Käyttäjätunnus:

Salasana:

Liity! Apua

PDF Tulosta Sähköposti
Novellit Fantasia OUVAKAN TARINA LUVUT 1-4
QR-Code dieser Seite

OUVAKAN TARINA LUVUT 1-4


Osa 1. Kaiken alku...

Gerdonima

Uusien Aikojen alussa oli vain pimeys, kunnes hento valo alkoi liikkua sen yllä. Valon lisääntyessä, alkoivat tuon oudon maan ääriviivat hiljalleen hahmottua. Kunnes hento hämärä oli tunkeutunut sen maan jokaiseen kolkkaan ja herätellyt alkavan sarastuksen tuloilleen.

Maa oli ollut jo kauan pimeyden vallassa ja sen asukit, olivat tottuneet elämään sen asian kanssa ja muodostaneet omat omituiset tapansa selvitä pimeässä ja sen aiheuttamassa sokeudessa. Pimeydessä asusti erikoinen kansa, jota johti sokeasti harhaan, sen itseensä eksynyt yksinvaltias Oudoimista Valehtelijoista Kamalin. Koska valtiaan nimi oli niin pitkä, ja maan kansa ei ollut kovinkaan älykästä, se lyhensi valtiaansa nimen, joten sitä lyhennettä tässäkin tarinassa nyt käytetään. OUVAKA !


Ouvaka oli nostanut itse itsensä valtiaaksi oudolle kansalleen, ison vihan ja menetyksen aikojen sodassa, jota maa oli käynyt täsyjärkisten valon valtakuntaa vastaan, ja hävinnyt sen useista yhteenotoista huolimatta toistuvasti. Tappiot olivat olleet raskaat ja jatkuva sotiminen vahvempaansa vastaan, oli kuluttanut huomattavasti maan varoja ja maa eli äärettömässä köyhyydessä. Tai niin maan muut asukit kuvittelivat, Ouvaka oli jo vuosia piilotellut omassa kammiossaan lukittua arkkua, jonne muilta salaa oli pilottanut varoja ja kyselijöille paljonko varoja olisi kansalaisille käytettäväksi, esitti kyynelsilmin surkeaa tarinaa, ettei sitä ollut paljon ja on ihme jos se riittäisi enää pitkään. Synkästi kiroten Ouvaka tehosti puhettaan , puiden ryhmysauvaansa kohti tuntematonta ja syytti maan varojen puutteesta Täysjärkisten valon valtakunnan asukkaita ja varsinkin sen maan johtoa, joka hallitsi sitä maata demokraattisesti ja hyvässä sovussa keskenään. Se oli suurinta myrkkyä Ouvakan mielelle, ettei jotkut haluneet jatkuvaa ja turhaa sotaa, eivät tahallisesti haastaneet kaikkien kanssa riitaa ja mikä pahinta, kykenivät aina puhumaan totta ! Ouvaka yritti Manaajalta saamansa loitsun keinoin, aiheuttaa edes jotain pahaa tuolle vihatulle kansalle, mutta jälleen kerran se surkea yritys epäonnistui ja sen loitsun rippeet palasivat takaisin kuin bumerangi , aiheuttaen Ovakalle itselleen epämielyttävän olon.


Tuon pimeän ja synkän maan nimi oli Gerdonima, joka haltijoiden kielellä tarkoitti paikkaa jossa järki ei asu eikä totuus viihdy.

Ouvakalla oli yksi kyky ylitse muiden, hän oli taitava sekavien puhuja, ja helposti ja hetkessä puhui toisen pyörryksiin. Mutta tämä kyky ei tehonnut niihin, jotka tiesivät perimmäisen totuuden. Ouvaka väitti kansalleen saaneensa kyvyn Kaiken olevaisen hallitsijalta palkaksi omista urotöistään, mutta todellisuudessa se kykykin oli viekkaudella varastettu Maanajan valtakunnasta ja jäätyään kiinni tuosta inhasta anastuksesta, oli Ouvaka joutunut tekemään liiton Manaajan kanssa. Tätä ei Ouvaka aikoinut paljastaa hyväuskoiselle ja tyhmälle kansalleen koskaan.

Ulkomuodoltaan Ouvaka oli varsin rujo, hänen hevosenhampaitaan muistuttavat isot keltaiset hampaat, työntyivät turpeiden huulien välistä, kun hän nuoleskeli himokkaasti huuliaan ajatellessaan , mitä ketkua valhetta kehittäisi kansalleen seuraavaksi kuultavaksi. Hänen turpea vatsansa työntyi liian pienen paidan napinaukoista karvaisena ja harmaana kun piisamin perskarvat esille, kaulassa kiilteli jostain anastettu kullanvärinen koru jossa oli hyvyyden symboli puolikkaana, kukaan ei tiennyt tuskin ouvaka itsekään, missä korun toinen puolikas mahtoi olla, mutta hän pimeydessä yksinään mielellään kuvitteli sen olevan kultahiuksisen kauniin ja kaikkien ihaileman prinsessan kaulassa, joka kiihkeästi sydän pamppaillen odotti häntä jossakin.


Ouvakan luontaantyöntävä ulkomuoto ei ollut pimeydessä häirinnyt ketään, mutta nyt valon lisääntyessä muutkin näkivät sen. osa kansaa suorastaan kavahti, mutta Ouvakan Lähimmät Luotetut ; Mielistelijä Yber-Huohottaja ja Häly Muumioinen eivät hätkähtäneet, taustalla alati auliina häärivä Kurmitsa Kivilouhos, yritti kätkeä lievän pahoinvointinsa kaikilta jonka Ouvakan näkeminen hänessä aiheutti. Kurmitsa ei itsekään ollut ihan varma minne kuului, koska oli jossain lukuisista sodista Täysjärkisten Valon valtakuntaa vastaan itse vapaaehtoisesti siirtynyt Ouvakan joukkoihin, luullen sen olleen viisas teko, hän oli jo huomannut erehtyneensä, mutta ei enää voinut perääntyä. Lähipiirin kuului lukuisa hyväuskoisten uskovaisten joukko, josta ei kukaan erottanut mistä se alkoi ja mihin se päättyi, yhteistä sille oli vain sen hyttysten kaltainen laumassa hymistely ja liikehdintä aina sen mukaan mihin Ouvaka sen huitaisi.


Ouvaka istui yksin hämärässä ja mietti kiivaasti, mistä valo oli tullut ja mitä vielä olisi tulossa ? Tuhannet synkät ajatukset pyörivät hänen herneen kokoisissa aivoissaan ja ärtyneenä hän huomaamattaan raapi ihonsa verille. Vetäisi väärän juoman kurkkuunsa ja sen kivun lamauttamana, alkoi kiivaasti huutaa ja kumistella isoa kelloa, jolla kutsui alamaisensa koolle.

Ouvaka kertoi ensin kokoontuneelle kansalle seikkaperäisesti ja pitkään olonsa ja vaivansa ja lopulta ilmoitti haluvansa puhua Lähimpien Luotettujensa, Melkein ikuisiasääntöjä tuntevan neuvonantajansa, pyhän välittäjän ja päänsisäisen maailman tuntijansa kanssa ja käski muun kansan painua hankkimaan hänelle ruokaa ja juomaa, sillä hänen verensisäiset sokerinsa olivat alhaalla tai sitten liian korkealla, mistä hän sen nyt olisi tiennyt ?

Ouvaka kertoi luotetuilleen, että hän aavisteli jotain paian tapahtuvan, lisääntynyt valo oli saanut hänet varovaiseksi ja hän pyysi kaikkia kasaamaan aseensa ja olemaan valmiina yllätyshyökkäykseen.

Ouvaka ei vielä tiennyt mikä oli alkamassa, kuinka ajanpyörä oli jo kääntynyt häntä vastaan ja täydellinen tuho oli jo lähetetty liikkeelle.




Luku 2.

VALO LISÄÄNTYY


Ouvaka istui yksin hämärässä, häntä oli piinannut unettomuus jo kymmenettä yötä, tai no ei oikeastaan ollut piinannut, mutta tätä tarinaa ei voinut olla kaikille kertomatta. Hän valitti kaikille kuinka mikään ei siihen tehonnut, hän oli kokeillut useita eri rohtoja tuloksetta. Ouvakaa alkoi hiljakseen ottaa todella päähän, eniten kaikki, ja sitten vielä tuo valokin, mistä se oikein tuli ja mitä se tarkoitti ?

Hiljakseen itseään samalla raapien, hän pienet aivot suristen tyhjäkäynnillä, yritti pohtia. keltä voisi kysyä ? Kuka tietäisi ? Lähimmiltä uskotuilta ei kannattanut, "ei niiden tyhmien päässä mikään liiku " Ouvaka ajatteli katkerana. Ouvakaa alkoi tympiä jo sekin, että joka päivä näille piti esittää pirteää ja onnellista, vaikka kiukku kasvoi jokaisen valvotun yön myötä paineeksi päässä.

Ouvaka kääntyili kivivuoteellaan kammiossaan levottomasti. Hän silmäili arvioivasti ruokakasaa pöydällä. Ruokakasaa, jonka kansa hänelle kammioon oli kantanut, luovuttaen omistaan. Hän päätti nousta ylös ja lohduttaa itseään ruualla. Ouvaka maisteli palan sieltä ja toisen täältä ja sylkäisi sitten hiukan happaman rypäleen suustaan ja raivostui. Hänen matala ja normaalisti miellyttävän miehekäs äänensä, kohosi korvia särkeväksi kimitykseksi. Hän lennätti ruokakulhoja pitkin seiniä ja vaati sitä petturia välittömästi tilille, joka oli tuonut happaman rypäleen hänen syötäväkseen. Kyllä Ouvaka salaliiton tunnisti, joku selvästi oli yrittänyt myrkyttää hänet, tai ainakin saada hänen herkän turpean vatsansa kipeäksi.


Ouvaka ei saanut ketään hereille, koska hänen huutonsa omassa kammiossaan eristyksissä muista, ei kertakaikkiaan kantanut kammion ulkopuolelle. Tästä tyrmistyneenä, hän päätti kirjoittaa valmiiksi testamentin, hoito ohjeet lemmikki rotalleen, jonka hän toivoi voivan oman kuolemansa jälkeen, menevän rotan mammalle. Ja jäi sulkakynä kädessä odottamaan omaa karua loppuaan.

Istuttuaan siinä sulkakynä kädessään useamman tovin, Ouvaka kyllästyi odottelmaan lopun tuloa, ja antoi väsymykselleen vallan, hän torkahteli ja niiden aikana hän näki kamalia näkyjä.

Kun hän säpsähti hiestä märkänä ja vapisevana hereille, hän vannoi ääneen, ettei paljastaisi kenellekään nukahtaneensa edes toviksi. Häntähän pidettiin uskovien laumassa suurena sankarina, kaikkeuden Luojan valittuna, jolla oli epäinhimillliset kyvyt ja voimat. Ja jonka keho ei mitenkään reagoi valvomiseen, samoin kun normaali kansalaisen. Ouvaka tiesi totuuden, mutta ei sitä aikonut paljastaa. Hän useinkin nukkui yönsä ihan hyvin, mutta koska hänen kammionsa oli muilta lukittu ja vain hänen likaviemäristä pelastettu ja kesyksi kuritettu rottansa Franklin, eli tuttavallisemmin Fran, oli kammiossa hänet näkemässä, hän kertoili kansalaisille ja luotetuille huimia tarinoita vuorokausen valvomisistaan. Saihan näistä hyvän aiheen saada ties minkä huolestuttavan taudin tai tautikohtauksen, jota aina niin auliisti riensi lääkitsemään uskovien lauma säälistä suristen. Yleensä taudista valittaminen sai aikaan erityisherkkuja pöytään, ja herkuista Ouvaka piti, sen todisti hänen turpea vatsansa, joka nytkin työntyi sinnikkäästi ulos paidan sisältä.


Ouvaka päätti, että nyt saa yksin kammiossa nyhjöttäminen riittää, hän päätti lähteä ulos yöhön metsään kävelemään, kenties se rauhoittaisi hän levotonta mieltään. Tämän päätettyään hän sijoitteli huolellisesti housuihinsa märänesto kankaan, koska hänellä oli ikävä vaiva, että housuihin saatoi lirahdella kävellessä. Se oli jäänne toimenpiteestä, joka hänelle oli tehty vuosia sitten, ihan viaton toimenpide, mutta siitä hän kaikille mielellään kertoi huimia tarinoita ja antoi ymmärtää, kuinka hänen henkensä oli ollut hiuskarvan varassa. Hetken mietityttään hän sujautti taskuunsa myös sinisen rohtopillerin, joka nopeasti nosti hänen mieskuntoaan tarpeen vaatiessa. Sitä tarvetta ei kyllä Ouvakalla pitkiin aikoihin ollut ollutkaan, mutta kukapa tietää, jospa hän kohtaisi metsässä nyt ihanan kultahiuksisen prinsessan, joka unettomana myös siellä valeteli, etsien puolikkaan kullanvärisen korun toista omistajaa. Kyllä Ouvaka tiesi, että sellaiset toiveet ja ajatukset olivat vain hänen omaa mielikuvitustaan, mutta mitä sitten ? Hänellä oli oikeus kertoa totuutena ihan mitä puppua tahansa. Ja kansalaisten velvollisuutena se oli niellä mukisematta. Ja jos ei niellyt, sai sellainen kokea sanan kipeän säilän ja ankaran karkoituksen, hirmuisten uhkausten kera.

Ouvaka vaelsi hämärään yöhön ja suuntasi raskaat askeleensa tutulle metsäpolulle, siinä tallustaessaan, hän mietiskeli mitä yöllisestä retkestään muille päivän valjettua kertoilisi.


Harmitti hirmuisesti, kun viimeisimmän sodan tuoksinnassa, häneltä oli viety hänen arvokas laukku liitutaulunsa. Sen oli takavarikoinut väärän käytön vuoksi, puolueeton Välimaaston valvoja joukko. Otti päähän, kun ei voinut kirjoittaa ylös hyviä oivalluksia sitä mukaan, kun niitä sattui aivoihin tömähtämään. Hän kertoi mielellään muille sitä tarinaa, kuinka ei ollut kirjoitellut liitutauluunsa mitään asiatonta tai epäsopivaa taistelun alun aikana, muut vastapuolella kyllä, jos vaikka mitä törkeää omiinsa. Kyllähän Ouvaka tiesi, että vain hän oli raapustellut hämäriä ja vastapuolta herjaavia riimukirjoituksia tauluunsa ja niitä sitten kaikille näytellyt, mutta hänellä oli valikoiva muisti sellaisten asioiden kohdalla. Hän ei osannut käydä lakien mukaista rehtiä taistelua, vaan turvautui aina kepulikonsteihin. Niistä kiinni jäädessään hän ajatteli, että jos asioista vain älyää pitää tarpeeksi kovaa ja laajalle leviävää mökkälää, Välimaaston puolueettomat valvojat eivät huomaa mitään. Koska Ouvakan oma älykkyys ei olut kovin korkeatasoista, hän ei voinut ymmärtää, että muilla ajatus kulki huomattavasti kirkkaammin. Ouvakan maailmassa se mitä hän ei osannut tai tiennyt, oli automaattisesti olematonta, eikä siitä tarvinnut välittää.

Näitä synkkiä ajatuksia päässä pyöritellen ja eteenpäin tallustaen, Ouvaka päätti kertoa muille sitten päivänvaljettua, salaisesta kohtaamisestaan ihanaisen prinsessan kanssa, joka oli aivan lääpällään hänen rujoon ulkomuotoonsa, antautui hänelle häpeilemättä metsässä ja kuinka siinä tanner tömisi ja aitaa kaatui heidän telmiessään, lemmen mahlojen lennessessä niin laajalle, että kaukaa puun oksaltaan touhua seuraillut utelias pöllökin, kastui ihan litimäräksi. Näitä miettiessään ja tarinaa mielessään kehitellessään, oli Ouvaka huomaamattaan tullut lähelle metsän yhtä reunaa. Kirkas valonkajastus taivaanrannassa herätti hänet syvistä mietteistä, hän jäi hämmentyneenä katselemaan ensin ympärilleen ja tajusi sitten hetkessä, että oli eksynyt.

Paniikki alkoi hiljakseen hiipiä Ouvakan mieleen, vatsassa väänsi ja kurkkua kuristi, missä hän oli ja missä oli lämmin ja tuttu kotikammio ?



Hätääntyneenä Ouvaka säntäilli pöpelikössä, risut raapivat naarmuja käsiin ja hän tuoksahti turvalleen kosteaan sammalikkoon, kompastuttuaan inhaan kantoon. Jonka aivan varmasti joku oli siihen hänen sattumastarkoituksessan raahannut. Maatessaan siinä sammalikossa peloissaan, ja varmana siitä, että aivomato oli päässyt hänen aivojaan nakertamaan ja teki nyt tuhojaan saaden hänet eksymään, hänen silmiinsä osui vähän matkan päässä ison vanhan kuusen juuressa nököttävä Rajamaaston metsänvartijan mökki. Helpotuksesta huokaisten ja rajun itsesäälin puuskan kourissa, Ouvaka nousi ylös ja ontui mökille. Hän paukutti hurjana mökin ovea ja ikkunoita ja kiljui apua surkeana. Rajamaaston metsänvartija tuli unenpöpperössä ovelle ihmettelemään, mitä ja kuka sellaista mekkalaa siellä piti. Tunnistaessaan paukuttajan Rajamaaston metsänvartija hymähti ja ajatteli, että "Ei taas tätä".

Ouvaka sopersi olevansa eksyksissä eikä löydä kammiolleen. Vartija lupasi saattaa onnettoman takaisin kammiolle ja talutti kädestä pitäen parkuvan Ouvakan takaisin polulle, ja kuljetti sitä 400 metriä takaisin päin ja osoitti sormellaan mökkien ja rakennusten rykelmää ja sanoi; "Siinähän se on ihan lähellä."

Helpottuneena Ouvaka lupasi vähintään 10% seuraavan taistelun sotasaaliistaan Rajamaaston metsänvartijalle, pitäen kuitenkin selkänsä takana sormiaan ristissä.

Rajamaaston metsänvartijan pujahdettua takaisin metsän pimentoon ja kohti kutsuvaa pehmeää petiään, jäi Ouvaka seuraamaan aina vain kirkastuvaa valonhohdetta taivaanrannalla.

Hän mietti, ettei se aurinko voinut olla, hän luonnontietäeilijänä toki tiesi, että aurino nousee lännestä ja laskee itään vai oliko se nyt lounaaseen vai nousiko sittenkin idästä ja laskee länteen..?? No Ouvaka päätti , että aurinohan nousee ja laskee juuri sieltä mistä hän sanoo ja antoi ajatuksen olla.

Hän siristeli väsyneitä silmiään, kirkastuva valo sai aikaan jyskyttävän otsan takana tuntuvan kivun. Jotenkin vain, Ouvaka tajusi, että se valo ei takuulla tiennyt mitään hyvää hänen kannaltaan. kauan valon lisääntymistä tuijotettuaan, Ouvaka oli aivan varma , että näki järjenvaloa heijastavien olentojen kulkevan hämärän ja kirkkauden välimaastossa, kohti häntä ja Gerdonimaa. Hän hieraisi silmiään ja jyskyttävä kipu lisääntyi silmien takana. Ouvakaa pelotti, todella pelotti mitä on tulossa, nyt pitää keksiä jokin suunnitelma hän ajatteli ja suuntasi väsyneet ja raskaat askeleensa kohti kammiotaan ollen varma, että kuulee jostain iloisen naurun äänen jolla häntä nyt pilkataan....


LUKU 3. ALOITUS SIIRTO


Ouvaka istui lisääntyneen valon aiheuttamassa lämmössä kammionsa ulkopuolella, ilman paitaa. Hänen harmaat piisamin perskarvoja karvanlähdön aikaan hyvin paljon muistuttavat rintakarvansa, sojottivat jokaiseen ilman suuntaan ankaran ja jatkuvan raapimisen seurauksena. Samasta syystä, ne myös olivat kummasti irtoilleen ja kaljuuntuneet laikukkaiksi, antaen melkoisen sulkasatoisen vaikutelman.

Rotta-Fran makaili omalla tyynyllään lähellä isäntäänsä lämmöstä nauttien, arvioivasti silmäillen lähipuissa hyppiviä lintuja, maassa möyriviä matoja ja ohi siivet kiivaasti päristen lentäviä hyönteisiä. Mitään noista se ei kyllä suuhunsa suostuisi laittamaan, pelkkä ajatuskin sai sen vatsalaukun kääntymään ylösalaisin. Hunajalla päällystettyjä sammakonreisiä, lentokalan munia, ja ehtaa kermaa sen olla piti ja mielellään kaikki eri kultalautasille aseteltuina ja tuoreina. Joka iltaista tarkistus matkaansa, muiden kammioiden ja majojen oville, lirauttamaan pienet merkkaus pisut, se ei mistään hinnasta myöskään suostuisi lopettamaan. Rotta oli kuin isäntänsä, kaiken valtias omasta mielestään, joka sai muiden kitinöistä huolimatta, tehdä ihan mitä se lystäsi, ja se kyllä lystäsi. Ainakin isäntänsä tapaan syödä, sillä se taisi olla koko valtakunnan, naapuri valtakuntien ja koko planeetan lihavin rotta.



Rotta-Fran silmäili raukeasti itseään kyhnyttävää Ouvakaa ja ajatteli hyväntahtoisesti, että vaikka isäntä olikin rajattoman tyhmä ja täysin olemattomista kiivastuva muille, se kelpasi hyvin rotalle, koska sopivalla mielistelyllä ja itsensä tykö tunkemisella, se sai isännän pidettyä tyytyväisenä. Onneksi isäntä ei tiennyt, mitä rotta oikeasti siitä ajatteli.

Oli "Ylitsevuotavan välittämisen päivä", päivä jolloin kaikkien kuului ainakin tervehtiä ystävällisesti toisiaan, lähimmät antoivat myös pieniä lahjoja toisilleen.Ja koko kylä luonnollisesti Ouvakalle, hän ei nyt mitään aikonutkaan kenellekään antaa, pelkkä takaisin toivotus ja ystävällinen päännyökkäys sai luvan näille kiittämättömille riittää.

Ouvaka oli edellisen yön järkytyksensä keskellä unohtanut, että taas se tämäkin päivä oli. Hän ei pitänyt siitä päivästä, koska hänestä muiden kyllä tuli välittää hänestä, mutta ei hänen muista, ellei siitä nyt sitten ollut jotain hyötyä hänelle.

Ohi menevät kansalaiset toivottivat kohteliaasti, Ouvakalle ihanaa päivää ja jättivät pieniä lahjoja kammion oven pielessä olevaan koriin.Ouvaka laski tervehtijöitä mielessään, ja tuttu raivo alkoi nostaa päätään hänen aivoissaan. Ei sillä, että määrällä olisi mitään tärkeää tarkoitusta, mutta kuinka oli mahdollista , että hänelle oli toivotettu hyvää ylitsevuotavan välittämisen päivää vasta 46 kertaa, kun kansalaisia viimeisen laskun mukaan oli 940 ? Osa tuosta määrästä kyllä , jotain sellaista, jota ei oikein voinut määritellä, oliko se nyt inhimillistä ja olemassa olevaa vai jotain muuta, mutta virallisessa laskennassa, joka oli kirjattu, silti se 940 ja sillä hyvä. Missä hitossa luurasi loput 894, eivät kai nyt yritä olla tuomatta lahjoja hänelle jostain syystä ? Köyhyys ja sen aiheuttamat ongelmat lahjan hankinnan suhteen, eivät saaneet kansalaisilla olla syinä. Olisi parasta alkaa ilmestymään, ettei tarvitse kylän isolle liitutaululle käydä kirjaamassa niiden nimiä, jotka eivät ole tätä nyt noudattaneet. Ja turha kuvitella , etteikö hän Oudoimmista Valehtelijoista Kamalin, ottaisi selvää, yrittikö joku pakoilla väärän henkilöllisyyden turvin velvollisuuttaan ja auta armias, jos joku jäisi kiinni jonain toisena esiintymisestä, vaikka se kyllä maan lakien mukaan olikin täysin sallittua, mutta Ouvakan kylässä sitä ei saanut tapahtua. Ouvakan käskyjen mukaan, oli jokaisen kyläläisen kuukausittain käytävä hänen luonaan näyttämässä, uusi ja tuore vasta piirretty kuva itsestään ja mielellään myös läheisistään, lemmikeistään, ruuistaan, tavaroistaan ja ihan kaikesta.



Ouvakan kammion ulkopuolella oli iso taulu, jossa oli juurikin tuosta kaikesta edellämainitusta kuvia, myös muutama kuitti ja yksi Puolueettomien Välimaaston valvojien lähettämä paperi, jossa oli parin Täysjärkisten Valon valtakunnan vaikuttajan nimeä, jotka olivat nostaneet häntä vastaan "Uskottavuus , luottamuspula ja ilkeiden riimukirjoitusten aiheuttama mielipaha" kanteen, edellisen sodan alkuhetkillä. Ouvaka piti esillä ensimmäisen kierroksen päätöstä, jossa yleisen syytöksen päättäjä, oli nyt vaan laiskuuttaan päättänyt olla mitään tai ketään syyttelemättä, koska hänellä oli loma ollut juuri alkamassa, todisteena omasta syyttömyydestään ja suorastaan huikaisevasta voitostaan. Ouvaka oli muka vahingossa repinyt paperin alaosan jossa yleisten syytösten etsivä hänet kyllä julisti syylliseksi, mutta oli voimaton yleisen syytöksen päättäjän päätöksen suhteen.

Tästä silloin riemastuneena, Ouvaka oli päättänyt pienessä käyneen rypälejuoman poreilun aiheuttamssa hilpeässä tilassa, pistää oikein kunnon riimuherjat liikkeelle ja ei pieni uhkailukaan koskaan pahaa tee ajatteli silloin Ouvaka, ja antoi mennä. Tästä syystä sitten se hänen kannettava riimutaulunsa oli takavarikoitu ja vaikka Ouvaka silloin kuinka parkui ja vaati, että vastapuolelta taulut pois myös ja uskotteli omalle kansalleen, että näin myös tulee tapahtumaan, koska hänen Melkein ikuisiasääntöjä tunteva neuvonantajansa niin oli sanonut hänelle, tosin samalla langettanut Ouvakalle puhumisen estokiellon, josta Ouvaka vähät välitti, niin ei vaan tapahtunut. Ja uusi "Uskottavuus , luottamuspula ja ilkeiden riimukirjoitusten aiheuttama mielipaha" syytös lisättynä " Yleistä hengenahdistusta aiheuttava kirjoittelu" syytöksellä lähti eteenpäin. Sitä käsitteli edelleen jossakin yleisten syytöstön päättäjä, jollei nyt sattunut olemaan lomalla, väsynyt tai tyhönsä kyllästynyt.


Ouvaka oli pitkään harrastanut, kaikkien Geronimassa ohikulkeneitten matkailijoiden mukaan pistettyjen viestien kirjoittelua. Niissä oli vääristynyttä tietoa asioiden kulusta, päätöksistä ja tuomioista, ihan vaan kiusantekomielessä Järjenvalon valtakunnan porukkaa ärsyttääkseen. Kiivaasti aina toisinaan, hän kiisti mitään kirjoittaneensa, vaikka sellaisia harakanvarpaita ei kyllä kukaan muu harrastanutkaan. Kuinka hän muka sellaisessa pimeydessä mitään olisi nähnytkään kirjoitella, kunnes aina joku huomautti hänelle , että talivalo oli keksitty. Nämä viesit olivat jo pitkään kyllä tavoittaneet Järjenvalon valtakunnan asukkaat, he olivat hiljaa mielessään vain tähän asti toivoneet, että Ouvakakin jo pian kyllästyisi touhuunsa ja keksisi keskittyä vaikka muiden tekemien laulujen lauleluun. Kaikki tiesivät, Geronimankin ulkopuolella, että Ouvaka suorastaan rakasti tehdä sitä, vaikka hänen laulu äänensä olikin sitä luokkaa, että kansalaisten oli pakko tunkea märkää sammalta korviinsa, jotta estyivät saamasta pahaa päänsärkyä sen kuulemisesta. Itse hän piti itseään lähinnä entisaikojen lauleskelija suuruuden Oiva Vedensolinan tasoisena, eikä suostunut myöntämään, että oman kansan kehut ja aploodit olivat seurausta hänen vuosia jatkuneesta uhkailuistaan liimata jaloistaan roikkumaan kaikki ne torille, jotka sitä eivät tehneet.

Ouvaka ei vielä tiennyt, että Järjenvalon valtakunnan neuvosto oli nyt kokoontunut vakavaan keskusteluun ja päättänyt, että nyt tämä järjettömien ja valheellisten lappujen lähettely, saa vain kertakaikkiaan jo riittää. He olivat pohtineet keinoja ja lopulta päätyneet kasaamaan neuvottelu valtuuston, jonka tehtävänä olisi ensin hiukan tarkkailla ja nuuskia millä tuulella vastapuoli olisi, ottamaan totuuden asioista vastaan. Huomattuaan varovaisia tarkkailuita tehtyään, että hyvinkin totuudelle saattaisi löytyä tilaa, sen sakeana vellovan valheen seassa, oli ensimmäinen siirto tehty ja valtuusto lähtenyt hitaasti etenenmään kohti Geronimaa ja Ouvakan kylää.

Järjenvalon valtakunnan valtuuston lähestyessä, myös valon määrä lisääntyi. Geroniman kansa oli jo pistänyt merkille, sen valon mielllyttävän lämmön ja hyvänolon tunteen ja alkanut hiljakseen taipua sen valon suostuttelevaan kutsuun. Ouvaka ei vielä ollut tajunnut, että sen oma kansa oli hiljakseen kääntymässä sitä vastaan. vaikka kylästä yksitellen lähtikin pakosalle porukkaa, viimeiksi Ouvakan lauluista Kalansuomu tyttösistä mielensä pahoittanut Sarpukka Lahotönö joka nyt vaan oli saanut tarpeekseen sen renkutuksen epämelodiasta ja sanoista, sekä aiheetta Ouvakan syytösten kohteeksi väärän henkilöllisyyden turvin elävästä joutunut Mirkku Vedenraja. Pienimuotoinen pako oli alkanut, totuuden valon lisääntyessä.

Järjenvalon valtakunnan valtuusto oli jo lähellä rajaa, hyvin lähellä ja se kaikesta tietämättömälle Ouvakallekin aiheutti outoja tuntemuksia, kuin joku olisi hiljaa sivellyt Ouvakan aivojen pintaa saaden ne herkästi värisemään...


LUKU 4. Päätös

Oli kulunut muutama päivä "Ylitsevuotavan välittämisen päivästä" , Ouvakaa tympi. Ei mitään tekemistä, mitään ei tapahtunut, eikä kenenkään kanssa saanut aikaiseksi edes pientä torailua, kunnon riidasta nyt puhumattakaan. Riidat olivat ehdottomasti Ouvakalle se, joka piti hengissä ja elämä tuntui silloin aina mielekkäälle kun sai kunnolla riidellä, haukkua ja herjata toisia. Ihan sama, oliko niissä herjoissa ja väitteissä joita Ouvaka syyti muiden niskaan, mitään perää vai ei, kunhan sai aikaan kunnon mielipahan toiselle, ja mitä useamman siihen riitelyyn aina sai sotkettua sen parempi, kun kunnon riita ja sotatila oli saatu käyntiin, saattoi rauhassa vetäytyä hiukan taka-alalle ja pistää luotetut tappelemaan puolestaan, vakoilemaan vastapuolen puheita ja vääristellä niitä sitten ihan mielivaltaisesti. Se oli Ouvakan käsitys mielekkäästä elämästä.

Ouvakalle lähimmät luotetut olivat käyneet kertomassa, tapojensa mukaan hiukan juttuja väritellen, mitä kansan keskuudessa nyt supistiin ja mistä torilla nyt kovasti kohistiin.

Se kaikki mitä Ouvaka nyt oli kuullut, oli tehnyt hänen mielensä erittäin levottomaksi. Puheilla oli paha kaiku ja kaikki enteili Ouvakan valtakauden loppua. Se ei todellakaan nyt miellyttänyt, itse itsensä itsevaltiaaksi nostanutta Ouvakaa.

Tässäkö tämä nyt sitten oli ? Hän mietti itsekseen. Kansa ei enää uskonu hänen jorinoitaan, ja oli kumman vetäytyvää ja välttelevää. Vielä muutama päivä sitten kaikki oli ollut hyvin, vaikkakin kansa oli niskoitellut lahjojen tuonnin kanssa. Oliko se ollut merkki ja enne tulevasta, pohti Ouvaka mielensä kääntyen yhä mustemmaksi.



Oikeastaan Ouvakan oli pakko myöntää jopa itselleen, ettei toisille valehtelusta saanut enää sitä tyydytystä kun aikaisemmin, joku oli ilmapiirissä selkeästi muuttunut, eikä hänellä ollut enää kykyä pelotella ja uhkailla ketään. Hänen sanoillaan ei enää ollut kunnon pontta, hän oli jäänyt kiinni. Joku kyläläisistä oli kulkenut yömyöhään Ylitsevuotavan välittämisen päivän ja seuraavan päivän välisenä yönä hänen kammionsa lähellä ja huomannut, että sen ovi oli jäänyt raollaan rotta-Frania varten. Uteliaisuus oli mennyt ohi pelonkin kyläläisen päässä ja hän oli kurkannut raollaan olevasta ovesta. Ja mitä hän olikaan nähnyt ?

Ouvaka oli matalasti kuorsaten nukkunut sikeästi vuoteellaan, syötyään itsensä ähkyyn kaikista niistä herkuista, joita hänelle oli Ylitsevuotavan välittämisen päivänä tuotu lahjoiksi. Ouvakan vieressä oli maannut syvässä unessa myös rotta-Fran, karvainen maha pulleana ja koivet oikosenaan täysin tietämättömä maailman menosta, kuten isäntäsäkin. Toisinaan Fran oli liikehtinyt unissaan kuin olisi yrittänyt juosta hurjasti jotakin karkuun, ja tullut siinä unissaan potkineeksi kipeästi isäntäänsä kylkeen, mutta sekään ei herättänyt sikeästi kuorsaavaa Ouvakaa, aamulla hän kyllä ihmetteli miksi hänen kylkensä olivat pienillä mustelmilla ja kipeät. Varmaan joku kauhea lavantauti tai vastaava rutto oli iskemässä, pitääpä ottaa selvää medikaalisen tuntijoitten joukolta, tuumi Ouvaka.

Tämän kaiken ovenraosta nähnyt kyläläinen, oli sukkelasti heti aamun valjettua välittänyt näkemänsä muutamille, jotka sitten olivat kertoneet asiaa eteenpäin toisille, ja niin tieto oli hitaasti , mutta varmasti levinnyt koko kylän tietoon.

Seuraavana aamuna leipuri oli tuonut Ouvakalle tuoretta leipää kuten hänen tapoihinsa kuului, koska niin oli määrätty. Ja leipuri oli viattomasti hymyillen kysynyt, kuinka Ouvaka oli mahtanut edellisenä yönä nukkua? Ouvaka vastasi leipurille täysin odotetusti, ettei ollut saanut nukutuksi sekunttiakaan mielipahaltaan, kun kaikki eivät häntä olleet käyneet edellisenä päivänä tervehtimässä ja tuomassa lahjoja.


Tämän tiedon leipuri tietysti kiidätti muiden kuultavaksi ja he viimeinkin tajusivat, että heitä oli jo todella pitkään vedetty höplästä ja kunnolla. Ei Ouvaka ollutkaan yli-olento, eikä valvonut öitään vaikka niin väitti, tuskin oli kipeänäkään niin usein kun antoi ymmärtää. Heidät oli säälillä ja valheilla huijattu alamaisiksi ja pidetty pelolla kurissa, se ei enää ollutkaan kyläläisten mieleen. Ja mitenhän mahtoi olla varojen kanssa alkoi kansa supista keskenään, ovatko ne todella liki lopussa, vai mahtoiko niitäkin oltu pimitetty heiltä, kertomalla valheita rahojen loppumisesta? Tämä ajatus kiihdytti kansan mieltä ja he alkoivat pikku hiljaa olla valmiita kapinaan.

Nekin, jotka olivat olleet uskollisimmista uskollisimpia ja se suuri uskovien hyttysjoukko joka yleensä hymisi sen tahtiin, mitä Ouvaka nyt milloinkin oli sattunut sanomaan, alkoi uhkaavasti rakoilla yhteisrintamasta. Muutama sitkeä tahtoi edelleen uskoa kaiken, mitä Ouvaka kertoi ja puolustelivat muille tämän sanoja, mutta yhä useampi hiljaa kääntyi pois ja kieltäytyivät sanomasta mistään sanaakaan. He olivat surullisia ja pettyneitä siitä, että olivat olleet niin tyhmiä ja uskoneet sokeasti kaiken. Tuskin Ouvakalla mitään erityisiä kykyjäkään oli, ja jos oli mistä ne olivatkaan peräisin ?


Järjenvalon valtuuskunta etujoukoissa Armollinen Kaiken Kestävä ja Taitava Naavankutoja, etenivät hitaasti, mutta varmasti, kymmenen muun valtuuskunnan jäsenen kanssa kohti Geronimaa. Heidän mukanaan valo ja ymmärrys kaikkialle missä liikkuivat lisääntyi, se työntyi armotta jokaiseen pimeimpäänkin kolkkaan ja herätti pelkkiä positiivisia tunteita, koska he eivät liikkuneet pahat mielessään, vaan rauhan asialla. Kaiken luonnon värit kirkastuivat ja selkeytyivät heidän liikkuessaan kunkin kohdan läpi, usva joka oli kerääntynyt Geronimaan peittämään kaikilta todellisuuden, hälveni ja ilma kirkastui ja oli helpompaa hengittää. Geroniman kansa alkoi herätä pitkästä unestaan.

Järjenvalon valtuuskunnan ainoa missio tälle esiinmarssilleen, oli saattaa tämä turha torailu ja valheiden levittely päätökseensä. He eivät halunneet sotaa tai kenenkään tappiota, heidän ei tarvinnut hakea kunniaa sellaisilla keinoilla, he halusivat vain elää kansoineen rauhassa, ilman jatkuvaa lappusten ja kirjoitusten tulvaa, jossa totuutta ei ollut kuin nimeksi. He halusivat jakaa totuuden kaikille nille, jotka siitä olivat jääneet paitsi.



Valtuusto oli kuin huomaatta edennyt kylän laidalle, ja pysähtyi silmäilemään, mitä heillä mahtoi olla vastassa. Heidän pienoinen epäilynsä vastarinnan mahdollisuudesta ja Ouvakan aloittamista sotatoimista joukkoineen, osoittautui turhaksi. Kylä uinui aamuauringon lempeässä valossa uneliaana ja vailla tavanomaista hyörinää. Kansalaiset olivat kokoontuneet kyläntalolle pitämään neuvonpitoa siitä, mitä he tekisivät Ouvakan suhteen.

Järjenvalon valtuuskunta saapui tyhjälle torille ja arvasi mitä oli tapahtunut. He suuntasivat vakaat askeleensa Ouvakan kammion ovelle ja koputtivat sille kohteliaasti. Oven takana Ouvaka tiesi ilman mitään ylimaallista kykyäkin, mikä nyt oli saapunut hänen luokseen ja arkaillen avasi ovensa. Rotta Fran luikahti pakosalle avatusta ovesta ja taakseen katsomatta pakeni paikalta, se ei aikonut jäädä katsomaan isäntänsä täydellistä romahdusta ja näyryytystä.

Järjenvalon valtuuskunta puhui Ouvakalle rauhallisesti ja levittäen kammion jokaiseen nurkkaan valoaan samalla. He kertoivat tietävänsä, mistä Ouvaka oli anastanut kykynsä ja kuinka oli joutunut kiinni siitä jäätyään, tekemään sopimuksen manaajan kanssa. He kertoivat tietävänsä Ouvakan yrittäneen turhaan käyttää heitä vastaan manaajalta saamiaan loitsunpätkiä, mutta vakuuttivat, ettei se heissä aiheuttanut kuin hilpeyttä, koska tiesivät niiden aina palanneen takaisin Ouvakalle itselleen. Järjenvalon valtakunnan suojakilvet estivät tehokkaasti sellaisten pimeyden voimien loitsujen vaikutukset ja palautti ne aina takaisin lähettäjälleen. Kun valtakunnassa vallitsee sopu ja rauha, eikä sen kansalaisilla ole pahaa tahtoa, se kilpi suojelee kaikelta vastakkaiselta. He olivat valmiita auttamaan Ouvakaa vapautumaan manaajan kanssa tehdystä sopimuksesta, jos toinen niin halusi. He kertoivat tulleensa vain lopettamaan turhan torailun, eikä heillä ollut mitään muita vaatimuksia Ouvakalle, kuin pyhä lupaus lopettaa kaikenlaisten valheiden ja ilkeyksien levittäminen heistä ja muustakin.



Kaikkea tätä Ouvaka kuunteli suu auki ja hämmentyneenä. Mitä, eikö vastapuoli halutkaan sotaa ? Eikö vastapuoli käyttänytkään mitään uhkauksia häntä vastaan ? Oliko hän tässä nyt jo päiviä pelännyt turhaa tulevaa ja kärsinyt pääkivuista sitä miettiessään ? Valtuuskunta vakuutti, että näin on, ja he poistuvat puhuttuaan ensin Geroniman kansalle.

Järjenvalon valtuuskunta keräsi väen torille ja piti heille puheen, jossa kertoivat kaiken nyt päättyneen, yksinvaltiaan väistyneen ja elämän palaavan omiin uomiinsa. He kehoittivat kaikkia nyt pelottomasti ottamaan käyttöönsä, sen omistamansa järjenvalon, joka jokaiselle syntymässä oli annettu, avaamaan sydämensä kuuntelemaan totuutta ja ryhdistäytymään.

Ja kaikille niille jotka halusivat, oli Järjenvalon valtakunnan portit avonaiset, tulla ja asettua asumaan paikkaan, jossa ei tarvitse pelätä sotaa tai muutakaan, jossa jokainen asukas pyrkii puhumaan totta, eikä yritä alistaa ketään, pettää ketään, eikä huiputa muita antamaan itselleen mitään, mikä ei lakien mukaan hänelle kuulu.

Tätä kaikkean kuunnellessaan Ouvaka tunsi kumman tunteen rinnassaan, se oli iso ja musta möykky, joka siellä nyt painoi. Hän tunsi kurkkuaan kuristavan ja pakeni metsän pimentöön sitä karkuun, etteivät muut näkisi hänen häpeänsä hetkeä.

Ouvaka tunsi heräävänsä pitkästä ja raskaasta unesta, jossa tosi ja epätosi olivat sekoittuneet toisiinsa niin tehokkaasti, ettei hän enää itsekään tiennyt mikä oli totta ja mikä ei. Hän katui niin ankarasti kaikkea tekemäänsä pahaa, ettei voinut estää hillittömän, mutta samalla vapauttavan itkun tuloa, itkunsa läpi Ouvaka näki, kuinka kylästä poispäin, kulki pitkä karavaani, jossa iloisesti ja vapautuneesti jutellen, matkasi Järjenvalon valtuuskunta perässään suuri joukko entisiä Geronimalaisia kohti valoisampaa paikkaa.


Ouvaka palasi vasta myöhään illalla kylään ja kammioonsa, jossa jo katuvana omasta paostaan paikalta, rotta Fran häntä odotti. Ouvaka sulki hiljaa oven takanaan ja päätti tehdä muutoksen, hän ei halunnut olla se ilkeä, itsekäs ja pahansuopa tyyppi, jollainen hänestä oli maailman mukana vain tullut, hän halusi olla onnellinen ja tajusi, että siihen onneen kävi vain yksi tie. Oli tajuttava, ettei maailma kulje sen mukaan kun itse haluaa, lakeja kaikkien on noudatettava ja turhaa sotaa ja riitaa tulee välttää viimeiseen asti, koska paha kertaantuu, mutta myös hyvä. Antamalla ensin anteeksi itselleen ja hyväksymällä itsensä sellaisena kun on. Lopettamalla kuvitelmat mielessään ja ottamalla elämän vastaan sellaisena kun se tulee, saapuu myös se todellinen onni ja epärealistiset haaveet kauniista prinsessasta voi unohtaa. Katsoa heijastavaan pintaan ja valita kumppaniksi sellainen joka on todellinen, lämmin ja samanlainen.

Kuten saduissa yleensä, tämäkin päättyi hyvin ainakin toistaiseksi. Nähtäväksi jää, oppiko Ouvaka läksynsä ja toteuttiko lupauksensa.








Arvostelut

Ei arvosteluja

Arvostele
Arvosana
Kommentit
    Syötä turvakoodi.
 
 
Powered by JReviews
 
KIRJOITA   ARVOSTELE    JULKAIS