mark nyökkäsi ja nielaisi.

Arvostelut

Käyttäjien arvostelu: 2 käyttäjä(ä)

Arvosana 
 
4.0  (2)
Arvostele
Arvosana
Kommentit
    Syötä turvakoodi.
 
 
Tähtitikari - Osa 2 2016-06-27 10:07:07 J.D.Sund
Arvosana 
 
5.0
J.D.Sund Arvostellut: J.D.Sund    June 27, 2016
Top 50 Arvostelijat  -   Kaikki arvostelut
Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
00
Report this review
Tähtitikari - Osa 2 2016-06-04 14:33:16 kotikirjailija
Arvosana 
 
3.0
kotikirjailija Arvostellut: kotikirjailija    June 04, 2016
Top 100 Arvostelijat  -   Kaikki arvostelut
Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
00
Report this review
 
Powered by JReviews
 
KIRJOITA   ARVOSTELE    JULKAIS