Tässä uusi versio Demonin Lennosta. En tehnyt mitään suuria muutoksia tarinaan. Yritin vain parannella ja lisäillä vähän tekstiä, tarkoituksena hidastaa hieman tempoa.
Luku 1
Aaron ja Mounica olivat kävelleet jo pari päivää. He olivat tulleet pois jättiläisten metsästä noin kolme tuntia sitten. He näkivät ensimmäistä kertaa tien. Puut tien laidoilla olivat taas normaalin kokoisia, ja he näkivät auringon pilkahduksia puun latvojen raoista.
Kumpikaan ei ollut syönyt yli vuorokauteen. He olivat hakeneet hieman hevosen lihaa ja Mounican laukun jättiläisten luolasta, ennen kuin lähtivät matkalle. Murat oli ollut surunmurtama Taron kuoleman takia ja hän oli huolissaan Matrasta. Matra oli ollut heikossa kunnossa. Vampyyrit olivat purreet häntä taistelussa ja nyt hän kärsi myrkyn vaikutuksista. Aaron oli kuitenkin toiveikas siitä, että hän toipuisi. Jättiläiset olivat kovaa tekoa.
Murat oli antanut heille grillattua hevosta, vaikka Aaron olikin kiristänyt heidät taisteluun ja se oli Aaronin vika, että Murat menetti ystävänsä. Mounica oli selvästi etäisempi, kuin ennen suurta taistelua, koska Aaron oli ollut epätoivoinen ja loihti demonille portin tähän maailmaan pelastaakseen itsensä ja Mounican. Demoni oli onneksi napannut vain vampyyrien johtajan mukaansa, ja Mounica selvisi hengissä. Loput vampyyrit olivat kuolleet taistelussa.
Aaron ei tiennyt selvisikö vampyyrien johtaja hengissä vai päätyikö hän demonin välipalaksi. Toisaalta sillä ei ollut väliä. Pääasia oli se, että hän ei enää vaivannut Aaronia ja Mounicaa. He selvisivät sodasta vampyyrejä vastaan, ja kuukivi oli yhä Aaronin taskussa turvassa. Tuo omituinen kivi, joka oli täynnä pimeää taikuutta. Aluksi se oli sekoittanut Aaronin päätä. Se oli tuntunut kodikkaalta, vaikka todellisuudessa se oli paha kivi.
Mounica oli rähjännyt Aaronille kuukiven käytöstä ja jättiläisten kiristämisestä. ''Sinä olet hullu. Sairas ihminen!'' Mounica oli huutanut. Aaron ei ollut itse aivan yhtä ankara itseään kohtaan. Hän oli sitä mieltä, että hän teki sen minkä pitikin selviytyäkseen.
Toki hän tunsi syyllisyyttä siitä, jos demoni lentäisi johonkin kylään ja tuhoaisi sen. Mounican mukaan demoni lähti lentämään kohti Guralia, joka oli lähin kylä. Se oli jättiläisten metsästä suoraan itään päin. He ohittivat Krimlonin, joka jäi heidän reitistä hiukan pohjoiseen.
''Vihdoinkin tasaista maata.'' Aaron sanoi hypätessään ojan yli tielle. Hän katsoi itään päin, ja tie oli pitkä ja suora. Aaron taisteli huokausta vastaan. Hän vihasi suoria teitä. Niitä pitkin, kun käveli tuntui, että ei liikkunut eteenpäin ollenkaan. ''Viekö tämä suoraan Guraliin?'' Hän kysyi.
Mounica nyökkäsi ja hyppäsi myös Aaronin perässä ojan yli. Taas Mounica piti mykkäkoulua. Aaron ei ollut vielä keksinyt miten saisi Mounican taas puolelleen. Aaron kyllä tiesi, että oli antanut kierouden viedä mennessään uhkaillessaan jättiläisiä, ja Mounica selvästi pelkäsi, että Aaronin pimeä puoli oli ottamassa vallan. Aaronin pitäisi vain keksiä keino näyttää Mounicalle, että hän oli hallinnassa, eikä pimeät ajatukset olleet ottamassa valtaa.
Aaron ei enää käyttänyt äidiltänsä saamaa korua. Se oli roikkunut neljätoista vuotta hänen kaulalla, estäen häntä taikomasta. Mounican mukaan Aaron oli oppinut neron lailla käyttämään voimiaan. Ja hänen mukaan Aaron oli voimakkain noita pitkään aikaan. Se johtui siitä, että hän oli ainut jolla oli niin valkeita kuin pimeitäkin voimia. Aaron pystyi parantamaan kuolettaviakin vammoja, hän pystyi loihtimaan tikareita tyhjästä ja luoda rotkoja vain koskettamalla maata. Kerran hän melkein loihti maan alaisen lammen maan päälle. Silloin, kun hän ei vielä hallinnut voimiaan.
''Kuinka pitkä matka vielä?'' Aaron kysyi, kun he olivat kävelleet taas jokusen tunnin. Hän oli rättiväsynyt. Hän toivoi, että heillä olisi vielä hevonen, mutta jättiläiset olivat tappaneet sen. Se oli ensimmäinen asia minkä Aaron näki jättiläisten tekevän. Sillä sekunnilla Aaron oli alkanut pelkäämään jättiläisiä ja pitämään heitä raakalaisina. Todellisuudessa jättiläisiäkin oli erilaisia. Taro oli ollut raaka ja äkkipikainen. Murat oli jättiläiseksi hellä ja huomaavainen, ja Matra oli yksinkertaisesti julma.
''Ehkä kaksitoista tuntia.'' Mounica vastasi. Hänkin vaikutti väsyneeltä ja nälkäiseltä. ''Demonilla on selvä etumatka. Emme mitenkään voi saada sitä kiinni jalan.''
''Tiedätkö onko olemassa keinoa liikkua monta kymmentä kilometriä kerta heitolla?'' Aaron kysyi. Demoni oli luultavasti jo pistänyt Guralin maan tasalle. Ajatus sai Aaronin ahdistumaan. Hän yritti kovasti näyttää siltä, että se oli pikkujuttu.
''Kyllä. Mutta me emme siihen pysty. Tarvitsisimme siihen pimeän noitien amuletin.'' Mounica kertoi. ''Ja emme tiedä missä pimeän noidat ovat. Olen kuullut vain huhuja, että heillä on oma saari jossain idässä päin.'' Hän sanoi, ja Aaron vaipui yhä syvemmälle epätoivoon. Pärjäisivätkö he yksin suurdemonia vastaan? Tuskin.
''Jos demoni on tuhonnut Guralin, niin otetaan selviytyjät mukaan. Me tarvitsemme kaiken avun minkä vain voimme saada, jotta saadaan tapettua demoni.'' Aaron sanoi. Jos selviytyjiä edes oli. Hän epäili, että kylästä ei ollut paljon jäljellä. Vampyyritkin olivat saaneet tehtyä suurta vahinkoa. Suurdemonin jäljiltä ei jäisi varmaan mitään jäljelle.
''Jos he tahtovat taistella. Mutta emme voi pakottaa heitä mukaan.'' Mounica sanoi ja painotti pakottaa sanaa.
''Heh.'' Aaron naurahti teennäisesti. ''Kuinka kauan aiot olla minulle vihainen siitä, että pelastin meidät?''
''Niin kauan, kunnes korjaat virheesi.'' Mounica sanoi. ''Levätään tässä hetki. Ollaan kävelty taas liian kauan.'' Hän ehdotti ja Aaron istahti samantien tien reunaan. Nyt kun vampyyrit eivät olleet heidän perässä Aaronilla oli samaan aikaan hyvä ja huono olo. Hän pystyi rentoutumaan paremmin, mutta samaan aikaan hänellä oli enemmän aikaa murehtia Hamptonin kohtaloa. Ja syyllisyyttä, mitä Aaron tunsi Joshin ja muiden kuolleiden takia. Aaron oli varastanut vampyyreiltä, mikä sai heidät hyökkäämään hänen kotikyläänsä uudestaan. Aaron oli katsonut avuttomana kuinka hänen parhaan ystävän pää revittiin irti ja koko kylä oli ollut kaaoksen vallassa.
''Miten tässä näin kävi?'' Hän kysyi. ''Miten meistä tuli saaliista metsästäjiä?''
''Tiedät kyllä.'' Mounica vastasi. ''Minä en vieläkään voi käsittää miten sinä et ajatellut tulevaa ollenkaan loihtiessasi porttia metsään?''
''Minä olin epätoivoinen.'' Aaron sanoi. Hän oli jo kyllästynyt tähän keskusteluun. Vaikka Aaron vastasi kuinka moneen kysymykseen Mounica oli vieläkin vihainen. Välillä Aaron toivoi, että Mounican mykkäkoulu olisi jatkuva eikä satunnainen. Aaronista tuntui pahalta jo ilman jatkuvaa syyttelyäkin.
Ajatellakseen jotain muuta Aaron sulki silmänsä. Hän antoi vaistojen viedä ja loihti vettä pienenä norona maan alta. Kun vesi oli ilmassa, Aaron otti vesipullon ja ohjasi vedet sinne. Hän oli harjoitellut tuota jättiläisten metsästä lähdettyään. Hän alkoi olla veden hallinnassa hyvä jopa omasta mielestäänkin. ''Haluatko huikan?'' Hän kysyi Mounicalta, joka katsoi häntä tuimalla katseella, mutta otti pullon siitä huolimatta ja joi siitä.
He lepäilivät tien reunalla vielä tunnin ajan. Mounica vältteli Aaronin katsetta. Aaron oli jo tottunut siihen ja ei edes yrittänyt aloittaa keskustelua. Sen sijaan Aaron oli ottanut äidiltänsä saadun korun ja heilutteli sitä silmiensä edessä. Hän mietti miksi hänen äiti oli valinnut korun missä oli lintu. Aaronille olisi sopinut paremmin vaikka koru missä oli koira. Hän ei tuntenut itseään vapaaksi vaan kahlituksi. Hänellä oli paljon suuria ajatuksia päässään, mutta tuntui kuin Mounica pitäisi häntä hihnassa ja hän ei pystynyt tekemään mitään niin vapaasti kuin haluaisi.
Aaron ei tahtonut menettää Mounicaa ja siksi hän joutui varomaan tekemisiään ja sanomisiaan koko ajan. Mounica ei luottanut Aaronin pimeisiin voimiin vaikka ne olivat pelastaneet heidät ainakin pari kertaa. Mounica oli valkea noita ja hänelle oli luontaista auttaa ihmisiä ja ajatella asioiden suojelemista ja parantamista. Aaron taas oli puoliksi pimeä. Hänelläkin oli ajatuksia maailman pelastamisesta, mutta keinot saattoivat olla hieman pimeitä ja vaarallisia.
Tunnin kuluttua he lähtivät taas kävelemään. Heidän vauhti oli hidastanut sillä molemmat olivat nälkäisiä ja heikkoja. Vedestä heillä ei ollut pulaa sillä molemmat pystyivät kutsumaan sitä maan alta, mutta aurinko oli siirtynyt taivaalla ja paistoi nyt heidän edessään. Aaron toivoi, että hänellä olisi jonkinlainen hattu. Oli kuuma ja riski saada auringonpistos oli suuri. Mutta sentään hänellä ei ollut tummaa tukkaa niin kuin Mounicalla. Kerrankin hän oli tyytyväinen siitä, että hänellä oli isänsä täysin valkoiset hiukset.
Tunteja kului hiljaisuudessa ja Aaron kuunteli lintujen laulua. Yleensä se rauhoitti häntä, mutta nyt häntä pelotti tuleva. Mitä jos he eivät saisikaan demonia kiinni. Ja se oli todennäköistä, sillä demoni liikkui lentäen ja he kävellen.
Aaron oli jo aikaisemmin ollut innoissaan siitä, että pääsisi vampyyrien taistelun jälkeen matkalle haltijoiden luokse. Se oli hänen mielestään paras paikka viedä kuukivi turvaan. Haltijat olivat kirottuina jossain metsässä mantereen toisella puolella. Heiltä menisi ainakin puolitoista vuotta matkustaa sinne, mutta loppujen lopuksi se olisi sen arvoista. Kivi ei saisi päätyä pimeän noitien käsiin. Se tarkoittaisi maailmanloppua.
Ensimmäisen kerran, kun Aaron oli omaksunut pimeyden sisälleen, hänen päähänsä oli syntynyt ajatuksia maailman tasapainosta. Sellaiset ajtukset olivat hieman vähentyneet, kun hän ei ollut käyttänyt pimeän voimiaan vähään aikaan, mutta olivat vielä hänen päässään. Aaron alkoi ajatella, että maailma oli epätasapainossa ja sille olisi tehtävä muutos. Pimeän noidat juoksentelivat vapaina ja valkeat noidat pysyttelivät piilossa. Haltijat olivat jumissa metsässä, ja vampyyrit aiheuttivat tuhoa ympäri maailmaa. Pimeyttä oli maailmassa enemmän kuin valoa. Ja nyt maailmassa oli vielä yksi pimeän olento lisää, ja siitä Aaron saattoi syyttää vain itseään. Demonin tappo oli hänen vastuullaan.
He kävelivät ja kävelivät suoraa tietä pitkin. Jossain vaiheessa maisema vaihtui ja he tulivat metsästä kahden pellon väliin. Aaron oli iloinen pienestä tuulenvirestä. Aikaisemmin metsä oli ollut tuulen tiellä ja heillä oli ollut erittäin kuuma. Nyt viileä tuuli viilensi heitä mukavasti.
Käveltyään peltojen välissä ja heidän saapuessa taas kahden metsän väliin, he näkivät pian kyltin missä luki Gural. ''Pian ollaan perillä.'' Mounica sanoi väsyneenä. Hänen ryhtinsä oli laskenut tunti tunnilta alaspäin ja hän näytti sairaalta ja kärsineeltä. Aina niin pirteä ja useimmiten positiivinen Mounica oli vajonnut pohjalle.
''Hyvä.'' Aaron sanoi. ''Minä ainakin tarvitsen sänkyä pian.'' Hän totesi. Hänestä tuntui, että hänkin oli siellä pohjalla. Silloin Aaronin oli pakko nypristää nenäänsä. ''Haistatko sinäkin tämän?'' Hän kysyi, kun hänen nenäänsä pisti palaneen haju. Tie lähti kaartamaan sivulle ja he eivät nähneet mitä mutkan takana oli, mutta haju kertoi jo kaiken.
''Demoni on ollut täällä.'' Mounica sanoi ja näytti henkisesti taistelevan. Aaronilla oli epämukava tunne siitä, että hän saisi kuulla pian uuden saarnan kuukiven käytöstä. Mounica näytti samaan aikaan vihaiselta ja surulliselta.
Molemmat kävelivät kauhuissaan mutkan taakse. Gural oli suunnilleen Hamptonin kokoinen kylä. Tai ainakin se oli ollut. Nyt se oli palanut ja savusi. ''Kamalaa.'' Mounica sanoi. Melkein jokainen talo oli mustana ja tuhoutunut. He näkivät vain pari omakotitaloa jotka eivät olleet palaneet. Kärtsänneitä ruumiita näkyi muutamia teillä ja talojen pihoilla, eivätkä linnutkaan enää laulaneet. Näky oli kuin suoraan Aaronin pahimmista painajaisista. Todellisuudessa sitäkin pahempi. Aaron oli tottunut painajaiseen, missä hän näki oman kotikylänsä vampyyrien hyökkäyksien jälkeen. Se ei vetänyt vertoja Guralin kohtalolle.
Aaron yritti sanoa jotain, mutta ei pystynyt. Kokonainen kylä oli tuhoutunut hänen takiaan. Niin moni viaton ihminen oli kuollut. ''Sinä teit sen vain pelastaaksesi Mounican.'' Ääni sanoi Aaronin päässä. Aaron yritti pitää siitä ajatuksesta kiinni, mutta vaikeaa se oli. Ensin Hampton ja nyt Gural. Ja luultavasti tulevaisuudessa pari muutakin kylää tuhoutuisi vielä hänen takiaan.
Aaron käveli Mounica perässään Guralin torille. Aurinko oli laskemassa puiden taakse heidän kävellessään tuhoutuneiden talojen välissä. Aaron ei nähnyt yhtäkään ehjää taloa syvemmällä kylässä, ja suurin osa rakennuksista oli vieläkin tulessa.
Tori oli levitelty ympäriinsä, ja aurinko laski kokonaan, kun he saapuivat sinne. Palavat talot loivat sen verran valoa, että he näkivät ympärilleen. ''Huhuu!'' Aaron huhuili. ''Onko täällä ketään?''
''No miltä näyttää?'' Mounica sanoi syyttävään sävyyn, mikä tuntui pistona Aaronin rinnassa. Aaroniin iski yhtäkkiä halu tarrata kuukivestä kiinni ja antaa pimeyden viedä valta. Kaikki olisi helpompaa, kun ei olisi enää järjissään. Hän ravisteli päätään ja alkoi keskittymään selviytyjien etsimiseen. Hän ei antautuisi pimeydelle.
''Huhuu! Onko selviytyjiä?'' Aaron yritti uudestaan.
''Turhaan siinä huhuilet.'' Mounica sanoi.
Aaron katseli torin laidoille ja ei nähnyt liikettä missään, mutta joku huusi apua. Aaron ei jäänyt odottelemaan vaan lähti juoksemaan ääntä kohti ja kiersi yhden palavan rakennuksen taakse joka oli ilmeisesti ollut vaalean sininen.
Oli pimeä, mutta liekkien ansiosta Aaron näki selvästi pienen porukan ihmisiä rakennuksen takana. ''Taivaan kiitos.'' Aaron sanoi helpottuneena. Kylässä oli sittenkin selviytyjiä. Hän oli kertomassa omaa nimeään, kun hän näki, että kaksi ihmistä oli kumartunut kolmannen ympärille. Maassa makasi Aaronin ikäinen nuori mies, joka oli selvästi palanut pahasti. Hän vaikeroi ja kiemurteli maassa. ''Antakaas, kun minä autan.'' Aaron sanoi ja työnsi naisen sivuun maassa makaavan miehen viereltä. Aaron kyykistyi ja painoi kätensä palaneen miehen olkapäälle ja lämmin tunne alkoi levitä Aaronin kädestä. Mies lopetti vaikeroinnin ja palovammat, jotka näkyivät tumman sinisen riekaleisen paidan alta alkoivat parantua hiljalleen.
Aaron huomasi kuinka kaksi muuta selviytyjää heidän ympärillä kavahtivat taaksepäin. Tietenkin. Noitia pelättiin. Aaron yritti olla välittämättä siitä. Hänen oli pakko parantaa nuori mies ennen kuin hän kuolisi. Aaron tunsi kuinka hänen vähäiset voimat hiipuivat palovammojen parantuessa. Mounicakin oli tullut paikalle ja kun Aaron vilkaisi häntä, hän näki vilauksen hymystä. Mutta sitten se taas katosi. ''Teidän ei tarvitse pelätä. Me olemme teidän puolella.'' Mounica sanoi selviytyjille.
''Te olette noitia.'' Keltaiseen kukkamekkoon pukeutunut nainen sanoi. Hänen äänestään oli vaikea lukea mitä mieltä hän oli noidista. Hän ei kuullostanut vihaiselta tai halveksuvalta. Hän kuullosi pelokkaalta, mikä saattoi johtua demonistakin.
''Kyllä. Me olemme noitia.'' Mounica sanoi.
''Oletan, että olette valkeita sellaisia.''
''Kyllä.'' Mounica sanoi. ''Me tahdomme auttaa teitä.''
''Mitä te tiedätte siitä... Siitä oliosta mikä meidän kylään hyökkäsi?'' Noin neljäkymppinen leveä harteinen mies kysyi. Hän värähti miettiessään demonia, ja Aaron ei voinut syyttää häntä siitä. Demoni oli valtava. Se oli hieno ja majesteettinen, mutta kauhistuttavalla tavalla. Kun Aaron oli ensimmäisen kerran nähnyt sellaisen koskiessaan kuukiveen, hän oli luullut sitä lohikäärmeeksi. Hän ei tiennyt kumpi olisi pahempi.
''Se oli demonimaailmasta tullut demoni.'' Mounica kertoi. Nyt joka ikinen selviytyjä äännähti hämmästyksestä. ''Me olemme matkalla tuhoamaan se. Voitte liittyä joukkoomme, jos tahdotte kostaa.''
Aaron nosti kätensä palaneen miehen olkapäältä. Miehen palovammat olivat jo parantuneet. Aaron tunsi suurta heikotusta käyttäessään niin paljon voimiaan niin nälkäisenä. ''Todellakin. Me tarvitsemme niin monta auttavaa kättä kuin vain on mahdollista saada. Mutta tehtävä on vaarallinen. Miettikää tarkkaan haluatteko lähteä meidän mukaan.'' Aaron sanoi.
Selviytyjät nojautuivat toisiinsa ja mutisivat jotain. Hetken ajan kuullosti siltä, että he alkaisivat riitelemään, ja Aaron meni Mounican vierelle odottamaan kyläläisten vastauksia. Aaronista tuntui, että he saisivat ainakin suurimman osan selviytyjistä avuksi. Mutta silloin hän kuuli taas sen sihisevän äänen takanaan. ''Älkääpäs hätäilkö!'' Aaronin niskavillat nousivat pystyyn. Tämä tästä vielä puuttui. Aaron tunnisti miehen äänen, ja se oli vampyyrien johtaja. ''Ennen kuin päätätte lähteä tämän nuoren nulikan matkaan teidän tulisi tietää hänestä pari asiaa.''
Aaron kääntyi ympäri ja näki lyhyen vampyyrin revityssä harmaassa puvussa, mikä oli joskus aikaisemmin ollut siisti. Vampyyrin keltaiset silmät melkein loistivat pimeässä. ''Miksei demoni tappanut häntä?'' Aaron ajatteli raivoissaan.
''Kuka sinä olet?'' Kysyi kukkamekkoinen nainen.
''Hän on vampyyri. Älkää luottako häneen.'' Aaron sanoi kovaan ääneen. Hän tarvitsi kyläläiset puolelleen, ja hän oletti, että vampyyri yrittäisi kaikin keinoin kääntää heidät häntä vastaan.
''Kyllä olen vampyyri.'' Johtaja sanoi sihisten murteella mikä oli ainakin muutaman vuosisadan takainen. ''Mutta tämä nuori mies tässä on puoliksi pimeän noita. Se tekee hänestä yhtä epäluotettavan kuin vampyyrinä oleminen minusta.''
''Mitä tarkoitat, että hän on puoliksi pimeä?'' Aaronin ikäinen nuori mies kysyi, joka oli noussut ylös. Hän oli toipunut vammoistaan hyvin ja katseli nyt peloissaan Aaronista vampyyriin.
''Hänen toinen vanhempi oli valkea noita ja toinen pimeän noita. Hän on paljon kierompi kuin minä ja muut vampyyrit yhteensä.'' Vampyyri sanoi, ja Aaronin teki mieli tukkia hänen suu. ''Hän on syypää siihen, että kyläänne hyökättiin.''
''Mitä tarkoitat?'' Kysyi nelikymppinen mies. ''Hän pelasti Edwardin hengen.''
''Ehkä.'' Johtaja sanoi. ''Mutta katsokaa ympärillenne. Kuinka monta muuta hän tappoi?''
''Hän ei tehnyt sitä tahallaan.'' Mounica sanoi puolustaen Aaronia. ''Aaron on hyvä ihminen.''
''Kiitos.'' Aaron sanoi. Nuo sanat merkitsivät hänelle paljon vaikka Aaron ei ollutkaan varma sanoiko Mounica niin vain, jotta kyläläiset eivät kääntyisi heitä vastaan.
''Mitä hän on tehnyt?'' Kukkamekko nainen kysyi, ja syntyi pitkä hiljaisuus, kun kyläläiset odottivat vastausta. Vampyyri hymyili ja lopulta hän kertoi sen mitä Aaron pelkäsi hänen kertovan.
''Hän varasti minulta kuukiven. Pidin sitä turvassa kolmesataa vuotta, kunnes hän varasti sen. Ja muutama päivä sitten hän käytti sitä taistelussa. Hän loihti demonille portin tähän maailmaan, ja hänen takiaan demoni lensi tänne ja tuhosi kylänne.''
''Onko tuo totta?'' Kukkamekko nainen kysyi. Aaron kääntyi ympäri kasvotusten hänen kanssaan.
''Kyllä.'' Aaron vastasi ja sai palkkioksi avokämmenestä poskelle. ''Mutta tein sen vain sen takia, koska olisimme muuten kuolleet. En tehnyt sitä sen takia, että demoni pääsisi vapaaksi ja tuhoaisi kyliä.''
''Ja miksi meidän pitäisi uskoa sinua? Sinun takiasi me menetimme ystävämme ja perheemme.'' Sanoi neljäkymppinen mies.
''Tuohon en osaa vastata. Mutta minä aion korjata virheeni. Minä aion tappaa demonin autoitte te tai ette.'' Aaron sanoi, ja Mounica nyökkäsi hänen vieressään.
''Aaron on oikeasti hyvien puolella. Hän teki vain epätoivoisen liikkeen kesken taistelun ja hän ei ajatellut selvästi.'' Mounica kertoi. ''Tuo vampyyri tuossa ajoi hänet siihen tilanteeseen. Eli jos jotakuta pitää syyttää kiven käytöstä, syyttäkää tuota vampyyriä.'' Aaron oli kuin puulla päähän lyöty. Sanoiko Mounica juuri oikeasti noin? Tajusiko hän vihdoinkin, miksi Aaron teki sen? Aaron yritti saada katsekontaktia Mounican kanssa, mutta ei onnistunut siinä. Mounican katse oli kohdistettuna selviytyjiin päin.
''Minä yritin vain saada kiven takaisin, jotta kukaan ei pääsisi käyttämään sitä.'' Vampyyri sanoi.
''Jos Aaron tahtoisi teille pahaa, olisiko hän parantanut tuon miehen palovammat?'' Mounica kysyi. Kyläläiset löivät taas päänsä yhteen ja mumisivat keskenään. Aaron odotti jännittyneenä, mitä he sanoisivat.
''Me autamme teitä.'' Sanoi palovammoista parannettu mies. ''Mutta sinä sen sijaan voit häipyä täältä. Me emme tarvitse seuraamme vampyyriä.''
''Ihan miten vain.'' Vampyyri lauman johtaja sanoi ja naurahti. Sitten hän katosi palavan rakennuksen nurkan taakse. Aaron toivoi, että se olisi viimeinen kerta, kun hän näkisi hänet. Aaronista tuntui siltä, että vampyyri oli luovuttanut ihan liian helpolla. Toivottavasti hän ei suunnitellut mitään ikävää.
''Nimeni on Edward.'' Sanoi parannettu mies, ja Aaron kätteli hänen kanssaan.
''Ja minä olen Kate.'' Kukkamekkoinen nainen kertoi.
''Me olemme Aaron ja Mounica. Mukava tutustua.'' Mounica sanoi. ''Huomasiko teistä kukaan mihin suuntaan demoni lähti lentämään?'' Hän kysyi kyläläisiltä, ja Kate osoitti koilliseen. ''Se on menossa Hanttiin.'' Mounica sanoi Aaronille. ''Kerätkää kaikki hyödylliset tavarat mukaanne ja jos löydätte niin ottakaa niin paljon ruokaa kuin vain saatte.'' Hän sanoi ja koko porukka hajaantui etsimään tarvikkeita.
Pian Aaron ja Mounica saivat lihaa napaan. Molemmat söivät vauhdilla ahmien. He olivat olleet ilman ruokaa jo pari päivää. Syömisen jälkeen he lepäsivät muutaman tunnin ja lähtivät sitten kävelemään kohti Hanttia uusien liittolaisten kanssa.
Luku 2
He kävelivät kolme päivää välillä lepäillen. Ruoka oli aluksi riittänyt hyvin, mutta se alkoi olla lopussa, joten he joutuivat olemaan nälissään pitkiä aikoja. Koko porukka vaikutti hieman äkäisiltä. Kaikki paitsi Edward. Hän oli luultavasti onnellinen siitä, että oli vielä hengissä. Hän oli ollut lähellä kuolla palovammoihin.
He olivat tutustuneet hieman toisiinsa matkan varrella, ja Aaron tuli etenkin Edwardin kanssa juttuun. Hän vaikutti kaikista rohkeimmalta kyläläisistä. Hän oli saanut palovammat mentyään palavaan rakennukseen yrittäen pelastaa siskonsa miehen, mutta oli epäonnistunut ja melkein kuollut itsekkin. Kyläläiset vaikuttivat voivan hyvin siihen nähden, että he olivat menettäneet vain vähän aikaa sitten kotinsa, perheensä ja ystävänsä. Ehkä he eivät vielä oikein tajunneet tilannetta.
Kukkamekkoisen naisen nimi oli Kate. Hän oli leipuri, ja neljäkymppinen mies, joka oli porukan vähäpuheisin oli Brad. Hän oli Guralin lihakauppias, ja Edward oli hänen harjoittelija. Brad vaikutti kaikista juroimmalta ja Aaron pelkäsi hänen olevan enemmän vampyyrin puolella kuin heidän. Hän ei ollut sanonut muutamaa sanaa enempää koko matkana. Hän käveli muista jäljessä yksinään. Edward ja Mounica juttelivat Katen kuunnellessa aivan heidän kannoilla.
''Mikä sinun voimasi on?'' Edward kysyi Mounicalta heidän kävellessä auringon nousua kohti. Kate ja etenkin Edward oli kiinnostunut noitien voimista. Guralissa ei ole ikinä ollut noitia, joten Aaron ja Mounica olivat kuin avaruusolioita heidän silmissään. He olivat kuulleet vain huhu puheita noidista. Ja Aaronia ei yllättänyt yhtään, että ne puheet olivat noitien kannalta huonoja. Kate kertoi, että Aaron ja Mounica olivat aivan erilaisia kuin noidat tarinoissa joita heille oltiin kerrottu.
''Minun voimani on tuli.'' Mounica kertoi Edwardille hymyillen. ''Minä pystyn syttymään kokonaan tuleen.''
''Wow. Näytä!'' Edward innostui. Mounica pudisti päätään eikä suostunut. Hän sanoi, että säästi voimiaan varmuuden vuoksi jos he joutuisivat pulaan. Edward näytti hiukan pettyneeltä. Aaron muisti itse oman innostuksensa, kun hän kuuli ensimmäisen kerran olevansa noita. Taikuus vaikutti hienolta. Aaron ei vielä silloin tiennyt pimeän voimien vaaroista.
''Pystyvätkö kaikki noidat parantamaan vammoja?'' Edward kysyi.
''Ei. Vain harvat valkeat noidat pystyvät siihen. Aaron on erikoinen tapaus.'' Mounica sanoi ja hän ei vaikuttanut enää niin vihaiselta nähtyään, kuinka Aaron oli mennyt samantien auttamaan haavoittunutta Edwardia. Vaikka hän vieläkin vältteli suurimman osan ajasta Aaronin katsetta.
''Onko se totta, että Aaron on sekaverinen?'' Edward kysyi hiljaa, mutta Aaron kuuli sen silti. Hän toivoi, että kyläläiset eivät pitäisi häntä pimeänä noitana vaan valkeana noitana. Aaron epäili, että Mounica oli ainakin aikaisemmin ajatellut, että Aaron oli enemmän pimeä kuin valkea.
''Kyllä. Hänen isänsä oli pimeän noita ja äiti valkea noita.'' Mounica kertoi. ''Mutta häntä ei tarvitse pelätä. Pohjimmiltaan hän on hyvä ihminen. Välillä vähän ajattelematon, mutta ei hän pahaa tahdo kenellekkään.''
Aaron alkoi melkein herkistymään. Mounica oli selvästi hänelle vihainen, mutta sentään hän ei täysin vihannut häntä. Aaronia alkoi taas painaa syyllisyys Guralin kohtalon takia. Hän otti Edwardin ja Mounican kiinni. ''Olen pahoillani siitä, että teidän kylä tuhoutui minun takiani.'' Hän sanoi Edwardille.
''Tehty mikä tehty.'' Edward totesi. ''Asia olisi eri, jos sinä et katuisi yhtään. Ymmärrän sen, että teit epätoivoisen liikkeen taistelussa.''
''Minä en ymmärrä!'' Lihaukauppias sanoi kovaan ääneen ja tuli siihen heidän vierelle. Aaron oli aavistellut, että hän ei ollut hänen puolellaan. Aaron oli huomannut Bradin mulkoilevan häntä vähän väliä murhaavalla katseella. ''Jos minulta kysytään niin Aaron pitäisi syöttää sille pirun demonille.'' Hän sanoi ja käveli Aaronin ohi tönäisten tätä olkapäällä.
''Joku on pahalla päällä.'' Aaron sanoi. Toisaalta hän ei voinut syyttää Bradia siitä, että hän ei pitänyt miehestä, jonka takia hän menetti kaiken. Aaron ei itsekkään pitäisi ihmisestä jonka takia hänen kotikylänsä tuhoutuisi. Oikeastaan hän ei pitänytkään ihmisestä jonka takia Hampton tuhoutui. Hän ei pitänyt tällä hetkellä itsestään kovin paljon.
''Älä hänestä välitä.'' Kate sanoi.
''Joo. Älä hänestä välitä. Hän on aina ollut Guralin erakko ja ollut suurimman osan ajasta ihmisiä vastaan.'' Edward kertoi ja katsoi Bradin perään. ''Hän menetti vaimonsa kymmenen vuotta sitten ja sen jälkeen hän on ollut omissa oloissaan.''
''No toivottavasti hän ei päätä yrittää teurastaa minua.'' Aaron sanoi.
''Älä huoli. Minä pidän puoliasi.'' Edward sanoi, ja Aaron naurahti. ''Oletteko jo keksineet miten saamme demonin kiinni. Tämä on toivotonta kävellen.''
''Ei. Mutta jotain on pakko keksiä. En kestäisi sitä jos demoni lentäisi ja tuhoaisi enää yhtäkään kylää.'' Aaron sanoi.
''En voi sanoa Bradin puolesta, mutta minä ja Kate emme syytä sinua mistään.'' Edward sanoi. ''Kuten aikaisemmin sanoin, tehty mikä tehty.''
''Katsokaa. Tuolla on Hantin kyltti. Olemme pian perillä.'' Mounica sanoi onnellisena. Hantti näkyi kauempana. Se oli keskellä peltoa. Aaron vain toivoi, että kylä ei ollut tuhoutunut, ja Mounican hymyä ei pyyhittäisi salamana pois. Mutta, kun he saapuivat lähemmäs he näkivät kylän yläpuolella savua, ja kun he menivät sitäkin lähemmäksi he haistoivat taas palaneen hajua.
''Muista. Tämä on sinun vikasi.'' Brad tuli Aaronin eteen ja tökkäsi häntä sormella rintaan. Aaronin teki mieli tökätä takaisin, mutta päätti olla tökkäämättä. Hän ei tarvinnut vihamiehiä. Hän tarvitsi liittolaisia. Demonista oli jo yksinäänkin tarpeeksi haittaa.
''Peruutas vähän.'' Mounica sanoi ja veti Bradiä kauemmas Aaronista. Edwardkin tuli siihen heidän väliin kädet ojolla.
''Koita jo tajuta! Aaron pelasti henkeni! Hän ei ole murhaaja!'' Edward sanoi kovaan ääneen. Brad sylkäisi hänen jaloille ja kääntyi ympäri. Hän lähti kävelemään Hanttiin päin, ja muut vaihtoivat huolestuneet katseet. Aaron pelkäsi, että Brad koituisi vielä heidän kohtaloksi.
He lähtivät Bradin perään Hanttia kohti. Tämäkin kylä oli kokenut saman kohtalon kuin Guralkin. Melkein jokainen talo oli liekeissä ja palaneita ruumiita näkyi vain muutama siellä täällä. Savu pisti heidän nenään. He päättivät tutkia paikkoja. He tarvitsivat ruokaa. ''Käydään katsomassa torilta.'' Aaron ehdotti.
Kun he kävelivät liekeissä olevien talojen väleistä he menivät syvemmälle kylään. He näkivät pari vain puoliksi palanutta taloa ja kävivät niiden sisältä etsimässä ruokaa. He löysivät toisesta talosta pari pussia leipää ja vähän hedelmiä. Yläkertoihin he eivät uskaltaneet mennä sillä talot olivat todella pahasti vaurioituneita ja mitä luultavammin olisivat romahtaneet.
Kun he jatkoivat matkaa kohti Hantin toria ja he saapuivat valkoisen kivitalon luokse, Aaron kuuli puhetta torilta. Oli päivä ja he näkivät selvästi torin keskellä lauman ihmisiä. He näkivät ainakin kuusi ihmistä polvillaan rivissä, ja heidän edessään kaksi punaiseen mekkoon pukeutunutta naista, ja yhden punaiseen viittaan sonnustautuneen miehen. Aaron oli lähdössä heidän luokse, kun Mounica tarrasi häntä hihasta kiinni ja veti kivi rakennuksen taakse. ''Et voi mennä sinne!'' Hän sanoi hiljaa, mutta kuuluvasti.
''Miksi?'' Aaron kysyi. ''Näyttää siltä, että nuo ihmiset ovat noiden punapukuisten vankeina.''
''Niin he ovatkin. Mutta me emme voi nyt puuttua tähän.'' Mounica sanoi, ja Aaron ihmetteli, että mikä Mounicaa oikein vaivasi. Miksi hän vaikutti pelokkaalta?
''Mikä sinua vaivaa? Emme voi antaa heidän ottaa vankeja. Miksi sinä kiellät meitä menemästä sinne?'' Aaron kysyi.
''Nuo punapukuiset ovat pimeän noitia.'' Mounica sanoi, ja Kate äännähti kauhuissaan. Edwardkin näytti säikähtäneeltä, ja Brad näytti siltä niinkuin aina. Ihan kuin maailmassa ei olisi enää mitään mikä häntä hetkauttaisi. Ehkä se oli hänen puolustusmekanismi. Hän oli menettänyt elämänsä rakkauden. Se teki ihmisestä yhtä kovan kuin talo heidän vieressään.
''Miksi he täällä ovat?'' Edward kysyi.
''He ovat luultavasti demonin perässä.'' Mounica vastasi.
Aaron ihmetteli miten pimeän noidat olivat niin nopeasti päässeet Hanttiin? Aaron oli kuullut Mounicalta, että heillä oli oma saari jossain monen sadan kilometrin päässä idässä. Sitten hän muisti Mounican maininneen, että pimeän noidat pystyivät tekemään ja käyttämään amuletteja millä voi teleportata.
Aaronilla ei ollut epäilystäkään siitä, miksi pimeän noidat olivat tulleet sinne. Aaron oli satavarma, että he halusivat kesyttää demonista heidän pikku lemmikin, minkä avulla he voisivat tuhota maailmaa. ''Meidän täytyy varastaa heiltä amuletti. Se sellainen millä voi teleportata.'' Aaron sanoi Mounicalle.
''Ei. Oletko hullu? He tappavat meidät.'' Mounica sanoi.
''Jos heillä on sellainen amuletti meidän täytyy varastaa se.'' Aaron sanoi. Edward nyökkäsi hänen vieressä. ''Se on ainut keino miten voimme saada demonin kiinni. Se on jo varmaan ainakin kaksi kylää meidän edellä.''
''Se on liian vaarallista.'' Mounica sanoi. ''Mitä jos he vaistoavat kuukiven ja onnistuvat viemään sen?''
''Minä menen yksin.'' Aaron sanoi. ''Jätän kuukiven teille.''
''Et voi mennä yksin!'' Mounica sanoi. ''Se on liian vaarallista.''
''Minusta tuntuu, että minä olen ainut jonka he jättäisivät henkiin. He eivät tarvitse ihmisiä mihinkään. Ja tuskin he valkeilla noidillakaan tekee mitään.'' Aaron sanoi. Teki kipeää ajatella, että hän antaisi kuukiven pois. Se oli ollut hänen taskussaan vampyyrien luolasta asti. Se oli ollut Aaronin uuden elämän alku. Vaikka hän ei ollut käyttänyt kiveä kovin useasti hänestä tuntui, kuin hänellä olisi jonkinlainen tunneside siihen. Se tuntui kodilta jollain kierolla tavalla. Hän ei halunnut luopua siitä, mutta he tarvitsivat sen amuletin, jotta he saisivat demonin kiinni.
Hän kurkisti nurkan taakse Edwardin kanssa ja he näkivät juuri sopivasti kuinka mies jolla oli punainen viitta päällään laski kätensä keskimmäisen naisen otsalle. Siinä samassa nainen meni veltoksi ja kaatusi maahan. He lopettivat katsomisen, ja Aaron tärisi raivosta. ''Onko mahdollista, että jotkut pimeän noidat pystyvät tappamaan kosketuksella?'' Hän kysyi Mounicalta.
''Luulen, että se on mahdollista. Kuten jo joskus kauan sitten sanoin, niin en tiedä pimeän voimista paljoakaan.'' Mounica sanoi. ''Miten niin?''
''Näin juuri kuinka se punaiseen viittaan pukeutunut mies kosketti naista ja siinä samassa nainen luhistui maahan.'' Aaron kertoi. Hän otti kuukiven taskustaan ja ojensi sen Mounicalle. Hän tunsi voiman kulkevan käsivarttaan pitkin rintaan. Aaron nautti tuosta tunteesta. Se ei ehtinyt kulkea pidemmälle, kun Mounica otti kiven omaan käteen. Valkeat noidat eivät ilmeisesti pystyneet tuntemaan tai käyttämään kiven voimia. Ainakaan Mounica ei näyttänyt reagoivan kiveen mitenkään.
''Oletko varma tästä?'' Kate kysyi huolissaan.
''Kyllä. Me tarvitsemme sen amuletin.'' Aaron sanoi.
''Ole varovainen.'' Edward sanoi ja Brad tuhahti. Hän lähti kävelemään pois päin pimeän noidista. Aaron katsoi hetken ajan hänen perään.
''Se on menoa nyt!'' Hän sanoi ja meni nurkan taakse. Hän käveli suorinta tietä keskelle toria kädet ilmassa. Hän näki maassa nyt neljä liikkumatonta ruumista. Kaksi miestä joista toinen itki olivat vielä hengissä. ''Hei!'' Aaron huudahti, kun pimeän noita oli laskemassa kättään itkevän miehen otsalle. Hänen käsi pysähtyi vain kolmen sentin päähän miehen otsasta. ''Hieno temppu.'' Aaron sanoi.
''Kukas sinä olet?'' Teloittaja kysyi. Aaron pysähtyi paikoilleen ja oli juuri vastaamassa, kun toinen punaiseen pukuun pukeutunut nainen ojensi kättään Aaronia kohti. Aaron oletti, että hän halusi kätellä, mutta kun Aaron otti pari askelta häntä kohti, hän alkoi tuntemaan suurta tuskaa koko ruumiissaan. Hän kaatusi polvilleen ja siitä kyljelleen. Kipu muistutti hiukan vampyyrien myrkyn aiheuttamaa tuskaa. Tuntui kuin tuhat jääpiikkiä olisi upotettu nahan lävitse. Pitkältä tuntuvan ajan jälkeen Aaron kuuli etäisesti, kun teloittaja käski naista lopettamaan.
Aaron oli helpottunut tuskan loputtua, ja teloittaja toisti kysymyksen samalla, kun Aaron oli nousemassa ylös. ''Kuka sinä olet?''
''Minä olen Aaron. Olen teidän puolellanne.'' Aaron vastasi ja todistaakseen sen, hän loihti eteensä muutaman savuavan tikarin.
''Ahaa. Sinä olet se sekaverinen.'' Teloittaja sanoi. ''Kuulimmekin sinusta eräältä yksinäiseltä kulkijalta. Jos todella olet meidän puolella, tapa nämä mitättömät ihmiset.''
Aaron huokaisi. ''Sitä minä en voi tehdä.'' Hän sanoi. Aaron ei edes harkinnut sitä. Hän pystyi kyllä tappamaan, mutta vain jos hänellä oli hyvä syy siihen. Ja nämä miehet eivät olleet tehneet mitään pahaa Aaronille.
''Siinä tapauksessa sinä tulet mukaamme.'' Teloittaja sanoi ja näytti toiselle naiselle merkkiä. ''Vankina.'' Vaalea hiuksinen nainen lähti kävelemään Aaronia kohti, ja yhtäkkiä hän jakautui kahdeksi. Hänen ruumiistaan irtosi toinen nainen, joka näytti hänen identtiseltä kaksoselta. Toinen naisista tarrasi Aaronia vasemmasta kädestä, ja toinen oikeasta kädestä.
''Äläkä ajattelekkaan pakenemista.'' Aaronia kiduttanut nainen sanoi. ''Sait jo hiukan maistiaisia siitä mitä minä pystyn tekemään.'' Hän sanoi, ja Aaron ei taistellut vastaan. Hän antoi kopioituvan naisen viedä häntä eteenpäin.
Sitten hänen päähän heitettiin huppu, joka peitti hänen kasvonsa kokonaan, ja hän ei nähnyt minne häntä vietiin. ''Heitetään tämä sekaverinen häkkiin. Viedään hänet saarelle ja kidutetaan häntä, kunnes hän antautuu pimeydelle tai kertoo mistä löydämme kuukiven.'' Teloittaja sanoi.
Luku 3
Aaron heitettiin jollekkin kovalle, ja hän tömähti kivuliaasti mahalleen maahan. Hän vaikeroi hetken ajan ja yritti sitten nousta ylös. Joku kuitenkin potkaisi häntä selkään, ja hän kaatusi uudestaan maahan. Sitten hänen päästään repäistiin huppu pois. Oli pimeä ja hän ei nähnyt edessään ja sivuillaan mitään. Hän ei ollut enää niin varma siitä, että tämä oli hyvä idea. Sitten hän kuuli kuinka teräs kolahti teräkseen ja lukon äänen, kun se meni lukkoon.
Hän tajusi olevansa häkissä, joka oli luultavasti kaumpana pimeän noitien leiristä. Kun hän ei enää kuullut loittonevia askelten ääniä takanaan hän nousi ylös ja kääntyi ympäri. Hän näki kauempana soihtujen valoa ja nuotion. Sen ympärillä oli telttoja. Aaron meni häkin oven luokse ja laittoi kätensä lukon päälle. Sitten hän yritti sytyttää kätensä tuleen, mutta ei saanut aikaan edes pientä kipinää. Hän yritti uudestaan, mutta tuloksetta.
''Psst.'' Kuului Aaronin oikealta puolelta. Aaron katsoi, mutta ei nähnyt pimeässä ketään. ''Mikäs sinut tänne toi?'' Kysyi joku miespuolinen. Aaron yritti sytyttää kätensä uudestaan tuleen, mutta ei tuntenut tutttua lämmön tunnetta kämmenissään.
''Missä me olemme?'' Hän kysyi. Miksei hän pystynyt taikomaan? Hänen oli tarkistettava, että oliko hänen koru kaulalla, mutta ei se ollut. Johtuiko se tästä häkistä?
''Me ollaan jossain Hantin lähellä.'' Sanoi nainen Aaronin vasemmalla puolella. Aaron yritti siristellä silmiään, jotta näkisi ihmiset jotka puhuivat hänelle, mutta turhaan. Hän ei ollut vampyyri. Hän tarvitsi valoa nähdäkseen.
''Miksi te täällä olette?'' Aaron kysyi.
''Me yritimme tappaa nämä kirotut pimeän noidat, mutta yksi heistä pystyy tukahduttamaan noitien voimat, ja me emme ole hyviä taistelemaan ilman taikavoimia.'' Sanoi toinen mies jossain Aaronin takana.
''Oletteko te valkeita noitia?'' Aaron kysyi.
''Kyllä. Minä olen Anthon, ja nuo tuossa ovat India ja Walker.'' Mies Aaronin oikealla puolella sanoi. ''Ja minä veikkaan, että sinä olet se kuuluisa sekaverinen. Kuulimme aikaisemmin erään miehen juttelevan sinusta pimeän noitien kanssa.''
''Miten niin kuuluisa?'' Aaron kysyi ihmeissään.
''No ei nyt hirveän kuuluisa, mutta on sinulla maine. Päihitit lauman vampyyrejä. Siihen ei kovin moni pysty.'' Walker sanoi Aaronin takana.
''Ja sinun takiasi demoni lentelee vapaana tuhoamassa kyliä.'' India sanoi, ja Aaronin teki mieli kadota vaikka olikin jo valmiiksi näkymättömissä.
''Mutta älä huoli. Emme me sinua syytä. Mutta sitä minä ihmettelen, että miten voimakas noita kuten sinä on joutunut vangiksi?'' Anthon kysyi.
''Antauduin.'' Aaron vastasi. Oliko tämä jokin pimeän noitien keino kuulustella? Aaron ei luottanut ihmisiin ympärillään.
''Mutta miksi?''
''Jotta saisin pimeän noidilta amuletin, jonka avulla saisin demonin kiinni.'' Aaron kertoi. Sen verran hän uskalsi sanoa, sillä tuosta tiedosta pimeän noidat eivät hyötyisi mitenkään.
''Ahaa. Aika ovelaa.'' Walker sanoi Aaronin takana. ''Mutta sinulla on nyt vain sellainen ongelma, että karkuun et pääse. Ellet sitten keksi miten saat tapettua Imarin.''
''Kuka hän on?'' Aaron kysyi.
''Hän on se, joka tukahduttaa sinun voimasi.''
''Okei. Mutta miksi te yrititte tappaa heidät. Minä luulin, että valkeat noidat pysyttelevät piilossa ja eivät taistele.''
''Me emme ole aivan tavallisia valkeita noitia. Tai olemme, mutta näemme asiat hiukan eritavalla. Me olemme kyllästyneet olemaan piilossa. Me ja muutama muu, jotka eivät joutuneet vangeiksi.'' Walker kertoi. ''Mukaan lukien kaksois sisareni. Missä sinun ystäväsi muuten on?''
''Ai kuka?'' Aaron kysyi. Tämä kysely oli jotenkin epäilyttävää.
''No se valkea noita, jonka kanssa te päihititte ne vampyyrit. Ja onko se totta, että suostuttelit muutaman jättiläisenkin taistelemaan?''
''Kyllä.'' Aaron sanoi. ''Mutta en tiedä missä ystäväni on.'' Hän valehteli.
''No. Toivottavasti hän on jossain lähellä ja tulee pelastamaan meidät.'' Anthon sanoi. ''Ei ole kuin vain ajan kysymys milloin Derek tulee ja antaa kuoleman kosketuksen.''
''Miksei hän ole jo tappanut teitä?'' Aaron kysyi.
''He yrittävät saada meiltä tietoja.''
''He tahtovat tietää missä valkeat noidat asustelevat.'' India kertoi. ''Mutta mielummin kuolen, kuin annan ystäväni ilmi.''
Aaron katseli kauempana lepattavia liekkejä. Siellä he olivat. Ja amuletti luultavasti oli siellä myös. Mutta Aaron oli loukussa. Hän ei osannut odottaa, että yksi pimeän noidista pystyisi tukahduttamaan hänen voimansa. ''Oletteko yrittäneet karata?'' Aaron kysyi.
''Olemme. Mutta emme ole päässeet häkkejä pidemmälle.'' Anthon sanoi. ''Jos meidän voimamme vain toimisivat olisi helppo sulattaa nämä häkit.''
''Hiljaa siellä!'' Joku huusi, ja Aaron näki kuinka kauempana olevien liekkien eteen ilmestyi hahmo joka läheni ja suureni.
''Ai kato Jennefer.'' Anthon sanoi, ja vastaukseksi nainen, joka tuli häkkien luokse osoitti kädellään Aaronin oikealle puolelle ja Anthon alkoi huutamaan tuskissaan. Huuto loppui kuitenkin nopeasti, ja Aaron oletti Jenneferin olevan se nainen, joka pystyi tuottamaan tuskaa vain osoittamalla kättään.
''Pyydän hiljaisuutta.'' Hän sanoi muka ystävällisesti. ''Me yritämme nukkua.'' Sen jälkeen hän poistui taas paikalta. Anthon, Walker ja India eivät sanoneet sinä yönä enää sanaakaan, ja Aaronkin päätti olla hiljaa. Hän kirosi mielessään omaa typeryyttään. Hän oli kuvitellut pärjäävänsä laumalle pimeän noitia ilman ongelmia. Toisin kävi. Hänet luultavasti viedään pimeän noitien saarelle ja häntä kidutetaan, kunnes hänet on aivopesty tai hän paljastaa missä kuukivi on.
Sen lisäksi demoni jatkoi matkaansa kohti uusia kyliä, ellei sitten pimeän noidat ole saaneet sitä kiinni ja kesyttäneet. Mikä olisi sitäkin pahempi. Aaron kävi maahan makaamaan, mutta hän ei nukkunut. Hän yritti miettiä miten pääsisi pois tästä pulasta. Hän kuitenkin vain ajautui syvemmälle epätoivoon, sillä hän ei keksinyt edes puoliksi hyvää ideaa. Kaikki mielikuvat pakenemisesta päätyi Aaronin kuolemaan.
Seuraavana aamuna Aaron näki ensimäistä kertaa kunnolla Anthonin, Walkerin ja Indian. Hän näki, että Walkerilta puuttui toinen etuhammas, ja Anthonilla oli viilto poskessa. Indian toinen silmä oli mustana. He olivat selvästi taistelleet kunnolla vastaan, mutta siitä huolimatta hävinneet. Walkerilla oli tummat hiukset ja normaalia pitempi nenä, mikä sai hänet näyttämään hassulta. Ja Anthon näytti jokaisen naisen unelma mieheltä. Hänellä oli vaalea lyhyt tukka ja lihaksikas kroppa. Indialla oli oliivinruskea iho ja tummat hiukset. Hän näytti siltä, että pistäisi isommatkin miehet kanveesiin. Kaikilla kolmella oli likaiset vaatteet ja he olivat selvästi olleet häkeissään jo kauan.
''No mitäs nyt?'' Aaron kysyi. ''Istutaanko me koko päivä näissä häkeissä?'' Hän ei enää edellisen illan kidutuksen jälkeen epäillyt heitä pimeän noidiksi.
''Suurimmaksi osaksi kyllä.'' Walker sanoi. ''Välillä ehkä päästään uloskin, jos Jennefer on sillä tuulella, että hänen tekee mieli kiduttaa jotain.'' Tuo ei kuullostanut hyvältä.
''Kuinka kauan te olette olleet täällä?'' Aaron kysyi.
''Noin kaksi viikkoa.'' India vastasi. ''Tai ainakin jos olen oikein laskenut.''
Aaronin epätoivo vain kasvoi ja kasvoi. Pimeän noidat eivät kiirehtineet. Tavallaan Aaron jo toivoi, että hänet vietäisiin saarelle nopeasti ja aivopesy olisi pian ohi. ''Kuinka monta pimeän noitaa tässä leirissä oikein on?''
''Neljä.'' Anthon vastasi. ''Ei heitä paljon ole, mutta heitä vastaan on mahdotonta taistella. Roxin voisi vielä päihittääkkiin ilman taikuutta. Luulen, että hän ei pysty tekemään kuin maksimissaan kolme kopiota itsestään kerralla. Mutta Jennefer ja Derek ovat eri luokkaa.''
''Joo. On vaikea tappaa jotakuta nyrkeillä, joka pystyy tappamaan kosketuksella, ja Jenneferin lähelle ei pääse kun hän jo tipauttaa lattialle.'' Walker sanoi. ''Ja kiitos Imarin meillä ei ole taikavoimia.''
Aaron katseli leiriä päin. Hän näki siellä neljä telttaa ja suoraan edessä päin nuotion, joka oli sammutettu. Siitä nousi pieni savunoro. Nuotion äärellä istui Jennefer ja Rox. Ja aivan kuin he olisivat vaistonneet Aaronin katseen, Jennefer nousi ylös. Hän alkoi kävelemään häkeille päin naamallaan ilkeä hymy. ''Voi ei.'' Walker sanoi. ''Kohta sattuu.''
''Miten niin?'' Aaron kysyi. Vaikka Jenneferin ilmeestä näkikin mitä oli tulossa. Aaron ei ollut ikinä nähnyt ketään niin vaarallisen näköistä. Hänen silmistä loisti selvä hulluus.
''Tuo hymy kertoo jo kaiken.'' Anthon vastasi. ''Hän on kidutus tuulella.''
Jennefer pysähtyi Aaronin häkin eteen. ''Kuka haluaa olla ensimmäinen?'' Hän kysyi pitkien tummien hiusten heilahtaessa tuulessa. Kukaan ei vastannut, ja hänen katseensa liukui Anthonista Aaroniin ja Aaronista Indiaan. ''Aloitetaan tulokkaasta.'' Hän sanoi ja avasi Aaronin häkin oven. Sitten hän repi Aaronin ulos häkistä. Aaron ei voinut uskoa sitä todeksi, mutta hän olisi mielummin pysynyt siellä, kuin tullut ulos. Jennefer veti hänet muutaman metrin päähän häkistä ja jätti sitten siihen. Itse hän meni Aaronista pari metriä kauemmaksi ja aloitti tenttaamisen. ''Missä kuukivi on?'' Hän kysyi ensimmäisenä.
Aaron ei vastannut ja sai kokea Jenneferin raivon. Tai ei edes raivoa hänen hymystä päätellen. Aaronista tuntui kuin hänen ihonsa läpi olisi työnnetty tuhat jäistä piikkiä. Hän putosi taas polvilleen ja siitä kyljelleen. Hän kiemurteli maassa pahemmin kuin Edward aikaisemmin palaneena. Sitten yhtäkkiä kipu loppui ja Aaron sai taas hengitettyä. Vaikka hän hengittikin raskaasti. ''Minä en kerro sinulle mitään.'' Hän sanoi ja taas hän tunsi kipua.
Jennefer vain nauroi katsellessaan kuinka Aaron rimpuili maassa, ja Aaron tunsi syvää vihaa häntä kohtaan. Välillä hän kyseli missä Aaronin valkea noita kaveri oli ja välillä suoraan, että missä kuukivi oli. Aaronin teki mieli kertoa, mutta tiesi, että siitä ei hyvä seuraisi. Hänen olisi vain kestettävä tämä piina. Aaron yritti ajatella iloisia ajatuksia, mutta hänen päähän pomppi mielikuvia Joshista ja Hamptonista. Hän muisti naisen, joka oli kuollut vampyyrin puremaan oman kotinsa portaille.
Kidutusta jatkui melkein tunnin ajan, ja Aaron ei ollut ikinä ollut väsyneempi ja tuntenut itseään niin heikoksi. Jennefer joutui raahaamaan Aaronin takaisin häkkiin, sillä hän ei pystynyt kävelemään. Kun häkin ovi sulkeutui Aaron sulki silmänsä ja näki tähtiä. Häntä todellakin kadutti antautuminen. Hän oli luullut itsestään liikoja. Hän ei tiennyt kuinka monta kidutus sessiota hän kestäisi. Amuletin saaminenkin tuntui olevan mahdotonta.
''Tuleppas tänne.'' Jennefer sanoi, ja Aaron avasi taas silmänsä. Hän katsoi äänen suuntaan ja näki kuinka Jennefer repi Anthonin ulos häkistään. Anthonkaan ei pistänyt paljon vastaan vaan meni kiltisti paikalleen. ''Missä valkeat noidat ovat?'' Jennefer kysyi, ja Anthon vain sylkäisi hänen jalkojen juureen. Siinä samassa Anthon alkoi huutamaan ja kiemurtelemaan maassa.
Aaron oli aina kuvitellut, että pimeän noidat olivat julmia, mutta tuo oli jo sadistista. Jenneferin ilme kertoi, että hän sai kidutuksesta suurta nautintoa. Hän voisi jatkaa tuota loputtomiin. Hän ei edes vaikuttanut vihaiselta, kun ei saanut vastauksia. Aivan kuin hän toivoisi, että ei saisi niitä vaan voisi jatkaa kiduttamista päiväkausia. Anthonin jälkeen oli Indian vuoro ja hänen jälkeen Walkerin vuoro. Kukaan ei antanut tietoja vaan kesti kidutuksen sanomatta mitään.
Neljä tuntia kidutettuaan Jennefer kutsui Roxin paikalle. ''Rox! Tule tänne ja ota amuletti mukaan.'' Aaron katseli kuinka Rox, joka oli kopioinut itsensä nousi sammuneen nuotion ääreltä ja meni yhteen telttaan. Puhuiko Jennefer amuletista millä pystyi teleportata? Aaron odotti jännittyneenä Roxin saapumista, ja hän nousi maasta polvilleen.
Pian Rox saapui paikalle ja Aaron näki hänen kaulallaan tummanpunaisen amuletin mihin oli kaiverrettu otuksen kuva, mikä muistutti pelottavasti suurdemonia. Oliko tässä maailmassa nähty ennenkin demoneja? Se oli mahdollista. Kuukiven taikuus oli vanhaa. Aaron vaistosi sen. Ja se oli ollut vampyyrien johtajan hoivissa vain kolmesataa vuotta. Aaron oletti, että maailma oli ollut olemassa paljon kauemmin kuin sen ajan. ''Käy hakemassa hänet.'' Jennefer sanoi.
''Selvä.'' Rox vastasi ja kosketti amulettia. Hänen taakse ilmestyi tumma massa, joka oli portin muotoinen. Massa näytti väreilevän aivan kuin se olisi nestemmäistä, ja Rox käveli sitä päin ja molemmat hävisivät. Aaron pisti mieleensä tummanpunaisen amuletin, missä oli kuva suurdemonista. Se Aaronin täytyisi varastaa. Mutta kenet Rox lähti hakemaan? Hetken Aaron jo säikähti, että he tiesivät missä Mounica ja muut olivat, mutta se ei käynyt järkeen. Aaron ei ollut sanonut sanaakaan heistä.
Jennefer näytti voitonriemuiselta. ''Kohta me saamme tietää kaikki teidän salaisuutenne.'' Hän sanoi ja lähti nauraen kävelemään takaisin nuotiolle.
''Sairas paska.'' Anthon sanoi heikosti, kun Jennefer oli kuuloetäisyyden ulkopuolella.
''Sanoppa muuta.'' India mumisi. Hän näytti saaneen pahimman kohtelun. Hän ei pystynyt edes istumaan tai olemaan polvillaan. Hän makasi selällään ja näytti kuolleelta.
''Nyt täytyy vain keksiä miten me päästään pois täältä.'' Aaron sanoi. Hän nimittäin uskoi, mitä Jennefer sanoi. Hän näytti niin varmalta voitostaan, että Aaron ei epäillyt sitä, vaikka ei tiennytkään kenet Rox lähti hakemaan.
''Helpommin sanottu kuin tehty.'' Anthon sanoi. ''Imar on vielä täällä ja meillä ei ole keinoa estää häntä tukahduttamasta meidän voimia.''
Aaron löi nyrkillä maata. ''Vittu!'' Silloin hän näki Derekin saapuvan jostain takaisin leiriin. Jennefer meni häntä vastaan ja Derek pudisti pettyneen näköisenä päätään. Oliko Derek ollut etsimässä Mounicaa ja muita Hantissa? Aaron oli tyytyväinen Derekin pettyneeseen ilmeeseen. Se tarkoitti sitä, että Mounica ja kuukivi olivat turvassa. Derek ja Jennefer menivät nuotion äärelle, ja alkoivat grillaamaan jotain lihaa. ''Tämän piti olla yksinkertainen hae se tavara keikka.'' Aaron sanoi.
''Aivan. Sinun piti tulla hakemaan se amuletti.'' Walker sanoi. ''Mutta onko teillä valkoisia tikareita?''
''Valkoisia tikareita?'' Aaron ihmetteli.
''Heh. Olet matkalla tappamaan suurdemonia, mutta et tiedä edes miten sellainen tapetaan.'' Walker sanoi naurahtaen. ''Ehkä sinä et olekkaan niin suuri ja hieno, kuin huhut antavat olettaa.''
''Joo en ole.'' Aaron sanoi. Hän ihmetteli mistä ne huhut oikein olivat saaneet alkunsa. Derek oli sanonut nähneensä jonkun yksinäisen matkaajan, joka oli kertonut heille Aaronista. He olivat Mounican kanssa matkustaneet kahdestaan, ja kumpikaan ei ollut kertonut kenellekkään mitä he olivat olleet tekemässä. Aaron päätti unohtaa asian ainakin toistaiseksi. Enemmän häntä kiinnosti tällä hetkellä tikarit. ''Mistä valkoisista tikareista sinä oikein puhut?'' Hän kysyi.
''Demonia ei voi tappaa tavallisilla aseilla. Tai edes valkean tai pimeän noidan voimilla. Sellaisen tappamiseen tarvitaan voimakas loihdittu tikari.'' Walker kertoi.
''Mistä sellaisen voi löytää?'' Aaron kysyi.
''Ei mistään.'' Anthon vastasi. ''Sellainen täytyy tehdä.''
''Sellaisia tikareita ei ole ollut olemassa ainakaan tuhanteen vuoteen, koska sellaisia ei ole tarvittu.'' India kertoi.
''No miten sellainen tehdään?'' Aaron kysyi.
''Sellaisen tekemiseen tarvitaan pimeän noidan tikari, joka on kasteltu neutraalin olennon veressä ja poltettu valkean noidan tulessa. Siitä syntyy valkoinen tikari, millä voi tappaa demoneja. Pelkkä pimeän noidan tikari ei tee demonille mitään sillä ne ovat molemmat samaa pimeää taikuutta, ja valkeiden noitien voimilla pystyy vain lievästi vahingoittamaan, mutta ei toivoakaan, että saisi tapettua.'' Walker selitti.
''Okei. Eli pimeän noidan tikari, neutraalin olennon veri, ja valkean noidan tuli.'' Aaron toisti ainesosat valkoisen tikarin tekemiseen.
''Kyllä.'' Anthon sanoi.
''Meidän mukana on muutama ihminen ja minä voin tehdä tikarit. Ystäväni voi polttaa ne valkean noidan tulessa.'' Aaron sanoi.
''Ei. Tarvitset neutraalin olennon verta, jossa on taikuutta. Ihmisissä ei ole taikuutta tipan tippaa. He ovat kaiken taikuuden vastakohta. Tarvitset yliluonnollisen olennon verta. Kuten esimerkiksi ihmissuden verta.'' India kertoi.
''Okei. Mutta eikö ihmissusia ole yleensä vain suurissa kaupungeissa?''
''Kyllä. Ja lähin suurkaupunki on Basil. Se on seuraava kaupunki Branksin jälkeen.'' Anthon kertoi. ''Demoni on luultavasti matkalla sinne, mutta suosittelen käymään ensin Branksissa, jos demoni on sinne päin menossa, jotta pimeän noidat eivät saa sitä itselleen. Tai sitten hyvällä tuurilla jos pääset sinne ennen demonia voit pelastaa monta ihmishenkeä varoittamalla heitä demonista. Ja sekin vain jos pääset täältä amuletin kanssa pois.''
He keskustelivat vielä muutaman tunnin demoneista ja valkoisista tikareista, ja Aaron oppi paljon uutta. Kuten sen, että tuhat vuotta sitten maailman voimakkaimmat elävät olennot olivat suurdemonit ja lohikäärmeet. Aaron ei voinut kuin ajatella, että ennen maailman tasapaino oli ollut paremmassa kunnossa kuin nykyään. Silloin oli ollut paljon demoneja, jotka olivat pimeitä olentoja, ja paljon lohikäärmeitä, jotka olivat valkeita olentoja.
Demonit ja lohikäärmeet olivat tuhonneet toisensa, ja siihen aikaan haltijatkin olivat vapaita. Haltijat ja valkeat noidat tekivät yhteistyötä lohikäärmeiden kanssa tuhotakseen pimeyden, ja vampyyrit ja pimeän noidat taas tekivät yhteistyötä demonien kanssa tuhotakseen maailmasta valon. Mikä selitti sen, miksi demoni jätti vampyyrien johtajan eloon, eikä tappanut häntä.
Lopulta, kun sota loppui kaikki tähän maailmaan tulleet demonit oli tuhottu, ja lohikäärmeitä oli jäljellä vain muutama. Tarinoiden mukaan jäljellä olevat lohikäärmeet olivat kaikki uroksia, joten ne eivät voineet lisääntyä ja lopulta ne kuolivat sukupuuttoon.
Valkeat noidat, jotka syyttivät itseään lohikäärmeiden tuhosta päättivät lopettaa sotimisen, jotta he eivät aiheuta enää lisää tuhoa, ja pimeän noidat jatkoivat valon hävittämistä. Vampyyrit lähtivät omille teilleen ja ajan mittaan he muuttivat mielensä maailman tuhoamisesta. Toki on vieläkin vampyyrejä jotka tahtovat nähdä maailman palavan, mutta he eivät tahdo maailmanloppua.
Ihmissudet ja jättiläiset, jotka eivät kuuluneet kummallekkaan puolelle olivat olleet piilossa sodan ajan, ja kun sota päättyi ihmissudet päättivät elää ihmisten kanssa rinnakkain. Jättiläiset jäivät piilopaikkoihinsa.
Aaron oli ihmeissään maailman historiasta, mitä ei koulussa kerrottu. Ihmiset pidettiin pimennossa maailman merkittävimmistä tapahtumista. Ehkä ihmiset vihasivat ja pelkäsivät valkeita noitiakin sen takia, koska hekin syyttivät heitä lohikäärmeiden tuhoamistesta? Ja noita vaino on lähtöisin niiltä ajoilta. Syitä ei vain enää tänä päivänä kerrottu. Ihmiset vain opetetaan jo lapsesta asti vihaamaan noitia.
Kun tuli pimeä Jennefer tuli taas sanomaan, että heidän pitäisi olla hiljaa. Aaron ei meinannut saada unta koko yönä, kun hän vain ajatteli maailman tasapainoa. Aaron yritti keksiä keinoa saada tasapaino taas kohilleen, mutta se oli niin suuri asia, että siihen ei ihan heti keksisi vastausta. Aaron mietti jopa sitä, että olisiko keinoa saada lohikäärmeet takaisin maailmaan, mutta sukupuuttoon kuolleita olentoja oli mahdotonta saada takaisin.
Valkeat noidat pitäisi saada taas sotajalalle, tai sitten pimeän noidat pitäisi poistaa tästä maailmasta. Mutta sekin oli helpommin sanottu kuin tehty. Ja kaiken tuon lisäksi haltijat oli kirottu johonkin metsään monta sataa vuotta sitten. Aaron ihmetteli oliko heillä tiedossa keinoa purkaa kirous vai oliko se jo unohtunut vuosisatojen saatossa?
Lopulta Aaron nukahti ja hän näki unia lohikäärmeiden ja demonien sodasta. Hän heräsi, kun unessa hän oli demonin ja lohikäärmeen välissä ja hän murskautui niiden hyökätessä toistensa kimppuun. Kun Aaron avasi silmänsä häneltä meni hetki tajuta, että joku löi hänen häkkiään. Hän nousi ylös ja näki edessään Jenneferin, Derekin, Roxin ja vanhemman silmälasipäisen miehen, joka oli ilmeisesti Imar. Hän näytti oikealta lukutoukalta siistin jakauksensa kanssa.
''Meillä on teille pieni yllätys.'' Derek sanoi voitonriemuisena. ''Yksi teistä saattaa tunnistaa hänet, mutta teille muille, saanko esitellä Romonan!'' Derek ja Rox menivät sivuille ja heidän takaa paljastui tummanviolettiin kaapuun sonnustautunut kyyryselkäinen vanha nainen. Vanha pimeän noita, joka pystyi lukemaan ajatuksia.
