Käyttäjätunnus:

Salasana:

Liity! Apua

PDF Tulosta Sähköposti
Novellit Fantasia Perintö:Alku & Loppu
QR-Code dieser Seite

Perintö:Alku & Loppu Hot

Prologi:

Aurinko oli nousemassa.
Tunsin tuulen vireen kasvoillani.
Se oli viileä, syksy oli tulossa.
Puut olivat jo lehdet pudottaneet maahan jo aikoja sitten.
Olin hiljaa ja kuuntelin ympäristöä.
Näin saaliini, peuran.
Se oli paikoillaan kuin se olisi odottanut saalistajaa.
Sanotaan, että eläimillä on hyvä kuulo- ja hajuaisti.
Pistetään se koetukselle. Lähin juoksemaan ja niin lähti myös peura.
Sillä oli etumatkaa. Aloin tuntea sen, kuinka veri alkoi virtaa vuolaasti suonissani.
Hyppäsin eteenpäin ja kehoni muuttui kokonaan sudeksi.
Ohitin peuran ja muutuin takaisin ihmiseksi. Hyökkäsin sivusta, kaadoin sen ja iskin kaulaan.
Hetken kuluttua, kun lopetin juomisen päästin peuran vapaaksi.
Suuremmat eläimet selviävät puremasta ongelmitta.
Valon määrä vaan kasvoi.
Normaalisti vampyyrit syttyvät palaamaan Auringon valossa.
Vampyyrit, jotka omistivat päivänvalosormuksen pystyivät kävelemään Auringon valossa.
Mutta myös "erityiset" vampyyrit pystyivät kulkemaan valossa kuten minä.
Siitä huolimatta omistin oman sormukseni, koska en voi laittaa mitään sattumuksen varaan.

Kappale I -Kuka olen ja mistä tulen-

Käyn koulua Lohjan yhteislyseon lukiossa.
En ole yksin täällä koulussa, koska keskuskuudessa liikkuu ihmissusia,
vampyyrejä molemmilta sukuhaaroilta, noitia ja jopa hybridejä,
joita on moneen lähtöön kuten Eurooppalaisen ihmissuden ja Amerikkalaisen ihmissuden hybridi,
joka kävelee 2 jalalla, juoksee 4 ja kehon rakenne on lihaksikas ja omaa Amerikkalaisen sudenpiirteet.
Itse en ole kumpikaan, en edes puhdas hybridi kuin Klaus Mikaelson.
Olen noitien mukaan kuolematon, jota vampyyrit ja ihmissudet pelkäävät, että kunnioittavat.
Tiedemies ja lääkärini Thomas ei usko noitien sepityksiä ja löysi geeneistäni syyn muodonmuuttamiseen.
Olen hänen mukaansa Suden verilinjan vampyyri, jotka ovat todella harvinaisia maailmassa.
Se kuulemma selittää muodonmuutos kyvyn, "Super"aistit, jotka voittavat vampyyrien
ja ihmissusien aistit, nopeuden, voimakkuuden, kestävyyden,
Susimaisen käytöksen joissakin asioissa ja vetoa susia kohtaan.
Siltikin se ei selitä tatuointiani vasemmassa kädessäni,
eikä luonnon käytöstä minua kohtaan eli jos minut yritetään tappaa,
niin luonto vastaa tappajalle kuolettavasti, mutta myös ei selitä mystisiä verenvuoto,
kun joku susi tai susilauma kuolee.
Noidat selittivät että olen maailman tasapainottaja, "metsänvartija" ja suojelija.
En ole täyttänyt mitään näistä noitien sepityksistä ja ainoat sepitykset täyttyivät,
kuten mikä tatuointi minulla on vasemmassa kädessä, luonnon reaktiot ja mystiset verenvuodot.
Viime vuonna kävin valtataistelun ihmissusia vastaan,
se päättyi vampyyrien noitapiirin hajautumiseen ja uuden ihmissusilauman syntymään.
Tietenkin löin ns. "pääpaholaisen" Williamin,
joka herätettiin henkiin ja lyötiin uudestaan verisessä taistelussa.
Nykyään omista yhden korttelin Lohjalta, jossa yhdessä talossa asuu ihmissudet, vampyyrit ja minä.

Kappale II -"normi päivä"-

Koulussa:
Alexander: Moi, oletpa aikasin koululla. Normaalisti olet "vähän" myöhässä.
Daniel: Tulin omasta korttelistani koululle, kun oli tylsää ja ketään ei ollut lähistöllä,
josta olisi ollut hetkellistä "iloa".
Alexander: Teitkö sä sen biisin loppuun, jota lupailit?
Daniel: Tässä se on.
Alexander luki biisin ja laittoi sen koulukansioon.
Daniel: Oliko hyvä?
Alexander: Mahtava biisi.
Daniel: Kiitos.
Joonas: Hei hyypät!
Alexander & Daniel: Moi hyypiö.
Daniel: kuinkas "panee"?
Joonas: Hyvin panee.
Alexander: Mä oon edelleen vähän pihalla tosta "Miten panee"-jutusta.
Daniel: Se on nykypäivän puhekieltä, jota nykynuoriso puhuu.
Alexander: okei..?
Daniel: Pitää mennä ennen, kun Saara tulee ja hengaa loppupäivä mun kanssa.
Joonas: Kuka on Saara?
Alexander: Danielin uus muija.
Daniel: Sanotkin vielä kerran uus muija, niin mä revin sun sydämes irti!
Alexander: Älä hikeenny.

Oppitunnilla:
Daniel, Jacob ja Toni ovat luokan perällä.
He ovat ruotsinkertauskurssilla.
Ope: Mitä "vad heter du" tarkoittaa oppilaat?
Oppilas 1:Kuka sinä olet?
Ope: Oikein.
Daniel: Tää on tylsää ja hyödytöntä.
Jacob: Olipahan sun vikas, kun et pärjää ruotsissa.
Daniel: Mun asenne ongelmaa ei saa korjattuun, vaikka olisin tällä oppitunnilla.
Toni ainakin nauttii tunnilla olosta.
Jacob: Kuinka niin?
Daniel: Hänen naapuriinsa muutti tyttö,
josta hän sekosi kesä loman lopussa ja puhui siitä koko alku-syksyn.
Jacob: Aaah. Se tyttö.
Daniel: Se tietää, mikä Toni on.
Jacob: Tietääkö?
Daniel: Juu.
Jacob: Kuinkas se sillein onnistui iskemään.
Daniel: Aika hyvin, kuten huomaat ja sun tarvii vaan ottaa paita pois, jotta tytöt kuolaa perääsi.
Jacob: Sä voit pakottaa tytöt kuolaamaan.
Daniel: No niin, mutta minun ei tarvitse tehä sitä, koska mulla on Saara.
Jacob: Juuu.
Koulun loputtua Daniel ja hänen tyttöystävänsä menevät Seppälän taakse parkkipaikalle kuuntelemaan
Ihmissusilauman johtajan tiedotusta. Sen jälkeen he menivät kortteliin ja asettuivat yöksi sinne.
Saara: Mun yks kavereistani kysyi, että sanoitatko sä edelleen.
Daniel: No mitä vastasit?
Saara: Vastasin, että sanoitat edelleen ja oot jopa myynyt muutaman biisin sanoitukset.
Daniel: Mitä hän totesi?
Saara: Kysyi, että myytkö edelleen biisejä ja sanoitatko edelleenkin räppiä,
koska hän haluaisi rap-biisin.
Daniel: Onko hänellä "Skillsejä"?
Saara: On, kuuntele vaikka tää.
Daniel: Ei huono. Hän pääsisi halvemmalla, jopa ilmaiseksi, jos sanoittaisi itse omat räpit.
Saara: Hän sanoi, että hänen sanoitus taitonsa ovat heikommat kuin yhden kilpailijan,
joka häntä vastaan oli Skriiva Ku Riiva-kilpailussa.
Daniel: Se onkin kirjoitettua Freestyleä ja sillä kilpailijalla oli varmaankin enemmän kokemusta kuin hänellä.
Ja siksikö hän pyytää räppiä, jotta voisi kiillottaa omaa imagoaan Lohjan peräkylillä?!?!
Saara: Ei se siitä ole kysymys!? Vaan siitä, että olet hänelle Rap-musiikissa esikuva,
jota hän tavallaan "palvoo" ja jonka musiikkia luukutta, kun saa siihen mahdollisuuden.
Ole kiltti ja anna hänelle edes yksi biisi.
Daniel: Olkoon menneeksi, jos hän haluaa, että esikuvansa tulee biisiin mukaan.
Saara: Kiitos rakas.
Daniel: Ole hyvä.

Kappale III -Unta, vaiko jotain muuta-

Heräsin keskellä vihreätä metsää.
Törmäsin Metsän henkeen, wiccojen Sarvipää jumalaan, jota uljas peura uljailla sarvillaan edusti.
Wiccalaisuudessa jumaluudet nähtiin kaikessa, jopa itsessämme.
Kävelin metsän poikki ja saavuin Agnitio-joen äärelle.
Jos jokeen kaatui tai sinne edes menee, katoaa se joen pohjalle ja palaa takaisin kiertokulkuun.
Mutta jos pesi kasvonsa siinä. Tietoisuus ja tiedostaminen paranevat yliluonnolliselle tasolle.
Agnitio on latinaa ja tarkoittaa tietoa ja tietoisuutta.
Jatkoin matkaani vulkaaniselle tulikentälle.
Näin kuinka Feeniks-lintu paloi tuhkaksi ja nousi niistä isompana ja elinvoimaisena.
Tarun mukaan Feeniks-linnut ovat kuolemattomia ja palaavat tuhkaksi ja nousevat niistä uudestaan syntyneinä.
Yhtäkkiä alkoi tuulemaan niin kovaa, että iho alkoi hajota palaksi tai oikeastaan tuhkaksi.
Jalat menivät altani niin, että otin käsilläni vastaan ja shokiksi huomasin, että käteni alkoi muuttua etutassuiksi.
Katson eteeni ja huomasin kaksi sutta, mustan ja valkoisen.
Cherokee-tarinan mukaan kaksi sutta taistelee sisällämme.
Musta oli paha, valkoinen oli hyvä ja toinen voittaa, jos sitä ruokkii.
Nämä kaksi sutta edustivat henkeäni, jota Wiccojen Pentagrammissa ylin sakara edustaa,
muut edustivat elementtejä
Tuulta, vettä, maata ja ilmaa. Ilman näitä ei olisi tasapainoa ja ilman toista ei olisi toista olemassa,
kaikki täydentävät toisiaan.
Musta susi lähesty ja "kuiskasi": Tulet kuolemaan.
Sen jälkeen Valkoinen tuli lähelle ja "kuiskasi": Ja syntymään uudelleen.

Kappale IV -Kaksoiselämä-
Heräsin hikisenä, tuntui siltä en saisi henkeä.
Katsoin ympärilleni ja Saara nukkui kuin tukki.
Olen ennenkin saavut ns. enneunia,
mutta en tälläistä, jossa koko uni oli kuin yksi iso metafora.
Nousin sängystä ja menin asevarastoon, missä oli yli puolet noitapiirin aseista,
lukuun ottamatta jousipyssy ja muita "modernisoituja" vanhoja aseita.
Aina kun heräsin ennen aikojani menin asevarastoon, metsään tai kuuntelin musaa herätykseksi.
Jos olin asevarastossa olin huoltamassa omia aseitani kuntoon rutiinin omaisesti.
Hauskuus on se, että niitä on tusina, kuten M4/M16 Custom rynnäkkökivääri, Modatut Beretta 93,
Kriss Vector Custom-konepistooleja ja muita aseita.
Sain osan imperiumi sotilasliiton aikana ja loput kun olin kuolemantuoja yhdessä noitapiirissä.
Siitäkin on jo vuosia aikaan, niin kuin sodasta.
Mikään ei kestä ikuisuutta, ei edes tämä 9mm yhdistelmä luoti.
Kuulin liikettä ja huomasin, että tyttöystäväni oli herännyt.
Saara: Nukuitko yhtä huonosti kuin minä?
Daniel: Heräsin outoon uneen.
Saara: Samoin. Olin unessani sinun haudalla vaikka et kykene kuolemaan.
Kerroin hänelle, että sain unessani ns. enteen kuolemastani.

Kappale V -The Wolf & The Man-

Menin tyttöystäväni kanssa läheiseen metsään, joka muistutti todella paljon metsää unessani.
Se oli edelleenkin vihreä ja lehtiä ei ollut maassa laisinkaan.
Kävelimme keskelle metsää ja pysähdyimme ns. piknikille.
Sanoin, että menen metsästämään.
Hän sanoi odottavansa minua.
Lähdin juoksuun ja muutuin sudeksi.
Hetken kuluttua törmäsin ihmiseen, joka oli metsästäjä.
Metsästä ei ollut normaali metsästä, vaan yliluonnolliseen perehtynyt metsästäjä.
Normaalisti tappaisin tai pakottaisin metsästäjät pois, mutta lähdin vaihteeksi pakoon.
Metsästä kuului laukauksia, joka sai Saaran liikkeelle.
Hän meni ääniä kohti.
Juoksin niin kovaa kuin pääsin käpälistäni.
Huomasin, että olin Agnitio-joen oli sivussa ja näin tyttöystäväni juoksevan minua kohti.
Tunsin laukauksen rintakehässäni ja kaaduin jokeen.
Tyttöystäväni juoksi joen luo.
Hän itki.
Yhtäkkiä luonto vauhkoutui ja lauma susia hyökkäsi metsästäjän kimppuun.
Metsästäjä yritti pistää vastaan, mutta turhaan.
Sudet purivat ja repivät metsästäjää kappaleiksi.
Tunsin uppoavani syvemmälle jokeen.
Tunsin kuinka "energia" virtasi läpi kehoni.
Tunsin kuinka hajoan solu solulta.
Onko tämä loppuni?

Kappale VI -Tietoisuus-

Heräsin sängyssäni. Olinko kotona?
Nousin ylös ja katsoin ulos ikkunasta.
Kaikki oli valkeata.
Kysyin itseltäni olenko kuollut.
Katsoin sängyn suuntaan ja näin itseni 6 luokkalaisena.
Istui sängyn äärellä ja pelasi Xbox 360:llä.
Avasin huoneeni oven ja menin olkkariin.
Äitini nukkui sohvalla.
Menin ulos ja näin suden.
Menin sen perään metsään,
mutta kadotin sen.
Huomasin olevani ison tammen vierellä.
Siihen oli kaiverrettu Triskelion-symboli,
joka on Kelttien symboli.
Tajusin olevani Nementonin juurella,
joka on kelteille pyhäpaikka.
Metsän siimeksestä tuli susilauma,
variksia alkoi laskeutua puun oksille,
kotka lensi puun yläpuolella ja laskeutui kivelle.
Tajusin niitten olevan henkieläimiäni.
Susi edusti lojaalisuutta, ystävällisyyttä ja älykkyyttä.
Varis edusti maagisuutta, arvaamattomuutta ja salailevaa
ja kotka edusti vapautta, kontrollia ja suojelijaa.
Yhtäkkiä tammen takaa tuli parrakas mies,
hän oli todennäköisesti Druidi.
Daniel: Missä olen ja kuka olet?
Altrich: Olen Altrich ja sanansaattajasi.
Oletan tunnistavasi puun.
Daniel: Se on tammi ja olet Druidi?
Altrich: Oikein ja olet "pyhän" tammen luona. Tiedätkö mitä Druidi tarkoittaa?
Daniel: Tammen tietäjää ja miksi olen täällä? Olenko kuollut?
Altrich: Sen päätät itse. Haluatko palata takaisin vaiko jäädä.
Daniel: Kukaan ei ole palanut Agnitio-joesta elävänä.
Altrich: Tämä kaikki on vain pääsi sisällä. Tiedätkö mitä Agnitio tarkoittaa?
Daniel:Tietoa tai tietoisuutta.
Altrich: Tämä on tietoisuutesi, mielesi, henkesi, alkusi ja loppusi.
Daniel: Miten pääsen pois täältä?
Altrich: Antaisitko vasemman kätesi?
Annoin käteni hänelle ja hän kysyi:
Tiedätkö mitä tämä tatuointi tarkoittaa.
Daniel: Noidat selittivät, että juuret pentagrammista tarkoittaa Suden verilinjaa,
Triskelion tarkoitti kolmea muotoa, elementtiä, eläintä. En ole ihan varma.
Altrich: Triskelion-symboli symboloi kolme asia.
Daniel: Alpha, Beeta, Omega?
Altrich: Susi, Mies, yhtä eli...
Daniel: Elävä, Kuollut, molemmat.
Altrich: Ja niistä tulevat juuret muodostavat kaksi sutta.
Daniel: Valkoisen ja mustan suden eli hyvän ja pahan.
Altrich: Muodostavat yhdessä tasapainon...
Daniel: Ne ovat käsi kädessä, ilman toista ei olisi kumpaakaan.
Altrich: Tiedät siis tatuointisi merkkien tarkoituksen, mutta et koko tarina.
Daniel: Tarinaa?
Altrich: Kaksi sutta taistelee sisälläsi, samaan aikaan olet yhtä elävän ja kuolleen kanssa
ja olet sidoksissa maahan, luontoon ja susiin, mistä aito sukulinjasi tulee.
Daniel: Tiedän, että sukuni polveutuu susista.
Altrich: Hyvä!
On aikasi palata ja palauttaa järjestys maailmaasi, jossa se on alkanut kallistua pois.
Daniel: Oletko todellinen henkilö vaiko mieleni luomus.
Altrich: Olen todellinen henkilö, mutta nimeni ei ole Altrich vaan...
Daniel: Thomas?
Altrich: Oikein.
Tunnen kovan maan allani.
Tunnen tuulen vireen kasvoillani.
Kuulen lintujen laulavan
Haistan ruohon ja ilman.
Olen kotona.

Kappale VII -Kohtaaminen-

Metsässä:
Thomas: Täällä on liikkunut kolme sutta.
Saara: Mistä näät sen?
Thomas: Lämpökameralla ja EMF-mittarilla, koska henget jättävät jälkiä ja tässä on kolmen suden jäljet,
jotka pysähtyvät tähän.
Saara: Mistä ne tulevat?
PS Sotilas: Löysimme jotakin Thomas.
Thomas, Saara ja ParaSupon Kenttäsotilas yksikkö lähestyi yli 300 vuotta vanhaa tammea.
Saara huomasi Triskelion-Symbolin, joka oli kaiverrettu siihen lähi aikoina.
Saara: Mikä toi on?
Thomas: Triskelion. Se on Kelttien symboli ja Druidit käyttivät metsän vanhinta puuta elämän puuna.
Se nimettiin Nemetoksi. Se on Druidien pyhäkkö ja jos sen kaatoi, alkoi tapahtuu pahoja asioita,
kuten kulkutauteja, onnettomuuksia ynnä muuta.
Saara: Se ei näytä vanhalta.
Elijah: Ei se olekaan.
PS Sotilas: Halt!
Thomas: Laske aseesi sotilas, hän oma.
Elijah: Kiitos.
Thomas: Mitä teet täällä pohjolan perämetäkössä?
Elijah: Tulin pyytämään Danielilta apua pieneen ongelmaa.
Thomas: Minkälaiseen ongelmaan?
Elijah: Pidän sen yksityisasiana.
Thomas: Just. Oletko nähnyt virtaavaa vettä tai jokea?
Elijah: En ole nähnyt, että Agnitio-jokea olisi ilmestynyt, mutta näin paikan missä virrannut vettä.
Thomas: Voisitko näyttää missä se on?
Elijah: Seuratkaa minua.
Elijah vei Thomasin, Saaran ja PS Sotilaan paikalle.
He löysivät suden jälkiä paikalta
Elijah: Älkää liikutko.
Saara: Miksi emme voi liikkua?
Elijah: Katsokaa metsään.
He näkivät Harmaasuden, joka katsoi heitä päin.
He huomasivat, että sen silmien iiris muutti väriänsä punaiseksi.
Sen jälkeen se ulvosi ja lähti juoksemaan syvälle metsään
Elijah: Oliko se Daniel?
Thomas: Uskon sen olleen Daniel.

Kappale VIII -Koulussa on mellakka-

Koulussa kolmannessa kerroksessa Ihmissusilauman johtaja, Mikael keskusteli Elijah kanssa.
Mikael: Oletko tullut pyytämään Danielilta apua?
Elijah: Olen tullut pyytämään apua yhdessä asiassa ja kun se on hoidettu hän voi tulla takaisin Lohjalle.
Mikael: Miksi kerrot asiasta minulle?
Elijah: Vaikutat Danielin kertomusten mukaan jalolta mieheltä.
Mikael: Onko hän kertonut minusta?
Elijah: On kertonut sinusta ja mikä toi ääni on?
Mikael: En tiiä. Katsotaan aulaan, jos siellä tapellaan ja tapetaan taas.
Elijah: Tapellaan ja tapetaan?
Mikael: Tilanne alkoi taas lähteä käsistä, kun Daniel katosi.
Elijah: Jos sinä hallitset ihmissusia, niin kuka hallitsee vampyyrejä?
Mikael: Ongelma on se, ettei kukaan niitä hallitse ja eivätkä nykyään ole pätkääkään kiinnostuneita säännöistä.
Elijah: Onko toi Saara?
Mikael: On ja ymmärrän miksi Daniel rakastui häneen.
Elijah: Miksi?
Mikael: Koska hän sai Danielin tuntemaan itsensä enemmän ihmismäisemmäksi kuin ennen.
Elijah: Saiko?
Mikael: Sai. Hän on vähän kuin valo pimeydessä hänelle, jos tajuat mitä tarkoitan.
Elijah: Tajuan.
Elijah: Onko toi vampyyri hänen perässänsä?
Mikael: Tarkastellaan asiaa ja jos se on, niin puututaan.
V1:Hei, Saara!
Saara: Moi.
V1:haluatko auttaa mua?
Saara: Missä?
V1:Nälässä
Vampyyrin silmät muuttivat väriä ja niitten ympärille tuli näkyviin suonia.
Vampyyri iski hampaansa Saaraan. Saara huusi. Yhtäkkiä vampyyri lentää ilmaan.
Saara laittoi kätensä purema kohtaan ja näki Danielin ottavan Beretta 93 esiin.
Hän ampui kolmea vampyyriä puuluodeilla sydämeen ja heitti aseen pois.
Yksi vampyyri hyppäsi toisesta kerroksesta.
Daniel nappasi hänet ja paiskasi maahan. Lopuksi hän repi sen sydämen irti ja heitti sen pois.
Toinen tuli edestä ja hän heitti sen lokeroita päin.
Daniel silmien väri muuttui punaiseksi.
Hän otti vauhtia ja hyppäsi Saaran yli.
Yli hyppäämisen aikana hän muuttui sudeksi.
Susi hyökkäsi vampyyriä päin ja sai otteen sen kädestä.
Hän "heitti" vampyyrin maahan ja otti niskasta kiinni.
Purukaluston ote oli niin voimakas, että puri kaulan poikki.
Irtopää vieri ympäriinsä. Hän katsoi Saaraa kohti ja lähti juoksemaan häntä kohti,
koska hänen takaansa hyökkäsi vampyyri.
Daniel muuttui takaisin, otti vampyyriä kurkusta kiinni
ja lopuksi heitti sen rappusista alas ruokalaan ja juhlasalin eteen.
Hän hyppäsi kaikki rappuset yli yhdellä hypyllä.
Vampyyri oli peloissaan ja jopa rukoili Danielia säästämään hänet.
Daniel totesi että hän ei ole sen arvoinen ja repi sydämen irti.
Hän käveli rappuset ylös ja kysyi Elijah mitä hän teki Lohjalla.
Elijah Selitti tarvitsevansa Danielin apua.

Epilogi:

Daniel hyvästeli Saaran ja lähti kortteliin keräämään kamppeitaan New Orleansin.
Elijah tarvitsee Danielin apua, koska hän löysi jotakin, mikä voisi kiinnostaa häntä.

Jatkuu...

Arvostelut

Käyttäjien arvostelu: 3 käyttäjä(ä)

Arvosana 
 
3.5  (3)
Arvostele
Arvosana
Kommentit
    Syötä turvakoodi.
 
 
Perintö:Alku & Loppu 2016-11-09 09:17:37 Timppaparkkinen
Arvosana 
 
0.5
Timppaparkkinen Arvostellut: Timppaparkkinen    November 09, 2016
Top 500 Arvostelijat  -   Kaikki arvostelut

Onhan tämä nyt aivan täyttä paskaa, ei pahalla kuiteskaa. Kirjota niit räppei mieluite

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
11
Report this review
Perintö:Alku & Loppu 2016-02-10 08:31:13 jamifan69
Arvosana 
 
5.0
jamifan69 Arvostellut: jamifan69    February 10, 2016
Top 500 Arvostelijat  -   Kaikki arvostelut

Todella herkullinen, hieman mansikan vivahteinen ja karpalon hajuinen novelli. Nautin kirjoituksestasi suunnattomasti. Muista kirjoittaa näin myös YO-kokeissa :3333

Mustikkaisin terveisin
Ihailijasi Joni Maisema

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
10
Report this review
Perintö:Alku & Loppu 2016-02-03 21:44:02 Noora Nylund
Arvosana 
 
5.0
Arvostellut: Noora Nylund    February 03, 2016

Todella hyvä ja mukaansa tempaava tarina! :)

Oliko tämä arvostelu hyödyllinen? 
11
Report this review
 
Powered by JReviews
 
KIRJOITA   ARVOSTELE    JULKAIS