Käyttäjätunnus:

Salasana:

Liity! Apua

PDF Tulosta Sähköposti
Novellit Fantasia Haltiametsän taikaa 1
QR-Code dieser Seite

Haltiametsän taikaa 1 Hot

pahoittelen kirjoitusvirheitä ja muita huonouksia.



Keväinen metsä oli juuri sitä mistä Hralien nautti eniten pitkässä elämässään. Hehkuva vihreys iski koko kauneudellaan silmiin kun sitä katseli. Sammal muotoutui saappaiden alla ja linnut visersivät, mutta oli aika palata kylään. Hän oli ollut poissa jo viikon ellei pidempäänkin ja kylän ruokavarat olivat varmasti loppumaisillaan. Samassa kuivan ilman halkoi viiltävä kirkaisu, joka katkesi terävästi kummaan korinaan. -Mitä ihmettä, oli ainoa mitä hän ehti sanoa ennen kuin mustat sumu haituvat alkoivat tahria maata hänen jalkojensa juuresta. -Mustaa taikuutta, Hralien voihkaisi ja syöksyi juoksuun.
Mustat haituvat tummuivat paksuksi kaiken nieleväksi matoksi, joka kuihdutti kasvit läheltään, metsään levisi mädän löyhkä. Se sai vastaansa hopeisen haltiataikuuden, joka virtasi esiin Hralienin sormenpäistä. Mustuus laajeni täyttäen ilman hänen ympärillään, haituvat alkoivat ottaa muotoa. Ensin ruumis aaltoili vallaten tilaa aukealta. Julmat, irvokkaat kasvot hahmottuivat esiin sumusta, ne olivat muinaiset jonkin kauan sitten kadonneen olennon kasvot.
Se ei todellakaan täydellinen, vuosisadat sumentavat ja ajan linssi vääristää, mutta Hralien tunsi olennon silti. Se oli demoni, jonka saattoi manata esiin noita vain kuolemansa hetkenä. Ja antamalla sille kasvonsa. Pahoinvoinnin aalto hyökyi Hralienin ylitse, demonilla oli hänen ystävänsä kasvot. Ruumis liikahti jäykästi ja sen käsivarret ojentuivat tarttumaan Hralienia käsistä. -Anna anteeksi, matala sihisevä ääni purkautui olennon suusta, sen pyytäessä epätoivoisena anteeksi ystävältään.

Ylläpidon palaute

 
Haltiametsän taikaa 1 2014-04-06 12:15:42 Alapo80
Arvosana 
 
3.5
Alapo80 Arvostellut: Alapo80    April 06, 2014
#1 Arvostelija  -   Kaikki arvostelut

Moi Tinuvielen!

Älä ikinä, siis ikinä pahoittele itseäsi etukäteen! Anna lukijan luoda mielipide, ja antaa palautetta. Kaikelle kirjallisuudelle löytyy lukija, ja näiden sivujen tarkoitus on rohkaista Sinua jatkamaan ja kehittymään kirjoittajana. Älä siis ole pahoillasi että olet luonut muille viihdettä!

Tarina alkaa hyvin! Annat viitteitä päähenkilöstä ilman kerronta ja kuvailukappaletta. Päähenkilö nauttii luonnosta, jevään lämmöstä ja metsästä. Hän on jollain tavoin erikoinen, sillä on pitkäikäinen. Tämä on hyvä tapa "ujuttaa" kuvailua kerrontaan! Hyvä!

Muista pilkut, sillä niiden tehtävä on erottaa pää- ja sivulauseet toisistaan. Esimerkiksi ensimmäisessä virkkeessä ennen mistä - sanaa kuuluu olla pilkku. Lue pilkkusäännöistä esimerkiksi netistä. Ei niitä heti tarvitse oppia, mutta pikkuhiljaa.
Myös lähes poikkeuksetta ennen ja - sanaa tulee pilkku, ellei sana ole osa luetteloa.

Mieti tarvitseeko kylän ruokavarannoista puhua, sillä se jättää noin nopeasti kerrottuna liikaa avoimia kysymyksiä. Eikö kukaan kylässä muka osaa hankkia ruokaa? Onko mies netsästäjä? Onko hän yksin vastuussa ruoasta, ja jos niin miksi?
Eli kerro vain se mikä tilanteen kannalta on pakollista. Myös tuo että ellei pidempäänkin, niin täytyyhän kertojan tai päähenkilön se tietää :)

Demonikohtaus on hyvä! Erityisesti syntyselitys!
Ja kuvailu kuinka pimeys sai haltiataikuuden vastaansa! Se oli helppo lukijana visioida!

Mieti aina tarkkaan mitä täytyy sanoa. Kun demoni oli tarttumassa Hralieniin (hyvä nimi muuten!), niin kerrot kuinka se on tarttumassa käsiin. Miksi? Tuntuu tökeröltä että pimeydestä kiteytyvä hahmo koettaisi tarttua käsiin. Miksi ei vain koettanut tarttua Hralieniin? Siinä on riittävästi tietoa!

Kaiken kaikkiaan hyvä tarina! Loit jännitystä! Onko kylä vaarassa? Miksi ystävä? Mitä demonille nyt tapahtuu?

Eli olen vahvasti sitä mieltä että jatka! Osaat kirjoittaa! Muista kuitenkin pahoitella ainoastaan silloin kun teet jollekin pahaa. Olet luonut viihdettä, eikä sitä sovi pahoitella vaikka lukija ei pitäisikään siitä!

Kiitos!

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
10
Report this review
 

Arvostelut

Käyttäjien arvostelu: 2 käyttäjä(ä)

Arvosana 
 
2.8  (2)
Arvostele
Arvosana
Kommentit
    Syötä turvakoodi.
 
 
Haltiametsän taikaa 1 2014-11-16 13:56:43 Storyguzzler
Arvosana 
 
3.0
Arvostellut: Storyguzzler    November 16, 2014

Ainakin koukuttava alku tarinalle :) Nyt pitää mennä lukemaan muutkin osat ;)

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
00
Report this review
Haltiametsän taikaa 1 2014-04-05 10:56:24 Tinuvielen
Arvosana 
 
2.5
Tinuvielen Arvostellut: Tinuvielen    April 05, 2014
Top 100 Arvostelijat  -   Kaikki arvostelut

Jatkanko? Aina päällimmäinen kysymys, vaikka tämä onkin eka novellini. Palaute tervetullutta. :)

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
00
Report this review
 
Powered by JReviews
 
KIRJOITA   ARVOSTELE    JULKAIS