Käyttäjätunnus:

Salasana:

Liity! Apua

PDF Tulosta Sähköposti
Novellit Fantasia muinainen pimeä osa 5 henkivaeltaja
QR-Code dieser Seite

muinainen pimeä osa 5 henkivaeltaja Hot

Tokar oli sidottuna nahkaköydellä paaluun. Susi myös. Korppien leirissä oli paljon kotia. Tokar näki kuinka klaanin vanhimmat juttelivat nuotiolla. Susi pureskeli nahka narua. Siitä Tokar sai ajatuksen. Susi voisi purra köydet poikki. Korppien kodat oli tehty taljoista. Ne olivat vähän pyöreitä, ja aika matalia. Suden klaanissa heillä oli isot korkeat kodat. Susi sai purtua oman narunsa poikki. Sitten se puri Tokarinkin narun. Ttokar lähti suden kanssa joen ylävartta pitkin metsikköön. Silloin alkoi kuulua ihmisten ihmetteleviä puheita, ja korpinklaanilaiset ryhtyivät takaa ajoon. Onneksi metsä oli kuusi ja mäntymetsää. Siellä oli iso onkalo, ja paljon ojia ja mättäitä ja kuusia, jonne voisi piiloutua. Tokar juoksi korppien kalmistoon, eli hautakallioon. Siellä oli luita. Yhtä äkkiä veitsi tuli tokarin kurkulle. -Ssh! tyttö sanoi. Pian takaa ajajat olivat kaikonneet, ja tyttö otti veitsen tokarin kurkulta. -Mitä sinä teit? Tokar kysyy pelästyneenä. -Pelastin sinut. Tyttö sanoi. Hänen nimensä oli Renn. Sitten he lähtivät metsään. Tokar ei kunnolla luottanut Renniin. Sitten Renn koitti silittää sutta, mutta susi murisi. Renn veti kätensä nopeasti takaisin. Rennillä oli lyhyet tummat hiukset, ja hän oli kalpea tällä hetkellä jatkuu.. oliko hyvä?

Ylläpidon palaute

 
muinainen pimeä osa 5 henkivaeltaja 2013-02-25 14:04:10 Alapo80
Arvosana 
 
4.5
Alapo80 Arvostellut: Alapo80    February 25, 2013
#1 Arvostelija  -   Kaikki arvostelut

Hei taas Jomppu01!

Olen pantterin kanssa samoilla linjoilla! Nyt oli jo mallikasta tekstiä.

Ja vaikka tuleekin näin jälkikäteen, niin se "sitten - sana" :D

Tuossa kohdassa, kun veitsi ilmestyy kurkulle, olisit hieman voinut kertoa, että missä tämä tapahtuu. Esimerkiksi "Tokar piiloutui suuren kaatuneen puun alle ja kurkki näkyikö takaa-ajajia." ja sitten veitsi ilmestyy kurkulle.
Lukijalla olisi silloin hieman parempi kuva missä sattuu ja tapahtuu!

Jatka hyvää tarinaa! :D

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
00
Report this review
 

Arvostelut

Käyttäjien arvostelu: 1 käyttäjä(ä)

Arvosana 
 
4.5  (1)
Arvostele
Arvosana
Kommentit
    Syötä turvakoodi.
 
 
muinainen pimeä osa 5 henkivaeltaja 2013-02-18 19:32:38 pantteri
Arvosana 
 
4.5
pantteri Arvostellut: pantteri    February 18, 2013
Top 50 Arvostelijat  -   Kaikki arvostelut

Tää on näis suun kirjoittamista tarinoista paras. Jatka samaan malliin. Ja jos saan kysyy niin minkä ikäinen olet?

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
00
Report this review
 
Powered by JReviews
 
KIRJOITA   ARVOSTELE    JULKAIS